Auton kanssa Ruotsiin

17.07.2017

Me ostettiin pari viikkoa sitten vielä vikalle kesälomaviikolle elokuulle Ruotsin reissu. Tällä kertaa lähdetään matkaan auton kanssa, ja mennään siis laivalla. Laivan tultua satamaan me ajetaan 170km matka Kolmården -eläinpuistoon, ja mennään tsekkaamaan mielettömät eläimet, Marine world ja Bamsevärld. Kolmårdenin jälkeen ollaan vielä kaksi yötä Tukholmassa hotellissa, ennen kuin suunnataan laivalla takaisin kotiin.

Alunperin suunniteltiin että oltaisiin jatkettu Tukholmasta vielä Legolandiin asti autolla. Tultiin kuitenkin siihen tulokseen tuon Novan hampaan puhkeamisen aikaan, että jos nyt sattuu toinen hammas haluamaan ilmestyä suuhun silloin kun pitäisi ajaa 1000km/suunta, niin siitä ei tule kyllä yhtään mitään. Jätetään siis nämä hieman pidemmät automatkat sinne tulevaisuuteen ja siihen aikaan kun Nova on hieman isompi. Kenties ensi kesään, tai jopa sitä seuraavaan, riippuen siitä millainen matkaaja ja persoona meidän kuopuksesta vielä kehkeytyykään.

Kolmårdenissa ollaan molemmat Oton kanssa käyty ala-asteikäisinä, ja jo silloin siitä jäi mieleen miten taianomainen se oli. Odotan kyllä tosi innolla, että saadaan vielä meidän lapset sinne ja kokemaan se mieletön paikka. Kolmården on Euroopan suurimpia eläinpuistoja, ja se on kooltaan siis 150 hehtaaria. Kolmårdenissa on nähtävillä 750 eri eläintä, ja esimerkiksi safari-köysirata ja Tiger world.

Eläintarhat jakavat mielipiteitä, ja kyllä mä ainakin mietin tarkkaan minkälaiseen eläinpuistoon vien lapsia, ja mullakin on kyllä eläintarhoista ristiriitaiset fiilikset. Kolmården tekee paljon luonnonsuojelullista työtä, ja eläimillä on ihan oikeasti paljon tilaa eikä niitä ole ahdettu minipieniin ahdistaviin häkkeihin, mutta silti mietin tätä vierailua paljon etukäteen. Kaikkiin eläinpuistoihin ja -tarhoihin en lapsia veisi, vaan haluan etukäteen tutkia tarkkaan että eläimiä kohdellaan mahdollisimman hyvin.

Mä perustelen vierailua eläinpuistossa itselleni sillä, että onhan sillä myös sivistävä vaikutus ja eläintarhoilla on jo nyt, ja varsinkin tulevaisuudessa suuri merkitys geenipankkeina, joilla saa diversiteettiä luonnonvaraisiin, köyhtyneisiin eläinpopulaatioihin. Kolmårdenilla on ainakin omien sivujensa mukaan fiksut ja kestävät periaatteet, ja siellä itse vieraillessani olen myös nähnyt että eläimillä on todella suuret, luonnonmukaiset aitaukset. Tai tämä oli jo yli kymmenen vuotta sitten, oletan että vuosien aikana olot ovat vain parantuneet tiedon lisääntymisen myötä.

Delfinaarioon me ei kuitenkaan mennä missään nimessä. Mä olen tasan sitä mieltä, että delfiinit eivät missään olosuhteissa kuulu vankeuteen, ja mä en halua myöskään sellaista esitystä näyttää lapsille vaikka se heidän mielestään varmasti olisikin hieno juttu (koska he eivät vielä ymmärrä). Mä toivon että Kolmårdenin delfinaario, Pohjois-Euroopan viimeinen kaupallinen delfinaario, suljetaan mahdollisimman pian, ja omalta osaltani sitä boikotoin sekuntiakaan epäröimättä.

Kolmårdenissa on upean eläinpuiston lisäksi myös huvipuisto, ja hurjan paljon ravintoloita, eli tekemistä ja näkemistä riittää mahtavasti koko päiväksi. Mä uskon että meille tulee upea reissu, ja kiva lähteä omalla autolla matkaan, se helpottaa elämää niin paljon.

Norrköpingistä ajetaan sitten illalla takaisin Tukholmaan ja yövytään hotellissa lähellä Mall Of Skandinaviaa, jossa on tarkoitus viettää seuraava päivä shoppaillen ja pyörien, kerran autolla kätevästi pääsee. Saattaa olla että ”hieman” innostun ostostelemaan Zara Homessa, Disney Storessa ja muissa ihanuuksissa joita ei meillä Suomessa vielä ole. Varsinkin kun kaiken voi pakata autoon!

Vikana päivänä piipahdetaan varmaan sitten vielä Tukholman keskustassa, ehkä vanhassa kaupungissa ja Östermalmilla. Junibackeniakin mietin, mutta katsotaan mihin päädytään. Se on kuitenkin nähty juuri pari vuotta sitten viimeksi, vaikka ihana paikka onkin. Postauksen kuvat on otettu aiemmilla Tukholman reissuilla.

Oletteko te lähteneet autolla länsinaapuriin? Onko teillä vinkkejä reissua varten?