Huhtikuussa minulla, kuten monella muullakin bloggaajalla on sellainen uskomaton viikonloppu, että blogigaaloja on kahdelle peräkkäiselle päivälle juhlittavaksi. Perjantaina 11.4. on Aussie Blog Awardsit ja lauantaina 12.4. Indiedays Blog awardsit. Ihan huikean mahtavaa päästä molempiin gaaloihin, ja oikeastaan ihan hauskaa että ovat samana viikonloppuna, niin pääsen paikalle kun äitini on täällä muutenkin Zeldan synttäreiden vuoksi. Nyt on kuitenkin sellainen juttu, että kärsin aivan hullusta asukriisistä! Jos gaalat olisivat vaikka kuukauden välein, voisin harkita samoja asusteita tms. vaikka eri mekot laittaisinkin, mutta nyt kun ne ovat peräkkäisinä päivinä, tarvitsen ehdottomasti kaksi täysin erilaista asukokonaisuutta.

Jonkun korvaan varmasti kuulostaa turhamaiselta, mutta kyllä veikkaan että mieluummin lukijatkin katsovat kahta erilaista asua postauksissa vaikka tämä ei muotiblogi olekaan, kuin kahta samanlaista. Niin myös minä. Molemmat tilaisuudet ovat juhlavia, ja asukseni haluankin jotain inspiroivaa ja tajunnanräjäyttävää, ei mitään täysin perus kotelomekkoa. Olen tutkinut nettikauppojen valikoimia päivittäin kutsujen saapumisesta lähtien mutta päätöksen tekeminen on hankalaa. Odotan että pääsen irl-shoppailemaan, mutta sitä joudun odottamaan vielä hetken kun ei ole vapaata hetkeä jolloin rauhassa pääsisin yksin sovittelemaan, ilman lapsia.

Olen arponut värikkään, mustan ja valkoisen välillä, pohtinut helman pituutta, koruja ja materiaaleja pääsemättä mihinkään fiksuun tulokseen. Kokosin muutaman kollaasin eri verkkokauppojen valikoimista, ja ajattelin pyytää teiltä apua. Mikä tyyli kolahtaa eniten?

Kevät ja aurinko toivat heti ensimmäisenä mieleeni kirkkaat värit asuja pohtiessani, ja aloinkin heti etsimään kirkkaita mekkoja. Kirkasvärisiä, yksinkertaisen tyylikkäitä mekkoja oli kuitenkin yllättävän hankalaa löytää. Mä arvostan mielenkiintoisia leikkauksia, pieniä, viimeisteltyjä yksityiskohtia ja pelkistettyä muotoa; ei mitään krumeluureja timanttihärpäkkeitä tai kiiltävää halvannäköistä kangasta. Oranssi Warehousen mekko on ehkä suurin suosikkini näistä, mutta pidän kovasti myös haalarista koska se on erilainen asuvalinta. Neonvärinen mekko on ihana ja jakardikangas kaunis sekä kuvioltaan että väriltään, mutta loppupeleissä mekko on ehkä kuitenkin liian tylsä ja turvallinen valinta, vai mitä olette mieltä?

Ainakin jompaankumpaan gaalaan haluaisin pukeutua maximekkoon tai iltapukuun. Niissä on aivan oma, juhlava fiiliksensä ja ne saavat kantajansa näyttämään pitkältä ja arvokkaalta (tietysti mekon mallista riippuen). Näistä kolmesta vaihtoehdosta mun suosikkini on ehkä tuo kerman värinen, mustin pitsiyksityiskohdin varustettu Topshopin mekko. Se on kaunis ja vaalea, ja kivan erilainen. Mietin kuitenkin, että onkohan musta pitsi liian tunkkaista näin keväällä? Kaksi muuta mekkoa ovat vielä yksinkertaisempia, ja vaatisivat ehkäpä asusteilta ja kampaukselta sitten sitä wowfactoria enemmän. Mustia, näyttäviä mutta pelkistettyjä maksimekkoja oli myös hankalaa löytää. Vai onkohan mulla vain hankala maku?

Kuvat: topshop.com warehouse.co.uk asos.com newlook.com & nelly.com

Alussa sanoin että en halua mitään täysin perus kotelomekkoa, mutta kuitenkin fakta on se että ne sopivat mun vartalolle ja ovat aina ajattoman tyylikkäitä. Paljettinen Topshopin mesh-mekko ei ehkä ole ajattoman tyylikäs, mutta tajunnanräjäyttävä kylläkin. Otin sen mukaan kollaasiin kontrastiksi noille pelkistetymmille mekoille, näyttävätkö ne teidän mielestänne paljettimekon rinnalla tylsältä? Mustassa kotelomekossa on kauniit verkkoyksityiskohdat olkapäillä, ja käärmekuosinen upeus taas on varustettu vyötärön kohdalta cut-outeilla ja on ilmeeltään erikoinen.

Huomasin postausta tehdessäni että yhä edelleen brittimerkit vaan vetoavat muhun kerta toisensa jälkeen. Kuuden vuoden takainen Englannin reissu teki lähtemättömän vaikutuksen muhun, ja yhä vain sinne haikailen takaisin, toivottavasti myös pääsen nopeammin kuin arvaankaan. London look on se mitä tavoittelen, ja yleensä muhun kolahtaa aina brittimerkkien ja -verkkokauppojen tuotteet. River Island, Asos, Warehouse, Topshop – sulaa rakkautta. Vielä kun kyseiset merkit saataisiin Suomeenkin muutenkin kun verkkokauppoihin, olisi mulla varmasti monta asukriisiä vähemmän.

PS: Mua voi edelleen äänestää Aussie blog awardsien Reader’s choice -kategoriassa tai ehdottaa ehdolle Indiedays Blog awardseihin. Aussie blog awards -äänestäjät voivat voittaa 600:n euron luksusristeilylahjakortin tai Aussien hiustenhemmottelupaketteja, Indiedays Blog Awards -äänestäjien kesken arvotaan Asus fonepadeja sekä kahden hengen lippupaketteja Blog Awardseihin. Kiitos ihan mielettömän paljon kaikille teille jotka olette äänestäneet mua!♥

Mikä tyyli vetosi teihin kaikkein eniten? Tykkäättekö brittimerkeistä?

Eilen tosiaan oli se haastattelu josta aiemmin mainitsin, eli Radio Novan haastattelu, joka tulee ulos naistenpäivänä. Mua vähän jännitti, mutta onneksi mua haastatellut Jonna oli huippukiva tyyppi, jonka kanssa synkkasi heti. Haastateltaessa olin kuulemma sanavalmis, mikä mua hämmentää koska tuntuu että ennen olin aina se jota jännitti avata suu koulussa luokan edessä tai se joka punastui kun piti esitelmää muodin historiasta. Haastattelu sujui sukkelaan kahvittelun lomassa, ja odotan innolla että kuulen sen lauantaina.

Yksi teistä ihanista mulle kommentoikin juuri tuohon Aussie Blog Awards -postaukseen, että mulla taitaa kaikesta päätellen olla aivan huippu vuosi meneillään, ja oikeaan kyllä osui. Jotenkin tämä alkuvuosi on ollut sellaista pyöritystä, että ihan jännittää mitä kaikkea tämä vuosi vielä tuokaan tullessaan. Tietysti vuoden ehdoton kohokohta olivat meidän häät, mutta jo pelkästään blogin ansiosta tapahtuneita ihania juttuja on ollut niin paljon että halkean onnesta, enkä malta odottaa loppuvuotta. Välillä tuntuu että on vaikea pysyä perässä, kun tapahtuu niin paljon kaikkea, mutta onneksi on kalenteri joka on sutattu tusseilla ja kuulakärkikynällä täyteen kuukausiksi eteenpäin, ja joka pitää ajatukset, menot ja deadlinet kasassa.

Vaikka meillä on ollut flunssaa ja muita pieniä vastoinkäymisiä niin en kyllä voi tai halua todellakaan valittaa, oon valmis kyllä niistämään toisenkin viikon jos selviän näillä pikkujutuilla ja saan noin paljon kaikkea muuta hienoa elämääni. Flunssa alkaa jo vähän helpottaa, täytyy vaan pitää peukut että Tipa ja Otto säästyvät tältä. Nähtiin eilen mun ystäviä Oonaa ja Kaislaa Kampissa samalla kun kävin haastattelussa. Heillä on muuten molemmilla superkivat blogit jos haluatte käydä kurkkimassa, Oona kirjoittaa esikoisen odotuksesta ja esittelee ihania vauvantarvikkeita, ja Kaisla kirjoittaa kivoja muoti- ja lifestylejuttuja.

Tipalla jalassa Instagramissakin vilahtaneet uudet Adidaksen popot jotka tilasin taannoin Zalandolta. Mä oon aivan ihastunut ja niin on Tipakin!♥

Mä saan kyllä olla äärimmäisen kiitollinen siitä, että mulla on niin ihania ystäviä jotka jaksavat piristää aina, ja olla myös turvallisia, luotettavia aikuisia meidän lapsille! Tänään nähtiin vielä Jemmiä, Oliviaa ja pikkutypyä kun Jemmi aamulla laittoi viestiä ja kysyi tarvitseeko tämä flunssamörkö Redbullia piristykseksi. Ihana! En ikinä kieltäytyisi Redbullin ja hyvän seuran yhdistelmästä, ja oli kyllä huippukiva päivä, otettiin rennosti  verkkareissa sillä aikaa kun lapset viihdyttivät toisiaan, ja voi että oli isommilla tytöillä vauhdikkaat leikit.

Viikko lähestyy jo puoliväliä, työn alla on muunmuassa häätarjoilu- ja photobooth -postaukset, yksi toivepostaus, kuulumisia, sekä uusi ulkoasu blogille joka lähiviikkoina tulee paljastumaan. En malta odottaa että saan kaiken valmiiksi ja ulkoasun paljastettua! Kiitos vielä hurjasti teille kaikille jotka olette mua käyneet Aussie Blog Awardseissa äänestämässä ja hyvää yötä♥

Kerroinkin jo viime postauksessa, että tällä viikolla saan viimein kertoa jotain mitä olen halunnut jo pitkään kuuluttaa joka tuutista!! Sain tuossa muutama viikko sitten sähköpostia, jonka luettuani mun leuka tippui lattiaan. Mut oli valittu ehdolle vuoden 2014 Aussie Blog awardseihin, peräti kahteen kategoriaan. Aussie blog awardsit on jotain sellaista mistä olen haaveillut, mitä olen katsonut ylöspäin ja ajatellut että sinne minäkin tähtään vielä joskus. En kuitenkaan arvannut että se ”joskus” voisi (jos koskaan) tulla näin pian! En voisi olla onnellisempi, ylpeämpi ja iloisempi pääsystäni ehdokkaaksi, aivan mielettömän kovatasoiseen seuraan, missä pelkkä ehdokkuuskin on niin suuri kunnia etten löydä edes sanoja kuvailemaan sitä.

Voittajat julkistetaan Aussie Blog Awards -gaalassa 11.4.2014 ja voin kertoa että järjetön asukriisi on jo iskenyt, mulla ei nimittäin ole aavistustakaan mitä laitan päälle. Tähän kiireisen maaliskuun keskelle on siis ehdottomasti mahdutettava yksi intensiivinen shoppailureissu, sekä paljon nettikauppojen inspistutkintaa.

  Kuten sanottua, olen ehdolla kahdessa kategoriassa, Aussome Lifessa, jonka voittajan valitsee  tuomaristo, sekä Reader’s Choicessa, jonka voittajan valitsevat lukijat. Jos koet että ansaitsisin juuri sinun äänesi, äänestämään pääset TÄSTÄ linkistä. Äänestys jatkuu aina 8.4. asti ja kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 600:n euron arvoinen Silja Linen Deluxe risteilylahjakortti Helsinki-Tukholma-Helsinki -risteilylle, sekä 50:n euron arvoinen Aussien hiustenhemmottelupaketti. Kiitos jokaiselle äänestäneelle jo näin etukäteen, ja kiitos myös siitä että olen ehdolla. Vaikka esiraati valitsikin ehdokkaat, on se täysin teidän lukijoiden ansiotanne, että minut on löydetty ja minun blogini voitu valita. Te ootte parhaita!♥♥

Kello lähestyy puoltayötä ja muuten äänettömässä asunnossa raikaa tasainen näppäimistön nakutus. Pieni möntti istuu silmät ristissä kahden näytön ääressä villatakkiin kietoutuneena, täysin tietämättömänä muun maailman menosta ja siitä, että kävin hetki sitten halaamassa tätä sosiaalisen median ruumiillistumaa ihan vain vääntääkseni jumalattoman hiljaisen pierun. Kasa hymähtää tyytyväisenä halista. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin kuuluu vaimea ”pierasitsä”. Se siitä ajantajusta.

Mä oon viimeaikoina törmännyt muutamaan kirjoitukseen siitä kuinka bloggaajan elämä on helppoa. Ilmaista tavaraa, shoppailua, PR-tapahtumia, valokuvaamista ja juhlimista. ”Tavallisena ihmisenä” ja bloggaajan miehenä mun täytää suoraan myöntää että ihmisillä on selkeä väärinkäsitys siitä mitä bloggaaminen vaatii. Bloggaaminen ei ole, ainakaan mun silmin, ihan niin glamouria kuin mitä kuvat antavat ymmärtää. Saanen valaista:

Iina on bloggaaja, ja aina täysin tietoinen siitä mitä tämä tarkoittaa, mitä häneltä vaaditaan ja kuinka paljon työtä tämä vaatii. Mitä Iina ei tiedä, on se miltä tämä touhu näyttää ihmisen, jolla on näkymä backstagelle, silmin. Ja se mun täytyy ihan rehellisesti myöntää, että vaikka mä teen pahimmillaan melkein 50-tuntista työviikkoa, bloggaajaksi mä en ikinä alkaisi. Ihan liikaa hommaa.

© Täydenkuunkuva

Siinä missä mun työ on tyypillistä kasistaneljään-toimistoduunia, ei Iinan hommat lopu koskaan. Eikä kyllä mun avustaminenkaan. Olen kirjaimellisesti hukannut tunteja tekosyylle ”Otto älä vielä syö mun pitää ottaa kuva ensin odota Instagram lagaa ääää HAARUKKA ALAS”. Myönnettäköön, aika #firstworldproblems, mutta silti. Kauppareissut ja kävelyt ei onnistu ilman asukuvia, puhelin on melkein aina kourassa koska sähköpostit ja kommenttien seuranta ja pieruverkkarit olen ehkä kerran nähnyt Iinalla kaupassa, ja silloinkin kyseessä oli lähikauppa. Se on tossa nurkan takana.

Bloggaaja ei muutenkaan ole perinteinen ”ammatti” joka vaatii koulutusta ja työkokemusta, työhakemuksia ja haastatteluja. Blogin aloittaminen on helppoa, mutta pitkälle pääsee taas harva. En tietänkään vähättele parin sadan lukijan blogien tarkoitusta bloggaajalle itselleen, mutta tuhansien ja taas tuhansien puoleensa vetäminen vaatii täyttä omistautumista ja rakkautta ammattiaan kohtaan. Siinä missä koira kuvastaa omistajaansa, kuvastaa blogi bloggaajaa. Iina on pelkästään bloginsa ulkoasun hiomiseen upottanut enemmän aikaa kuin minä blogitekstien kirjoittamiseen, vaikka sen kertaisi kymmenellä.

Ottakaa huomioon että tämän kaiken lisäksi Iina on kuitenkin ensisijaisesti äiti ja vaimo. Kun tulen töistä kotiin on kämppä siivottu, lapset iloisia ja lämmin ruoka odottaa pöydässä. Miten? Ei harmainta aavistustakaan, ei onnistuisi minulta. Iina nukkuu keskimäärin kuusi tuntia yössä ja onnistuu silti pysymään tervejärkisenä. Itsehän herään joku 6:30 eikä mulle saa puhua ainakaan tuntiin siinä vaiheesa. Iina uhraa kaiken vapa-aikansa blogilleen ja lukijoilleen. Olen jopa luovuttanut valtaostan tietokonepöydästäni Iinan läppärille, ylimääräiselle näytölle, näppäimistölle ja kaikille kameroille. Ja ainiin, sanoinko jo että toi sankari järjesti häät kaiken muun ohessa?

© Täydenkuunkuva

Eikä mun kotiintulo tarkoita sitä että Iina voi rentoutua. Tarkoittaisi jos se minusta kiinni olisi, mutta kun ei ole. Kun tulen kotiin ja annan lapsille aikaa, alkaa Iina miettimään seuraavaa postaustaan ja voivottelemaan sitä kuinka ei aina ehdi heti vastaamaan kaikkiin viesteihin ja kommentteihin mitä saa. Iinan panostus blogiinsa alkaa sillä sekunnilla kun perhe on ruokittu ja astiat kerätty. Uskomaton motivaatio, ottaen huomioon että mun tuntipalkka on Iinan tuntipalkkaan nähden varmaan viisinkertainen, eikä mun tarvitse edes ottaa töitä kotiin, Iinan duunit on aina kotona.

Asia mikä mua kuitenkin hämmästyttää eniten on se julkisen paineen sietokyky mitä bloggaajalta vaaditaan. Siinä missä minä olen ainoastaan sukunimeäni käyttävä kasvoton tekninen asiantuntija joka joutuu korkeintaan vastaanottamaan asiakkaan pahansisuisen kritiikin yritystämme kohtaan, joutuu Iina kestämään julkista arvostelua monista suunnista ja lähteistä, vihaisia viestejä ilman varsinaista pointtia sekä henkilökohtaisten asioiden spekulointia. Mä olen meistä se kylmä ja ihmisiä vieroksuva, se jota ei oletettavasti mikään henkilökohtainen hetkauta eikä loukkaa, ja silti olen joutunut pitämään joskus taukoa blogin kommenteista. Iinalle tämä ei ole edes vaihtoehto.

Eikä arvostelu tosiaan kohdistu aina vain Iinaan. Meidän kasvatusta arvostellaan, meidän lapsia moititaan ja meitä molempia haukutaan. Kaksivuotias tyttäremme ei saa pyytää äitiään lukemaan koska jonkun mielestä Tiara käskyttää meitä. Alle vuoden ikäinen Zelda ei saa leikkiä ilman että joku on sitä mieltä että tämä näyttää apinalta. Iina ei saa esitellä uusia vaatteitaan ilman että hänen hiuksiaan arvostellaan ja minä en saa, I shit you not, pitää verkkareita ilman että se aiheuttaa satojen viestien spekulaation alavarustukseni koosta. Ja Iina on tämän vyöryvän viestihyökkäyksen vastassa eturintaman lihamuurina suojaamassa muuta perhettä. Kyllä bloggaajaan elämä on ihanaa ja täydellistä, onnellista ja kaunista.

© Täydenkuunkuva

Mä olen ylpeä Iinasta. Siitä mitä Iina on saanut aikaiseksi, ja millaisella intohimolla Iina blogiaan pitää. Mä olen ylpeä siitä että vaikka Iina päivisin katsoo meidän molempien lasten perään, antaa hän silti aina täyden panostuksensa blogilleen. Ja mä olen erittäin ylpeä siitä että kaiken tämän ohella Iina silti miettii vielä puskevansa opiskelut tähän sekametelisoppaan joka meidän perheemme elämänä myös tunnetaan.

Iina, vittu mä rakastan sua nainen. Pidä aina pääsi pystyssä, niin kuin tähänkin asti. Kaikella kunnioituksella ja ihailulla, miehesi.

Moikka! Ihan ensinnäkin, hurjan isot kiitokset kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille, te olette valaneet muhun uskoa ja antaneet paljon ajattelemisen aihetta tuleviin valintoihin, ihan mahtavaa. Mulla on ollut kova ikävä syvämietteisempien postausten kirjoittamista, ja tulen kevään aikana kirjoittamaan taas enemmän myös mielipidejuttuja ja muita keskustelua toivottavasti herättäviä kirjoituksia. Nyt voin taas kirjoittaa ja paneutua aiheisiin, kun häähöttö alkaa tehdä pikkuhiljaa tilaa muillekin ajatuksille! Jos teillä on jotain päivän polttavia aiheita mielessä, joista haluaisitte mun mahdollisesti kirjoittavan kevään aikana, olen ehdotuksille avoinna. Musta on ihanaa kun aina välillä kommenttiboksiin tipahtelee mitä kivoimpia postausideoita!

Mulla on ollut kiireinen alkuviikko tyttöjen kanssa, ollaan juostu blogitapaamisissa, passikuvissa ja kavereita näkemässä. Hyvä että meillä on ollut puuhaa, sillä Otto on kipeänä ja varmasti on mukavampi levätä kun henkilökohtainen kolmen hengen kanalauma poistuu välillä kaakattamaan muihinkin maisemiin ja herra saa nauttia hiljaisuudesta. Ottaessani Oton sukunimen ajattelin vain sitä kuinka helppoa ja mukavaa on kun koko perheellä on sama sukunimi, mutta voi hitsi mä sanon että onneksi ei tarvitse tehdä tätä korttienvaihtorumbaa tämän jälkeen enää koskaan!

Jokapaikkaan saa soitella, tosiaan nuo passikuvat piti käydä ottamassa (no ihan kiva saada päivitys vanhojen henkkareiden mustatukkainen-angstiteini-jolla-on-toisessa-silmässä-enemmän-meikkiä-kuin-toisessa -kuvaan) ja sitten pitää vielä käydä poliisiasemalla hakemassa ne henkkarit. Nykyään sinnekin varataan etukäteen aika, mikä oli mulle täysin uusi juttu! Mutta ihan mukavaa että tällainen käytäntö on, muistan kyllä miten aina passia hakiessa joutui jonottamaan pitkiä aikoja ennen.

Tarkkasilmäiset ehkä huomasivat pinkin herkkukameran kuvissa? Mulla on suuri kunnia osallistua Nikonin kamppikseen tämän kevään ajan, missä tulen testaamaan erilaisia Nikonin 1-sarjan vaihdettavia objektiiveja tukevia digikameroita aina muutaman viikon kerrallaan, ja kertomaan niistä enemmän. Ensimmäinen kokeiltava kamera on tämä Nikon 1 S1, josta kerron lisää heti kun olen sitä päässyt kunnolla kokeilemaan erilaisissa kuvaustilanteissa. Täytyy sanoa että tämä minikamera tuntuu niin helpolta kun vertaa järkälemäiseen eos 600D:eni, mutta on jännittävää nähdä mihin vaihdettavilla objektiiveilla varustettujen kompaktikameroiden ominaisuudet pystyvät oikeisiin järjestelmäkameroihin verrattuna. Mutta tosiaan kamera-asiaa luvassa myöhemmin, en malta odottaa että pääsen kunnolla testailemaan!

Tänään luvassa on vielä juoksevien asioiden hoitamista, sekä vierailu kaverin luona tyttöjen kanssa, mitä odotan innolla. Paljon on tulossa asiaa vaikka ja mistä aiheista, eli pysykääpä kuulolla, julkaisen illalla lisää juttuja, ja hääblogiin on luvassa postausta myöskin. Mukavaa päivää kaikille♥