Mulla on ilo ilmoittaa että yli viiden vuoden blogin pitämisen jälkeen mä järjestän viimeinkin ensimmäisen oman lukijailtani! Ihan huikeaa päästä viimeinkin järkkäämään ja vielä huikeampaa on päästä tapaamaan teitä, mua jännittää jo nyt tosin aivan hulluna. Tästä on puhuttu ja haaveiltu jo useampi vuosi, ja pientä maistiaista sain jo kolme vuotta sitten kun me osallistuttiin bloggaajaporukalla kilpailuun ja päästiin vierailemaan BB-talossa omien lukijoidemme kanssa. Silloin sain teitä mukaan vain ihan muutaman vaikka kaikki olisin halunnut ottaa, mutta nyt saan kutsua mukaan 15 teistä huipputyypeistä. Silloin me tutustuttiin, juteltiin ja edelleen olen jokaisen teistä kanssa jossain tekemisissä. Tutustuin silloin myös muiden bloggaajien lukijoihin, ja osan kanssa heistäkin ollaan yhä edelleen yhteydessä, mm. Essi on mun luottokampaaja!

Teitä tulee usein tavattua metrossa, kauppakeskuksessa, tapahtumissa tai jossain missä on muuten vaan hirveä härdelli. Silloin ei kerkeä yleensä vaihtaa kuin nopeat kuulumiset ja kiitokset ja kehut, ja se jää aina harmittamaan vaikka tuleekin hyvä mieli siitä että tapaa ylipäätään. Olisi vaan niin kiva jutella enemmänkin, tutustua tuttuihin nimiin ja nimimerkkeihin kommenttien takana, ja nähdä teitä ihan kunnolla. Ja nyt siihen on vihdoin oikeasti mahdollisuus.

Teidän lisäksi mä pääsen tapaamaan teidän mukuloita jos niin itse haluatte, sillä lukijailtaan saa myös ottaa lapset mukaan! Paikalla on myös heille tekemistä bObles-leikkinurkkauksen & tumbling timen merkeissä. Viimeksi mua jäi sekin harmittamaan että monella ei ollut lapsille hoitajaa, ja siksi ei edes hakenut mukaan. Nyt tosiaan lapset saa ottaa mukaan jos itse haluaa, saa tulla yksinkin. Meillä on muutama tunti aikaa seurustella, tutustua, vaihtaa kokemuksia ja kuulumisia ja nauttia tarjoiluista. Jokaiselle on myös luvassa lahjakassi mukaan ja siellä on vaikka ja mitä kivaa.

Lukijailta järjestetään yhdessä Lasten PR:n kanssa AT-Lastenturvan liikkeessä Vantaalla 6.9. klo 18.30 alkaen ja liike on silloin auki vain meille. Paikalle mahtuu 15 lukijaa, ja jokainen osallistuja saa mukaan goodiebagin joka sisältää 44€ arvoisen bObles-kanan ja muita ylläreitä. Virvoitusjuomat meille tarjoaa Raikastamo. Illan lopuksi osallistujien kesken arvotaan myös design-palkittu ja 145 euron arvoinen bObles-elefantti.

Kuva: AT-Lastenturva

Illan aikana on tarjolla pientä suolaista ja makeaa syötävää ja juotavaa sekä erityistarjouksia. Lapset ovat todellakin tervetulleita mukaan iltaan ja heille on paikalla siis oma bObles-leikkinurkkaus jossa järjestetään bObles tumbling time leikkituokio. Illan aikana on myös luvassa erikoistarjouksia, ja mäkin ajattelin katsella jos meidän maha-asukkaalle löytyisi jotain kivaa sieltä mukaan.

Paikalle AT-Lastenturvan liikkeeseen pääsee helposti esimerkiksi Rautatieasemalta bussilla numero 332 (reilun puolen kilsan kävely päälle) ja tietenkin myös autolla. Liike on tapahtuman ajan auki ainoastaan meille, joten siellä saa ihan rauhassa olla ja jutella. Mitään ei tarvitse ostaa, eikä tarkoituksena ole järjestääkään mitään myyntitapahtumaa tai esittelyitä, vaan ainoastaan tarjota mahdollisuus ostoksiin lukijaillan lomassa, jos niin itse haluaa. AT-Lastenturva on suuri lastentarvikkeiden erikoisliike, jonne on muuten mahdollista varata Personal Shopper-aika jopa aukioloaikojen ulkopuolella. Eli jos sitten joskus haluatte ostaa paikalta vaikka Stokken päheät vaunut tai muuta hauskaa, niin yksilöllistä ja henkilökohtaista palvelua on mahdollista saada ihan itselle sopivaan aikaan.

Liike sijaitsee osoitteessa Martinkyläntie 54, 01720 Vantaa.

Jos haluat mukaan tapahtumaan, laita sähköpostia osoitteeseen iina.hyttinen@indiedays.com jossa ilmoitat yhteystietosi sekä osallistuvien lasten määrän, ja ilmoittaudut sitovasti. Valitsen mukaan 15 ensimmäistä sähköpostia lähettänyttä. Lisätietoa tapahtumasta saat sähköpostitse minulta myös. 

IIK en malta odottaa että pääsen näkemään teitä!

EDIT MA 29.8. KLO 14.28 Tapahtuma on TÄYNNÄ. Jos haluat ilmoittautua siitä huolimatta varasijalle kun näin koulujen ja päiväkotien alettua varmasti jotain flunssia tulee, niin otan vielä varasijalle muutaman! 

Huomisesta alkaen mä olen täysipäiväinen bloggaaja. Se tarkoittaa sitä, että mun työni Jevelolla ovat päättyneet. Puolitoista vuotta startup -yrityksessä opettivat mulle ihan hurjan paljon, ja olen niin onnellinen että viime vuonna uskalsin hypätä kohti tuntematonta ja kokeilla siipiäni siellä. Mun siivet kantoivat, yrityksen eivät, ja näin ollen mun ura Jevelolla päättyi. Yleensä kun joku kertoo tulleensa irtisanotuksi, ovat reaktiot myötätuntoisia ja toisen puolesta harmistuneita, mutta mä voin kertoa että kun kuulin tästä ensi kerran, mun itseni päällimmäinen tunne oli helpotus.

Ei siksi että työympäristössä olisi ollut vikaa tai työkavereissa tai itse työssä, ei ei ei. Mä rakastin meidän toimistoa, mulla oli mahtavia työkavereita ja työ opetti mulle ehkä jopa yhtä paljon mitä äitiys on tehnyt. Sain tehdä työtä jota rakastin ja jossa halusin jatkuvasti kehittyä ja tulla paremmaksi. Mutta siksi mä olin helpottunut, että mä olen vetänyt aivan jaksamiseni äärirajoilla viimeiset puolitoista vuotta. Mä olen painanut kaksitoistatuntisia päiviä, ensin tehnyt normityöpäivän toimistolla ja sitten jatkanut blogin parissa. Muistan teidänkin järkytyksen kun dokumentoin keväällä blogiini yhden työviikon jokaisen työtunnin ja -tehtävän. Mä tein ihan liikaa ja se on fakta. Kuka tietää mitä olisi tapahtunut jos olisin jatkanut toisetkin puolitoista vuotta samalla tyylillä.

Mä en ikinä olisi itse saanut tehtyä tätä päätöstä, vaikka joskus väsymystä ja stressiä itkeskellessäni haaveilinkin siitä että luopuisin toisesta rakastamastani työstä. En vaan koskaan olisi osannut päättää että kummasta, enkä olisi ollut niin rohkea että olisin itse jättänyt itse itseni vain yhden työn varaan. Nyt se päätös tehtiin mun puolesta, ja ainakin elämäni rennoimman kolmen viikon kesäloman jälkeen voin sanoa että tämä on tehnyt mulle niin hyvää kuin vain jokin voi tehdä. Ja täytyy myös olla onnellinen siitä että on ollut se toinenkin työ siinä taustalla kokoajan, ja taloudellisesti tilanne on turvattu vaikka toisesta työstä nyt luopuukin.

Mä en voi sanoin kuvailla mitä se ajatus merkitsee, että tulevana syksynäkin mulla on lasten mentyä nukkumaan aikaa esimerkiksi istua koko ilta joskus katsomassa Netflixiä. Ja että jaksan joskus mennä johonkin kiinnostavaan, illalla olevaan, blogitapahtumaan, kun tiedän että se ei ole poissa seuraavan illan töistä, vaan voin tehdä ne jo päivällä. Se tunne, että olen aina väärässä paikassa ja teen aina väärää asiaa, on poistunut. Mä voin keskittyä täysillä blogin tekemiseen silloin kun lapset ovat päivähoidossa, ja täysillä lapsiin silloin kun he ovat kotona. Ja täysillä Ottoon ja itseeni silloin kun lapset nukkuvat. Jollekin se voi kuulostaa ihan itsestäänselvyydeltä, arjen kolmijaolta kuinka elämän kuuluukin mennä. Mutta mä en ota sitä enää itsestäänselvyytenä, mulle se on luksusta josta en ole saanut nauttia pitkään aikaan.

En sano ettenkö hyppäisi riemusta kiljuen puikkoihin jos jostain putkahtaisi mielenkiintoinen työtarjous eteen. Mutta ainakin tällä hetkellä mulla ja meillä on paras näin. Mä halusin alkaa tehdä blogia ammattimaisesti jo puolitoista vuotta sitten kun Indiedaysille muutin. Olen tehnyt parhaani, mutta saatuani toisen työpaikan heti perään, on blogi ollut välillä retuperällä kun en ole ehtinyt tai jaksanut. Nyt vihdoin mä pääsen keskittymään tähän sillä energialla ja tarmolla jolla olen kokoajan halunnutkin, ja se ei tunnu ollenkaan huonolta. Nyt vihdoin mulla on aikaa kokeilla siipiäni siinä kaikessa mitä olen halunnut tehdä jo pitkään, ja se saa perhoset lepattamaan mun vatsassa ja hymyn kasvoille. Mä tiedän että tästä syksystä tulee siisti, ja mä toivon että te pysytte täällä mukana seuraamassa blogin uusia tuulia ja vanhoja suosikkeja. Mulla on mielessä tänne syksyksi kuulkaa vaikka ja mitä, niin mahtijuttuja tulossa!

Mä haluan vielä lopuksi kiittää mun mahtavia työkavereita kaikesta mitä sain kokea ja oppia teidän kanssa, ja toivon kaikkea hyvää kaikille jatkoon.

Ihanaa alkavaa elokuuta kaikille <3

Blogiuraa on takana kuukauden kuluttua tasan viisi vuotta, se on muutaman kuukauden enemmän kuin meidän esikoisella. Vaikka viiden vuoden aikana olen kehittynyt tasaiseen tahtiin mielestäni sekä kirjoittajana että kuvaajana, mun blogi ei koskaan ole ollut se joka loistaa tyylikkyydellään tai mielettömillä verbaalisilla lahjoilla. En ole se jonka kuvat sopisivat minkä tahansa lehden sivuille, tai se jonka sanankäänteet ovat niin huvittavia että vedet tursuavat silmäkulmista. En ole tunnettu viiltävän rehellisistä tuotearvioista, poliittisten epäkohtien paljastuksesta, uskomattomista matkakohteista tai uusimpien trendien asiantuntevasta esittelystä.

Uskon että se syy, miksi mun blogi silti kerää ympärilleen lukijoita, on tasainen viihdyttävyys. Arkielämän rehellinen kuvaus, se että käsittelen asioita pintaa syvemmältä, ja se että me ollaan aika tavallisia pulliaisia siitä huolimatta että blogia kirjoitankin. Mun blogista on turhaa etsiä skandaalinkäryä viihdytykseen, mutta uskon että viihdyttää voi myös positiivisella asenteella, ilolla ja rakkaudella.

Jotkut ihmiset elävät muiden ongelmista, juoruista ja toisille naureskelusta. Uskon että heille mun blogi on kuin hiekkaa silmiin ja aiheuttaa ärsytystä, täältä kun harvoin löytyy mitään äärimmäisen negatiivista. Olenpa joskus saanut kommentin ”ihanaa kun teilläkin menee välillä huonosti!”, kun olen kirjoittanut jostain ikävästä mitä meille on sattunut. Joku taas on järkyttynyt, kun olen ollut harmistunut jostain, eikä ole kokenut negatiivisempaa postausta blogiini sopivana. Mun blogi on kuitenkin mun peilikuva, ja rehellinen siinä mielessä että en mä niitä huonojakaan juttuja ala peittelemään jos jotain ikävää on meneillään. Yritän kuitenkin käsitellä kaikkea sekä omassa elämässä että blogissa samalla näkökulmalla: positiivisuuden kautta. Koska harmissa vellominen ei vaan ole mun tapaista, eikä auta mua mitenkään.

Mä aion jatkossakin olla samalla linjalla, tuoda esille niitä asioita mitkä sananlasku kehottaa kätkemään: onnea, iloa ja rakkautta. Uskon että hyvä synnyttää hyvää, ja jos voin piristää edes yhden ihmisen päivää, on blogin kirjoittaminen arvokasta ja tärkeää. Mulle itselleni arvokkainta on teiltä saatu palaute, ja teidän myötäeläminen. Mä muistan kymmenien lukijoiden nimimerkkejä, mietin teidän kuulumisia, ja ilahdun jos joku vanha tuttu kommentoi pitkästä aikaa. Olen saanut teiltä ihan mielettömiä vinkkejä, ja te ja teille kirjoittaminen saa mut ponnistelemaan arjessa enemmän. Lyhyesti sanottuna: teille kirjoittaminen tekee meidän koko perheen elämästä monin verroin ihanampaa.

Mä viihdyn täällä ruudun takana, tämä ruutu on mun toinen koti, mun ajatusten koti. Tänne mä vuodatan pohdintoja, rakkautta ja hassuja juttuja. Viihdyttekö te täällä? Jos viihdytte, nyt saa halutessaan äänestää mun blogia vuoden viihdyttävimmäksi blogiksi Inspiration Blog Awardseissa. Sain viikko sitten kuulla, että tuomaristo on valinnut mun blogin osaksi toinen toistaan upeampien ehdokkaiden joukkoa Vuoden viihdyttävin blogi -kategoriassa, ja olin todella otettu kunniasta. On mahtavaa olla noin hienossa joukossa. Kiitos siitä kuuluu myös teille kaikille, vaikka tuomarit sinne mut valitsivatkin. Ilman teitä, eivät tuomarit edes tietäisi mun blogin olemassaolosta.

Äänestäminen vaatii vain ”äänestä”-nappulan klikkauksen mun kuvan päällä, ja siinä kaikki. Äänestämään pääset TÄSTÄ ja äänestää voi vaikka kaikkia sarjan ehdokkaita, joten ei tarvitse potea valinnan vaikeuden tuskaakaan jos on monta suosikkia. Kaikissa sarjoissa on kyllä upeita ehdokkaita. Mä lähetän mun ääneni ainakin huipulle #pojatkinlukee -kampanjalle Vuoden blogiteko -kategoriassa, sillä se on mun mielestä ihan maailman paras juttu ja todella hieno ajatus. Kirjojen lukeminen on yksi viihdyttävimpia, kehittävimpiä ja mahtavimpia juttuja maailmassa, ja sen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille ja kiitos hurjasti jo etukäteen <3

Olen saanut ihmetellä uutta violettia tukkaa jo tovin. Se tuntuu niin omalta, että entiseen puolipitkään blondiin ei taida olla paluuta ainakaan ihan äkkiä. Siksi koin tarpeelliseksi hieman uudistaa blogin ulkoasua vastaamaan tämänhetkistä lookiani paremmin. Mä kaipasin väriä, ja kerrankin sain tehtyä ihan itse sellaisen bannerin kuin halusin. Me napattiin nämä kuvat eilen juuri ennen tyttöjen tanssituntia kun sopivan iloinen ja värikäs tausta löytyi ihan vahingossa. Mulle uusi banneri on ihana piristävä uusi alku ja raikkauden tuulahdus.

Toivottavasti tykkäätte muutoksesta! Banneri on myös pikkuisen aiempaa pienempi korkeudeltaan jotta teidän ei tarvitse scrollailla niin paljoa ennenkuin pääsette lukemaan uusia juttuja. Väriä ja kuviota siitä toki löytyy, mutta en mä tiedä, mä kaipasin jotain ihan muuta kuin harmaata ja sieviä kukkia mitä vanhassa oli. Tämä tuntuu sopivalta just nyt, just niin multa.

Päivitin myös blogin kuvausta, sillä ”bloggaavan miehen vaimo” ei ollut kauhean ajankohtainen enää. Kuvaus tulee luultavasti muuttumaan, kunhan löydän jostain aikaa miettiä kunnolla kuvausta niin että kuulostaa fiksulta. Mä en ole koskaan ollut sitä lyhyestä virsi kaunis -tyyppiä, vaan enemmänkin sellainen rönsyilevä kirjoittaja. Siksi on hankala tiivistää kaikkea mitä haluan yhteen pieneen boksiin. Blogi on ottanut askeleen kohti kevättä, ja niin mäkin.

Kuvissa näkyvä Zaran pilottitakki on mun kevään lemppari, se on just eikä melkein. Halusin vihreän pilotin, mutta monet olivat liian räikeiltä väriltään mun uutta hiusväriä ajatellen. Tämä näyttää valosta riippuen rusehtavalta ja khakin vihertävältä ja sävy on sopivan kylmä eikä riitele hiusten kanssa, niinkuin monet muut vihreät sävyt. Tykkään erityisesti musta-kultaisista yksityiskohdista ja siitä että takki on sopivan kokoinen. Vähän reilu muttei liian.

Valkoiset farkut mulla on ollut jalassa viimeksi 15-vuotiaana, vaikka ne muodissa ovat olleetkin uudempaan otteeseen jo pitkään. Nämä polvesta auki olevat löysin takin kanssa Zarasta, ja mä tykkään näistä tosi paljon. Tosin yleensä tummia alaosia käyttävänä mulla on pientä totuttelua siihen että jalat näyttävät ainakin kilometrin lyhyemmiltä kuin yleensä, hah! Kengät löytyi myös sieltä samaisesta Zarasta, tällaiset aika klassiset matalat nilkkurit. Oli kerrankin hyvä reissu Zaraan, ja siis nämä mun uudet lempparilöydöt tein kymmenessä minuutissa. Kuten joku muukin tarkkasilmäinen kommentoi, olen hylännyt mun punaisen Rebecca Minkoffin laukun. Se on niin ihana laukku mä ikävöin sen käyttöä! Mutta hitsi, paloautonpunainen on kyllä sävy joka ei sitten tämän tukan kanssa mätsää yhtään.

Takki ZARA / Paita H&M / Housut ZARA /Korvakorut H&M / Kengät ZARA / Laukku Marc by Marc Jacobs / Kello Marc by Marc Jacobs* / *saatu blogin kautta.

Sen sijaan käytössä on vanha kunnon Marc by Marc Jacobs jonka sain viime äitienpäivänä Otolta. Saapa nähdä sopiiko tämän vuoden tuleva äitienpäivälaukku sitten paremmin uuteen tukkaan. Marc by Marc Jacobsin Double Percy on kyllä ihanan tilava verrattuna Mini Loveen, se on kivaa. Ja kyllä, myönnän että on ihan loskaiset kengät! En ehtinyt putsata niitä ennen näiden kuvien ottoa koska sopiva tilanne tuli ihan yllätyksenä, joten niillä mentiin. Vaan mitäpä sen on väliä, siellä loskapisaroiden alla on ihanat kengät <3

Vaikka tämä viikko on ollut harmaa niin mun fiilis on ihan super värikäs ja keväinen ja pirteä ja ihana! Ja arvatkaa mitä, vaikka meidän esikoinen tuli tänään kipeäksi ja vieläpä sairastui päiväkodissa ollessaan mahatautiin, mä en aio lannistua. Nyt toivotaan vaan että ei tartu koko muulle perheelle, vaikka varmaan tarttuu. Mutta mä en jaksa edes sitä pelätä, kaiken muun hyvän lisäksi vanhemmuus on auttanut mun emetofobiaan. Olen tajunnut sen että vaikka kuinka pelkään niin en voi välttyä, joten parempi vaan hyväksyä se. Jotenkin olen onnistunut järkeistämään tämän itselleni ja siedättämään itseni pois siitä pelosta, ainakin osittain. Ja eihän nyt kukaan voi pelätä omaa raukkaa murupientä joka on kipeänä, mä ainakin haluan vaan että hänellä on parempi olla ja ottaisin mieluummin sen taudin itselleni.

Uusi ulkoasu ja asu ja takki ja tukka ja kaikki hot or not? 😀

Mahtavaa torstaita kaikille!

Otto lopetti räjähtävän nopeasti suosioon nousseen Akkavalta-bloginsa kuukausi sitten. Syyt siihen olivat samat, jotka itseänikin ovat blogatessa joskus mietityttäneet: bloggaamisen sivutuotteena tuleva julkisuus ja inhottavat kommentit ja perättömät juorut, sekä tietenkin ajanpuute. Ne ainoat huonot puolet bloggaamisessa. Otto ehti blogata vain vuoden, mutta hän aloitti suoraan huipulta. Se on mielestäni se ratkaiseva ero mun ja Oton blogiurissa, se syy, miksi mä ainakin toistaiseksi pystyn tähän ja haluan tehdä tätä, ja miksi Otto ei pystynytkään.

Siinä missä mulla kaikki on kasvanut tasaiseen tahtiin, ja aloitin oikeasti ihan nollasta, oli Otto jo ensimmäisenä päivänään keskustelupalstojen riepoteltavana, ja otti stressiä päivitystahdista. Siinä missä mä kirjoittelin bloggerissa omaksi ilokseni puolitoista vuotta ennen portaaliin siirtymistä, Otto siirtyi jo kolmen kuukauden kuluttua ensimmäiseen portaaliin ja siitä kolmen kuukauden kuluttua lehtitalon alle. Hänellä oli jo ensimmäisenä päivänään tuhansia kävijöitä, siinä missä itselläni oli 16 lukijaa.

Hän ei koskaan ehtinyt tottua hiljalleen kaikkeen siihen mitä blogi mukanaan tuo. Suosion, kannustuksen, tunnustuksen ja mahtavien tyyppien lisäksi paineita ja ilkeitä ihmisiä. Mulle blogin mukanaan tuomat negatiiviset asiat ovat aina olleet pienemmässä roolissa kuin positiiviset jutut. Olen kohdannut urani aikana ties minkälaisia kohuja, ja joutunut kerran tekemään jopa rikosilmoituksen kun eräs mies ahdisteli mua pelottavilla kommenteilla kuukausien ajan joka ikinen lauantaiyö. Silti olen aina kokenut blogin mukanaan tuomat hyvät asiat miljoona kertaa suurempina, kuin huonot.

Vaikka ymmärrän täysin miksi Otto lopetti, en voi väittää ettenkö kaipaisi hänen tekstejään. Hitto vie, mulla on ihan kauhea ikävä niitä postauksia. Oli niin parasta lukea Oton ajatuksia isyydestä tai parisuhteesta, ja ihan niitä pelkkiä läppäpostauksiakin. Vaikka me jutellaan paljon ja tiedän suunnilleen mitä tyyppi milloinkin ajattelee, ja hän ei myöskään peittele tunteitaan, oli ihana lukea hänen ajatuksiaan kirjoitettuna. Koska kirjoittaa Otto osaa, se on yksi hänen parhaimpia taitojaan. Akkavallan poistuminen jätti ammottavan aukon blogimaailmaan.

Mä olen houkutellut Ottoa että hän kirjoittaisi edes joskus jotain, omaksi ilokseen  tai muiden, koska hänellä on kirjoittamisen lahja joka ei saa mennä hukkaan! Mutta painostaa en aio, kirjoittaa jos kirjoittaa. Toisaalta näen miten helpottunut ja vähemmän stressaava hän on nyt, kuukausi blogin lopettamisen jälkeen. Se tekee mut onnelliseksi, onnellisemmaksi kuin yhdenkään tekstin lukeminen.

Siitä mä olen Otolle tosi kiitollinen, että vaikka hän ei haluakaan enää blogata, hän tukee täysillä mun blogiuraa ja auttaa mua edelleen parhaansa mukaan. Ehkä vielä joskus saadaan lukea jotain Oton kirjoittamaa mun blogista, tai jostain muualta, ainakin toivon niin! Tänään muuten ilmestyi Kaksplussan nettisivuille Otosta joulukuun Kaksplussassa julkaistu haastattelu, jos ette ole vielä lukeneet. Siinä Otto valottaa ajatuksiaan isyydestä, perheestä ja vähän kaikesta muustakin.

Jäittekö te kaipaamaan Akkavaltaa?