Hiihtoloman meiningit & maaliskuun alun kuulumiset

01.03.2021

Siis vitsi miten paljon lisää valoa aamut saivat hiihtoloman aikana! Tänään kun herättiin, oli jo ihan valoisaa ja näki hyvin laitella aamupalaakin ilman lisävaloja. Nyt kun (kop kop) alkuraskauden migreenit alkavat toivottavasti vähän jo hellittää, pystyn vihdoin nauttimaan tästä upeasta kevään valosta. Olen piileskellyt kaikelta valolta niin paljon kuin olen pystynyt, mutta nyt alan pikkuhiljaa nauttia näistä aurinkoisen upeista päivistä. Ja varmasti muullekin perheelle mukavaa, kun kotona saa puuhastella valoisassa taas, eikä pimeässä tai pikkulampun valossa, kuten koko alkuvuoden.

Hiihtolomaviikko sujahti hurjaa vauhtia ohi, mutta oli kyllä ihanaa kun lapset olivat kotona. Pelattiin lautapelejä, syötiin dippivihanneksia ja pidettiin leffailtaa, ulkoiltiin, luettiin ja askarreltiin. Lapset nukkuivat aamuisin pitkään, itse en kun herään vieläkin yleensä viimeistään puoli kahdeksalta ihan itsestään. Oli parasta aamuisin vaan pitää meidän kuopusta kainalossa ja syödä yhdessä sohvalla leipää ja katsoa samalla piirrettyjä.

Otin vähän stressiä siitä, että meidän hiihtolomalla ei ”tapahtunut mitään” kovin ihmeellistä, koska a) koronarajoitukset ja b) en itse pysty nyt just esim. lasketella tms ja Otto teki töitä koko viikon ja minäkin osan viikosta. Mutta juteltiin lasten kanssa ja he sanoivat loman lopuksi, että heillä oli aivan ihana hiihtoloma ja ei olisi tarvinnut ollakaan mitään enempää. He nauttivat myös siitä, että saivat olla kotona vaan rennosti. Ja kyllä sitä ehtii tulevina vuosina sitten hiihtolomilla reissata ja lasketella pilvin pimein kun se on taas mahdollista normaalisti.

Käytiin Oton kanssa kahdenkeskisellä minilomalla hotellissa ja lapset olivat silloin tätinsä luona yökylässä viettämässä leffa-yökylää karkkibuffalla. Seuraavana päivänä he pääsivät vielä Uunisaareen paistamaan makkaraa ja vaahtokarkkeja ja s’moreseja ja vielä pulkkamäkeenkin. Viikonloppuna ihana lämpö ja aurinko helli kaikkina päivinä ja kevään pystyi jo tuntemaan! Paitsi ehkä tämä on nyt se fool’s spring ja me tullaan kokemaan vielä talvi 1 ja talvi 2 ennen kuin se oikea kevät sieltä joskus tulee, mutta kuitenkin. Kevään voi jo kuulla (ihana lintujen laulu) ja kyllä ulkona on vähän sellainen kevään tuoksukin. Lunta tosin on vaikka muille jakaa.

Jotenkin ihan hullua, että kohta vuosi on vierähtänyt eteenpäin siitä, kun katsottiin hallituksen tiedotustilaisuutta ja lapset jäivät kotiin ja etäkouluun. Ja samaan aikaan pian on vuosi siitä, kun tehtiin asuntokaupat ja muutettiin tänne. Vuosi sitten ei olisi ikinä uskonut, että vielä maaliskuussa 2021 meininki on tämä mitä se nyt on. Hirveää kyllä, miten kaikkeen kuitenkin tottuu ja turtuu. Sitä odotan hyvin suurella mielenkiinnolla, että miltä näyttää maaliskuu 2022. Sitä ei kukaan vielä tiedä, mutta toivon sydämeni pohjasta, että silloin rajoituksia olisi vähemmän, eikä tarvitsisi pelätä.

Kevätlukukausi tuntuu aina menevän nopeammin kuin syyslukukausi, kun lomat ja arkipyhät rytmittävät sitä niin kivasti. Juuri oli hiihtoloma ja nyt on jo pääsiäisnamit ja rairuohotkin saapuneet kauppoihin, kun muutaman viikon päästä vietetään jo pääsiäistä. Pääsiäisestä ei ole kuin muutama viikko vappuun, sitten on helatorstai ja yhtäkkiä onkin jo kevätjuhlan (tai etäkevätjuhlan) aika. Raskauden kannalta tuntuu, että aika kuluu tuskallisen hitaasti, kun sitä vaan odottaa sitä maagista 22 viikon merkkipaalua, mutta samalla tiedän jo nyt, että kyllä tämä aika loppupeleissä tulee kulumaan ihan älytöntä vauhtia. Varsinkin sitten kesä, koska kesäloma menee aina ihan tuplanopeudella kaikkeen muuhun ajankuluun verrattuna.

Tällä viikolla meillä on suunnitelmissa ainakin siementen kylvöä (ekaksi pitää suunnata kaupoille ja päättää mitä kaikkia kasveja me tänä kesänä aiotaan istutuslaatikoissa kasvattaa). Lisäksi on paljon kivoja työjuttuja tulossa, joita odotan innolla! Ihanaa maaliskuun ensimmäistä kaikille <3

PS: Käykää halutessanne vastailemassa IG:ssä raskausaiheiseen kyselyyn, että millaista sisältöä teistä olisi kiva lukea/katsella raskauteen liittyen, niin osaan tuottaa sellaista sisältöä, joka teitä kiinnostaa.