Heippa marraskuu, ei tule ikävä

30.11.2020

Olen niin iloinen, että tänään on marraskuun viimeinen päivä. Tämä on ollut stressaavin kuukausi varmaan moneen vuoteen ja olen itkenyt vuorotellen stressistä ja vuorotellen helpotuksesta. Olen yrittänyt keskittää kaiken mahdollisen energiani lasten kanssa jouluun valmistautumiseen, koska se tuo minulle iloa ja rentouttaa. Mutta moni työpäivä ja ilta lasten mentyä nukkumaan on kulunut murehtiessa. Koronaa, töiden epävarmuutta näinä aikoina ja huolta läheisistä.

Mun äiti on edelleen sairaalassa (tänään tulee kolme viikkoa siitä, kun hän sinne meni), enkä tiedä milloin hän pääsee sieltä pois.

Me ollaan tällä viikolla matkustamassa Ouluun pariksi päiväksi. Mulla on siellä monta kuukautta sitten sovittu työjuttu ja lisäksi mennään hoitamaan äidin asioita, että hän voi sitten kotiutua turvallisesti kun sen aika joskus on. Ei kuitenkaan saada tietenkään mennä katsomaan äitiä, koska Oulukin on nyt leviämisvaiheessa ja sairaalassa on täysi vierailukielto, mikä on toki hyvä asia turvallisuuden kannalta. Ihan hirveä ikävä ja huoli on ollut päällä. Ikävintä on se, että en tiedä koska voidaan nähdä äitiä taas turvallisesti. Meidän piti viettää joulua yhdessä Levillä (reissu varattu jo kesällä), mutta on erittäin todennäköistä, että ei voida sitä yhdessä viettää, koska tuskin tämä tilanne tästä muuttuu enää muutamassa viikossa. Tärkeintä on tietysti äidin turvallisuus ja se edellä mennään ihan kaikessa.

On vaan niin hirveää ajatella, että äiti on siellä sairaalassa yksin ja vielä hirveämpää on ajatella, että hän viettäisi tämän joulun kokonaan yksin kotona. Mulle on aina ollut kunnia-asia se, että mitä tahansa me jouluna tehdäänkin, mun äiti on mukana meidän puuhissa. Oltiin me sitten kotona tai reissussa, oman perheen kesken tai isolla porukalla, me ollaan aina oltu pakettidiili. Meidän perhe ja mun äiti ja Armas. En ikinä haluaisi, että äiti olisi jouluna yksin, ei kenenkään pitäisi joutua olemaan jouluna yksin! Mutta tänä jouluna on luultavasti pakko. Se särkee mun sydämen.

Olen yrittänyt olla positiivinen koko vuoden ja edelleen yritän. En aio antaa harmille ja huolelle valtaa, vaan otan ilon irti kaikesta mistä voin. Mutta kyllä tämä silti surettaa kovasti ja saa surettaa. Tämä on suoraan sanottuna ihan paskaa. On ihan paskaa, että läheiset, joista kaikkein eniten välittää, joutuvat olemaan yksin. Olen niin kyllästynyt videopuheluihin ja siihen, ettei saa halata ketään! Mutta vielä on jaksettava. On jaksettava vielä pitää kiinni turvallisuudesta, käyttää maskia ja käsidesiä, olla halimatta ja koskettamatta. Ja joskus tämä kaikki on ohi, siihen on pakko uskoa.

Toivon, että jokainen tekee tässä tilanteessa ratkaisuja oman parhaan tietonsa ja THL:n suositusten mukaan ja huolehtii turvallisuudesta niin hyvin kuin mahdollista. Niin mekin toimitaan. Koko tämä reissua edeltävä viikko vältetään ihan kaikkia tapaamisia Helsingissä ja meillä on kuopus ollut myös dagiksesta kotona jo yli viikon ja on tämänkin viikon. Isommat ovat tietysti normaalisti koulussa päivät, mutta muuten ollaan koko perhe oltu ainoastaan kotona tai ulkoiltu tai hoidettu pakollisia kauppa-asioita maskeista, hygieniasta ja turvaväleistä huolehtien, ettei omalta osaltamme viedä enempää riskiä Ouluun kuin siellä jo on. Ja toki seurataan jatkuvasti THL & Valtioneuvoston ohjeistuksia, mikäli jotain muutoksia tai kotimaan matkustukseen liittyviä rajoituksia tulisi, niin sitten toimittaisiin niiden mukaan.

Sellaista. Mutta on tässä päivässä montakin positiivista asiaa ja niihin haluan päättää tämän postauksen! Ensinnäkin, tänään satoi lunta, enemmän kuin olen nähnyt pariin vuoteen. Ja se jos mikä piristi. Ja toinen positiivinen asia on se, että huomenna alkaa joulukuu ja blogijoulukalenteri! Huomisesta alkaen joka aamu klo 05.00 blogissa ilmestyy uusi blogijoulukalenterin luukku. Luvassa on tuttuun tapaan DIY-juttuja, jouluisia reseptejä, pohdintaa, joulun tunnelmaa, joulukoristeita ja vaikka mitä muuta! Joulukalenterin tekeminen on ollut yksi niistä asioista, joiden parissa olen voinut rentoutua marraskuunkin aikana. Onneksi on joulu, tänä vuonna tarvitsen joulua enemmän kuin koskaan ennen.

Ihanaa alkavaa joulukuuta kaikille!


Arkeen paluu viiden kuukauden jälkeen

17.08.2020

Maaliskuun puolivälissä lapset jäivät määrittelemättömäksi ajaksi etäkouluun ja kotihoitoon ja tuttu aikataulujen ohjaama arki muuttui. Yhtäkkiä ei tarvinnutkaan herätä enää väkisin aikaisin, viedä ja hakea lapsia, käyttää iltoja harrastuksissa rampaten ja juosta tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Yhtäkkiä koko arkea pystyi pyörittämään kotoa, yhdessä ja omassa aikataulussa. Harrastukset harrastettiin etänä ja oli enemmän aikaa hengittää ja vaan olla.

Tavallaan se, mitä eniten rakastan yrittäjyydessä (vapaus & omat aikataulut), laajeni koskemaan koko perheen arkea. Toki samalla myös yrittäjyyden epävarmuus oli yhtäkkiä osa koko perheen arkea. Yhtäkkiä ihan kaikki oli epävarmaa. Ei tiedetty kuinka kauan lapset ovat vielä kotona, onko ensi kuussa töitä, voiko harrastuksiin palata koko keväänä tai nähdäänkö läheisiä ollenkaan kesällä. 

Oli ihan hirveää kun ei saanut nähdä ketään, mutta oli ihanaa olla kotona. Ja kesällä toki on saanut jo nähdä ihmisiä ja tehdä kaikkea muutakin kivaa omassa tahdissa, eikä vaan olla kotona. Voin ihan suoraan myöntää, että aikataulujen määrittämään arkeen hyppääminen tämän ajanjakson jälkeen vaatii itseltäni sopeutumista. Nämä viisi kuukautta vain vahvistivat sitä, että olen tehnyt oikean valinnan ryhtyessäni yrittäjäksi. Vapaus ja omasta elämän rytmistä päättäminen ovat asioita, joista en haluaisi luopua. 

Jos saisin päättää, en koskaan elämässäni haluaisi herätä herätyskelloon. Valvoisin aina juuri niin myöhään kuin huvittaa (yleensä puoli yhteen) ja heräisin aina ilman herätyskelloa puoli ysiltä ja aloittaisin aamun juomalla rauhassa kupin kahvia ja lukemalla kirjaa. Sitten olisin aina energinen, kokisin saavani aina riittävästi omaa aikaa, riittävästi perheaikaa ja ehtisin myös ajatella ja luoda uutta. Ajattelin aina, että 100% omassa rytmissä eläminen on ihan utopiaa kolmen lapsen kanssa – arki ei voi olla sellaista, koska koulu, varhaiskasvatus, harrastukset ja työt. Mutta nyt meillä on ollut viisi kuukautta sellaista. 

Toki viiteen kuukauteen on mahtunut joskus niitäkin päiviä, että on ollut aidosti kiire, on tuntunut joskus siltä, että ei saa työrauhaa kun kaikki ovat kotona tai olisi kaivannut vaan rauhallisen ja tehokkaan aamun ilman yhtään keskeytystä. Mutta silti arki kokonaisuutena on ollut sitä utopiaa. Kaikkea on ollut riittävästi. Tiedän, että olemme olleet todella onnekkaita, kun olemme voineet olla koko ajan kotona ja minä olen voinut työskennellä ja Otto suorittaa opintoja etänä ihan samalla tavalla kuin muutenkin. Kaikilla ei ole ollut sitä mahdollisuutta.

Olemme kesän aikana punninneet monta kertaa näitä asioita. Mitä haluaisimme takaisin “vanhasta arjesta”? Mitä haluaisimme säilyttää tästä arjesta, jota ollaan suurin osa tästä vuodesta eletty? Ja ollaan päätetty, että nyt jos koskaan on aika luoda vieläkin enemmän omannäköinen arki ja elämä. Miksi ei voitaisi ottaa parhaita paloja molemmista? 

Mehän voidaan ja otetaan. Kun arki huomenna alkaa, meidän kalenterit eivät ole täynnä aikatauluja. Toki on lasten koulu-aikataulut ja dagikseen haut ja viennit, mutta viikottaisten harrastusten määrää on pudotettu. Ohjattujen ja aikataulutettujen harrastusten vähennyttyä arjessa on enemmän tilaa perheen yhteiselle ajalle. Lenkeille, trampalla pomppimiselle ja puistossa riehumiselle. Liikunnan määrä on kasvanut, kuljetusten määrä vähentynyt.

Kalenterit eivät ole täynnä joka päivälle jotain menoa, sillä tänä aikana niin monet asiat on opittu hoitamaan etänä. Unirytmi on vielä vähän hakusessa, mutta mennään senkin suhteen rennolla meiningillä. Kyllähän me aikuiset opitaan menemään hieman aikaisemmin nukkumaan, jos ensin valvotaan yhtenä iltana vähän liian myöhään ja herätään yhtenä aamuna vähän liian aikaisin. Tulee se uni sieltä sitten seuraavana iltana aikaisemmin. 

Jos jotain ollaan tänä aikana opittu optimoimaan, se on ruokaostosten tekeminen. Kaupassa ramppaaminen on vähentynyt valtavasti ja viikon ostokset ovat oikeasti viikon ostokset. Se jos mikä säästää aikaa.

Ja jos jostain asiasta on tänä aikana tullut rentouttava ja tärkeä osa arkea, se on sauna. Ja saunasta me ei luovuta. Vanhassa kodissa saunoimme ehkä kerran parissa viikossa, joskus meni kuukausia ilman saunomista. Nykyisin sauna on ehkä mun arjen tärkein yksittäinen rentoutumiskeino. Saunassa on niin helppo pysähtyä, olla vaan hiljaa tai puhua ihan mistä tahansa. Vähemmän sarjojen tuijottelua (vaikka hitsi, sekin on kyllä ihanaa aina saunan jälkeen) ja enemmän aikaa pysähtyä kuuntelemaan toista ja olemaan läsnä. 

Tämä aika on tiivistänyt meitä perheenä entisestään ja valehtelisin jos väittäisin, ettei mulla ole vähän haikea fiilis kun kirjoitan tätä postausta. Mutta samalla olen innoissani. Olen innoissani tulevista työpäivistä ja siitä, että työn ja vapaa-ajan rajasta tulee taas hieman selkeämpi. Olen innoissani siitä, kun näen miten valtavan innoissaan lapset ovat kouluun & dagikseen paluusta (ja ekaluokan aloituksesta). Olen innoissani siitä, että vaikka mun ja Oton illoista katoaa ehkä yksi tai kaksi yhteistä tuntia, meidän päiviin tulee taas kahdenkeskisiä lounaita ja kenties yhteisiä juoksulenkkejä. Ainakin tämän syksyn ajaksi.

Tämän syksyn jälkeen Oton opintovapaa päättyy ja Otto valmistuu, mikäli opinnot eivät viivästy koronan (tai jonkin muun odottamattoman asian) vuoksi. Eikä meillä ole vielä mitään hajua, millaiseksi arjen rytmit sen jälkeen muodostuvat.

Nyt otetaan siis kaikki ilo irti tästä syksystä. Ei mietitä vielä tulevaa, vaan ollaan kiitollisia jokaisesta koulupäivästä, jonka lapset saavat käydä tavallisesti koulua. Ollaan kiitollisia jokaisesta yhteisestä rauhallisesta työpäivästä. Ollaan kiitollisia kaikesta siitä mitä meillä on ja säilytetään se rento asenne, vaikka arkeen tulee aikatauluja. Ja ollaan ihan älyttömän kiitollisia siitä, että meille jäi tästä ajasta pääosin positiivisia kokemuksia ja ikävöitävää, koska tiedostan todellakin, että kuluneet viisi kuukautta ovat olleet joillekin ihmisille pelkkää huolta, pelkoa ja kärsimystä. Kyllä meilläkin oli huolta ja pelkoa ennen kaikkea läheisten puolesta – ja on edelleen – ei tässä vielä voi huokaista. Mutta lähdetään syksyyn avoimin mielin ja katsotaan mitä se tuo tullessaan. 

Ihanaa arkiviikkoa kaikille <3