Hiihtoloman meiningit & maaliskuun alun kuulumiset

01.03.2021

Siis vitsi miten paljon lisää valoa aamut saivat hiihtoloman aikana! Tänään kun herättiin, oli jo ihan valoisaa ja näki hyvin laitella aamupalaakin ilman lisävaloja. Nyt kun (kop kop) alkuraskauden migreenit alkavat toivottavasti vähän jo hellittää, pystyn vihdoin nauttimaan tästä upeasta kevään valosta. Olen piileskellyt kaikelta valolta niin paljon kuin olen pystynyt, mutta nyt alan pikkuhiljaa nauttia näistä aurinkoisen upeista päivistä. Ja varmasti muullekin perheelle mukavaa, kun kotona saa puuhastella valoisassa taas, eikä pimeässä tai pikkulampun valossa, kuten koko alkuvuoden.

Hiihtolomaviikko sujahti hurjaa vauhtia ohi, mutta oli kyllä ihanaa kun lapset olivat kotona. Pelattiin lautapelejä, syötiin dippivihanneksia ja pidettiin leffailtaa, ulkoiltiin, luettiin ja askarreltiin. Lapset nukkuivat aamuisin pitkään, itse en kun herään vieläkin yleensä viimeistään puoli kahdeksalta ihan itsestään. Oli parasta aamuisin vaan pitää meidän kuopusta kainalossa ja syödä yhdessä sohvalla leipää ja katsoa samalla piirrettyjä.

Otin vähän stressiä siitä, että meidän hiihtolomalla ei ”tapahtunut mitään” kovin ihmeellistä, koska a) koronarajoitukset ja b) en itse pysty nyt just esim. lasketella tms ja Otto teki töitä koko viikon ja minäkin osan viikosta. Mutta juteltiin lasten kanssa ja he sanoivat loman lopuksi, että heillä oli aivan ihana hiihtoloma ja ei olisi tarvinnut ollakaan mitään enempää. He nauttivat myös siitä, että saivat olla kotona vaan rennosti. Ja kyllä sitä ehtii tulevina vuosina sitten hiihtolomilla reissata ja lasketella pilvin pimein kun se on taas mahdollista normaalisti.

Käytiin Oton kanssa kahdenkeskisellä minilomalla hotellissa ja lapset olivat silloin tätinsä luona yökylässä viettämässä leffa-yökylää karkkibuffalla. Seuraavana päivänä he pääsivät vielä Uunisaareen paistamaan makkaraa ja vaahtokarkkeja ja s’moreseja ja vielä pulkkamäkeenkin. Viikonloppuna ihana lämpö ja aurinko helli kaikkina päivinä ja kevään pystyi jo tuntemaan! Paitsi ehkä tämä on nyt se fool’s spring ja me tullaan kokemaan vielä talvi 1 ja talvi 2 ennen kuin se oikea kevät sieltä joskus tulee, mutta kuitenkin. Kevään voi jo kuulla (ihana lintujen laulu) ja kyllä ulkona on vähän sellainen kevään tuoksukin. Lunta tosin on vaikka muille jakaa.

Jotenkin ihan hullua, että kohta vuosi on vierähtänyt eteenpäin siitä, kun katsottiin hallituksen tiedotustilaisuutta ja lapset jäivät kotiin ja etäkouluun. Ja samaan aikaan pian on vuosi siitä, kun tehtiin asuntokaupat ja muutettiin tänne. Vuosi sitten ei olisi ikinä uskonut, että vielä maaliskuussa 2021 meininki on tämä mitä se nyt on. Hirveää kyllä, miten kaikkeen kuitenkin tottuu ja turtuu. Sitä odotan hyvin suurella mielenkiinnolla, että miltä näyttää maaliskuu 2022. Sitä ei kukaan vielä tiedä, mutta toivon sydämeni pohjasta, että silloin rajoituksia olisi vähemmän, eikä tarvitsisi pelätä.

Kevätlukukausi tuntuu aina menevän nopeammin kuin syyslukukausi, kun lomat ja arkipyhät rytmittävät sitä niin kivasti. Juuri oli hiihtoloma ja nyt on jo pääsiäisnamit ja rairuohotkin saapuneet kauppoihin, kun muutaman viikon päästä vietetään jo pääsiäistä. Pääsiäisestä ei ole kuin muutama viikko vappuun, sitten on helatorstai ja yhtäkkiä onkin jo kevätjuhlan (tai etäkevätjuhlan) aika. Raskauden kannalta tuntuu, että aika kuluu tuskallisen hitaasti, kun sitä vaan odottaa sitä maagista 22 viikon merkkipaalua, mutta samalla tiedän jo nyt, että kyllä tämä aika loppupeleissä tulee kulumaan ihan älytöntä vauhtia. Varsinkin sitten kesä, koska kesäloma menee aina ihan tuplanopeudella kaikkeen muuhun ajankuluun verrattuna.

Tällä viikolla meillä on suunnitelmissa ainakin siementen kylvöä (ekaksi pitää suunnata kaupoille ja päättää mitä kaikkia kasveja me tänä kesänä aiotaan istutuslaatikoissa kasvattaa). Lisäksi on paljon kivoja työjuttuja tulossa, joita odotan innolla! Ihanaa maaliskuun ensimmäistä kaikille <3

PS: Käykää halutessanne vastailemassa IG:ssä raskausaiheiseen kyselyyn, että millaista sisältöä teistä olisi kiva lukea/katsella raskauteen liittyen, niin osaan tuottaa sellaista sisältöä, joka teitä kiinnostaa. 


Heippa marraskuu, ei tule ikävä

30.11.2020

Olen niin iloinen, että tänään on marraskuun viimeinen päivä. Tämä on ollut stressaavin kuukausi varmaan moneen vuoteen ja olen itkenyt vuorotellen stressistä ja vuorotellen helpotuksesta. Olen yrittänyt keskittää kaiken mahdollisen energiani lasten kanssa jouluun valmistautumiseen, koska se tuo minulle iloa ja rentouttaa. Mutta moni työpäivä ja ilta lasten mentyä nukkumaan on kulunut murehtiessa. Koronaa, töiden epävarmuutta näinä aikoina ja huolta läheisistä.

Mun äiti on edelleen sairaalassa (tänään tulee kolme viikkoa siitä, kun hän sinne meni), enkä tiedä milloin hän pääsee sieltä pois.

Me ollaan tällä viikolla matkustamassa Ouluun pariksi päiväksi. Mulla on siellä monta kuukautta sitten sovittu työjuttu ja lisäksi mennään hoitamaan äidin asioita, että hän voi sitten kotiutua turvallisesti kun sen aika joskus on. Ei kuitenkaan saada tietenkään mennä katsomaan äitiä, koska Oulukin on nyt leviämisvaiheessa ja sairaalassa on täysi vierailukielto, mikä on toki hyvä asia turvallisuuden kannalta. Ihan hirveä ikävä ja huoli on ollut päällä. Ikävintä on se, että en tiedä koska voidaan nähdä äitiä taas turvallisesti. Meidän piti viettää joulua yhdessä Levillä (reissu varattu jo kesällä), mutta on erittäin todennäköistä, että ei voida sitä yhdessä viettää, koska tuskin tämä tilanne tästä muuttuu enää muutamassa viikossa. Tärkeintä on tietysti äidin turvallisuus ja se edellä mennään ihan kaikessa.

On vaan niin hirveää ajatella, että äiti on siellä sairaalassa yksin ja vielä hirveämpää on ajatella, että hän viettäisi tämän joulun kokonaan yksin kotona. Mulle on aina ollut kunnia-asia se, että mitä tahansa me jouluna tehdäänkin, mun äiti on mukana meidän puuhissa. Oltiin me sitten kotona tai reissussa, oman perheen kesken tai isolla porukalla, me ollaan aina oltu pakettidiili. Meidän perhe ja mun äiti ja Armas. En ikinä haluaisi, että äiti olisi jouluna yksin, ei kenenkään pitäisi joutua olemaan jouluna yksin! Mutta tänä jouluna on luultavasti pakko. Se särkee mun sydämen.

Olen yrittänyt olla positiivinen koko vuoden ja edelleen yritän. En aio antaa harmille ja huolelle valtaa, vaan otan ilon irti kaikesta mistä voin. Mutta kyllä tämä silti surettaa kovasti ja saa surettaa. Tämä on suoraan sanottuna ihan paskaa. On ihan paskaa, että läheiset, joista kaikkein eniten välittää, joutuvat olemaan yksin. Olen niin kyllästynyt videopuheluihin ja siihen, ettei saa halata ketään! Mutta vielä on jaksettava. On jaksettava vielä pitää kiinni turvallisuudesta, käyttää maskia ja käsidesiä, olla halimatta ja koskettamatta. Ja joskus tämä kaikki on ohi, siihen on pakko uskoa.

Toivon, että jokainen tekee tässä tilanteessa ratkaisuja oman parhaan tietonsa ja THL:n suositusten mukaan ja huolehtii turvallisuudesta niin hyvin kuin mahdollista. Niin mekin toimitaan. Koko tämä reissua edeltävä viikko vältetään ihan kaikkia tapaamisia Helsingissä ja meillä on kuopus ollut myös dagiksesta kotona jo yli viikon ja on tämänkin viikon. Isommat ovat tietysti normaalisti koulussa päivät, mutta muuten ollaan koko perhe oltu ainoastaan kotona tai ulkoiltu tai hoidettu pakollisia kauppa-asioita maskeista, hygieniasta ja turvaväleistä huolehtien, ettei omalta osaltamme viedä enempää riskiä Ouluun kuin siellä jo on. Ja toki seurataan jatkuvasti THL & Valtioneuvoston ohjeistuksia, mikäli jotain muutoksia tai kotimaan matkustukseen liittyviä rajoituksia tulisi, niin sitten toimittaisiin niiden mukaan.

Sellaista. Mutta on tässä päivässä montakin positiivista asiaa ja niihin haluan päättää tämän postauksen! Ensinnäkin, tänään satoi lunta, enemmän kuin olen nähnyt pariin vuoteen. Ja se jos mikä piristi. Ja toinen positiivinen asia on se, että huomenna alkaa joulukuu ja blogijoulukalenteri! Huomisesta alkaen joka aamu klo 05.00 blogissa ilmestyy uusi blogijoulukalenterin luukku. Luvassa on tuttuun tapaan DIY-juttuja, jouluisia reseptejä, pohdintaa, joulun tunnelmaa, joulukoristeita ja vaikka mitä muuta! Joulukalenterin tekeminen on ollut yksi niistä asioista, joiden parissa olen voinut rentoutua marraskuunkin aikana. Onneksi on joulu, tänä vuonna tarvitsen joulua enemmän kuin koskaan ennen.

Ihanaa alkavaa joulukuuta kaikille!