Luukku 16: Oton vaalea glögisiirappi

16.12.2019

Tässä luukussa äänessä on Otto:

Iina kettuili mulle jo syksyllä, kun hetken mielijohteesta inspiroituneena googlettelin glögireseptejä. Veljeni toi meille toissa jouluna tuliaisiksi itsetehtyä glögiä, ja loogisesti tajusin sitten tänä jouluna että hei, tätähän voi tehdä itse. Ja silti, vaikka aloitin projektin jo syksyllä, sain jotain konkreettista aikaiseksi vasta tänään. Mutta hyvää siitä tuli, vaikka en varsinaisesti glögiä tehnytkään.

Pullo jonka veljeni toi meinaan tuhottiin noin viidessä minuutissa. Siksi halusin selvittää onko olemassa jotain pitkäriittoisempaa vaihtoehtoa, ilman että tarvitsisi litkua tehdä ilmaisen ämpärin kokoisen satsin verran. Silloin löysin glögisiirappien ihmeellisen maailman, mistä päästäänkin maailman kliseisimmän aasinsillan kautta itse asiaan: 

Vaalea glögisiirappi inkiväärillä

4 dl vettä

6 dl sokeria

n. 4-6cm pätkä tuoretta inkivääriä kuorittuna

1 halkaistu vaniljatanko

1 kanelitanko

20 kardemumman siementä

20 neilikkaa

2 laakerinlehteä

Valmistus: Kaikki ainekset kattilaan, kattila liedelle ja keitellään hiljalleen kunnes koko touhu on mennyt ihan siirapiksi. Helahoito siivilän läpi että saadaan sattuma pois, ja simsalabim, glögitiivistettä! Sitä sitten kauhotaan pari ruokalusikallista noin kahvikupin kokoiseen annokseen, ja päälle vaan lämmitettyä omenamehua, omenasiideriä, tai jos ihan villiksi heittäydytään niin valkoviiniä. Maistuu taatusti, noh, vaalealta glögiltä, inkiväärillä. Inkiväärin määrää on helppo muuttaa oman maun mukaan. Itse pidän inkivääristä, joten laittamani 6cm pötkö tuntui jopa liian vähältä. Koko homma on aika yksinkertainen prosessi.

Glögisiirapin taika piilee siinä, että kun seoksen heittää esimerkiksi (keitettyyn) lasipurkkiin, se säilyy joitakin viikkoja. Siksi se on vaikka kiva lahjaidea esimerkiksi viinipullon kaverina (omenamehua kun ei ihan voi joululahjaksi kutsua vahingossakaan). Itse en toki viitsi tätä enää lahjaksi kenelläkään antaa, kun tätä “Otto googlaa glögejä syyskuussa” -vitsiä on viljelty meidän lähipiirissä jo useampaan otteeseen. Joudun siis varmaan kiskomaan koko satsin kahdestaan Iinan kanssa. Voi hitsi.

Iina: Ihana Otto, kiitos Otolle ottomaisen rennosta reseptiikasta! Lisään tähän loppuun vielä, että glögisiirappia siis laitetaan 1-2 ruokalusikallista n. 2,5dl mukilliseen lämmitettyä omenamehua tai omenasiideriä, tai ehkä n. 1rkl valkkarilasilliseen (tätä ei olla tosin kokeiltu vielä, eli ei uskalleta luvata oikeaa määrää). Meillä glögisiirappia tuli n. 0,5l lasipurkillinen, eli siitä riittää kyllä nyt varmaan koko joulun ajaksi, vaikka tykätäänkin juoda omppumehuglögiä yhdessä koko perhe ja meille tulee jouluna vielä iso porukka joulun viettoon. Kätevä ratkaisu tällainen glögisiirappi, kun monesti käy esim. niin, että lemppariglögi on kaupasta loppu. Omppumehua onneksi saa aina!