Seuraa blogiani Bloglovinin avullaIina ja Otto, morsian ja sulhanen. Tuntuu edelleen uskomattomalta käyttää noita sanoja, ei siksi ettenkö olisi koskaan uskonut meidän menevän naimisiin vaan siksi että en koskaan uskonut haaveideni käyvän toteen näin nopeasti ja minun löytävän niin upeaa miestä kuin olen rinnalleni löytänyt. Meillä on takana yhteistä taivalta vasta kaksi vuotta ja neljä kuukautta, joka ei ajallisesti ole paljoa mitään. Nämä kaksi yhteistä vuotta ja ne neljä kuukautta päälle ovat kuitenkin sisältäneet niin paljon rakkautta ja niin suuria elämänmuutoksia että voisin kyllä verrata meitä vaikka kymmenen vuotta yhtä pitäneisiin pareihin, niin yhteenhitsautuneita me Oton kanssa ollaan. Jos et ole aiemmin lukenut meidän tarinaamme, ja sinua kiinnostaa lukea, löytyy muutama aihetta koskeva postaus toisen blogini puolelta parsuhde-kategoriasta *klik!*

Ei ole mitään mitä Otto ei tietäisi musta tai mä Otosta, ei yhtäkään asiaa. Yhdessä me ollaan kasvettu nuorista hölmöistä vastuuntuntoisiksi aikuisiksi, kahden ihanan pikkuneidin rakastaviksi vanhemmiksi. Kun me tavattiin uutenavuonna 2010, me oltiin molemmat aivan hukassa eikä tiedetty mitä elämältä haluttiin. Kumpikaan ei ollut tyytyväinen elämäänsä. Mutta kun me löydettiin toisemme, alkoivat kaikki palaset pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen ja pian me jo asuttiin yhdessä ja rakennettiin yhteistä perhettä ja tulevaisuutta.

Juuri ennen esikoisemme syntymää, mun 20v -syntymäpäivänä syyskuussa 2011 me kihlauduttiin. Se oli tuikitavallinen lauantai-ilta vaikka mun syntymäpäivä olikin koska olin aivan viimeisillään raskaana eikä jaksettu tehdä mitään erityistä. Otto polvistui mun eteen keskiyöllä ja kysyi tahdonko olla aina hänen omansa. Mä vastasin tietysti myöntävästi, enkä epäröinyt hetkeäkään. Se oli mun siihenastisen elämän ihanin hetki ja edelleenkin se on kyllä top-vitosessa ainakin vaikka nuo lasten syntymät ovatkin vallanneet johtopaikat. En ikinä unohda sitä hetkeä kun me oltiin juuri kihlauduttu ja musta tuntui että mun sydän räjähtää rakkaudesta, sama tunne nimittäin on vieläkin rinnassa, joka päivä.

Oton kanssa mä oon löytänyt itseni ja Otto on löytänyt itsensä, enää me ei todellakaan olla hukassa vaan eletään hullunkurista, rakastavaa, ihanaa, tapahtumarikasta ja joskus myös väsynyttä perhearkea. Uskon että näiden vuosien aikana me ollaan todistettu että salamarakkaus voi joskus myös toimia eikä aina pääty katkeraan eroon ja sydänsuruihin. Me rakastuttiin siinä silmänräpäyksessä kun nähtiin toisemme ja tässä me ollaan edelleen turbovauhdilla edenneestä suhteesta huolimatta – tai juuri siksi. Meillä on kaksi mielettömän ihanaa tytärtä ja toisemme. Otto on mun tuki ja turva, ”my rock” kuten imelässä jenkkileffassa sanottaisiin. Me molemmat tiedettiin jo helmikuussa 2011 että me tullaan kokemaan vielä ihania asioita yhdessä. Ja ensi vuonna, kolme vuotta myöhemmin me viimein sinetöidään meidän suhde pujottamalla sormukset toistemme sormiin( valkokultaiset, toivonmukaan).

Se miten me lopulta päätettiin ajankohta häille onkin toinen juttu. Häistä oltiin luonnollisesti keskusteltu kihlautumisesta asti, ei me huvinvuoksi kihloihin menty. Mutta ajankohta oli auki vielä tähän kevääseen asti kunnes lopulta sain Oton suostuteltua istumaan mun kanssa alas ja sopimaan päivämäärän ennen kuin keskustan suosituimpien vihkikirkkojen varauslistat ensi vuodelle nollautuivat toukokuun alussa. Me sovittiin päivämäärä heinäkuulle, mutta tiukan varaustilanteen tiedostaen ei lyöty mitään tiettyä päivää lukkoon. Heinäkuu muuttuikin helmikuuksi ja pienen alkujärkytyksen jälkeen ei voitaisi olla onnellisempia siitä että se päivä jolloin me virallisestikin ollaan toistemme omia aikaistui viidellä kuukaudella.

Vaikka meidän hääpäivä tuleekin olemaan mielettömän ihana päivä, mua ei jännitä yhtään itse vihkiminen, koska en ole ikinä halunnut mitään niin paljon kuin sanoa Otolle tahdon. Imelää tai ei, näin se kuitenkin on. Ja hei, sentään me ei koskaan riidella siitä kumpi meistä on ihanampi kuten eräs kuninkaallisten häiden pariskunta, koska me ollaan molemmat ihan parhaita. Jos en lopeta nyt tätä siirappista kertomusta niin tulen pian hulluksi koska en malttaisi millään enää odottaa että minusta tulee Oton vaimo!

Miten te olette löytäneet oman puolisonne? Kauanko teillä oli takana yhteistä taivalta ennenkuin kihlauduitte? Kuinka pian kihlautumisen jälkeen menitte naimisiin tai sovitte hääpäivän?

Moi kaikille!

Mä oon vähän väläytellytkin tasaisin väliajoin alkuperäisen blogini puolella meidän aikeista mennä naimisiin, mutta nyt teillä kaikilla halukkailla on mahdollisuus päästä seuraamaan meidän matkaa alttarille ihan omassa blogissaan, täällä! Jatkossa aion siis olla uhkarohkea ja tuplata työmääräni kirjoittamalla oman blogini lisäksi tätä hääblogia, sukkuloiden samalla perhearjen ja näiden loputtomien hääjärjestelyiden keskellä. Toivottakaa onnea!

Mähän olen häiden järjestämisessä aivan täysi untuvikko, muutaman kerran on tullut jonkun sukulaisen tai tuttavan häissä vierailtua mutta muuten olen save the date -korttien, bonjour -pukujen ja häävalssin keskellä kuin kala kuivalla maalla. Mulla on paljon haaveita ja lennokkaita ideoita siitä millaisia asioita haluan tuoda meidän häihimme ja millä tavalla, mutta tämä toteutuspuoli tuottaa vielä paljon haasteita. Onneksi mulla on apunani maailman parhaat kaasot, perhe ja ystävät. Sekä tietysti suurimpana tukena ja turvana tuo tuleva aviomies mutta hänet varmaan lasketaan perheeseen kuuluvaksi!

Jos luulette nyt lukevanne tavallista hääblogia, olette väärällä sivulla. Kuten kaikki mun alkuperäistä blogia lukevat tietävätkin, mä en ole mikään mailman perinteisin ihminen, eikä meidän perhe tai rakkaustarinakaan ole kovin tavallinen. Tulevat häämme noudattavat aika pitkälti samaa kaavaa, ja uskon että ennen kuin me sitten viimein sanotaan Oton kanssa tahdon, tulee olemaan vielä aika monta hassunhauskaa käännettä matkanvarrella.

Alunperinhän meidän tarkoituksena oli mennä naimisiin kesällä 2014 ja menestyksekkäästi varailin vihkiaikatoiveita Helsingin keskustassa sijaitsevaan suosikkikirkkooni heinä- ja elokuulle ensi vuonna. Aikavaihtoehtoja sai kuitenkin laittaa yhteensä 30 kappaletta ja tyypilliseen tapaani päätin viimeiseksi vaihtoehdoksi laittaa villin kortin – meidän vuosipäiväämme lähimmän lauantain eli helmikuun 8:n päivän ja kuinka ollakaan aika moni muukin halusi mennä naimisiin juuri heinä- tai elokuusssa, ja niin me saatiin sitten tämä viimeinen vaihtoehto vihkiajaksemme.

 Nyt tilanne on siis se että hääpäivään on aikaa vajaat yhdeksän kuukautta ja meillä on valmiina se vihkiaika ja vihkipappi jonka varasin pari viikkoa sitten kun suunnittelimme tyttäremme kastetilaisuutta tutun papin kanssa. Meidän suhde on ollut muutenkin suhteellisen nopeasti etenevää sorttia ja suhteellemme tyypillisesti me häidenkin kanssa mennään eikä meinata vain. Hieman kauhistuttaa tämä lyhyehkö aika ja se miten ehdimme kaiken hoitaa, mutta eiköhän se onnistu. Ja luulenpa että aika moni on mennyt menestyksekkäästi naimisiin vieläkin lyhyemmällä varoitusajalla!

Tässä kaikessa lyhykäisyydessään melkein kaikki mitä mä tällä hetkellä tiedän meidän häistä varmasti. Hääkirkosta mä kerron teille myöhemmin lisää, mutta senverran paljastan että saatiin juuri se kirkko joka haluttiinkin, onneksi.

Mahtavaa päivää kaikille ja tervetuloa mukaan seuraamaan!

PS: Sivupalkista löytyy linkit blogloviniin ja blogilistalle, ja blogin voi lisätä myös bloggerin lukuluetteloon aivan kuten muutkin Kideblogit! Pienistä alkukankeuksista johtuen kappalejakojen teko hieman vielä ontuu kun rivinvaihdot eivät jostain syystä näy valmiissa postauksessa vaikka muokkaustilassa toimivatkin moitteettomasti, mutta yritän korjata asian pian!

Tällasta on multa pyydetty jo pidemmän aikaa ja nyt ajattelin sen pyöräyttää kun jotenki tullu niin hääkuume ku kattelen joka päivä hääohjelmia telkkarista! Jopa Bridezillas -ohjelma saa mussa aikaan hääkuumetta, vaikka ne hirmumorsiamet onkin aika järkyttäviä ja sellaseksi en haluais itse muuttua. Tää käsittelee nyt mun unelmahää -ulkonäköä, -kirkkoa ja -juhlapaikkaa. Jos oisin alkanut vielä miettimään morsiusneitojen/kaasojen, bestmanin, Oton ja Tiaran ulkonäköä niin ois menny varmaan koko yö kun tässä on nytkin vierähtänyt jo muutama tunti pelkkien kuvien etsimisessä. Mutta jo riittää turha höpinä, mä oikeen kihisen innosta et pääsen kertomaan mun hääunelmista! Ja nää on sit kaikki aivan överiunelmia, tai no ei nyt kaikki mutta lähinnä noi sormukset ja muutenkin ulkonäköön liittyvät jutut on sellasia öky designerjuttuja että niistä saan todellakin vain tyytyä unelmoimaan.

Helsingin tuomiokirkko! En varmana ole ainoo suomalainen nainen joka on pikkutytöstä asti haaveillut astelevansa alttarille tuossa kirkossa. Mutta tuosta mäkin siis unelmoin. Helsingin tuomiokirkko on kyllä sen verran massiivinen että siellä ei kyllä mitään intiimejä muutaman vieraan häitä kannata järjestää, mutta mä haaveilenkin super isoista häistä jonne tulee kaikki mun ja Oton sukulaiset ja ystävät vuosien varrelta. Kerran sitä elämässä mennään naimisiin ja mä haluun tehdä sen isosti, sit joskus vanhempana voi pitää vaikka jotain intiimimpiä häävalan uudistamistilaisuuksia aina kymmenen vuoden välein vai mitä ne oli nimeltään joita Jenkeissä aina juhlitaan.
                     Mä vaan unelmoin kuinka käveltäis noita isoja portaita alas (vaikka oon nähny kyllä monien jotka menee naimisiin tuolla tulevan ulos kyllä aivan muuta kautta mutta saa sitä hei haaveilla! :D) ja kaikki vieraat muodostais kujan jonka läpi käveltäis ja meidän päälle heiteltäis ruusun terälehtiä. En haluis riisiä ku se jäis tukkaanki kiinni ja kummiski tippuis mun mekon kaula-aukosta sisään tai jotain ja sit mulla ois hullun tiukka korsetti jota ei saa millään auki ja joku riisinjyvä kutittais rintsikoissa loppupäivän, ei kiva!
                    Ja koska mä olen stadilaistyttö henkeen ja vereen niin haluaisin juhlapaikankin löytyvän Helsingin keskustasta, läheltä tuomiokirkkoa. Siihen sopisi täydellisesti Bulevardin ja Yrjönkadun kulmassa sijaitseva G18 -juhlasali. Juhlasali on osa vuonna 1884 rakennettua Svenska Folkskolans vännerin kulttuuri -ja koulutustaloa. Uskomattoman ihana ja tyylikäs paikka joka henkii arvokkuutta ja juhlatunnelmaa! Paikasta oli aivan älyttömän vaikeaa löytää hyvälaatuisia kuvia mutta G18:n omat hienot flash -tuetut nettisivut antaa kyllä upean kuvan juhlasalista.
                     Mitä siellä meidän häissä sitten tehtäis? No syötäis ainakin mielettömän hyvää ruokaa, haluaisin et ensin on vaikka alkudrinkit jonka jälkeen kunnon buffet -illallinen ainaki miljoonalla ruokavaihtoehdolla, jokaiselle jotain -periaatteella. Tietysti mun ja Oton joku ihana häätanssi, biisiä en tiiä mikä ois semmonen ”meiän” biisi kun niitä on niin monta, mut eiköhän sieltä joku valikoituis ylitse muiden. Häävalssia en usko et tanssittais koska jotenki mulla on sellainen fiilis et se valssi ei ihan kuvastais mua ja Ottoa, eikä se ehkä ois niin herkkää ku pitäis keskittyä liikaa siihen valssaamiseen eikä sais vaan huojua ja pussailla rauhassa.
                    Ois kiva jos ois jotain hääleikkejäkin (näistä mulla ei oikeen oo muuta käsitystä kun ne mitä oon itte ollu mukana leikkimässä), morsiamenryöstöä ja vaikka joku häävisa. Sitten myös tietysti perinteiset morsiuskimpun ja sukkanauhan heitot. Illalla kunnon bileet ja Dj, ei mitään humppabändiä jostain takahikiältä. Vaikka mä haluankin viettää meidän häitä jossain upeassa juhlatilassa ja massiivisessa kirkossa niin en silti halua että niistä tulee sellaset pönötysjuhlat, haluaisin että meidän häissä ois rento ja hauska tunnelma ilman turhaa jäykistelyä ja stressiä. En usko että musta tulee Bridezillaa koska mä en stressais niin paljon jokaista pikkuyksityiskohtaa, jos jossain on vähän vääränlaisia kukkia tai pari nimilappua puuttuu niin ei se maailmaa kaada.

Mutta musta tuntuu että se ulkonäkö taitaa olla vähän kiinnostavampi aihe, joten siirrytään seuraavaksi hääpukuun! Mä haluan valkoisen hääpuvun jossa on merenneitohelma tai ainakin sellainen ylempää kapeampi ja alempaa hieman leveämpi helma ja mieluiten olkaimeton yläosa ja jokin kiva juju. Katselin Elie Saabin ja Vera Wangin pukuja ja löysin monta aika ihanaa!

Hääkengiksi haluaisin jotkut mielettömän ihanat designer -korkkarit. Mä omistan useita laadukkaita korkokenkäpaerja halpiskenkien lisäksi mutta kyllä multa silti puuttuu ne THE kengät. Mutta mikäs sen parempi syy törsätä kuin häät? Mun mielestä jos puku on suht yksinkertainen ilman mitään turhia härpäkkeitä niin kengät saa olla aika överit. Vastaavasti taas jos puku on vaikka todella pitsinen tai sisältää paljon yksityiskohtia niin kenkien pitäis silloin olla aika simppelit. Mä valitsin muutamat jotka miellytti mun silmää eniten Polyvoren sivuilla. Kaikki muut noista on aika avonaisia, mut noi jotka on täynnä helmiä ja timantteja on silti mun ehdottomat suosikit vaikka poikkeaakin kovasti muista. Mutta noita en kyllä lähtisi laittamaan jalkaani tosiaankaan vaikkapa tuon alarivissä keskellä olevan pitsiunelma -puvun kanssa.

Katselin myös häälaukkuja, eikös sellainenkin kuulu asuun? Häälaukun pitäis olla pieni, mutta tilava ja kätevä. Tärkeintä on tietysti että se sopii puvun ja kenkien kanssa hyvin yhteen. Mä tykästyin tällasiin super pieniin aika vintage -henkisiin laukkuihin. Mun suosikit on ehdottomasti ylä- ja alarivin vasemmanpuolimmaiset laukut. Jotenkin niin ihania molemmat, mutta aivan eri tavalla.

Hääkoruiksi haluaisin mitäs muutakaan kun paljon paljon timantteja. En haluais kaulakorua ollenkaan, jotenkin musta tuntuu että se veis liikaa huomiota itse hääpuvulta. Mutta jotkut upeat korvakorut ja käsikoru ois kyllä pakko olla. Mä en tykkää hirveesti keltakullasta joten valkokultaiset korut ois mun valinta. Korviin joko pienet roikkuvat timanttikorut tai sitten ihan napit, riippuen kampauksesta. Käteen sitten tollainen vähän näyttävämpi käsikoru olis ihana ja päähän kampauksesta riippuen ehkä TIARA. Hah, siinä se nyt tuli! Mutta eipä mua ollenkaan haittaa jos mun neitiä verrataan tuossa kuvan oikeassa alareunassa olevaan kapistukseen, on nimittäin melkosen kaunis kuten Tirriskäkin♥

Huntua mä en haluaisi ollenkaan, musta jotenkin tuntuu et se ei ois enää vaan mun juttu. En muutenkaan oo mikään kovin neitseellinen kun oon jo äiti ja jotenkin huntu luo mulle mielikuvan jostain neitsytmorsiamesta mitä en todellakaan ole :DD Vaikka hunnut on kyllä kauniita, ne ei vaan ole mua varten. Ja en nyt tarkota tällä sitä että jos on äiti nii ei saa käyttää huntua omissa häissään, se vaan musta itsestä henkilökohtasesti tuntuis jotenkin hassulta. Hiukset haluaisin joko auki ja tuuheille kiharoille tai sitten puoliksi kiinni mutta tuuheat kiharat silti, eli paljon pidennyksiä!

Mä en oikeen osannu päättää että minkä väriset hääkukat haluaisin. Toisaalta haluaisin häihin valko-hopean teeman, mutta jotenkin tuntuis tylsältä että puku, kengät, laukku ja vielä kukatkin ois valkoiset joten kattelin sit vaihtoehdoksi myös pinkki-limenvihreitä kukkasia. Sitä en kyllä tiedän miten ne yhdistyis siihen väriteemaan mutta onneksi tää on vaan unelmapostaus niin sillä ei ole mitään väliä!

Ja sitten viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä: Vihkisormus! Mä haaveilen Harry Winstonin sormuksesta, mut tietty joku muukin kelpais. Tärkeintä sormuksen ulkonäössä on se että se on valkokultaa ja siinä on ainakin yksi iso timantti, mut mieluummin tietty useampia. Tämmösiä ihanuuksia valikoitui mun suosikeiksi:

Viimeisen loppusilauksen meidän häät sais kun mentäis sitten yöllä Oton kanssa Hotelli Kämpiin jonnekki ihanaan morsiussviittiin ja sitten heti seuraavana päivänä sais lähteä vaikka viikon häämatkalle Malediiveille. Ai että! Tää on nyt tällanen aikamoisessa väsymyksessä väännetty postaus, mutta kuvastaa kyllä suurinpiirtein mun villeimpiä hääunelmia. Mitäs pidätte?

Musta kyllä vähän tuntuu että jos mä kovin pian haluan naimisiin niin meidän häät ei kyllä oo lähellekään näin luksusta, saa nähdä että jaksanko odottaa hyvää vai haluanko vähän vähemmän mutta nopeammin. Ja onhan se tietysti Otostakin kiinni että milloin tuo herra haluaa sanoa tahdon. Mutta on mulla ainakin kova luotto siihen että tässä lähivuosina me otetaan ja repästään ja mennään naimisiin kun kerran kihloissakin jo ollaan. Että vinkvink Otto! Mutta joo, nyt mä käperryn tonne murun viereen nukkumaan kun silmät ei enää pysy auki. Hyvää yötä ihanat ja kertokaa ihmeessä mitä piditte!♥♥

 Kuvalähteet: onewed.com jamieandbenwed.com fiftyflowers.com designbyindy.com weddingbee.com wikimedia.org weddingstheknot.com floralartvt.com aileentran.com studioblush.blogspot.com foreverwf.blogspot.com etsy.com www.goexperience.fi weddingbycolor.com bridalpk.com bestnewhairstyles.com frenchfashions.blogspot.com

Eilen kotiuduttiin illalla Oulusta ja siinä sittten kotimatkan aikana metrossa mulla alkoi kauhea kurkkukipu ja nyt oon täällä ihan flunssasena elellyt kurkkupastilleilla ja kaakaolla koko päivän. En kyl ymmärrä miten noin nopeesti voi ees tulla kipeeksi, junamatkan jälkeen kävin viel kaupassa ja sit mentiin metroon ja siinä vaiheessa ku metro oli Vuokissa oli mulla aivan järkyttävän kipee kurkku. Mut sitten ilosempiin asioihin, eli niihin mun tädin häihin!
                     Häät oli siis viime viikon perjantaina ja ihanat häät olikin! Ruuat oli tosi hyviä ja oli ihana nähdä kaikkia sukulaisia pitkästä aikaa. Oli paljon kaikkee ohjelmaa ja ei tullu tylsää missään vaiheessa. Mulle se illan kohokohta oli morsiuskimpun heitto, nimittäin sain kuin sainkin sen kimpun itselleni :D. Ja ei toi murukaan kauhistunu, päinvastoin. Että ehkäpä sitä joskus tulevaisuudessa pääsee sit suunnittelemaan omia häitäkin..

 Tässä ois sitten vähän kuvasaldoa hääjuhlista (ja tarkoitan siis tosiaan että vähän), tuli jotenki tehtyä niin paljon kaikkea muuta kun keskityttyä kuvien ottamiseen 😀

Morsiuskimpun heitto 😀 En ois kyl ikin uskonu et oikeesti saan sen! 😀

Mun ihana serkku innostu laulamaan R-A-K-A-S karaokessa :D♥

Kulta oli maailman komein puku päällä♥ Mun mekko: Gina Tricot, Laukku: Spirit Store, Korkkarit: DinSko

 Häiden jälkeen mentiin viikonlopuksi sitten Oton kanssa mun tädille hoitamaan mun kummipoikaa ja serkkua. Oli kyl hauskaa, on noi pikku pirpanat nii hauskoja ja mun kummipoika on maailman ilosin lapsi. Koko viikonlopun aikana kuulin vissiin yhden kerran et kummipoika itki ja seki itku kesti ehkä kolme sekunttia :D.

Otto pääs peseen mun kummipojan kakkapyllyy, se oli kyl hauskaa katsottavaa :D:D:DD

Mun serkku ja mun kummipoika (myöskin mun serkku) on molemmat ihan rakastuneita Ottoon, ihana kttoo ku kulta viihtyy niin hyvin lasten kanssa :)♥

Mä oikeesti en voi lakata ihmettelemästä joidenkin ihmisten toimintaa, hyvät naurut noista tosin saa joka kerta. Jollakin oli eilen myös huoli siitä että esitän et mua ei satuta noi kommentit vaik oikeesti muka satuttais. Asia ei ole näin koska oonhan mä ennenkin kertonut esimerkiksi täällä jos joku kommentti on saanu mut vaikka itkemään. Kyl mä kerron jos mua loukkaa joku asia, mut tollaset lähinnä vaan huvittaa säälittävyydellään.

Nyt voisin kyllä mennä keittämään uuden kattilallisen kaakaota kun kurkku on taas sen verran kipee :S. Huomenna luvassa masupäivitystä ja Oulun ostoksia. Lisäksi ajattelin päivittää tota ”tulevia postauksia” -osiota kun viime postaukseen tuli taas paljon kivoja postausideoita. Kiitos niistä♥ Mä palailen ja kertokaa ihmeessä jos teillä on omakohtaisia kokemuksia katkerista anonyymeistä/ muista katkerista ihmisistä, saa toki muutenkin kommentoida!

Terkuin kipee Iina ja riehuva masuasukki ♥