Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Henki-Fennian kanssa, ja on osa vuottani Henki-Fennian Ambassadorina.
Mustat vaatteet hukkuvat pimeään – heijastin auttaa
Lokakuussa illat ja aamut ovat jo pimeitä, ja on tärkeää kiinnittää huomiota siihen että ei liiku ympäriinsä mustana pimeyteen katoavana massana. Moni huolehtii hienosti lasten näkyvyydestä pimeällä, meilläkin on lapsille sekä hyvin heijastavat ulkovaatteet, lasten itse valitsemat roikkuvat heijastimet, heijastintarrat pyöräilykypärissä, sekä heijastinliivit. Silti moni aikuinen unohtaa suojata heijastimella itsensä, vaikka lapset onkin hyvin suojattu.
Heijastin ei maksa juuri mitään, mutta sillä on iso merkitys, sillä heijastimet ihan oikeasti pelastavat ihmishenkiä. Mä huolehdin omasta näkyvyydestäni sekä roikkuvalla heijastimella hihassa, että käyttämällä heijastavasta kankaasta tehtyä reppua* jos lähden illalla kävellen vaikka kauppaan. Sen lisäksi että hankkii heijastimen (ja ehdottomasti käyttää sitä aina ulkona liikkuessaan), on hyvä myös miettiä omien talvivaatteiden väritystä. Musta on aina tyylikäs valinta, mutta talvella on muutenkin synkkää, ja musta on ainakin kivaa olla se pirteä näky katukuvassa, jonka takki erottuu pimeydestä. Siksi hommasin jotain niinkin klassista kuin kultaisen kiiltävän toppatakin. Siinä en ainakaan ole huomaamaton, varsinkaan yhdistettynä niihin heijastimiin.
Heijastin olisi voinut pelastaa yhdeksän ihmistä
On tärkeää huolehtia että kaikki perheenjäsenet käyttävät heijastimia, lemmikeistä teineihin, sillä jokaisen meidän henki on arvokas. Onnettomuustietoinstituutin (OTI) viime vuonna julkaistu raportti kertoo, että vuosina 2010–2014 tapahtuneista jalankulkijoiden kuolemiin johtaneista onnettomuuksista puolet (!!!) tapahtui suojatiellä, ja 44% vieläpä pimeän tai hämärän aikaan. On arvioitu, että heijastinta käyttämättömistä jalankulkijoista 9 (36 %) olisi todennäköisesti pelastunut kuolemalta, mikäli heijastin olisi ollut käytössä, raportissa todetaan.
Vaikka tässä tekstissä, ja raportissa nuo ovat vain lukuja, jotka on helppo ohittaa olankohautuksella, tuo määrä on kauhea kun alkaa oikein miettimään. Yhdeksän kokonaista ihmiselämää läheisineen, tarinoineen ja tapahtumineen, olisi pelastunut niinkin pienellä jutulla, kuin heijastimella. Yhdeksän! Heijastimella on todella iso merkitys, jota ei pidä vähätellä. Jos jättää käyttämättä heijastinta pimeällä, asettaa itsensä, sekä autoilijat vaaratilanteeseen.
Heijastimen lisäksi myös oikea henkivakuutus kannattaa
Myös yhteistyökumppanini Henki-Fennia haluaa kannustaa kaikkia hankkimaan oikean henkivakuutuksen lisäksi sen arjen halvimman henkivakuutuksen, eli heijastimen. Niitä löytää ihan jokaisesta kioskista ja kaupasta tähän aikaan vuodesta, eli ei voi vedota edes ostoksen hankaluuteen tekosyynä. Ja jos luette postauksen loppuun asti, sieltä saattaa löytyä helppo ilmainen tapa hankkia itselleen heijastin, vink vink! Henki-Fennia huolehtii ihmisistä monella tasolla, ja vakuutusten tarjoamisen lisäksi he kannustavat kaikkia huolehtimaan itsestään myös arjen perusasioissa.
Arjen halvimman henkivakuutuksen kaveriksi kannattaa kuitenkin hommata se ihan oikeakin henkivakuutus, ihan jokaisen meistä. Heijastin suojaa vain pimeällä, kun taas henkivakuutuksesta on turvaa kaikissa elämäntilanteissa. Henkivakuutus turvaa myös läheisten elämää sen pahimman sattuessa, ja se on ihan yhtä tärkeää kuin itsensä suojaaminen. Vaikka henkivakuutus tulee hieman kalliimmaksi kuin heijastimen osto, se on kuitenkin pieni hinta siitä, että sillä saa turvattua elämän kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
Postauksen kuvissa näkyy selkeästi ero näkyvyydessä, kun käyttää heijastinta, ja kun ei käytä. Kun vaatteet ovat mustat eikä päällä ole mitään heijastavaa, on autoilijan todella vaikea havaita ihmistä pimeällä. *Reppu saatu blogin kautta Ipanaisesta.
Laske sopiva vakuutusturva
Henki-Fennia kysyy, tiedätkö minkä arvoinen olet? Käy laskemassa oman vakuutusturvasi riittävä määrä Henki-Fennian sivuilta löytyvällä laskurilla, ja ota selvää millainen turva on sinulle sopiva. Fennia-Henkiturvaan kuuluu aina henkivakuutus ja sen lisäksi siihen on mahdollista liittää pysyvän työkyvyttömyyden turva.
LUKIJAKILPAILU:
Henki-Fennia haluaa suojata myös teitä. Ketä sinä haluaisit suojella heijastimella ja miksi? Kommentoi tähän postaukseen, ja olet mukana heijastimien arvonnassa, jossa kymmenen lukijaa voittaa itselleen ja ystävälleen heijastimet. Arvonta-aikaa on 1.11.2017 klo 23.59 asti, ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät täältä.
Ihanaa päivää kaikille!