Juhannus 2020 pähkinänkuoressa

22.06.2020

Miten mahtava juhannus meillä olikaan! Ei varmasti tarvitse enää hehkuttaa juhannussäitä enempää, ne olivat kertakaikkiaan upeat. Mutta siis sään lisäksi tämä juhannus teki muutenkin niin käsittämättömän hyvää. Kevät tuntui oikeasti välillä loputtoman pitkältä, mutta sitten yhtäkkiä olikin juhannus. Ja voi että miten olinkaan kaivannut sitä, että saa olla kavereiden kanssa rauhassa. Ettei tarvitse vaan puhua puhelimessa tai videolla, vaan että saa ihan oikeasti olla yhdessä. 

Emilia ja Topias tulivat Turusta meille lasten kanssa juhannukseksi ja me vietettiin rentoa juhannusta lasten ehdoilla. Oltiin lähinnä täällä meillä ja ulkona aamusta iltaan. No lauantaina me oltiin niinkin hurjia, että käytiin kävellen ostamassa jäätelöä kaupasta. Mutta muuten oltiin täällä aika paljon. Pelattiin korttia ja Rappakaljaa, grillattiin ja hengattiin ja kuunneltiin musiikkia ja katseltiin lasten akrobatiaesityksiä. Laulettiin porukalla lasten kanssa Let’s Singiä monta tuntia ja jammailtiin niin uusien kuin vanhojenkin hittien tahdissa.  Lapsilla oli toisessa lastenhuoneessa juuri se valtava siskonpeti, josta kuului kikattelua vielä pitkään nukkumaanmenon jälkeen molempina iltoina. 

Saunottiin myös niin pitkän kaavan mukaan, että mun silmät kuivui niin, että piti laittaa kosteuttavia silmätippoja! Siis mulle ei ole ikinä käynyt niin saunan takia! Mutta olipahan vain ihana saunoa, oli kyllä ihan kuivien silmien arvoista. Otto ja Topias saunoivat ennen meitä, joten sauna oli kuin pätsi kun sinne päästiin, että siitä se silmien kuivuus varmaan johtui. Mutta nauratti kyllä, että nyt on todellakin saunottu oikein olan takaa juhannuksen kunniaksi. 

Täytyy kyllä olla valtavan kiitollinen siitä, että blogi ja some on tuonut niin paljon ihania ihmisiä elämään. Juuri keskiviikkona lukupiirissä puhuttiin siitä, miten paljon sellaisia ystäviä ja läheisiä somen kautta on tullut elämään, joita ei olisi muuten ikinä tavannut. Täysin eri puolilta Suomeakin on löytänyt ihmisiä, joista onkin tullut läheisiä ystäviä. Ja lukupiiriinkään en välttämättä olisi ikinä löytänyt tietäni ilman somea. Olen sitä mieltä, että ystäviä ja rakkaita ihmisiä ei koskaan voi olla liikaa ja olen kyllä niin onnellinen siitä, miten paljon mahtavia tyyppejä mun ympärille on löytynyt.

Oli ihanaa seurata miten lapset nauttivat toistensa seurasta. Hekin ovat tunteneet toisensa yhtä monta vuotta kuin me aikuiset, pikkutaaperosta asti. Ja pitävät yhteyttä säännöllisesti silloinkin kun ei nähdä. Leikit jatkuvat aina siitä mihin ovat edellisellä kerralla jääneet. Miten arvokkaita ovat sellaiset ystävät, jotka saa tuntea ihan pienestä asti. Ja välimatkan takia se on aina spesiaalia, kun saa viettää rauhassa aikaa yhdessä. Ihana nähdä, että lapsetkin arvostavat sitä yhteistä aikaa ja ottavat siitä kaiken ilon irti.

Erityisen hyvää tämä rento juhannusviikonloppu teki siksi, että tällä viikolla meillä alkaa koko kevään odotettu keittiöremppa! Sain aamulla viestin, että kodinkonetoimitus onkin jo huomenna ja huomenna myös puretaan vanha keittiö pois, jotta torstaina päästään tekemään lattia, ennen kuin kiintokalusteet asennetaan. Niin jännittävää! Onneksi on luvattu hyviä säitä, niin ei tosiaan haittaa ulkoilla ja olla pois remppatyyppien tieltä. Tulen päivittämään remonttikuulumisia tämän ja ensi viikon aikana ja otan runsaasti kuvia ja varmasti myös videoita siitä, miten kaikki edistyy. Suoraan sanottuna jännittää tosi paljon, kun tämä on isoin remppa mitä mun kotiin on koskaan tehty. Mutta onneksi on hyvät ammattilaiset tekemässä!

 

Ja onneksi meillä on kodinhoitohuoneessa vesipiste ja paljon työtilaa ja laitetaan sinne myös jääkaappi, niin se saa toimia väliaikaisena keittiönä ja tiskauspaikkana seuraavan viikon ajan. Tyhjensin myös yhden leveän pyyhekaapin meille väliaikaiseksi astiakaapiksi suoraan vesipisteen yläpuolelle. 

Ihanaa uutta viikkoa kaikille ja toivottavasti teilläkin oli ihana juhannus <3


Kuulumisia & juhannussuunnitelmia

18.06.2020

Meidän piti viettää tänään torstai-iltaa veneilemässä Oton perheen kanssa, mutta veneeseen olikin tullut joku vika ja päädyimmekin veneilyn sijaan illaksi rannalle uimaan ja syömään eväsleipiä. Ja oli kyllä niin ihanaa, vaikka ensin lapsia vähän harmitti kun ei päästykään veneelle, kun pelkkaritkin oli jo puettu päälle. Rannalla se harmitus unohtui kokonaan ja he pulikoivat monta tuntia aivan innoissaan. Onneksi yön hurja ukkossää talttui päivän aikana ja illaksi tuli tyyntä ja aurinkoista, oli oikein ihana ilma kun työpäivän jälkeen lähdettiin. Ja tulipahan testattua, että itsetehdyt tonnikalakolmioleivät toimivat vähintään yhtä hyvin rantaeväinä kuin veneilyeväinä! Oli onni, että heti venesataman vieressä oli ihana ranta ja uikkaritkin oli jo valmiiksi mukana, niin keksittiin hetkessä suunnitelma B.

Viime yö oli hieman haasteellinen, kun ensin yksi lapsista heräsi nenäverenvuotoon, joka ei millään meinannut talttua (kärsin itse aina samasta lapsena kesäisin, kun oli siitepölyallergia) ja sen jälkeen alkoikin ukkonen pauhaamaan ihan hulluna, eikä kukaan meistä meinannut saada unta kun meteli oli niin kova. Olisipa ollut kuulosuojaimet koko porukalle, heh. Valvottiin varmasti pari tuntia yöllä, ennen kuin saatiin taas unen päästä kiinni. Mutta onneksi aamulla sai sitten nukkua kuitenkin, niin sai edes vähän otettua yön valvomisia takaisin. Se on jännä, miten koville nykyään ottaa yksikin valvottu yö, kun niihin ei ole yhtään tottunut.

 

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet työn suhteen todella intensiivisiä ja siitä mun vapaasta pitkästä viikonlopustakaan ei viime viikolla tullut kyllä mitään, päin vastoin! Tein vielä sunnuntai-iltana lasten mentyä nukkumaan useamman tunnin töitä. Mutta ajattelin tänä viikonloppuna kokeilla uudella onnella, että jos vaikka juhannuksen ajan onnistuisi olla kunnolla vapaalla. Ainakaan mulla ei nyt viikonlopuksi ole tiedossa keskeneräisiä työprojekteja eikä deadlineja, joten ajattelin ottaa ihan levon kannalta ja päivittää sitten juhannuskuulumisia joko sunnuntaina tai maanantaina illalla blogin puolelle. Instassa olen varmasti aktiivisempi, joten siellä kannattaa seurailla @iinalaura.

Meille on tulossa juhannukseksi Emilian ja Topiaksen porukka Turusta ja en voi sanoin kuvailla, miten ihanaa on kun voi nähdä kavereita ja viettää rauhassa yhdessä aikaa. Suunnitelmissa on ainakin luonnonkukkien poimintaa ja kukkaseppeleiden tekoa, auringonlaskun ihailua, juhannustaikoja, pitkään valvomista, paljon naurua, lautapelejä ja ihan sikana grilliruokaa. Ja lapsille valtava siskonpeti meidän toiseen lastenhuoneeseen, jossa he saavat kikattaa sitten porukalla. En malta odottaa oikeasti, niin pitkä aika on siitä, kun ollaan viimeksi vietetty tällä tavalla aikaa yhdessä.

Löysin tänään meidän kodin läheltä täydellisen pienen luonnonkukkaniityn, jolta ajattelin käydä keräämässä hulluna erilaisia ihania kukkia meidän seppeleisiin. Juhannusseppeleiden teko on niin ihana perinne ja rakastan sitä ihanaa kesäfiilistä, mikä juhannusseppele päässä tulee. Huomenna onkin iso porukka, jolle askarrella seppeleitä.

Haluan toivottaa kaikille maailman ihaninta ja turvallista juhannusta ja paljon halauksia <3


Meidän juhannus 2019

24.06.2019

Juhannus on ohi ja tänään me ollaan käyty jo Haaparannalla. Juhannusta vietettiin ensin perjantaina Oton serkun luona täällä Oulussa ja muuten sitten täällä mun tädillä. Se on kyllä ihan mahtava juttu, että Otollakin on sukua täällä Oulussa ja Oulun lähellä, niin pystytään aina tapaamaan molempien sukulaisia samalla reissulla. En olisi kyllä heti arvannut kun Ottoon tutustuin 8,5 vuotta sitten, että tämä(kin) asia on meillä yhteistä. Toki Otolla on paljon mua enemmän sukua myös pk-seudulla, mutta kuitenkin.

Mä tein meille kukkaseppeleet juhannukseksi itse ja tytöt pitivätkin niitä innoissaan päässä taaperoa lukuunottamatta. Hänkin innostui siitä hetkeksi, kunnes sitten viskasi sen nurkkaan jossain vaiheessa. Mutta se oli enemmän kuin ok. Ihanaa. että siitä riitti iloa hänellekin.

Meidän juhannusaatto sujui hyvän seuran, loistavan ruuan ja kauniin auringonpaisteen merkeissä. Ouluun oli luvattu pelkkää vesisadetta koko perjantaiksi, mutta koko päivän paistoikin kaunis aurinko ja oli lämmintä. Nautittiin siitä täysin rinnoin olemalla ulkona ja käymällä jopa uimassa vielä illan päätteeksi läheisessä järvessä. Mä en uskaltautunut uimaan kun tuuli oli aika kova ja olin jäässä jo matkalla, mutta muut uivat niin rohkeasti. Illalla lapset nukahtivat sekunneissa toiminnantäyteisen päivän jälkeen.

Lauantaina me lähdettiin aamulla mun tädin kanssa kunnon 6km lenkille ja meillä olikin loistava ajoitus, sillä viimeisten parin sadan metrin aikana alkoi satamaan pieniä pisaroita ja sitten satoikin lähes koko loppupäivän. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä täällä oli ihan hillitön myrsky, jota mä en edes huomannut ollenkaan kun nukuin vaan tyytyväisenä. Eilen aamulla kun herättiin ja lähdettiin käymään mun äidillä niin huomattiin, että joka puolella on kaatuneita puita (!!!) ja oksia ja lehtiroskaa on kaikki tiet täynnä. Ihan hassua, miten mä missasin koko myrskyn aivan täysin.

Sadepäivä-lauantaita me vietettiin lasten kanssa Go! Vive a tu manera -maratonin parissa, kun uudet 2. kauden jaksot ilmestyivät juuri sopivasti perjantaina. Mä olin todella odottanut niitä, sillä tytöt on koko kevään katsoneet niitä 1. kauden jaksoja uudelleen ja uudelleen ja osasin kaikki laulut jo ulkoa vaikka unissaankin.

Juhannussunnuntai kului kyläluutaillessa, kun käytiin ensin mun äidin luona pari tuntia ja illemmalla kävin vielä mun papalla. Lapset pomppivat trampalla puolet päivästä ja katsottiin me vähän Go!-sarjaakin. Illalla mun täti kertoi saaneensa vanhan kasibittisen Nintendo-pelikonsolinsa toimimaan vielä ja me otettiinkin sitten Tetris- ja Super Mario -matsit Oton ja lasten kanssa. Tuo ikivanha Nintendo on ainoa pelikonsoli, joka mulla on koskaan ollut (lainassa tädiltä) ja nuo kaksi ainoat konsolipelit, joita mä olen koskaan jaksanut pelata pidempään kuin viisi minuuttia. No okei, Singstarin lisäksi. Vitsi mikä nostalgiaryöppy kun sai sen vanhan kulmikkaan ohjaimen käteen. Tetriskin alkoi heti luonnistumaan ja muistin vieläkin mistä löytyy kukat, sienet ja kolikot Super Mariossa.

Teki ihan super hyvää pitää pieni tauko ja olla avaamatta tietokonetta kolmeen päivään. Sai rentouduttua täysillä ja nautittua vaan täällä olosta. Ihan parasta. Nyt jaksaa hyvin taas uudella innolla. Akkujen lataaaminen on tosi tärkeää aina välillä, mutta sen vaan aina ehtii unohtaa miten suuri vaikutus sillä levolla on, kun vaan porskuttaa eteenpäin.

Nyt on levätty ja nyt on hyvä fiilis. Meillä jatkuu Oulumeiningit vielä tämän viikon, ihanaa olla täällä yhdessä rakkaiden kanssa kaikessa rauhassa. Olen niin kiitollinen meidän ihanan rakkaudentäyteisestä juhannuksesta ja kaikista ihmisistä täällä.

Tänään oltiin tosiaan siellä Haaparannalla ja tällä viikolla meillä on luvassa paljon kavereiden ja sukulaisten näkemistä, treffit Oton kanssa kun lapset menevät mummolaan yökylään, sekä mun serkun rippijuhlat viikonloppuna.

Blogi päivittyy ihan tavallisesti taas nyt tauon jälkeen. Huomenna on luvassa ainakin toivottuja arkiruokajuttuja!

Ihanaa viikkoa kaikille <3


Juhannusterveiset Oulusta

20.06.2019

Me tultiin eilen tänne Ouluun mun tädin luo ja täällä on aivan parasta. Lapset nauttivat ja me aikuiset nautitaan. Oulun reissu aloitettiin kunnon saunaillalla ja se oli ihana tapa rentoutua ja päästä Oulu-fiiliksiin. Tänään ollaan käyty katsomassa mun äidin uutta kotia ja moikkaamassa mun pappaa. Lapset ovat hyppineet trampoliinilla suurimman osan päivästä ja me ollaan nautittu vaan tästä rennosta meiningistä. Niin ihanaa olla täällä.

Löysin äidin luota vaikka mitä aarteita, joita esittelin tänään mun instagram storiesissa (näkyy vielä huomiseen iltapäivään asti @iinalaura). Oli ihanaa nähdä äidin uusi koti, josta olen kuullut niin paljon. Ja oli niin nostalgista löytää muutama juttu, joiden luulin jo kadonneen ikiajoiksi, mutta jotka äiti olikin löytänyt muutossa. Äidin uudessa kodissa lapsillakin oli tilaa leikkiä ja touhuta ja he aikovat kuulemma pian mennä mummulle yökylään pitkästä aikaa. Lapset sanoivat, että mun äidin uusi koti on maailman paras mummula. Aika ihanasti sanottu, vai mitä!

Huomenna mennään Oton serkun luo viettämään juhannusaattoa ja muuten vietetään juhannusta täällä mun tädillä ihan rennosti. Grillaillaan ja nautitaan hyvästä seurasta, ei mitään sen ihmeellisempää. Mä askartelin tänään itselleni ja lapsille juhannusseppeleet valmiiksi ja ne ovat nyt jääkaapissa muovipussissa sumuteltuna odottelemassa juhannuksen viettoa. Ostin tosin kukat ihan kukkakaupasta enkä poiminut luonnon kukkia, kun punkit ja muut öttiäiset ahdistivat liikaa. Olen tainnut lukea ihan liikaa punkkiuutisia viime aikoina, kun tuntui siltä, että en vaan uskalla lähteä keräämään neljän hengen seppeleisiin tarvittavaa määrää kukkia ja käsitellä niitä pitkää aikaa ja laittaa vielä päähän. Kaupan kukilla oli turvallisempi fiilis, vaikka luonnon kukat olisivat olleet kyllä ihanampia. Joka tapauksessa kranssien askartelu oli hauskaa puuhaa ja olen tyytyväinen lopputulokseen.

Mä vetäydyn juhannuksen viettoon perheen kanssa ja pidän parin päivän juhannusvapaan, mutta palailen juhannuskuulumisilla joko sunnuntaina tai maanantaina. Instaa ja instagram storiesia päivitän kuitenkin myös vapaan aikana silloin kun siltä tuntuu ja instassa on vielä huomenna yksi juhannusylläri luvassa, joten siellä kannattaa seurailla. Blogi siis hiljenee nyt pariksi päiväksi, mutta palailen viimeistään ensi viikolla!

Ihan mielettömän ihanaa ja toivottavasti lämmintä ja aurinkoista juhannusta kaikille <3 


Juhannus 2017

24.06.2017

Hyvää juhannusta kaikille! Me ollaan täällä mun tädillä ja eilen oli aivan ihana juhannusaatto mukavalla porukalla. Laitettiin yhdessä ruokaa ja istuttiin porisemassa myöhään yöhön. Mun pappakin oli täällä meidän kanssa ja moni muu sukulainen myös, sekä mun äiti ja Armas. Tosi kiva ilta, ja ihanaa kun saatiin vähän aurinkoakin vaikka aika kylmä ilma oli. Grillailtiin ulkona ihan uskomattoman hyvät pöperöt joiden kanssa syötiin erilaisia salaatteja ja vesimelonia ja juustoja.

Tein tytöille kukkaseppeleet, mua naurattaa kun lähdettiin vielä iltapäivällä Ideaparkkin etsimään sellaista paksumpaa rautalankaa että saisin helpot kehikot seppeleille, mutta sitä ei löytynyt mistään. Ostin sitten kasviensidontanarua Tigerista, ja kun tultiin takaisin mun tädille niin hän totesi että heillä olisi ollut sitä juuri samaa narua. Nooo, tulipahan päivän kuntoilut kun hiihdin hullua vauhtia Ideaparkin päästä päähän, hah.

*Novan Mini Rodini Pre AW17 -haalari ja Tiaran vaatteet saatu Lilla Companysta

Seppeleistä tuli aika kivat vaikka itse sanonkin, ja oli ihana kun tästä ihan läheltä löytyi vaikka kuinka paljon kukkia. Me käytiin Zeldan kanssa kahdestaan retkellä keräämässä niitä ja oli niin mukavaa höpötellä kaikkea, miten pienistä asioista lapset ilahtuvatkaan. Seppeleiden teko oli muuten huomattavasti helpompaa kun käytti tuota rautalankakehikkoa, tai siis nelinkertaisesta kasviensidontanarusta pyöriteltyä kehikkoa. Viime vuonna käytin seppeleisiin pelkkiä kukkia ja siinä kesti huomattavasti kauemmin, tämä oli ihanan yksinkertaista.

Eilen illalla katsottiin Hula Hula Suomea ja tanssittiin täällä, porukan seniorit kun olivat laittaneet oikein puhelimeen muistutuksen että 22.00 pitää tanssia. Lapset olivat innoissaan kun aikuisetkin intoutuivat tanssiin.

Tänään ohjelmassa on ainakin vierailua mummun luona hoitokodissa, ja sitten varmaan vaan ulkoilua kun näyttää olevan niin mukava ilma. Ehkä tuolla on tänään vähän lämpimämpää kuin eilen, pitäisiköhän laittaa vaikka krokettipeli pystyyn? Jos ei tuule pahasti niin ajellaan ehkä illalla Oton kanssa asukuvailemaan johonkin lähelle. Pitäähän se nyt käyttää hyödyksi, kun pääsee kerrankin ihan rauhassa kuvaamaan. Pieni ajelu autolla kahdestaan käy myös ihan treffeistä, ainakin meille kun harvoin päästään olemaan kahdestaan.

Toivottavasti teilläkin on ollut ihana juhannus hyvässä seurassa <3