Häätarjoilut

05.03.2014

Mun on pitänyt jo pidemmän aikaa kirjoittaa meidän häätarjoiluista, jotka olivat aivan uskomattoman herkullisia! Kaikki meidän tarjoilut tulivat hääpaikkamme ravintola Dylan Milkin puolesta, mikä oli todella kätevää kun ei erikseen tarvinnut venkslata pitopalvelun ja hääpaikan ja alkoholitarjoilujuiden kanssa. Ainoastaan kakku tuli Kakkuhelmi -nimisestä konditoriasta, mutta senkin Dylan Milk tilasi meille meidän toiveiden mukaisesti.

Me saatiin menuvaihtoehdot joskus viime elokuussa jo valittavaksi, ja rehellinen ollakseni mä en ennen menujen printtaamista hääviikolla edes muistanut yhtäkään ruokalajia joka oltiin valittu. Menuja värkkäillessä alkoi kuitenkin nousta vesi kielelle kun yhä uudelleen luin ruokalajien ja boolien nimiä, ja hääpäivänä mä odotinkin niitä ruokia ihan superisti! Nälkä oli vihkimisen jälkeen melkoinen ja buffetin antimet nähdessäni mä olin taivaassa. Me haluttiin alkupaloiksi paljon erilaisia salaatteja, ja salaattivalikoima olikin menestys. Mun suosikki oli kylmäsavulohisalaatti, mutta kaikki muutkin olivat tosi herkullisia.

169_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 171_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 172_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 174_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 176_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 178_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 179_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva

Pääruokana meillä oli kanaa, peruna-oliivi-artisokkapaistosta ja vuohenjuusto-valkoviinikastiketta. Pääruoasta ei jostain syystä löytynyt yhtään kuvaa, mutta sekin oli tosi herkullista ja monet vieraat kehuivat etenkin kastiketta. Mä itse vedin itseni niin ähkyyn jo salaateilla että en kovin paljoa pääruokaa syönyt, mutta tykkäsin siitä silti kovin.

Jälkkäriksi meillä oli tietenkin se hääkakku (ja karkkibuffet), ja hääkakkuun me valittiin valkosuklaa- ja mustikkamousset sekä valkosuklaahiput ja mustikat täytteeksi. Hääkakku oli koristeltu herkullisella sokerimassalla ja voin sanoa täysin rehellisenä että se oli parasta kakkua mitä ikinä olen syönyt! Jotenkin tulee sellainen ajatus että superhienon näköinen kakku ei välttämättä olisikaan niin hyvää, kenties sen vanhan moni kakku päältä kaunis -sanonnan takia, mutta meidän hääkakku oli kyllä todella hyvää.

180_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 181_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 182_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 242_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva

Jälkkäreiden kanssa tarjolla oli myös Mojito -booli ja Frozen Cranberry -booli jotka menivät kuin kuumille kiville. Boolien jälkeen meille oli tehty oma Mojito -baari koska se on mun lempparidrinkki, ja tarjolla oli kolmea erilaista Mojitoa kaikkien perus alkoholijuomien lisäksi. Mun lemppari-Mojito oli ehdottomasti Passion-Mojito, joita kumosinkin muutaman siinä loppuillasta.

Me tarjoiltiin vieraille myös iltapala, mikä oli huippuhyvä juttu, sillä kaikilla alkoi loppuillasta varmasti jo hiukomaan. Iltapalaksi meillä oli Dylan Milkin hot dog -valikoima ja kaikki vieraat tuntuivat niistä kovasti tykkäävän, onneksi! Hodarit oli sopivan rento ja hauska iltapalavaihtoehto meidän mielestä, ja ilmeisesti hyvä valinta juuri siksi.

186_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 188_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 372_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva

© Täydenkuunkuva

Kaikenkaikkiaan me oltiin todella tyytyväisiä sekä tarjoiluihin, että hääpaikkaan. Dylan Milkin henkilökunta oli ja on ihan mahtavaa, ammattitaitoista ja ennenkaikkea otti meidät kaikessa huomioon. En epäröinyt kysyä pieniä tai isompiakaan juttuja, ja aina kysymyksiin vastattiin mitä pikimmiten. Mä voin ehdottomasti suositella Dylan Milkia hääpaikkana, meille se ainakin oli maailman paras hääpaikka!

Jonkin verran meiltä on kyselty hääbudjetista, mutta tarkkoja rahasummia en halua paljastaa täällä, ymmärrätte varmaan. Sen verran kuitenkin voin sanoa että alkoholitarjoilujen ottaminen ravintolasta ei ole mitään halpaa lystiä, eli meillä tarjoilut olivat ehdottomasti se kaikkein suurin menoerä. Mutta hyvänä puolena pidän sitä että kaiken sai samasta paikasta, eikä itse tarvinnut huolehtia mistään. Täysin kaiken rahan arvoista!


Musiikkia häihin

03.02.2014

Meidän häiden musiikkiasiat ovat selvinneet vasta tässä ihan viimeisten viikkojen aikana, kun tutustuin firmaan nimeltä Hurma tuotanto Facebook -mainoksen kautta. Klikkasin Hurman sivuille kiinnostuneena, kun huomasin että he tarjoavat DJ:n palveluita ja niiden lisäksi paljon muitakin esiintyjiä taikureista bändeihin, tanssiryhmiin ja tunnettuihin artisteihin. Nettisivut olivat mielestäni sopivan yksinkertaisesti rakennetut ja löysin helposti hakemani infon DJ -palveluista, samaa ei valitettavasti voi sanoa kaikista muista selaamistani ohjelmapalveluiden tarjoajien sivuista.

Laitoin Hurmatuotantoon sähköpostia ja kysyin onnistuisiko DJ:n saaminen vielä näin lyhyellä varoitusajalla (kyse parista viikosta) ja Hurmalta vastattiin samantien että onnistuuhan se! En olisi ikinä uskonut että onnistun saamaan vielä hetkeä ennen hääpäivää meille huipun ja osaavan DJ:n mutta onneksi näin kävi! Mä olen siitä onnekas että Hurma halusi tehdä yhteistyötä blogini kanssa, ja näin me saimme häihimme DJ:n onnellisen sattuman kautta. Alunperin olimme suunnitelleet tekevämme vain Spotify -soittolistan, jota bestmanit hoitaisivat häissä, mutta mitä lähemmäksi hääpäivä tuli, sitä enemmän aloin kaipaamaan sitä oikeaa tunnelmannostattajaa, joka osaisi laittaa sopivan musiikin tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Lisäksi musiikista vastaaminen olisi mielestäni ollut turha lisärasite bestmaneille jotka kaasojen kanssa muutenkin jo vastaavat illan ohjelmatarjonnasta, puheista sun muista. Nyt bestmanit saavat loppuillasta heittää mirrit kaulasta nurkkaan ja vaihtaa täysin vapaalle, sensijaan että kävisivät säätämässä soittolistan kanssa vähän väliä. Lisäksi uskon että illan musikaalinen anti tulee olemaan paljon laadukkaampaa ammattimaisilla äänentoistovälineillä, ja tietenkin ammattilaisen soittamana. Kun on valinnut ammattilaisen, voi luottaa 100% siihen että musiikki sopii tilanteeseen ja toimii moitteettomasti koko illan.

djkollaasiKuvat: freedigitalphotos.net  Vasen kuva by: Salvatore Vuono / Oikea alakuva by: graur razvan Ionut / Oikea yläkuva by:  frankie_8

Olimme ehtineet tehdä Oton kanssa Spotify -soittolistan biiseistä joita ehdottomasti haluamme kuulla häissämme, ja tämän listan jaoin myös DJ:mme kanssa. Mun mielestä on ihan huippua että musiikkia saa itse toivoa niin paljon kuin sielu sietää, tuoreessa muistissa on nimittäin eräänkin helsinkiläisen design -hotellin trendikkään hipsterbaarin DJ:n sanat biisitoivetta esitettäessä; ”Enhän mä tota voi soittaa, kaikki tietää sen, ei ei ei!”. Hurmalta ollaan kuunneltu kaikkia meidän toiveita ja mä en malta odottaa että päästään tanssimaan ja joraamaan kunnolla hääpäivänä!

Me ei oltu uhrattu paljoakaan ajatuksia häämusiikin tilanteeseen sopivuudelle, vaan läntätty lista täyteen lempparitamppausbiisejä. Hurman nettisivuilta löytyi kuitenkin kattavaa informaatiota siitä miten häämusiikkia kannattaa valita, ja sivuista inspiroituneena ajattelinkin käydä lempibiisejämme vielä tarkemmin läpi ja miettiä esimerkiksi sisääntulobiisiä, kakunleikkausbiisiä ja muita juttuja, jorausbiisit säästettäköön loppuiltaan. Onneksi meillä on osaava DJ joka varmasti pitää huolen siitä että volat pysyy vanhemmille ja nuoremmille sopivalla tasolla alkuillasta, ja ovat  kaakossa loppuillasta. Häätanssibiisihän me ollaankin valittu jo aikoja sitten ja sen te tulette toivottavasti kuulemaan (ja näkemään) häävideollamme.

Erilaisten ohjelma- ja hääpalveluiden lisäksi Hurmatuotanto Oy tarjoaa myös cateringia, juhlatiloja pääkaupunkiseudulla, erilaisia yritystapahtumia ja jopa lastenmusiikkia. Oma lapsuudensuosikkini, Kengurumeininki, näyttää olevan Hurman listoilla myös! Voin ehdottomasti suositella ainakin tähän astisella kokemuksella Hurmaa, ja häiden jälkeen voin sitten kertoa myös miten kaikki sujui käytännössä. Mutta mulla ei ole epäilystäkään etteikö kaikki menisi hienosti koko illan!

 Millaista häämusiikkia teillä on ollut häissänne? Bändi vai DJ? Tykkäättekö enemmän perinteisestä häävalssista vai häätanssista?


Meidän hääpaikka

15.08.2013

Tänään on luvassa postaus jonka tekemistä oon odottanut pitkään! Me varattiin hääpaikka jo juhannuksen jälkeen mutta en uskaltanut vielä paljastaa hääpaikkaa jos olisikin tullut mutkia matkaan tai jotain muuta ennen kuin paikka oli virallisesti meille varattu. Nyt ollaan käyty jo suunnittelupalaverissa ja tutustumassa paikkaan ihan livenäkin eikä vain netin kuvissa ja kaikki vaikuttaa ihan loistavalta. Tällä hetkellä meillä on menun suunnittelu käynnissä ja kauhea valinnanvaikeus kun on niin mielettömiä herkkuvaihtoehtoja tarjolla!

Mutta en viitsi enää kauempaa pimittää tietoa, meidän hääjuhlaa vietetään ravintola Dylan Milkissä Helsingin Ruoholahdessa! ”Lokakuussa avattu Dylanin ja Dylan Milkin ”isoveli”, Dylan Milk Bistro & Juhlasali, sijaitsee Ruoholahdessa vain kivenheiton päässä Helsingin keskustasta. Tilaan mahtuu 140 juhlijaa istuvaan tilaisuuteen tai 200 juhlijaa cocktailtilaisuuteen. Kesäjuhlat, iltakokous, häät, rapujuhlat, teemabileet, synttärit – vain mielikuvitus on rajana!” -lainaus Dylan Milkin kuvauksesta Soupster Cateringin sivuilta.

dylanmilkkollaasi

Kuvat 1 2 3 4

Me tiedettiin jo etukäteen että etsitään jotain persoonallista, helppoa ja tyylikästä ja mun mielestä Dylan Milk on sitä kaikkea. Persoonallista siinä mielessä, että se on ainakin itselleni uusi paikka ja tyyliltään modernimpi kuin monet muut juhlapaikat. Helppoa koska kaiken ruoka- ja juomatarjoiluista tilaan ja pöytäliinoihin saa samasta paikasta samalla vaivalla ja paikalle on helppo siirtyä meidän vihkikirkostamme Bulevardilta. Tyylikästä koska Dylanin modernin vähäeleinen sisustus sopii täydellisesti meidän hääteemaan ja jättää hienosti tilaa koristelulle!

Dylan Milkissä on reippaasti tilaa sekä buffetillalliselle että sitten iltabileille ja Brunssiravintolana Dylan Milkistä löytyy myös linjasto buffetien rakentamiseen ja makea baarinurkkaus. Ravintolassa saa myös juhlia senverran myöhään että erillisille jatkoille ei tarvitse uhrata ajatustakaan vaan pirskeet jatkuvat samassa tilassa iltapäivästä myöhään yöhön asti. Mun mielestä se on tosi hyvä, koska helmikuussa mitä luultavimmin on paukkupakkaset ja mua ei ainakaan kiinnosta enää iltasella alkaa siirtymään mihinkään muualle vaan on todellista plussaa voida juhlia ilman sen kummempia säätöjä.

Dylan Milkissä on anniskeluoikeudet eli juomapuolikin tulee ravintolan kautta joten meiltä jää se perinteinen Viron reissu tekemättä. Kalliimpaa, mutta huomattavasti helpompaa! Mä arvostan hääjärjestelyissä ennenkaikkea sitä helppoutta, musta ei ole stressaavaksi Bridezillaksi nimittäin. Menuvaihtoehtojen pohdinnan mainitsinkin alussa, me ollaan Oton kanssa muutama ilta tässä kuolaten lueskeltu noita ehdotelmia ja koitettu kuumeisesti tehdä päätöksiä. Uskon että meillä tulee olemaan ihan huipputarjottavat ja huippujuhlat!

dylanmilkkollaasi2

Kuvat 1 2 3 4 5 6

Vaikka tila on tosi iso, avara ja valoisa mä uskon että talven hämärässä sinne tulee aivan mieletöntä juhlatunnelmaa jota voi vielä korostaa sitten tuikkukynttilöillä. Mustavalkoisuus näyttää myös mun mielestä paremmalta tilassa joka on suuri ja avara, koska muuten siitä tulisi helposti tunkkaisen näköistä. Tää oli tälläinen pienimuotoinen esittely tulevasta juhlapaikasta mutta varmasti tulen sekä ennen häitä että niiden jälkeen kertomaan vielä paljon lisää. Ensimmäinen missio tässä on nyt hääpaikan suhteen saada kaikki tarjoilut päätettyä!

Millaisessa juhlatilassa te olette viettäneet häitänne? Millaiset tarjoilut teillä on ollut?


Missä mennään?

07.08.2013

En ole pitkään aikaan kirjoitellutkaan siitä missä vaiheessa meillä on hääjärjestelyt! Mutta nyt ajattelin kertoa vähän hääkuulumisia kuitenkin. Meillä on muutaman viikon sisällä vahvistunut viimeinkin monta asiaa joista ensimmäisenä hääjuhliemme valokuvaaja, tai oikeastaan valokuvaajat.Teiltä kaikilta tuli aivan loistavia ehdotuksia ja me ihasteltiin monen suosittelemanne valokuvaajan kädenjälkeä, mutta lopulta voiton vei upea firma nimeltä Täydenkuun kuva, joka oli yksi heistä jotka ottivat itse yhteyttä minuun ja tekivät tarjouksen. Täydenkuun kuvan mielettömän kauniita ja tunnelmallisia valokuvia voi käydä ihastelemassa heidän nettisivuillaan, mutta tulen kertomaan kuvaajistamme yhtä sun toista lisää kunhan olemme pitäneet suunnittelupalaverin ensi viikolla.

Hääpaikka on myös varattu ja hääpaikan kanssa meillä on suunnittelupalaveri myös tässä aivan lähiaikoina, ja kerron sen jälkeen myös paikasta lisää! Nyt voin jo paljastaa sen verran että paikka on aika moderni, vastapainoa Vanhalle Kirkolle siinä mielessä. Paikka on myös tarpeeksi lähellä kirkkoamme ja sopii meidän tyyliin kuin nenä päähän. Mä oon todella innoissani siitä! En malta odottaa että pääsen keskustelemaan tarjoiluista, jotka ovat mun mielestä ainakin häävieraan kannalta ajatellen melkeinpä se tärkein osa hääparin lisäksi häissä.

Meidän häät tullaan myös kuvaamaan videolle ja videokuvaajatkin ovat nyt varmistuneet (haha, heitäkin on kaksi mikä on mun mielestä ihan loistavaa!). Mä kerron heistäkin lisää kunhan saan kirjoitettua vähän infoa ja suunniteltua videojuttuja kuvaajien kanssa! Mutta tarkoituksena on kuvata häät samalla tavalla videolle kuin ihan valokuviinkin eli 12:n tunnin dokumentaarinen kuvaus aina valmisteluista pikkutunneille asti. Me halutaan ehdottomasti häät videolle jotta meidän pikkuiset neiditkin saavat katsella äidin ja isin häitä sitten kun ovat isompia ja ymmärtävät enemmän, ja onhan se tietysti itsekin kiva fiilistellä sitä toivottavasti elämän onnellisinta päivää aina joskus. Luultavasti tulen tänne hääblogiinkin laittamaan jonkinlaisen videonpätkän jotta tekin pääsette näkemään pienen osan meidän hääonnesta!

hääkollaasiKuvat: 1 2 3 4

Hääpuku on vielä täysin valitsematta, sittenkin. Loppujenlopuksi mä tulinkin toisiin ajatuksiin vaikka olin muka niin varma siitä että oikea puku on löytynyt. Mahdollisimman pian onkin siis tarkoitus varailla uutta sovitusaikaa johonkin liikkeeseen ja etsiä se unelmieni puku! Edelleen etsin pitsiä ja olkaimetonta merenneitomallia, mutta vielä en tiedä mistä löydän sen haaveideni yksilön. Tämähän menikin vaikeammaksi kuin luulin! Mutta en jaksa stressata, niin monta ruksia olen kuitenkin jo saanut vetää tehtävälistaan että eiköhän se hääpukukin jostain putkahda esille!

Mulla on niin paljon kaikkea muutakin ihanaa kerrottavaa mutta täytyy jättää vähän toisiinkin postauksiin kirjoiteltavaa. Mutta hyvällä mallilla on asiat ainakin mun mielestäni, stressi on vähentynyt hurjasti viime viikkoina jokaisen varmistuksen myötä. Mun ei siis tarvitse muuttua Bridezillaksi! Hei ainiin, moni kyseli millä nimellä mua voi seurata Pinterestissä! Olen siellä samalla nimellä kuin Instagramissakin eli iinalaura.  Mulla tosin on siellä vasta yksi board koska olen vasta hääjärjestelyiden myötä oppinut Pinterestin käyttäjäksi! Mutta pinnailen kokoajan lisää.

Nyt mä siirryn takaisin Pinterestin ihmemaahan etsimään hääkuva- ja pukuinspiraatiota, ihanaa iltaa kaikille♥