Vauvan kastejuhla & tarjoilut: grazing table herkkupöytä

14.09.2021

*Mun päällä oleva mekko saatu ilmaiseksi lainaan The Ateljesta.

Juhlistettiin meidän perheen pienintä viime viikonloppuna, kun vietettiin kastejuhlaa ja samalla paljastettiin hänen nimensä. Juhlat sujuivat aivan yli odotusten ja ihanaa kun kaikki kutsutut pääsivät paikalle, kun muutenkin pidettiin tavallista pienemmät juhlat. Kastetilaisuus oli tosi meidän näköinen ja meillä oli aivan ihanan rento ja mukava ja luonteva pappi myös. Hän puhui meistä niin kauniisti, että siinä ihan herkistyi. Meidän esikoinen piti myös upean lauluesityksen juhlassa yhdessä isoisänsä kanssa ja koko juhlaväki pyyhki silmäkulmia.

Tuli vaan niin ihana hyvä mieli siitä, miten paljon rakkaita ja upeita ihmisiä meillä on ympärillä ja otettu olo siitä, miten he kaikki tulivat yhdessä muistamaan meidän pienintä. Toki ihmisiä on paljon enemmänkin ja mieluusti oltaisi pidetty vaikka 100 hengen kastejuhla, että kaikki tärkeät ihmiset olisi saanut mukaan, mutta tällä kertaa nyt näin. Isompien juhlien aikakin tulee vielä!

Kastelahjoista tuli kyselyä instassa, joten kerron tässä samalla hieman niistä. Vauva sai upeita lahjoja, mm. koruja, säästöpankkeja, vaatteita (ostettuja ja itsetehdyn villatakin) sekä osakkeita ja rahastoja. Mahtavia, kestäviä lahjoja, eikä mitään turhaa krääsää. Mun mielestä parhaita lahjoja on sellaiset, jotka kestävät aikaa tai joista on iloa myös tulevaisuudessa. Korut, osakkeet ja rahastot ovat juuri sellaisia, ja samalla muistuttavat hienosti vanhempia avaamaan lapselle hyvissä ajoin arvo-osuus- ja osakesäästötilin ja aloittamaan itsekin säästämisen hänelle.

Rakastan myös itsetehtyjä lahjoja, just esimerkiksi villavaatteita, peittoja yms. Ne on sellaisia, jotka ehdottomasti säästän meidän lapsille aikuisuuteen asti. Vaate on myös erittäin hyvä lahja silloin, jos tuntee lahjan saajan maun. Mun äiti esimerkiksi tietää täysin mistä tykkään ja siksi uskalsi ostaa meille aivan ihanan asun vauvalle. Vaikka vaatteet jäävätkin joskus pieneksi, ne ihanimmat lempparit voi säästää ja vaikka ne myisi tai antaisi eteenpäin, niin ihanissa vauvakuvissa ja videoissa muisto niistä säilyy.

Kastejuhlan tarjoilut: grazing table

Me haluttiin kastejuhlaan mahdollisimman helpot tarjoilut, joiden eteen ei tarvitse nähdä suurta vaivaa. Siksi päädyttiin tällä kertaa siihen, että tilattiin upea porkkanakakku mangomoussella valmiina ja sitten sen lisäksi tarjolla oli ainoastaan valmiista herkuista kasattu ”grazing table”, eli herkkupöytä, johon sain idean Pinterestistä. Idea herätti valtavaa kiinnostusta Instassa, joten tässä tulee nyt hieman tarkemmin meidän pöytään ostetut herkut, budjetti ja määrät. Meillä oli n. 20 vierasta paikalla, eli mitenkään valtavan iso porukka. Tarjottavat riittivät todella hyvin, mutta ei jäänyt juurikaan ylimääräistä, ihan yksittäisiä juttuja jäi ja juustoja pienet kimpaleet.

Grazing table suolaiset:

– Juustot: Brie, Pitkään kypsytetty Cheddar, Manchego, St. Agur sinihomejuusto, Mustapippurituorejuusto

– Tapakset: Tapas-leikkeleet, 3x eri pikku tapaksia Pirkka Tapas-valikoimasta (marinoituja oliiveja, chilejä, valkosipulinkynsiä)

– 2x juustokeksilajitelmat

– 2 pakettia Pirkka juustohilloja (yhteensä 6 pientä purnukkaa)

– Viinirypäleitä 1rs, viikunoita (5kpl), 1 cantaloupemeloni, 125g karhunvatukoita, 1rs kirsikkatomaatteja

– Fetadippiä (ohje täällä) ja patonkia

– 300g kuivapaahdettuja pähkinöitä

Grazing table makeat:

– 24kpl macaronseja

– 1pkt Oreoita

– 1pkt Lotus Biscoff keksejä

– 1 pussi isoja vaahtokarkkeja

– 100g mansikkatoffeepalloja

– 1 rs Pandan valitut konvehteja

– 400g mansikoita

– 300g pensasmustikoita

– 300g vadelmia

– 1 pussi valmiita maustettuja marenkeja

Meidän lähipiirissä ei ole lainkaan ruoka-aineallergioita (paitsi itselläni muutama lievä siitepölyn ristikkäisallergia), mikä helpottaa todella paljon tarjoiluiden suunnittelua aina juhlissa. Jos on allergisia, niin sitten ne täytyy tietysti huomioida. Meillä meni näihin herkkuihin yhteensä n. 120-130€ (+ valmiina tilattu kakku) mikä on mun mielestä todella maltillinen summa. Ei sitä olisi juurikaan halvemmalla päässyt jos olisi tehnyt esim. pari erilaista voileipäkakkua ja leiponut vielä jotain makeaa kakun kaveriksi.

Sitten vielä teemasta: haluttiin kukka/päivänkakkara-teema, sillä kukka on yksi elämän symboleista ja liittyy olennaisesti meidän valitsemaan nimeen. Kukkakoristeita ostin Flying Tigerista (kaksi kartonkista viirinauhaa, sekä nuo kukka-coctailtikut, jotka tulivat muffinivuokien mukana. Nimikoristeen tilasin Ecodecorista ja se on valmistettu puusta. Kakun tilasin Vilma Vihervaara leipoo ja kukkakimpun ostin Kukkatehtaalta. Kukan muotoiset pahvilautaset olivat alelöytö Confettista, ne ovat Meri Meri -merkkiä, kuten myös vaaleankeltaiset servietit.

Askartelin myös itselleni ja meidän vauvalle kukista seppeleen ja kukkapinnin. Niihin ostin kukat ihan Prismasta (krysanteemit ja viikkokimpun), ja niihin meni yhteensä 8 euroa. Kukkalankaa multa löytyi jo kotoa valmiiksi juhannusseppeleiden jäljiltä.

Vauvalla oli yllään sama kastemekko, jossa minut ja mun seitsemän serkkua, sekä meidän serkusten kaikki yhteensä 7 lasta on kastettu. Se on tärkeä ja rakas mekko, joka on kulkenut suvussa jo 80-luvulta alkaen. Ihanaa, että kaikki meidän tyypit on myös kastettu samassa puvussa. Pukuun pitäisi vielä kirjailla nimet ja syntymäpäivät, mutta siinä on jo aika iso homma kun 15 nimeä ja päivämäärää. Mutta ehkä joku jaksaa joskus vielä tehdä sen! Olisi niin ihana muisto.

Oli kyllä kertakaikkisen ihana kastepäivä ja siitä jäi niin hyvät muistot meille! Tilaisuus ja tarjoilut onnistuivat ja oli jotenkin ihanan stressitöntä ja kiireetöntä. Varmasti iso osa oli sillä, että tarjoilut oli niin helpot, eikä tarvinnut hikoilla keittiössä. Lisäksi meillä oli myös koristeiden kanssa Oton sisko koko aamupäivän apuna, niin se oli myös valtava apu. Itse laitoin meidän perheen tyttöjen hiuksia, askartelin seppeleitä ja meikkailin vauva kantorepussa nukkuen. Ja toki sekin oli ihanan helppoa, kun vauva nukkui melkein koko kasteen virallisen osuuden ajan, ja senkin ajan jonka oli hereillä, hän oli tyytyväinen. Meillä on edelliset kaksi kastejuhlaa menneet niin, että vauva on ollut tosi itkuinen, niin tämäkin meni ihanan lungisti.

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille ja laittakaa vielä DM jos on jotain kysyttävää tarjoiluista, koristeista tai muista <3 


Häätarjoilut

05.03.2014

Mun on pitänyt jo pidemmän aikaa kirjoittaa meidän häätarjoiluista, jotka olivat aivan uskomattoman herkullisia! Kaikki meidän tarjoilut tulivat hääpaikkamme ravintola Dylan Milkin puolesta, mikä oli todella kätevää kun ei erikseen tarvinnut venkslata pitopalvelun ja hääpaikan ja alkoholitarjoilujuiden kanssa. Ainoastaan kakku tuli Kakkuhelmi -nimisestä konditoriasta, mutta senkin Dylan Milk tilasi meille meidän toiveiden mukaisesti.

Me saatiin menuvaihtoehdot joskus viime elokuussa jo valittavaksi, ja rehellinen ollakseni mä en ennen menujen printtaamista hääviikolla edes muistanut yhtäkään ruokalajia joka oltiin valittu. Menuja värkkäillessä alkoi kuitenkin nousta vesi kielelle kun yhä uudelleen luin ruokalajien ja boolien nimiä, ja hääpäivänä mä odotinkin niitä ruokia ihan superisti! Nälkä oli vihkimisen jälkeen melkoinen ja buffetin antimet nähdessäni mä olin taivaassa. Me haluttiin alkupaloiksi paljon erilaisia salaatteja, ja salaattivalikoima olikin menestys. Mun suosikki oli kylmäsavulohisalaatti, mutta kaikki muutkin olivat tosi herkullisia.

169_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 171_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 172_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 174_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 176_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 178_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 179_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva

Pääruokana meillä oli kanaa, peruna-oliivi-artisokkapaistosta ja vuohenjuusto-valkoviinikastiketta. Pääruoasta ei jostain syystä löytynyt yhtään kuvaa, mutta sekin oli tosi herkullista ja monet vieraat kehuivat etenkin kastiketta. Mä itse vedin itseni niin ähkyyn jo salaateilla että en kovin paljoa pääruokaa syönyt, mutta tykkäsin siitä silti kovin.

Jälkkäriksi meillä oli tietenkin se hääkakku (ja karkkibuffet), ja hääkakkuun me valittiin valkosuklaa- ja mustikkamousset sekä valkosuklaahiput ja mustikat täytteeksi. Hääkakku oli koristeltu herkullisella sokerimassalla ja voin sanoa täysin rehellisenä että se oli parasta kakkua mitä ikinä olen syönyt! Jotenkin tulee sellainen ajatus että superhienon näköinen kakku ei välttämättä olisikaan niin hyvää, kenties sen vanhan moni kakku päältä kaunis -sanonnan takia, mutta meidän hääkakku oli kyllä todella hyvää.

180_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 181_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 182_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 242_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva

Jälkkäreiden kanssa tarjolla oli myös Mojito -booli ja Frozen Cranberry -booli jotka menivät kuin kuumille kiville. Boolien jälkeen meille oli tehty oma Mojito -baari koska se on mun lempparidrinkki, ja tarjolla oli kolmea erilaista Mojitoa kaikkien perus alkoholijuomien lisäksi. Mun lemppari-Mojito oli ehdottomasti Passion-Mojito, joita kumosinkin muutaman siinä loppuillasta.

Me tarjoiltiin vieraille myös iltapala, mikä oli huippuhyvä juttu, sillä kaikilla alkoi loppuillasta varmasti jo hiukomaan. Iltapalaksi meillä oli Dylan Milkin hot dog -valikoima ja kaikki vieraat tuntuivat niistä kovasti tykkäävän, onneksi! Hodarit oli sopivan rento ja hauska iltapalavaihtoehto meidän mielestä, ja ilmeisesti hyvä valinta juuri siksi.

186_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 188_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 372_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva

© Täydenkuunkuva

Kaikenkaikkiaan me oltiin todella tyytyväisiä sekä tarjoiluihin, että hääpaikkaan. Dylan Milkin henkilökunta oli ja on ihan mahtavaa, ammattitaitoista ja ennenkaikkea otti meidät kaikessa huomioon. En epäröinyt kysyä pieniä tai isompiakaan juttuja, ja aina kysymyksiin vastattiin mitä pikimmiten. Mä voin ehdottomasti suositella Dylan Milkia hääpaikkana, meille se ainakin oli maailman paras hääpaikka!

Jonkin verran meiltä on kyselty hääbudjetista, mutta tarkkoja rahasummia en halua paljastaa täällä, ymmärrätte varmaan. Sen verran kuitenkin voin sanoa että alkoholitarjoilujen ottaminen ravintolasta ei ole mitään halpaa lystiä, eli meillä tarjoilut olivat ehdottomasti se kaikkein suurin menoerä. Mutta hyvänä puolena pidän sitä että kaiken sai samasta paikasta, eikä itse tarvinnut huolehtia mistään. Täysin kaiken rahan arvoista!


Meidän hääpaikka

15.08.2013

Tänään on luvassa postaus jonka tekemistä oon odottanut pitkään! Me varattiin hääpaikka jo juhannuksen jälkeen mutta en uskaltanut vielä paljastaa hääpaikkaa jos olisikin tullut mutkia matkaan tai jotain muuta ennen kuin paikka oli virallisesti meille varattu. Nyt ollaan käyty jo suunnittelupalaverissa ja tutustumassa paikkaan ihan livenäkin eikä vain netin kuvissa ja kaikki vaikuttaa ihan loistavalta. Tällä hetkellä meillä on menun suunnittelu käynnissä ja kauhea valinnanvaikeus kun on niin mielettömiä herkkuvaihtoehtoja tarjolla!

Mutta en viitsi enää kauempaa pimittää tietoa, meidän hääjuhlaa vietetään ravintola Dylan Milkissä Helsingin Ruoholahdessa! ”Lokakuussa avattu Dylanin ja Dylan Milkin ”isoveli”, Dylan Milk Bistro & Juhlasali, sijaitsee Ruoholahdessa vain kivenheiton päässä Helsingin keskustasta. Tilaan mahtuu 140 juhlijaa istuvaan tilaisuuteen tai 200 juhlijaa cocktailtilaisuuteen. Kesäjuhlat, iltakokous, häät, rapujuhlat, teemabileet, synttärit – vain mielikuvitus on rajana!” -lainaus Dylan Milkin kuvauksesta Soupster Cateringin sivuilta.

dylanmilkkollaasi

Kuvat 1 2 3 4

Me tiedettiin jo etukäteen että etsitään jotain persoonallista, helppoa ja tyylikästä ja mun mielestä Dylan Milk on sitä kaikkea. Persoonallista siinä mielessä, että se on ainakin itselleni uusi paikka ja tyyliltään modernimpi kuin monet muut juhlapaikat. Helppoa koska kaiken ruoka- ja juomatarjoiluista tilaan ja pöytäliinoihin saa samasta paikasta samalla vaivalla ja paikalle on helppo siirtyä meidän vihkikirkostamme Bulevardilta. Tyylikästä koska Dylanin modernin vähäeleinen sisustus sopii täydellisesti meidän hääteemaan ja jättää hienosti tilaa koristelulle!

Dylan Milkissä on reippaasti tilaa sekä buffetillalliselle että sitten iltabileille ja Brunssiravintolana Dylan Milkistä löytyy myös linjasto buffetien rakentamiseen ja makea baarinurkkaus. Ravintolassa saa myös juhlia senverran myöhään että erillisille jatkoille ei tarvitse uhrata ajatustakaan vaan pirskeet jatkuvat samassa tilassa iltapäivästä myöhään yöhön asti. Mun mielestä se on tosi hyvä, koska helmikuussa mitä luultavimmin on paukkupakkaset ja mua ei ainakaan kiinnosta enää iltasella alkaa siirtymään mihinkään muualle vaan on todellista plussaa voida juhlia ilman sen kummempia säätöjä.

Dylan Milkissä on anniskeluoikeudet eli juomapuolikin tulee ravintolan kautta joten meiltä jää se perinteinen Viron reissu tekemättä. Kalliimpaa, mutta huomattavasti helpompaa! Mä arvostan hääjärjestelyissä ennenkaikkea sitä helppoutta, musta ei ole stressaavaksi Bridezillaksi nimittäin. Menuvaihtoehtojen pohdinnan mainitsinkin alussa, me ollaan Oton kanssa muutama ilta tässä kuolaten lueskeltu noita ehdotelmia ja koitettu kuumeisesti tehdä päätöksiä. Uskon että meillä tulee olemaan ihan huipputarjottavat ja huippujuhlat!

dylanmilkkollaasi2

Kuvat 1 2 3 4 5 6

Vaikka tila on tosi iso, avara ja valoisa mä uskon että talven hämärässä sinne tulee aivan mieletöntä juhlatunnelmaa jota voi vielä korostaa sitten tuikkukynttilöillä. Mustavalkoisuus näyttää myös mun mielestä paremmalta tilassa joka on suuri ja avara, koska muuten siitä tulisi helposti tunkkaisen näköistä. Tää oli tälläinen pienimuotoinen esittely tulevasta juhlapaikasta mutta varmasti tulen sekä ennen häitä että niiden jälkeen kertomaan vielä paljon lisää. Ensimmäinen missio tässä on nyt hääpaikan suhteen saada kaikki tarjoilut päätettyä!

Millaisessa juhlatilassa te olette viettäneet häitänne? Millaiset tarjoilut teillä on ollut?