Uudistunut ja upea Bette Box testissä

16.01.2017

Vuoden aluksi sain kunnian tutustua uudistuneeseen kauneuspakettiin Bette Boxin ja Lifien kampanjan merkeissä. Bette Box, aiemmalta nimeltään siis LivBox, on kokenut huikean muodonmuutoksen tyylikkäämmäksi, ajankohtaisemmaksi ja monipuolisemmaksi kauneusboksiksi. Itse fanitin kyllä LivBoxiakin, mutta ajankohtaistuminen ja monipuolistuminen tuskin on koskaan ollut haitaksi kenellekään, vai mitä?

Bette Boxin ulkonäköä on pelkistetty tyylikkään ruskeaksi, valkoisella raikkaalla logolla koristeltuna. Vaikka ulkonäkö on yksinkertaisempi, sisältö tuntui arvokkaammalta ja monipuolisemmalta tässä uudessa boksissa, mitä koskaan aiemmin. Jotenkin se ajatus tuntuu uskomattomalta, että tuolla kuukausihinnalla voi saada noin monta ihanaa ja arvokastakin tuotetta, kun moni niistä jo yksin maksaa enemmän kuin kuukausihinta.

Tammikuun boksi sisälsi todellakin ajankohtaisia juttuja, esimerkiksi tuuheuttavia tuotteita ehkäisemään tammikuun pakkasilla pakollisten pipojen aiheuttamaa latistunutta tukkaa. Tuuheuttavia ja tyveä kohottavia tuotteita löytyi kaksi erilaista: Evon Root Canal jota suihkutetaan tyveen, sekä Tresemmen Max The Volume Root Lift -vaahto, jota voi käyttää sekä tyveen että pituuksiin. Uudistuneessa infokortissa neuvotaankin, että supermaksimaalisen tuuheuden ja kohotuksen aikaansaamiseksi kannattaa laittaa suihketta tyveen ja vaahtoa pituuksiin. Testasin, ja toimi!

Tuuheuttavien hiustuotteiden lisäksi boksista löytyi yksi mun viime kuukausien lempituote, Lumenen Lähde Matte Hydration kosteuttava geelivoide. Sain sen testiin pari kuukautta sitten, ja purkista on enää pohjat jäljellä kun se on ollut niin hyvä ja jatkuvassa käytössä. Eli ei tosiaankaan haitannut että täällä boksissa tuli toinen samanmoinen sopivassa suhteessa tasapainottava ja kosteuttava tuote.

Meikkituotteita oli mukana kaksi, itselleni aiemmin tuntemattoman Manna Kadarin raikkaan värinen poskipuna, sekä Maybellinen uusi Push Up Drama Angel -ripsiväri. Molemmista olen tykännyt ja ovat olleet käytössä pari viikkoa, tosin ripsaria käytän vain alaripsiin kun mulla on nämä ripsienpidennykset.

ALENNUSKOODI: Te mun lukijat saatte nyt tilattua ensi kuun Bette Boxin hintaan 13,90 (norm. 16,90) koodilla helmibette1 joka on voimassa 23.1.2017 asti. Kannattaa kyllä ehdottomasti tilata, jos tykkää testailla kosmetiikkauutuuksia, ja haluaa saada herkuimmat uutuudet ja toimivat klassikot omaan meikkipussiinsa edullisesti. Tilaamaan pääsette TÄSTÄ.

LUKIJAKILPAILU: Teillä on myös mahdollisuus voittaa tämä postauksessa esitelty huippu tammikuun Bette Box itsellenne! Kilpailuun osallistuaksesi tilaa Bette Boxin uutiskirje allaolevan painikkeen avulla. Indiedays arpoo yhteensä kuusi voittajaa uutiskirjeen tilanneiden joukosta maanantaina 23.1. klo 16. Arvonnan tarkempiin sääntöihin pääsette TÄSTÄ.

Yhteistyössä Bette Box.


Hiukset ja kulmat kuntoon ennen h-hetkeä

10.01.2017

Kävin testaamassa yhteistyökumppanini Salon Pepe Åhmanin uusinta jäsentä, Lauttasaaren uuteen Lauttis-ostoskeskukseen avattua salonkia. Kuten muutama viikko sitten kirjoitinkin niin haaveissa oli nimenomaan käydä vielä freesaamassa tukkaa ennen synnytystä, jotta voi sitten olla hyvillä mielin ja väsyneenäkin nähdä edes jotain kivaa peilistä. Mitään radikaalia ei lähdetty tekemään, mutta laitettiin vaaleaa raitaa ja sävyte päälle, sekä käytettiin tietysti Olaplexia mukana. Viimeksi tukkaa oli siis käsitelty elokuussa kun kävin ottamassa pidennykset pois ja laittamassa vaaleat raidat.

Näinkin pieni käsittely teki kyllä tosi paljon hiusten yleisilmeelle ja nyt ne ovat paljon terveemmän, raikkaamman ja tasaisemman väriset kuin aiemmin. Sävyte oli sellainen kylmän hiekan vaaleanruskea, mikä oli aika täydellinen. Nyt mun oma juurikasvu sulautuu tosi kivasti tähän väriin, ja hiukset saavat taas kasvaa vapaasti vailla pelkoa silmiinpistävästä juurikasvusta. Pieni vaalennus raitojen muodossa myös raikasti tukkaa tosi paljon ja olen kyllä erittäin tyytyväinen. Leikattiin latvoista sentti pois, mutta tosi kivasti mulla on nyt kasvanut tukka raskausaikana ja pysynyt paremmassa kunnossa kuin pitkiin aikoihin.

Tässä siis Ennen-tilanne, edellispäivänä pestyt ja puolimärkänä nutturalle sutaistut kutrit joille ei ole tehty mitään. 

Hiukset mulle loihti Lauttasaaressa Kristiina, joka oli mulle ihan uusi tuttavuus ja tosi mukava ja ammattitaitoinen sellainen! Kristiina värjäsi ja muotoili myös multa kulmakarvat siinä Olaplexin vaikutusaikana, ja nyt mulla on kasvoissa meikittömänäkin ilmettä. Kävin viikko sitten huollattamassa myös ripsien pidennykset niin nyt on ainakin muutaman viikon naama ojennuksessa, oli meikkiä tai ei. Ihanaa että jaksoin ja pystyin vielä lähtemään kampaajalle, vaikka näin loppumetreillä ollaankin.

Tässä jälkeen-tilannetta suorana pelkän kuivauksen jälkeen ja sentti latvasta pois leikattuna. 

On varmasti monia ihmisiä joilla on luonnostaan tummat ripset ja kulmat, tai joille sillä ei ole niin merkitystä miltä raskauden viimeisinä tai pikkuvauva-ajan ensimmäisinä päivinä ja viikkoina näyttää, mutta mulle itselleni se antaa sellaisen energiaboostin kun peilistä katsoo huoliteltu Iina meikittömänäkin. Varmasti paljon vaikuttaa myös se että mulla on omat ripset ja kulmat niin haalean vaaleat ja huomaamattomat, että näytän meikittömänä omasta mielestäni todella väsyneeltä ilman värjäystä ja pidennystä. Siksi olen nyt tosi iloinen, että niissäkin on väriä ja ilmettä, ja näytän ”itseltäni” vaikka aikaa tai energiaa itsensä ehostamiseen ei olisikaan.

ALENNUSKOODI: Saan tarjota yhteistyössä Salon Pepe Åhmanin kanssa teille nyt kaikki Salon Pepe Åhman Lauttasaaren kampaamopalvelut 10% alennuksella, ja samoissa tiloissa toimivan Skincare by Kleon kauneushoitolapalvelut 20% alennuksella maaliskuun loppuun asti. Eli koodilla laru saatte nyt tosiaan kaikista Lauttasaaren Salon Pepe Åhmanin palveluista mukavan alennuksen. Aikoja pääsee varaamaan TÄSTÄ.

Mitä mieltä olette lopputuloksesta? Raikastuiko ilme?


Ei enää violetit hiukset

20.06.2016

Pastellihiukset ovat nyt historiaa, ja mun tukassa on aivan uusi look! Kyllästyminen paljon vaivannäköä vaatineeseen ylläpitoon alkoi kyteä pikkuhiljaa. Mä olin niin perfektionisti etten halunnut olla haalistuneilla tai epätasaisen värisillä hiuksilla ollenkaan, ja pastellitukka vaati siis joka kerta suihkussa sävyttämistä jos sen halusi pysyvän tasavärisenä. Mä rakastin sitä väriä, se oli persoonallinen ja jotenkin niin minä, mutta nyt oli aika luopua siitä, ainakin toistaiseksi. Ehkä vielä joskus kokeilen jotain toista shokkiväriä, mun tukasta se on nimittäin ainakin helppo saada pois jos kyllästyminen iskee.

Tosiaan, viikko sitten olin vielä violettitukkainen. Annoin värin haalistua parin pesun ajan, ja sainkin omasta päästäni harmaan/blondin. Sitten istuin Essin penkkiin Salon Pepe Åhman Tapiolassa, ja me irroteltiin lisäkarvat ja sen jälkeen Essi värjäsi mun hiukset.

Tyvestä Essi värjäsi tummemman, jopa suklaan ruskeaksi ja latvasta sekaisin suklaiseksi ja vaaleamman karamelliseksi. Väristä tuli aivan ihana ja mä ihastuin siihen heti. Me ei hommattu pidennyksiä etukäteen sillä haluttiin ensin nähdä minkä väriseksi hius muuttuu, ei nimittäin ollut mitään takeita että violetista saa tällaisen. Essin upean työn jälkeen Essi ja Salon Pepe Åhman Espoontorin Heidi valitsivat yhdessä sopivat pidennykset mulle, ja tänään oli sitten Heidin aika laittaa ne.

Me päädyttiin laittamaan mulle tällä kertaa sinettipidennykset, sillä musta itsestä tuntui että kaipaan sellaista pidennystyyppiä jonka kanssa on helpompi laittaa hiukset kiinni niin halutessaan, ja joka ei erotu mun omasta ohuesta hiuksesta niin herkästi. Sinetit olivatkin ainoat pidennykset joita mulla ei vielä ole ollut kaikista perinteisistä eri vaihtoehdoista. Sävytettiin vielä uudelleen mun oman hiuksen latva sopimaan paremmin sinettipidennysten lämpimämpään sävyyn, ja sen jälkeen laitettiin tukka kiinni. Sinettien laitto sujui Heidiltä rivakasti, ja osiot on tosi pieniä jotta saatiin luonnollinen lopputulos. Hyvällä hoidolla sinetit pysyvät päässä jopa kolmesta neljään kuukautta.

Sisällä otetuissa kuvissa sävy näyttäytyy todellista lämpimämpänä valaistuksen vuoksi, enkä saanut sitä korjattua edes kuvia editoimalla. Ne ovatkin siis vain pidennysmuutoksen näyttämiseen. Ulkona otetuista kuvista näkee myös oikean sävyn.

Mun hiukset sekä värjättiin, hoidettiin että muotoiltiin Joicon tuotteilla, joita sain myös kotiin testattavaksi. Testissä on nyt kosteuttava Moisture Recovery -naamio*, Smooth Cure -lämpösuoja* sekä tyveä kohottava Body Luxe -vaahto*.  Näistä pitää raportoida myöhemmin lisää käyttökokemuksia! Mutta ainakin tiedän jo että kaikki kolme ovat yhteensopivia pidennyshiuksen kanssa, ja omaavat aivan ihanan tuoksun. Onko teillä kokemuksia Joicon tuotteista?

Mä olen väriin tosi tosi tyytyväinen, ja on kivaa kun on vaihteeksi tavallisen värinen tukka. Olen nimittäin himoinnut yhtä keltaista toppia koko kesän, mutta se ei olisi sopinut ollenkaan yhteen pastellivioletin kanssa. Ehkä mä nyt kipaisen ostamaan sen kun se sopisi hyvin tukan sävyyn, tai ei ainakaan riitelisi sen kanssa. Kiitos sekä Essille upeasta värjäyksestä, että Heidille ihanista pidennyksistä! <3

Pakko laittaa vielä puhelimella nappaamani kuva, koska siinä väri on musta kaikista eniten lähellä sitä miltä se omaan silmään näyttää:

Mulla on teille vielä kiva lukijatarjous, eli saatte yhteistyökumppanini Salon Pepe Åhmanin kaikista salongeista nyt kulmien värjäyksen kaikkien palveluiden yhteydessä veloituksetta (arvo 19€). Kulmaväri on kyllä kesäksi kiva ja helppo juttu, ei tarvitse paljoa meikata ovesta lähtiessä. Tarjous on voimassa kun mainitsette varatessanne (netissä tai puhelimitse) että bongasitte tämän IINAN BLOGIsta. Varaamaan pääsette täältä.

Mitä mieltä olette uudesta väristä? Sopiiko ruskea vai tuntuuko tylsältä pastellitukan jälkeen? 


Kauneutta ihanassa paketissa

17.06.2016

Olen mukana Indiedaysin ja Livboxin kampanjassa, jossa sain testattavakseni toukokuun Livboxin. Livbox sisälsi kuusi erilaista kosmetiikkatuotetta ja ylläripyllärinä Pandan uuden valkosuklaa-vadelmamuru -suklaalevyn joka maistui hyvin iltaherkkuna kun lapset nukkuivat ja Otto on Tukholmassa.

Veikkaisin että Livbox on aika monelle tuttu konsepti? Kuukausittain lähetettävä ihana kosmetiikkaboxi jossa on joka kerralla uudet erilaiset tuotteet mukana. Tuotteista on mukana aina sekä täysikokoisia, että testikokoisia versioita. Jokainen Livbox sisältää 4-6 tuotetta, ja mukana on aina niin trendikkäitä uutuuksia kuin klassikoitakin. Livbox on täysin suomalainen yritys, jonka takana on pieni tiimi joka boxeja kokoaa suurella sydämellä.

Kokeilemani toukokuun Livbox oli sisällöltään monipuolinen. Hiuksille löytyi Cutrinin Anti-Green -shampoo joka poistaa hiusten mineraalijäämiä, Biozellin Professional Texturizing spray -rakennesuihke sekä iberon puhelinlankaponnareita. Kasvoille oli Nivean puhdistuspyyhkeitä, sekä Neutrogenan uusi CC-voide.

LivBox

Mun suosikkituotteiksi muodostuivat Nivean putsaripyyhkeet, sekä Neutrogenan CC-voide. Kasvojen ihonhoito on mulle tosi tärkeä ja iso asia, koska olen kärsinyt erilaisista iho-ongelmista koko pienen ikäni. Lähinnä siis näpyistä, epäpuhtauksista ja punoituksesta.

Neutrogenan uusi sävytetty CC-voide auttaa ehkäisemään uusien epäpuhtauksien syntymistä, ja häivyttää vanhojen näppyjen jälkiä kasvoilta. Voide peittää ihon pienet virheet, tasoittaa ihon sävyn ja tekee ihosta mattapintaisen. Mun mielestä se on juuri sopiva tuote kesään ja vaikkapa rantapäiviin, saa epäpuhtauksia piiloon mutta iho saa kuitenkin hengittää ja lopputulos on luonnollisen kaunis.

Nivean Creme Care -uutuussarjan puhdistuspyyhkeet sopivat myös vedenkestävän meikin poistoon, ja testasinkin niitä mun Lancomen vedenkestävän Hypnose Doll Eyes -ripsarin puhdistukseen. Toimii! Tosin en suosittele jos on erityisen herkkä iho, sillä tuote on hajustettu. Sarjaan kuuluu myös puhdistusmaito ja kasvovesi.

Mun mielestä Livboxin idea on kiva. Itselleni ainakin uusien tuotteiden ostamiseen on korkea kynnys, en koskaan osta mitään uutta kosmetiikkatuotetta lukematta siitä ensin useampaa arvostelua. Parasta on toki jos tuotetta pääsee ihan testaamaan. Livboxin avulla saa pienellä kuukausittaisella summalla testata paljon uusia tuotteita ihan itse, niin on helpompi sitten tietää että haluaako tuotetta käyttää jatkossa vai ei. Kuukausittainen summa on niin pieni, että useimmat meikkituotteet maksavat yksin jo saman verran. Jatkuvan kuukausitilauksen voi päättää koska tahansa.LUKIJAKILPAILU & ALEKOODI:

Tilaamalla Livboxin uutiskirjeen ylläolevalla lomakkeella osallistut arvontaan jossa voit voittaa itsellesi Livboxin. Arvonnan tarkemmat säännöt löytyvät TÄÄLTÄ. Mikäli haluatte tilata Livboxin, se onnistuu nyt alehintaan sillä koodilla sandwich saatte kolmen kuukauden määräaikaistilaukseen boxit hintaan 13,90/kpl tai jatkuvan tilauksen ekan boxin hintaan 13,90/kpl (norm. 16,90 kpl). Koskee myös lahjatilauksia. Koodi on voimassa 26.6.2016 asti. Oman boxin pääsette tilaamaan helposti Livboxin sivuilta. Nyt muuten ainakin mua houkuttelee kokeilla tuota heinäkuun boxia, sillä se on kasattu pelkästään suomalaisista tuotteista, mikä on aina siisti juttu.

Ihanaa perjantaita kaikille!


Kesäkynnet x3

15.06.2016

Olen mukana Indiedaysin ja Sally Hansenin kampanjassa, jossa päästin sisäisen kynsitaitelijani valloilleen ja pääsin kokeilemaan uusia Miracle Gel -kynsilakkoja. Loin itselleni kolme erilaista kesäistä kynsilookia Sally Hansenin hoitotuotteiden sekä Miracle gel -värilakkojen ja päällyslakan avulla. Miracle Gel -päällyslakka tekee kaikista lakkauksista tuplasti kiiltävämmät ja täyteläisemmät, ja saa ne kestämään pidempään. Kätevää että kestävän ja kauniin geelilakkauksen voi tehdä kotona, ilman uv-lamppua ja ihan itse.

Ihan ensimmäisenä mä lähdin kokeilemaan jotain selllaista, mitä en ole ikinä kokeillut: ombre-kynsiä. Ensin pohjustin kynnet Sally Hansen Diamond -kynnenkovettajalla. Sitten lakkasin kynnet vaaleankeltaisella  Miracle Gel 390 Lemon Heaven -sävyllä. Tämän jälkeen otin esiin teräväreunaisen meikkisienen. Lakkasin n. 1/3 kynnestä pinkillä. Miracle Gel 310 Shockwave -sävyllä, minkä jälkeen tein reunasta meikkisienellä liukuvan. Lopuksi levitin päälle Miracle Gel -top coatia, joka teki lopputuloksesta kestävämmän ja kiiltävämmän, sekä ”liukumasta” tasaisemman ja häilyvämmän.

Mä ihastuin kaikkiin saamiini kauniisiin värilakkoihin, ja tuli sellainen tunne että haluan kokeilla niitä KAIKKIA! Siksi mun tokat kynnet olikin viidessä eri sävyssä, eli jokaiselle käden viidelle sormelle oma sävy. Näihin kokeilin 18K Gold kynnenkovettajaa alle, minkä jälkeen levitin kynsilleni erilaisia sinisen sävyjä. Pikkurilliin Miracle Gel 420 Tea Party -sävyä, nimettömään Miracle Gel 240 B Girl -sävyä, keskisormeen Miracle Gel 290 Grey Matters-sävyä, etusormeen  Miracle Gel 340 Hydro Electric -sävyä ja peukaloon Miracle Gel 360 Tidal Wave -sävyä. Kaikkiin kynsiin kaksi kerrosta lakkaa ennen päällyslakkaa. Päälle laitoin jälleen Miracle Gel -päällyslakkaa, jonka avulla kynnet kestivät mulla pitkään!

Olen pian luopumassa violetista tukastani, mutta halusin vielä juhlistaa sitä lakkaamalla kynnet sävy sävyyn. Niinpä pohjustin kynnet Diamond Strength -lakalla, minkä jälkeen lakkasin kynteni Miracle Gel 270 Street Flair -sävyllä, paitsi nimettömät joihin halusin käyttää ihanan juhlavaa kimaltavaa Miracle Gel Game of Chrones -sävyä. Lakkasin kynnet värillisillä lakoilla kahteen kertaan. Lopuksi vielä Miracle Gel -päällyslakka ja valmista tuli.

Mulla oli pitkään rakennekynnet, koska tykkään kovasti näyttävistä kynsistä. Mulla ei kuitenkaan enää pariin vuoteen ole ollut aikaa istua muutaman viikon välein tunteja kynsihuollossa, ja siksi olen oikeastaan antanut kynsien vaan olla, paitsi joskus juhlia varten lakannut. Kynteni ovat olleet pehmeät ja helposti katkeilevat. Tämän useamman viikon testailua ja sitoutumista vaatineen kamppiksen myötä musta on kuitenkin kuoriutunut tunnollisesti kynsistään huolehtiva lakkailija. Ihan vaan siksi, että on niin paljon kivempaa kun kynsissä on pirteä väri, ne ovat tasaiset ja nätit, ja varsinkin kun aikaa tähän kuluu parikymmentä minuuttia parin viikon välein. Niin kestävää on Miracle Gel -päällyslakka, kestää hyvin lapsiperhearjen.

Mun paras vinkki kynsien lakkailuun on, että kannattaa tehdä sitä samalla kun on istumassa koneelle: silloin kynnet eivät vahingossakaan osu mihinkään, saavat kuivaa rauhassa, ja samalla saa kuitenkin tehtyä jotain järkevää eikä vaan odoteltua että kynnet kuivuvat. Yksittäisen lakkakerroksen kuivumiseen ei mene edes kauaa, mutta tällä tavalla mä löysin helposti aikaa kuivattaa esimerkiksi neljä kynsilakkakerrosta, kun tein samalla töitä konetta naputellen.

Osa teistä onkin ehkä bongannut Sally Hansenin huikean Instakisan? Siinä voit voittaa itsellesi samanlaisen paketin kynsilakkoja kuin tässä kuvassa, eli yhteensä 475€ arvosta kynsilakkoja ja kynsienhoitotuotteita. Jaa oma kynsilookisi Instagramissa hashtageilla #SallyHansenFI ja #MiracleGel. sekä käyttämäsi #sävynimi eli esim. #gameofchrones. Osallistuneiden kesken arvotaan myös 8kpl pienempiä n. 40€ arvoisia Sally Hansen -tuotepaketteja. Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät kampanjasivulta. Onnea kisaan!

Mitkä oli teidän lempparikynnet?