Uudet kynnet esittelyssä

23.04.2014

Pääsin tänään pitkästä aikaa kunnolla kynsihuoltoon ja uusittiin kaikki kynnet kerralla, eikä vain yhtä tai kahta, kuten viime viikkojen kiireessä on tullut tehtyä. Aamulla just mietin että pitäisi saada kynnet huollettua kun ne oli jo niin ylikasvaneet, ja huomenna on pari tapahtumaa joissa haluaisin näyttää edes jotenkuten siistiltä. Onneksi meillä oli  Jemmin kanssa joku telepaattinen yhteys, kun rouva aamulla ennen kukonlaulua jo lähetti whatsapp-viestiä kysellen että milloin voisin tulla kynsihuoltoon.

Me ollaan Jemmin kanssa aina vähän hitaita, koska on niin paljon höpöteltävää ja mä en ikinä tiedä millaiset kynnet haluan, ja ideointi vie aikaa. Siitä syystä tykkään käydä kaverilla laittamassa kynsiä, kun ei ole kiire minnekään ja ei tarvitse hävetä jos kynnessä on vähän avokadoa guacamolen teon jäljiltä, tai jos pitää lähteä keskenkaiken pissalle. Toki suurin syy siihen että just Jemmi tekee mun kynnet, on se että hän on ihan äärimmäisen taitava, ymmärtää mun ideat vaikka en osaisi selittää, ja tekee huolellisesti muoteilla superkestävät geelikynnet.

1481195_10202976837678634_814762866_n 10268277_10202976837638633_1550665480_nJemmi tekee kynsiä kotonaan, mutta hänellä on ihan kunnon ammattilaisvälineet käytössä ja fiilis on kuin parhaimmassakin kynsisalongissa. Hän on käynyt tarvittavat kurssit kynsien tekemiseen, ja kouluttautuu jatkuvasti lisää, mielestäni ammattimaisen kädenjäljen todella tunnistaa, mullakin on kuitenkin kokemusta kynsistä laidasta laitaan, useilta eri tekijöiltä. Geelimaaleja, koristeita ja härpäkkeitä löytyy rouvalta joka lähtöön ja siksi mulla onkin aina niin hankalaa päättää, mitä ihmettä mä kynsilleni tekisin. Moni teistä on kaivannut kynsijuttuja, ja mä tänään kyselin Jemmiltä pientä infoa teitä aiemmissa kynsipostauksissa askarruttaneisiin juttuihin.

Millä tekniikalla ja tuotteilla kynnet on tehty? Käytän kynsien tekemiseen Mosaic-sarjaa. Kyseessä on kattava geelisarja, jonka tuotteilla saa varmasti jokaiselle pysyvät kynnet. Mä itse käytän mieluiten pidennyksissä muotteja, koska muotilla tehty rakennekynsi tuntuu paljon luonnollisemmalta kuin tipillä tehty. Mosaic on tuoteperheenä sellainen, että kaikkea löytyy ja kaikkea voi miksailla keskenään. Geelimaaleja voi sekottaa rakennegeeleihin, niillä voi maalata pikkutarkkoja yksityiskohtia, tehdä esimerkiksi liukuvärjäystä, tai sitä perusranskista, aika rajattomat mahdollisuudet.

Onko pureskelluista kynsistä mahdollista saada kauniit geelikynnet? Oikeastaan kaikenlaisille kynsille on mahdollista tehdä jatkeet, mutta jos on esimerkiksi tosi pureskellut kynnet, niin eka huolto tehdään silloin jo parin viikon päästä. Ja missään nimessä ei aloiteta mistään superpitkistä, vaan lähdetään maltilla, kuten suosittelen muutenkin, jos aiempaa kokemusta pitkistä kynsistä tai rakennekynsistä ei ole.

Mä halusin edellisten väri-blingi-leopardi-sekasotkukynsien jälkeen jotain vähän yksinkertaisempaa ja raikkaampaa, ja pitkällisen pähkäilyn jälkeen päädyttiin tekemään valkoiset kynnet hopeisin foliokoristein, joita piristettiin laittamalla nimettömät täyteen neonkeltaista glitteriä. Mä haluan että kynsissä on aina joku pieni juttu, joka rikkoo peruskaavaa ja tekee kynsistä just mun kynnet, muilla näyttää kivalta että jokainen kynsi on samanlainen, mutta itselleni haluan aina vähintään yhden erilaisen kynnen per handu, joka on sellainen katseiden kiinnittäjä.

IMG_1232 IMG_1240xTämä ei muuten ole sitten maksettu mainos, vaikka ylistävään sävyyn kynsistäni kerronkin, vaan maksan kynsistäni ihan samalla tavalla kuin muutkin. Halusin kuitenkin kertoa teille enemmän, kun olette näitä juttuja toivoneet! Jos joku kiinnostui Jemmin tekemistä kynsistä, niin Jemmille voi laittaa viestiä osoitteeseen skinnyjem(at)gmail.com tai Jemmin blogin fb-sivuilla.

Huomenna mulla on tosiaan pari eri tapahtumaa kuten alussa kerroinkin, ja niistä lisää myöhemmin! Huomenna luvassa myös ainakin mehiläisen arvonnan voittajat, ja muutakin höpinää! Hyvää yötä kaikille<3

PS: Kynsikuvia on muuten tosi hankala ottaa ilman että sormet näyttää nakeilta, mutta mitäs tykkäsitte kynsistä? 😀


Minullako kuiva iho?

12.03.2014

Koin tuossa taannoisella Tanskan reissulla herätyksen oman ihotyyppini suhteen: ai mä en olekaan enää se teini jonka naama on kauttaaltaan näppyläinen ja kiiltää melkein heti pesun jälkeen. Mulla onkin nykyään kuiva iho, joistain kohdista jopa erittäin kuiva kosmetologin mukaan. Reissun jälkeen muhun otettiin yhteyttä A-dermalta, ja kysyttiin haluaisinko testata heidän kuivalle, erittäin kuivalle ja atooppiselle iholle tarkoitettua Exomega cleansing oil -puhdistusöljyään, ja Exomega cream DEFI -hoitovoidettaan.

Aiemmin olisin hihitellyt, että mulla ei kyllä sellaisille ole tarvetta, mutta nyt päätin rohkeasti muuttaa jo vuosia samana pysyneitä sekaihon hoitorutiinejani ja kokeilla olisiko siitä apua punoitukseen ja kiristävään tunteeseen iholla. Aloitin kolmen viikon intensiivisen testijakson helmikuun loppupuolella. Puhdistusöljy tuntui taivaallisen kosteuttavalta, ja se onkin ollut mulla päivittäisessä käytössä sekä suihkussa, että meikkien puhdistuksessa. Hoitovoide jäi pysyvään käyttöön etenkin vartalolle.

IMG_6726xExomega cleansing oil sisältää Rhealba -kauranversouutetta, sekä omega-6 rasvahappoja, jotka kosteuttavat ja jälleenrakentavat ihon luontaista suojaa. Myös hoitovoiteen vaikuttavana aineena on Rhealba-kaura. Tuotteet eivät sisällä alkoholia, eteerisiä öljyjä tai väriaineita ja jos mahdollista eivät myöskään parabeeneja tai hajusteita.  Ensimmäisen testiviikon aikana huomasin kasvojeni iholla jo huomattavan muutoksen. Kuivat, nenästä ja otsasta aiemmin jopa hilseilleet kohdat olivat hävinneet kokonaan. Myös vartalon ihoni voi hyvin, siitä huolimatta että talvisin etenkin jalkani ovat aiemmin olleet erittäin kuivat.

Hoitovoiteen koen olleen ehkä turhan rasvainen kasvoilleni, sillä kuivista läikistä huolimatta mulla on edelleen ollut myös epäpuhtauksia etenkin kasvojen T-alueella. Sekaiho on hankala hoidettava, kun se toisiin kohtiin kaipaisi sitä todella rasvaista ja hoitavaa tuotetta ja toisiin vain kevyttä kosteutusta. Kasvoilleni mulla on siis edelleen etsinnässä se täydellinen tuote kosteutukseen, mutta puhdistukseen aion ehdottomasti käyttää Exomega cleansing oilia jatkossakin. Siinä on kevyt, miellyttävä tuoksu josta pidän, ja se toimii todella hyvin myös suihkussa. Hoitovoide taas on täysin tuoksuton, sillä se sisältää vain välttämättömät aineet vähentämään kuivuutta ja rauhoittamaan ihoa.

Mulla on kainaloissa tosi herkkä iho, ja usein sheivatessa se ärtyy, mutta kun olen käyttänyt sheivauksessa geelin sijaan apuna öljyä, ei iho ole ärtynyt kertaakaan. Tässä siis mun loistovinkki tulevaan sortsikauteen, suosittelen ehdottomasti öljyä kaikille jotka sheiveriä käyttävät (vai olenko ainoa joka on niin kivikaudella, että vielä käyttää vanhaa kunnon sheiveriä kun tarjolla on kaikenmaailman sokerointeja ja vahaliuskoja?).

IMG_6824x IMG_6830xTestikokemuksesta jäi positiivinen fiilis, ja seuraavaksi aionkin testata voiteen ja öljyn meidän kuivaihoisella Zeldalla. Zeldalla on ihan pienestä asti ollut tosi kuiva iho, jota saa usein rasvailla. Atooppista ihoa meillä ei onneksi ole ollut kenelläkään, mutta kyllä kuiva ihokin kaipaa sitä hoitamista aivan eri tavalla kuin normaali kostea iho.  Mä olen iloinen että lähdin testiin mukaan, ja opin käsittelemään ihoani viimeinkin sen vaatimalla tavalla!

1176152_10201742037730886_548105345_nPostaus toteutettu yhteistyössä A-derman kanssa.


Hääkynnet + lukijatarjous

12.02.2014

Tässä odotellessani meidän hääkuvia, mä ajattelin kertoa teille vähän lisää mun hääkynsistä, joita moni ihailikin Instagramin puolella jo viime viikolla. Mä kävin ottamassa rakennekynnet häitä varten Kampissa, Salon Milagrossa ihanalla Wilhelmiina Lapveteläisellä. Wilhelmiina on tehnyt Salon Milagrossa kynsiä jo pari vuotta, ja kynsien lisäksi hän tekee ripsipidennyksiä ja on voittanut maskeerauksen SM-hopeaa viime vuonna. Wilhelmiina oli ihan älyttömän mukava tyyppi, juteltiin niitä näitä koko kynsienlaiton ajan ja sain nauttia hetken rauhasta kiireisen hääviikon keskellä. Mulle on tosi tärkeää että tuollaisissa kauneudenhoitotilanteissa kosmetologin/kampaajan/hierojan/kenen tahansa kanssa synkkaa ja juttu luistaa, koska tykkään höpötellä ja meillä kyllä ei ollut sitä ongelmaa että olisi tullut hiljaisia hetkiä.

Oltiin alustavasti Wilhelmiinan kanssa suunniteltukin jo vähän kynsiä, kerroin haluavani mustavalkoista raitaa ja jotain häiden teeman tehosteväreihin sopivaa koristetta. Muhun ei iske perinteiset french manicure -hääkynnet timanteilla, vaan halusin jotain erilaista ja omannäköistä. Koska meidän häissä on aika moderni tyyli, en halunnut kynsiinkään mitään kovin kiehkuraisia kuvioita, tai muuten superkoristeellisia juttuja, vaan näyttävää mutta yksinkertaista. Päätettiin että laitetaan peukaloihin, keskisormiin ja pikkurilleihin mustavalkoraitaa, etusormiin vaaleanpunaista tehosteväriksi ja nimettömiin eli sormussormeen ihanaa hopeista glitteriä, joka sopii sormukseen loistavasti.

Wilhelmiina käytti Crystal Nails -tekniikkaa mun kynsien tekemisessä, mikä on jotain täysin erilaista kuin mitä aiemmissa rakennekynsissäni on ollut. Normaalisti mulle on laitettu se muovitippi ja siihen geelit päälle, mutta Wilhelmiina teki erityisten muottien avulla ne tipitkin geelistä, eli kynsissä ei ole ollenkaan sellaista irto-osaa joka voisi napsahtaa poikki vaan koko kynsi on geeliä. Mä tykkään jo nyt näistä kynsistä niin paljon enemmän kuin niistä missä on muovitippi, nämä tuntuvat paljon tukevammilta ja ovat ihanan sileät ja helpot. En pelkää ollenkaan että kynnet katkeaa, mihin varmasti osaltaan vaikuttaa myös se että jätettiin pituus maltilliseksi.

IMG_5202x IMG_5223x IMG_5226x IMG_5230x IMG_5237xMe kehiteltiin teille ihanille lukijoille Wilhelmiinan kanssa tarjous, eli jos olette hankkimassa rakennekynsiä tai ripsipidennyksiä, niin aikaa Wilhelmiinalle varatessa kannattaa mainita mun blogin nimi, niin saat alennusta. Wilhelmiinan tavoittaa numerosta 0408376416 ja mainitessasi blogini nimen aikaa varattaessa, saat 25% alennusta rakennekynsistä tai ripsipidennyksistä/ripsihuollosta.


Meikkipostaus

23.10.2013

Tämä postaus on hengannut pari viikkoa mulla luonnoksissa kun yhtenä yönä kerkesin tekemään jotain todella harvinaista eli kirjoittamaan kaksi postausta putkeen ja sitten tietenkin unohdin koko postauksen olemassaolon, tyypillistä! Mutta tässä tämä nyt on, meikkipostaus jota on useaan otteeseen toivottukin ja päätin sen tehdä nyt kun sitä tosiaan on niin usein pyydetty, vaikka toivepostausjonossa on muitakin paljon toivottuja postauksia jotka ovat olleet siellä jo pidemmän aikaa. Mä selasin vanhoja postauksiani ja oon viimeksi tehnyt arkimeikkipostauksen kevättalvella, joten nyt ajattelin tehdä vaihtelun vuoksi juhlameikkipostauksen. Mun juhlameikkityyli on muuttunut aika reippaasti teinivuosilta ja nykyään se on aika hillitty, vaikka silmiin panostan edelleen.

Tämä ei ole meikkitutoriaali, enkä kehoita ketään meikkaamaan juuri näin. Tämä on vain postaus siitä miten minä meikkaan itseni. Mä oon  22 vuoden ikään mennessä käynyt aika monta meikkityyliä läpi ja nykyään olen tismalleen tasan tyytyväinen juuri näin, joten neuvoja en kaipaa (tämän ilmoitan siksi että näihin meikkipostauksiin yleensä tuppaa tulemaan niitä ystävällisiä vinkkejä miten kannattaisi tehdä sitä, tätä ja tuota) kun teen kuitenkin sillä tavalla kuin itse tykkään. Makuja on monia, tämä on mun!

IMG_5642Lähtötilanne naama peruslukemilla, silmäjätesäkit roikkuvat leuassa asti ja ihon sävy on epätasainen. Huomaatteko muuten mitä niinkin yksinkertainen asia kuin hymy tekee kasvoille, siinä hammasharja-postauksessa mä hymyilen meikittömillä kasvoilla ja ainakin omaan silmääni näytän ihan suhteellisen ok:lta, mutta sitten taas tässä kuvassa jossa yritän olla mahdollisimman neutraali koen näyttäväni samoissa varusteissa tosi väsähtäneeltä, harmaalta ja tylsältä. Hymy oikeasti kaunistaa!

meikkipohjaMeikkipohjaan käytän vaihtelevia tuotteita kausittain, mutta tuo keskimmäisenä näkyvä Lorealin True Match Minerals -meikkipuuteri on ja pysyy. Se on mun kestosuosikki jo vuodesta 2007 asti ja se ei petä koskaan. Riittoisaa, sopivan hintaista ja aina hyvännäköisenä pysyvää, eikä tuki ihohuokosia. Silmänalusten ja muiden ihon pienten virheiden häivytykseen käytän tarpeen vaatiessa joko Vichyn BB-voidetta jota mulla on kahdessa eri sävyssä tai sitten Diorin uudistunutta Forever -meikkivoidetta, joka peittää ja pysyy huippuhyvin. Kuvassa mulla on Vichyn BB-voidetta silmänalusissa ja siinä päällä Lorealin mineraalimeikkipuuteria.

varjotjakulmatLumenen poskipuna-aurinkopuuterikombo on kätevä kun meikkipussissa on vähän tilaa ja tykkään sen sävyistä. Mä oon vaalentanut kulmakarvojani todella todella paljon teinivuosilta ja niiltä ajoilta kun mun hiukset olivat vielä tummat, mutta edelleen vahvat kulmat miellyttää mua. Nykyisin kuitenkin pyrin lähinnä täyttämään hassut aukot ja korostamaan kulmien muotoa kynällä, mun omat kulmakarvat on saaneet pysyvästi tummemman värin ja ne erottuvat nykyisin myös ilman meikkiä, toisin kuin vielä muutama vuosi sitten. Kulmakynänä toimii mahtava H&M:n kulmakynä, sekin pitkäaikainen suosikki!

valmismeikkiSilmämeikki on se joka tuo kasvoille ilmeen ja siihen tykkään panostaa. Mulla ei ole enää ripsienpidennyksiä ja omat ripseni ovat niin ohuet ja suorat, että tekoripset ovat oiva valinta näyttävään katseeseen. Mä oon kokeillut vaikka mitä tekoripsiä kalliista superhalpohin mutta aina vaan palaan toteamaan että H&M:n ripset ovat mulle parhaat ja niitä osaan käyttää parhaiten, ne vaan sopivat mun silmille. Tekoripsien lisäksi käytän Lorealin Smoky Eyes -luomivärejä ja Rimmelin ripsaria.

IMG_5698 IMG_5718Tässä vielä valmis meikki ja hiuksetkin ojennuksessa, eivätkä sotkuisella hätäponnarilla! Tällaisessa lookissa tunnen oloni kaikkein kotoisimmaksi koska tämä ei pahemmin poikkea arkimeikistäni, muutenkuin että luomiväriä on ehkä himpun verran enemmän. Tekoripset ovat maailman helpoin tapa tuoda näyttävyyttä katseeseen ja mä oon niin tottunut niiden käyttöön että siinä ei mene kuin pari minuuttia kun lisään ne. Nuo aiemmin mainitsemani H&M:n ripset ovat juuri sopivan näyttävät, mutta kuitenkin tarpeeksi luonnolliset ja ne saa hyvin sulautumaan katseeseen ripsarin avulla.

Mulla kestää tällaisen meikin tekemisessä ehkä 10-15 minuuttia, riippuen siitä saanko meikata rauhassa vai en. Yleensä meikkaan silloin kun Zelda on nukkumassa ja Tiara ”meikkaa mun kanssa eli huiskii meikkisudilla itseään ja ihailee omia ”meikkejään” eli tyhjiä meikkipurkkeja joita olen hänelle lahjoittanut. Meikkaamisesta tulee mulle hyvä fiilis ja meikkaan melkein joka päivä riippumatta siitä liikunko kotoa mihinkään vai en, se vaan on mun juttu!

Millaisia meikkaajia te olette? Mikä on teidän luottomeikkituotteenne?


Paras päivä aikoihin!

30.01.2013

IMG_3106 IMG_3109 IMG_3110

Tänään on ollut tosi tavallinen päivä ja siksi niin ihana fiilis. Tiara on viimeinkin parantunut melkeinpä kokonaan, yskä muistuttelee olemassaolostaan enää hetkittäin ja äänikin on alkanut pikkuhiljaa kuulumaan kuiskausten lomasta. Neiti jaksaa taas touhuta ja höpöttää kuten ennenkin eli jatkuvasti ja ihan kokoajan ja yöt on sujuneet hyvin. Tänään annoin Tiaran kokeilla jogurtin syömistä itse taas pitkästä aikaa ja se lusikoi oikein nätisti koko purkin ihan itse tyhjäksi ensimmäistä kertaa. Toki ruokalapulle oli käyttöä mutta paljon vähemmän tuli sotkua kuin vielä muutama viikko sitten kun kokeiltiin.

Mulla oli tänään neuvolalääkäri ja selvisin reissusta hyvin vaikka jonkinverran supistelikin. Kaikki oli lääkärin mukaan hienosti ja sain taas kurkata ultrassakin pikkuneitiä! Mittoja ei neidistä otettu tällä kertaa kun vasta viime viikolla viimeksi mittailtiin ja kuulemma liika mittailu on ihan turhaa, mutta se riitti mulle että kaikki oli kunnossa. Pikkutyyppi oli tapansa mukaan oikein eläväisellä tuulella ja ultratessa sätki joka suuntaan, niinkuin aina. Täydessä vuodelevossa mun ei onneksi tarvitse nyt enää olla, mutta en saa nostaa siis suunnilleen mitään ja kaikkea mikä aiheuttaa supistelua pitää välttää; eli ainakin nostelua, kumartelua, kyykistymistä ja nopeaa kävelyä. Mulla on neuvolareissun jälkeen ollut taas alaselkä tosi kipeä, mutta supistuksia ei onneksi levossa ole ollut eli toivottavasti uskallan olla rauhallisin mielin.

Sain tänään kuvailtua myös osan eilen saapuneen H&M-paketin sisällöstä, yksi vaaleanpunainen paita Tiaralle (ihan basic pitkähihainen) ja pikkutyypille saapuneet minisukat jäivät kuvaamatta mutta ehkä se ei ole niin vakavaa! Tilasin Tiaralle myös tuon yläpuolella olevissa kuvissa näkyvän ihanan mintunvihreän raitapaidan, se on mun mielestä ihanan raikas ja sopii kivasti noihin violetteihin biker-leggingseihin. Itselleni tilasin kirkkaanpinkkiä huulipunaa (laiskana huulimeikkaajana ajattelin että halpaversio on ihan passeli) ja ainakin tänään kokeillessa puna pysyi hyvin huulilla ja väri oli aivan ihana! Lisäksi paketista paljastui kolmet kivat kengät kevääksi ja kesäksi sekä metallinen pompula hiuksiin jollaista oon miettinyt jo pidemmän aikaa mutta vasta nyt hiukset tuntuivat tarpeeksi pitkiltä ponnaria varten!

ponnarikollaasi IMG_3166x IMG_3173x IMG_3176 IMG_3184 IMG_3187 IMG_3192 IMG_3194 Huomasin muuten tuon kamalan lumimyrskyn vasta tultuani jo neuvolasta kotiin kuvaillessani uusia kenkiä parvekkeella! Kai mä olin sitten vaan niin iloinen päästyäni pitkästä aikaa raikkaaseen ulkoilmaan etten huomannut tuulta ja tuiskua.   Mun mielestä toi ponnari oli kivaa vaihtelua ainaiselle perus hiukset auki ja keskipääjakaus -lookille ja huulipuna piristi kivasti muuten pelkistettyä meikkiä. Olipa muuten kiva meikata pitkästä aikaa, tässä kun on parin viikon makoilun aikana ollut aika hiljaista meikkailun tiimoilta niin oli kivaa että oli joku syykin pakkeloinnille (se neuvola riittää hyvin syyksi!).

Kenkiä tilasin siksi noin monet että nuo molemmat korkkarit olivat aivan naurettavassa alennuksessa, hintaa jäi 10 euroa/pari ja ballerinatkaan eivät normaalihinnaltaan olleet kuin 9,95 eli aika hyvin kun kolme paria kenkiä alle kolmella kympillä. Mä tykkään suosia laatua kenkäostoksissani ja siksi esimerkiksi mun uusimmat talvikengät on laadukkaat, aitoa nahkaa olevat Steve Maddenit jotka olivat hinnaltaan 20-kertaiset H&M -kenkiin verrattuna ja joiden tiedän kestävän uudenveroisina jatkuvassakin käytössä vuosia. Mutta toisaalta olen kokenut H&M:n korkokengätkin aikojen saatossa ihan tarpeeksi hyviksi, korkolaputhan niissä kuluvat nopeasti, mutta yhdellä pikku suutarikäynnillä voi pelastaa paljon. Ja näin kotiäitinä (varsinkaan raskausaikana ja keskellä talvea) en kovinkaan usein korkokenkiä käytä joten niiden ei tarvitse kestää kovinkaan paljoa kulutusta.

Oon aina himoinnut punaisia korkkareita mutta ne on jotenkin aina jääneet ostamatta ja nyt kun sain ne noin pilkkahintaan niin pakkohan ne oli tilata! Beiget ballerinat taas sopivat kivasti asuun kuin asuun ja mustille klassisille korkkareille mulla oli tarvetta kun korkkarikokoelma koostuu tällä hetkellä lähinnä joko räikeän värikkäistä korkkareista tai super korkeista mustista mega-platformeista kultaisin blingbling -koristein jotka eivät ihan kaikkiin asuihin niinvaan sovikaan. Pieni update oli siis paikallaan!

Mulla on tällä hetkellä luonnoksissa kesken parikin toivepostausta joita haluan vielä vähän hioa ennen julkaisua ja varmaankin jommankumman niistä julkaisen tämän viikon aikana. Lisäksi Otto on lupautunut teidän pyynnöstänne kirjoittamaan tänne taas oman postauksen lähiaikoina, mutta koska hän on ilkeä kakkapää hän ei suostunut antamaan mulle pienintäkään vihjausta tulevan postauksen sisällöstä. Ehkä se ei tiedä vielä itsekään? Loppuviikosta meillä on tarkoitus moikkailla pitkästä aikaa paria äiti- ja vauvakaveria ja lisäksi odottelen malttamattomana Mini Rodinin haalarin saapumista!

Hyvää yötä ja kivaa loppuviikkoa kaikille<3