Postia rakkaille ihan muuten vaan

09.07.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Postin ja Indieplacen kanssa.

Tämä alkuvuosi on tuntunut pitkältä. Läheisiä Oulussa on ollut ihan hirveä ikävä. Alkukeväästä raastoi epätietoisuus siitä, näkeekö läheisiä koko kesänä. Nyt se on jo vaihtunut helpotukseen: pian me nähdään. Nyt näkemisen tiellä on enää keittiörempan viimeistely, mutta onneksi se on mukavaa puuhaa ja silläkin on deadline, jonka jälkeen vihdoin näemme.

Tänä keväänä ollaan lähetelty äidin kanssa postia enemmän kuin vuosiin. Äiti on lähettänyt ylläripaketteja lapsille ja mulle hän lähetti Äidin kirjan. Se on kirja, johon äiti on kertonut oman tarinansa ja mä sain sen lukea. Ja me ollaan lähetetty äidille kortteja ja piirustuksia. Jos posti on ollut tärkeää meille, se on todellakin ollut sitä myös äidille, joka vietti poikkeusajan lähes kokonaan yksin riskiryhmäläisenä. Ikävä on ollut raastavaa ja se, miten yksin äiti oli, on tuntunut niin raskaalta. Huoli äidin jaksamisesta yksin oli kova. 

Halusimme lasten kanssa piristää mummua ja lähetimme vielä postia ennen meidän tulevaa reissua. “Jaksa vielä hetki, kohta me tullaan”. Haluan opettaa lapsille, kuinka tärkeää on välittää läheisistä ja muistaa kertoa se. Parhaiten oppi menee perille, kun yhdessä kerrotaan läheisille, miten tärkeitä he ovat. Mun äiti on aina muistanut kertoa, että rakastaa ja siksi mäkin muistan kertoa sen. Kortti on pieni ele, jolla on iso vaikutus. Ihaninta kortissa on se, että se on jotain, jonka pariin voi aina palata. Sanotut sanat voivat unohtua, mutta säästetty kortti ilahduttaa aina uudelleen ja uudelleen. Kortti jääkaapin ovessa, johon voi aina huonona hetkenä (toki hyvänäkin katsoa) ja joka muistuttaa: “Olet meille rakas”. 

Askarreltiin lasten kanssa marmoripaperia. Ostettiin viime viikolla sellaisia marmorointivärejä, joita laitetaan vesikulhoon muutama tippa kutakin väriä ja sitten sekoitellaan neulalla väreistä kuvioita veden pinnalla. Sitten paksu paperi kastetaan kulhossa ja nostetaan kuivumaan – pinnalle syntyy upea marmorikuvio. Kun paperi oli kuivunut, kirjoitettiin pinnalle mitä haluttiin. Helppo tapa askarrella näyttäviä kortteja. Ja siis kuinka helppoa ja hauskaa! Lapsista on ihanaa askarrella ja mikäs sen parempi syy askarrella kuin rakkaiden ilahduttaminen. 

Kun mä olin lapsi, vietin joka kesä useamman viikon mummolassa yksin, kun äiti teki töitä Helsingissä. Näin sain pitkän kesäloman, vaikka äidillä oli töitä. Silloin äiti lähetti mulle joka päivä kortin tai kirjeen, joita odotin aina ihan hirveästi joka päivä. Niillä korteilla oli iso merkitys ja joka päivä mä juoksin innoissani postilaatikolle hakemaan korttia. Siitä tulee ainakin mulle aina tosi erityinen fiilis, kun saan kortin. Varsinkin, jos kyseessä on vielä kortti ihan muuten vain, eikä postikortti reissusta tai jouluna (toki nekin ovat ihania). Niitä ihan-muuten-vain -kortteja pitäisi oikeasti lähettää paljon useamminkin, koska ne on juuri niitä, jotka koskettavat kaikista eniten. Niistä tulee se olo, että ihanaa kun toi tyyppi on ajatellut just minua ja halunnut lähettää minulle tämän kortin. Sitä tunnetta haluan välittää itsekin eteenpäin. 

Mun äidin lisäksi lähetettiin oma kortti myös mun äidin Armas-koiralle lasten toiveesta, sekä muutamalle muulle läheiselle, joita ei olla nyt hetkeen päästy näkemään. Kortit kulkevat helposti yhdellä Postin ikimerkillä, riippumatta siitä, milloin ikimerkki on ostettu. Ikimerkit kelpaavat siis aina, vaikka olisivat 15 vuotta vanhoja. Kotimaan kirjeet ja kortit lähetetään kotimaan ikimerkeillä (ne tunnistaa Suomen kartta -symbolista) ja ulkomaan kirjeet ja kortit ulkomaan ikimerkeillä.

Jos lähettää yhden postikortin, riittää kotimaassa yksi ikimerkki (alle 50g). Alle 250g kirjelähetyksiin kaksi merkkiä, alle 1000g lähetyksiin neljä merkkiä ja alle 2000g lähetyksiin tarvitaan kuusi kappaletta kotimaan ikimerkkejä. Postin sivuilta voi lukea lisää, jos joku askarruttaa postimerkeissä. 

Korttien lähettäminen on ollut mulle luontevaa aina, mutta en voi väittää että olisin ollut mitenkään hirveän aktiivinen kortilla ilahduttaja. Enemmän se on ollut sellainen satunnainen juttu, merkkipäivinä tai sopivana sesonkina, kuten jouluna tapahtuva juttu. Mutta miksen ilahduttaisi kortilla useamminkin, varsinkin kun tiedän miten mukavalta se tuntuu kortin vastaanottajasta? Aion haastaa itseni loppuvuodeksi lähettämään enemmän kortteja, ainakin yhden kortin joka kuukausi jollekin rakkaalle ihmiselle Suomessa tai ulkomailla. Lähdetkö mukaan korttihaasteeseen? Haastan teidät kaikki ilahduttamaan läheisia useammin kuin ennen!

Aion siis itse lähettää tästä jouluun asti joka kuukausi vähintään yhden kortin jollekin ihmiselle, toki niitä saa lähettää enemmänkin. Keksin itselleni etukäteen aiheet lähetettäviin kortteihin, koska se oli musta hauska ajatus. Aiheet löydät alta: 

Elokuu: Kortti kummilapselle ilahduttamaan ennen koulun alkua. 

Syyskuu: Kortti jollekin ihmiselle, jolle en ole koskaan ennen lähettänyt korttia.

Lokakuu: Halloween- tai sadonkorjuu-teemainen kortti piristämään vuoden pimeintä aikaa. 

Marraskuu: Kortti vanhalle ystävälle, jonka kanssa ei olla tavattu aikoihin. Ehkä kutsukortti tapaamiseen? 

Joulukuu: Itsetehdyt joulukortit ajoissa.

Lähdetkö mukaan korttihaasteeseen? Kenelle sä olet lähettänyt viimeksi kortin?