Postia rakkaille ihan muuten vaan

09.07.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Postin ja Indieplacen kanssa.

Tämä alkuvuosi on tuntunut pitkältä. Läheisiä Oulussa on ollut ihan hirveä ikävä. Alkukeväästä raastoi epätietoisuus siitä, näkeekö läheisiä koko kesänä. Nyt se on jo vaihtunut helpotukseen: pian me nähdään. Nyt näkemisen tiellä on enää keittiörempan viimeistely, mutta onneksi se on mukavaa puuhaa ja silläkin on deadline, jonka jälkeen vihdoin näemme.

Tänä keväänä ollaan lähetelty äidin kanssa postia enemmän kuin vuosiin. Äiti on lähettänyt ylläripaketteja lapsille ja mulle hän lähetti Äidin kirjan. Se on kirja, johon äiti on kertonut oman tarinansa ja mä sain sen lukea. Ja me ollaan lähetetty äidille kortteja ja piirustuksia. Jos posti on ollut tärkeää meille, se on todellakin ollut sitä myös äidille, joka vietti poikkeusajan lähes kokonaan yksin riskiryhmäläisenä. Ikävä on ollut raastavaa ja se, miten yksin äiti oli, on tuntunut niin raskaalta. Huoli äidin jaksamisesta yksin oli kova. 

Halusimme lasten kanssa piristää mummua ja lähetimme vielä postia ennen meidän tulevaa reissua. “Jaksa vielä hetki, kohta me tullaan”. Haluan opettaa lapsille, kuinka tärkeää on välittää läheisistä ja muistaa kertoa se. Parhaiten oppi menee perille, kun yhdessä kerrotaan läheisille, miten tärkeitä he ovat. Mun äiti on aina muistanut kertoa, että rakastaa ja siksi mäkin muistan kertoa sen. Kortti on pieni ele, jolla on iso vaikutus. Ihaninta kortissa on se, että se on jotain, jonka pariin voi aina palata. Sanotut sanat voivat unohtua, mutta säästetty kortti ilahduttaa aina uudelleen ja uudelleen. Kortti jääkaapin ovessa, johon voi aina huonona hetkenä (toki hyvänäkin katsoa) ja joka muistuttaa: “Olet meille rakas”. 

Askarreltiin lasten kanssa marmoripaperia. Ostettiin viime viikolla sellaisia marmorointivärejä, joita laitetaan vesikulhoon muutama tippa kutakin väriä ja sitten sekoitellaan neulalla väreistä kuvioita veden pinnalla. Sitten paksu paperi kastetaan kulhossa ja nostetaan kuivumaan – pinnalle syntyy upea marmorikuvio. Kun paperi oli kuivunut, kirjoitettiin pinnalle mitä haluttiin. Helppo tapa askarrella näyttäviä kortteja. Ja siis kuinka helppoa ja hauskaa! Lapsista on ihanaa askarrella ja mikäs sen parempi syy askarrella kuin rakkaiden ilahduttaminen. 

Kun mä olin lapsi, vietin joka kesä useamman viikon mummolassa yksin, kun äiti teki töitä Helsingissä. Näin sain pitkän kesäloman, vaikka äidillä oli töitä. Silloin äiti lähetti mulle joka päivä kortin tai kirjeen, joita odotin aina ihan hirveästi joka päivä. Niillä korteilla oli iso merkitys ja joka päivä mä juoksin innoissani postilaatikolle hakemaan korttia. Siitä tulee ainakin mulle aina tosi erityinen fiilis, kun saan kortin. Varsinkin, jos kyseessä on vielä kortti ihan muuten vain, eikä postikortti reissusta tai jouluna (toki nekin ovat ihania). Niitä ihan-muuten-vain -kortteja pitäisi oikeasti lähettää paljon useamminkin, koska ne on juuri niitä, jotka koskettavat kaikista eniten. Niistä tulee se olo, että ihanaa kun toi tyyppi on ajatellut just minua ja halunnut lähettää minulle tämän kortin. Sitä tunnetta haluan välittää itsekin eteenpäin. 

Mun äidin lisäksi lähetettiin oma kortti myös mun äidin Armas-koiralle lasten toiveesta, sekä muutamalle muulle läheiselle, joita ei olla nyt hetkeen päästy näkemään. Kortit kulkevat helposti yhdellä Postin ikimerkillä, riippumatta siitä, milloin ikimerkki on ostettu. Ikimerkit kelpaavat siis aina, vaikka olisivat 15 vuotta vanhoja. Kotimaan kirjeet ja kortit lähetetään kotimaan ikimerkeillä (ne tunnistaa Suomen kartta -symbolista) ja ulkomaan kirjeet ja kortit ulkomaan ikimerkeillä.

Jos lähettää yhden postikortin, riittää kotimaassa yksi ikimerkki (alle 50g). Alle 250g kirjelähetyksiin kaksi merkkiä, alle 1000g lähetyksiin neljä merkkiä ja alle 2000g lähetyksiin tarvitaan kuusi kappaletta kotimaan ikimerkkejä. Postin sivuilta voi lukea lisää, jos joku askarruttaa postimerkeissä. 

Korttien lähettäminen on ollut mulle luontevaa aina, mutta en voi väittää että olisin ollut mitenkään hirveän aktiivinen kortilla ilahduttaja. Enemmän se on ollut sellainen satunnainen juttu, merkkipäivinä tai sopivana sesonkina, kuten jouluna tapahtuva juttu. Mutta miksen ilahduttaisi kortilla useamminkin, varsinkin kun tiedän miten mukavalta se tuntuu kortin vastaanottajasta? Aion haastaa itseni loppuvuodeksi lähettämään enemmän kortteja, ainakin yhden kortin joka kuukausi jollekin rakkaalle ihmiselle Suomessa tai ulkomailla. Lähdetkö mukaan korttihaasteeseen? Haastan teidät kaikki ilahduttamaan läheisia useammin kuin ennen!

Aion siis itse lähettää tästä jouluun asti joka kuukausi vähintään yhden kortin jollekin ihmiselle, toki niitä saa lähettää enemmänkin. Keksin itselleni etukäteen aiheet lähetettäviin kortteihin, koska se oli musta hauska ajatus. Aiheet löydät alta: 

Elokuu: Kortti kummilapselle ilahduttamaan ennen koulun alkua. 

Syyskuu: Kortti jollekin ihmiselle, jolle en ole koskaan ennen lähettänyt korttia.

Lokakuu: Halloween- tai sadonkorjuu-teemainen kortti piristämään vuoden pimeintä aikaa. 

Marraskuu: Kortti vanhalle ystävälle, jonka kanssa ei olla tavattu aikoihin. Ehkä kutsukortti tapaamiseen? 

Joulukuu: Itsetehdyt joulukortit ajoissa.

Lähdetkö mukaan korttihaasteeseen? Kenelle sä olet lähettänyt viimeksi kortin? 


Äitienpäivänä 2019

12.05.2019

Mä menin eilen nukkumaan ihan tavalliseen aikaan, vaikka tiesin, että saan aamulla nukkua pitkään. Aamulla kuudelta heräsin aivastelemaan, kuten herään joka aamu tähän aikaan vuodesta siitepölyallergian vuoksi. Pyörin tunnin verran hereillä, mutta sain onneksi vielä unen päästä kiinni. Otto nousi lasten kanssa ylös seiskan maissa ja mä jäin nukkumaan. Ajattelin etukäteen, että nousen ylös tänään varmaan ihan viimeistään kahdeksalta, niinkuin aina.

Mutta mä heräsinkin vasta puoli kymmeneltä ja mua oli selkeästi odotettu! Meidän perheessä ei tulla herättämään tai tuoda aamupalaa sänkyyn (enää), vaan juhlapäivänä saa nukkua just niin pitkään kuin nukuttaa ja tulla sitten alas runsaalle aamiaiselle. Kun mä siis vihdoin ja viimein heräsin nukuttuani ruhtinaallisen pitkään, mua odotti täällä kolme aika innokasta pikkutyyppiä valmiina antamaan sylin täydeltä ihania itsetehtyjä lahjoja (ja herkuttelemaan isin kanssa yhdessä kokatuilla aamupalaherkuilla).

Oli ihanaa aloittaa aamu runsaalla aamupalalla, Otto oli tehnyt skagenröraa saaristolaisleivän kaveriksi ja lisäksi oli mansikoita, pensasmustikoita, mehua, croissantteja, munakokkelia, eilistä couscous-salaattia ja kahvia ja vaikka mitä muuta. Me istuttiin kaikessa rauhassa aamiaispöydässä ja syötiin ja höpöteltiin. Ihan parasta äitienpäivässä on kyllä aina ne lasten itse askartelemat lahjat ja se ilo ja ylpeys, joka lapsilla on niistä omista jutuistaan. Niistä tulee niin hyvä mieli aina.

Meidän äitienpäivään on jo monen vuoden ajan kuulunut se, että vietetään sitä yhdessä Oton perheen kanssa ja käydään hautausmaalla, joten tänäänkin tehtiin niin. Yleensä ollaan menty aina äitienpäivänä Kauniaisiin, mutta tänään kaikki tulivatkin meille syömään ja grillaamaan, mikä oli aivan ihanaa. Grilliruuan kaverina meillä oli uusia perunoita, voikastiketta, silliä, saaristolaisleipää ja sitä skagenröraa, jota aamulta jäi vielä pikkusatsi jäljelle. Syötiin myös äitienpäiväkakkua ja mansikoita.

Illalla soiteltiin lasten kanssa pitkä videopuhelu mun äidille, jota etenkin näin äitienpäivänä on kova ikävä. Kova ikävä on myös mun mummua. Tämä oli mun elämän toinen äitienpäivä, kun en voinut enää soittaa mummulle. Välillä se ikävä kasvaa ihan hirveän suureksi eikä siihen auta mikään. Tällä viikolla mä siivoillessani törmäsin pitkästä aikaa valokuvakuoreen, joka oli täynnä kuvia mun mummun viimeisistä päivistä. Jemmasin sen silloin kun en pystynyt surussa katsomaan niitä kaikkia kuvia, mutta nyt katsoin ne kaikki alusta loppuun. Tunteet nousivat pintaan ja ikävä kasvoi tuhatkertaiseksi. Mutta olin iloinen, että katsoin ne. En laittanut niitä enää jemmaan vaan samaan laatikkoon muidenkin valokuvien kanssa.

Äitienpäivä on suuri ilon päivä, mutta se on myös yksi niistä päivistä vuodessa kun on kaikkein kovin ikävä, sekä mulla että Otolla. Onneksi äitienpäivänä on niin paljon sitä iloa ja lasten intoa, että ei ehdi kauheasti suremaan. Vasta nyt kun aloin kirjoittaa, nämä tunteet nousivat kunnolla esiin. Yhdessä mun saamista lahjoista luki tänään, että ”äiti on hyvä lohduttamaan silloin kun on paha mieli” ja ”äidillä on hyviä neuvoja silloin kun joku asia pelottaa”. Paitsi että se oli mulle maailman suurin kohteliaisuus äitinä  ja ihana asia kuulla, tuli mieleen, että just niin mäkin ajattelen mun äidistä. Äidille voi aina soittaa jos joku surettaa tai joku pelottaa. Olen onnekas, kun mulla on mun äiti <3

Onnekas olen myös, koska saan itse olla näiden kolmen ihanan äiti. Se on niin valtavan suuri onni, että se on aivan käsittämätöntä. Meidän kolme tyyppiä naurattavat, hämmentävät, haastavat, rakastavat ja opettavat mua joka ikinen päivä enemmän kuin mikään tässä maailmassa. Joka ikinen päivä mä saan nauraa heidän kanssa yhtä paljon kuin tuossa ylläolevassa kuvassa. Sanat ei riitä kertomaan miten paljon se mulle merkitsee, että saan olla äiti meidän lapsille.

Ihanaa äitienpäivää vielä kaikille teille upeille ja ihanille äideille siellä ruutujen takana, erityisesti minun omalle äidille <3