Osa teistä ehkä lukikin Oton postauksen, törkeästä kommentista jonka sain? En halunnut ottaa tätä esille mun blogissa, koska en tykkää kirjoittaa täällä ikävistä asioista. Mutta ehkä mä haluaisin herättää ihmiset ajattelemaan sitä, miten paljon perättömät huhut voivat satuttaa.

Miettikää, että jos olet bloggaaja, kuka tahansa voi tulla kertomaan sinulle että olet tehnyt abortin – vaikka et ole – ja kertoa tämän saman asian totuutena ihan kenelle tahansa. Mä tiedän mistä tämä huhu on lähtenyt, surullista kyllä. Kun keväällä sanoin käyneeni tutkimuksessa, kävin tosiaan ihan vaan tutkimuksessa. Tutkimus suoritettiin Kätilöopistolla, naistentautien puolella ja sain siitä onneksi terveen paperit. Naureskelin silloin itsekseni, että toivottavasti kukaan ei näe mua siellä ettei tule jotain perättömiä raskaushuhuja, mutta samaan syssyyn ajattelin olevani typerä. Eikai nyt kukaan tuntematon tuollaista alkaisi levittää vailla todellisuuspohjaa.

En valitettavasti ollutkaan typerä ajatuksineni. Jossain vaiheessa juoruketjua tutkimus muuttuikin toimenpiteeksi, ja toimenpide muuttui abortiksi. Olisin paljon mieluummin saanut osakseni raskaushuhuja, ne ovat sentään positiivisia ajatuksia, ja ne on helppo kumota ja todistaa vääriksi. Mutta milläpä todistat ettet ole tehnyt aborttia, ainakaan menettämättä yksityisyyttäsi jakamalla terveystietojasi netissä?

Mua oksettaa se että joudun edes miettimään tällaista, miettimään että mun pitäisi jotenkin todistaa nämä huhut perättömiksi, että voisin olla oma itseni. Ettei kukaan vaan ajattelisi että ne huhut pitäisivätkin paikkansa. Mutta enhän mä sitä mitenkään järkevästi voi todistaa, ja vaikka todistaisin, se ei riittäisi. Aina tulee uusia huhuja, ja kun en itse tarjoile hopeatarjottimella luurankoja kaapista, niitä keksitään, ihan vaan että olisi jotain haukuttavaa ja juoruttavaa.

Usein mulle kommentoidaan kuinka näytän niin onnelliselta ja meidän perhe näyttää onnelliselta, se oikein huokuu kuulemma meistä. Me ollaan, me ollaan maailman onnellisimpia. Se onni ei mene rikki näistä inhottavista huhuista, enkä lakkaa näyttämästä meidän onnea täällä vain jotta ilkeät ihmiset vihaisivat meitä edes hippusen vähemmän. Mutta sitä se ei poista, että tuntuu äärimmäisen pahalta että joku uskoo ja levittää totena näitä sairaita valheita, päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Vaikka jokaikinen ihminen jolla on mulle merkitystä, tietää aina asioiden oikean laidan eikä sekuntiakaan usko näihin juttuihin, tuntuu hirveältä jo se että edes yksikin tuntematon ihminen voi ajatella meistä tällaisia asioita.

Inhottavaa sanoa että siihen voi turtua, miten on edes mahdollista että joku turtuu kuulemaan jatkuvasti olevansa oksettavan ruma, anorektikko, huono äiti, narsistin vaimo, huora, ja nyt vielä tämä. Päivästä toiseen ajattelen että ”hehheh, tää on näitä ammatin varjopuolia, joo ei tunnu missään”. Tällainen kyllä tuntuu, se saa ajattelemaan miten naurettavaa on että asetan itseni tilanteeseen jossa tuntemattomat ihmiset kokevat oikeudekseen spekuloida jopa näin rankoista aiheista, liittyen mun ja mun perheen elämään.

Saamani kommentti ei loukannut vain mua ja mun perhettä, vaan se on loukkaava myös kaikkia niitä kohtaan jotka oikeasti joskus ovat abortin tehneet, syystä tai toisesta. Ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, että huhujen levittäminen, tuomitseminen ja ihmisoikeuksien polkeminen kulkevat käsi kädessä. Tästä pyhästä kolminaisuudesta on helppo hankkiutua eroon etsimällä sisältöä siihen omaan elämään, se auttaa huomaamaan että ne ajatukset siellä omassa päässä eivät välttämättä olekaan faktoja, tai edes tarpeellisia pohdintoja. Se auttaa huomaamaan että maailmassa on niin paljon kaikkea muuta mihin omia energiavaroja kannattaa käyttää, kuin toisten elämän spekuloiminen.

Huomenna mä irtaudun tästä paskamyrskystä ja lähden työmatkalle, enkä aio uhrata ajatustakaan näille asioille. Mä kovasti toivon että jälleen kerran, voisin keskittyä siihen olennaiseen täällä, ja te kaikki ihanat lukijat saisitte mahdollisuuden lukea sitä mitä täältä varmaankin yleensä haettekin, positiivisuutta ja inspiraatiota. En vaan voi antaa olla, en varsinkaan kun kuulen oman äitinikin äänestä miten pahalta hänestä tuntuu mun puolesta, se että mä joudun kuuntelemaan ja lukemaan tällaista.  Mä toivon että sinua joka kommentoit, ja kaikkia teitä jotka meidän asioilla pitkin maita ja mantuja spekuloitte, hävettää edes vanhempana se miten järkyttävän ilkeitä ja ajattelemattomia olette olleet.

Hyvää yötä teille kaikille ihanille<3

Kimonot tai niiden tyyliset liehuvat jakut ovat olleet jo pitkään muodissa, mutta en ole itse aikaisemmin lämmennyt ajatukselle niistä omassa vaatekaapissani. Tämä on taas näitä trendejä joille mä sytyn myöhässä, mikä on hassua. Jotkut jutut kolahtavat heti, ja toiset vaativat pidempää sulattelua ennenkuin löydän oman tapani toteuttaa niitä. Ehkä mä ihastuin niihin nyt, kun lämpimät säät tulivat ja kaipasin sellaista kevyttä ja monikäyttöistä jakkua, joka menee niin töissä kuin rannallakin.

Puin jakun eilen ekaa kertaa päälle kun oli helteinen päivä, ja se toimi oikein kivasti mun mielestä. Musta ei ole kauhean kesäinen väri, mutta jotenkin tuntui luontevalta vetää all black everything -meiningillä, se vaan sopi jakun tyyliin. Kengiksi valitsin kuitenkin ruskeat Berliinistä viime kesänä ostetut cut out -nilkkurit, koska ne olivat kivan rennot mutta kuitenkin ryhdikkäät korkojen ansiosta.

Ihanaa kun vihdoinkin on lämmintä kun ottaa asukuvia, eikä tarvitse hytistä kun kuvaa yksityiskohtia. Toivottavasti tämä sää kestää pitkään. Mä olen aina ihan jäässä kun kuvataan asuja ja tuulee, koska on pakko pitää kuitenkin aina takkia auki jos haluaa näyttää koko asun eikä vain niitä samoja ulkovaatteita. Kesä on niin parasta asukuvausaikaa! Onneksi jakku on väritykseltään ja tyyliltään sellainen, että menee mun mielestä kivasti myös syksyllä takin alla. Sitä voi hyvin yhdistellä pillifarkkuihin, hameisiin sukkahousujen kanssa ja muihin lämpimämpiin kavereihin.

Kimono Cubus / Toppi ZARA / Hame Gina Tricot / Laukku Coach / Kengät Primark / Kello Marc by Marc Jacobs* / Korvakorut Marc by Marc Jacobs /*saatu blogin kautta.

Mun mielestä kimono on ehdottomasti hot, mutta mikä on teidän mielipide? Hot or not?

Ihanaa päivää kaikille <3

Mulla ei ole vuosiin ollut täällä kotona sellaista omaa paikkaa, omaa tilaa joka olisi vain mun oma, sängyn vasenta puolta lukuunottamatta. Se on tuntunut välillä harmittavalta, lapsilla on lastenhuone, Otolla miesnurkkaus ja mulla – noh tietenkin koko koti, niinkuin kaikilla muillakin, mutta ei mitään täysin omaa. Syynä ei ole ollut se, että en olisi sellaista halunnut tai saanut, meillä oli vaan niin paljon kaikkea turhaa, tai aikoinaan tarpeellista, tavaraa, että sellaiselle nurkkaukselle ei ollut tilaa. Nyt vihdoin on. Kiitos rankalla kädellä karsimisen, mullakin on vihdoin ihan oma nurkkaus kotona.

Se näyttää ihan tavalliselta lasiselta pöydältä, jossa on meikkejä ja muutama koru hujan hajan. Siinä on ihan tavallinen tori.fi:sstä ostettu itsemaalattu ikivanha pinnatuoli, ja matolle on tippunut puuterin murusia. Mutta se on mun, mun ikioma paikka johon kenelläkään muulla ei ole sananvaltaa, eikä liiemmin asiaakaan. En koe että mulla olisi mitään kauheaa tarvetta hallita tai kieltää toisia koskemasta tavaroihin, mutta tuntuu hyvältä että kotona on yksi sellainen paikka joka on täysin mun hallinnassa ja vain mua varten.

Se on sellainen rauhoittumisen paikka, johon mä istuin vain silloin kun voin tehdä sen rauhassa. En halua pilata itseltäni sitä nautintoa, en halua tehdä siitä paikasta kiireistä, enkä sotkuista. Jos mulla on kiire, meikkaan edelleen seisoen keittiössä samalla kun annan lapsille jugurttia ja ruisleipää. Mutta joskus mulla on aikaa olla hetki oman itseni kanssa, vetää täydellisen hallitusti kaartuvat rajaukset silmiin ja punata huulet kaikessa rauhassa. Silloin mä istun tuon pöydän ääreen, laitan hiljaiselle hyvää musiikkia soimaan ja hengailen itseni kanssa. Se tuntuu kuulkaas aivan mahtavalta!

Loput makkarista on vielä todellakin kesken, joten vilautan vain tätä mun rauhan tyyssijaani nyt. Matto on Annon, ja ostettu siis Kodin1:stä, musta se on ihanan skarppi mutta kuitenkin rauhallinen. Vaaleat verhot Ikeasta, kuten myös pöytä. Pöydän ylle on tarkoitus hommata sellaisia kapeita seinähyllyjä, joihin laitan kuvia ja/tai koriste-esineitä esille, mutta muuten mä tykkään tästä aika lailla näin. Siinä on kaikki mitä mä tarvitsen mun rauhallisiin hetkiin.

Mä olen onnellinen ja kiitollinen että mulla on vihdoin tällainen oma paikka, monen vuoden jälkeen en pidä sitä itsestäänselvyytenä. Ja vaikka se onkin vain mun, en pistä pahitteeksi jos saan yhdet pienet puhtaat ja pehmoiset 2-vuotiaan varpaat kaveriksi, onhan nekin nyt aika söpöt ja rauhan kaveriksi mahtuu myös aimo annos naurua.

Hyvää yötä ihanat, ja kiitos paljon super ihanista kommenteista joita olette laittaneet! Ihanaa että tykkäätte uudesta ulkoasusta 🙂

Olen mukana Indiedaysin ja Alwaysin #LikeAGirl -kampanjassa, jonka myötä sain tehtäväkseni pohtia tyttöyden takia kohtaamiani ennakkoluuloja. Always jatkaa työtään tyttöjen itsetunnon vahvistamiseksi murrosiässä ja sen jälkeen rohkaisemalla tyttöjä uhmaamaan kaikkia ennalta-asetettuja rajoitteita ja olemaan lyömättömiä – #LikeAGirl.

Kahden pienen tytön äitinä tämä aihe erityisesti herättää mussa sekä tunteita, että ajatuksia suuntaan jos toiseenkin. Mä olen siitä onnellisessa asemassa, että kukaan ei ole koskaan sanonut mulle että en voisi tai saisi tehdä jotain koska olen tyttö. Tietenkin päiväkodissa on sanottu jotain poikaväreistä, minä kun tykkäsin dinosauruskuvioista, prätkähiiristä ja sinisestä vielä tarhaiässä, ja pukeuduin usein poikamaisina pidettyihin vaatteisiin. Se ei kuitenkaan koskaan suuresti vaikuttanut mun itsetuntoon, mä olin prätkähiirisukistani ylpeä, enkä välittänyt.

Vaikka mulle ei ole sanottu että en voisi tehdä jotain, musta on silti tehty oletuksia sukupuolen perusteella. On haukuttu sillä ikävällä h:lla alkavalla sanalla, koska tykkäsin juhlia ja pitää hauskaa.  On sanottu niin, vaikka ei ole tiedetty mitään mun elämästä oikeasti. Koska olen tyttö. Jos en olisi tyttö, se sana ei olisi ollut se sana vaan jotain ihan muuta.  Te tiedätte kyllä sen sanan mitä tarkoitan, ja se sana on ruma. Näettekö tässä kuvassa huoran, vai kahden lapsen naimisissa olevan äidin?

Ehkä vähän huijasinkin ensimmäisessä kappaleessa, vahingossa, on mulle sanottu että en saa tehdä jotain koska olen tyttö. En saanut juhlia, deittailla ja pitää hauskaa vapaasti nuorena, koska mut tuomittiin siksi, enkä todellakaan ollut ainoa. Koska olen tyttö, mun olisi pitänyt käyttäytyä teini-iässä kuin nunna välttääkseni saamasta mainetta, jollaista en ansainnut. Sen maineen nimittäin saa ihan helposti jos on tyttö, vaikka mitään syytä ei olisikaan. En ole koskaan kohdannut näitä ennakkoluuloja miesten taholta, nämä ovat tulleet naisilta, tytöiltä. Heiltä, joiden pitäisi yhdessä kaataa ennakkoluulot ja ymmärtää, että se että on tyttö voi tarkoittaa ihan mitä tahansa, eikä ahdasta ja yhtenäistä muottia.

Mä toivon että siinä vaiheessa kun meidän tytöt ehtivät teini-ikään, kukaan ei enää käytä tuota hirvittävää sanaa vaan kaikki tytöt saavat elää elämäänsä juuri niinkuin itse haluavat, tulematta tuomituiksi kenenkään taholta. Ja jos joku sellaista sanaa käyttää, mä aion tehdä selväksi että kukaan muu ei voi heitä määritellä, ja sanat ovat vain sanoja.

Meidänkin lapsiin käsitykset tyttö-ja poikaväreistä ja tyttöjen ja poikien piirroshahmoista ovat jo iskostuneet. Eivät meidän toimesta, vaan päiväkodin ja uusien kavereiden myötä. Vaatekaupassa ei voi ostaa äidin mielestä kivoja mustia leijonakuvioisia leggingsejä, koska esillä olevassa myyntikuvassa legginssit ovat pojalla päällä. He eivät halua käyttää samoja vaatteita, joita pojat käyttävät.

Mua ei haittaa se niin kauan, kun kyseessä on heidän omat makumieltymyksensä, jotka vaikuttavat vain heihin itseensä (he eivät halua itselleen jotain koska ne ovat poikien juttuja). Mutta jos joskus tulee eteen tilanne, jossa he haluaisivat tehdä jotain, mutta eivät uskalla, ”koska se on poikien juttu”, silloin mä aion vaikuttaa. En myöskään halua, että he koskaan sanovat jollekin toiselle, tytölle tai pojalle, että he eivät voi tehdä jotain koska se on tyttöjen tai poikien juttu.

Linkkasin aiemmin Alwaysin #LikeAGirl –kampanjavideon ja kirjoitin aiheesta tekstin jonka voi lukea täältä. Joku kommentoikin minulle silloin, että ei tarvitse kampanjaa kertoakseen itselleen mitä voi tai ei voi tyttönä tehdä. Hienoa että joku on niin onnekkaassa asemassa, iso osa maailman naisista kun ei ole! Vaikka sitä ei jatkuvasti arjessa tajua  miten paljon naisia arvostellaan ja luokitellaan sukupuolen perusteella, se ei tarkoita etteikö sitä vieläkin tapahtuisi. Sitä ei tarvitse eikä saa hyväksyä.

Oletteko te kohdanneet ennakkoluuloja sukupuolenne takia? Millaisia?

Mustaa, valkoista ja beigeä. Siinä on varmasti mun käytetyin väriyhdistelmä pukeutumisessa, koska se vaan toimii aina. Rakastan kirkkaitakin värejä ja kuvioita, mutta yksinkertainen asu noista kolmesta väristä yhdistettynä on sellainen jonka vedän päälleni kun tuntuu että mikään muu ei näytä hyvältä. Ne on mun turvavärit, ja varmaan aika monen muunkin. Onneksi nykyään on olemassa tällaisia ”luottovaatteita”, jotan hyötyä siitä on ollut että olen tehnyt itselleni listan vaatteista joita oikeasti tarvitsen, ja ostostellut sen mukaan viimeiset pari vuotta, ellei joitakin heräteostoksia ja reissutuliaisia lasketa. On paljon helpompaa kun ei perusarjessa tarvitse yleensä koskaan tuskailla että ”ei ole mitään päällepantavaa”, vaan yleensä löytyy aina edes jotain missä on hyvä olla ja lähteä ovesta ulos.

Trenssitakki on ollut varmaan mun eniten käytetty vaate moneen vuoteen. Se on muuntautumiskykyinen, ja sopii niin arkeen kuin juhlaan ja menee hyvin tosi rennoissakin asuissa sellaisena ryhdistäjänä. Ohut trenssi ei yksinään ole kovin lämmin, joten se on kesätakiksi juuri sopiva. Keväällä ja syksyllä se toimii lämpimien neuleiden kanssa mukavasti.  Mun äidillä oli nuorena, joskus 80-luvulla melkein samanlainen trenssi kuin tämä mun, mutta vaaleanharmaa. Mä aina ihailin sitä äidin nuoruuskuvista teininä, ja toivoin että liehuvat ja ohuet trenssit tulisivat muotiin niiden jäykkien ja kovien kaksirivisten trenssien tilalle. Ihanaa kun toive toteutui, toivottavasti tämä muoti kestää pitkään.

Kesällä on ihanaa käyttää hameita, kun ei tarvitse mitään sukkahousuja sinne alle. Mä en tykkää sukkahousuista yhtään, kun jotenkin ne ei ole koskaan niin kivat. Mustien sukkahousujen kanssa musta hame hukkuu niihin, läpikuultavat mustat ei ole yhtään mun tyyliä ja ihonväriset vielä vähemmän. Kuviosukkahousut oli ihan kivoja joskus nuorempana, mutta nekään eivät enää oikein istu mun tyyliin. Siksi mä kuljenkin talvella suurimmaksi osaksi farkuissa ja muissa housuissa, ja jätän hameet kesään.

Takki H&M / Toppi BikBok / Hame Sheinside* / Kengät Sheinside* / Kello Marc by Marc Jacobs* / Laukku Marc by Marc Jacobs / Kaulakoru Marc by Marc Jacobs / *saatu blogin kautta.

Tämä asu on kuvattu muutama päivä sitten kirjastoreissulla, jolloin näytti että on ihan pilvistä, ja jätin tietenkin arskat kotiin. Yhtäkkiä aurinko sitten ilmestyikin esiin, juuri kun oltiin kuvaamassa, ja siinä sai siristellä silmiä ihan urakalla, siksi ei ole yhtään kuvaa jossa a)katsoisin kameraan tai b)jossa mulla on fiksu ilme.

Beige-musta-valko, hot or not?