5x DIY Halloween-asut perheelle

21.10.2020

Halloween-asut ovat olleet jo kovassa mietinnässä kuluneina viikkoina ja ensi viikolla onkin jo niiden aika. Meillä ei ole suunnitelmissa osallistua mihinkään Halloween-juhliin tänä vuonna, mutta aiotaan varmasti viettää juhlaa kotona perheen kesken. Rakastan suunnitella erilaisia teemoja ja teema-asuja ja nautin kovasti myös maskeerauksesta, vaikka en siinä mikään ammattilainen olekaan. Siksi me varmasti pukeudutaan tänäkin halloweenina, vaikka oltaisiin ihan vain kotona.

Mulle on tärkeää, että kun pukee näin isoa perhettä naamiaisasuihin, iso osa niistä asusteista olisi jo valmiiksi kotoa löytyvistä tarvikkeista toteutettavissa. Vaikka meille on vuosien varrella kertynyt myös iso läjä ihan oikeita naamiaisasuja, pyritään hyödyntämään tällaisissa koko perheen teema-asuissa jo olemassaolevia juttuja, ettei yhden päivän vuoksi osteta viiden ihmisen vaatteita ja asusteita. Tässä tuleekin muutama asuidea, joita ollaan vuosien varrella toteutettu ilman sen suurempia investointeja:

1. Addams Family

Oikeasti tekisi mieli pukeutua vaan Addams Familyksi joka vuosi, sillä nämä olivat ehkä hauskimmat asut, joita meillä on koskaan vielä tähän mennessä ollut. Oli niin super hauskaa pukeutua Addams Familyksi ja kaikki muut jutut paitsi mun musta peruukki löytyivät meiltä jo valmiina. Pääset alkuperäiseen postaukseen TÄSTÄ.

2. Perinteiset noidat, lepakot ja muut

Näihin löytyy aika helposti asusteita kaupasta, tai miksei vaikkapa huovasta ja mustasta hiuspannasta voi askarrella itsekin noidan hattua. Tämä oli se halloween, kun olin raskaana ja meillä oli muutto kesken, joten panostuskin oli sen mukainen! Lapsia ilahduttaa jo sekin, että saa vähän pukeutua arjesta poikkeavasti, eikä aina ole pakko vetää maskeerausta ihan täysillä.

3. Sushi (perhehän voi pukeutua sushibuffaksi tai soijapulloksi, wasabiksi, inkivääriksi ja sushiksi)

Tein itse viime vuonna sushi-asun taaperolle dagiksen naamiaisiin. Tämä oli kyllä ihan mun ultimate lemppari ikinä! Niin helppo toteuttaa ihan ilman ompelukonetta pyyhkeistä, narusta ja mustasta kankaasta. Se on ehkä tylsä jos koko perhe pukeutuu samaan asuun, mutta mites vaikka Sushibuffa tai sitten sushi ja tykötarpeet, kuten wasabi? Aika helppo pukeutua esim. kokonaan vihreäksi, tai sitten soijapulloksi mustilla vaatteilla ja DIY-etiketillä. Alkuperäinen postaus löytyy TÄÄLTÄ.

4. Peura

Tämä peura-asun idea löytyi vuosia sitten Pinterestistä ja se on aika helppo toteuttaa kasvomaaleilla tai jopa ihan meikeillä. Musta eyeliner, aurinkopuuteri ja valkoinen kasvomaali vievät jo pitkälle tämän asun kanssa ja sitten vaan ruskeat vaatteet päälle. Silloin peuran sarvia ei saanut oikein mistään, mutta nykyisin niitäkin myydään monissa kaupoissa tähän aikaan vuodesta. Alkuperäinen postaus peura-asusta löytyy TÄÄLTÄ.

5. Kissa tai leopardi

Kissan asu on helpoin halloween-asu ikinä. Mustat vaatteet, kasvomaalit mustalla eyelinerilla tai kasvomaalilla ja mustat korvat. Korvat voi helposti tehdä pahvista tai huovasta ja mustasta hiuspannasta (ja niitä myydään joka kaupassa). Leopardi on aavistuksen haastavampi kissaeläin, mutta onnistuu sekin melko helposti. Kaikilla leo-kuosin faneilla löytyy varmaan jotain leopardikuosista kotoa ja nuo leopardin läiskät saa myös tehtyä tosi helposti mustalla eyelinerilla tai kasvomaalilla. Alkuperäinen postaus asuista löytyy TÄÄLTÄ.

Meidän tämän vuoden asut on jo päätetty ja näytän ne sitten halloweenina! Addams Familya on kyllä tosi vaikea yrittää ylittää, se oli vaan niin huippu. Mutta on niitä paljon muitakin hauskoja ideoita, jotka odottavat vielä toteuttamistaan. Pinterestin ihmeellisestä maailmasta löydän itse aina parhaat ja helpoimmat ideat, sekä vinkit asujen toteuttamiseen helposti. Miten musta muuten tuntuu, että aina syksyllä ja talvella hölötän Pinterestistä kaikissa inspiraatipostauksissa, ja sitten aina kesäksi unohdan koko appin. Muita samaistujia, jotka pinnailevat kaikkea mahdollista tähän aikaan vuodessa ja kesällä unohtavat koko paikan?


Addams family

03.11.2019

Eilen oli ystävien lasten halloween-teemaiset synttärit, joita oli kovasti odotettu! Siellä oli lapsille tarjolla kauhurata ja paljon herkkuja. Ja ihan parasta oli tietenkin se, että saatiin hyvä syy keksiä naamiaisasut koko perheelle. Mulla tuli jo syksyllä mieleen, että olisi hauskaa pukeutua tänä halloweenina koko perhe Addams Familyksi ja onneksi Otto ja lapset innostuivat aiheesta myös. Mua vähän jännitti, että mitä mieltä meidän lapset ovat asuideasta, kun he eivät olleet koskaan kuulleetkaan Addams Familysta vielä alkusyksystä. Mulle itselleni se oli sarja, jota katsoin aina aamuisin ennen kouluun lähtöä ja tykkäsin siitä aivan hulluna. Se oli vaan kaikessa kauheudessaan niin ihana ja lämmin ja hauska ja omaperäinen. Ihan ehdottomasti yksi mun lapsuuden lemppareista, muistaakseni se tuli neloselta aamuisin, vai muistankohan ihan väärin.

Kävi onnekas sattuma, kun oltiin syyslomalla leffassa Oulussa. Siellä tuli uuden piirretyn Addams Family -leffan traileri ja meidän lapsethan innoistuivat siitä tosi paljon. Leffa vaikutti vähintään yhtä hauskalta kuin edeltäjänsä ja aiotaan kyllä mennä katsomaan sitä. Samalla siellä leffassa istuessamme esittelin tämän asuidean muulle perheelle ja lapsilta ei tarvinnut kahta kertaa kysyä. Vaikka meillä on kolme tyttöä ja Addamseilla vain yksi, roolit olivat oikein mieluisat meidän lapsille.

Mä lähdin miettimään asuja siltä kannalta, että mitä voisi toteuttaa jo meillä olevassaolevillä välineillä ilman, että tarvitsisi ostaa mitään uutta. Koko viisihenkiselle perheelle kun miettii asuja, niin tuntuisi aika älyttömältä ostaa yhtä juhlaa varten viiden hengen kamppeet. Siksikin Addams Family oli loistava teema, koska meiltä löytyi jo valmiiksi kaikille teemaan sopivat vaatteet ja muuten teemaa toteutettiin meikeillä ja kampauksilla, sekä mun peruukilla. Kuopuksen ja keskimmäisen tukat liiskattiin hiusgeelillä päätä myöten ja laitettiin niskaan nutturalle. Taapero rakasti viiksiä, vaikka etukäteen mua jännitti, että suostuuko hän niihin. No suostui todellakin ja halusi, että piirrän hänelle viikset vielä seuraavanakin päivänä.

Kun mä olin meikannut itseni ja laittanut mustan peruukin päähän, Ottoa alkoi naurattaa. Mä kuulemma näytin ihan samalta kuin silloin kun me tavattiin! Ja siis totta se kyllä on. Jotenkin huvittaa, että se miltä mä ennen näytin joka päivä on tänä päivänä mulle naamiaisasu: musta tukka, piirretyt kulmakarvat, kolme kiloa silmämeikkiä ja tekoripset. Siltä mä näytin myös yhdeksän vuotta sitten sinä halloweenina, jolloin me Oton kanssa melkein tavattiin.

Otto oli mun silloisen hyvän ystävän luona bileissä meidän yhteisten ystävien kanssa ja lähti alle puoli tuntia ennen kuin mä menin sinne mun kaverin kanssa. Ei tavattu silloin, mutta ehkä silloin ei olisi ollut oikea hetkikään. Lopulta me tavattiin sitten tasan kaksi kuukautta sen jälkeen uutena vuotena, mutta sen tarinan te tiedättekin. Kaksi kuukautta teki paljon, just silloin me oltiin sitten valmiita tapaamaan ja aloittamaan meidän yhteinen tarina.

Mulla ei kyllä ole ikävä sitä, miten paljon aikaa mulla kului meikkaamiseen silloin. Siis huh, miten kauan kesti tehdä nuo tummat silmämeikit ja liimailla kaikki ripset ja piirtää rajaukset ja kaikki. Musta on tullut niin mukavuuden haluinen, että nykyisin mun meikkaaminen kestää ehkä viisi minuuttia ja tuotteita on koko naamalle vähemmän kuin pelkässä 2010 vuoden silmämeikissä. Niin se aika kuluu ja ihminen muuttuu. Mutta Otto kyllä selkeästi tykkäsi mun #throwback -lookista, pitää siis ehkä kodin seinien sisällä meikata joskus toistekin niin, HAH!

Kysyttiin vielä lapsilta, mitä mieltä he olivat omista asuistaan:

Wednesday Addams: Se oli ihana, varmaan yks mun lemppareita mikä mulle oli koskaan tehty!

Pugsley Addams: Haha, vähän hassu asu mut silti aika hieno!

Baby Addams: Mun viikset ei ollut hassumpaa!

Nyt on sitten halloween juhlittu ja me aletaan ihan oikeasti valmistautua jouluun. Kiitos hirveästi ihanista joulukalenteri-toiveista, joita laitoitte. Tuli sellainen fiilis, että olen oikeilla ja jäljillä aikataulujen ja suunnitelmien suhteen ja sain vielä muutaman ihanan luukkuidean, joita ei ollut vielä aiemmin listalla. Vielä kerran ihanaa marraskuuta ja uutta viikkoa kaikille <3