Synnytyskertomus

27.09.2011

Viikko sitten tiistaina meidän rakas pikkuinen siis päätti syntyä ja nyt aattelin kertoo teille että miten kaikki tapahtui. Mä en usko yleensä horoskooppeihin mut toissaviikonlopun iltasanomien horoskooppi oli kyl mun kohdalla tosi osuva kun siinä sanottiin et mun pitää nauttii viikonlopun ajan läheisten seurasta kun alkuviikosta tapahtuu isoja muutoksia ja mulla ei oo enää niin paljoa aikaa :D.. Aattelin sillon ku luin sen että ihan varmaan meiän pikkunen syntyy seuraavan viikon aikana mut en silti voi oikeen vielkään uskoa todeksi että tossa toi tirriäinen hengailee♥

Tiistaina päivällä kävin neuvolassa ja nlalääkäri katsoi ultralla vauvan kokoa ja vointia ja arvioi painoksi vähän päälle kolme kiloa. Juttelin lääkärin kanssa siitä et mua pelottaa synnyttää alakautta kun vauva on perätilassa ja lääkäri sanoi että hän suosittelis ilman muuta sektiota et ei mun kannata edes yrittää alakautta kun luultavasti joutuis kumminkin tekemään hätäsektion sitten. Mä sit aattelin et okei en missään nimessä haluu synnyttää alakautta ettei vauvalle vaan käy mitään… Mentiin sit siitä kaupan kautta himaan ja mulla supisteli tosi paljon kokoajan ja oli hirveen kipee selkä mut niin mulla oli ollu viimesen viikon ajan jokapäivä joten en ajatellu et siinä ois mitään ihmeellistä. Makoilin sohvalla ja shoppailin netissä ja tein postausta mun ostoksista ja neuvolakuulumisista :D..
                     Sitten alkoi salkkarit ja ihan yhtäkkiä mun tuskat oli niin järkyttävät et karjuin melkeen suoraa huutoo ja puristin Oton kättä ja en voinu pysyy sekunttiikaan paikallani. Supistukset tuli ensin kuuden minuutin välein ja siinä salkkareiden aikana ne tiheni niin et alko tuleen kahden minuutin välein. Siinä sit fiksuina pääteltiin Oton kanssa et nyt vois ehkä mennä piipahtamaan Kättärillä ja soitettiin sinne synnytysosastolle ja pakattiin tavarat ja soitettiin taksi. Olin siinäki vaiheessa viel ihan varma että me tullaan sieltä takas kotiin kumminkin parin tunnin päästä ja mua ärsytti tosi paljon enkä ois halunnu lähtee mut kivut oli niin kovat et oli pakko. Taksimatkasta en muista juurikaan mitään, roikuin vaan Otossa ja huohotin ja hoin että ”mäenkestämäenkestämäenkestä” ja että ”mä en synnytä alakautta”.
                       Kello 21.00 oltiinki Kättärillä ja mentiin sit hissillä neloskerrokseen ja hississä tunsin et nyt lorahti kyl jotain ja siinä vaiheessa oikeestaan tajusin et nyt mä synnytän. Päästiin sinne osastolle ja meidät laitettiin jonnekki oleskeluhuoneeseen odottamaan et ne sai laitettuu synnytyssalin valmiiksi. Muistan sielt oleskelutilasta vaan semmosen isän ja pienen pojan ja se poika kokoajan kyseli sen isältä et miks toi täti huohottaa ja heiluu ku mä en kestäny niit supistuksia XD.. Sitten meitä tultiinki hakeen synnytyssaliin ja mä hoin siinäki kokoajan et haluun sektion ja että en missään nimessä suostu synnyttään alakautta ja itkinki vähäsen ku mua sattu niin paljon ja sit mulle tehtiin sisätutkimus ja olinkin jo 8cm auki.
                        Lääkäri ei ottanu kuuleviin korviinsa mun sektiotoivetta vaan sano että mun synnytys on edenny niin hyvin että tässä mitään sektiota tarvitse tehdä, et alakautta tulee paljon helpommin ja on mulle ja vauvalle turvallisempaa. Mä menin sit ihan paniikkiin ja itkin vaan ja hengitin ilokaasua. Ekaksi en halunnu ollenkaan koko ilokaasua ku pelkäsin et siitä tulee paha olo mut  loppujenlopuksi se oliki mun paras kaveri ja  pelastaja aina supistuksen tullessa. Lääkäri viel varmisti ultralla et vauva mahtuu varmasti ja sen jälkeen mulle tultiin laittaan epiduraali. Oli maailman hirveintä yrittää pysyä paikallaan ku mulla tuli sellasii kolmen minuutin mittasii järkyttävii supistuksii minuutin välein mut jotenki onnistuin ja se epiduraali saatiin laitettua joskus siinä 22.00 aikoihin.
                        Epiduraalin laiton jälkeen supistuskivut hellitti suunnilleen tunniksi ja sain vähän rauhotuttua ja kerättyä itteeni ja pystyin jopa puhumaan. Yritin viel sanoo sille lääkärille et eiks se vois oikeesti tehdä mulle sektioo ku mua pelottaa niin paljon mut ei se suostunu ja olin ihan raivona, en tosin sanonu sille lääkärille mitään enää vaan alistuin vähin äänin mun karmeaan kohtaloon :D.. Puol yhdentoista aikoihin tunsin oikeesti kunnon lorahduksen ja sit ne lapsivedet meni, kolmessa erässä ja viimenen erä räjähti suoraan kätilön hiuksille ja naamalle ja mua nauratti ja hävetti XD..Vähän ennen yhtätoista mun kivut alko taas koveneen ja pyysin lisää epiduraalia kun se ei vaikuttanu enää mut kätilö teki sisätutkimuksen ja totes että nonni oot 10cm auki, ei tässä enää mitään epiduraalia laiteta.
                        Kätilö käski mun kokeilla et auttaako ponnistaminen siihen kipuun ja harjotella ponnistamista ja mä sit ”harjottelin” ja yhtäkkiä tunsin maailman hämmentävimmän asian: pikkuneiti potkii mun sisältä mun alapäätä! Oikeesti se tuntu niin hullulta mä muistan sen niin selvästi. Siinä samalla huusin edelleen että haluun sektion vaik vauvan jalat oli jo ulkona. Sit ne kaikki loputki lääkärit ja kätilöt tuli sinne huoneeseen ja ne kehu et mä ponnistan tosi hyvin ja mä vaan huusin että en kestä ja kysyin et montako minuuttia viel kestää XD. Puristin vaan Oton ja toisen kätilön kättä ihan hulluna. Lääkäri sano et seuraavalla ponnistuksella syntyy ja sit tuli seuraava supistus ja ponnistin niin perkeleesti ja yhtäkkiä se kipu hellitti ja mä sain maailman pienimmän ihanan pulleron mun rinnalle enkä älynny mistään mitään.
                     Vauvan jalka oli ihan mustelmilla ja tosi pahan näköinen kun pikkuinen oli jalka edellä tullu maailmaan. Itkettiin vaan Oton kanssa molemmat ja soitettiin äidille. Mulle laitettiin kolme tikkiä ja ne ei kyllä enää tuntunu missään sen synnytyksen jälkeen. Otto pääsi kylvettään neitiä ja mä menin itte suihkuun ja noin kahden aikaan yöllä me päästiin vihdoin meidän omaan perhehuoneeseen ihmettelemään pikkuista. Otto nukahti (onneksi koska sillä oli seuraavana aamuna uuden työsopparin allekirjotus :D) mut itte en saanu unta ollenkaan ku tuijottelin ja silittelin vaan pikkuneitiä koko yön. Aamulla jäin ihan paniikissa yksin pikkusen kanssa kun Otto lähti käymään uudella työpaikalla mut kaikki meni hyvin ja Ottokin tuli pian takas ja saatiin viettää aikaa yhdessä koko pieni perhe.
                       Sairaalassa vierähti se viis yötä ja täytyy sanoa et ilman Ottoa en ois ikinä selvinny siitä ajasta. Kätilöt oli kyllä tosi mukavia suurin osa mut se ruoka oli ihan järkyttävää ja siel oli niin rauhaton ilmapiiri ja huomas et vauvaki oli paljon rauhattomampi siellä. Nyt kun ollaan tultu kotiin nii neiti ei oo paljoa itkeskelly, eikä myöskään valvo yöllä muulloin kun syötön ajan ja nukahtaa heti uudelleen.

Synnytyksen kesto sairaalan synnytyskertomuksen mukaan  :

Vaihe1: 4h5min
Vaihe2: 18min
Vaihe3: 7min

Tässä vielä kuvia synnytyspäivältä, jotka otin ennen kuin tiesin että synnytän :D

Viimeinen masukuva, rv 35+6

Viimeinen kuva kamerassa ennen kuin sinne ilmestyi kuvia pikkuneidistä, otettu 1,5 tuntia ennen kun oltiin taksissa matkalla kättärille ja mulla ei ollu tietoakaan synnytyksestä tossa vaiheessa :D

Pikkuneiti 12h ikäisenä♥

Sellainen oli mun synnytyskertomus, olipa ihana kirjottaa kaikki tolleen ylös ku sai jotenki selkeytettyä koko tapahtumaa omassakin päässä. Miltäs kuulostaa mun kokemus? Toivottavasti saitte positiivisen kuvan mun synnytyksestä koska mulle itelle ainakin se oli miljoona kertaa parempi, helpompi ja ihanempi kokemus kun mitä aluksi kuvittelin. Ja mulle jäi tosi hyvä mieli kun pikkuneidin maailmaan auttanut lääkäri kävi viel seuraavana päivänä moikkaamassa meitä osastolla ja kehumassa mua siitä kuinka upea synnyttäjä olin ollu ja tehnyt hienosti töitä! :)