Joulu pois ja kevättä tilalle olkkariin

08.01.2019

*Postauksen kuvissa näkyvät bOblesit saatu Gefferiltä blogiyhteistöissä vuosien varrella. 

Kun loppiaisena sanottiin heipat joulukuuselle ja sen kavereille, oli heti seuraavana päivänä aika toivottaa kevät tervetulleeksi kotiin. Joo, tiedän, että siihen ihan oikeaan kevääseen on vielä aikaa vähän liikaakin. Mutta me tuotiin sellainen kevätfiilis hyggen ja joulun tilalle ja koti alkoi heti tuntua taas avarammalta ja valoisammalta. Vaikka ulkona on samat ruskeat loskat kuin edellisenäkin päivänä, sisällä näyttää paaaljon keväisemmältä.

Mitään sisustusjuttuja ei muuten olla ostettu, mutta käytiin ostamassa meidän ensimmäinen iso viherkasvi. Päädyttiin puistokultapalmuun joka on iso, helppohoitoinen ja puhdistaa ilmaa. Ollaan pitkään jo mietitty jotain suurempaa viherkasvia, mutta ei olla tiedetty mikä ostettaisiin. Mentiin ihan fiilispohjalta vaan kasviostoksille ja päädyttiin sitten tähän. Ostettiin sille yksinkertainen valkoinen ruukku, joka kestää aikaa ja sisustusfiiliksen vaihdoksia, kun se yksinkertaisuudessaan sopii yhteen kaiken kanssa. Puistokultapalmu tuo ihanaa vehreyttä olkkariin ja toivon, että me osataan hoitaa sitä hyvin niin saadaan nauttia siitä mahdollisimman pitkään.

Vaihdettiin olohuoneeseen takaisin meidän ihanat lehtiverhot, jotka ovat olleet kyllä ihan paras ale-löytö ikinä. Ostettiin ne toissa vuonna H&M Homesta hintaan 12,90, kun ne olivat tyyliin 70% alennuksessa, kun kukaan ei ilmeisesti ollut halunnut niitä. Niitä oli iso läjä. Sen jälkeen multa on kysytty vaikka kuinka monta kertaa mistä meidän verhot on ostettu, eli kyse taisikin olla vain siitä, että kysyntä ja tarjonta eivät kohdanneet, paitsi onneksi meidän kohdalla. Niistä tuli heti virkeä fiilis ja ihan kuin olkkariin olisi vaaleuden myötä tullut ainakin pari neliötä lisää tilaa. Tai sitten se oli se joulukuusen pois vieminen, se kuusi nimittäin vie yllättävän paljon tilaa. Verhot sopivat ihanasti yhteen meidän uuden puistokultapalmun kanssa, se voi olla meidän kevätkuusi.

Lehtiverhojen myötä toin sohvalle takaisin myös saman sarjan tyynynpäällisen (alelöytö sekin), ja yhden vähän vaaleamman vihreän samettityynynpäällisen, jotka olivat joulun ajan ylhäällä. Karvatyynyt saivat siirtyä yläkertaan, sillä makuuhuonessa aion jatkaa vielä vähän tätä hyggemeininkiä. On niin ihanaa nukkua pehmeissä  ja lämpimissä flanellilakanoissa.

Joulu oli ihanaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta nyt on myös ihanaa ottaa katse kohti kevättä ja valoa. Valo lisääntyy minuutti minuutilta joka päivä pikkuisen, ja ennen kuin huomataankaan, on iltaisinkin taas valoisaa. Tai näin haluan ainakin uskoa! Onneksi myös lumi lisää valoa, ja loskan lisäksi ollaan saatu nauttia upeasta ja kauniin lumisesta talvesta jo monta viikkoa. Toivottavasti lunta riittää lopputalveksikin.

Olen saanut paljon kysymyksiä myös meidän TV-tasosta, joka on Ikeasta (Eket-sarjaa). Ostettiin se jo varmaan n. vuosi sitten (ehkä viime keväänä?), mutta en vaan ole muistanut esitellä sitä sen tarkemmin. Se on ihanan matala ja sopii just meidän tarpeisiin hyvin. Rakastan sitä, että meillä ei ole olkkarissa mitään ”turhaa tavaraa”, vaan TV-tason laatikoissa on ainoastaan valokuva-albumit ja pelikonsolit & ohjaimet, ja Bestå-kaapissa on taaperon Duplot, Little People-lelut, Pipsa Possu -lelut ja Ryhmä Hau -lelut. Kirjoja on pari harkittua pinoa, sekä lastenkirjoja iso korillinen. Loput kirjat ovat ruokailutilan Bestå-kaapeissa ja lasten kirjahyllyssä yläkerrassa.

Joulun aikana käytiin muutenkin Oton kanssa kaappeja läpi ja selvitettiin tarkasti mitä on missäkin. Me käytiin itse asiassa viemässä aika paljon tavaraaa Hope ry:lle. Meidän omia vaatteita, lasten vaatteita ja lasten kirjoja ja leluja. Otto kävi läpi kaappinsa kunnolla eka kertaa pariin vuoteen ja suurin osa vaatteista lähtikin sieltä. On niin hyvä fiilis, kun saa vietyä itselle tarpeettomaksi jäänyttä hyväkuntoista tavaraa sitä enemmän tarvitseville. Ja on myös hyvä ja raikas fiilis, kun ei ole mitään epämääräisiä tavaraläjiä, vaan kaikelle on oma paikkansa.

Mä en edelleenkään ole lukenut Konmari-kirjaa, mutta bongattiin Netflixistä Marie Kondon uusi sarja, ja mietittiin, että pitäisiköhän vilkaista ainakin eka jakso. Ootteko kattoneet?

No, mutta joka tapauksessa, nyt on hyvä fiilis meidän olkkarista. Keittiössä ja ruokailutilassakin käytiin suurin osa kaapeista läpi, ja tyhjennettiin tasoilta turhat tavarat. Yleisilme rauhoittui heti.