Talven viimeinen asu

04.04.2016

Oulussa pääsin  vielä ottamaan asukuvat talvimaisemissa. Lunta oli ihan si-ka-na, ja oli niin hassua mennä sinne kun Helsingissä on jo pitkään ollut niin lumetonta. Lumesta huolimatta ilma oli jo keväisen lämmin, viitisen astetta plussan puolella, ja kun autolla liikuttiin niin en viitsinyt ihan topata itseäni ettei tule kuuma. Puin päälle neuleen joka on alelöytö H&M:n Mid Season Salesta, hintaa neuleelle jäi kymmenen euroa. Mä katselin tätä raidallista neuletta jo joskus talvella, mutta päädyin silloin ostamaan poolokauluksisen neuleen tämän sijaan. Nyt kevään korvalla raidat ja poolokauluksettomuus tuntuivat raikkaalta ja ihanalta, ja ostin sen vihdoin omakseni.

On ollut tosi kovassa käytössä, tosin myös pesty monta kertaa sillä olen onnistunut joka kerta sotkemaan sen PAHASTI heti pesun jälkeisellä käyttökerralla. Ekaksi sotkin sen soijalla kun nostin kalan marinoitumasta ja jotenkin se lipsahti mun käsistä ja loiskahti soijakulhoon takaisin–> kaikki soijat mun päälle, nami. Vielä kalanhajulla höystettynä.

Tokalla kerralla makoilin Oulussa sohvalla ja söin lasten suklaamunan jämiä, ja onnistuin sitten jotenkin murustamaan ja/tai sulattamaan suklaata neuleen olkapäälle klöntin. Ai että mä olen lahjakas. Mutta ehkä ensi kerralla sitten voisin onnistua pitämään sen puhtaana pidempään kuin yhden päivän?! Onko teillä tuollaisia ”epäonnen” vaatteita jotka vaan aina onnistutte sotkemaan kerta toisensa jälkeen, vaikka muuten olisitte suhteellisen siistejä?

Takki ZARA / Neule H&M / Farkut Bershka / Kengät ZARA / Laukku Marc by Marc Jacobs

Pitkän tukan myötä olen rakastunut perusponnariin uudelleen, ja se onkin varmaan mun yleisin kampaus tällä hetkellä. Jotenkin tulee vaan niin raikas olo kun vetäisee hiukset pois naamalta, ja onhan se myös ihanan helppoa kun ne ei roiku siinä tiellä. Ponnari pysyy hyvänä koko päivän jos sen laittaa aamulla hyvin ja lookin lisäksi pysyy myös skarppi fiilis, kunhan ei ole ponnari liian kireällä! Mulla harvemmin on, ennemminkin liian löysällä, hah. Ja näissä kuvissa tukka oli kaiken lisäksi vielä ihan takussa, kun mielessä oli Oulussa ihan muut asiat kuin tukan laittaminen. Töihin en ehkä ihan näin peikkoponnarilla lähtisi.

Mä ajattelin muuten tehdä tällä viikolla vähän useamman asupostauksen, sillä ne on viimeaikoina jääneet tosi vähälle ja ihan turhaan! Kaivelin viikonloppuna kaikki mun kevättakit kaappien kätköistä tämän bomberin seuraksi, enkä malta odottaa että pääsen käyttämään muitakin. Hassua että nyt Oulussakin pääsee jo kuulemma pyöräilemään sulalla tiellä, vaikka näissä kuvissa oli vielä näin paljon lunta!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3


Jäätelöä ja aurinkoa

03.04.2016

Tämän päivän harmaita pilviä katsoessa ei voi olla kuin superonnellinen että saatiin eilen viettää ihana päivä auringosta ja lämmöstä ulkona nauttien. Lähdettiin heti aamupäivästä ulos pyöräilemään ja hengailemaan, ja nautittiin kevään ensimmäiset jäätelöt ulkona. Tytöt potkivat molemmat eteenpäin jo sen verran reipasta vauhtia että mekin saatiin Oton kanssa pieni hiki pintaan kun käveltiin heidän vierellään.Viime vuonna Polkupedista saadut Puky-potkupyörät on olleet kyllä todella hyvät ja todella kovassa käytössä.

Esikoinen on oppinut päiväkodissa polkemaan polkupyörää, ja hänelle meillä on suunnitelmissa hommata ensimmäinen polkupyörä tässä kevään aikana. Kuopus saa jatkaa vielä tämän kesän ainakin potkuttelua, mutta isosiskonsa Pukyllä*. Pyöristä löytyy lisää tietoa tästä postauksesta jonka viime vuonna kirjoitin.

Kypärät*, lukot* ja pyöräilyhanskat* ovat Crazy Safetyn, ja ne on saatu Gefferiltä. Crazy Safetyn kypärät ovat kaikki huippuhauskoja eläinhahmoja, ja ne ovat sekä turvallisia että hyvännäköisiä. Kypärissä on myös kuminen leukasuoja, mikä on todella kätevä, sillä usein juuri leuka ottaa muksuilla hittiä kun he kaatuvat pyörällä. Kypärissä on paljon säätövaraa, ja ne pysyvät hyvin päässä. Sarjaan kuuluu pyöräilyhanskat, lukot, soittokellot ja juomapullot myös.

Meidän neidit saivat itse valkata kypäränsä, ja Tiara valitsi yllättäen pinkin Cheshire Cat -mallin, Zelda taas ihanan raidallisen Zebran. Valinnanvaraa löytyy dinosauruksista lohikäärmeisiin ja kissoihin. Myös pyöräilyhanskat ovat tosi hyvät, kun ne suojaavat kämmeniä asfaltti-ihottumalta kaatuessa.

Jäätelö auringossa maistui niin hyvältä lenkin jälkeen, ai että. Alkaa ihan hymyilyttää kun muistelenkin. Eilen ei tuullut ollenkaan ja teki ihan mieli ottaa takki pois kun oli niin lämmin, mutta ei nyt sentään vielä. Zelda on mun kanssa jätskisamis, hän valitsee aina suklaan niinkuin minäkin. Otto ja Tiara taas tykkäävät kokeilla muita juttuja, esikoisen lemppari on mansikka ja Otto tykkää kaikesta kummallisesta, haha.

Pyörälenkin jälkeen me aloitettiin Oton kanssa vihdoinkin ruokailuryhmän maalausprojekti joka on onneksi edennyt tosi vauhdilla, ja varmaankin valmistuu tänään. Katseltiin myös eilen elokuvaa lasten kanssa, ja leikittiin legoilla, ja käytiin vielä saunassa ennenkuin tytöt menivät nukkumaan. Illalla alettiin Oton kanssa katsomaan Star Trek-leffaa Netflixistä mutta mä nukahdin jo ennen puoliväliä, miksi mulle aina käy niin! Tämä aamu me ollaan vietetty aapista lukien ja legoilla leikkien. Ihan perus sateinen sunnuntai siis! Mukavaa vaan löhötä verkkareissa, en pistä ollenkaan pahitteeksi.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille <3


Terkkuja kesämaasta

01.04.2016

Ja ihanaa huhtikuun ensimmäistä! Koska meillä on tyttöjen kanssa kauhea ikävä kesää, eikä yhtään jaksettaisi odottaa että päästään uimaan ja ottamaan arskaa ja syömään jätskiä ulkona, me päätettiin tänään tuoda kesä kotiin. Laitettiin lattialle tyynykasa (kirjoitin äsken vahingossa tyynykesä), ja tytöt saivat valita itselleen kesävaatteet. Tyynykasa oli heidän biitsi, ja minä tein heille kesädrinkit eli appelsiinimehua ja söpöt pillit.

Meillä oli niin hauskaa, tytöt olivat heti ihan messissä leikissä. Makoilivat tyynyjen päällä ja ”pötköttivät arskaa”, ja kilisteltiin meidän appelsiinimehudrinksuilla. Juuri tällaisten juttujen takia mä rakastan olla äiti, ja rakastan olla juuri meidän tyttöjen äiti. Eipä ole parempaa seuraa jonka kanssa leikkiä kesää huhtikuussa makuuhuoneen lattialla. Eikä tarvitse mitään sen kummempaa kuin muutaman hassun tyynyn ja mehua, kesä lähtee fiiliksestä<3

Ei se oikeakaan kesä enää kaukana ole, mutta siihen asti että lämpömittari näyttää +20 astetta me voidaan leikkiä kesää lastenhuoneen lattialla, ja se on melkeen yhtä kivaa, ehkä jopa kivempaa.

Aamu- ja iltapäivä me vietettiin Oton pikkuserkun ja tyttöjen pikkupikkuserkun kanssa ja päästiin herkuttelemaan jätskilläkin, kun laitoin meille aamulla jätskibuffetin ja vieraat toivat hedelmiä, nami! Iltapäivällä touhuttiin leikkipuistossa, ja Oton tultua kotiin me grillattiin uunin grillitoiminnolla chorizo-vartaita. Aika kesäfiiliksellä siis aamusta asti!

Ilta kruunattiin vielä aprillaamalla mun äitiä puhelimessa lasten kanssa, molemmat tytöt olivat ihan mukana juonessa ja huijattiin että Tiaralla heiluu hammas! Sopivan harmiton pieni aprillipila, joka meni ihan täydestä (sori äiti!), ja joka tyttöjen oli helppo muistaa. En malta odottaa että päästään keksimään jotain kunnon piloja vielä sitten kun tytöt on isompia. Neidit vaan kikattivat puhelimessa kun olivat saaneet paljastaa että kyseessä oli aprillipila. Ja lupasivat keksiä taas ensi vuonna jonkun hassun pilan.

Aika huippu aloitus tälle kuukaudelle, ja kaikkea superkivaa on vielä tulossa! Ihanaa alkanutta huhtikuuta ja Aprillipäivää kaikille <3


Alkuviikon kuulumisia

30.03.2016

Moikka! Puuh mikä startti viikkoon, eilen pitkästä aikaa lenkillä ollessani lenkin puolivälissä mulle iski ihan jäätävä aurallinen migreeni – kävelin sitten loppumatkan kohti kotia sahalaidat silmissä vilisten ja menin kotona suoraan nukkumaan. Eipä ole ollut migreeniä kun viimeksi joskus syksyllä, toivottavasti ei tulisi ennen ensi syksyä seuraavaa kun ne on niin inhottavia.

Mutta eipä siitä sen enempää, onneksi iski vasta illalla niin en sinällään menettänyt mitään. Otto-raukka joutui avustamaan mua kun mä pimeästä makkarista peiton alta silmät kiinni huutelin vielä että ”Voitko nostaa mun postauksen facebookiin?”. Ihana mies kun laittoi tuon edellisen postauksen sinne esille. Muuten on tosiaan ollut ihan hyvä viikko, tytöillä tanssia ja mulla kivoja juttuja töissä. Meillä aloitti uusi harjoittelija töissä ja mä sain äijäporukan keskelle ensimmäisen naispuolisen työkaverin, aika hauskaa! Tänään olen valokuvannut kotona koko päivän, mikä olikin oikein hyvä sen migreenin jälkeen: ei tarvinnut tuijottaa kirkkaana loistavaa ruutua kun olen vaan keskittynyt valokuvaamaan.

Tänään oli tyttöjen tanssitunti myös ja voi vitsit miten hienosti molemmilla tytöillä meni! Me suunniteltiin Zeldan pirskeitä sillä aikaa Oton kanssa kun tytöt tanssivat. Tai no mä suunnittelin ja Otto kiusasi mua, mutta saatiin me jotain suunniteltua sentään. Ja ainakin saatiin hieno face swap -kuva snapchattiin, käykää kattomassa @iinalaura jos haluatte nauraa sille miten urpolta me näytetään!

Huomenna on vielä työpäivä ja perjantaina ollaankin sitten kotona tyttöjen kanssa ja aloitetaan viikonlopun viettoa, tuntuupa hassulta tämä lyhyt viikko nyt kun on tottunut pidempään. Ja tuntuupa hassulta että perjantaina alkaa jo huhtikuu, siis mitä ihmettä! Huhtikuu on jo oikeasti kevät ja voi odottaa vähän korkeampiakin lämpötiloja kuin tässä kuussa, ehkä.

Kauhea höpötysmaksimus mulla päällä, kun tuntuu etten ole kirjoittanut tällä viikolla kuulumisia yhtään! Ja ehkä kun olen kökkinyt koko päivän kotona valokuvaamassa enkä ole höpötellyt kenenkään kanssa niin on kauhea puheripuli sitten täällä blogin puolella. Haha!

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille ja toivottavasti huomenna paistaa aurinko<3


Talvesta keskelle kevättä

28.03.2016

Kun katsotte ylläolevia kuvia, uskoisitteko että molemmat on otettu peräkkäisinä päivinä ja samassa maassa? Siinä sen 605:n kilometrin ajomatkan aikana ehtii aika mielettömän upealla tavalla aina herätä siihen miten uskomattoman suuri, monimuotoinen ja kaunis maa Suomi on. Oulussa oli lunta enemmän kuin Helsingissä kertaakaan koko tänä talvena, ja Helsingissä on ollut tänään 12 astetta lämmintä, ei tuulta ja upea auringonpaiste lumettomassa maisemassa. Oulussa leikittiin lumileikkejä, täällä ollaan kaivettu potkupyörät esiin ja käyty leikkipuistossa pomppimassa trampalla ja laskemassa liukumäkeä.

*Kypärät ja hanskat saatu blogin kautta, niistä lisää myöhemmin!

Molemmissa on ollut hauskaa, sehän se on pääasia. Oli oikeastaan tosi mahtavaa päästä vielä oikein kunnolla nauttimaan talvesta ennenkuin siirryttiin taas askel lähemmäksi kesää. Täällä kevään lämmön tuntee jo, lasitetulla parvekkeella on päivisin auringon paistaessa yhtä kuuma kuin kesällä. Nyt meillä onkin projektina parvekkeen uudistus (miten siitä aina käyttämättömänä talven aikana tuleekin enemmän varasto kuin keidas). Siitä lisää juttua kunhan ollaan saatu se ensin tyhjennettyä, ja sitten täytettyä kaikella mukavalla.

Oulun reissu teki niin hyvää, sillä missään muualla en osaa irtautua kaikesta yhtä hyvin kuin siellä läheisten keskellä. Kauhea ikävä tässä on jo kaikkia, mutta onneksi nähdään kesällä taas, ja mun äiti sentään tulee juhlistamaan kuopuksen synttäreitä tänne meille jo parin viikon päästä. Niistä mun pitikin kirjoittaa, että hitsi vieköön niihinkään ei ole kuin enää pari viikkoa kääk!! Jali ja Suklaatehdas -teema aiheuttaa haasteita lähinnä olemalla tosi ei-ajankohtainen, toisin kuin Frozenit, My Little Ponyt ja muut. Mutta toisaalta tämä on kivaa, on kivaa tehdä jotain ihan erilaista kuin muut tällä hetkellä. Joku kauan sitten unohdettu onkin taas freesiä, tai siltä se ainakin musta tuntuu.

Huomenna on paluu arkeen ja seuraavien parin viikon aikana ennen synttäreitä on tiedossa vaikka mitä kivaa. Minäpäs palailen pian ja toivotan vielä kaikille ihanaa alkanutta viikkoa ja arkeenpaluuta <3