Viime kesänä meidän 2-vuotiasta taaperoa ei kiinnostanut vielä potkupyöräily, vaikka potkupyörä löytyi. Koko kesän me kannustimme potkupyörän selkään, mutta hän halusi potkutella 1-vuotiaana saamallaan nelipyöräisellä mopolla, joka ei vaatinut tasapainoa. Ja me annoimme hänen potkutella sillä, koska ei haluttu pilata intoa potkupyörästä heti alkuunsa tuputtamalla tai painostamalla. Ehdotimme aina välillä potkupyörää ja aina jos hän halusi sen kyytiin, kehuimme kovasti ja kannustimme, mutta potkuttelukerrat jäivät silti kahden käden sormilla laskettavaan määrään viime vuonna. 

Lumeton talvi innosti kaivamaan pyörät tavallista aiemmin – jo maaliskuun alussa – esiin tänä keväänä. Tällöin meidän vasta synttäreitään juhlinut kolmevuotias yhtäkkiä kiinnostuikin siitä viime vuoden (jo pituuden puolesta pieneksi jääneestä) potkupyörästä ja potkuttelu alkoi sujumaan aivan mainiosti heti kättelyssä. Potkupyörä oli kiva, kun sillä pysyi mopoa paremmin isosiskojen perässä. Seurattiin innolla potkuttelua ja tajuttiin, että tasapaino on jo tosi hyvin hallussa. Mielessä kävi, että mitä jos me voitaisiin jo kokeilla polkupyörää, kun se potkupyörä nyt oli jäänyt melko pieneksi ja tuntui hassulta ostaa uutta isompaa potkupyörää, jos polkupyöräkin jo kävisi.

Etsittiin Tori.fi sopivan kokoinen ja hyväkuntoinen käytetty polkupyörä, jossa sattui vielä olemaan kätevästi työntöaisa.  12-tuumaisessa pyörässä oli myös apurattaat, mutta ne me irrotimme heti alkuunsa. Apurattaat olisivat olleet karhunpalvelus lapselle, jolla oli jo tasapaino hallussa potkupyörän ansiosta. Lähdimme kokeilemaan pyöräilyä työntöaisan avulla. Ensin polkeminen tuntui olevan hieman haastavaa, mutta parin harjoituskerran jälkeen sujui jo tosi hienosti. Tasapaino pysyi jo heti alussa esimerkiksi alamäessä, kun ei tarvinnut polkea ja pian se löytyi jo muutenkin. 

Harjoittelimme muutaman viikon polkupyöräilyä niin, että teimme usein sellaisia 1-2km pikkulenkkejä ja aina toinen vanhemmista piti työntöaisasta kiinni “varmuuden vuoksi”. Ehkä n. ensimmäisen viikon jälkeen huomasimme, että työntöaisasta ei oikeasti tarvinnut tukea ollenkaan, vaan hän polki ja piti tasapainon itse. Juteltuamme asiasta 3-vuotiaan kanssa, sovimme, että otamme työntöaisan pois ja hän saa kokeilla pyöräillä kokonaan itse. Yhden illan harjoittelimme vielä edestakaisin hiekkatiellä ja seuraavana päivänä se vaan lähti sujumaan. 

Missään vaiheessa ei kiirehditty ja kuunneltiin mitä lapsi itse halusi tehdä. Ei päästetty irti hänestä, ennen kuin hän itse oli valmis siihen ja toivoi sitä. Olen kuullut, että moni 3-vuotias on oppinut ihan parissakin päivässä tai lähtenyt suoraan ajamaan pyörällä kun on saanut sen alleen, mutta meille sopi hyvin tällainen verkkainen tahti.

Nyt itsenäistä polkupyöräilyä on 3-vuotiaalla takana jo melkein kuukauden päivät. Polkeminen onnistuu niin hitaassa kuin nopeassakin vauhdissa, ohjaus sujuu, tasapaino on hyvä ja fiilis hyvä. Vielä ei ihan uskalleta harkita, että itse me vanhemmat esim. pyöräiltäisiin rinnalla omilla pyörillämme. Toistaiseksi me vielä juostaan 3-vuotiaan pyörän rinnalla/perässä ja pidetään huoli siitä, että opetellaan yhdessä liikennesääntöjä ja keskittymistä. Vilkkaaseen liikenteeseen ei olla menossa vielä, mutta rauhallisilla kotikaduilla ja metsäteillä sujuu tosi hyvin ja lähikauppaankin ollaan uskaltauduttu jo monta kertaa. 

Näistä koko perheen yhteisistä lenkeistä on tullut tosi kiva ja säännöllinen juttu ja uskon, että tässäkin asiassa harjoitus tekee mestarin. Varmasti kun vaan paljon lenkkeillään, niin taidot karttuvat entisestään.

Tässä pyöräilyn opettelussa on varmasti kaikkein tärkeintä kuunnella lasta ja mennä siinä tahdissa, mikä lapselle sopii. Meillä tuntui nyt olevan sellainen herkkyyskausi, että pyöräily kiinnosti ja päätimme hyödyntää sen. Se kannatti. Isommat lapset ovat meillä oppineet molemmat n. 4,5-vuotiaina polkupyöräilemään ja sekin on sujunut oikein helposti ja mukavasti potkupyöräilyn jälkeen. Vähän alle viisivuotiailla on ehkä se keskittyminen tullut nopeammin, että ei esim. herpaannu vastaantulevasta koirasta tms. Tämä on se, mitä vielä harjoitellaan 3-vuotiaan kanssa.

Mutta yhtä kaikki, harjoittelu sujui tosi mukavasti ja fiilis on koko ajan pidetty hyvänä ja kannustavana, eikä kiirehditty. Kaatumisia on tullut vain pari, eikä vielä ole tarvittu edes laastaria (kop kop). Ollaan kyllä niin iloisia tästä uudesta taidosta ja siitä, että kun vielä vähän harjoitellaan, voidaan pian tehdä pitkiäkin pyörälenkkejä jokainen perheenjäsen omalla pyörällä! Niin siistiä, että me ollaan jo näin isojen lasten vanhempia! Mutta nyt vaan enää puuttuu multa oma pyörä, ajattelin etsiä kierrätyskeskuksesta käytetyn naisten pyörän.

Saa antaa vinkkejä, että mitä mun olisi hyvä huomioida omaa pyörää ostaessa? Millainen pyörä olisi hyvä sellaiseen chilliin kaupunkipyöräilyyn, mutta myös pidemmille retkille?

*Pyörät saatu bloginäkyvyyttä vastaan Polkuped.fi -verkkokaupasta, joka on pitkäaikainen yhteistyökumppanini.

Meidän esikoinen oppi pyöräilemään neljävuotiaana toissa keväänä, ja tänä keväänä oli sitten keskimmäisen vuoro opetella polkemaan potkuttelun jälkeen. Kaikki kolme lasta saivat Polkupedista uudet menopelit alleen, ja postauksessa on luvassa asiaa niin ensipyörästä yksivuotiaalle, ensimmäisestä polkupyörästä, kuin isompaan renkaiden tuumakokoon siirtymisestäkin. Lisäksi tutustutaan vähän siihen, millainen pyöräilykypärä on lapselle paras ja turvallisin.

Potkupyörä 1-vuotiaalle? Ehdottomasti!

Moni miettii mikä on hyvä ikä hankkia lapselle ensimmäinen potkupyörä. Täytyy sanoa, että meillä se ”hyvä ikä” on aikaistunut jokaisen lapsen myötä. Siinä missä esikoinen sai ensimmäisen potkupyöränsä 3,5-vuotiaana vuonna 2015, keskimmäinen sai potkupyörän 2-vuotiaana, ja nyt kuopukselle se hommattiin jo 1-vuotiaana. Mikään pakkohan potkupyörää ei ole hankkia heti vauvavuoden jälkeen, meilläkin molemmat tytöt oppivat suunnilleen samanikäisinä lopulta pyöräilemään, vaikka toisella oli rutkasti enemmän potkupyöräharjoittelua takanaan. Lapsi kuitenkin nauttii suunnattomasti siitä että pääsee liikkumaan itse ja harjoittelemaan isojen mukana, ja siksi meilläkin on aikaistunut tämä potkuttelun aloitus jokaisen lapsen kohdalla.

Potkupyörä vai polkupyörä apurattailla?

Kaikki asiantuntijat suosittelevat ehdottomasti potkupyöräilyä mieluummin kuin kolmipyöräistä, tai polkupyörää apurattailla. Syy tähän on se, että potkupyörällä oppii tasapainon, ja näin pyöräilemään oppiminen on aikanaan helpompaa, kun ei tarvitse opetella kuin se polkeminen. Apurattaiden kanssa tasapainoa ei tarvitse harjoitella, jolloin se taito ei luonnollisestikaan kehity. Potkupyörällä voi opetella myös jarruttamisen, mikäli potkupyörästä löytyy käsijarrut. Apurattaat on ainakin täällä meillä päin kadonneet lähes kokonaan katukuvasta, ja teillä viilettää potkupyöräilijöitä, ja yhä pienempiä ja pienempiä pyöräilijöitä.

Lisäksi esimerkiksi Pukyn laadukkaissa potku- ja polkupyörissä on kaikissa käsijarru, eli jarruttamisen voi opetella jo potkupyöräillessä ja sitten vain jarruttaa samalla tavalla polkupyöräillessä.  Pukyn polkupyörissä jarru on sopiva lapsen voimille, eikä liian jäykkä. Apurattailla harjoitellessa lapsella ei ole mahdollisuutta oppia esimerkiksi kääntyessä kallistamaan pyörää oikeaan suuntaan, sillä apurattaat vaativat kallistuksen juuri päinvastaiseen suuntaan. Tämä voi hämmentää, ja hidastaa oikean liikkumisen oppimista myöhemmin. 

Millainen potkupyörä on paras aloittelijalle?

Potkupyöriä on hurjasti erilaisia, ja tärkeintä on vaan se, että löytää juuri sen omalle lapselle sopivan vaihtoehdon, oli ikä mikä hyvänsä. Tärkeää on ehdottomasti pyörän oikea koko lapsen pituuteen suhteutettuna. Lapsen iästä riippuen on muutama eri vaihtoehto. Ehkä Suomen suosituin potkupyöriä valmistava merkki on Puky, ja Pukyn potkupyöristä meillä onkin kokemusta neljästä eri mallista. 1-vuotiaalle suosittelen Pukylinoa tai Wutschia, jollaisen meidän 1v nyt sai. Pukylino on kaikkein yksinkertaisin malli neljällä pyörällä, ja Wutschissa taas on hieman keikkuva ohjaustanko, jonka ansiosta lapsi saa paremmin harjoiteltua ohjausta. Molemmissa malleissa on kääntyvä ohjaustanko, ja ne ovat kevyitä ja hyviä istua.

Hieman isommalle lapselle (n. 1,5-vuotiaasta alkaen) sopii sitten Pukyn varsinaiset kaksipyöräiset potkupyörät, joista löydät juttua esimerkiksi mun aiemmista blogipostauksista täältä ja täältä.

Minkä ikäinen lapsi voi opetella pyöräilemään?

Tästä ei ole olemassa mitään ikäsuositusta. Potkupyörän kanssa ketterät lapset voivat hyvin oppia jopa 2- tai 3-vuotiaana polkupyöräilemään ilman apurattaita. Meillä molemmat lapset on olleet melko varovaisia alkuun potkupyörän kanssa. Sitten kun se varmuus on löytynyt potkutteluun, he ovat halunneet siinä välissä yhden kesän potkutella rauhassa menemään, ja vasta sitten ovat olleet omasta mielestään valmiita polkupyöräilemään. Me ollaan kuunneltu tässä asiassa lapsia ja heidän toiveita. Molemmat ovat saaneet polkupyörän juuri silloin kun ovat itse sitä toivoneet. Viime kesänä oltaisiin jo voitu kokeilla polkupyöräilyä, mutta vauvavuosi vei mennessään, ja lapsi itse oli tyytyväinen sopivan kokoiseen potkupyöräänsä, ja se ajatus polkupyörästä vaan sitten jäi. Tänä keväänä hän sanoi itse, että haluaisi oman polkupyörän, joten otettiin se heti asiaksi.

Veikkaan, että kuopus saattaa aloittaa pyöräilyn opettelun jo paljon aiemmin kuin meidän isommat tytöt, sillä hän on jo nyt niin ketterä tuon potkupyöränsä kanssa, ja hän on muutenkin kunnon hurjapää. Mutta katsotaan miten käy.

Ensimmäinen polkupyörä – mitä on hyvä ottaa huomioon?

Kun lähdetään ostamaan ensimmäistä polkupyörää, kaikkein tärkeintä on se, että pyörä on lapselle sopiva. Meillä on kokemusta omien lasten kanssa ensimmäisen pyörän kohdalla kahdesta eri merkistä, Frogista ja Pukysta. Molempia voin suositella lämpimästi, ja molemmissa on myös suuria eroavaisuuksia. Lopulta kyse on lapsen omista mieltymyksistä, itse en osaa ainakaan laittaa niitä paremmuusjärjestykseen, ne ovat vain erilaisia. Ensimmäisessä pyörässä ei kannata olla kasvunvaraa, vaan pyörän tulee olla juuri oikean kokoinen pyöräilijälle. Ihan ensimmäisenä pieni pyöräilijä kannattaa siis mitata.

Frog lyhyesti:

Englantilainen pyörämerkki Frog eroaa muista siinä, että sen pyöristä katsotaan sopiva koko sisäjalan pituuden mukaan. Frog-pyörää valitessa kannattaa kuitenkin ottaa huomioon myös lapsen ikä ja koko pituus, sillä merkin omat arviot on ehkä aavistuksen varovaisia. Sisäjalan pituuden mukaan esimerkiksi meidän keskimmäiselle olisi ollut hyvä 14-tuumainen pyörä, mutta sovittaessa se oli aivan liian pieni. 16-tuumainen oli hänelle parempi, vaikka hän ei erityisen pitkäkoipinen olekaan.

• Unisex-mallit, pyörät kiertävät perheessä hyvin lapselta toiselle, sillä niitä ei ole erityisesti suunnattu millekään sukupuolelle tyylillisesti.
• Super kevytrunkoiset pyörät – 14-tuumainen pyörä painaa esimerkiksi vain 6,3kg joten lapsen on helppo nostaa pyörä itse ylös kaatuessa
• Oma patentoitu poljinjärjestelmä
• Ei jalkajarrua, vaan etu- ja takakäsijarru. Todella helpot käyttää lapselle joka on opetellut jarruttamisen potkupyörän avulla, eihän siinäkään nimittäin ole jalkajarrua.
• Valmistetaan Iso-Britanniassa.
• Kestävä valinta ja hyvä jälleenmyyntiarvo.

Puky lyhyesti:

Pukyn pyöriä saa monessa eri koossa, ja ne ovat luonteva valinta lapselle joka on potkupyöräillyt aiemmin, sillä merkin ominaisuudet ovat jo tuttuja. Pukylla on tosiaankin olemassa välikokoja, jotka ovat harvinaisempia, kuten 18″ pyörät. Meille tuli juuri nyt esikoiselle tämä 18″ pyörä, joka on hänelle ihan mahtavan sopiva. 20″ olisi ihan liian iso, ja 16″ alkoi olla jo vähän pieni.

• Pukya saa useissa eri malleissa, väreissä ja hintaluokissa
• Kaikki pyörät valmistetaan Saksassa
• Kestävä valinta ja hyvä jälleenmyyntiarvo
• Ei niin kevyt kuin Frog

Miten 5-vuotias oppi pyöräilemään?

Kun 5v sai pyörän alleen ensimmäistä kertaa, häntä jännitti liikkeellelähtö, sekä jarrutus. Polkeminen ja tasapaino sen sijaan löytyivät heti. Ekalla kerralla hän jaksoi keskittyä ehkä puolisen tuntia. Aina avustettiin Oton kanssa vuorotellen liikkeellelähdössä, ja hän pysähtyi aina päästämällä jalat polkimilta, mutta polkeminen vauhdissa onnistui ihan ilman apua alusta asti.

Tokalla kerralla hän oppikin sitten ihan itsekseen pyöräilemään. Mä touhusin taaperon kanssa pihalla, ja hän pyöräili itsekseen pihatiellä meidän pihan vieressä  (johon ei pääse autoja). Siinä kun hän sai rauhassa harjoitella ilman äidin tai isin sähellystä, alkoi liikkeellelähtökin sujumaan, ja pian hän jo polki hurjaa vauhtia, ja jarrutti kumit sutien. Hän on pyöräillyt sen jälkeen joka päivä varmaan pari tuntia, ja ollaan jo pari kertaa käyty lenkilläkin yhdessä niin, että tytöt on olleet pyörillä. Oppiminen oli siis ”Lätt såm en plätt” niinkuin meidän lapset sanoo. Esikoisen pyöräilemään oppimisesta voi lukea TÄÄLTÄ.

Vinkit pyöräilyn opetteluun

Jokainen lapsihan on oppijana ihan erilainen, toisilla kestää kauemmin ja toiset oppivat heti. Toiset kaipaavat enemmän vanhemman tukea, ja sitä että vanhempi pitää kiinni ja on siinä henkisenä tukena. Toiset taas kaipaavat enemmän rauhaa ja sitä, että saavat opetella itsekseen omassa tahdissa. Meilläkin on perheessä ihan erilaisia oppijoita, ja meidän vanhempina pitää kunnioittaa sitä lapsen omaa tapaa oppia, sekä muistaa kannustaa, mutta ei koskaan painostaa.

Aika äkkiä sitä huomaa lapsesta, millä mielellä hän on pyöräilyn suhteen. Jos lapsi kyllästyy harjoitteluun, eikä halua harjoitella uudelleen, kannattaa antaa hetki aikaa, kyllä se innostus sieltä vielä tulee. Kaatumista ei kannata pelätä, ja jos lapsi kaatuu, ei kannata tehdä siitä isoa numeroa heti, vaan katsoa miten lapsi itse suhtautuu. Vaikka tekisi mieli huutaa että ”apua apua herranen aika sattuiko sua” niin kannattaa vaan olla ihan rauhassa ja kysyä, miten kävi, ja toimia sitten sen mukaan.

Jos lasta tukee pyöräillessä, ei kannata pitää kiinni ohjaustangosta tai pyörästä ylipäätään, vaan antaa lapsen ottaa se tasapaino itse. Pyörästä ei kannata pitää kiinni ollenkaan vaan lapsesta. Jos pidät pyörästä kiinni, niin lapsi ei opi hallitsemaan omaa kehoaan pyörän kanssa. Pidä lapsen hartiaseudulta kiinni kevyesti, mutta anna lapsen hakea tasapaino itse. 

Siirtyminen ensimmäisestä polkupyörästä suurempaan pyörään

Lapselle sopiva ajoasento on selkä pystyssä, eli jos ohjaustankoon joutuu hirveästi kurkottelemaan, pyörän runko on yksinkertaisesti liian iso. Ohjaustangon pitäisi olla suunnilleen lapsen hartioiden levyinen. Jos lapsi pystyy istumaan pyörän satulassa niin, että toinen jalka yltää alempana olevalle polkimelle ja toinen maahan, satulan korkeus on sopiva. Eli molempien jalkojen ei tarvitse yltää kokonaan maahan. 

Yleensä pyöriä saa tosiaankin 12″ koossa, 16″ koossa ja 20″ koossa, mutta Frogilta löytyy myös 14″ pyöriä ja Pukyltä 18″ pyöriä. Tämä 18″ pyörä on nyt käytössä meidän kuusivuotiaalla, jolta pituutta löytyy 115cm. Joidenkin taulukoiden mukaan hänelle sopisi myös 20″ pyörä, mutta oikeasti se on kyllä ihan hurjan iso vielä, kun tämäkin pyörä näyttää hänellä niin suurelta. Jalat kyllä yltävät maahan, mutta isomman pyörän kanssa hän joutuisi kurkottelemaan ohjaustankoa ihan liikaa. Hän tuntee itse juuri tämän koon itselleen parhaaksi, ja tällä mennään. Meillä on onneksi se hyvä, että pyöriä ei tarvitse ostaa vain yhdelle, vaan ne menevät sitten pikkusiskoille vielä käyttöön, eli ei haittaa vaikka tämä koko jäisikin nyt vain yhden vuoden jutuksi.

Parhaat pyöräilykypärät lapselle

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä asiaa pyöräilykypäristä. Kypärähän on pyöräilijän tärkein varuste, ja siihen kannattaa satsata. Kypärä on tärkeä pukea oikein päähän, ja mallin kannattaa olla mahdollisimman syvä ja hyvin säädettävä, jotta se on oikean kokoinen. Meidän lapsilla on päässään Polkupedistä saadut Ked-merkkiset kypärät, joita saa monissa eri väreissä ja malleissa. Ked-kypärissä on takana vilkkuva valo, ja ne tulevat syvälle päähän, ja suojaavat hyvin joka puolelta. Taaperolla on Ked Meggy-kypärä S-koossa mustana. Hän rakastaa omaa kypäräänsä ja haluaisi pitää sitä koko ajan päässä. Ked-kypärät on siitä myös kivoja, että niissä ei ole sitä vaaraa, että iho jäisi lukitusmekanismin väliin. Siinä kohdassa on pehmuste, ja lukitusmekanismi on sellainen, että iho ei mitenkään voi jäädä sinne väliin.

Isommilla tytöillä on toisella Ked Meggy K-star heijastinkypärä, sekä toisella Ked Kailu -kypärä. Molemmat on hyviä, kevyitä ja tytöt osaavat itse laittaa ne päähän ja ottaa pois. Meidän aikuisten tehtävä on varmistaa, että kypärä on aina oikein päähän laitettu.

HUH, sellainen tietopläjäys pyöräilystä! Jos teillä on jotain kysyttävää, niin kysykää ihmeessä!

Polkupedistä vielä sen verran, että heillä on ihan mahtava systeemi: he kunnostavat ja myyvät eteenpäin myös vanhat heiltä ostetut Puky-potkupyörät (huom! tällä hetkellä siis vain potkupyörät, ei polkupyöriä). Eli kun tilaat Polkupedistä sitten vanhan potkupyörän tilalle uuden isomman, voit palauttaa vanhan potkupyörän uuden pyörän laatikossa Polkupedille, ja saat vähintään 50% takaisin vanhan potkupyörän hinnasta. Tämä on ihan uusi juttu heillä, joka on tullut tänä keväänä, ja lisää tästä voi tiedustella esim. heidän nettisivujen chatissa, josta saa nopeasti vastauksen.

Polkuped on suomalainen perheyritys, joka keskittynyt lasten ulkoiluun ja harrastamiseen. Polkupedin tarina on alkanut juuri Pukyn potkupyöristä, ja laajentunut sitten kaikkeen muuhunkin ulkoiluun! Polkupedin takana on aivan ihania ihmisiä, joilta saa super asiantuntevaa ja henkilökohtaista palvelua. 

Saatiin jokin aika sitten Polkupedista Tiaralle uusi 16-tuumainen Puky polkupyörä*. Mun on pitänyt kirjoittaa tästä jo aikaa sitten, mutta en vaan ole saanut tehtyä. Nyt kuitenkin kokosin yhteen meidän kokemukset siirtymisestä potkupyörästä polkupyörään, sekä fiilikset uudesta pyörästä ja vinkit pyörän valintaan.

Alussa me jännättiin Oton kanssa, että voiko se tosiaan olla mahdollista että pyöräilyn opetteluun ei tarvittaisi apurattaita. Jo eka kerralla kun neiti kiipesi pyörän satulaan alkoi tasapaino kuitenkin löytyä ja hän tiesi heti miten poljetaan. Tyttö kiljui tyytyväisenä ja polki eteenpäin, ja me juostiin sydän syrjällään perässä Oton kanssa kevyesti kiinni pitäen. Hyvää treeniä siinä pyörän perässä juostessa on ainakin saanut. Nyt ei tarvitse enää pitää kiinni, mutta juostaan edelleen perässä.

Potkupyörästä on ollut ainakin meidän kokemuksen mukaan kuitenkin rutkasti hyötyä, sillä tasapaino löytyi tosi nopeasti myös polkupyörällä, ja tuntuma pyörään oli hyvä. Suosittelen ehdottomasti potkupyörää ennen polkupyörän hankkimista, sillä potkupyörän kanssa oppii nimenomaan pitämään itse sitä pyörää pystyssä. Lisäksi Pukyn laadukkaissa potku- ja polkupyörissä on kaikissa käsijarru, eli jarruttamisen voi opetella jo potkupyöräillessä ja sitten vain jarruttaa samalla tavalla polkupyöräillessä.  Pukyn polkupyörissä jarru on sopiva lapsen voimille, eikä liian jäykkä.

Polkemista Tiara oli harjoitellut päiväkodin kolmipyöräisillä, joten sekin tekniikka oli jo hallussa. Toistaiseksi ollaan pysytty ihan lähialueilla eikä lähdetty kauas, mutta mulla on kova luotto että me lähdetään pian pyöräretkelle yhdessä.  Vielä pari kertaa harjoitellaan kääntymistä, pysähtymistä ja ohjausta, ja sitten tämäkin hermoheikko äiti uskaltautuu jo kotitalon viereistä aukiota kauemmaksi. Musta on hyvä vaan harjoitella turvallisessa lähiympäristössä aluksi, että saa tarpeeksi varmuutta.

Me valittiin 16-tuumainen pyörä, joka sopii 3-vuotiaasta ylöspäin tai yli 100cm  pituiselle lapselle. Meidän neidillä pituutta siis 102cm, ja koko on oikein hyvä. Pyörässä on alumiinirunko, joka on matala niin että lapsen on helppo nousta sen selkään. Satulan ja ohjaustangon korkeutta voi tietenkin säätää, ja tärkeää on myös se etteivät ne ole liian matalalla, sillä liian matalalla olevan satulan kanssa lapsi ei saa polkemiseen tarpeeksi voimaa.

Samalla kun saatiin Tipalle käyttöön uusi pyörä, annettiin vaihdossa takaisin Polkupedille viime vuonna Zeldalle käyttöön saatu minikokoinen potkupyörä, ja Zelda vaihtoi Tiaran vanhaan isompaan potkupyörään. Minipotkupyörä oli edelleen ihan priimakunnossa vaikka sillä on kulutettu asfaltteja ihan huolella vuoden verran. Pukyn potkupyöristä löytyy käyttökokemuksia Zeldan osalta pienemmästä Puky LR M -potkupyörästä ja Tiaran osalta suuremmasta Puky LR L -potkupyörästä.

Tämä vaihdos oli myös oikein hyvä, sillä kuopus on venähtänyt vuodessa melkein siskonsa mittaiseksi ja vanha potkupyörä oli auttamattomasti liian pieni. Nyt hän potkii ketterästi menemään uudellavanhalla L-kokoisella potkupyörällään.

Kyllä tuntuu uskomattomalta, että minun esikoisvauvani osaa jo pyöräillä! Muutamat liikutuksen kyynelet olen tirauttanut, se vaan jotenkin tuntui niin hurjalta että ihan tosiaan aikaa on kulunut niin paljon että tyyppi polkee jo menemään. En malta odottaa että päästään kunnolla lenkille, niin että mä juoksen ja hän polkee, siitä tulee huippua!

Ihanaa että ainakin esikoisen pyöräilemään oppiminen meni näin kivuttomasti. Itse muistan purreeni hammasta harjoitellessani punavalkoisella pyörälläni ilman apurattaita polkemista, ja kaatuneenikin monta kertaa. Ja taisin oppia pyöräilemään ilman apuarattaita vasta 6-vuotiaana. 90-luvulla ei vielä potkupyöriä ollutkaan, ja apurattailla harjoitellessa lapsella ei ole mahdollisuutta oppia esimerkiksi kääntyessä oppia kallistamaan pyörää oikeaan suuntaan, sillä apurattaat vaativat kallistuksen juuri päinvastaiseen suuntaan. Siksi kai se harjoittelu niin takkusikin, kun tasapainoa oli vaikea hallita kun samaan aikaan piti tehdä kaikki päinvastoin kun oli tottunut tekemään. Onneksi nykyään on helpompaa kuin mun lapsuudessa!

Miten teillä on sujunut potkupyörästä polkupyörään vaihto tai pyöräilemään opettelu?

Tämän päivän harmaita pilviä katsoessa ei voi olla kuin superonnellinen että saatiin eilen viettää ihana päivä auringosta ja lämmöstä ulkona nauttien. Lähdettiin heti aamupäivästä ulos pyöräilemään ja hengailemaan, ja nautittiin kevään ensimmäiset jäätelöt ulkona. Tytöt potkivat molemmat eteenpäin jo sen verran reipasta vauhtia että mekin saatiin Oton kanssa pieni hiki pintaan kun käveltiin heidän vierellään.Viime vuonna Polkupedista saadut Puky-potkupyörät on olleet kyllä todella hyvät ja todella kovassa käytössä.

Esikoinen on oppinut päiväkodissa polkemaan polkupyörää, ja hänelle meillä on suunnitelmissa hommata ensimmäinen polkupyörä tässä kevään aikana. Kuopus saa jatkaa vielä tämän kesän ainakin potkuttelua, mutta isosiskonsa Pukyllä*. Pyöristä löytyy lisää tietoa tästä postauksesta jonka viime vuonna kirjoitin.

Kypärät*, lukot* ja pyöräilyhanskat* ovat Crazy Safetyn, ja ne on saatu Gefferiltä. Crazy Safetyn kypärät ovat kaikki huippuhauskoja eläinhahmoja, ja ne ovat sekä turvallisia että hyvännäköisiä. Kypärissä on myös kuminen leukasuoja, mikä on todella kätevä, sillä usein juuri leuka ottaa muksuilla hittiä kun he kaatuvat pyörällä. Kypärissä on paljon säätövaraa, ja ne pysyvät hyvin päässä. Sarjaan kuuluu pyöräilyhanskat, lukot, soittokellot ja juomapullot myös.

Meidän neidit saivat itse valkata kypäränsä, ja Tiara valitsi yllättäen pinkin Cheshire Cat -mallin, Zelda taas ihanan raidallisen Zebran. Valinnanvaraa löytyy dinosauruksista lohikäärmeisiin ja kissoihin. Myös pyöräilyhanskat ovat tosi hyvät, kun ne suojaavat kämmeniä asfaltti-ihottumalta kaatuessa.

Jäätelö auringossa maistui niin hyvältä lenkin jälkeen, ai että. Alkaa ihan hymyilyttää kun muistelenkin. Eilen ei tuullut ollenkaan ja teki ihan mieli ottaa takki pois kun oli niin lämmin, mutta ei nyt sentään vielä. Zelda on mun kanssa jätskisamis, hän valitsee aina suklaan niinkuin minäkin. Otto ja Tiara taas tykkäävät kokeilla muita juttuja, esikoisen lemppari on mansikka ja Otto tykkää kaikesta kummallisesta, haha.

Pyörälenkin jälkeen me aloitettiin Oton kanssa vihdoinkin ruokailuryhmän maalausprojekti joka on onneksi edennyt tosi vauhdilla, ja varmaankin valmistuu tänään. Katseltiin myös eilen elokuvaa lasten kanssa, ja leikittiin legoilla, ja käytiin vielä saunassa ennenkuin tytöt menivät nukkumaan. Illalla alettiin Oton kanssa katsomaan Star Trek-leffaa Netflixistä mutta mä nukahdin jo ennen puoliväliä, miksi mulle aina käy niin! Tämä aamu me ollaan vietetty aapista lukien ja legoilla leikkien. Ihan perus sateinen sunnuntai siis! Mukavaa vaan löhötä verkkareissa, en pistä ollenkaan pahitteeksi.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille <3

Eilen nautittiin ihan uskomattoman ihanasta säästä illalla, ja lähdettiin ulos. Napattiin tytöille pyörät mukaan, iskettiin jalkaan uudet sandaalit ja päähän uudet lätsät ja done, valmiita. Ihan parasta, ei ulkovaaterumbaa ei mitään, sen kun vaan lähtee ovesta ulos. Löysin tytöille uudet hauskat korvalliset olkihatut Tigerista, ja  kesäsandaalit Zarasta. Tai no Tiara löysi oikeastaan nuo ihanat hatut, ja mäkin sitten ihastuin niihin. Hintaa oli yhdellä hatulla neljä euroa, eli ei todellakaan paha, nuo olkihatut kun ainakin meillä tuppaa olemaan sellaisia yhden kesän ihmeitä.

Itselleni löysin torstaina hassun jäätelöteepaidan H&M:ltä. Otto osti aiemmin samana päivänä itselleen jätskiteepaidan, ja sitten kun näin tuon niin mun oli pakko vain ostaa se itselleni. Voidaan sitten koko perhe samistella joku päivä jätskipaidoissa, kun tytöiltä sellaiset on löytyneet jo pidemmän aikaa. Ehkä vähän huvittavaa, mutta kesällä saa ottaa rennosti ja tehdä hupsujakin juttuja, tytöt ainakin on ylpeitä kun meillä on kaikilla nyt ”samanlaiset” paidat.

Tytöt pyöräilivät aivan onnessaan ulkona ja mä sain napattua kauniissa ilta-auringossa heistä muutaman kuvan. Viihdyttiin ulkona pitkään ja käveltiin kaikessa rauhassa takaisin kotiin ja iltapalalle. Tyttöjen mentyä nukkumaan me katsottiin Oton ja Emmiksen kanssa vielä leffaa ja laitettiin iltapalaa.

Nämä neljä päivää on olleet ihanat, mulla on niin hyvä mieli ja hyvä olo, ja ollaan myös nukuttu ihan superhyvin koko perhe. Eilen aamulla heräsin pirteänä jo aamuseitsemältä ihan yksin, ja join kaikessa rauhassa kahvia auringonpaisteessa. Sain olla yksin hereillä yli tunnin ennen kuin lapset heräsivät. Tänään taas kävi sitten toinen ääripää, heräsin aamulla ja olo oli levännyt, kuin olisi nukkunut kaikki kevään univelat pois. Ajattelin että kello on varmaan kahdeksan, mutta se olikin melkein puoli kymmenen! En voinut uskoa silmiäni kun katsoin kelloa, ja tytöt nukkuivat vielä, vaikka menivät illalla jo ennen yhdeksää nukkumaan. Toivottavasti tämä enteilee sitä että kesälomallakin olisi luvassa muutama tällainen aamu.

Toisaalta tykkään kuitenkin hirveästi herätä aikaisin, silloin ehtii tehdä enemmän päivän aikana ja pääsee ajoissa liikkeelle. Tämä sunnuntai on tuntunut jotenkin oudon lyhyeltä kun heräsi pari tuntia normaalia myöhemmin, mutta eipä se mitään haittaa. Emmis lähti tänään takaisin kotiin, ja meille jäi kauhea ikävä, mutta oli niin ihanaa viettää aikaa yhdessä. Pitää varmaan alkaa suunnittelemaan Rovaniemen reissua tyttöjen kanssa joskus lähitulevaisuudessa, samalla kun moikataan kummitätiä voitaisiin vaikka käydä Napapiirillä ja Santa Parkissa.Kiitos vielä Emmikselle ihanasta pitkästä viikonlopusta<3

Juhlittiin tänään vähän etukäteen Oton huomisia synttäreitä kakun ja lahjan merkeissä, ja niistä lisää luvassa huomenna, tein nimittäin aika herkkua kakkua vaikka itse sanonkin!

Meillä alkaa nyt viimeinen kunnon arkiviikko ennen Oton kesälomaa ja juhannusta, ja mä uskon että tästä viikosta tulee ihan huippu. Neljä päivää ja sitten lomaillaan yhdessä koko perhe. Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille ja hyvää yötä <3