Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Flunssa on viimeinkin suunnilleen selätetty ja joulufiilis on alkanut palailemaan kun voi taas keskittyä muuhunkin kuin vain aivasteluun, niistämiseen ja palelemiseen. Viikonloppu meni kyllä aivan hämärän peitossa, sohvalla makoillen nenäliinapaketti kourassa, onneksi sentään Tiara kerkesi parantua ennen kuin flunssa iski kunnolla meihin muihin. Vähän taisi neidilläkin silti olla flunssan jäljiltä veto poissa kun se niin kiltisti hengaili mun kanssa sohvalla koko lauantain kun Otto oli töissä. Levitettiin sohva isoksi, löhöiltiin yökkäreissä, lueskeltiin ainakin miljoona kirjaa sekä vino pino naistenlehtiä ja katsottiin piirrettyjä telkkarista. Lauantaina illalla mun äitikin tuli Oulusta onneksi tänne niin sunnuntaina Tiarallakin oli sitten seuraa ja mä sain levätä ihan rauhassa. Maanantaina mulla oli jo vähän parempi olo ja minä, Tiara ja äiti käväistiin kahvilla vanhan lukioaikaisen luokkakaverini kanssa Kampin Johdossa. Oli hauska tavata kaveria monen vuoden takaa! Mä söin superherkullista mango-kana toastia ja join mansikkasoodaa pitkästä aikaa. Tiara maisteli kylmäsavulohibagelia mun äidin lautaselta ja tykkäsi hirmuisen kovasti. Nyt voisin laittaa kuvapläjäystä viikonlopulta ja maanantailta, sekä asukuviakin pitkästä aikaa!

Ihana Tipa, äidin pikku yökkärisohvaperuna! Ja mun maailman parhaat ampparivillasukat oli myös pakko ikuistaa kuvaan, taattua laatua by mummo! Mä rakastan noiden pirteää väriä, ne päällä ei voi palella.

Tänään suunnattiin heti aamuisella Tiaran, äidin ja Mörkön kanssa ulkoilemaan kirpsakkaan pakkassäähän. Mä en voi käsittää että tuosta neidistä on tullut noin iso, Tiara käveli tänään ihan itse melkein 400 metriä kun oltiin matkalla puistoon. Rattaat oli mukana mutta Tiara ihan itse halusi tepsutella koko matkan. Eihän se eteneminen ihan yhtä nopeaa ole kuin meillä aikuisilla mutta eipä meillä ollut kiirekään, Mörkökin sai haisteltua koirakavereiden terkkuja ihan rauhassa kun edettiin taaperon tahdissa. Niin ja Tiarakin harjoitteli Mörkön talutusta mutta flexi ei oikein pysynyt tumppukädessä yhtä hyvin kuin pysyy sisällä paljaassa kädessä. Musta on ihanaa asua juuri täällä minne ollaan muutettu, ei nimittäin kovin monessa paikassa Helsingissä tulisi mieleenkään antaa 1-vuotiaan kävellä ihan itsekseen ilman että pitää kädestä kiinni mutta meiltä on kotiovelta mukava rannassa kulkeva kävelyreitti ilman yhtäkään tienylitystä suoraan leikkipuistoon. On ihanaa kun on turvallista, kaunista ja rauhallista. Täällä silmä lepää ja hiljaisuuskin on samaa luokkaa kuin meidän mummolassa silloin kun se sijaitsi vielä 2000:n asukkaan maalaiskunnassa.

Hurjan paljon kiitoksia kaikille meitä onnitelleille vielä, olette kyllä ihania! Niin ja siitä nimidilemmasta, me keksittiinkin jo eilen neitokaiselle mitä mahtavin nimi. Oltiin unohdettu eräs nimi ihan kokonaan ja siitä se sitten lähtikin, nyt vain pitäisi malttaa pitää salassa tuo ihana nimi ristiäisiin asti jotka mitä luultavimmin ovat touko-, kesä- tai viimeistään heinäkuussa. Eli ihan liian kauan vielä siihen nähden miten paljon mun tekisi jo nyt mieli kuuluttaa nimeä koko maailmalle! Mutta ehkä mä kestän jotenkin.

Huomenna olisi tarkoitus jatkaa taas jouluvalmisteluja, piparitalo on jo valmiina ja kinkku odottaa pakkasessa sulamaan nostamista. Ihan huikeaa että jouluun on enää viisi yötä! Piparisatsi numero kolme ja jouluruuat pitää vielä valmistaa kaikki, mutta siivous on onneksi jo hyvällä mallilla ja melkein kaikki lahjatkin ostettu ja paketoitu. Pikkusiskolle pitää vielä joku paketti käydä hakemassa, kenties ensimmäinen oma mekko koossa 50 tai vaikkapa Pentik-pupu ekaksi unileluksi (tai molemmat). Viikonloppuna aion ahkeroida jotta jouluaattona voin keskittyä ainoastaan syömiseen, syömiseen ja Lumiukko -piirretyn katseluun telkkarista. Sitten jatkan taas syömistä! Ajattelin kirjoittaa mahdollisesti erillistä postausta meidän joulumenusta, mutta mitä herkkuja teidän on ehdottomasti saatava joulupöydässä? Mulla ne olisivat normaalisti se paljonpuhumani graavilohi sekä mäti, mutta tänä jouluna mä toivon että itsetehty sienisalaatti lohduttaisi kinkun, uunilohen ja laatikoiden lisäksi edes vähän kun en niitä saa.

Eilen vietin tervetulleen hetken sitä kuuluisaa omaa aikaa kun suuntasin keskustaan ravintola Iguanaan syömään ja juhlistamaan ystäväni Nonan synttäreitä. Viimeksi olen tosiaan käynyt ”yksin” jossain viime elokuussa kun kävin elokuvissa, että oli ihan kivakin lähteä jonnekin ja jättää Tiara isin hellään huomaan! Tai no nyt kyllä huijasin, kävin viime viikolla ihan ypöyksin Siwassa hakemassa Jotexin paketin missä oli ne jouluverhot ja kello oli lähemmäs puoli yhdeksän illalla, voin kertoa että olin ihan paniikissa kun niin myöhään yksin liikuin ulkona! Piti soittaa äidille ja jutella sen kanssa koko matka vaikka me asutaan varmaan maailman turvallisimmalla hissukka-alueella jossa ei liiku iltaisin muita kun satunnaisia sauvakävelijöitä. Mä en jotenkin kaipaa sitä omaa aikaa kovinkaan paljoa, en tiedä johtuuko raskaudesta vai olenko muuttunut muuten vaan tälläiseksi lämpimiä villasukkia ja läheisyyttä joka ilta kaipaavaksi kotihiireksi mutta mä vaan tällä hetkellä nautin kaikkein eniten siitä kun saan oleilla rauhassa kotona. Anyway, vaikka kotihiiri olenkin niin silloin harvoin kun jaksan jonnekin itseni raahata niin yleensä viihdyn oikein hyvin, että kiitoksia vain Nona & Co. eilisestä mahtavasta seurasta!

                   Mua nauratti eilen kun tilasin itselleni alkoholittoman glögin alkupalaksi niin kassakoneeseen tuli teksti ”Lasten glögi”! Ei tää näin kirjotettuna ehkä kuulosta enää niin hauskalta mutta eilen se oli aika hassua! Ruuaksi otin Chicken burritoa ja se oli kyllä tosi hyvää, vaikkakin annos oli niin iso että söin sitä varmaan ainakin tunnin enkä silti saanut lautasta ihan tyhjäksi.  Lauantaina onkin vuorossa texmexin jälkeen kreikkalaista ruokaa jos vaan päästään luvatussa lumimyrskyssä ja samalle viikonlopulle osuvassa metrolakossa liikkumaan ravintolaan asti. Kreikkalaista en ookaan ravintolassa syönyt sitten Kreikan reissun joka tehtiin äidin kanssa silloin kuin olin 10-vuotias että taitaapa olla aikakin jo päästä maistelemaan! Fetajuustoa en vaan taida voida syödä, harmi! Mutta eiköhän sieltä kreikkalaisesta menusta löydy kaikkea muutakin hyvää syötävää sitten, ainakin tsatsikia on pakko saada. Nyt voisin kuitenkin pitäytyä vielä tässä edellisessä ravintolareissussa ja laittaa pari kuvaa!

Oli pakko vanhojen aikojen muistoksi ottaa kunnon poseerauskuva! Ja onpa kyllä pakko myös sanoa että näyttää niin paljon kivemmalta kun vaan hymyilee luonnollisesti eikä luimistele tuolla tavalla niinkuin vasemmanpuoleisessa kuvassa. Miksi mä koskaan teini-ikäisenä kuvittelin että poseeraaminen on hot, rock & pop eikä kuvissa voi olla luonnollinen saatika sitten hymyillä?! Ainiin, ja välissä kiharsin parit laineet tukkaan suoristusraudalla pitkästä aikaa. Musta tuntuu että näytän kiltimmältä laineikkaissa hiuksissa, mutta toki varmaan tuo suhteellisen järkyttävä poseerauskin vaikuttaa näissä vierekkäin asetetuissa kuvissa. Hei muuten, multa pyydettiin sitä hiuspostausta, onko teillä mahdollisesti toiveita sen sisällöstä jos sellaisen toteuttelisin tässä piakkoin?

Synttärisankari ei tykännyt kun yritin ottaa kuvaa, siitä tuo äärimmäisen tyylikäs keskimmäinen kuva! No okei ehkä halusin vähän esitellä Nonan ihanaa ristisormustakin, mullekin tuollainen! Tämän päivän jutuista vähän lisää sitten seuraavassa postauksessa joka on varmaankin ihan mukava ylläri ainakin joidenkin mielestä! Se on nimittäin jotain sellaista mitä ei myöskään ole vähään aikaan mun blogissa nähty, ehkä joku jo arvaakin.. 😉

Huomasin juuri tässä ettei mun blogissa ole ollut yhtään (!!!) päivän asua tai mitään muutakaan vaate-, tyyli- tai kauneus -aiheista kirjoitusta aikapäiviin ja ajattelin korjata tämän vääryyden! Mä kovasti toivon ettei mun tyyli kovin pahasti häviäisi tässä raskauden myötä, mutta tuossa muuton tuoksinassa ja pahimpien päänsärky/väsy -viikkojen aikana eivät ne vaatteet kyllä olleet ihan ekana mielessä ja voinkin ihan rehdisti myöntää kulkeneeni aika pitkälti leggingseissä, löysässä villatakissa ja perustopissa useamman viikon. Nyt kun olo on alkanut helpottaa ja mahakumpukin alkanut tulemaan kunnolla esille on vaatekaapin sisältökin taas kummasti alkanut kiinnostaa. Kasvavaa masua on ihana korostaa empire-leikkauksilla ja tiukoilla paidoilla, mutta omat haasteensa pukeutumiseen tuo sopivan vaatekoon löytymättömyys, varsinkin farkuissa. Mun omat farkut menevät vielä ihan helposti jalkaan, mutta kaikki mahdolliset kiinnitysviritelmät puristavat alavatsaa jo aika ikävästi. Äitiysfarkuissa taas ei vielä koko 34 ole mulle sopiva koska en ole kasvanut tarpeeksi takamuksesta enkä kyllä mahastakaan. Äitiystoppien/-paitojen koko 34 ton myöskin liian iso vielä, jopa trikoopaidat pussittavat löysinä mahan kohdalta. Kaikki normaalit paidat pitkiä perustoppeja lukuunottamatta taas ovat jo liian lyhyitä! Tällä hetkellä siis mun pukeutumisen kulmakiviä ovat alaspäin levenevähelmaiset mekot, ne miljoonaan kertaan mainitut pitkät perustopit ja löysät tunikat. Mekot ovat mukavimpia, niiden kanssa kun alaosaksi riittävät superpehmeät ja lämpimät mustat villasukkahousut. Tämänkin päivän asuna oli mekko, viimeisillään Tiaraa odottaessani tilasin sen peittämään raskaudenjälkeistä löllömahaa mutta sopii se mun mielestä raskauspukeutumiseenkin mukavasti!

Talviraskauden pukeutumisessa mun mielestä (näin hermoheikko tunari kun olen) ovat tärkeintä hyvät talvikengät joissa on kunnolliset, liukkailla keleilläkin pitävät pohjat. Siksi olenkin ottanut käyttööni mummoni vanhat viininpunaiset (kuva vääristää väriä hurjasti!) saappaat joista kuvailemani tukevat pohjat löytyvät. Saappaissa on lämmin vuori ja mun mielestä ne ainakin ovat ajattoman tyylikkäät. Ja eikös se viininpunainen kuulu tämän syksyn väreihinkin? Mä ainakin tykkään todella paljon! Kiitos mummolle loistavista talvikengistä jotka muuten korkeasta iästään huolimatta ovat edelleen kuin uudet. Kengistä onkin hyvä siirtyä toiseen mun sydäntä lähellä olevaan asiaan; nimittäin hiuksiin! Mä oon niin onnellinen että katkaisin sen lähes viiden vuoden hiustenpidennyskierteen viime tammikuussa ja aloin kasvattaa vihdoin omaa lyhyttä, kärsinyttä pehkoani takaisin. Tällä hetkellä mun hiukset ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen ja voin ylpeänä ilmoittaa pitäneeni taukoa myös hiustenvärjäämisestä elokuun alusta asti eli pian neljä kuukautta! Jotenkin ihmeen kaupalla onnistuin silloin valitsemaan sellaisen värin tukkaani, että mulla ei näy viiden sentin juurikasvussa kuin ehkä yhden asteen sävyero jos oikein tuijottaa  hartaasti luonnonvalossa/tukka märkänä ja ajattelinkin välttää nyt myös hiusten värjäämistä ainakin raskauden loppuun asti. Se on hassua miten siitä omasta hiustenväristä pyrkii eroon koko teini-iän ja oikeasti se onkin se kaikkein omin juttu joka sopii parhaiten ainakin mun mielestä. Mutta en kyllä ottanut tätä aihetta kehuakseni omaa kuontaloani, vaan kehuakseni n. kuukauden käytössä olleita uusia tuttavuuksiani; Tigi Bed Headin Totally baked meringue styling prep -hiusmarenkia ja Tangle Teezeriä, takkujenkesyttäjää jonka ihmeellisen tehon kaikki muut ovat varmaan huomanneet jo aikoja sitten!

Tuo hiusmarenki on tuuheuttavaa hurmaavantuoksuista vaahtoa, jota laitetaan reilusti koko päähän pyyhekuiviin hiuksiin ennen föönausta. Voin kertoa että mulla ei todellakaan ole mikään maailman tuuhein kuontalo, joten mä oon aivan häkeltynyt siitä mitä tuolla vaahdolla saa aikaan ja todellakin suosittelen! Ainoa miinus on se liian herkullinen tuoksu, tekis mieli syödä tuo koko purkillinen vaikka se ei varmaankaan tekisi kovin hyvää! Noissa ylläolevissa kuvissa en ole tehnyt hiuksilleni muuta kuin hieronut Totally bakedia hiusten koko pituuksiin ja kuivannut föönillä normaalisti ja kuvienottohetkellä tuosta käsittelystä on jo muutama tunti, eli ainakin mun hiirenhännässä toi tuote pitää mun mielestä sen tuuheuden aika hyvin monenkin tunnin ajan. 

               Pidennysten käytön aikaan totuin aina käyttämään pehmeää luonnonharjaksista harjaa ja hämmennys olikin suuri kun ilman pidennyksiä ei niitä olisi enää tarvinnutkaan käyttää, mutta ”normaalit” markettihiusharjat tuntuivat siltä että kaikki hiukset katkeavat ja harjaaminen sattui. Mä käytin uskollisesti omaa Hairmail -kampaamotukusta aikoinaan ostettua harjaani myös ilman pidennyksiä vaikka se veteli jo ihan viimeisiään, kunnes sitten kuukausi sitten uutta shampoota ostaessani en voinut olla nappaamatta pirteän oranssia Tangle Teezeriä mukaani. Se on aivan loistava, ei revi tukkaa yhtään ja on myös helppo puhdistaa. Harja istuu kivasti käteen ja sen löytää jättilaukustakin helposti pirteän värin perusteella. 14 euron hintakaan (ainakin Hairlekiinista ostin tuotteen tuohon hintaan) ei mitenkään päätä huimaa ja uskoisin että tuo harja kestää kyllä vuosia. Koska olen äiti, on mun pinnallisuuspläjäyksen lopuksi vielä pakko hehkuttaa vähän meidän söpöä pikku keinujaa, vai voiko joku teistä muka vastustaa tuota super iloista kuusihampaista hymyä?

Mä en ainakaan voi! Tiaran lempipuuhaa keinussa on aina alkuhuuman ja riemunkilj
ahdusten jälkeen nojata reilusti taaksepäin ja tuijotella taivaalle hämmentyneenä. Joka kerta sama juttu, voin kyllä uskoa että yksivuotiaalle sellainen asia kun taivas on aika harvinaisen jännittävä! Onhan se ihan erilainen kuin katto kotona tai vaikka bussissa, siellä on pilviä ja kaikki liikkuu kokoajan. Äidin ihana pieni ihmettelijä!

Loppuun vielä vähän numerofaktaa, nimittäin teitä lukijoita on bloggerin kautta jo yli 1500!! Aivan huikea juttu, puolitoista tuhatta! Kiitos teille kaikille ihanille jotka jaksatte meidän juttuja seurailla! Tänään myös Kideblogien facebook-sivuilla meni rikki 400 tykkäystä! Käykää siis ihmeessä muutkin tykkäämässä Kideblogeista facebookissa täällä vielä kun ehditte ennen uuden upean äitiblogiportaalin julkaisua, luvassa nimittäin niitä yhteistyökumppaneiden huikeita palkintoja jotka arvotaan kaikkien ennen julkaisua tykänneiden kesken. Ja jos jollakin on mennyt But I’m a human not a sandwichin siirtyminen blogiportaaliin ohitse, voi siitä käydä lukemassa lisää täällä!

Mä alan nyt kokkailemaan tonnikalasalaattia itselleni, olen sitä tässä kaksi päivää himoinnut vaikka normaalisti inhoan tonnikalaa. Kummallisia lieveilmiöitä aiheuttaa kyllä tämä raskaana oleminen! Ihanaa loppuviikkoa kaikille ja hyvää yötä!

Meillä ei kyllä ole ollut puuhasta puutetta viimeaikoina, tuntuu että päivien jälkeen on niin poikki että tahtoo vain suoraan nukkumaan. Pakkaaminen ja tavaroiden läpikäyminen ei kyllä tosiaan ole mitään ihan lempipuuhaa! Tänään onneksi ehdittiin pitkästä aikaa nähdä kavereita, tarkoituksena oli mennä puistoon leikkimään Eliaksen ja Saran kanssa, mutta auringonpaiste kerkesikin hissimatkan aikana vaihtua kaatosateeksi ja myrskutuuleksi ja päädyttiinkin sitten piipahtamaan Piilo-kirppiksellä, minkä jälkeen tultiin meille syömään mokkapaloja. Tirriskä  ja Elias leikkivät innoissaan ja vähän varastelivat leluja toisiltaan, hauskaa näytti olevan. Eilen meillä kävi Oton pikkuserkku ja hänen äitinsä kylässä ja Tirriskä sai ihania 1v-lahjoja! Brion ampparista tuli uusi suursuosikki pienen tutustumisjännityksen jälkeen ja äiti ihastui neidin saamiin Du Pareil Au Memen Velourvaatteisiin. Kahvipöydässä Tirriskä oli maailman ihanin nauraessaan isolla äänellä aina kun mekin naurettiin, ihan kuin hän aivan tasan tarkkaan olisi tiennyt mistä puhuttiin! Ihanaa että kiireen keskellä ehtii tavata edes hetken ystäviä ja sukulaisia, tuntuu että siitä saa heti uutta puhtia kaikkeen. Ja puhtia tässä tosiaan tarvitaankin, kaksi viikkoa enää! Kuvista tarkkasilmäiset voivatkin bongata meillä tämän hetken hallitsevina sisustuselementteinä toimivia pahvilaatikoita.

Huomiseksi on taas luvattu koko päivä sadetta, joten ainakin säät tukevat huomattavasti tätä pakkaamisprosessia. Mä oon pahoillani siitä että postauksia tulee tällä hetkellä niin harvoin ja ne ovat usein lyhyempiä kuin normaalisti, vannon ja vakuutan että postaustahti ja -laatu palaavat normaaleiksi viimeistään heti muuttohässäköiden jälkeen! Ensi viikolla teille on tulossa ainakin yksi, ellei jopa kaksi jymy-ylläripostausta jos hyvin käy, mutta niistä lisää tosiaan vasta sitten! Mä en millään malttaisi edes odottaa ensi viikkoon, mutta vielä pitää jaksaa muutama päivä. Nyt mua kutsuu tuolla taas pahvilaatikkomeri ja purkamista odottavat ah-niin-ihanat keittiön kaapit, astioita ei ole tarkoitus vielä kaikkia pakata mutta miten tuonne keittiön korkeisiin kaappeihin on saatu kasattua niin paljon kaikkea muutakin ei niin tarpeellista? Viikonloppuna on onneksi luvassa toinenkin kaivattu hengähdystauko tähän hullunmyllyyn kun suunnataan ihanan Anniinan kanssa Helsingin messukeskukseen I love me -messuille ja pidetään vähän laatuaikaa äitien kesken! Onkos joku muukin menossa messuille? Tulkaa ihmeessä moikkailemaan jos bongaatte meitä lauantaina!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille♥♥

Mielenkiintoista. Avovaimoni mukaan olen luvannut kirjoittaa mielipiteeni tuosta kantorepunhötäkästä joka meille on pölähtänyt tuossa viikkoa takaperin. Tulako se oli?

Totta puhuakseni, onhan tuota ”reppua” tullut muutaman kerran käytettyä. Ihan hauska tekele. Tänäänkin tuli taas, jokseenkin pakon alla, vehjettä testattua kun lähdettiin Verkkokaupassa pyörähtämään.

Metromatka itsessään ei nyt mennyt ihan nappiin, tuli sitten seistyä reilu parikytä minuuttia Vuokista keskustaan kun ei istua viittinyt ettei vauva liiskannu mun ruhon alle, niin jäin vaan kiltisti seisomaan ja tarraamaan tolpasta kiinni kahden hengen edestä kun metrokuski tapansa mukaisesti iski vuorotellen kaasun pohjaan ja liinat kiinni.

Sen jälkeinen Kampissa pyöriminen ja sporan paikantaminen taas oli huomattavasti mukavampi kokemus. Ei tarvinnut saatana hissiin jonottaa, hullua luksusta! Sporassakin neiti auttoi ja otti omatoimisesti takavasemmallani sijaitsevasta tolpasta kiinni. Oli vissiin ollut senverta hutera metrokyyti. Ja tapansa mukaisesti yksi paikallisista kukkahattutädeistä näytti työntäneen jotain liian syvälle jonnekkin, siihen malliin tuijotti minua ja Tiaraa. Tai sitten mun housut oli taas valahtanu jonnekki perstuntuman alapuolelle, tiedä häntä, #YOLO.

Jätkäsaaren päässä taas, näköalatasanteella, hyvin ahtaan hissireissun jälkeen totesi neiti isin mieliksi että nyt riitti. Lapsi maahan pyörimään ja isin selkä ansaitulle lepotauolle.

Kyllä mä näen tollaselle käyttöä, varsinkinkin jos on pienempi lapsi matkassa. Ei sillä että Tiaraa olisi vaikea siinä kantaa. Tuo ipana nyt vaan on vähän tollanen että se kovasti haluaisi hytkyä ja tutkia jokapaikkaa, ja mun selkä taas on vuosien urheilun jäljiltä vähän sellanen että se ei hirveesti rasitusta kestä. Mutta sekin on käyttäjä-, ei tuotevika. Reppu itsessään näyttää tarpeeksi miehekkäältä että kehtaa siinä notkua. Ja on se ihan kätevää kun on kädet vapaana.

– Otto

 Mun ihanat♥ Ja nyt siis äänessä taas minä, Iina, kuten normaalistikin! Mä olen iloinen että Ottokin antoi oman panoksensa kantokiertueelle ja vaikka se tuossa tekstissään miehekkäästi koittaa väittää olleensa pakotettuna reppuilemaan niin ihan tyytyväisenä se neitiä kanniskeli ja on auttanut mua koko viikon pohtimaan missä niitä kantokokemuksia voisi hankkia. Ihana mies tuo Otto!

Mua naurattaa kauheesti tää vasemmanpuolimmainen kuva, ihan kun molemmat nukkuisivat mutta oikeasti niillä oli silmät kiinni vain koska tuolla ylhäällä oli niin kirkasta eikä meillä sattunut aurinkolaseja mukaan kun kotoa lähtiessä oli hullu rankkasade! Siellä ne tutkiskeli Jätkäsaaren Verkkokaupan hienolla näköalatasanteella Helsingin maisemia.

 Meidän aamu alkoi koko perheen yhteisellä jättiaamiaisella bageleineen, hedelmineen ja jugurtteineen, on vaan niin paljon parempi fiilis uuteen päivään kun aamulla kiskaisee tuhdit eväät!

 Kuten Otto jo kertoikin niin me suunnattiin Jätkäsaaren Verkkokauppaan ostamaan toista Wii -ohjainta kun ajateltiin tänään pitää yhdessä peli-ilta ja käväistiin sitten tuolla Verkkokaupan katolle rakennetulla näköalatasanteella ihailemassa maisemia ja hienoa hävittäjä-lentokonetta. Löydettiin samalla Tiaralle synttärilahja, josta lisää sitten siinä synttäripostaus pt. ykkösessä jonka ensi viikolla ennen varsinaisia pirskeitä ajattelin toteuttaa. Lahja on kyllä kovin epätavallinen Verkkokaupan kaltaisesta nörttikaupasta ostettavaksi, mutta aivan passeli meidän neidille ja täysin vauvaystävällinen siis!

Tiaran piti repun kyydistä päästä tutkailemaan maisemiakin ja se polleana käveleskeli eteenpäin isin kädestä kiinni pitäen. Välillä piti saada myös vähän konttaillakin, ettei ollut kenessäkään kiinni vaan sai mennä mihin itse halusi!