Viime kesänä meidän 2-vuotiasta taaperoa ei kiinnostanut vielä potkupyöräily, vaikka potkupyörä löytyi. Koko kesän me kannustimme potkupyörän selkään, mutta hän halusi potkutella 1-vuotiaana saamallaan nelipyöräisellä mopolla, joka ei vaatinut tasapainoa. Ja me annoimme hänen potkutella sillä, koska ei haluttu pilata intoa potkupyörästä heti alkuunsa tuputtamalla tai painostamalla. Ehdotimme aina välillä potkupyörää ja aina jos hän halusi sen kyytiin, kehuimme kovasti ja kannustimme, mutta potkuttelukerrat jäivät silti kahden käden sormilla laskettavaan määrään viime vuonna.
Lumeton talvi innosti kaivamaan pyörät tavallista aiemmin – jo maaliskuun alussa – esiin tänä keväänä. Tällöin meidän vasta synttäreitään juhlinut kolmevuotias yhtäkkiä kiinnostuikin siitä viime vuoden (jo pituuden puolesta pieneksi jääneestä) potkupyörästä ja potkuttelu alkoi sujumaan aivan mainiosti heti kättelyssä. Potkupyörä oli kiva, kun sillä pysyi mopoa paremmin isosiskojen perässä. Seurattiin innolla potkuttelua ja tajuttiin, että tasapaino on jo tosi hyvin hallussa. Mielessä kävi, että mitä jos me voitaisiin jo kokeilla polkupyörää, kun se potkupyörä nyt oli jäänyt melko pieneksi ja tuntui hassulta ostaa uutta isompaa potkupyörää, jos polkupyöräkin jo kävisi.
Etsittiin Tori.fi sopivan kokoinen ja hyväkuntoinen käytetty polkupyörä, jossa sattui vielä olemaan kätevästi työntöaisa. 12-tuumaisessa pyörässä oli myös apurattaat, mutta ne me irrotimme heti alkuunsa. Apurattaat olisivat olleet karhunpalvelus lapselle, jolla oli jo tasapaino hallussa potkupyörän ansiosta. Lähdimme kokeilemaan pyöräilyä työntöaisan avulla. Ensin polkeminen tuntui olevan hieman haastavaa, mutta parin harjoituskerran jälkeen sujui jo tosi hienosti. Tasapaino pysyi jo heti alussa esimerkiksi alamäessä, kun ei tarvinnut polkea ja pian se löytyi jo muutenkin.
Harjoittelimme muutaman viikon polkupyöräilyä niin, että teimme usein sellaisia 1-2km pikkulenkkejä ja aina toinen vanhemmista piti työntöaisasta kiinni “varmuuden vuoksi”. Ehkä n. ensimmäisen viikon jälkeen huomasimme, että työntöaisasta ei oikeasti tarvinnut tukea ollenkaan, vaan hän polki ja piti tasapainon itse. Juteltuamme asiasta 3-vuotiaan kanssa, sovimme, että otamme työntöaisan pois ja hän saa kokeilla pyöräillä kokonaan itse. Yhden illan harjoittelimme vielä edestakaisin hiekkatiellä ja seuraavana päivänä se vaan lähti sujumaan.
Missään vaiheessa ei kiirehditty ja kuunneltiin mitä lapsi itse halusi tehdä. Ei päästetty irti hänestä, ennen kuin hän itse oli valmis siihen ja toivoi sitä. Olen kuullut, että moni 3-vuotias on oppinut ihan parissakin päivässä tai lähtenyt suoraan ajamaan pyörällä kun on saanut sen alleen, mutta meille sopi hyvin tällainen verkkainen tahti.
Nyt itsenäistä polkupyöräilyä on 3-vuotiaalla takana jo melkein kuukauden päivät. Polkeminen onnistuu niin hitaassa kuin nopeassakin vauhdissa, ohjaus sujuu, tasapaino on hyvä ja fiilis hyvä. Vielä ei ihan uskalleta harkita, että itse me vanhemmat esim. pyöräiltäisiin rinnalla omilla pyörillämme. Toistaiseksi me vielä juostaan 3-vuotiaan pyörän rinnalla/perässä ja pidetään huoli siitä, että opetellaan yhdessä liikennesääntöjä ja keskittymistä. Vilkkaaseen liikenteeseen ei olla menossa vielä, mutta rauhallisilla kotikaduilla ja metsäteillä sujuu tosi hyvin ja lähikauppaankin ollaan uskaltauduttu jo monta kertaa.
Näistä koko perheen yhteisistä lenkeistä on tullut tosi kiva ja säännöllinen juttu ja uskon, että tässäkin asiassa harjoitus tekee mestarin. Varmasti kun vaan paljon lenkkeillään, niin taidot karttuvat entisestään.
Tässä pyöräilyn opettelussa on varmasti kaikkein tärkeintä kuunnella lasta ja mennä siinä tahdissa, mikä lapselle sopii. Meillä tuntui nyt olevan sellainen herkkyyskausi, että pyöräily kiinnosti ja päätimme hyödyntää sen. Se kannatti. Isommat lapset ovat meillä oppineet molemmat n. 4,5-vuotiaina polkupyöräilemään ja sekin on sujunut oikein helposti ja mukavasti potkupyöräilyn jälkeen. Vähän alle viisivuotiailla on ehkä se keskittyminen tullut nopeammin, että ei esim. herpaannu vastaantulevasta koirasta tms. Tämä on se, mitä vielä harjoitellaan 3-vuotiaan kanssa.
Mutta yhtä kaikki, harjoittelu sujui tosi mukavasti ja fiilis on koko ajan pidetty hyvänä ja kannustavana, eikä kiirehditty. Kaatumisia on tullut vain pari, eikä vielä ole tarvittu edes laastaria (kop kop). Ollaan kyllä niin iloisia tästä uudesta taidosta ja siitä, että kun vielä vähän harjoitellaan, voidaan pian tehdä pitkiäkin pyörälenkkejä jokainen perheenjäsen omalla pyörällä! Niin siistiä, että me ollaan jo näin isojen lasten vanhempia! Mutta nyt vaan enää puuttuu multa oma pyörä, ajattelin etsiä kierrätyskeskuksesta käytetyn naisten pyörän.
Saa antaa vinkkejä, että mitä mun olisi hyvä huomioida omaa pyörää ostaessa? Millainen pyörä olisi hyvä sellaiseen chilliin kaupunkipyöräilyyn, mutta myös pidemmille retkille?