Raskausajan ruokavalio

24.10.2016
Raskausajan ruokavalio – kuuma peruna

Pitkään mun on pitänyt jo kirjoittaa tästä aiheesta, joka on melkein joka päivä jotenkin näkyvissä myös mun arkielämässä tällä hetkellä: raskausajan ruokavaliosta. Ekassa neuvolassa käteen saatu kahdeksansivuinen Eviran suosituslista oli tällä kertaa kattavampi kuin aiemmissa kahdessa raskaudessa, ja se on kyllä muokannut mun ruokavaliota todella paljon.

Tämä aihe on sellainen josta kaikissa vauvaryhmissä saadaan aina riita aikaiseksi, siksi en itse ole siellä edes jaksanut siihen ”keskusteluun” osallistua. Mun mielestä se, noudattaako suosituksia kuinka tarkkaan tai ei ollenkaan, on jokaisen ihan oma asia eikä riidan aihe. Tiedostan että Suomessa riskit sairastua ruuasta ovat todella pienet, ja tavallaan ihailen niitä jotka eivät nipota niinkuin minä. Mutta itse en voisi elää itseni kanssa, jos tietäisin, että mun valinnan takia vauva saisi pysyvän vamman tai kuolisi. Siksi mä noudatan jokaista ehdotonta suositusta ihan prikulleen, ja muiden kanssa käytän omaa harkintaa.

makkara-kaali-juuresvuoka

Suurimmat riskit raskausaikana listeria ja toksoplasmoosi

Suurimmat riskit raskausaikana ovat listeria ja toksoplasmoosi. Molemmat voivat aiheuttaa pahimmillaan vauvan kuoleman, ja siksi mä otan niitä koskevat rajoitukset todella tarkkaan. En syö pehmeitä tai pastöroimattomia juustoja kuten vuohenjuustoa, tuorejuustoa, mozzarellaa, fetaa tai brietä kypsentämättömänä, en vakuumipakattua tai raakaa kalaa, enkä myöskään mitään kypsentämätöntä lihaa kuten kylmäsavulihoja, tai esim. mediumiksi jätettyä pihviä. Myöskin kaikki pakastevihannekset ja valmisruoat kypsennän kiehuvaksi ennen syömistä.

Syksyllä oli juttua myös Keskon toimittamasta rucolasta löytyneestä ehec-bakteerista, eli siis Kesko oli toimittanut pitopalvelulle rucolaa jossa sattui olemaan myös raskaanaoleville vaarallista ehec-bakteeria. Tämän jälkeen mä en ole syönyt melkeinpä mitään salaatteja tai kypsentämättömiä, kuorettomia raakoja vihanneksia ravintolassa/tapahtumissa, ainoastaan itse pesemiäni vihanneksia kotona. Aikamoisen tarkkaa siis, ja ravintolassa käyminen on ollut kieltämättä aika hankalaa. Itse kuitenkin ajattelen niin, että se että joudun yhdeksän kuukauden ajan skippaamaan herkullisia ruoka-annoksia, ja syömään ehkä vähän tylsemmin, on todella pieni hinta siitä että voin olla rauhassa ruokavalion osalta ja tietää että jos vauvalle käy jotain, niin en ainakaan ole sitä omalla juuston himollani aiheuttanut.

Nachos Supreme

Vegaaninen ruoka raskausaikana

Viime aikoina olen syönyt ravintoloissa melkeinpä pelkästään vegaanista ruokaa (kypsennettynä), sillä silloin voin olla varma että ruuan valmistuksessa ei ole ollut mitään mikä aiheuttaisi listeriaa tai toksoplasmoosia. Vegeruoka on maukasta ja hyvää, ja turvallista. Esimerkiksi viime viikolla söin burgerin jossa oli ihan superhyvää portobellosientä, paahdettua myskikurpitsaa, karamellisoitua sipulia, ja  vegaanista avokadomajoneesia.

Ainoastaan annokseen kuuluneen raa’an babypinaatin pyysin jättämään pois, juurikin tuon ehec-bakteerin takia. Tiedän että se oli syksyllä vain yksittäistapaus, mutta mun on helpompi olla itseni kanssa jos ei tarvitse ruuan syötyäni kuumottaa, että entäs jos nyt tässäkin salaatissa oli sitä eheciä. Se yksittäistapaus osoitti jälleen sen, että vaikka me ollaan Suomessa, niin aina joskus täälläkin käy vahinko.

Ruokaisa salaattibuffet kvinoalla ja paahdetulla kukkakaalilla

Suositukset: kohtuukäyttö ok vai ehdoton kielto?

Muut suositukset ovat nimenomaan lähinnä sellaisia jotka puhuvat kohtuukäytön puolesta, ja siksi olen joskus syönyt yhden tai kaksi salmiakkikarkkia kun on oikein kovasti tehnyt mieli, enkä todellakaan kieltäydy alkoholittomasta glögistä tai pipareista, kun inkiväärikin on maustekäytössä ihan sallittu. Siemeniä en ole erikseen lisännyt mysliin kadmiumin takia, mutta jos niitä on joskus jossain ruuassa vähän ollut mukana, niin olen mä sitä voinut syödä. Myös kahvia olen juonut ihan normaalisti, eli sen yhdestä kahteen kupillista päivässä, ja saunacokiksen kerran viikkoon.

Vegaaninen burgeri portobellosienillä ja paahdetulla myskikurpitsalla The Lucky Bastardissa

Sokeria yritän välttää ruokavaliossani muutenkin, olin raskaana tai en, ja sitä olen vältellyt edelleen. Jos syön sokeria, niin nautin sen sitten mieluusti rehellisesti herkkujen muodossa, enkä piilosokerina jugurtissa, myslissä tai ketsupissa. Raskausaikana riski Diabetekseenkin kasvaa, ja siksi pidän tällä hetkellä entistäkin tärkeämpänä sokerin välttelyä ja terveellisen ruokavalion ylläpitämistä. Sallin kuitenkin itselleni aivan hyvällä omallatunnolla herkut silloin, kun niitä tekee mieli, koska tiedän että muuten en syö liikaa sokeria.

Perus aamiainen 

Raskausajan ruokahimot

Raskausaikana mulla tulee aina jotain kummallisia himoja, niin myös tässä raskaudessa. Kesällä himoitsin suolakurkkuja, mikä tosin on ihan klassinen raskaushimo. Nyt olen jo pari viikkoa syönyt puoli ananasta päivässä, se on ihan paras iltaherkku, niin raikas ja mukavan makea. Tosi paljon on tehnyt mieli myös vihanneksia ja uunissa kypsennettyjä juureksia, ja meillä on ollut paljon juuresruokia. Herkkuhimoista pahin on ehkä kindermunat, ai että ne on hyviä. Omaa en ole ostanut mutta olen saanut lapsilta karkkipäivänä jämät, hah.

Juuri nyt mulla tekee eniten mieli sekä kaikkea raikasta, että sitten vahvoja makuja lämpimänä. Kaikki pastat ja uuniruoat uppoavat todella hyvin. Nyt meillä on tietenkin muuton takia tämä viikko vähän hankalampi ruuanlaiton kannalta, kun osa ruuanlaittoastioista on jo pakattu ja muutenkaan ei ole ruuanlaitolle niin paljoa aikaa, mutta ensi viikolla kokkailen jo uudessa keittiössä hyvällä mielellä. Kyllä tämä yksi viikko helppoja ruokia ja muuttopäivän perinteiset pizzatkin uppoavat varmasti ihan hyvin.

Kuvissa on viimeaikojen hittiruokia joita ollaan valmistettu useammin kuin kerran. Pitää jakaa reseptejä jos haluatte, kunhan muuttopuuhilta kerkeää! Makkaravuoka ja Nachos Supreme löytyvät K-ruoka-sivuilta, jos joku haluaa testata.

Eniten mä ikävöin kielletyistä ruuista tällä hetkellä fetajuustoa, sushia, graavilohta ja mätiä. Graavilohi kruunaisi mun joulun, mädin kanssa tietenkin, mutta hei jouluna mulla on jo 33. viikko menossa, sitten ei ole enää kauaa odoteltavaa. Ja Otto on luvannut tuoda sushit heti synnärille mulle, nami!

Mitä ruokia olette ikävöineet raskausaikana? Mitkä on olleet pahimmat raskaushimotukset?

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3