Viikon arkikuva 10/52

21.03.2020

Arki on muuttunut ihan valtavan paljon koronaviruksen ja fyysisen etäisyyden ottamisen takia. Lapset opiskelevat etänä, ollaan koko perhe 24/7 yhdessä, ei nähdä ketään eikä käydä missään muualla kuin ulkoilemassa. Toisaalta, tiedostan sen, että me ollaan päästy niin helpolla kuin tässä tilanteessa voi päästä ja siitä saan olla ihan älyttömän kiitollinen. Mun sydän on kaikkien teidän kanssa, jotka kärsitte tässä tilanteessa ja joiden elämää tämä kuormittaa ihan älyttömän paljon monilla eri tavoilla. Kiitos jokaiselle, joka tällä hetkellä pitää huolta yhteiskunnan kriittisistä toimista tai auttaa hoitamaan ja pelastamaan sairastuneita. <3

Viikon arkikuvassa tällä viikolla on meidän lapset piirtämässä sateenkaaria ikkunaan. Irene Naakka haastoi meidät Instagramissa piirtämään lasten kanssa sateenkaaret ja kiinnittämään ne ikkunaan, jotta ulkona liikkuvat voivat bongailla sateenkaaria. Niin pieni, mutta iso juttu, joka voi yhdistää ihmisiä tänä vaikeana aikana. Haastan siis kaikki tämän lukevat piirtämään oman sateenkaaren ja kiinnittämään sen ikkunaan!

Meillä jopa 3-vuotias yllätti piirtämällä upean sateenkaaren, en edes tiennyt, että hän osaa jo piirtää muutakin kuin pääjalkaisia. Hän selvästi koki tärkeäksi piirtää oman sateenkaaren yhdessä siskojen kanssa. Lisäksi hän osasi ensimmäistä kertaa kirjoittaa oman nimensä piirustukseen, se oli niin hieno nimmari. Ihanaa, miten lapset heti innostuivat ideasta ja tekivät parhaansa. Me ripustettiin kaikkien lasten sateenkaaret ikkunoihin ja toivottavasti mahdollisimman moni on kuullut tästä ideasta ja ilahtuu bongatessaan meidän sateenkaaret!

Tämä idea on alunperin lähtöisin kai Italiasta, jossa tilanne on ollut kaikkein pahin jo viikkojen ajan ja ihmiset ovat eristäytyneet jo paljon pidempään kuin me täällä. Italiassa ihmiset myös laulavat iltaisin kello kuudelta Italian kansallislaulun parvekkeella. Niin ihana ja yhteisöllinen idea sekin. Suomessa on monin paikoin vähän harvempaan asuttua, mutta luin, että täälläkin ainakin yhdessä senioritalossa pidetään joka ilta ”iltahuuto” -laulutuokio, jossa lauletaan yhdessä parvekkeilla ja perjantaina oli ollut Sandstorm-tuokio.

Mä toivon, että tästä poikkeuksellisesta, pelottavasta ajanjaksosta jäisi käteen ainakin sitä henkistä läheisyyttä, mistä presidentti Sauli Niinistökin puhui. Että kaikki ihmiset rakastaisivat toisiaan vähän enemmän, ymmärtäisivät toisiaan vähän enemmän, kuuntelisivat ja kunnioittaisivat toisiaan vähän enemmän. Vaikka juuri nyt tilanne tuntuu monelle toivottomalta, on vain pakko yrittää luottaa siihen, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, tämä menee ohi, kaikki selviää ja me selvitään tästä yhdessä. Ei jätetä ketään yksin vaan autetaan toinen toisiamme missä vaan voidaan – mutta etäisyyttä pitäen.

Meillä työnjako on arkipäivinä mennyt niin, että mä askartelin lukujärjestyksen ja Otto on toiminut opettajana esikoiselle. Mä olen yrittänyt keksiä pienemmille tekemistä. Jako meni luontevasti näin, koska Otto osasi laittaa kaikki virtuaaliset etäopetushommelit toimimaan ja hän seuraa aktiivisesti Wilma-viestejä muutenkin. Otto opettaa esikoista ja mä viihdytään kahta pienempää ja annan heille omia tehtäviä. Toki meidän roolit välillä sekoittuu ja joissain jutuissa mä neuvon esikoista ja välillä Otto taas leikkii pienempien kanssa, mutta pääosin ollaan menty näin.

Ei voi kuin olla kiitollinen myös meidän lapsille, miten hienosti he ovat sopeutuneet tilanteeseen. Vaikka heillä on ikävä kavereita, kukaan ei ole kertaakaan edes vielä valittanut tylsyyttä tai mitään muutakaan! Ja hienosti ovat ymmärtäneet sen, että nyt ei  todellakaan pidetä leikkitreffejä tai lähdetä puistoon tai kentälle pelailemaan porukalla.  Vielä ei ole tullut sitä hetkeä, että mikään ei huvittaisi tai tuntuisi mukavalta. Sekin voi olla edessä, koska tämä tilanne tulee kestämään vielä pitkään, mutta ainakin toistaiseksi näin. Ollaan saatu voimaa ulkoilusta, yhteisestä tekemisestä ja hyvästä ruuasta. Aiotaan jatkaa samalla tiellä.

Eniten tässä tilanteessa on huoli niistä läheisistä, jotka kuuluvat riskiryhmiin. Erityisesti mun äidistä, joka on kaukana meistä ja joutuu huolehtimaan omasta arjestaan ja ruokaostoksistaan ihan yksin tässäkin tilanteessa. Tuntuu aivan hirveältä, että meidän pitää pysyä kaukana äidistä tässä tilanteessa, vaikka toki sen ymmärrän ja hyväksyn. Toivon vaan, että äiti pysyy terveenä kaikesta huolimatta. Täytyy soitella mahdollisimman paljon videopuheluita ja toivoa parasta sormet ristissä.

Halusin vielä kiittää ihan älyttömän paljon teitä kaikkia asuntouutisiin liittyen kauniista sanoista ja viesteistä ja myötäelämisestä. En voi sanoin kuvailla miten paljon merkitsee se, että olette halunneet ilahduttaa ja tukea meitä sanoillanne ja moni on jopa itkenyt ilosta meidän puolesta. Kiitos oikeasti niin paljon, te olette maailman siisteimpiä tyyppejä <3