Viikon arkikuva 10/52

21.03.2020

Arki on muuttunut ihan valtavan paljon koronaviruksen ja fyysisen etäisyyden ottamisen takia. Lapset opiskelevat etänä, ollaan koko perhe 24/7 yhdessä, ei nähdä ketään eikä käydä missään muualla kuin ulkoilemassa. Toisaalta, tiedostan sen, että me ollaan päästy niin helpolla kuin tässä tilanteessa voi päästä ja siitä saan olla ihan älyttömän kiitollinen. Mun sydän on kaikkien teidän kanssa, jotka kärsitte tässä tilanteessa ja joiden elämää tämä kuormittaa ihan älyttömän paljon monilla eri tavoilla. Kiitos jokaiselle, joka tällä hetkellä pitää huolta yhteiskunnan kriittisistä toimista tai auttaa hoitamaan ja pelastamaan sairastuneita. <3

Viikon arkikuvassa tällä viikolla on meidän lapset piirtämässä sateenkaaria ikkunaan. Irene Naakka haastoi meidät Instagramissa piirtämään lasten kanssa sateenkaaret ja kiinnittämään ne ikkunaan, jotta ulkona liikkuvat voivat bongailla sateenkaaria. Niin pieni, mutta iso juttu, joka voi yhdistää ihmisiä tänä vaikeana aikana. Haastan siis kaikki tämän lukevat piirtämään oman sateenkaaren ja kiinnittämään sen ikkunaan!

Meillä jopa 3-vuotias yllätti piirtämällä upean sateenkaaren, en edes tiennyt, että hän osaa jo piirtää muutakin kuin pääjalkaisia. Hän selvästi koki tärkeäksi piirtää oman sateenkaaren yhdessä siskojen kanssa. Lisäksi hän osasi ensimmäistä kertaa kirjoittaa oman nimensä piirustukseen, se oli niin hieno nimmari. Ihanaa, miten lapset heti innostuivat ideasta ja tekivät parhaansa. Me ripustettiin kaikkien lasten sateenkaaret ikkunoihin ja toivottavasti mahdollisimman moni on kuullut tästä ideasta ja ilahtuu bongatessaan meidän sateenkaaret!

Tämä idea on alunperin lähtöisin kai Italiasta, jossa tilanne on ollut kaikkein pahin jo viikkojen ajan ja ihmiset ovat eristäytyneet jo paljon pidempään kuin me täällä. Italiassa ihmiset myös laulavat iltaisin kello kuudelta Italian kansallislaulun parvekkeella. Niin ihana ja yhteisöllinen idea sekin. Suomessa on monin paikoin vähän harvempaan asuttua, mutta luin, että täälläkin ainakin yhdessä senioritalossa pidetään joka ilta ”iltahuuto” -laulutuokio, jossa lauletaan yhdessä parvekkeilla ja perjantaina oli ollut Sandstorm-tuokio.

Mä toivon, että tästä poikkeuksellisesta, pelottavasta ajanjaksosta jäisi käteen ainakin sitä henkistä läheisyyttä, mistä presidentti Sauli Niinistökin puhui. Että kaikki ihmiset rakastaisivat toisiaan vähän enemmän, ymmärtäisivät toisiaan vähän enemmän, kuuntelisivat ja kunnioittaisivat toisiaan vähän enemmän. Vaikka juuri nyt tilanne tuntuu monelle toivottomalta, on vain pakko yrittää luottaa siihen, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, tämä menee ohi, kaikki selviää ja me selvitään tästä yhdessä. Ei jätetä ketään yksin vaan autetaan toinen toisiamme missä vaan voidaan – mutta etäisyyttä pitäen.

Meillä työnjako on arkipäivinä mennyt niin, että mä askartelin lukujärjestyksen ja Otto on toiminut opettajana esikoiselle. Mä olen yrittänyt keksiä pienemmille tekemistä. Jako meni luontevasti näin, koska Otto osasi laittaa kaikki virtuaaliset etäopetushommelit toimimaan ja hän seuraa aktiivisesti Wilma-viestejä muutenkin. Otto opettaa esikoista ja mä viihdytään kahta pienempää ja annan heille omia tehtäviä. Toki meidän roolit välillä sekoittuu ja joissain jutuissa mä neuvon esikoista ja välillä Otto taas leikkii pienempien kanssa, mutta pääosin ollaan menty näin.

Ei voi kuin olla kiitollinen myös meidän lapsille, miten hienosti he ovat sopeutuneet tilanteeseen. Vaikka heillä on ikävä kavereita, kukaan ei ole kertaakaan edes vielä valittanut tylsyyttä tai mitään muutakaan! Ja hienosti ovat ymmärtäneet sen, että nyt ei  todellakaan pidetä leikkitreffejä tai lähdetä puistoon tai kentälle pelailemaan porukalla.  Vielä ei ole tullut sitä hetkeä, että mikään ei huvittaisi tai tuntuisi mukavalta. Sekin voi olla edessä, koska tämä tilanne tulee kestämään vielä pitkään, mutta ainakin toistaiseksi näin. Ollaan saatu voimaa ulkoilusta, yhteisestä tekemisestä ja hyvästä ruuasta. Aiotaan jatkaa samalla tiellä.

Eniten tässä tilanteessa on huoli niistä läheisistä, jotka kuuluvat riskiryhmiin. Erityisesti mun äidistä, joka on kaukana meistä ja joutuu huolehtimaan omasta arjestaan ja ruokaostoksistaan ihan yksin tässäkin tilanteessa. Tuntuu aivan hirveältä, että meidän pitää pysyä kaukana äidistä tässä tilanteessa, vaikka toki sen ymmärrän ja hyväksyn. Toivon vaan, että äiti pysyy terveenä kaikesta huolimatta. Täytyy soitella mahdollisimman paljon videopuheluita ja toivoa parasta sormet ristissä.

Halusin vielä kiittää ihan älyttömän paljon teitä kaikkia asuntouutisiin liittyen kauniista sanoista ja viesteistä ja myötäelämisestä. En voi sanoin kuvailla miten paljon merkitsee se, että olette halunneet ilahduttaa ja tukea meitä sanoillanne ja moni on jopa itkenyt ilosta meidän puolesta. Kiitos oikeasti niin paljon, te olette maailman siisteimpiä tyyppejä <3


Ilmaista & hauskaa joulupuuhaa lasten kanssa

09.12.2018


Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä BIC Kidsin kanssa.

Mä olen itse ollut pienestä asti tosi kova piirtämään, värittämään ja askartelemaan. Ehkä jo ihan siksi meidänkin kaikki lapset ovat innostuneet samasta puuhasta. Mä olen omasta kiinnostuksestani johtuen houkutellut heitäkin kynien pariin jo tosi pienenä, ja he ovat onneksi tykästyneet. Tykkään kyllä leikkiäkin lasten kanssa, mutta piirtäminen ja värittäminen on jotenkin erityisen rentouttavaa, ja onnistuu pidemmänkin työpäivän jälkeen, silloin kun ei jaksa antaumuksella keskittyä vaikka johonkin barbieleikkiin.

Näin joulun alla tulee piirrettyä ja väritettyä enemmänkin kuin yleensä, sillä se on myös kivaa jouluista puuhaa yhdessä lasten kanssa. Ollaan kirjoitettu joulupukille kirjeitä (ja piirretty kuvia kylkeen). Meidän perhejoulukalenterissa on myös jouluisia piirustustehtäviä, ja ollaan myös tulostettu netistä ilmaisia värityskuvia jouluaiheissa. Saatiin tässä kaupallisessa yhteistyössä BIC Kidsin Color -tussit & Evolution -värikynät testiin, ja samalla tutustuttiin myös BIC Kidsin nettisivuihin. Ne ovat täynnä hauskaa ilmaista tekemistä lapsille yksin tai yhdessä aikuisen kanssa. Juuri nyt nettisivuilta löytyy esimerkiksi jouluun sopivasti paljon jouluaiheista piirrettävää, väritettävää ja askarreltavaa. Numero-piirustustehtäviä, origamikuvia, joulupukin partaa ja kirjainharjoituksia. Kaiken voi tulostaa sivuilta ilmaiseksi. Sivuilla voi myös luoda ja tulostaa oman tehtäväkirjan esim. ammateista, maatilan eläimistä, pääsiäisestä ja lukuisista muista teemoista, ja nekin ilmaiseksi.

BIC Kids Ecolutions Evolution -värikynät ovat helppoja teroittaa, ja super kestäviä. Terä ei katkea helposti vaikka lapsi painaisi kuinka kovaa tai tiputtaisi kyniä lattialle kerta toisensa jälkeen. Kynät on valmistettu 50% kierrätysmateriaaleista, ja ne eivät ole siis puukyniä tai puusta ollenkaan valmistettuja. Lapset tykkäävät värikynistä, koska niillä voi omaa voimaa säätelemällä tehdä sekä tummia ja kirkkaita, että vaaleampia ja haaleampia sävyjä. Varsinkin meidän 7v tykkää jo harjoitella esim. valoisampia ja varjoisampia kohtia kuvissa, sekä luonnostella kevyemmin. Mä tykkään todellakin siitä, että näiden terät tai itse kynät eivät katkeile helposti, ja ne on niin helppo teroittaa, että lapsilta sujuu se aivan iisisti itsekseen.

BIC Kids Kid Couleur -tussit sisältävät ultra-pestävää mustetta, joka irtoaa helposti käsistä ja vaatteista. Ei siis paniikkia, vaikka lapsi päättäisi tehdä jalat täyteen tatuointeja, kuten meidän keskimmäinen kerran teki. Siniset tatskat pysyivät ainakin viikon, vaikka suihkuteltiin monta kertaa. Kid Couleur -tusseilla jäljet olisivat lähteneet heti. Tusseissa on kestävät kärjet, jotka eivät painu sisään, kuten monille meidän vanhoille tusseille on käynyt. Eli ei hätää, vaikka lapsi ei käsittelisikään tusseja kovin hellästi tai varovasti. Näillä uskaltaa helposti antaa lapsen värittää, ne kestävät kyllä.

Samalla kun tutustuin näihin kyniin ja BIC Kidsin nettisivuihin, tulin myös törmänneeksi BIC Kidsin omaan Drawy Book -appiin, jonka voi ladata ilmaiseksi Appstoresta tai Google Playsta. Mun ei pitänyt edes mainita siitä mitään, mutta me ihastuttiin siihen niin paljon, että halusin ehdottomasti ottaa sen mukaan tähän postaukseen! Drawy Book -sovellus on suunniteltu 5–10-vuotiaille lapsille, ja sen avulla lapsi voi herättää omat piirustuksensa eloon ja osaksi tarinaa. Appissa voi tehdä oman profiilin ja sieltä voi valita helpon, keskivaikean tai vaikean. Appissa siis piirretään ja skannataan omia hahmoja ja muita juttuja, jotka tuodaan sitten mukaan tarinaan, ja ne näkyvät ruudulla osana tarinaa. Meidän lapset ihastuivat tähän aivan täysin, ja ovat tehneet jo vaikka kuinka paljon erilaisia hahmoja ja raketteja ja kaikkea mahdollista.

Me kuvattiin YouTube-video, jolla vähän väritellään joulukuvia, skannataan omia hahmoja osaksi tarinaa (mm. ”monilonkero”) ja höpötellään kaikkea. Tsekkaa video alta:

Tässä muuten aika kiva ilmainen DIY-joululahjaidea lapsille: käykää tutustumassa BIC Kidsin sivuihin, ja tulostamassa sieltä vaikka lapsen lemppari teeman mukainen tehtäväkirja tai useampi. Lapsen tekemät askartelut tai värityskuvat ovat myös aika kivoja ideoita joulukortteihin tai vaikka isovanhempien joulumuistamiseen. Suosittelen myös ehdottomasti testaamaan tuota Drawy Book -appia, koska meidän lapsista se oli ainakin ihan taianomaista, että heidän itse piirtämät hahmot hyppäsivät pädin ruudulle ja osaksi tarinaa.

Psst! Instassa mun tilllä @iinalaura on meneillään kisa, jossa voi voittaa itselleen myös BIC Kidsin tuotepaketin! Kannattaa käydä osallistumassa. Ihanaa päivää kaikille <3


Satukirjailijat

12.08.2015

Meidän minit ovat olleet vauhdissa satukirjojensa kanssa. Olen teroittanut viime päivinä kyniä useammin kuin kertaakaan ala-asteen jälkeen, koti on täynnä värikkäitä A3-papereita ja lapset höpöttävät satuhahmoistaan. Mua hämmentää ja ihastuttaa se miten suurella innolla he ovat lähteneet satuja tekemään, ja ennenkaikkea se miten ihania ja vivahteikkaita tarinoita sieltä tulee. He suhtautuvat puuhaan intohimoisesti ja täydellä panoksella, ihan loistavaa.

Nämä kuvat on otettu lauantaina, kun kirjaprojekti oli vasta aluillaan eivätkä kirjat olleet lähellekään valmiita. Nyt mulla on täällä hieno seitsemän aukeaman kirja, jonka nimi on Kaunotar ja Hirviö, sekä nuoremmalta Kootut tarinat, kaksi aukeamaa. Zeldan tarina tuossa lukee mun kirjoittamana, ja halusin jakaa myös sen miten meidän esikoisen kirja alkaa, koska mun mielestä se on vain niin ihanasti kirjoitettu. Osa ehkä näkee kunnolla kuvasta mitä hän on siihen kirjoittanut, mutta tässä vielä satukirjailijan ensimmäiset lauseet niille joille tekstin loppu on liian hankala tihrustaa:

”Olipa kerran Kaunotar ja Hirviö. Ne kävi ulkona katsomassa kukkia. Kaunottarella oli ihanat kengät ja ihana kaveri eli Monsteri.”

Olisittepa nähneet millaisella intensiteetillä meidän melkein neljävuotias kirjoitti nuo kolme lausetta, keskittyen aivan täydellisesti. Tarinassa on onnellinen loppu, ja siinä on kuulkaa vaikka minkälaista monsteria mukana, mutta ne on kilttejä vaaleanpunaisia monstereita. Ja Kaunotar pääsee treffeillekin, Burger Kingiin syömään hampurilaisen ja pirtelön.

Mä olen sanoinkuvailemattoman ylpeä mun ihanista pienistä tytöistä, ja tihrustin kyllä melkein itkua kun noita yhdessä tehtiin. Ihania, ihania tyttöjä ja niin parhaita juttuja. Näistä tulee arvokkaita muistoja, jotka lupaan säilyttää aina hyvässä tallessa.<3