Helpoin tapa maksaa kirppiksellä ja siirtää rahaa nopeasti

28.11.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Suomalaisen Työn Liiton kanssa.

Sata vuotta suomalaista työtä

Tänä mahtavana Suomi100-juhlavuonna olen päässyt Suomalaisen Työn Liiton Made By Finland -kampanjan kautta tutustumaan hienoihin suomalaisiin yrityksiin, ja nostamaan niitä esille myös blogissani. Suomalainen työ ansaitsee kaiken näkyvyyden mitä tarjota voi, sillä meiltä löytyy tästä maasta aivan huippuja yrityksiä ja ennen kaikkea mahtavia työntekijöitä. Tällä kertaa pääsin tutustumaan S-Pankkiin, ja sitä kautta S-Pankin mobiilisovellukseen S-mobiiliin, jossa on myös uutena ominaisuutena Siirto, joka mahdollistaa mobiilimaksamisen ja rahan nopean siirtymisen eri pankkien välillä helposti.

S-mobiilissa pankkiasiat hoituvat helposti

Mulla on jo vuosia ollut S-Etukortti, mutta en ole ladannut S-mobiilisovellusta silti ennen tätä kamppista. Bonuksia olen tsekannut joskus ja jouluna S-kanavan nettisivuilta, ja siellä ne ovat kaikki S-Pankin tilillä, kun en oikeastaan ole ajatellut koskaan niitä oikeana rahana, vaikka sitähän se nimenomaan on. Siis olen vaan käyttänyt S-Etukorttia, mutta en sen kaikkia etuja. S-Pankin tilille on kertynyt ihan mukava summa rahaa säästöön, ja niin saa kertyä vastaisuudessakin. Tosin aion S-Pankin avulla alkaa säästämään fiksummin niitä rahoja, niin että ne eivät vain makaa tilillä, vaan kasvavat myös korkoa. Tästä lisää seuraavassa kamppispostauksessa, kun olen päässyt etenemään projektini kanssa.

S-mobiilissa voi helposti hoitaa niin pankkiasiat, vakuutuasiat kuin sijoituksetkin, ja sieltä näkee nopeasti myös dataa omasta ostokäyttäytymisestä. On ollut hauskaa seurata, miten paljon rahaa kuluu kuukaudessa ruokaostoksiin, kuinka paljon polttoaineeseen, ja kuinka paljon näistä omista ostoksista kertyy bonusta.

Siirto on nopein ja helpoin tapa siirtää rahaa eri pankkien välillä

Nyt puhutaan kuitenkin Siirrosta. Siirto on reaaliaikainen mobiilimaksujärjestelmä, jonka kautta voi vaivattomasti lähettää ja vastaanottaa rahaa pelkällä puhelinnumerolla. Raha siirtyy tililtä toiselle ilman viivettä riippumatta siitä, onko lähettäjällä ja vastaanottajalla eri pankit. Kuinka kätevää! Siirto-palvelu on maksuton S-Pankin asiakkaille ja se vaatii S-Pankin verkkopankkitunnukset, jotka saa helposti vaikka kauppareissun yhteydessä Prismasta tai Sokokselta. Verkkopankkitunnusten kanssa tarvitaan myös avainlukulista, joka lähetetään kotiin ja siinä kestää muutama päivä. Tämän jälkeen käytössä ovat kaikki S-Pankin palvelut. Mulla ei ennen tätä kamppista ollut myöskään noita verkkopankkitunnuksia, mutta nyt kävin ne hommaamassa itselleni Prismareissulla.

Olin viikonloppuna kirppismyymässä blogin kautta, ja siellä moni halusi nimenomaan maksaa mobiilimaksulla. Harvalla enää on käteistä muuten vaan mukana, ja onhan se nyt paljon kätevämpää maksaa nopeasti puhelimella, kuin lähteä vaikkapa kesken kirppistapahtuman kävelemään kohti mahdollisesti kaukana olevaa pankkiautomaattia, ihan vaan että voi maksaa käteisellä. Mulla ei itselläni ole oikeastaan koskaan käteistä rahaa, kun kortti on niin kätevä. Silloin pysyy myös hyvin kärryillä siitä, mihin rahaa käyttää, kun maksaa kaiken sähköisesti.

Raha siirtyy pelkällä puhelinnumerolla

Se että raha siirtyy pelkän puhelinnumeron avulla, on ihanan yksinkertaista. Mä en ainakaan muista mun tilinumeroa ulkoa, ja sitä on ärsyttävää alkaa kaivelemaan kirppiksen tuoksinassa. Puhelinnumeron muistaa aina, ja se on sopivan lyhyt näpyteltävä. Mobiilimaksaminen on suosittua nykyään myös FB-kirppareilla, joilla ainakin itse suosin nopeita kauppoja. Fb-kirppiksillä yleiset ”villikset” eli myyntitapahtumat ilman sääntöjä, järjestetään joskus myös niin että vain sellaiset kaupat on sallittu, jotka hoidetaan mobiilimaksulla. Aiemmin en ole voinut osallistua, mutta nythän sekin onnistuu näppärästi.

Ajattelin että mobiilimaksaminen on varmaan jotenkin hankalaa, tai ainakin sen käyttöönotto olisi hankalaa, mutta ei se ollut, ei ollenkaan. Siinä ei kestä kuin pari minuuttia, joten sen saa käyttöön vaikka kesken kirppistapahtuman, jos vain on ne S-Pankin verkkopankkitunnukset. Suosittelen Siirtoa ehdottomasti kaikille, jotka tekevät kirppisostoksia livenä tai netissä, tämä on luotettava ja turvallinen tapa maksaa ja vastaanottaa maksuja. Maksu näkyy heti, joten Siirtoa käyttäessä ei tule huijatuksi tai joudu odottelemaan.

Työ on hyvinvoinnin peruspilari

Itsenäisen Suomen hyvinvointi on rakennettu työllä ja työ rakentaa meidän yhteiskuntamme hyvinvointia myös seuraavat sata vuotta, ja siitä eteenpäin. Suomalaisen Työn Liitto haluaa muistuttaa meitä suomalaisia siitä, että työ tuo hyvinvointia meidän arkeen ja meidän yhteiskuntaan. On tärkeää tunnistaa tämän päivän suomalaisen työn menestystekijät, ja voida tuntea aitoa ylpeyttä suomalaista työtä kohtaan. Me suomalaiset ollaan usein melko vaatimattomia omia saavutuksiamme kohtaan, ja tämä kampanja haluaa rikkoa sitä perinnettä, ja nostaa esiin ne tekijät suomalaisen työn takana. Aivan loistava kampanja, yksi hienoimpia jossa olen saanut olla mukana!

LUKIJAKILPAILU: Joko olette kokeilleet Siirtoa tai mobiilimaksamista? Vastaa tämän postauksen kommenttiboksiin ja osallistut kahden 30€ arvoisen S-ryhmän lahjakortin arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 5.12. asti. Tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Onnea kisaan!

Ihanaa iltaa kaikille <3