Kuinka paljon meiltä löytyy kotimaista kotoa?

22.11.2021

Kaupallinen yhteistyö: Avainlippu

Ootteko koskaan pysähtyneet miettimään, että kuinka iso osa kodista löytyvistä tuotteista tai itse käytetyistä palveluista on suomalaisia? Itse mietin melko usein yksittäisiä valintoja tehdessäni sitä, että onko ostokseni kotimaista alkuperää, mutta kokonaisuutta en ole aiemmin pysähtynyt miettimään. Avainlippu ja Suomalaisen Työn Liitto haastoi mut pohtimaan minkä verran meidän kotoa löytyy Avainlippu-tuotteita ja tämä oli itsellekin todella mielenkiintoista.

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä ja se voidaan myöntää Suomessa valmistetuille tuotteille. Tällöin tuotteiden täytyy olla valmistettu Suomessa. Osa raaka-aineista kuitenkin voi olla myös ulkomailta, sillä Suomi ei ole täysin omavarainen raaka-aineiden ja komponenttien osalta, kuten ei mikään muukaan maa.  Tuotteen tai palvelun kotimaisuusasteen on oltava kuitenkin vähintään 50 prosenttia. Keskimäärin Avainlippu-tuotteiden kotimaisuusaste on yli 80 prosenttia.

Tärkein pointti on Avainlipussa se, että tuotteen valmistus työllistää ihmisiä nimenomaan Suomessa. Avainlippua myönnetään myös palvelulle ja yli puolet merkin uusista hakemuksista tuleekin juuri palveluista. Tällöin palvelua tarjoava yritys on kotimaisessa omistuksessa. Avainlipun kulmakiviä on vastuullisuus ja luotettavuus, se on meille kuluttajille tae siitä, että työ on tehty vastuullisesti. 

Tehtiin pieni testi yhdessä koko perheen kanssa ja kokeiltiin kuinka monta Avainlippu-tuotetta löydetään yhteensä meidän kotoa viidessä minuutissa. Tulos oli havainnollistava: tuotteita löytyi kymmeniä. Kotimaista alkuperää olevia tuotteita sekä Suomessa suunniteltuja tuotteita löytyi vielä huomattavasti enemmän, mutta nimenomaan Avainlippu-tuotteita löytyi viidessä minuutissa jo kymmeniä. 

Mukana oli esimerkiksi: hammastahna, Kimble- ja Alias -pelit, käsidesi, Oton isänpäiväkortti, mehu, salaatti, Kotisinappi, korianteri, Muumi-tunnekortit, kaurajuoma, makaronit, leipä, Pentik-astiat, Vauvan harso ja tumput, kaikki meidän kodin puhdistusaineet sekä se kaikkein suurin: meidän Keittiömaailman keittiö, joka onkin aika iso kotimainen ostos. Niin isoa ostosta tehdessä kotimaisuus oli ehdottomasti yksi tärkeä kriteeri meidän valinnalle. 

Oli kiva huomata, että kotimaista on paljon meidän kotona myös muissa kategorioissa. Meillä Suomessa valmistetaan upeita tuotteita ja tarjotaan mahtavia laadukkaita palveluita, joilla on positiivinen vaikutus yhteiskuntaan ja jotka ansaitsevat tulla nähdyksi ja huomatuksi. Suomalainen työ on mahtava juttu! 

Avainlippua ja suomalaista työtä voi löytää yllättävistäkin paikoista, itse esimerkiksi olin yllättynyt siitä, että meidän lautapelien joukosta löytyi useampi Avainlippu. Lapset osaavat selvästi etsiä ihan eri silmällä kuin itse. Kosmetiikkahyllystä ja puhdistusaineiden joukosta ajattelinkin löytäväni nimenomaan Avainlippu-tuotteita helposti, mutta niitä löytyi myös monesta muusta tuoteryhmästä, mitä en ehkä olisi tullut ajatelleeksi heti ensimmäisenä.

Suomalaisen Työn Liitolla on muuten meille kuluttajille huikea Sinivalkoinenvalinta.fi -palvelu, josta voi etsiä nimenomaan kotimaisia tuotteita ja palveluita. Sieltä voi hakea Avainlippu-, Design from Finland – sekä Yhteiskunnallinen Yritys -merkin saaneita tuotteita ja palveluita. Niitä voi hakea sekä merkeittäin että kategorioittain, tai suoraan yrityksen nimellä. Erilaisia kotimaisia tuotteita ja palveluita on ihan valtavasti! 

Olen tosi iloinen Sinivalkoinen valinta -palvelusta, koska se tekee kotimaisen valitsemisesta vielä huomattavasti helpompaa. Vaikka meiltä löytyy paljon nimenomaan Avainlippu-tuotteita, niin vielä huomattavasti enemmän meillä on Design from Finland -merkittyjä tuotteita. Kotimaista suunnittelua olevat lastenvaatemerkit ovat mulle intohimo ja suosin niitä valinnoissani. Myös ne työllistävät paljon ihmisiä Suomessa.

Mun ostopäätöksiä ohjaavat eniten ajatus laadukkuudesta ja kestävyydestä ja usein päädyn valitsemaan suomalaista pelkästään niiden kriteerien pohjalta. En aina, enkä kaikessa, mutta monesti kyllä. Toki aina voisi tehdä enemmänkin. Oli kiinnostavaa lukea enemmänkin Avainlippu-merkin kriteereistä ja taustoista tämän kamppiksen yhteydessä ja olen innoissani siitä, että tämän myötä oivalsin entistä laajemmin, miten monesta tuoteryhmästä sitä löytyy!

Tiesittekö muuten milloin Avainlippu on syntynyt? Avainlippu-tunnus piirrettiin alunperin vuonna 1965 osaksi Osta suomalaista -kampanjaa. Tunnusta alettiin heti käyttää ahkerasti ja avain nähtiin jopa joulupukin kädessä Helsingin joulukadun avajaisissa. Katri Helena lauloi kampanjaan liittyen ”Avainasemassa” jenkan, joka soi ahkerasti radiossa. Kampanjamerkki oli tarkoitettu kertaluonteiseksi, mutta Avainlippu vakiintui nopeasti osaksi yritysten kotimaisia tuotteita. Vuonna 1975 Avainlipusta tuli virallinen alkuperäismerkki, jota saivat käyttää vain tutkitusti kotimaiset tuotteet. 

Käy ihmeessä tutustumassa Sinivalkoinenvalinta.fi -palveluun, sieltä löytää laajasti upeita kotimaisia tuotteita ja palveluita!


Bonukset rahastoon – näin aloitat rahastosäästämisen helposti

19.12.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Suomalaisen Työn Liiton kanssa, ja se on osa Suomi 100-juhlavuoden Made By Finland -kampanjaa. Kampanja on Suomalaisen Työn Liiton, sen jäsenten ja yhteistyöorganisaatioiden yhteinen Suomi 100 -juhlavuoden kampanja. Made by Finland juhlii Suomen suurta juhlavuotta, rohkaisee tuntemaan ylpeyttä monimuotoista suomalaista työtä kohtaan ja kertoo, millaisella työllä suomalaista hyvinvointia rakennetaan.

Kerroin viimeksi S-mobiilin Siirto-sovelluksesta, ja se olikin monille uusi tuttavuus! Nyt kerron jostain ainakin mun mielestä vieläkin siistimmästä jutusta, nimittäin rahastosäästämisestä, ja nimenomaan S-Pankin Bonukset Rahastoon -palvelusta. Olen itse ollut rahastosäästäjä jo pian viisi vuotta, ja se on mun mielestä todella palkitsevaa. On paljon fiksumpaa laittaa säästöt kasvamaan korkoa rahastoihin, kuin makuuttaa niitä tilillä kärsimässä inflaatiosta.

Rahastosäästäminen on helppoa

Rahastosäästäminen on ollut aina suhteellisen helppoa ainakin oman kokemukseni mukaan, mutta S-mobiilin kautta rahastosäästämisen aloittaminen on nyt aivan naurettavan helppoa, ja sen lisäksi käytännössä ilmaista. Ei tarvita mitään hurjaa alkupääomaa jolla lähteä säästämään, vaan säästämisen voi aloittaa niin, että kertyneet S-Bonukset menevät aina suoraan rahastosäästöön. Eli käytännössä siis ne rahat mitä saat omista ostoksistasi takaisin bonuksena, menevät vielä ilmaiseksi rahastoon kasvamaan korkoa. Kuulostaa aika uskomattomalta, mutta se on ihan totta.

Pienin rahastoon siirrettävä summa on 10 euroa kerralla. Sen verran kertyy bonareitakin aika helposti, ei tarvitse juuri edes ostaa mitään että bonustilille saa jo 10 euroa. Meidän viisihenkisen perheen kuukausittaisilla bonuksilla saa vuodessa säästettyä jo aika sievoisen summan, varsinkin kun me keskitetään ostokset meikeistä bensaan ja ruuasta päivittäistavaraan juuri S-ryhmään. Monesti syödään S-ryhmän ravintoloissakin, ihan vaan koska niissä on leikkipaikka ja kivat ruokalistat lapsille, ja sormiruokaa vauvoille edullisesti.

Rahastosäästäessä usein menee merkintä- ja lunastuspalkkiot, mutta S-Pankilla rahastosäästäessä ei mene. S-Säästörahastoista ei peritä hallinnointipalkkioita. Rahaston varat sijoitetaan pääasiallisesti toisiin rahastoihin, minkä vuoksi rahasto maksaa sijoituskohteena olevista rahasto-osuuksista hallinnointi- ja säilytyspalkkiot. Rahaston juoksevat kulut  (v. 2016) ovat vain 1,10 %/v, eli todella matalat verrattuna moneen muuhun. Pikkusummissa parin prosentin heitoilla ei ole merkitystä, mutta siinä vaiheessa kun rahastossa alkaa olla enemmän rahaa, se 1,10% kuulostaa huomattavasti houkuttelevammalta kuin vaikka 3%. 

Kaikenlaisille säästäjille on sopiva rahasto

Kaikenlaisille sijoittajille löytyy varmasti sopiva rahasto johon sijoittaa, sillä niitä on kolme erilaista: varovainen, kohtuullinen & rohkea. Sijoitusten suuruudesta, sijoitusajan pituudesta ja omista tarpeista riippuen voi itselleen valita juuri sopivan rahaston.

Varovainen sopii hyvin, mikäli haluaa haluaa ottaa vain vähän riskiä. Rahasto sopii myös säästäjälle, joka haluaa säästää lyhyemmän aikaa, esim. lomamatkaa varten. Varovaisen rahaston sijoitukset painottuvat riskittömämpiin korkosijoituksiin, eli rahaston arvo vaihtelee vähemmän markkinoiden heilahdellessa. Tuotto-odotus ei ole niin suuri, mitä rohkeammissa rahastoissa, mutta kuitenkin varovaiseen rahastoon säästäminen on huomattavasti kannattavampaa kuin tilille, jolla arvo vain laskee. 

Kohtuullisen riskin rahasto sopii sellaiselle säästäjälle, joka on valmis ottamaan hieman enemmän riskiä. Rahasto sopii myös säästäjälle, joka säästää vähän isompaa summaa ja vähän pidemmän aikaa, esim. uuteen autoon tai putkiremppaan. Rahaston sijoitukset painottuvat riskipitoisempiin osakkeisiin, joten rahaston arvo elää markkinatilanteen mukaan. Pidemmällä aikavälillä rahoille voi kuitenkin odottaa parempaa tuottoa, kuin varovaisesta rahastosta.

Rohkean rahasto sopii heille, jotka eivät pelkää ottaa riskiä. Rohkea rahasto elää eniten markkinoiden mukana, mutta sijoitukselleen voi myös olettaa merkittävästi suurempaa tuottoa pitkällä aikavälillä. Se sopii hyvin. esim eläkesäästämiseen, tai tai jotain todella suurta hankintaa varten säästämiseen.

Pidemmällä aikavälillä rohkeammin

Kaikissa eri rahastoissa on hyvät puolensa. Itse säästän lapsille rohkeammin, koska säästöaika on pidempi, melkein 20 vuotta, ja tällöin markkinoiden heilahtelun aiheuttamat laskut ehtivät tasoittua ja tuotto voi olla tosi hyvä. S-bonukset menevät meillä kuitenkin kohtuullisen riskin rahastoon. Meillä ei ole mitään sen suurempaa säästökohdetta mielessä niille, kunhan vain säästetään koska se on fiksua. En usko että ketään on koskaan haitannut että säästössä on vähän ylimääräistä. Eli vaikka sinulla ei olisi mielessä mitään tärkeää säästökohdetta, kannattaa rahastosäästäminen aloittaa silti just nyt heti, koska se vaan on kannattavaa, ja varsinkin kun säästää vielä bonuksista, eli automaattisesti ja ilman että se on mistään muusta pois.

Omia säästöjä ja sijoituksia on helppoa seurata S-mobiilissa, ja palvelun käyttöönottaminen tapahtuu vain muutamassa minuutissa S-mobiilissa, tai S-Pankin nettisivuilla. Tähänkin tarvitsee toki ne S-Pankin verkkopankkitunnukset, jotka voi hakea vaikka kauppareissun yhteydessä. Mun mielestä on todella hyvä, että rahastosäästäminen helpottuu koko ajan, ja ihmiset tulevat tietoisemmiksi omasta taloudestaan. On tärkeää huolehtia omista raha-asioistaan huolellisesti, ja mitä helpompaa säästäminen on, sitä helpompaa on tavoittaa omia unelmiaan, ja myös huolehtia siitä kuuluisasta ”pahasta päivästä” varmuuden vuoksi.

Tue suomalaista työtä

Tämä on viimeinen Made by Finland -kampanjan postaukseni, ja Suomikin täytti jo 100 vuotta. On ollut todella mielettömän upeaa tutustua suomalaiseen työhön tänä vuonna, eikä vähiten siksi että olen itsekin suomalainen yrittäjä. Ollaan ylpeitä meidän hienosta suomalaisesta työstä, ja tuetaan suomalaisia yrityksiä parhaamme mukaan, sillä työ on yhteiskunnan selkäranka ja tärkein pilari, ja meidän maa on täynnä upeita työntekijöitä ja yrittäjiä, jotka ansaitsevat kiitosta ja näkyvyyttä.

LUKIJAKILPAILU: Säästätkö sinä rahastoon, miksi/ miksi et? Jaa vastauksesi kommenttiboksissa ja osallistut kahden 30€ arvoisen S-ryhmän lahjakortin arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 26.12. asti. Tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Onnea kisaan!

Ihanaa iltaa kaikille <3