Juhannus 2017

24.06.2017

Hyvää juhannusta kaikille! Me ollaan täällä mun tädillä ja eilen oli aivan ihana juhannusaatto mukavalla porukalla. Laitettiin yhdessä ruokaa ja istuttiin porisemassa myöhään yöhön. Mun pappakin oli täällä meidän kanssa ja moni muu sukulainen myös, sekä mun äiti ja Armas. Tosi kiva ilta, ja ihanaa kun saatiin vähän aurinkoakin vaikka aika kylmä ilma oli. Grillailtiin ulkona ihan uskomattoman hyvät pöperöt joiden kanssa syötiin erilaisia salaatteja ja vesimelonia ja juustoja.

Tein tytöille kukkaseppeleet, mua naurattaa kun lähdettiin vielä iltapäivällä Ideaparkkin etsimään sellaista paksumpaa rautalankaa että saisin helpot kehikot seppeleille, mutta sitä ei löytynyt mistään. Ostin sitten kasviensidontanarua Tigerista, ja kun tultiin takaisin mun tädille niin hän totesi että heillä olisi ollut sitä juuri samaa narua. Nooo, tulipahan päivän kuntoilut kun hiihdin hullua vauhtia Ideaparkin päästä päähän, hah.

*Novan Mini Rodini Pre AW17 -haalari ja Tiaran vaatteet saatu Lilla Companysta

Seppeleistä tuli aika kivat vaikka itse sanonkin, ja oli ihana kun tästä ihan läheltä löytyi vaikka kuinka paljon kukkia. Me käytiin Zeldan kanssa kahdestaan retkellä keräämässä niitä ja oli niin mukavaa höpötellä kaikkea, miten pienistä asioista lapset ilahtuvatkaan. Seppeleiden teko oli muuten huomattavasti helpompaa kun käytti tuota rautalankakehikkoa, tai siis nelinkertaisesta kasviensidontanarusta pyöriteltyä kehikkoa. Viime vuonna käytin seppeleisiin pelkkiä kukkia ja siinä kesti huomattavasti kauemmin, tämä oli ihanan yksinkertaista.

Eilen illalla katsottiin Hula Hula Suomea ja tanssittiin täällä, porukan seniorit kun olivat laittaneet oikein puhelimeen muistutuksen että 22.00 pitää tanssia. Lapset olivat innoissaan kun aikuisetkin intoutuivat tanssiin.

Tänään ohjelmassa on ainakin vierailua mummun luona hoitokodissa, ja sitten varmaan vaan ulkoilua kun näyttää olevan niin mukava ilma. Ehkä tuolla on tänään vähän lämpimämpää kuin eilen, pitäisiköhän laittaa vaikka krokettipeli pystyyn? Jos ei tuule pahasti niin ajellaan ehkä illalla Oton kanssa asukuvailemaan johonkin lähelle. Pitäähän se nyt käyttää hyödyksi, kun pääsee kerrankin ihan rauhassa kuvaamaan. Pieni ajelu autolla kahdestaan käy myös ihan treffeistä, ainakin meille kun harvoin päästään olemaan kahdestaan.

Toivottavasti teilläkin on ollut ihana juhannus hyvässä seurassa <3


Rentoja päiviä Oulussa

22.06.2017

Ollaan oltu täällä nyt reilun viikon verran, ja fiilis on ihanan rentoutunut. Vaikka kotonakin on tietysti rentoa niin täällä sitä voi rentoutua vielä aavistuksen enemmän, kun on koko iso suku ympärillä ja sellainen koko kylä kasvattaa -meininki. Täällä voi vaan poiketa nopeasti käymään kaupassa ja huikata lapsille että ”äiti ja isi käy Novan kanssa kaupassa”, ja lapset jatkavat tyytyväisinä leikkejään mun serkkujen kanssa. Ja illalla kun lapset jo nukkuvat, voi hyvin mennä Oton kanssa kahdestaan saunaan ilman itkuhälytintä ja istua löylyissä vaikka tunnin, kun tietää että mun täti kyllä hoitaa jos joku sattuu heräämään kesken unien.

Ollaan käyty katsomassa mun mummua hoitokodissa ja ajeltu Haaparannalle ja käyty Kemissä moikkaamassa Oton sukulaisia. Paljon ollaan vietetty aikaa sukulaisten kanssa ja se on ihan parasta. Onneksi ollaan molemmat niin perhekeskeisiä ihmisiä että väenpaljous ja yhdessäolo ei meitä ahdista, vaan nimenomaan on ihanaa. Huomenna on jo juhannusaatto, hirveää vauhtia taas mennyt tämä aika täällä. Me pidetään isolla porukalla juhannusjuhlia täällä mun tädin luona ja saadaan tänne serkkuja ja mun äiti ja pappa, ja isotäti perheineenkin illanviettoon, tulee varmasti mukavaa. Saa vain nähdä että miltä tuo sää näyttää huomenna, että onko perinteiset juhannuksen räntäsateet vai jopa ihan aurinkoa. Jos vain sää sallii niin päivällä piipahdetaan torilla, ja illalla sitten grillaillaan porukalla.

Jonkinlaiset juhannusseppeleetkin pitäisi tytöille vielä värkätä jos vain löydän tarpeeksi sopivia kukkia. Ehkä he lähtevät niitä etsimään yhdessä mun kanssa tänään? Viime vuonna tein seppeleet heille ekaa kertaa ja eihän se edes ollut kovin hankalaa, vaan aika hauskaa. Ja tytöt näyttävät niin ihanan söpösiltä kauniit seppeleet päässään.

Musta tuntuu että Nova on kasvanut taas ainakin kilometrin sinä aikana kun ollaan oltu täällä, ja muutenkin on alkanut matkimaan ja tekemään vaikka mitä hassuja juttuja. Hän matkii päristelyä ja huulten paukauttamista ja yskii herrasmiesyskää kun haluaa huomiota. Ja ne naurunkiljahdukset mitä hän päästelee kun nuuskuttaa hänen masua tai hyppyyttää, on niin suloisia.

Ja jos on meidän kuopus kasvanut niin ai että on kyllä nuo isommatkin. Puolitoista viikkoa isompien lasten seurassa ja he ovat muka itsekin niin isoja ja itsenäisiä. Yleensä heitä saa halia sohvalla vaikka koko illan jos haluaa mutta nyt he touhuavat kokoajan mun pari vuotta vanhemman kummipojan kanssa ja käyttävät mun teini-ikäisen serkun kanssa koiraa lenkillä ja menevät ja tulevat pihalle ja sisälle aivan omia aikojaan. Hyvä että ruokapöydässä kerkeää istua hetken paikoillaan. Käytiin ostamassa esikoiselle oma kruisailulauta (tämä on nyt korjattu että ei ole skeittilauta ei), ja hän sillä kovasti harjoittele etenemistä. Apua! Missä mun pienet vauvat on<3

Mä päivittelen kyllä juhannuskuulumisiakin tänne mutta haluan jo nyt etukäteen toivottaa aivan ihanaa juhannusaattoa kaikille, toivottavasti säät suosivat <3


Hello Oulu

14.06.2017

Täällä sitä ollaan taas pohjoisessa, Nova nukkuu ekoja päikkäreitä isin kainalossa ja tytöt leikkivät ulkona mun serkun kanssa. Ihanaa olla täällä, ja meillä on vielä aika huikea synttäriviikko tiedossa, sillä tällä viikolla juhlitaan sekä Oton, mun mummun että tyttöjen pikkuserkun synttäreitä. Lähdettiin eilen tänne aamupäivällä ajelemaan ja tultiin alkuillasta perille. Matka lähti vähän hitaasti käyntiin, kun ensimmäinen vaipanvaihto tapahtui jo kilsan päässä kotoa tankatessa, hah. Puolet matkasta sujui onneksi kuin unelma: Nova nukkui ensimmäiset 350km putkeen. Sitten tehtiin vähän pidempi pysähdys ja sen jälkeen neiti nukkui vielä tunteroisen, mutta loppumatkasta sitten hän oli hereillä perille asti ja pysähdeltiin muutamaan kertaan kun kaukalossa istuskelu ei hänelle oikein maistunut. Mutta päästiinpä perille kuitenkin.

Osasin myös odottaa että ei varmaan enää nukuta ihan niin paljoa enää tällä reissulla kuin viimeksi, kun ikääkin on tullut pari kuukautta lisää. Onneksi on keksitty turvakaukalolelut, rapisevat kirjat ja pureskeltava kirahvi, niillä pääsi eteenpäin kuitenkin.

Nyt alkaa hellittää alkukesän työsumakin pikkuhiljaa, keskikesän aika kun on vähän hiljaisempaa aina markkinoinnissa. Mä pidin viime viikolla päiväkirjaa mun työviikosta, ja kunhan saan sen koostettua postaukseksi niin saatte vähän kurkata siihen että miltä päätoimisen bloggaajan arki voi näyttää. Tällä viikolla arki taas näyttää ihan eriltä, kun ollaan täällä Oulussa ja ei ole niin paljoa hommaa. Mutta joo, ei siitä sen enempää nyt, vaan sitten varsinaisessa postauksessa.

Tänään me mennään varmasti moikkaamaan mun isovanhempia, ja muuten vain hengaillaan täällä mun tädin luona ja ollaan ulkona, täällä on aivan ihanan näköinen päivä tulossa. Aurinko paistaa ja ei tuule yhtään. Saapa nähdä laitetaanko tässä joku päivä uima-allaskin tuonne tädin pihalle, viime kesänä se oli täällä kova hitti ja tytöt pakkasivat bikinit mukaan ihan innoissaan että pääsevät uimaan. Ja jos tässä sää ihan kunnolla muuttuu helteeksi niin ehdottomasti lähdetään käymään myös Nallikarissa joku päivä uimassa ja rakentamassa hiekkalinnoja.

Ajateltiin käydä reissun aikana myös Vauhtipuistossa, ja Ainolan puistossa leikkimässä, ja tehdä kaikkea muutakin kivaa. Synttäreitäkin juhlistetaan, tosin varmaan aika rauhallisesti ruokailun ja kakun merkeissä ihan päiväsaikaan.

Nyt mä otan toisen kupin kahvia ja luen Kalevan läpi, niinkuin joka aamu Oulussa ollessani. Paperisessa sanomalehdessä on jotain niin paljon rentouttavampaa kuin hektisissä nettiuutissivustoissa. Ihanaa keskiviikkoa kaikille <3


Kohta kohti kotia

26.04.2017

Ai että, meillä on kyllä ollut niin ihanat kaksi viikkoa Oulussa. Meidän piti lähteä kotiin tänään, mutta sääennusteen luvattua lumimyrskyä ja jäätävää tuulta päätimme siirtää lähdön huomiselle. Ihan hyvä ehkä, kerettiin jäädä vielä nauttimaan mun tädin tänä aamuna leipomista vappumunkeista, nam! Tämä reissu on ollut mulle kultaakin kalliimpi, eikä vähiten siksi että olen voinut viettää niin paljon aikaa mun rakkaiden isovanhempien luona.

Mun mummuni muistisairaus on edennyt vauhdilla, ja tiedän että sillä että ollaan käyty melkein joka päivä isovanhemmillani on heille suuri merkitys. Pappa on päässyt rauhassa yksin pitkille kävelylenkeille ja me ollaan sillä aikaa pidetty mun mummullle seuraa. Hän viettää edelleen osan kuukaudesta hoitokodissa, mutta nyt sattui sellainen jakso että hän oli koko tämän ajan kotona niin ollaan voitu olla arjessa avuksi. Lapsetkin tykkäävät käydä mun isovanhemmilla, siellä kun on paljon mun ja mun serkkujen vanhoja leluja ja piirustuksia ja valokuvia, joita on kiva katsella.

Yksi niistä syistä miksi olen niin iloinen tästä aikatauluttomasta vuodesta on nimenomaan se, että pitkästä välimatkasta huolimatta voidaan viettää tänä vuonna enemmän aikaa mun isovanhempien kanssa, koska voidaan tulla tänne Ouluun.

Vaikka rakastan olla täällä niin ihan kiva lähteä välillä kotiinkin. Keretään olla muutama päivä kotona ennen Tukholman reissua ja pestä pyykkiä, siivoilla ja juhlia vappua. Meillä ei ole vielä mitään vappusuunnitelmia, mutta varmaan mennään ainakin käymään jossain vapputorilla ostamassa vähän metrilakua ja ulkoiluttamassa lasten ilmapalloja. Perinteiset perunasalaatit ja nakitkin varmaan laitetaan.

Viime vuonna meillä oli ihana brunssi lasitetulla parvekkeella, tänä vuonna ei ole vaan meidän oma piha vielä siinä kunnossa että siellä voisi brunsseilla. Mutta jos sää sallii niin en pistäisi piknikkiäkään pahitteeksi. Täällä Oulun lumimyrskyssä vaan tuntuu kovin epätodennäköiseltä että maanantaina voisi suunnata piknikille, heh.

Tytöt ovat viihtyneet täällä mun serkkujen kanssa ihan hirmu hyvin, mutta kuulemma on jo vähän ikävä omia lelujakin. Laitetaan varmaan kunnon barbieleikit pystyyn kunhan ollaan päästy kotiin. Tänään suunnitelmissa on pakkailua, munkin syöntiä ja varmaan käydään vielä vikan kerran moikkaamassa mun isovanhempia ja mun äitiä.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille <3


Loma-arkea Oulussa

20.04.2017

Moikka! Ouluun kuuluu hyvää, ollaan oltu täällä jo viikko ja voisin olla vaikka kuinka pitkään vielä, mutta ensi viikolla koittaa kotimatka. Meillä on ollut täällä ihanan rentoa, ollaan nähty ystäviä ja sukulaisia ja vietetty aikaa täällä mun tädin luona. Vaikka mulla on meneillään Lapsimessujen vuoksi kevään kiireisin työviikko, on apukäsiä ollut tarjolla. Tällä viikolla on varmasti oman kohderyhmäni kevään vilkkain markkinointikausi meneillään ja siksi blogissakin on ollut useampi tuote-esittely ja tulee vielä viikonlopun aikana. Ymmärtäähän sen että moni lastentarvikemerkki haluaa saada äänensä kuuluviin juuri nyt, kun on mahdollisuus tavoittaa paljon potentiaalisia uusia asiakkaita. Ensi viikolla onkin jo taas hiljaisempaa markkinoinnin suhteen.

Mä olen käynyt melkein joka päivä mun mummolassa viettämässä aikaa mun isovanhempien kanssa. Ollaan tehty lenkkejä mun tädin ja Novan kanssa upeassa auringonpaisteessa, ja lapset on leikkineet pihalla. Nyt muut on palanneet päivätöihin ja mun serkut kouluun, mutta onneksi mä voin sitten päivän aikana täällä omien hommien jälkeen siivoilla, käydä kaupassa ja laittaa ruokaa ja illalla ehtii vielä tehdä jotain kivaa kaikki yhdessä. Täällä on ihanaa olla. Mulle merkitsee niin paljon se että voidaan viettää pidempiä aikoja Oulussa ja lapset saavat yhtä läheiset välit mun sukuun mitä mullakin on aina ollut.

Maanantaina saatiin leivotuksi se kinderkakku mistä aiemmin mainitsinkin ja ai vitsit että se oli her-kul-lis-ta! Siis niin hyvää, toki vähän ällömakeaa mutta aivan mielettömän hyvää. Eilen illalla tuhottiin yhdessä viimeiset muruset siitä herkusta ja melkein jo haaveilen että tekisin lisää. Mutta ei, se saa odottaa ainakin Zeldan Star Wars-synttäreihin asti.

Täällä on vielä paljon lunta pihalla pihaleikkejä varten, mutta kadut on kuitenkin sulat että pääsee hyvin lenkkeilemään. Ilmat ovat kyllä hellineet ehdottomasti. Tänään tai huomenna tytöt aikovat mennä yökylään mun äidin kotiin, he ovat odottaneet sitä kovasti ja aikovat ainakin pelata mummun tietokoneella samaa kakkupeliä mitä mä pelasin pienempänä, ja leikkiä Armas-koiran kanssa. Muuten meillä ei ole mitään sen ihmeellisempiä suunnitelmia, ajellaan kylään sukulaisille ja käydään ehkä kahvilla jossain. Ja ostamassa sukkia, miten tuntuukin että Nova on kasvanut kaikista sukistaan ulos, ja jos ei ole niin sitten niistä on parit hukassa vähintään.

Ollaan piirretty täällä joka aamu aina Novan ekojen päikkäreiden ajan ja eilen Tipa piirsi ihan itse maailman suloisimman kuvan äidistä ja isistä kävelemässä käsi kädessä auringonlaskua kohti. <3

Nova on täällä ottanut hurjan kasvuharppauksen eteenpäin ja hänestä on tullut vielä entistäkin kovempi höpöttäjä. Pää on myös alkanut vatsallaan makoillessa pysymään pitkään ja vakaasti ylhäällä, pitäähän hänen päästä seuraamaan mitä viisi isompaa mukulaa milloinkin touhuavat. Novalla ei ole tosiaan ollut puutetta leikkikavereista täällä ja sen huomaa kun kehitys menee aimoharppauksin eteenpäin koko ajan. Hän varmaankin kääntyy aivan pian vatsalta selälleen, on enää toisesta jalasta nimittäin kiinni.

On kyllä tehnyt niin hyvää tämä loma meidän perheelle, ai että. Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3