Miten me päädyttiin neljän lapsen kanssa New Yorkiin

10.05.2022

Huhhei! Eilen kotiuduimme New Yorkista koko perhe ja nyt, hyvien yöunien jälkeen, tuntui siltä että voisin kirjoittaa auki miten me päädyttiin tällaiselle reissulle. Meillä oli ihan mielettömän upeat 10 päivää New Yorkissa ja olen niin iloinen ja kiitollinen siitä, että sinne päästiin. Mutta miten me päädyttiin neljän lapsen kanssa New Yorkiin?

Silloin kun oltiin vielä melko tuoreita vanhempia ja meillä oli vasta kaksi pientä lasta, puhuttiin usein, että tehdään asiaa X sitten kun lapset ovat isompia ja se on helpompaa. Matkustetaan kauas maailman metropoleihin, ajetaan halki Euroopan tai käydään useammin ravintolassa. Vaikka olenkin aina halunnut lähestyä vanhemmuutta positiivisesti ja ajatellut, että lähtökohtaisesti lasten kanssa voi tehdä mitä vaan, niin nuorempana olin ehkä alttiimpi vaikutteille.

Central Park 2022 Central Park New York lasten kanssa 2022

Media syötti silloin jatkuvasti sitä narratiivia, että lasten kanssa ei kannata tehdä mitään liian erikoista tai jännittävää, koska arki lasten kanssa on jatkuvaa selviytymistä ja taistelua muutenkin. Saati sitten suurperheiden elämä. En ikinä unohda niitä kolmannen lapsen odotusaikana lukemiani ”tämä kaikki muuttuu hankalammaksi kun perheeseen tulee kolmas lapsi” -otsikoiden alle kasattuja listauksia, joissa selostettiin kuinka hotellihuoneeseenkaan ei kolmen kanssa mahdu kun on liian monta ja risteilylle ei pääse enää ja sitä tai tätä ei voi enää tehdä. Hitto vieköön, missä oli niiden juttujen kirjoittajien mielikuvitus??

Vaikka itse en koskaan kokenut arkea lasten kanssa taisteluksi, uskoin ehkä liikaakin siihen, että mitään liian hurjaa ei kannata edes yrittää. Bamse-lomat ja laivaristeilyt lasten kanssa jees, reppureissut ja museokierrokset nou. Ja meistä kahdesta ehkä Otto oli vielä vahvemmin sillä kannalla, että seikkaillaan sitten myöhemmin isompien lasten kanssa.  Ymmärrän sen hyvin. Eihän meillä ollut aiempaa kokemusta kummallakaan.

New York lasten kanssa New Yorkin kadut

En tiedä onko muhun vaikuttanut eniten seuraamani rohkeat somevaikuttajaperheet, kohta 11 vuotta vanhemmuutta vai ihan vaan se, että nykyään ne meidän joskus niin pienet lapset on oikeasti jo isoja, mutta olen lakannut ajattelemasta, että ”sitten kun lapset on isompia”.

En enää ajattele, että jotain voisi tehdä vasta sitten kun jokainen perheenjäsen on yli 10-vuotias, tai että jotain ei kannattaisi tehdä juuri nyt vain koska meillä on perheessä myös pieniä lapsia. Nyt on se sitten kun, eikä me voida ikuisesti odottaa. Jos odotellaan siihen asti, että pienimmätkin on isoja, meidän isoimmat on aikuisia. Niinpä olen tullut siihen tulokseen, että vaikka meillä onkin nyt vauva ja viisivuotias ja yhteensä neljä lasta, niin nyt mennään eikä meinata.

5th Avenue Madison Square Park

Ja paradoksaalisesti ollaan siinä tilanteessa, että päädyttiin sitten seikkailemaan suurperheenä, eikä esim. kahden pienen lapsen kanssa, joka olisi saattanut mahdollisesti olla jopa helpompaa. Koska silloin seikkailu tuntui vaikealta ajatuksena kahden kanssa, nyt taas ei niinkään neljän kanssa. Ja nyt kun on seikkailtu neljän kanssa NYCissä, eikä se tosiaan ollut niin vaikeaa, on sellainen olo, että me voidaan tehdä jatkossa ihan mitä vaan. Jos meillä oli yhdessä näin kivaa suurkaupungissa, jota ei todella ole suunniteltu vauvaperheelle, me selvitään aivan helposti autoilusta halki Euroopan, 12h lennoista tai telttaretkestä Lofooteille. Ihanan vapauttava ajatus. Suurperheellisyys ei ole mikään kahle, joka automaattisesti sitoo 20 vuodeksi kotisohvalle.

Ehkä se on myös korona-aika ja maailman tilanne, joka herätti ajattelemaan, että sitä ”sitten kun” ei välttämättä koskaan tule, tai ei ainakaan juuri silloin kun kuvittelee. Mitään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä. Siksi kannattaa ottaa ilo irti niistä hetkistä mistä voi ja toimia silloin kun se on mahdollista.

Rockefeller Center

Meidän reissua Instagramin puolella seuranneet ovat jo nähneet pienen silmäyksen siihen, miten meidän reissu sujui. Meillä oli mukana myös Oton sisko, joka maksettiin mukaan reissuun lisäaikuiseksi ja mahtavaksi matkaseuraksi. Se oli mainio ratkaisu. Jokaiselle itsekseen liikkuvalle lapselle oli yksi silmä- ja käsipari vahtimassa suurkaupungin vilinässä. Ollaan reissattu Oton siskon kanssa ennenkin ja tiedettiin, että meillä sujuu matkustus yhdessä hyvin. Alunperin syksyllä reissua pohtiessa haaveilin, että sitten voidaan Oton kanssa käydä kahdestaan treffeilläkin joku ilta reissun aikana kun on lapsille vahti. Mutta siitä ei kyllä ollut puhettakaan, ei me jaksettu enää iltaisin tehdä yhtään mitään kun oli päivä kierrelty. Mutta onneksi treffeille pääsee täällä Suomessakin, tärkeämpää oli saada reissulta mahtavia kokemuksia lasten kanssa, kun heidän kanssa sinne oli lähdettykin.

Mitä tehdä New Yorkissa lasten kanssa

Miksi juuri New York? Sanotaanko niin, että kun me 2020 helmikuussa Oton kanssa käytiin siellä, juuri ennen koronaa, meille jäi valtava nälkä nähdä lisää. Ja kun se oli viimeinen kohde missä käytiin ennen kuin maailma sulkeutui, tuntui jotenkin luontevalta kaivata juuri sinne takaisin. Sitä reissua muisteltiin niin monet kerrat ja niin monta kertaa lapset sanoivat, että voi kun hekin saisivat kokea sen kaiken. Sama fiilis oli meilläkin. Jo siellä ollessa bongailtiin jatkuvasti asioita, joita olisi ihana näyttää lapsille. Syksyllä alettiin puhua reissusta varovasti ja tammikuussa ostettiin lennot, kun Finnairilla oli hyvät tarjoukset. Sitten jännitettiin koko kevät, että päästäänkö lähtemään vai tuleeko vielä lisää rajoituksia. Ei tullut, ja matkaan päästiin.

Reissu sujui ihan mielettömän hyvin ja ylitti kaikki meidän odotukset. Kirjoitan ihan oman postauksensa käytännön asioista (mm. koronarajoitukset, majoitus, lentomatkat, aikaero, vauvalyfe NYCissä) sekä tietysti siitä, mitä me siellä puuhailtiin. Tämä oli vaan tällainen pohjustus, että miksi me lähdettiin juuri sinne juuri nyt. Kiitos kaikille, jotka seurasitte meidän reissua ja elitte mukana meidän seikkailussa! <3 


Ihanat erilaiset perheet: Jonna, Hannu, Bea, Edvin, Oula, Ava, Valde & Thelma

13.09.2020

On vierähtänyt aivan liian pitkä tovi edellisestä Ihanat erilaiset perheet -sarjan postauksesta. Tämä haastattelu oli alunperin sovittu maaliskuulle, mutta siirsimme sitä viikolla sairastelun takia. Viikon kuluttua siitä olikin hallituksen tiedotustilaisuus ja Suomi siirtyi poikkeusaikaan koronaviruksen vuoksi. Haastattelu siirtyi määrittelemättömäksi ajaksi. Tällä viikolla tavattiin yhdessä Tuusulan Jokelassa ihanalla laavulla nuotion äärellä, turvavälien päästä tietenkin. Ja mulle tuli niin hyvä fiilis, kun sain tavata niin upean perheen. Sen pidemmittä puheitta: tässä tulee seuraava ihana erilainen perhe!

Ihanat erilaiset perheet:  Jonna, 30, Hannu, 33, Bea, 9, Edvin, 8, Oula, 7, Ava, 5, Valde, 3, ja Thelma, 10kk.

Etäsuhteesta suurperheeksi

Hannu ja Jonna tapasivat yhteisten kavereiden kautta uudenvuoden juhlissa 2007/2008 Leppävirralla. 

– Tuli viestiteltyä, että kyllä kummatkin oli pistänyt toisensa silmään, se taisi olla sitä rakkautta ensisilmäyksellä, Hannu muistelee.

Hannu asui silloin Varkaudessa ja Jonna taas asui ja opiskeli Helsingissä. Rakkaus roihahti heti parin välillä, eivätkä he säikähtäneet etäsuhdetta, vaan laittoivat sen toimimaan. Hannu muutti pian Kajaaniin opiskelemaan ja he seurustelivat etänä parin vuoden ajan. Vuonna 2010 Jonna ja Hannu menivät naimisiin ja muuttivat yhteiseen kotiin Kajaaniin Jonnan valmistuttua.

Pari kuukautta häiden jälkeen elokuussa 2010 parin esikoinen, Bea, ilmoitti tulostaan. Raskaus sujui helposti.

– En ole ikinä voinut pahoin raskausaikana, olen päässyt tosi helpolla. Kaikki raskaudet on mennyt tosi hyvin. Lopussa ei ole voinut oikein kauheasti liikkua ja onhan se loppu tosi tympeää, kun vaan odottaa, että millon tästä pääsee eroon, Jonna kertoo. 

Jonna on sitä mieltä, että jos raskauksien lopusta voisi vähentää ne pari kuukautta, niin hän voisi synnyttää vaikka parikin kertaa per raskaus. 

Bea syntyi hieman etuajassa huhtikuussa 2011 ja synnytys sujui helposti. Ennenaikaisuuden vuoksi sairaalassa vierähti melkein viikko, mutta kotiin päästyä kaikki sujui hyvin tyytyväisen vauvan kanssa. 

Vauva sujahti osaksi elämää

– Me elettiin silloin vielä ihan opiskelijaelämää ja oltiin melkein joka ilta menossa, Bea oli helppo vauva joka kulki joka paikassa mukana.  Esikoisen syntymä on tietysti iso juttu ja joskus tuntui, että kyllä se vauva muutti ja hankaloitti joitain asioita. Jälkeenpäin on ajatellut, että yhden kanssa oli niin helppoa, Hannu nauraa.

Pian esikoisen syntymän jälkeen Jonna alkoi odottaa parin toista lasta Edviniä. Edvin syntyi viikoilla 36+5 ja hän huusi elämänsä ensimmäiset puoli vuotta.

Vuonna 2013 Jonna ja Hannu etsivät kotia radan varresta lähempää Espoota, mistä Jonna on kotoisin. Hannun Tuusulassa asuva isosisko vinkkasi, että Jokelassa olisi ehkä Hannulle opettajan töitä ja perheelle sopiva asunto. Jonna ja Hannu kävivät katsomassa asuntoa ja päättivät muuttaa Jokelaan. Hannu sai työpaikan. 

Leppästen perhe asettui Jokelaan ja alkoi rakentaa elämää sinne. Ensin he asuivat vuokralla muutaman vuoden ja sitten ostivat oman talon.  Hannu teki opettajan töitä ja parille syntyivät lapset Oula, Ava ja Valde, sekä viime vuonna perheen kuopus Thelma. 

Kolmannen lapsen jälkeen Jonna on mennyt aina nopeasti töihin. 

– Olen ajatellut, että jaksan itse olla parempi äiti, kun en ole koko ajan vain lasten kanssa vaan teen myös jotain omaa, Jonna sanoo.

Tekeekö lasten lukumäärä arjesta rankempaa

Kysyn Jonnalta ja Hannulta, onko perheen arki tuntunut joskus rankalta, kun on paljon lapsia, tai onko jonkun lapsen syntymä muuttanut arkea olennaisesti rankemmaksi. Useinhan sanotaan esimerkiksi, että kaksi menee siinä missä yksikin, mutta kolmas lapsi muuttaa perheen dynamiikkaa. 

– Kun neljäs lapsi syntyi, niin saattoi olla hetki, että oli vähän enemmän kädet täynnä kun kolmella oli vaipat yhtä aikaa ja kaikki olivat kotona. Nyt kun vanhimpia lapsia on lähtenyt kouluun, niin se on auttanut siihen arjen soljumiseen todella paljon, Hannu vastaa.

Jonna ja Hannu ovat molemmat kotoisin isoista perheistä ja kummallekin oli selvää alusta asti, että he haluavat itsekin ison perheen. Kumpikaan ei koe, että lasten lukumäärän kasvaminen olennaisesti muuttaisi arkea rankemmaksi. 

– Mä ajattelen silleen, että se lapsilukumäärä ei muuta elämää hirveästi, mutta pieni vauva muuttaa hetkellisesti. Jos kaikki syö ja kävelee itse, niin niiden kanssa pystyy tekemään vaikka ja mitä, mutta vauvalla on aina oma rytmi, Jonna kertoo.

Kumpikin kokee, että ne rajoitteet ovat enemmän ihmisten omassa päässä. Lasten lukumäärä ei rajoita arkea. 

– Monet, jotka eivät ole ikinä eläneet lasten kanssa ollenkaan kauhistelevat, että miten jaksetaan niin monen lapsen kanssa. Ja sellaiset ihmiset usein kauhistelee eniten, joilla on itsellä yksi tai kaksi pientä lasta ja ne kuvittelee, että työmäärä vähintään triplaantuu kun tulee paljon lapsia. Kun ne kai ajattelee, että yhdessä on jo hirveästi tekemistä, niin miten voi olla kuusi.

– Minä ainaki ite oon semmonen nykyään, että mieluummin vähän rehentelen, että tässä on vasta hyvä alku, kun joku hämmästelee lapsilukua. Ei kannata ottaa liian vakavasti ja tietoisestikin olen vähän halunnut näyttää niille jotka hämmästelee, että elämäähän tää on vaan, ei tässä ole mitään ihmeellistä, Hannu nauraa. 

Enemmän muuttujia ja suunnittelua

Jonna ja Hannu myöntävät, että suurperheellisen arjessa on toki enemmän muuttujia ja se vaatii joskus hieman enemmän suunnittelua, kuin elämä vain yhden tai kahden lapsen kanssa. Kumpikin kuitenkin kokee, että monet asiat ovat vain järjestelykysymyksiä ja arjen saa kyllä toimimaan niin, että kaikilla on riittävästi omaa ja yhteistä aikaa, sekä huomiota.

–  Me olemme oppineet hyödyntämään kaikkia sellaisia hetkiä, että kun vie tytöt harrastukseen niin käy itse vaikka samaan aikaan lenkillä. Harrastetaan paljon asioiden yhdistelemistä ja tehokkaampaa ajattelua arjessa, niin saadaan kaikki tehtyä ja pysyy oma pää virkeänä. 

Perheen kaikki lapset ovat pääosin hyviä nukkumaan, mikä auttaa jaksamaan arjessa. Jonna ja Hannu myös kuuntelevat toisiaan herkällä korvalla ja paikkaavat toisen panosta aina tarvittaessa.

– Joskus on ollut yksittäisiä päiviä, että kumpaakin väsyttää, mutta yleensä on vaan yksittäisiä hetkiä, että toisella on rankkaa. Ja jos tietää, että toisella huono päivä, niin toinen voi ottaa sen vetovastuun ja toinen saa vaikka makoilla sohvalla, Hannu kertoo.

– Oikeastaan ainoa mieleen tuleva oikeasti rankka juttu on se, jos on joku (vaikka maha)tauti, mitä kaikki sairastaa vuorotellen, niin se voi kestää pitkään ja silloin arki on vaikea järjestellä, kaikkia väsyttää ja on hermo kireällä. Mutta sekin on sellainen erityistilanne, ei perusarkea, Jonna jatkaa. 

Tasa-arvoinen parisuhde ja vanhemmuus

Kumpikin kokee, että tasa-arvoisesti jaettu vanhemmuus on avain hyvään ja toimivaan arkeen. 

– Se on ihan ehdoton, että hoidetaan kaikki tasapuolisesti. Meillä ei kaikki vain kaadu mun niskaan ja mies juoksee jossain, Jonna sanoo.

Yleensä Jonna ja Hannu käyvät edellisenä iltana yhdessä läpi kalenterista seuraavan päivän muistettavat asiat ja sopivat, kumpi hoitaa minkäkin. Osa lasten harrastuksista on myös sellaisia, että he voivat kulkea niihin itsenäisesti.

– Ne menot, jotka vaativat autolla kuskaamista luovitaan vähän tapauskohtaisesti, että kumman tarvitsee päästä vähän ajelemaan, jos ei jaksa jäädä kotiin laittamaan ruokaa. 

Hannun opettajan työ on melko joustavaa ja työpäivät lyhyempiä. Pitkät 10 viikon kesälomat ovat myös iso voimavara. Hannun ollessa kesän kotona, Jonna on voinut mennä aina kesäksi töihin ja päässyt kotiympyröistä hetkeksi muualle. Hannu taas on nauttinut siitä, että kotona lasten kanssa ollessa ei tarvitse olla jatkuvasti kello kaulassa.

Tänä kesänä perhe vietti ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen yhteisen kymmenen viikon kesäloman ja matkusteli asuntovaunulla Suomessa. Kesäloman jälkeen Jonna aloitti toimintaterapeutin opinnot monimuotona ammattikorkeassa ja kuopus Thelma meni päiväkotiin.

Kahdenkeskistä aikaa järjestyy tarvittaessa

Hyvä ja laaja tukiverkko, sekä lähellä asuvat perheelliset ystävät auttavat jaksamaan arjessa ja tarjoavat arvokasta vertaistukea. Hannu ja Jonna ovat myös pitäneet alusta asti huolen siitä, että kumpikin saa säännöllisesti riittävästi omaa aikaa arjessa. 

– Meillä molemmilla on säännölliset harrastukset ja kerran viikkoon oma vapaailta kummallakin. 

Myös kahdenkeskistä aikaa järjestyy aina tarvittaessa, mutta aina sitä ei muisteta ottaa.

– Meillä ei ole mitään säännöllistä, että käytäisiin kerran viikossa treffeillä, mutta aina saadaan lastenvahti jos pyydetään, pienellä varoitusajalla. Molempien sisarukset auttavat mielellään. Se välillä tuppaa vaan unohtumaan, joskus hoksaa, että nyt kyllä oikeasti tarvitsee kahdenkeskistä aikaa ja sitten sitä otetaan. Joskus taas arki rullaa pitkiäkin aikoja niin hyvin, ettei edes muista kahdenkeskistä aikaa, Hannu kertoo. 

– Meillä on parisuhde aina ollut tasapainoinen. Ei kauheasti riidellä tai jos riidellään, niin nopeasti sovitaan ja välit on tosi läheiset, Jonna kertoo.

 – Ollaan arkena kotona semmosia, että halataan ja pussataan. Lapset joskus sanoikin, että “sit ku me mennään nukkumaan nii te vaan istutte sohvalla ja syötte karkkia ja pussailette”, kyllä sitä varmaan tulee jonkun verran harrastettua, ne on ihan hauskoja hetkiä ne ja aika tärkeitä loppupeleissä, Hannu lisää hymyillen.

Keskinäinen kommunikaatio vanhempien välillä on toimivan perheen ja parisuhteen perusta. 

– Kaikessa auttaa, oli pieni tai iso perhe, aikuisten avoimuus ja se että ollaan omia itsejämme ja sanotaan jos joku ahdistaa. Meillä ei ole mitään estettä sanoa jos joku ahdistaa tai ärsyttää ja ollaan myös onnistuttu siinä, että silti tykätään siitä toisesta vaikka joskus joku ärsyttää.

– Me ei olla tehty niistä mitään ylitsepääsemättömiä esteitä. Toisella jää maitopurkit pesemättä ja toisella pyyhe lattialle märkänä, mutta ne on loppupeleissä isossa kuvassa niin pieniä juttuja joihin ei tarvitse takertua. Niin se toimii isonkin lapsikatraan kanssa se homma. Varmaa meilläkin olisi rankempaa, jos olisi keskinäistä nokittelua ja toisen pärstä tai tekemiset tai tekemättä jättämiset ärsyttäisi liikaa. 

Miten kaikille lapsille riittää huomiota isossa perheessä

Joskus ihmisiä askarruttaa suurperheen arjessa se, että miten kaikille lapsille riittää tarpeeksi jakamatonta huomiota.

Kuten moni muukin asia, lasten huomioiminen arjessa on Leppästen kokemuksella pääosin vain järjestelykysymys, jota lasten kasvaminen helpottaa ja rytmittää luontevasti.

– Se on kiva kun isot lapset tulee koulusta ennen kun pienet tulee kotiin, niin silloin ehtii tehdä isojen kanssa jotain yhdessä ja pelata vaikka Unoa. Pienet kyllä saavat huomiota luontaisesti, isompien kanssa pitää vähän enemmän järjestää. Joskus esikoinen jää vielä hetkeksi valvomaan kun muut ovat menneet nukkumaan, ja sitten rauhassa jutustellaan.

Kahdenkeskisen ajan lapsen kanssa ei aina tarvitse olla mitään super hienoa ja spesiaalia, pienet yhteiset hetket arjessa riittävät hyvin.

– Koulun jälkeen jutellaan aina lasten kanssa ja kysellään, miten päivä on mennyt. Matkoilla tulee myös juteltua paljon, kun viedään lapsia kavereille tai harrastuksiin. Sillon tällöin otetaan myös omiin harrastuksiin mukaan, tai otetaan vaikka joku lapsista kauppaan mukaan kahdestaan.

Kummankin oma kokemus ison perheen kasvattina on se, että sitä vanhempien jakamatonta huomiota on aina saanut ihan riittävästi.

–  Se on musta myös kiva, miten lapset huomioivat toisiaan. Isommat esimerkiksi tykkää vauvasta ihan hirveenä ja aina kysyvät, että saanks mä ottaa sen syliin, Jonna lisää.

Antoisinta on hyvä arki

Jonna ja Hannu ajattelevat, että se tavallinen perus arki lasten kanssa on kaikkein mukavinta.  Kun on levännyt riittävästi ja kaikki ovat hyväntuulisia, ja se, kun lapsi osoittaa rakkautta arjessa. Heistä on myös ihanaa seurata, kuinka lapset ovat niin erilaisia keskenään ja jokaisella on ihan omanlaisensa persoona.

– Lapsilla on ihan sika hyviä juttuja. Isommissa on ihanaa se, kun huomaa, että he kasvaa ja kehittyy ja ajattelee jo omilla aivoilla. Lapset ylipäätään on ihania, he ovat niin vilpittömiä, ja 2-3 vuotiaiden juttuja voisi kuunnella loputtomiin, Jonna kertoo.

– Monella on se mielikuva, että suurperheessä on hillitöntä härdelliä koko elämä, mutta ei se pääsääntöisesti kyllä ole sitä. On niitäkin iltoja, että kaikki juoksee alusvaatteissa pitkin kämppää ja sohvatyynyt lentelee ja jos joku silloin astuu sisälle, niin saattaa saada väärän kuvan. Mutta pääosin kaikki soljuu mukavasti, ihan ilman härdelliä, Hannu lisää.

Toki ison perheen elämään mahtuu epäjärjestelmällisyyttä ja lelusotkujen siivousta, mutta ei niihin kannata takertua.

Leppäset tykkäävät retkeillä ja liikkua paljon yhdessä luonnossa. He myös viettävät paljon aikaa ystäväperheiden kanssa ja kyläilevät puolin ja toisin. 

Tulevaisuudelta he odottavat sitä, että Jonna valmistuu koulusta ja pääsee tekemään oman alan töitä. Haaveissa siintää joskus suurempi talo, ehkä jopa talon rakennuttaminen perheelle. 

Sitten kun lapset joskus kasvavat isoiksi ja lentävät pesästä, Jonna odottaa jo mahdollisia lastenlapsia.

– Tällä viikolla juttelin just yhden kaverin kanssa, jolla on myös pieniä lapsia, että kyllä sitä tavallaan vähän odottaa sitä ku on lapsenlapsia, että saa ottaa ne parhaat puolet, Jonna nauraa.

Tärkeintä on kuitenkin se, että lapsilla olisi hyvä olla ja kaikki pärjäisivät aikuisena.

Leppästen terveiset suurperheestä haaveileville:

“Jos haaveilee, mutta ei uskalla, koska pelkää että se ois kauhean raskasta, eikä pystyisi tehdä enää mitään, niin mun mielestä ihan rohkeasti vaan. Asiat järjestyy aina ja siihen kasvaa itse siihen suurperheyteen. Ihminen muovautuu tilanteen mukaisesti ja ajatusmaailma myös. Jos elämäntapa on sellainen, että tehdään kaikkea niin kyllä ne lapsetkin siihen sopeutuu. Ei koko elämää tarvitse muuttaa sen takia että tulee lapsi. Elämään tulee enemmän suunnitelmallisuutta ehkä, mutta kyllä lastenkin kanssa pystyy tehdä asioita. Lapset on myös tosi armollisia. Aikuiset itse asettaa niitä suorituspaineita olla tietynlainen. Pitää laskea omaa rimaa, ei ne lapset tarvii kaikkea, lapsille riittää että pääsee retkelle metsään, ei tarvi lähteä aina kahdeksi viikoksi ulkomaille tai olla jotenkin oppikirjamaisia vanhempia. 

Rohkeasti vaan on oma itsensä, kyllä sitä lasten kans voi kaikenlaista tehdä. Ei mikään suhde tai minkään perheen elämä ole koskaan täydellistä, mutta pienillä jutuilla siitä voi saada todella hyvää. Ei tarvitse mitään hokkuspokkustemppuja tehdä, että siitä saa hyvää ja kaikki rullaa.”

Leppästen perheen kuulumisia voi myös seurata Jonnan blogista tai Instagramissa @jonnaltamoi!

Iina:

Mun mielestä oli ihan mahtavaa päästä tapaamaan Leppäsen perhe. Niin moni ajatus oli sellainen, johon itse pystyi samaistumaan. Oli ihana kuulla, että vaikka lapsia on tuplamäärä siitä, mitä meillä, arki voi edelleen olla juuri sellaista, millaisena itse koen hyvän arjen. Niitä pieniä hyviä asioita, yhteisiä hetkiä ja keskinäistä kommunikaatiota. Aivan mielettömän ihana perhe, joka antoi inspiraatiota ja sai hymyilemään. Kaikesta huomasi, miten kovasti kaikki perheenjäsenet välittävät toisistaan ja arvostavat toisiaan. Pussailu ja karkkien syönti iltaisin sohvalla kuulosti niin ihanalta ja myös tutulta. Luulen, että mitä enemmän vanhemmat harrastavat pussailua sohvalla iltaisin lasten mentyä nukkumaan, sitä paremmin koko perhe voi ja sitä helpommin jaksaa keskittyä niihin hyviin asioihin, ja olla välittämättä jostain pienistä hankalista hetkistä.