Instagramin puolella tuli puhetta vanhoista kunnon kuulumispostauksissa tuossa tovi sitten, ja ehdotin silloin, että voisin tehdä aina silloin tällöin blogin puolelle niitä. Nykyisin kuulumisia tulee useammin kerrottua Instagramissa, mutta siellä ne tulee kerrottua aina lyhyemmin ja kenties pinnallisemmin. Moni kertoi kaipaavansa hitaampia postauksia, ajatuksia ja pohdiskelua ja ihan random höpöttelyä. Joten täältä pesee viime aikojen arkikuulumisia blogipostauksena!

Vietettiin toissa viikonloppuna esikoisen 11-vuotissynttäreitä auttamattomasti myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mun äiti oli meillä käymässä Oulusta siksi. Äiti oli ollut meillä viimeksi kesälomalla, joten olihan tässä jo hetki ehtinyt vierähtää näkemisestä. Onneksi äiti on tulossa meille myös jouluksi, niin tällä kertaa tapaamisten väli ei ehdi karata niin pitkäksi. Ollaan soiteltu kuitenkin videopuheluita harva se päivä myös tässä välissä, joten esimerkiksi taaperolle mummu on yhtä tuttu kuin kaikki muutkin perheenjäsenet. Heti kun mummu ja armas tulivat tänne, hän oli menossa mummun syliin. Mun äiti yöpyi meillä vajaan viikon ja oli kyllä kivaa, kun hän oli täällä.

Päästiin myös Oton kanssa käymään treffeillä kolmatta kertaa sitten taaperon syntymän, kun äiti oli lasten kanssa. Meillä ei ole ihan hirveästi lähipiirissä ihmisiä, jotka uskaltaisivat hoitaa pientä vauvaa tai taaperoakaan, joten ollaan näin pienen kanssa lähinnä sen varassa milloin mun äiti on täällä. Isompia lapsia saadaan kyllä helposti hoitoon ja ollaan kiitollisia siitäkin. Onneksi tiedetään, että taaperokin kasvaa nopeasti ja pian me päästään taas treffeille vaikka kerran kuussa, jos halutaan. Ollaan nautittu hurjasti siitä, että ollaan oltu niin tiiviisti yhdessä vauvan ja taaperon kanssa ja onneksi yhteistä aikaa on iltaisin hänen mentyä nukkumaan myös. Mutta kyllä näin vuoden ja pian neljän kuukauden jälkeen teki todella hyvää päästä taas hetkeksi olemaan ihan vain Iina ja Otto, eikä äiti ja pappa.

Tuli muuten pappasta mieleen, että taapero on ensimmäinen meidän lapsista, joka sanoo heti alusta asti Ottoa nimellä pappa. Muut sanoivat tai sanovat edelleen ensisijaisesti isi. Mutta taapero on nyt napannut pappan käyttöön. Luulen, että siihen vaikuttaa myös se, että koskaan aiemmin Otto ei ole voinut olla kotona hoitovapaalla lapsen kanssa silloin, kun on ollut se kriittinen vaihe puheenkehityksessä, kun kaikki nämä tärkeät ensisanat opitaan. Nyt kun Otto on taaperon kanssa kotona, hänkin ymmärtää jo paljon enemmän ruotsia ja sanoja tulee myös ruotsiksi.

Taapero on viime aikoina oppinut taas paljon uusia sanoja ja veikkaan, että sanoja tulee ehkä parikymmentä. Tällä viikolla on opittu mm. ”kakku”, ”kotkot” ja se aiemmin mainittu ”pappa”. Perhesanoista: siskojen nimistä hän osaa edelleen vain yhden (jota käyttää kaikista) ja sitten on ne vanhat tutut ”äiti” ja ”mummu”, jotka hän on osannut tosi pitkään. Muuten tulee esimerkiksi ”Titta” (katso), ”Kiitti”, ”Kukka”, ”Kakka”, ”Nakki”, ”Nam”, ”Apa” (napa), ”Nenä”, ”Pupu”, ”mijaa” (kissa), ”haa-haa” (koira), ”Pyy” (lehmä), ”Tissi/Tissiä”, ”Jajja” eli vauva, ”Joo”, ”Ei”, ”Tää on?” ja ”Tätä!” (haluan tätä), ”brrrr” eli auto ja ”Räyh” eli kaikki murisevat eläimet. Hän vastaa tosi ahkerasti kaikkiin kysymyksiin joko joo tai ei ja tuntuu ymmärtävän tosi paljon puhetta. Hän toimii yleensä ohjeiden mukaan, esim. vie roskan roskikseen pyydettäessä, tai vaatteen pyykkikoneeseen, tai tuo pyydetyn lelun tai hakee mukin kaapista. Hän rakastaa tanssia ja musiikkia ja on ihan hurmaava tyyppi.

Nukkumishommat on tosin olleet vähän haastavia taas viime aikoina, vaikka pari kuukautta oli mennyt jo super hyvin ja saatu nukuttua kokonaisia öitä taaperon kanssa. Väsy alkoi vähän painaa, kun nyt oli ollut tosi katkonaista noin viikon ajan. Muutama viime yö on onneksi ollut jo paljon helpompi, joten toivotaan kovasti, että on kyse ohimenevästä vaiheesta vain. Ehkä hampaita, ehkä jotain muuta? No, onneksi meitä on tässä kaksi jakamassa univelkaa, niin ei kummallakaan ehdi mennä niin kohtuuttoman suureksi. Aina toinen herää ja toinen saa levätä. Viime yönäkin taapero tuli lopulta viereen nukkumaan, mutta nukkui siinä heräämättä loppuyön ja noustiin vasta kuuden jälkeen ylös.

Ollaan ihmetelty lasten kanssa Helsinkiin satanutta upeaa lumipeitettä ja ulkoiltu. Käytiin Fallkullassa katsomassa eläimiä, kun meidän 5-vuotiaalla oli ylimääräinen vapaapäivä dagiksesta. Siellä ei ollut melkein ketään ja päästiin ihan lähelle lehmiä, poneja, pupuja ja vuohia. Lapset olivat haltioissaan ja ihmeteltiin hassua vuohea, joka ei millään halunnut pysyä omassa karsinassaan vaan hyppäsi samaan aitaukseen pupun kanssa. Se nauratti meitä kaikkia kovasti. Taapero on ollut aivan ihmeissään ja  innoissaan lumesta ja lumileikeistä.

Tuntuu ihan hullulta, että tällä viikolla on jo joulukuu! Vastahan tämä syksy alkoi ja kohta on jouluaatto. Mutta en voi sanoa ettenkö odottaisi super innolla joululomaa. Etenkin meidän isommilla lapsilla on jo niin valtavan paljon kaikkia omia juttuja ja kavereita (mikä on tietysti aivan ihanaa), että heitä on oikeasti välillä ihan ikävä! Tottakai joka päivä jutellaan päivästä ja halataan ja syödään yhdessä iltaruoka ja viikonloppuisin ja iltaisin hengataan yhdessä usein silloin kun he eivät ole kavereilla tai harrastuksissa. Mutta on todellakin ikävä sellaista rauhallista joululomaa, että löhötään yhdessä yökkäreissä, katsotaan sarjoja tai leffoja, syödään herkkuja ja pelataan lautapelejä monta päivää vailla mitään menoja minnekään. Siitä tulee niin ihanaa!

Vastauksena otsikon kysymykseen: Meille kuuluu juuri nyt tosi hyvää. Eletään innostavaa aikaa, kun samalla suunnitellaan ensi vuotta ja paketoidaan tätä vanhaa kasaan. Nautitaan joulun odotuksesta ja toisistamme, nautitaan siitä, että Otto saa olla kotona taaperon kanssa. Vähän väsyttää välillä, mutta se on ihan ok. Tuetaan toisiamme ja rentoudutaan iltaisin, koska iltaisin taapero onneksi nukahtaa salamannopeasti oman unilauluja laulavan saukko-unilelunsa kanssa.

Ihanaa viikon alkua kaikille ja laittakaa ihmeessä IG:ssä palautetta, että oliko kiva lukea välillä kuulumisia tällaisessa pidemmässä tekstiformaatissa, eikä nopeina ja katoavina storyina.

Meillä oli tosi tavallinen ja ihana, tavallisen ihana viikonloppu. Tässäpä hieman ajatusten virtaa viikonlopun hetkistä.

Perjantaina toinen koululaisista oli kaverin synttäreillä keilaamassa ja me muut katsottiin elokuvaa. Tehtiin iso herkkuplatter olkkarin pöydälle ja laitettiin Netflixistä pyörimään Over the Moon -elokuva, jossa oli hyvät musiikit. Pötköteltiin sohvalla, vauva mönki ja kiipeili ympäri olkkaria ja isosiskot eläytyivät elokuvaan. Lasten kasvaessa on yhä enemmän niin, että joku on jossain. Kaverilla, harrastuksessa, synttäreillä tai ulkona. Mutta yritetään pitää kiinni perjantain leffaillasta ja toteuttaa se aina jollakin kokoonpanolla.

Musta on ihanaa kun lapset kasvavat ja löytävät niitä omia tyyppejä, joiden kanssa keksivät tekemistä ja joita näkevät. Kulkevat itsekseen, ovat jatkuvasti yhteydessä kavereihin myös kotona ollessaan. Se muutos on jo niin selkeästi nähtävissä, muutos kohti sitä aikaa kun ne omat kaverit ovat ihan valtavassa roolissa elämässä. Sitä aikaa, jonka muistan hyvin elävästi edelleen myös omilta teinivuosilta. Sitä on ihanaa ja kutkuttavan jännittävää seurata vierestä. Ja olen niin onnellinen, että lapset ovat löytäneet niin ihania ja fiksuja ystäviä.

Lauantaina nähtiin Oton siskoa. Ei tehty hänen kanssa mitään ihmeellistä, oikeastaan ei tehty mitään muuta kuin höpötettiin ja hengattiin verkkareissa sohvalla. Miten kiitollinen olen siitä, että Oton myötä olen saanut itselleni pikkusiskon, josta aina haaveilin lapsena. Pikkusiskon, jonka kanssa voi olla just niin rennosti kuin pikkusiskon kanssa toivoo voivansa olla. Joka arvostaa kun lähetän hänelle etukameralla otettuja vahinkolaukauksia itsestäni, jonka kanssa voi keskustella vatsan toiminnasta tai tyhmistä unista, joka auttaa mua valitsemaan asuja ja ihastelee mun kanssa lasten touhuja ja ilmeitä vähintään yhtä innokkaasti kuin Otto tai mun äiti. Ja jolle saan itse olla isosisko, isosisko josta ehkä on joskus hyötyäkin. Tuki ja turva ja hyväksyvä ja kannustava vähän vanhempi tyyppi, jonka puoleen voi aina kääntyä missä tahansa asiassa.

Sunnuntaina lapset valmistelivat meille Encanto-elokuvasta inspiroituneen We don’t talk about Bruno -esityksen, jota harjoittelivat kolmestaan oikein antaumuksella. Esitys sisälsi koko We don’t talk about Bruno -laulun ja monta asunvaihtoa. He esittivät kaikki biisin roolit itse ja eläytyivät täysillä lauluun. Mukana oli niin peruukkeja, esirippu kuin lentäviä hameitakin. Vauva taputti melkein koko esityksen ajan, hän kun oli upeasti just oppinut taputtamaan ”oikein” eikä enää muumitaputusta.

Mietin siinä hetkessä, että tää on kyllä yks parhaita juttuja siinä kun on monta lasta. Seurata sitä omien lasten yhdessä tekemistä ja innostusta. Miten upeasti jokainen oli mukana esityksen valmistelussa ja miten hauskaa heillä oli yhdessä. He sulkeutuivat yläkertaan harjoittelemaan ja suunnittelemaan pitkäksi aikaa ja yritettiin täällä alhaalla kuunnella mitä he tekivät. Niin taitavia ihania tyyppejä! Ja esityksen jälkeen viisivuotias halusi vielä esittää sen uudelleen niin, että hän esitti yksin kaikki roolit. Mitä huikeaa heittäytymistä – saatiin nähdä kaksi mahtavaa versiota.

Kuten sanoin, ihanan tavallinen viikonloppu. Ei tehty mitään ihmeellistä, ei ostettu muuta kuin ruokaa ja seinäpakkelia, eikä käyty muualla kuin puistossa ja kaupassa. Viikonloppu oli täynnä rentoa yhdessäoloa, kotia ja ulkoilua. Viikonloppuun sisältyi myös yksi ihan sairaan hyvin vauvan kanssa nukuttu yö vain parilla nopealla herätyksellä, ja toinen ihan surkea yö täynnä heräilyä ja kitinää. Syötiin paljon hyvää ruokaa,  ja kuuluipa viikonloppuun myös siivousta ja pyykkiä, eteisen seinän paikkaamista (siihen on tullut kolo, kun ollaan oltu liian innokkaita liukuovien kanssa ja ne on joskus pamahtaneet siihen) ja haleja ja lasten kinastelua keskenään.

Ihana, rakkaudentäyteinen perhekeskeinen viikonloppu. Just sellainen viikonloppu jota mä rakastan.

Moikka ihanat! Ajattelin, että pitkästä aikaa olisi hauskaa tehdä ihan perinteinen sillisalaattinen kuulumispostaus ja samalla kertoa vähän viime aikojen lemppareita myös. Tässä vauva-arjen lomassa kuulumisia on ollut ihanan helppoa ja rentoa päivittää Instagramin puolella, mutta tiedän toki, että osa seuraa ennemmin vain täällä blogissa, joten kerrotaan nyt täälläkin että mikä on meininki. Viimeiset puolitoista viikkoa ollaan nautittu Oton kesäloman jämistä, ja vielä on muutama päivä onneksi jäljellä, kun tämä on ollut niin ihanaa.

Epäonnistuin hieman omassa päätöksessäni olla tekemättä niin paljon töitä näinä ensimmäisinä kuukausina kun olen vielä yksin vauvan kanssa. Kun ei sitä vaan osaa sanoa ei kiinnostaville mahdollisuuksille. Ensimmäisen kuukauden otin kyllä tosi iisisti, mutta etenkin tämä lokakuu on ollut kyllä kiireisin mitä mulla on ollut hetkeen. Vauvan ollessa hereillä olen tietysti keskittynyt häneen, mutta muuten päiväuniajat ja monet illat vauvan mentyä nukkumaan ovat menneet paljolti töitä tehden. Tämä on kuitenkin sikäli onnellinen tilanne, että töitä riittää, ja siitä saa aina olla kiitollinen.

Ja tietty se on tärkeintä, että itse jaksan – kyllä sitten osaan laittaa stopin, jos tuntuu, että muuten olisi ihan liikaa. Vauva on onneksi niin tyytyväinen ja hyvin nukkuva tapaus, että sitä rauhallista työaikaa on jäänyt riittävästi. Ja olen jopa onnistunut harrastamaan jotain muutakin kuin työntekoa: maalasin meidän olkkariin uuden jättitaulun vanhan kuvan päälle. Se oli ihanaa ja rentouttavaa. Mutta Oton tuleva vanhempainvapaa tulee kyllä kreivin aikaan, sillä siinä 4kk korvilla päikkäritunteja alkaa olla jo vähän vähemmän kuin näiden ihan ekojen kuukausien aikana. Loman jälkeen Otolla on siis vielä nelisen viikkoa töitä ennen vanhempainvapaan alkua ja sitä me kovasti jo odotellaan, että saadaan oikeasti olla päivisin yhdessä.

Meillä on tulossa ensi viikolla koululaisten halloween-yhteissynttärit, vaikka kummankin oikea synttäripäivä meni jo aikoja sitten. Kaverisynttärit heillä on ollut ja perheen kesken on toki juhlittu molempia, mutta heidän yhteinen toive oli pitää nimenomaan halloween-juhlat sukulaisille ja muille läheisille. Huhtikuisen synttärit jäivät tänäkin vuonna juhlimatta isommin, kun silloin oli kaikkein pahin sulkutila käynnissä. Onneksi nyt saa taas juhlia ja toivottavasti 9-vuotissynttärit päästään viettämään sitten ihan ajallaan jo puolen vuoden päästä. Rakastan pukeutumista naamiaisasuihin ja nyt onkin ihan lempiaika niiden osalta meneillään, kun on niin monet Halloween-tapahtumat tulossa.

Nyt tätä kirjoittaessani Otto on vauvan kanssa vaunulenkillä ja isommat muksut ovat koulussa ja dagiksessa. Vauva nukkuu yleensä parhaat aamupäiväpäikkärit niin, että Otto tai minä käyn hänen kanssa puolen tunnin tai tunnin lenkillä, ja sitten vauva jatkaa uniaan vielä ainakin pari tuntia sen jälkeen vaunuissa. Se on kyllä ollut ihan siunaus! Osaan arvostaa näitä pitkiä katkeamattomia päikkäreitä, kun aiemmin on ollut kokemusta paljon katkonaisemmista päiväunista isompien lasten vauvavuosina. Oton loma on ollut ihana, kun saatiin esimerkiksi eilenkin käytyä keskellä päivää lounastreffeillä vauvan päiväuniaikaan.

Kohta lähdetään Oton ja vauvan kanssa yhteen PR-tilaisuuteen ja illalla menen käymään vielä meidän lukupiirin tapaamisessa vauvan kanssa. Elokuun tapaamisen aikaan olin synnyttämässä ja viimeksi skippasin vielä, kun baby oli niin pieni, mutta nyt on ihana päästä moikkaamaan lukupiirikollegoita pitkästä aikaa! Ja näyttämään vauvelia tietysti myös!

Ei meille oikeasti mitään sen ihmeempää kuulu, tällaista kuusihenkisen perheen touhukasta arkea. Harrastusrumbaa iltaisin, paljon rakkautta ja haleja. Viikonloppuisin köllöttelyä yhdessä, ystävien ja läheisten kanssa hengailua ja paljon (Oton tekemää) hyvää ruokaa. Odotetaan kaikki ihan hulluna sitä, että saadaan alkaa odottaa joulua. Odotuksen odotus best! Marraskuussa vaihtuu autossa taas päälle jouluradio ja katsotaan milloin laitetaan joulukuusi. Työjuttujen kannalta se olisi kiva laittaa mahdollisimman aikaisin, niin saa ihanan jouluisan taustan. Tänä vuonna sille on täydellinen, arvoisensa paikkakin, odottakaa kun näette!

Nyt niitä lemppareita vielä tähän lopuksi:

Paras biisi just nyt: Ed Sheeran – Shivers & Victor Leksell Eld & Lågor, niin söpöjä molemmat!

Paras herkku viime aikoina: Fazerin sitruunamarenkijogurtti-suklaapatukoita on kulunut kyllä aika monta.

Paras kirja, jonka olen tänä syksynä lukenut: Olen ihan koukussa Lars Kepleriin, luen hänen dekkareita aina illalla ennen nukkumaanmenoa, enkä kummaa kyllä ole vielä ainakaan nähnyt painajaisia, vaikka niissä on todella ällöttäviä ja graafisia juttuja. Tällä hetkellä kesken on Keplerin Peilimies.

Paras sarja jota katsotaan: Tällä hetkellä meneillää on You:n kolmoskausi ja sitä ennen katsottiin Squid Game. Molemmista tykkään tosi paljon!

Paras vaate, jota käytän koko ajan: Löysin mun kamelin värisen villakangastakin taas ilmojen kylmettyä ja se on kyllä ajaton ikuisuuslemppari.

Paras arkiruoka: Oton tekemä palak paneer leipäjuustosta! Niin herkullista.

Paras juttu tällä viikolla: Päästiin keskellä päivää treffeille vauvan päiväuniaikaan ja käytiin lounaalla.

Paras juttu, joka on vielä tulossa: Lapsilla on yhteensä viidet eri halloween-bileet seuraavien kahden viikon aikana, pääsen siis toteuttamaan omia salaisia maskeeraushaaveitani oikein runsaasti!

Paras tekeminen (isompien) lasten kanssa: Ollaan maalattu viime aikoina taas paljon yhdessä, se on niin ihanaa puuhaa! Rakastan katsoa mitä kaikkea he keksivät tehdä ja heillä on muutenkin niin hyviä, luovia ideoita. Viime viikolla he askartelivat itse tarroja.

Paras tekeminen vauvan kanssa: Tällä hetkellä vauva alkaa olla jo ihan messissä esim. siinä, jos hänen masua päristelee. Rakastan siis päristellä ja pusutella vauvan pientä masua ja varpaita ja kuunnella kun hän kujertaa pieniä naurun kujerruksia. Ihana tyyppi!

Ihanaa viikon jatkoa kaikille <3 

Kaupallinen yhteistyö: Kiilto Hajusteeton

Tällä hetkellä eletään syksyn kiireisimpiä viikkoja, sillä koulu, varhaiskasvatus ja lasten harrastukset ovat täydessä vauhdissa, Otto tekee töitä, itselläni on töissä meneillään syksyn kiireisin kuukausi ja lisäksi meillä on kuukauden ikäinen vauva, joka jaksaa jo hyvin seurustella päivisin. Lisämaustetta tuo samalle kuukaudelle osuvat vauvan kastejuhla, mun kolmekymppiset ja esikoisen 10-vuotissynttärit. Voin kertoa, että siivous ei tällä hetkellä ole sitä kaikkein mieluisinta puuhaa, juhlia varten tehtävästä suursiivouksesta puhumattakaan. Siksi olenkin juuri nyt äärimmäisen kiitollinen siitä, että meillä toimii arjen perussiivous sen verran hyvin, että millekään valtavalle ylimääräiselle juhlasiivoukselle ei ole tarvetta tässäkään kuussa.

Moni varmasti kaipailee arkeen helppoja siivousvinkkejä, jotka auttavat pitämään paikat kunnossa kiireenkin keskellä, ja siksi ajattelin jakaa tässä postauksessa 10x neljän lapsen äidin arjen siivousniksit, jotka auttavat välttelemään suursiivousta menestyksekkäästi. Postauksessa myös tehokkaat ja vastuulliset Kiilto Hajusteeton tuotevinkit, joilla pinnat saa pysymään kunnossa.

10x kiireisen arjen cleaning hacksit

#1: 15 minuutin päivittäinen siivous-munakello

Vartin päivittäinen pikasiivous on mun number one -vinkki siihen, miten kodin saa pysymään siistin näköisenä. 15 minuuttia on hyvin helposti lähestyttävä aika, sen voi helposti ihan huomaamatta käyttää somen selaamiseen, vahingossa huonon telkkariohjelman tuijotteluun, yleiseen lagaamiseen tai mihin tahansa turhaan. Mutta jos sen sijaan sen käyttääkin pikasiivoukseen, saa paljon aikaiseksi ja sitten jää vielä paljon aikaa kaikkeen muuhun.

15 minuuttia on myös lapsille helposti lähestyttävämpi aika keskittyä siivoukseen. Jos koko meidän perhe (vauvaa lukuunottamatta) osallistuu 15 minuutin ajan kodin ylläpitosiivoukseen/järjestelyyn, se tarkoittaa jo yhteensä 75 minuuttia siivousta. Aika tehokasta, eikö! Aikaa vastaan kilpailu on myös usein lasten mielestä viihdyttävämpää kuin muuten vaan siivous, joten se saattaa auttaa saamaan enemmän aikaiseksi. Tähän voi muuten yhdistää myös lemppari soittolistan Spotifysta, munakello ja lempparibiisit tekevät siivouksesta huomattavasti mukavampaa. Pikasiivouksesta löytyy myös reels mun Instagram-profiilista.

#2: Perus puhdistusaineet jatkuvasti helposti käden ulottuvilla siellä, missä niitä tarvitaan

Kiilto Hajusteeton Tiski, Kiilto Hajusteeton Koti ja Kiilto Hajusteeton WC on meillä jatkuvasti esillä. Näin saa nopeasti ja kuin huomaamatta siivottua pienet tahrat tai pyyhkäistyä lavuaarin pinnat heti kun sotkua syntyy, tai vaikka samalla kun pesee käsiä. Nopeuttaa muuten myös sitä vartin siivousta, jos ei tarvitse aloittaa sitä varttia etsimällä siivousvälineitä.

Kiilto Hajusteeton Tiski astianpesuainesuihke on mun lemppari yksittäisten likaisten astioiden nopeaan puhdistukseen. Sillä saa kätevästi juuri oikean määrän pesuainetta esim. yksittäisen kattilan nopeaan tiskaamiseen. Kiilto Hajusteeton Koti on käytössä kaikkien kodin pintojen puhdistuksessa muualla kuin WC/Kylpytiloissa. Ja Kiilto Hajusteeton WC on paras vessojen pintojen pyyhkimiseen. Kiilto Hajusteeton sarjan tehokkaat ja ekologiset tuotteet on kehitetty nimenomaan suomalaisille pinnoille ja tarpeille ja niillä on Allergia- ja astmaliiton allergiatunnus.

#3: Lapsille omat vastuutehtävät

Tässä on itselläni kaikkein eniten petrattavaa, sillä olen laiska antamaan oman huoneen lisäksi siivousvastuuta lapsille, kun itse on niin helppoa ja nopeaa hoitaa kaikki puoliksi Oton kanssa. Mutta koko ajan opetellaan antamaan heille enemmänkin puuhia, koska pitäähän lastenkin oppia perus siivousasiat ja ottaa sitä vastuuta. Ollaan sovittu, että esimerkiksi tiskikoneen tyhjennys on meillä aina lasten homma, kuten myös roskien vieminen, sekä alusvaatteiden ja sukkien lajittelu ja paikoilleen vieminen. Ei haluta antaa liikaa tehtävää, mutta ainakin yksi pieni ja nopea homma/päivä arkisin. Tämä ei sisälly siihen siivousvarttiin, vaan siivousvartti on sitä omista jutuista huolehtimista varten. Silloin katsotaan omat huoneet järjestykseen/pyykit/lelut/tavarat paikoilleen.

#4: Ota aina mennessäsi mukaan jotain

Esimerkiksi yläkertaan mennessä nappaa portailta ne siihen jätetyt vaatteet, tai vie puhtaat käsipyyhkeet ylös, tai alas mennessä tuo ylhäältä likaiset pyykit kodinhoitohuoneeseen. Meillä ainakin varsinkin tuohon portaille kertyy aina kaikkea mahdollista ja mahdotonta, joten ollaan tehty sääntö, että ylös mennessä otetaan aina ne tavarat, mitä portailla on. Ja jos menee ulos, vie samalla roskat, tai jos kauppaan, käy viemässä kartongit ja keräyspaperit samalla keräyspisteelle.

#5: Kaikelle oma paikka

Tämän pitäisi varmaan olla se numero ykkössääntö siivousvartin lisäksi. Siivousta helpottaa ihan valtavasti, kun kaikelle on kotona jokin oma paikka. Silloin ei jää pyörimään niitä random tavaroita, jotka eivät kuulu minnekään. Lastenkin on helpompi siivota omat huoneet, kun he tietävät minne mikäkin lelu ja tavara kuuluu. Samoin kierrätys on helpompaa, kun on omat keräsyastiat kotona erilaisille kierrätettäville asioille.

#6: Pienemmät säilytyslokerot jääkaapissa/kuivaruokalaatikossa

Ihan super hyvä kikka helpottaa jääkaapin ja kuivaruokalaatikoiden siivousta on se, että kaikki purkit ja pussukat ovat omissa pienemmissä säilytyslokeroissaan. Silloin näkee helposti koko ajan mitä kaapeissa on, saa helposti pidettyä ensimmäisinä esillä ne, jotka ovat menossa ekana vanhaksi, ja saa nopeasti tyhjennettyä laatikot/kaapit puhdistusta varten, jolloin se on sujuvampaa. Tämä on auttanut meillä tosi paljon esimerkiksi jääkaapin siistinä pitämisessä, kun sinne takaseinän perukoille ei pääse enää kertymään vanhaksi meneviä juttuja ja myös jääkaapin pinnat on niin helppo puhdistaa säännöllisesti, kun tavarat saa nopeasti kerralla pois tieltä. Puhdistan jääkaapin lokerikot Kiilto Hajusteeton Tiski -aineella ja kiinteät pinnat Kiilto Hajusteeton Koti -suihkeella.

#7: Pidä tiskiharjat, liesituulettimen suodattimet ja muut säännöllistä puhdistusta vaativat jutut puhtaana pesemällä ne säännöllisesti tiskikoneessa.

Me pestään tiskiharja koneessa vähintään kerran viikossa (tai tarvittaessa useammin) ja suodattimet ainakin kerran kuussa. Tiskikoneessa voi pestä paljon muutakin kun vain astioita, en nyt uskalla suositella itse mutta kannattaa googlailla mitä kaikkea siellä voi pestä. Rohkeimmat pesevät puutarhakengät, lelut ja hammasharjatkin tiskikoneessa, mutta itse olen kokeillut vasta näitä perusjuttuja. Liesituulettimen suodattimet on tärkeää pitää puhtaana, jotta niihin ei pääse kertymään rasvalikaa ja pölyä. Kun ne pesee tiskikoneessa, ei tarvitse itse nähdä vaivaa.

#8: Tehokkaat, mutta vastuulliset tuotteet

Kiilto Hajusteeton tuotesarja on mun lemppari siksi, että kaikki tuotteet aidosti toimivat ja ovat vastuullisia. Kiilto Hajusteeton Ikkuna -suihkeella saa puhdistettua peilit ja ikkunoiden pienet sormenjäljet, Lattia -tiivisteestä riittää pitkäksi aikaa ja se sopii loistavasti sekä meidän parketille että vinyylilaatalle, ja jo aiemmin mainitut arjen perussuihkeet tekevät pintojen pyyhkimisestä nopeaa ja helppoa. Kiilto Hajusteeton WC puhdistusgeeli on myös todella tehokas, vaikka se on kasvipohjainen ja 100% nopeasti biohajoava. WC-geelin tehoaineena on käytetty helposti biologisesti hajoavaa maitohappoa, joka poistaa tehokkaasti kalkkisaostumia ja raikastaa pöntön. Tuotteet on pakattu kierrätetystä muovista valmistettuihin pulloihin ja pakkaukset ovat täysin kierrätettäviä. Kiilto Hajusteeton kodinpuhdistus tuotteet valmistetaan Suomessa Hankasalmella aurinkosähköllä.

#9: Pidä kylppäri helposti puhtaana suihkun yhteydessä.

Joka kerta kun käy suihkussa, ei kylppäriä tarvitse putsata, eikä rentouttavaa lauantaisaunaa tarvitse muuttaa joka viikko kylpyhuoneen perusteelliseksi siivoukseksi. Mutta kylppärin siivous käy paljon nopeammin, kun vaikka jonkun ihan perus suihkun yhteydessä käy pinnat läpi parin viikon välein Kiilto Hajusteeton Kylpy -suihkeella ja pyyhkäisee. Kun tämän hoitaa suihkun yhteydessä, aikaa kuluu paljon vähemmän, eikä se tunnu niin paljoa siivoukselta mitä se tuntuisi, jos alkaisi oikein erikseen ”minäpä nyt siivoan kylpyhuoneen” -mentaliteetilla hommiin. Ja kun tämän muistaa tehdä säännöllisesti parin viikon välein, ei tarvitse ollenkaan käyttää aikaa pinttyneen lian hinkuttamiseen jollain supertehoplus-harjalla, koska sitä pinttynyttä likaa ei ehdi syntyä.

#10: Kaiken A ja O: kun säännöllisesti käyttää usein lyhyen ajan siivoukseen, ei tarvitse edes tehdä valtavia vaikeasti lähestyttäviä suursiivouksia, joihin kuluu paljon enemmän aikaa.

Siinäpä se kaikessa lyhykäisyydessään. Jokainen meistä tietysti määrittelee itse itselleen ja kodilleen sopivan siisteystason ja meillä kaikilla on ne omat preferenssit kuinka usein tykkää tehdä mitäkin. Mutta ainakin omalla 10 vuoden kokemuksella lapsiperhearjesta se siisteys on tuhat kertaa helpompaa ylläpitää silloin kun tekee pieniä hommia usein vs. isoja hommia harvoin.

Me ollaan joskus vanhassa kodissa päästetty esim. se kylppäri tai liesituulettimen suodatin siihen kuntoon, että on sitten ihan todella saanut hinkata, ja kyllähän se sitten ärsyttää käyttää siihen todella paljon aikaa ja hangata niin, että käsi tulee kipeäksi. Täällä nykyisessä kodissa kun ollaan ylläpidetty arjessa hyvää siisteystasoa, siivous käy paljon helpommin, eikä sellaiset ”pitäisi siivota sitä ja tätä” -ajatukset ärsytä ja rassaa takaraivossa, kun ei ole jättänyt hommia roikkumaan.

+Bonusvinkit vauvaperheille: Kantoreppu & robotti-imuri! Nämä on meidän kaksi lempparia. Jos vauva haluaa olla sylissä, kantoreppu vapauttaa kädet siivoukseen ja järjestelyyn. Ja robotti-imuri on paras sijoitus sujuvampaan siivoukseen. Kun joku muu (meillä Ronaldo-niminien roboimuri) huolehtii joka päivä imuroinnista, voi itse keskittyä ylläpitosiivouksessa kaikkeen muuhun, kuten pintojen puhdistukseen ja järjestelyyn. 

Näillä keinoilla meidän koti pysyy sellaisessa kunnossa, että ei haittaa, vaikka tulisi yllätysvieraita keskellä arkiviikkoa. Kun siistin kodin pitää aina vartin pikasiivouksen päässä, on siivous matalan kynnyksen helppoa hommaa. Mutta on meilläkin ne ongelma-alueet, kuten pyykit, joista en edelleenkään ole oppinut tykkäämään. En lajittelusta, en viikkauksesta, enkä varsinkaan sukkien parien etsimisestä. Mutta kaikkea ei voi aina saada, eihän?! Onneksi on iso perhe jakamassa vastuuta myös pyykeistä!

Käy tutustumassa Kiilto Hajusteeton tuotesarjaan lisää @kiiltokoti-tilillä Instagramissa.

Kun taannoin kysyin postaustoiveita, tämä oli yksi toivotuimpia aiheita. Useat kysymykset käsittelivät sitä, että pelkäänkö, ettei aika riitä?

En itse jännitä sitä lainkaan miten aika riittää kaikille lapsille, vaikka tiedänkin, että pikkuvauvan kanssa arki voi alkuun olla todella intensiivistä. Meillä isommat lapset ovat jo sen verran isoja, että he eivät tarvitse itse koko ajan aikuista rinnalle jokaiseen arjen toimintoon ja he ovat myös arkisin koulussa/dagiksessa. Heillä on perheen yhteisten juttujen lisäksi omat elämänsä ja omat juttunsa, sekä toisensa. Kukaan heistä ei odota, että äiti ja isi olisivat jatkuvasti viihdytyspalveluna, ja monet perusjutut onnistuvat omatoimisesti.

Me ollaan jo kerran koettu tämä vauva-aika myös hieman isommalla ikäerolla (toki nyt ikää on tullut siitäkin jo paljon lisää). Se eroaa mielestäni varsin perustavanlaatuisesti siitä ajasta, kun meillä oli kaksi lasta 1,5v ikäerolla ja molemmat kotona kaikki päivät.

Silloin kun isosisarukset ovat isompia, on aikaa pesiä rauhassa päivisin vauvan kanssa ja pitää imetysmaratoneja. Ja iltapäivällä/illalla/viikonloppuisin/lomalla kun kaikki lapset ovat kotona, jaksaa hyvin huomioida sitten isompia lapsia ja antaa heille kunnolla läsnäoloa. En sano etteikö kaikkien lasten huomioiminen voisi onnistua silloinkin kun on neljä pientä kotihoidossa. Aivan varmasti voi ja hyvin varmasti monella onnistuukin. Mutta meidän perheelle sopii paremmin tämä isojen ikäerojen tapa, varsinkin näin neljännen kohdalla.

Olen sillä kannalla, että vauva sopeutuu kyllä siihen perheeseen, johon hän syntyy, eikä niin päin, että koko perhe muuttuu vauvan vuoksi. Vauva tulee varmasti oppimaan siihen (jos korona-aika helpottaa), että me touhutaan ja mennään ja tehdään ja matkustetaan. Isommat lapset arvostavat sitä, että elämä rullaa eteenpäin kuten ennenkin, eikä koko perheen elämä muutu kokonaan vauvan vuoksi, vaikka vauva tuokin oman lisänsä kaikkeen.

Liputan vahvasti kantovälineiden puolesta ja esim. meidän kolmosen kanssa vauva-arki olisi ollut n. miljoona kertaa hankalampaa ilman kantoreppua. Kantorepussa vauva sai olla koko ajan lähellä ja minä sain tehtyä työt, arjen askareet ruuanlaitosta siivoukseen ja touhuttua isompien lasten kanssa. Mikäli tämäkin vauva on sitä tyyppiä, joka haluaa olla ensimmäiset kuukaudet lähellä ja sylissä, eikä juurikaan viihdy lattialla tms, hän tulee varmasti kulkemaan mukana kantorepussa tai liinassa, jotta arjen saa rullaamaan.

Sitten kun vauva kasvaa taaperoksi ja leikki-ikäiseksi, uusi arki neljän kanssa on jo varmasti löytänyt omat uomansa ja silloinkin aikaa järjestyy kyllä jokaiselle. Pidän itse kiinni siitä, että pyrin huomioimaan jokaista lasta erikseen ainakin sen suositellun 15 minuuttia päivässä täydellä läsnäololla. Toki me vietetään yhdessä yleensä paljon enemmänkin aikaa lasten kanssa kuin se vartti, mutta vartti on se aika, jonka pyrin jokaiselle antamaan erikseen täyden huomioni päivittäin. Yksi vartti lisää kolmen päälle ei kuulosta kovin haastavalta. Me vietetään paljon aikaa yhdessä koko perhe ja sen uskon säilyvän samana myös vauvan synnyttyä. Priorisoidaan perheaikaa muun ohi, koska nautitaan siitä koko perhe.

Neljä ei varmasti heti mene siinä missä kolmekin. Varsinkaan, kun kolme vanhempaa elävät jo aivan erilaista elämänvaihetta kuin vastasyntynyt, joka hetkeksi muuttaa arkea ja tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa ja läsnäoloa aivan eri tavalla kuin isosisarukset. Mutta sitten kun vauva kasvaa, uskon neljän menevän siinä missä kolmenkin. Isommatkin lapset kasvavat koko ajan ja arki ja elämä heidän kanssa kehittyy ja muuttaa muotoaan vuosi vuodelta. Miksei se neljäskin tyyppi menisi siinä jonon jatkeena aivan yhtä hyvin ja kehittäisi arkea omaan suuntaansa kasvaessaan. Myös me vanhemmat opitaan, kasvetaan ja kehitytään vuosi vuodelta.

Meillä riittää rakkautta ja syliä vaikka koko maailman lapsille, vaikka en tämän neljännen kerran jälkeen enää haluaisikaan olla raskaana itse välttämättä. Neljästä en siis ole huolissaan, että tulisi riittämättömyyden tunteita ainakaan jatkuvalla syötöllä. Varsinkaan, kun meitä vanhempia on tässä kaksi tasa-arvoista jakamassa rakkautta ja vastuuta.

Uskon, että jokainen vanhempi kokee joskus itsensä riittämättömäksi. Joskus on niitä päiviä, kun on niin paljon hoidettavaa tai on niin monta pientä vastoinkäymistä, että ei ehdi tai jaksa olla täysillä läsnä, eikä löydy edes sitä varttia. Se on ihan normaalia ja inhimillistä. Lapsetkin ymmärtävät kyllä sen, kun sen sanoo ääneen avoimesti. Toisena päivänä sitten taas paremmin.

Mun mielestä toimivan arjen pahimmat viholliset (oli lapsia yksi tai kymmenen) ovat vanhempien syyllistäminen ja syyllistyminen, riittämättömyydessä vellominen ja puhumattomuus. Riittävän hyvä riittää. Kenenkään ei tarvitse olla mikään supervanhempi, joka selviytyy aina kaikesta kultamitalisuorituksin. Kun ottaa asiat vastaan yksi kerrallaan sellaisena kuin ne vastaan tulevat, muistaa puhua avoimesti, tekee niin kuin tuntuu omalle perheelle parhaalta ja rakastaa täysillä, se riittää ihan valtavan pitkälle. Ja jokaisessa perhekoossa on omat hyvät ja ei-niin-hyvät puolensa.

Ajateltiin siis, että aika riittää kaikille lapsille neljän kanssa ihan samalla tavalla kuin on riittänyt kolmenkin kanssa. On perheitä, joissa on tupla- tai triplamäärä lapsia kuin meillä ja heilläkin riittää aikaa kaikille lapsille. Kyse on siitä, mitä priorisoi omassa arjessa, mitkä ovat oman perheen voimavarat ja miten kykenee sen oman arjen järjestämään. On tärkeää kuunnella itseään ja omia voimavarojaan, eikä vaatia itseltään tai perheeltään liikaa. Voi olla, että jonkun arkeen kaksikin lasta on liikaa ja se on ihan fine. Toiselle taas 12 on juuri sopivasti. Perheet, vanhemmat ja lapset on kaikki omia erilaisia yksilöitään ja se kannattaa aina muistaa kaikessa.