Ikea Duktig hacks – leikkikeittiön tuunaus

07.01.2020

Me tuunattiin taaperolle joululahjaksi oma leikkikeittiö, kuten täällä kerroinkin. Moni toivoi vinkkipostausta keittiön tuunauksesta, joten tässäpä sellainen tulee. Pinterest on täynnä mahtavia Ikea Duktig hacks -vinkkejä ja ohjeita ja niiden pohjalta leikkikeittiön tuunaus oli helppoa suunnitella ja toteuttaa. Suomenkielisiä ohjeita ei niin paljoa löytynyt, joten siksikin ajattelin, että olisi kiva toteuttaa postaus tästä meidän kokemuksesta.

Me ostettiin Ikea Duktig -leikkikeittiö käytettynä Torista. Keittiö löytyi ihan lyhyen matkan päästä kotoa ja maksettiin siitä käytettynä 50€, jolloin saatiin mukaan vielä kassillinen leikkiruokia ja astioita. Keittiö oli todella hyväkuntoinen, ainoastaam muoviosat olivat vähän naarmuuntuneet ahkerassa käytössä, mutta se ei menoa hidasta ja kaikki toimi kuten pitääkin. Koska meillä oli nimenomaan tarkoituksena tuunata keittiöstä oman näköinen, haluttiin ehdottomasti ostaa se käytettynä. Tuunatulle keittiölle tuli lopulta hintaa enemmän kuin uutena ostetulle tulisi, koska maalit ja varusteet on aika arvokkaita. Mutta toki jos kotoa esim. löytyisi jo valmiina pohjamaalia ja kalustemaalin jämät, tuunaus olisi huomattavasti edullisempaa. Meiltä löytyi valmiina yksi maalisuti, maalipesuaine ja maalarinteippiä, joten niissä säästettiin muutama euro.

Materiaalit:

Ikea Duktig -leikkikeittiö

Maalipesuaine + rätti

Pohjamaalia (pikkupurkki riittää yhteen kerrokseen)

Kalustemaalia (pikkupurkki riittäisi yhteen kerrokseen, mutta kaikkia sävyjä ei saa sekoitettua pikkupurkkiin ja siksi me jouduttiin esim. ostamaan 0,9l purkki, jotta saatiin haluamamme sävy).

Kultaista spray-maalia (kromin kiilto)

Marmorikuvioista DC-fix-kalvoa (kapeampi riittää)

Uunin nuppeja eli esim.  pyöreitä vetimiä 4kpl

Mattoveitsi

Akkuporakone (ei pakollinen, mutta nopeuttaa huomattavasti)

Pieni maalitela

Sekoitustikkuja

Sekoitusastia

Pensseli

Maalarinteippiä

Sanomalehtiä tai suojapaperia

Hengityssuojamaski

Työvaiheet:

1. Aloita puhdistamalla kaikki maalattavat pinnat maalipesuaineella perusteellisesti.

2. Irroita kaikki muoviosat puuosista (vetimet, hana, allas, keittolevyt) ja keittiön ylä- ja alaosa toisistaan.

3. Teippaa kaikki pinnat piiloon, joita ei maalata (kuten uuninluukun muovi ja ripustustanko).

4. Maalaa yksi kerros pohjamaalia ja anna kuivua rauhassa (vähintään suositellun ajan, mieluiten pidempään).

5. Maalaa yksi kerros pintamaalia ja anna kuivua rauhassa (vähintään suositellun ajan, mieluiten pidempään).

6. Maalaa vielä toinen kerros pintamaalia ja anna osien kuivua rauhassa ainakin 2-3 vuorokautta.

7. Maalaa spray-maalilla kaikki muoviosat, jotka haluat kultaisiksi. Tämä kannattaa tehdä ulkona ja osia varten voi esim. halkaista pahvilaatikon maalausalustaksi, mikä minimoi sotkun määrän. Otto maalasi kaikki osat halkaistun pahvilaatikon suojissa. (Spray-maalin päälle voi halutessaan ostaa vielä jonkun lakan tms. joka pitää sen paremmin paikallaan).

8. Anna osien kuivahtaa rauhassa ja maalaa toinen kerros päälle.

9. Kiinnitä pöytälevyyn DC-fix -kalvo. Leikkaa kalvo levyn reikien kohdalta mattoveitsellä ja varo ilmakuplia.

10. Kiinnitä uunin nupit halutessasi uunin yläpuolelle.

11. Liitä kaikki osat takaisin yhteen ja voila!

Projektin tekemiseen kannattaa varata muutama päivä ja niiden lisäksi vielä muutama päivä kuivumiseen. Vaikka maalipurkin kyljessä lukee esim. ”käyttökuiva 16h kuluttua” niin oikeasti kannattaa antaa kuivahtaa rauhassa vielä vähän pidempään, varsinkin, kun leikkikeittiössä pinnat tulevat kovaan käyttöön.

Keittiö on ollut nyt jatkuvassa käytössä jouluaatosta asti, eli n. kaksi viikkoa. Se on kestänyt kulutusta todella hyvin, paitsi pesualtaan spray-maalipintaan on tullut naarmuja. Kaikki muut maalatut pinnat ovat kestäneet ilman naarmun naarmua. Mietittiin, että altaan voisi vielä pestä ja maalata ja sen jälkeen käsitellä vielä jollain pinnoitus-lakalla ja antaa kuivahtaa rauhassa ennen käyttöön ottoa. Se on onneksi kaikkein helpoiten irroitettava osa, joten ei haittaa, vaikka sitä pitäisi korjailla jälkikäteen. Taaperoa naarmuinen allas ei häiritse ollenkaan onneksi. Voi olla, että jää siis vain suunnitteluasteelle, heh.

Ollaan kyllä todella tyytyväisiä lopputulokseen, oli niin mieletöntä nähdä meidän 2-vuotiaan ilme kun hän avasi jättimäisen paketin jouluaattona. Ihanaa kun hänellä on persoonallinen keittiö, joka on kuulemma hänen ”lempivärinen”. Me tykätään kovasti tällaisista yhteisistä tuunausprojekteista ja varmasti keksitään tulevaisuudessakin lisää tällaisia toteutettavaksi, kunhan joskus vihdoin muutetaan. Se mikä mua vähän ihmetytti oli, että sain jonkin verran myös ilkkuvia kommentteja koskien leikkikeittiön ostamista käytettynä.  Esimerkiksi ”Kai teidän vanhempienkin kaikki lahjat on sitten käytettynä ostettu” ja ”noloa antaa käytetty lahja, miksi ette ostaneet uutena”. Toivottavasti näin vuonna 2020 viimeisetkin tyypit alkaisivat hiffaamaan, että käytettynä ostamisessa ei ole mitään noloa, päin vastoin. On coolia ostaa jotain vanhaa ja antaa sille uusi koti ja elämä.

Leikkikeittiö on ollut meillä olkkarissa nyt joulusta asti ja siinä se varmaan saa olla vielä hyvän tovin, se tuo niin paljon iloa koko meidän perheelle. Keittiön lisäksi se toimii kauppana, ravintolana ja myös nukketeatterina, kun sen taakse pääsee itse piiloon ja voi tehdä esim. käsinukeilla esityksen. Peiton voi ripustaa ”esiripuksi”.

Kysykää hei ihmeessä, jos on jotain kysyttävää projektiin liittyen, mä kerron mielelläni!


Päivän asuja ja uusi laukku

21.07.2013

IMG_7425 IMG_7431x IMG_7435Moikka! Eikös olekin ihan loistava ilme Zeldalla tuossa viimeisessä kuvassa?! Naureskeltiin tuolle ilmeelle Tiaran kummitädin Nonan kanssa eilen vaikka kuinka kauan kun Nona oli napannut tuon kuvan meistä. Ihan mainio, ihan kuin minikokoinen Lauri Tähkä tai jotain. Meillä oli eilen tyttöjen päivä, Otto lähti iltavuoron jälkeen suoraan vielä kavereiden kanssa ulos ja me vietettiin ensin koko päivä Nonan kanssa ja sitten ilta naapurin Oonan kanssa. Onneksi tytöt olivat meidän kavereina niin päivä ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä kuin se oli.

Nonan kanssa höpötettiin urakalla ja leikittiin tyttöjen kanssa vaikka Zelda kyllä nukkuikin tosi pitkät melkein neljän tunnin päiväunet. Illalla herkuteltiin vielä Oonan kanssa vadelmamunkeilla ja mozzarellatikuilla joita hän toi mukanaan meille leffaherkuiksi. Oli tosi kiva päivä vaikka kyllähän siinä ehti jo pieni ikävä tulla isimiestä niin mulla kuin pikkuneideilläkin. Onneksi on ihania ja välittäviä kavereita ympärillä joiden kanssa on aina hauskaa! Mä sain eilen aamulla ennen Nonan tuloa päähänpiston tuunata Oton Cheap Mondayn paidan itselleni topiksi kun Otto ei enää käyttänyt sitä ja musta tuntuu että siitä tuli nyt mun loppukesän suosikkiyläosa!

cheapmondayasu

Toppi Cheap Monday itse tuunattu / Farkut Dr Denim / Bandeau Lindex / Kengät H&M

Leikkasin siis T-paidasta vaan hihat pois ja vähän isommaksi noita hiha-aukkoja ja mä ainakin tykkään, tuollaisen bandeaun kanssa se on tosi kivan näköinen. Siitä tuli sellainen mukavan rento ja onpahan ainakin tuuletusaukot kuumina ja hikisinä päivinä, haha! Farkkujen tai farkkushortsien kanssa se on juuri sopiva.

IMG_7346 IMG_7371 IMG_7442Tänään me pyörähdettiin Itiksessä kun mun piti käydä katsomassa onko yhtä takkia vielä jäljellä Zarassa jonka halusin itselleni syksyksi. Takkia en löytänyt, mutta löysin itselleni uuden laukun josta tykkään todella paljon! Yksinkertaisen tyylikäs, leopardikuvioinen ja aitoa nahkaa, eli kaikkea sitä mistä laukussa tykkään. Tiaralle nappasin myös mukaan alesta punaisen söpön T-paidan mutta siitä en kerennyt ottaa oikein kunnon kuvaa joten täytyy kuvata se myöhemmin. Mulla on muutenkin jäänyt nyt aika paljon ostoksia esittelemättä jostain syystä, en vain ole muistanut tai ehtinyt kaikkia kuvaamaan ennenkuin ne ovatkin päätyneet jo käyttöön.

leolaukkuasuPaita ZARA / Nahkatakki Asos / Farkut Dr Denim / Ballerinat H&M / Kaulakoru H&M / Laukku ZARA / Aurinkolasit Gina Tricot

IMG_7564Me juhlittiin tänään Tiaran 22kk-päivää ja Zeldan viime sunnuntaista 3kk-päivää ostamalla kaupasta vähän jäätelöä, suklaacookieseja, kermavaahtoa ja mansikoita, oli kyllä niin herkkua! Tiarakin tykkäsi kovasti vaikka hänen annos olikin pikkuisen pienempi kuin äidillä ja isillä. Huomenna on tarkoitus mennä Snadi Stadiin niin Tiara saa remuta oikein urakalla ja pyöriä pallomeressä ja muissa joista on haaveillut viime käynnistä asti.

Mä kirjoittelinkin jo melkein valmiiksi Tiaran kuukausipostauksen joten sellainen luvassa sunnuntaille! Hyvää yötä ihanat ja mukavaa sunnuntaipäivää♥♥


Uusia kuontaloita ja ylläripaketteja

22.05.2012
Mä oon tässä viimeset kaksi päivää taas kärsinyt niistä ah-niin-ihanista selkä- ja vatsakivuista enkä ole kivuiltani pystynyt oikein muuhun kuin sängyllä makoiluun kuumavesipullon kanssa. Mutta nyt on jo vähän parempi olo ja aattelin vihdoin tulla päivittelemään että mites niille meidän hiuksille oikein kävi! No ei tullut vaaleanruskeita, ei, mutta mun mielestä näistä tuli ihanan ruskeat. Nää ei ole yhtään mustat vaan just semmoset ihanat ruskeet, mä haluan nää vielä vaaleammaksi mutta aion ottaa tosi rauhassa ja vaalennella vaikka sitten kesän aikana niitä vaaleanruskeampaan suuntaan. Mutta näillä mennään toistaiseksi ja väri on mun mielestä tasainen ja hyvä, vaikka kyllä niistä raidoistakin oli hyötyä koska nää ei oo semmoset liian tasaset kumminkaan. Kauhee pörrötukka mulla noissa ku noi on aamulla otettu ennen ku laitoin hiuksia, mut siis väri on tällänen:

Ja niin ne Oton hiukset, niissä se väri on varmaan hassuin mitä oon koskaan nähny! Ei siksi että ne näyttäis tyhmältä, vaan siksi että se väri näyttää joka valossa ihan täysin erilaiselta. Valosta riippuen noi on mustat, liilat, punaset tai ruskeet, aika jännä! Mut enimmäkseen semmoset tummat punaset tai liilat kyllä:
Eilen mun kipeää päivää saapui onneksi piristämään kaksi ihanaa ylläripakettia! Tai no toinen ei ollut oikeastaan yllätys vaan vau-kirjan kuukausittainen paketti mutta toinen olikin sitten paketti salaiselta blogiystävältäni! Mä siis lähdin kuukausi sitten Sinulle on postia! -projektiin mukaan ja eilen saapui postissa mun ensimmäinen pakettini! Ja ihana paketti olikin, sieltä löytyi vaikka ja mitä ja paketin sisältämä suklaa tuli kyllä niin tarpeeseen kun oli kuukausittainen suklaanhimo käsillä!

 Salaisen blogiystävän paketti sisälsi:
Ihanan muumikortin (kivalla kirjoituksella!)
Body Shopin ihanaa Satsuma-suihkugeeliä (tuoksuu superhyvälle!)
Kaksi H&M:n kasvonaamiota (oi vitsit! en malta oottaa et pääsen testaileen!)
Vaaleanpunaisen Lumene Natural Code -kynsilakan (ihan täydellinen sävy<3)
Vivani Luomu kinuski-maitosuklaata (ihan törkeen liian hyvää!)
Ihan mielettömän ihana paketti ja oli kyllä kunnon päivän piristys! Isot kiitokset paketin lähettäjälle kivasta ja hauskasta paketista, se oli vielä paljon kivempi mitä ikinä osasin odottaakaan!
Ja tässä Tirriskä ja vau-kirjan paketti joka sisälsi kaksi ihanaa uutta kirjaa neidin kirjahyllyyn ja superhauskan rantapallon!
Mä aloitin jo viikonloppuna puuhastelun mun Zaran vaaleansinisten perus farkkushortsien kanssa. Oon jo pitkään himoinnut kaupoissa revittyjä niittikoristeisia shortseja, mutta mistään en ole löytänyt hyvin istuvia/tarpeeksi kapeita/tarpeeksi kivannäköisiä. Siksi mä ratkoinkin itse täydellisista normi shortseista lahkeet ja revin ne hapsuille ja tällä hetkellä shortsejen takataskuja koristaa niiteistä tehdyt ristit. Mä en vielä oo varma oonko noihin tyytyväinen tuollaisina, mut on noi ainakin jo nyt ainakin 500 kertaa paremmat kuin yhdetkään joita perjantaina sovitin esimerkiksi Gina Tricotissa.
Tossa oikealla puolella näkyy siis lähtötilanne ja vasemmalla puolella näkyy miltä toi lahje näytti sen jälkeen kun olin repinyt sen sopivan mittaiseksi mutten vielä leikannut hapsuja.
Tältä näyttää edestä; voisin ehkä repiä vielä edestä noita lisää kun ne näyttää liian ehjiltä 😀
Ja tältä takaa; tosin kuva on otettu ennen kun sain idean niittikoristeista
Ja tässä niitit! Mitäs tykkäätte? Oonko ihan surkea poropeukalo ja pitäis pysyä vaan kauppojen valikoimissa vai kehtaanko ehkä laittaa noi kesällä rannalle?
Tässä vielä eilistä päivänasua kun onneksi kivuista huolimatta lähdin edes hetkeksi ulos nauttimaan mielettömän upeasta kesäilmasta!

Päivän asu:
Toppi – Gina Tricot
Hame – JC
Leggingsit – H&M
Kengät – ZARA
Plehat – Glitter
Mulla on Tiaraan liittyvä postaus vielä kesken, mä teen sen niin nopsaan kuin vaan pystyn ja samoin vastailen teidän ihanuuksien kommentteihin! Mutta nyt mä luulen että mä hautaudun vaan peiton alle luomusuklaalevyn jämien ja kuumavesipullon kanssa ja annan euroviisujen piristää mua! Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille ja kiitos että olette niin ihania
lukijoita! <3 Onkos täällä muita euroviisufaneja? Mistä maasta löytyy lemppariesiintyjänne tänä vuonna? Mä en voi sille mitään et oon rakastunut Ruotsin Loreeniin ja Euphoriaan, harmi kun Ruotsi ei esiinny tänään!