Mulla oli tänään poikkeuksellisesti töitä, ja Otolla taas vapaapäivä, joskus näinkin päin. Ihan hauskaa vaihtelua, rento aamu, autokyyti töihin ja tytöt lähtivät Oton kanssa Itiksen leikkiasemalle. Mun visiitti töissä ei jäänyt kauhean pitkäksi, koska lähdin ostamaan vähän kuvaustarvikkeita ja sen jälkeen kuvasin meidän uusia mallikoruja muutaman tunnin kotona. Ihan parasta, mä rakastan kuvata asetelmia ja miettiä mikä näyttäisi kivalta minkäkin kanssa. Arvatkaa miksi rakastan kuvata asetelmia? Ne pysyvät paikoillaan, ja niitä voi veivata eri asentoihin vaikka miljoona kertaa eivätkä korut tai maljakot hermostu siitä, toisin kuin lapset.

Lasten kanssa mulla on sellainen periaate että kuvaan vain silloin kun heitä itseään kiinnostaa, muuten on aivan turhaa edes yrittää, koska lapset eivät tosiaan käyttäydy kuin korut tai maljakot. Enkä tietenkään halua heitä väkisin kuvata muutenkaan jos he eivät itse halua. Joskus kuvatessa he sattuvat pitämään hetken toisiaan käsistä kiinni tai hymyilemään tosi kauniisti ja sitten räpsin niin monta kuvaa kuin ehdin ennenkuin he ovat jo juosseet kolmen metrin päähän toisistaan ja hyppivät tai esittelevät napaa naapurin koiralle.  Joskus he ovat innoissaan kuvaamisesta (”ei meidän ole pakko ottaa kuvia jos ette halua” ”Otetaanpa, otetaanpa jooko äiti, me haluamme!”, mutta eivät silti oikein jaksa keskittyä. Sitten otetaan niitä iloisia tilannekuvia joissa tukka hulmuaa ja jommankumman raajat on aina tärähtäneet, ja sekin on ihan fine.

Mä olen nähnyt sitäkin että lapsia lahjotaan karkilla tai jollain palkinnoilla että pysyvät kameran edessä paikoillaan. Se on ihan okei jos lapsi ei ole tottunut kameraan, ja ollaan ottamassa ekaa kertaa kolmeen vuoteen upeita perhekuvia oikealla kuvaajalla, mutta silloin kun kuvaaminen on melko arkipäiväinen juttu niin ei tulisi kuuloonkaan. Mä olen ottanut tämän postauksen kuvat kolme päivää sitten illalla, kun oltiin lähdössä puistoon. Niissä näkyy iloisia, innokkaita neitejä jotka innostuivat pomppimaan, halimaan ja pussaamaan. Kuvien ottamiseen meni viisi minuuttia, ja meillä kaikilla oli hauskaa.

Vaikka rakastan kuvata asetelmia, koska ne ovat täysin mun hallinnassa ja niiden kanssa kaikki on taidosta ja silmästä kiinni, niin rakastan kuvata myös lapsia. Lasten kuvaamisessa kaikki on kiinni tuurista, ja joskus sitä vahingossa onnistuu ja saa ikuistettua sen täydellisen sisarusrakkauden hetken.

Ai kauhea kun mulla rönsyilee aiheet! Mä olen höpöttänyt koko tekstin ajan valokuvaamisesta, kun tarkoituksena oli kertoa meidän perjantaista. Meidän perjantai oli ihana, se oli niin me. Maattiin varmaan tunti kasassa sohvalla ja Otto pöristeli meidän mahoja, kuunneltiin spotifysta Mehukkaimmat ysärijyystöt -soittolistaa ja tanssittiin tyttöjen kanssa hulluna. Esikoinen taitaa jo Aquan Barbie Girlin kertsin, ja mä opin vihdoinkin miten Smurffien Patin papukaija oikeasti menee, siis Vamos ala playa. Silti lauloin samalla, että ”Patin papukaija, se päätä aukoo aina, mut muille se on hiljaa, eikä ne usko”… Kertoo jotain mun lapsuudesta, smurffeja huudatettiin ja paljon.

Me aletaan Oton kanssa katsomaan Netflixistä joku leffa, kun mäkin sain vihdoin tämän valmiiksi! Mulla nimittäin kesti tässä hetki, koska hukkasin tuon ysärisoittolistan ja etsin sitä spotifysta varmaan 20 minuuttia että pystyin mainitsemaan sen nimen tässä postauksessa. Ehkä ei kaikkein fiksuiten käytetyt 20 minuuttia elämästä, mutta on sitä varmaan hölmäömpäänkin tullut minuutteja tuhlattua. Ja onhan toi ”Mehukkaimmat ysärijyystöt” nyt ihan huippu nimi soittolistalle, kuulostaa tosin mun korvaan joltain ihan muulta kuin musiikilta, apua.

Hyvää yötä ja ihanaa viikonloppua kaikille <3

Lasten kanssa kotonaoloa on nyt puolitoista viikkoa takana. Samaan aikaan olen siis tehnyt töitä etänä, ja ollut kotiäitinä. Kotiäitiys on jees, etätyöt on jees, mutta yhdistelmä pidempään kuin yhden päivän? No ei ehkä ihan niin jees.

Ollaan me selvitty, ja tämän viikon osalta muut kuin blogityöt alkavat olla kasassa, mutta helppoa tämä ei ole ollut. Huono omatunto on ollut jatkuva seuralainen, ja riittämättömyys päällimmäinen tunne. En ole pitkään aikaan nukkunut näin huonosti, kun on sellainen olo että en tee tarpeeksi. Olen rytmittänyt päiviä niin että lapset ovat saaneet ulkoilla yhtä paljon kuin päiväkodissakin, ja olen jakanut töitä pienempiin pätkiin että olen välillä aina pitänyt taukoja ja leikkinyt lasten kanssa ja kokannut yhteisen lounaan, mutta silti mua on vaivannut se, että en ole heidän kanssaan täysillä.

Ensi viikolla se onneksi jatkuu, se ihan tavallinen arki. Päiväkoti ja toimistolla työskentely, ja mä odotan sitä enemmän kuin mitään pitkään aikaan. Arjen fiksuja rytmejä, rutiineja, rauhallisia metromatkoja ja touhukkaita aamuja. Iltapäiviä kun lapset kertovat mitä kaikkea siistiä ovat tehneet päiväkodissa, illan puistoreissuja kun voi keskittyä vain lapsiin, rauhallisia lounashetkiä Kallion lemppariravintoloissa ja työkavereita ja meidän hölmöjä läppiä. Ja ennenkaikkea täydellistä keskittymistä vain yhteen asiaan kerrallaan.

Odotan sitä että viikot eivät ole puuroa, vaan on selkeä työviikko ja sitten on vapaapäivät ja viikonloppu joka tuntuu todelliselta juhlalta aina arjen keskellä. Kaipaan jopa selkeitä aamuherätyksiä ja aikatauluja, silloin olo on paljon tehokkaampi.

En tarkoita etteikö olisi ollut paljon ihaniakin hetkiä tässä kotona ollessa. On meillä ollut, paljonkin. Varsinkin ne hetket kun ollaan ulkoiltu tai ne hetket kun olen voinut täysillä heittäytyä lasten touhuihin ja höpötyksiin. Ne hetket, jotka meillä tavallisestikin on arjessa yhdessä, illat ja viikonloput. Ollaan leikitty merenneitoprinsessoja, pidetty leffailtaa, käyty leikkipuistossa kaveriperheen kanssa ja puhallettu saippuakuplia. Lapset ovat hienosti ymmärtäneet että mun pitää päivällä tehdä töitä, mutta silti musta on tuntunut pahalta heidän puolestaan.

Vaikka olenkin kokenut riittämättömyyden tunteita ja stressannut, olen maailman kiitollisin siitä, että mulla on mahdollisuus tehdä etätöitä ja sopeuttaa työt siihen että lapsille ei ole hoitajaa kahdeksi viikoksi kun päiväkoti on vielä kiinni. On uskomattoman hienoa saada olla työssä jossa tällainen onnistuu, eikä aiheuta katastrofaalista tilannetta, vaikka vähän sumplimista vaatiikin. Ja vaikka tämä on välillä ollut rankkaa, olen silti onnellinen että sain viettää nämä kaksi viikkoa meidän maailman ihanimpien tyttöjen kanssa, sillä kaikesta huolimatta mulla tulee ihan varmasti ikävä heitä silloin kun itse olen töissä ja he päiväkodissa.

Ehkä jo ensi kesänä mullakin on kesäloma, jolloin otan rennosti ja heittäydyn lasten kanssa lomalle, se olisi aika ihanaa. Mutta nyt mä uskon puhuvani koko perheen puolesta, kun sanon että odotamme innolla syksyä ja arkea alkavaksi ihan jokainen. Eikä vähiten siksi, että kaupat ovat pullollaan ihania syysvaatteita ja tarhareppuja! Mutta ne mä säästän toiseen syksyfiilistelypostaukseen.

Onko siellä muita jotka odottavat töihin/kouluun paluuta tai arjen alkamista?

Tuntuu hassulta, että kesä ei ole vielä edes alkanut mutta Oton loma on jo ohi ja heinäkuukin lähestyy loppuaan. Tänään sitten palattiin arkeen, saldona kaksi hellepäivää, kolme uintipäivää ja lukuisia säästä riippumattomia huippuja kesämuistoja. Kyllä tämä arkeenpaluu tuntuu, jysähtää oikein tajuntaan, mutta kai siihen taas tottuu kun vähän aikaa haparoi.

Mä teen seuraavat kaksi viikkoa töitä etänä, kun lasten päiväkoti on vielä kiinni ja Oton loma loppui jo. Töiden tekeminen lasten ollessa kotona ei ole kyllä mikään helppo yhtälö, mutta onneksi tämä on vain väliaikainen ratkaisu, joka vaatii vaan vähän soveltamista ja kiinnostavaa tekemistä lapsille.

Tänään avuksi otettiin mun vanhat legot, vesivärit ja netflix. Onneksi myös ”uusi” lastenhuone piti mielenkiintoa yllä, vaikka kyllä sitä sai silti pari kertaa hengitellä rauhallisesti että jaksoi yrittää olla johdonmukainen, kun neideillä on nyt  sellainen vaihe meneillään että kummankin pitäisi saada kaikki tavarat yhtäaikaa, ei sillä väliä kenen tavara oikeasti on tai kuka sillä ensiksi leikki. Onneksi mun työ ei ole kellonaikoihin sidottua, enkä lasten kanssa tee mitään täysiä kahdeksan tunnin työpäiviä, se ei olisi reilua heillekään. Kolme päivää menee kyllä näin, ja sitten tehdään loput neljä päivää viikosta kaikkea kivaa kun olen vapaalla.

Tänään saatiin illaksi kylään Jemmi ja tytöt jotka sopivasti ehtivät juuri meille sisään ennenkuin vettä alkoi tulla kuin tiedätte kyllä mistä. Tytöt saivat purkaa energiaa keskenään ja juoksivat ympyrää ja leikkivät ties mitä leikkejä useamman tunnin. Se on parasta että meillä on ystäviä joiden kanssa ei tarvitse miettiä onko lavuaarissa perunankuoria tai hammastahnaa, tai onko naamassa meikkiä. Tänään ei ollut, en ole itseasiassa meikannut sen jälkeen kun käytiin Ikeassa. Vihdoinkin toteutan tätä kesän bucketlistini kohtaa, ehkä huomennakin meikitön päivä? Tekee ainakin hyvää iholle.

Meidän sisustusvimmaan tuli tänään pieni stoppi, kun arki alkoi eikä ollut aikaa jynssätä nurkkia ja järjestellä tai lähteä huonekaluostoksille keskellä päivää, mutta kyllä tämä tästä! Kiitos hurjasti kaikille kommentoineille, tuli sellainen fiilis että tämä muutos taisi olla todella tarpeen!

Ihanaa alkanutta viikkoa ja tsemppiä kaikille muille arkeen palaajille! <3

Pääsin pari viikkoa sitten Indiedaysin ja ASUSin kampanjan merkeissä seuraamaan uuden ASUS Transformer Book T100 Chi Suomen lanseerauksen mainoskuvauksia. Kuvaukset järjestettiin upeassa miljöössä, bloggaaja Alexa Dagmarin ylellissä ja kauniissa kodissa, joka on juuri valmistunut kuukausien remontoinnin jälkeen. ASUS toivoi, että kuvaukset järjestettäisiin autenttisessa kotiympäristössä, eikä kliinisesti studiolla ja mun mielestä kuvauspaikka oli aivan upea. Näyttää kauniilta kuvissa, mutta on kuitenkin ihan oikea koti.

Asunnon sisustus on täysin Alexan ja hänen miehensä käsialaa, eikä voi kuin ihailla miten jollain on noin selkeä oma maku ja kyky toteuttaa sitä niin kauniisti ja harmonisesti. Asuintalo on yli 100 vuotta vanha ja asunto onkin kaunis yhdistelmä vanhempaa jugend-tyyliä ikkunoissa, ja modernimpaa tyyliä sisustuksessa. Erityisesti ihastuin vaaleaan kalanruotokuvioiseen puulattiaan ja marmoriyksityiskohtiin, sekä tietenkin upeaan walk-in-closetiin. Kodissa on yhdistelty myös jännittävällä ja erilaisella tavalla eri metalleja kuten messinkiä, kultaa ja kromia. Jokainen yksityiskohta on harkittu ja harmoniassa toisten kanssa. Alexa kertoi pitävänsä sisustuksessa eniten vaaleudesta ja valosta, sekä marmorista, jota kodissa löytyykin mm. pöytätasoista, sisustusesineistä ja kylpyhuoneesta. Lisää kuvia ja tarinoita asunnosta ja sen valmistumisesta löytyy Alexan omasta asuntoblogista.

Asuksen Suomen markkinointijohtaja Rakel Hämäläinen kertoi meille että kuvaustilanteen suhteen ei ollut tarkkaa suunnitelmaa, vaan kuvien asettelut ja yksityiskohdat improvisoitiin vasta kuvauksissa. ASUS etsi sopivaa kuvauspaikkaa laajasti ennen kuin he päätyivät juuri Alexan kotiin.

Kuvauksissa oli paikalla usean eri ammatin osaajia, joita oli mahtavaa päästä haastattelemaan. Heidän näkemyksistään sai inspiraatiota omaankin työhön rutkasti. Stylisti, myös suosittua blogia pitävä Martina Martiala kertoi saaneensa ASUSilta Ruotsista yksityiskohtaiset moodboardit jotka toimivat stailauksen pohjana. Tyyleissä haettiin selkeää ja minimalistista lookia, kuitenkin trendikkäällä otteella. Ensimmäisessa, Alexan upeassa olohuoneessa kuvatussa lookissa mallilla oli päällään boyfriend-farkut ja valkoinen nahka t-paita. Toinen look kuvattiin marmorisen kirjoituspöydän äärellä, ja siinä mallilla oli päällään musta poolokauluksinen trikoomekko.

Lookit stailattiin yhteistyössä meikkaaja-maskeeraaja Jaana Veronikan kanssa, ja meikissä tavoiteltiin pehmeää ja raikasta lookia. Silmissä ei käytetty rajauksia tai edes ripsiväriä, vaan pääosassa oli rentous ja kotilook. Hiukset stailattiin ihanille laineille, ja toisessa tyylissä hiuksiin laitettiin tällä hetkellä todella trendikäs puolinuttura. Tuotekuvauksia stailatessa piti pitää mielessä se että vaatteet tai hiukset/meikki eivät saa viedä huomiota itse tuotteelta, vaan niiden pitää auttaa tuomaan tuotetta esille ja sopia sen henkeen.

Kuvaustilannetta seuraamassa oli minun lisäkseni neljä muuta mahtavaa Indiedays -bloggaajaa, Janni, Soile, Nadja ja Uino. Viiden bloggaajan ollessa paikalla kamerat räpsyivät ihan kiitettäväään tahtiin koko ajan, se oli aika hauskaa. Kuvausten kuvista vastasi valokuvaaja Lars Johnson.

Kuvausten päätähti, ASUS Transformer Book T100 Chi on täysin uudenlainen laite, joka yhdistää tabletin ja läppärin parhaat puolet. Olen odottanut kuvauksista asti että pääsen itse kokeilemaan laitetta, ja eilen sain sen vihdoin itselleni! ASUS Transformer Book T100 Chi  käyttää ihan täysiveristä Windows 8-käyttöjärjestelmää, siinä on 2 gigaa RAMia ja 64 gigaa tallennustilaa, sekä SD-muistikorttipaikka. Laite sisältää myös kaksi kameraa, usb 2.0- ja 3.0 -portit ja paljon muuta.

Sen verran olen jo kokeillut, että näyttö/tabletti on äärimmäisen helppo klikata näppikseen kiinni ja irroittaa, ja laite ei paina juuri mitään. Kokoonsa nähden se on äärimmäisen tehokas. Odotan innolla pääseväni kokeilemaan ASUS Transformer Book T100 Chitä käytännössä, sillä kaiken kuulemani perusteella sen pitäisi ratkaista kaikki mikä on tähän asti aiheuttanut mulle ongelmaa laitteiden toimisto-koti -väliä rumbatessa. Kerron teille tästä lisää sitten kun olen testannut, siihen asti laitteeseen voi tutustua TÄÄLLÄ.

Illalla luvassa kuulumisia! Mahtavaa päivää kaikille <3

Olen mukana Indiedaysin ja McDonalds’in kampanjassa, jonka myötä pääsin maistamaan Mäkkärin herkullisia smoothieita osana mun päivää. Kuvasin aamusta iltaan koko mun päivän sisällön, ja tältä näytti mun keskiviikko:

7.22 Heräsin itse kahdeksan minuuttia ennen herätyskellon soittoa, mikä oli aika hauskaa koska yleensä torkutan puoli tuntia. Ensimmäinen ajatus aamutuimaan oli tämän postauksen myötä, että tuolle mikrolle voisi näyttää vähän Mummi & Minä polkkakarkki-siivoussuihketta ja rättiä, eikö totta? Sitten menin suihkuun ja kuivasin hiukset.

8.15 Hipsin herättämään tytöt. Hetken aikaa vain ihastelin meidän kauniita neitejä jotka niin rauhallisesti ja kauniisti nukkuivat omassa kerrossängyssään. Herätyksen jälkeen pötköteltiin hetki sohvalla katsomassa Pikkukakkosta.

8.30 Aamuhalituokion jälkeen vuorossa oli aamupala. Tytöt söivät pöydän ääressä, ja mä vedin puuron naamariin samalla kun meikkailin.

9.30 Lähdettiin bussilla kohti päiväkotia. Tiara osaa jo hienosti viittoa bussille ja muistaa aina viittoa oikealla kädellä bussia pysähtymään. Tytöt jäivät tyytyväisinä päiväkotiin ja mä sain lähteä hyvällä mielellä jatkamaan matkaa.

10.15 Mä tulin töihin. Heitettiin hölmöä mutta ah niin huvittavaa läppää työkavereiden kanssa ja join ison kupin kahvia. Meillä on toimistolla aina rento meininki ja hyväthuonot jutut, ihan parasta.

13.00 Lounastauko, sushia ja kiinalainen buffet. Sushit menivät hyvin alkupalana ja pääruuaksi buffet, näin pitäisi tehdä aina koska mulle tulee ainakin sushin jälkeen aina melkein heti nälkä vaikka söisin ison annoksen!

14.00 Jälkkäriksi hain Mäkkäristä meille maisteltavaksi smoothieita, mango-ananasta ja mansikka-banaania.  Mä olen itse allerginen banaanille, joten mun lemppari on tuo mango-ananas, mutta työkavereille maistui mansikka-banaanikin hyvin. Melkein aina kaikissa valmissmoothieissa on jotain mille mä olen allerginen, joten tykkään tosi paljon siitä että Mäkkäri on pitänyt ainesosat yksinkertaisina, ja että löytyy vielä sellainen maku joka ennenkaikkea maistuu todella hyvälle, vaikka siinä ei niitä mua allergisoivia ainesosia olekaan.

14.15 Raikkaan smoothiehetken jälkeen itapäivä kului hektisesti mutta hyvällä fiiliksellä valokuvausten parissa. Hurjasti malleja, koruja ja äksöniä. Tuntuu uskomattomalta päästä tekemään näin siistejä juttuja työkseen, eilen ja tänään on pitänyt jälleen muutaman kerran nipistää itseään että tämä on totta. Tänään pääsin itsekin meikattavaksi ja kameran eteen, oli aika jännä fiilis mutta kuvista tuli toivottavasti hyviä!

18.00 Kuuden maissa saavuin kotiin, missä mua odotti Oton eilen valmistama herkullinen kanapata, ja iloiset lapset joilla oli ollut mukava tarhapäivä. Asiaa oli hurjasti, ja molemmat kertoivat innoissaan päivän touhuista. Ihanin yllätys oli pöydällä mua odottanut voikukka, jonka tytöt olivat kotimatkalla halunneet napata mukaan mulle. ”Katso äiti, me poimittiin sulle blomma matkalla kotiin, eikö olekin ihana?”

18.30 Kun mä olin syönyt oman ateriani, oli vuorossa leikit tyttöjen kanssa. He halusivat leikkiä hääleikkiä, ja pukeutua hienoihin häävaatteisiin ja laittaa hääkampauksetkin. Hääleikin jälkeen leikittiin vielä hetki Barbeilla spotifyn pauhatessa ja innostuttiin vähän jammailemaan siinä lomassa. Kai se on ihan okei jos meidän 3v laulaa ”Lähettiin pämppää!” Teflon Brothersin tahtiin?

19.30 Iltapala, iltasatu ja hyvänyön pusut. On meillä kyllä ihanat neidit, niin ihanat pienet muruset<3

20.15 Tietokone, blogi ja tämä postaus, jota tässä rustaan. Loppuilta on mennyt tätä tehdessä, ja tämän jälkeen edessä on sähköposteihin ja kommentteihin vastailua, ja ilta(yö)pala ennen kuin mä varmaan nukahdan tähän sohvalle. Onneksi on Otto tuossa vieressä röhnöttämässä.

Ihana keskiviikko ja ihana viikko muutenkin. Tarhapäivinä on aina vähemmän aikaa olla lasten kanssa, tietenkin, mutta onneksi meillä on meidän rauhalliset ja kiireettömät aamut, ja vain kolme tarhapäivää viikossa. Loppuviikon mä vietän tyttöjen kanssa, mutta vielä on kaksi vähän tapahtumarikkaampaa päivää edessä ennen viikonloppua. Onneksi edessä on kaikkea kivaa!

Hyvää yötä ihanat<3