Vauvalahjoja ja odottelua

12.04.2013

Heippa! Mä oon pitänyt itseäni nyt kiireisenä etten muistaisi nyt ajatella supistuksia joka hetki (vaikka se niiden unohtaminen onkin aika hankalaa) ja ollaan tänäänkin mm. ulkoltu pariinkin otteeseen, tavattu kavereita, käyty kaupassa, saunottu ja siivoiltu. Huomenna ajateltiin lähteä yhdessä koko perhe syömään ravintolaan ja jos vain saan Oton suostuteltua niin ehkä piipahtamaan Hulluilla päivillä, yksin kun en uskalla enää lähteä mihinkään kovin kauas kotoa.

Tämän mun kiireisenä pysyttelemisen seurauksena on se että silmät painuvat kiinni viimeistään iltakymmeneltä joka ilta, ja Tiaran päiväuniajankin käytän vain ja ainoastaan nukkumiseen joten oon ollut todella vähän koneella viime aikoina. Toinen mikä vähentää koneellaoloa on se että istuskelu paikoillaan tuottaa yllättäen niitä kaikkein kovimpia supistuksia, mulla on paljon helpompi kestää niitä kipeitäkin supistuksia kun kävelen tai vaikka laitan pyykkejä kuivamaan mutta istuskellessa sen tajuaa kokoajan kuinka ikävältä tuntuu. Nukkuminenkin on jo vähän niin ja näin, kun nukahtaessa supistelee ja yölläkin tulee heräiltyä useampaan otteeseen, mutta suhteellisen pirteänä kuitenkin pääsen aina aamuisin sängystä ylös.

Mulla on muutama kuvakin tämänpäiväiseltä kauppareissulta. Tiara jaksoi hienosti kävellä koko matkan kauppaan ja takaisin kotiin vielä. Matka ei ole meiltä pitkä kaupalle mutta kyllä se muutama sata metriäkin varmaan taaperon kengissä tuntuu aika pitkältä. Pysähdeltiin ihastelemaan jokaista pienenpientäkin roskaa mikä maassa sattui olemaan ja ihmeteltiin ohikulkevia busseja, autoja ja koiria. On niin hassua ajatella, miten eri tavalla Tiara varmasti näkee kaiken ja miten jänniltä itselle niin arkisen tavalliset asiat saattavat neidistä tuntua!

IMG_8422 IMG_8430 IMG_8441

IMG_8466 IMG_8454xOllaan saatu tällä viikolla myös super ihania vauvalahjoja! Toisen lahjan saimme valokuvaaja Natali K:lta jonka kuvattavana kävin tammikuussa. Lahja sisälsi ihania Mayoralin lyhythihaisia bodyja ja kahdet Tommy Hilfigerin vaaleanpunaiset sukat. Toisen lahjan saimme meidän ihanalta naapurilta joka selkeästi omaa telepaattisia kykyjä kun mä olin juuri ajatellut että ”voiei meiltä puuttuu vielä vauvakirja!!” ja hän oli sitten ostanut meille juuri saman maailman parhaan Tatu & Patu -vauvakirjan joka Tiarallakin on. Sen lisäksi saatiin vauvikselle supersuloiset Finlaysonin elefanttipussilakanat mun lempparivärissä eli keltaisina!

IMG_8394 IMG_8405 IMG_8409 IMG_8414Ihanaa viikonloppua kaikille!


Pikku leopardi ja pikku karitsa

04.02.2013

Mä esittelinkin jo blogin Facebook -sivujen puolella aiemmin tänään Tiaran Mini Rodini Jaguar -haalaria, sekä neidin uutukaisia tennareita, mutta ajattelin nyt esitellä loputkin Nextiltä tilatut jutut, esittelen sitten loput ostokset myöhemmin tällä viikolla kunhan ne ovat saapuneet perille. Eli Jaguar -haalari tilattiin viime viikolla heti Mini Rodinin kevätmalliston ilmestyttyä ja toimitus Lilla Companysta oli supernopea! Haalari(t) tuli suoraan kotiovelle alle 48 tuntia tilauksesta. Mä tilasin siis haalarin sekä koossa 80/86 että 92/98 koska en ollut varma kumpi koko Tiaralle olisi parempi, mutta isompaan sitten päädyttiin vaikka se vielä vähän reiluhko onkin.

80/86 -kokoinen oli sen verran nafti ettei olisi kovinkaan kauaa Tiaralle edes mahtunut kun nytkin oli jo vähän tiukka, tuo isompi on kyllä hieman liian pitkä hihoista, mutta onhan tässä muutama kuukausi Suomen sääolosuhteilla aikaa kasvaa haalariin sopivaksi. Ja luulenpa että haalari menee takuuvarmasti vielä syksylläkin, ellei jopa myös ensi keväänä. Se jää nähtäväksi! Pienemmän haalarin palautin kauppaan, mutta olen tyytyväinen etten ottanut riskillä vain toista koska olisi harmittanut jännittää sitten jos haalari olisi ollut vääränkokoinen että löytyykö niitä enää sopivassa koossa sitten!

IMG_3749 xx IMG_3765xx IMG_3735 xx

Kultaiset glitter-tennarit on tilattu Nextiltä Briteistä ja täytyy kyllä todeta että taitaa meidän H&M-tilausten aika olla ohi ainakin lasten juttujen osalta. Nextin valikoima on miljoona kertaa parempi, tuotteita ei ole ainakaan vielä Suomessa joka muksulla ja toimitus kesti kolme päivää ja oli (on aina) maksuton! Paketti saapui tänään päivällä suoraan meille kotiin ja kaikki tilatut tuotteet oli juuri sellaisia kuin pitikin. Nextillä on myös hinnoittelu kohdillaan, tuotteet eivät ole juuri perus Lindex-Kappahl -valikoimaa kalliimpia, osa jopa halvempia esim. monet vauvojen yöhaalarit ovat 3kpl/21€ mikä on mun mielestä ainakin todella edullista! Ja voi miten hurmaavan söpöjä juttuja Nextin valikoimista löytyykään, mä luulen että tilaan tästä lähtien suuren osan muksujen vaatteista sieltä.

Koska en ollut ennen tilannut Nextiltä, en osannut sanoa laadusta tai vaatteiden todellisesta koosta vielä mitään ja siksi tilasin vain pari juttua ettei sitten tarvitse palauttaa väärän kokoisia tmv. Kaikki vastasivat kuitenkin juuri kokoaan ja mä oon todella tyytyväinen sekä noihin kenkiin, Tiaran uusiin camo-leggingseihin että vauvan maailman suloisimpaan lammaskuosiseen mekko+sukkahousut -settiin! Katsokaa miten suloisia:

IMG_3780xx leggingssiyksityiskohdatIMG_3784xx

Vauvan mekko on Nextin My first wardrobe -mallistoa ja ihan syötävän suloinen! Sukkahousutkin olivat unelmanpehmeää puuvillaa ja mekko on myös ihana. En malta odottaa että saan pukea pikkutyypin tuohon asuun, niin söpöltä se tulee näyttämään. Luulen tosiaan että nää ei jää meidän viimeisiksi Next -ostoksiksi, sen verran tyytyväinen olen! Luulin että olisi vaikeaa tilata ulkomailta kun en ole koskaan ennen uskaltautunut tilaamaan, mutta se olikin tosi helppoa ja nopeaa. Verkkokaupan sivuille pääsee *täältä*!

Nyt mulla on Tiaran välikausivaatteista mietinnässä enää pipo ja hanskat, sekä kumisaappaat. Puistokengiksi mahtuvat edelleen viime syksyn Kangaroos -lenkkarit ja kaupungille sitten nuo uudet tennarit tai jotkin söpöt ballerinat joita meiltä kyllä löytyy. Mini Rodini -haalari ei tosiaan ole mikään kovin vedenpitävä, mutta jos Kappahlin Kaxs -haalari viime syksyltä ehtii jäädä pieneksi ennen kevättä, niin käyn varmaan kotiuttamassa samanlaisen isommassa koossa. Ja en myöskään usko että leo-haalari jää käyttämättä, me vaan käytetään sitä enemmän kauniin sään päivien pukeutumiseen ja kaupunkireissuille!

Mitäs tykkäätte ostoksista? Eikö olekin lammaskuosi aivan ihana?! Lisää lampaita meille! Mukavaa maanantaipäivän jatkoa kaikille<3


Neitien vaatekaappi-inventaariota

29.01.2013

Mä oon tässä tänään ja eilen käynyt läpi Tiaran vanhoja vaatteita ja miettinyt tulevan kevään ja kesän pukeutumista molempien pikkuneitien osalta. Jonkin verran meillä on jo uudelle tulokkaalle niitä uusiakin vaatteita ostettuna, mutta vielä on pitkä lista ostettavaakin! Samoin Tiaran kevään ulkovaatetus on ollut ihan auki kokoajan mutta tänään olin valppaana heti aamusta ja sain kun sainkin napattua itselleni Mini Rodinin SS13 Bon Voyage -kokoelmasta havittelemani haalarin joka loppuikin (ainakin meidän koossa) melkein joka paikasta ennen iltaa. Kuvasin eilen meidän kaikki käyttökelpoiset tämänhetkiset kaapeista löytyvät 44-62 -kokoiset vaatteet niin uudet kuin Tipan vanhatkin ja vaikka määrä näytti sekä ylös kirjoitettuna että kuvissa suurelta niin silti meiltä puuttuu vielä paljon.

Suurin ongelma Tiaran vaatteiden käytössä uudella vauvalla on se, että Tiara oli syys-/talvivauva ja tämä pikkutyyppi taas on kevät-/kesävauva. Eli sen lisäksi että meillä on paljon pikkuruisia lämpimiä ja paksuja vaatteita, ovat ne ohuemmatkin tapaukset aika pitkälti tummissa väreissä ostettuja – eli toisinsanoen vauvan pukeminen esimerkiksi tummanlilaan pitkähihaiseen bodyyn kesäkuussa ei houkuttele vaikka body itsessään on ihan söpö. Onneksi paljon on niitä vaaleampiakin, mutta kokosin listaa vielä puuttuvista jutuista ja tulihan siitä aika kattava etten sanoisi!

lista

Tuossa listassa siis noihin kaikkiin eri kokoihin noita tarpeita, eli en sentään ole mitään 14:ta 50-kokoista bodya hamstraamassa, eikä kaikkea tarvitse ostaa heti mutta tuossa on karkea arvio. Eniten tarvetta on ohuille ja hengittäville pitkähihaisille bodyille ja leggingseille, sekä sukille. Mä en tiedä mikä sukkavaras meillä asustaa mutta onnistuin löytämään vain yhdet Tiaran vanhat pikkusukat vaikka etsin joka paikasta! Oon tosin muutamat uudet sukat jo tulokkaallekin ostanut mutta sukkia kuluu ainakin meillä tosi paljon kun ei ne ikinä pysy jalassa noilla pienillä ja mä taas en osannut puolipotkareita tms käyttää ollenkaan enkä halua niitä käyttää nytkään joten sukkiin on tyytyminen. Puolipotkarit ei vaan jotenkin koskaan kolahtaneet mulle, ne ei ole tarpeeksi housut ollakseen housut mutta ei tarpeeksi sukkahousutkaan käytettäviksi mekon kanssa!

Seuraavissa kuvissa on kaikki meiltä tällä hetkellä löytyvät uudet ja Tiaran vanhat 44-62 -kokoiset sisävaatteet. Ulkovaatteita en kuvannut mutta niitä en jaksa nyt tälle keväälle edes miettiä vielä kun ei sitä tiedä milloin vauva syntyy ja meillä kuitenkin löytyy niin paksumpaa kuin ohuempaakin haalaria ja takkia joka koossa. Pari collegehaalaria ajattelin ostaa kylmemmille päiville mutta muuten mennään ulkovaatetuksen osalta näillä mitä on sinne loppukesään asti ellei sitten jotain yli-ihanaa ”mun on pakko saada toi” -haalaria kävele vastaan jossain. Kuten kuvista näkyy; niissä on paljon college-housuja, paksuja neuleita ja muutenkin paksuja talvikankaita ja värit ovat myös osassa vaatteita tosi tummia.

IMG_3071IMG_3056 IMG_3065 IMG_3067 Mä himoitsen ensi kevääksi ja kesäksi erityisesti keltaista ja valkoista lastenvaatteissa ja niitä mulla onkin nyt sitten hankintalistalla reilulla kädellä. Muutenkin haluan nyt pukea vauvan pirteisiin väreihin ja kuoseihin pelkän vaaleanpunaisen sijaan! Aika moni on sanonut että vaatemaku on muuttunut paljon esikoisen vauva-ajan jälkeen ja kuopus on tullut puettua ihan eritavalla, mä luulen että meillä käy ihan sama juttu! Keltaista meiltä ei yhtä bodya lukuunottamatta vielä löydy ollenkaan mutta ensimmäinen keltainen vauvanvaate meille toivottavasti kolahtaa postiluukusta ihan piakkoin kun hankintalistaa lyhentääkseni tilasin Polarn O. Pyretiltä muutaman ihanan pirteän raidallisen vaatteen masutyypille:poppikollaasi

kuvat: Polarn O. Pyret

Tänään saapui myös mun H&M -tilauksen viimeinen osa vihdoinkin viikkokausien odottelun jälkeen mutta en ehtinyt kuvaamaan uusia juttuja kun kamerasta olikin akku loppu enkä kerennyt sitä enää lataamaan päivänvalon aikana tarpeeksi. Huomenna otan siis kuvia niistä uusista jutuista! Vikaksi kuvaksi voisin laittaa meidän neidin kevätpukeutumisen tulevan kulmakiven tähän; nimittäin tänään myyntiin tulleen Mini Rodini Bon Voyage SS13 -malliston Jaguar -haalarin! Me tilattiin meidän oma Lilla Companysta. Lillasta puheenollen, blogikollegallani Karoliina K:lla on mieletön Funky Legs -arvonta yhteistyössä Lilla Companyn kanssa meneillään, käykää ihmeessä osallistumassa *täällä!*

1229_39a89756c8

kuva:  Mini Rodini

Mä Facebookissa esittelinkin tuota jo päivällä ja edelleen oon kyllä sitä mieltä että ei voi enempää meidännäköistä haalaria tehdä kyllä kukaan! Leopardikuosi on mun ikuinen heikkous ja en kertakaikkiaan voi vastustaa sitä. Ihan välikausihaalarihan tuo ei ole koska se ei ole täysin vedenpitävä vaan ainoastaan vettähylkivä eikä siinä ole mitään teipattuja saumoja tms. mutta ajattelin hankkia neidille tarpeen vaatiessa vielä sadevaatteet tuohon kaveriksi. Lisäksi meillä on vielä tallessa viimesyksyinen Kaxs-haalari joka sopii jokasäähän ja joka mahtuu ainakin toistaiseksi Tiaralle ihan hyvin. Nyt pitääkin alkaa sitten pähkäilemään haalariin sopivat asusteet ja kengät, sekä löytää vielä jokin kiva kevättakki neidille.

Huomenna mulla on neuvolalääkäri joten pääsen ainakin kuulemaan masutyypin sydänäänet ja toivottavasti kurkkimaan neidin vointiakin ultrasta!  Tiaralla oli kuin olikin se kurkunpäätulehdus ja nyt on viimein alkanut lääkkeetkin puremaan ja tytsyn olo onneksi helpottamaan. Ääni on vielä aika rahiseva ja kuiskaava, mutta Tiara yskii jo paljon vähemmän. Toivottavasti enää ei tulisi takapakkia paranemisen suhteen!

Miltä teidän muksujen kevätvaatetus näyttää/ tulee näyttämään? Tsekkasitteko jo Mini Rodinin uutuudet, tarttuiko jotain ostoskoriin? Onko joku muukin hulluna keltaiseen?


Viikonlopun vipellyksiä

26.08.2012
Meillä on ollut toiminnantäyteinen viikonloppu pitkästä aikaa! Perjantaina Otto siis lähti kavereineen parin tunnin ajomatkan päähän mökille ja mä vuorostani pidin meillä tyttöjen iltaa Tiaran ja mun kavereiden Kaislan, Jassun ja Annun kanssa. Jassu värjäsi mun hiukset ja näistä tuli tosi ihanat! Mä valitsin kaupasta samasta hiusvärisarjasta astetta vaaleamman sävyn kuin viimeksi, kirkkaan tummanvaalean ja lisäksi laitettiin vaaleita raitoja. En vain ottanut huomioon sitä että mun hiukset oli haalistuneet niin paljon kahdessa kuukaudessa, että tummanvaalea väri vetäisi nää sen hetkisestä tilanteesta taas astetta tummemmaksi. Mutta ainakin sävy on nyt kohdillaan; ei enää ollenkaan punertava vaan ihanan viileä vaaleanruskea. Ja eiköhän nämä tästä taas pikkuhiljaa haalistu niin jos vaikka seuraavalla kerralla väri olisi sitten tismalleen sellainen kun haluan! Kaislan kanssa katseltiin illalla leffaa Tiaran mentyä nukkumaan ja mä sitten tietysti nukahdin taas puoli tuntia ennen loppua kuten tavallista. Mutta onneksi Kaislaa ei haitannut!
               Eilen Otto mun yllätykseksi kotiutui mökkitunnelmista jo ennen aamukymmentä ja me lähdettiin sitten reippaina koko perhe shoppailemaan Tiaralle vähän syyskamppeita. Mukaan tarttui Kappahlin välikausihaalari, Kangaroosin muotoillut ja nilkkaa tukevat hienot kengät sekä pipo ja parit lapaset. Itselleni löysin vihdoinkin Cubuksesta täydellisesti istuvat farkut kaikkien lököttävien muka-pillihousujen tilalle ja en voisi olla tyytyväisempi! Me päädyttiin siksi tuohon Kappahlin haalariin, että Tiaralle piti ostaa nyt haalari koossa 80 koska 86-kokoinen ois ollut vielä liian iso kun koitettiin paria eri merkkistä. Eli haalari ei mene enää keväällä todellakaan, joten tuntui tyhmältä ostaa pariksi kuukaudeksi superkallista merkkihaalaria kun ainakin netistä lukemieni Kappahl-käyttökokemusten perusteella Kaxs ProXtec -haalarit ovat oikein laadukkaita. Eikä mua ollenkaan haitannut sekään että upouudelle haalarille jäi kanta-asiakas alennuksen jälkeen hintaa vaivaiset 24,95 euroa! Hassua muuten sinänsä, että toi Kappahlin 80-kokoinen haalari ei ole kovin paljoa suurempi kuin meidän talveksi ostettu Molo Kidsin Pyxis -haalari, vaikka se on taas sitten kokoa 86, eli taisi myyjä olla oikeassa kun kertoi niissä olevan nafti mitoitus. Mutta tässäpä vähän näitä ostoksia!
 Mä tykkään hirveästi tuosta haalarista ja toi ötökkäheijastin pohkeessa on ihan paras! Ainoa mikä ehkä vähän harmittaa on se että haalari ei ollenkaan mätsää uusien kenkien kanssa. Kenkiä oli todella vaikea löytää kuten ennustinkin, me vierailtiin valehtelematta ainakin kymmenessä eri kenkäkaupassa ja lopulta melkein jo luovutettuamme Sokokselta löytyi nuo Kangaroosit. Jokapaikasta puuttui juuri Tiaralle sopiva koko tai sitten sopivaa kokoa oli vain tummansinisena tai musta-vihreänä. Mun haaveilemat Crocs -kumisaappaatkin jäi vain haaveeksi neidille kun kenkään jäi lähemmäs viisi senttiä tilaa Tiaran jalan lisäksi. Mutta noihin mä nyt oon todella tyytyväinen ja onneksi ainakin toistaiseksi on sen verran lämmintä ettei niitä tuon haalarin kanssa tarvitse vielä käyttääkään. Ehkä viileämpiin ilmoihin mennessä saadaan sitten kumisaappaatkin  löydettyä jotenkin ihmeen kaupalla niin pääsee neiti rämpimään kuralätäkköihin!
 Siihen oon noissa kengissä tosi tyytyväinen, että muotoillusta pohjallisesta ja erittäin tukevasta varresta huolimatta ne eivät omaa perinteistä susirumaa ensikenkälookia. Vaikka kovasti olenkin lukenut Superfiteistä ja Kavateista niin myyjä vakuutti noiden olevan vähintään yhtä hyvät. Mä en muutenkaan ymmärrä miksi ensikenkien pitäisi automaattisesti olla sellaiset nahkaiset kirjaillulla auringonkukalla varustetut nauhakengät kun ne voi yhtä hyvin olla supercoolit streetlenkkarit ja silti yhtä hyvät ja laadukkaat!
Jenkkilippupipo sopii neidin collegehaalariin täydellisesti ja oon niin onnellinen että löydettiin toinen musta pipo se kadonneen tähtipipon tilalle. Hennesin ohuet lapaset on vaunulapasiksi juuri passelit, vielä pitäisi etsiä haalariin sopivat hanskat (onko ne jotain välikausihanskoja vai mitä nykyään, mun lapsuudessa ne oli kurahanskat) ja sitten just ne kumpparit. Talveksi pitää etsiä vielä pipoja, kengät, joku kaulurisysteemi ja kunnon hanskat myöskin. Villapuku meiltä löytyy jo ja mun mummo neuloo juuri parhaillaan Tiaralle pinkkejä villasukkia valkoisten kaveriksi. Mutta siinäpä se Tirriskän vaatteista, kattokaas mun uusia byysoja!
Farkut on siis Cubuksen Abbeyt, ja mun mielestä ihan mahtavat! Ainoa mikä Cubuksessa ärsytti, oli se että jonotin sovituskoppiin 20 minuuttia sovittamaan noita farkkuja (joita ihan oikeasti on pakko sovittaa että ne istuu) siksi koska n. miljoona 12-vuotiasta (mulla ei ole mitään tuon ikäisiä vastaan) olivat ilmeisesti juuri saaneet viikkorahansa ja sillähän oli pakko rynnätä shoppailemaan (=ostamaan halvinta mahdollista perustoppia jota on aivan pakko sovittaa vaikka niitä onkin kaapissa jo seitsemän eri väreissä!). Mutta ehkä se oli vähän Cubuksenkin vika, noin suositussa ketjuliikkeessä kun luulisi olevan enemmän kuin viisi sovituskoppia mutta noh, aina ei voi voittaa. Tänään halutti ulos eilisen kaupoissa pyörimisen jälkeen ja  käytiin jo päivällä kävelyllä ja vähän puistossa leikkimässä Tiaran kanssa ja tosi hyvin neiti ainakin seisoi ilman tukea myös kengät jalassa, että ehkä se pian tottuu noihin!
Ja sitten mulla olis vielä torstailtakin muutama ulkoilukuvanen jaettavana kun on ollut aika videopainotteisia postauksia tässä viimeaikoina niin on jääneet kuvat vähemmälle!
Ja sitten aattelin vielä esitellä tän päivän asun, joka jo melkein kokonaisuudessaan näkyikin tuossa farkkukuvassa kun se oli niin yksinkertainen, mutta kun mun on pakko hehkuttaa miten paljon rakastan vieläkin viime syksynä ostettuja ihania kiilakorkoplatform-nilkkureitani (toi on sana ihan varmasti!)!
Farkkupaita – Gina Tricot
Musta toppi – H&M
Farkut – Cubus
Nilkkurit – DinSko
Arskat – Glitter
Että sellainen viikonloppu, mulla on ollut hauskaa kyllä ja ilmeisesti Otolla ja Tirriskälläkin. Tiara on oppinut sanomaan namnam syödessään ja on aivan hurmaavan söpö! Toinen suloinen juttu on että Tiara vilkuttaa aina kodille heipat kun me lähdetään yhdessä ovesta ulos, kuinka ihana pieni! Nyt mua tosin masentaa, kurkku tuntuu siltä että huomenna musta ei lähde pihaustakaan ja mun oli äsken pakko käydä hakemassa sukat jalkaan ekaa kertaa kolmeen kuukauteen kun mulla oli niin pirun kylmä, toivottavasti se ei ois kuumeen nousu mikä mua paleltaa. Ensi viikolla onkin tiedossa leffassakäyntiä Saran kanssa, Lintsireissua viikonloppuna ja varmaan kaikenlaista muutakin hauskaa. Ihanaa viikkoa teille kaikille♥