Aloitettiin eilen tyttöjen kanssa viikonloppu viettämällä kunnon piparitalkoot. Leivottiin yhdessä koko aamupäivä ja mä en kestä, mun pienet neidit osaavat jo itse kaulia taikinaakin kunhan pala ei ole se kaikkein suurin. Missä vaiheessa niistä tuli noin isoja ja omatoimisia?! Meillä oli niin hauskaa, kuunneltiin joululauluja ja höpöteltiin kaikkea mahdollista ja tehtiin viisi pellillistä pipareita. Leipomisen jälkeen oli tietenkin koristeluhetken vuoro ja saatiin hyvin koristeluunkin kulumaan yli tunti. Tytöt koristelivat niin antaumuksella omiaan ja osasivat hienosti pursottaa kuorrutetta ja asettelivat karamelleja ja muita koristeita pipareiden päälle.
Mä värkkäsin meille omat possuperhe-piparit niinkuin joka vuosi ja tein jo vauvallekin oman. Ehkä mä säästän tämän piparin synnärille asti ja syön sen vasta sitten kun vauva on syntynyt, ei sinne niin pitkä aika ole. Vauvan pipariin tuli vaaleanpunaisia helmiä ja valkoista kuorrutetta. Tytöt saivat päättää kaikkien pipareiden koristeet. Oli kyllä niin kiva aamu tyttöjen kanssa että, ihanaa pientä puuhastelua yhdessä kaikessa rauhassa.
Piparitalkoiden jälkeen mentiin piipahtamaan Black Fridayn kunniaksi Itiksessä ja löydettiin vauvalle villahaalari ja yökkäri ja sukkia, ja tytöille uudet sadetakit kun päiväkodissa olevat alkoivat olla jo vähän turhan napakoita talvivaatteiden päälle puettavaksi. Ihan hyvät ja tarpeelliset löydöt siis eikä rahansäästö ollenkaan haitannut. Itsekin tuhlasin itseeni ja ostin uudet mammaleggingssit kun edellisissä oli nyrkin kokoinen reikä haaroissa. Jotenkin olen tosi pihi ostamaan äitiysvaatteita kun niitä käytetään niin lyhyen aikaa, ja olen sitten vaan mennyt sukkahousuilla ja mekoilla kun ei ole ollut ehjiä leggareita neuleiden kanssa puettavaksi. Mutta ah nyt on, ja oli kyllä täysin sen kahdeksan euron arvoiset. Saattaapa olla että nämä jäävät toivottavasti mun viimeiseksi äitiysvaateostokseksi.
Tänään me ollaan siivoiltu ja laitettu tauluja seinille ja sen sellaista pientä puuhastelua. Otto on työpaikan juhlissa tämän illan, ja me taas vietettiin tyttöjen iltaa ystäväperheen kanssa. Täällä oli kuuden naisen kesken hyvä olla ja lapsilla sujuivat leikit kivasti. Oli ihana vaan höpöttää ja vaihtaa kuulumisia kahvikupin äärellä kaikessa rauhassa. Näitä saisi olla useamminkin!
Nyt mä taidan laittaa koneen kiinni ja nauttia rauhallisesta illasta itseni kanssa kera pienen DIY-projektin. Ajattelin nimittäin pyöräyttää vauvalle itse mobilen. Mä oon tullut aivan hulluksi tuon Pinterestin ja DIY-hommien kanssa viimeaikoina, kai tämä on sitä pesänrakennusviettiä sitten kun on tullut siivottua ja sisustettua muuton puolesta jo ihan tarpeeksi eikä ne ole enää ykköslistalla kiinnostuksenkohteissa. Mutta joo, mobilea ajattelin alkaa väkertämään, saa nähdä millainen siitä tulee kun en ole vuosikausiin tehnyt mitään tämän suuntaistakaan. Jos projektista tulee salonkikelpoinen niin esittelen mielelläni täälläkin!
Ihanaa iltaa tyypit <3