Koti vauvavalmiiksi osa 2 | Mountain Buggy Duet

11.03.2013

Kommenteista päätellen tätä postausta on oikein kovasti jo odoteltukin blogin puolella! Mä alunperin postasin lastentarvikkeista tuossa tammikuun alkupuolella, ollen silloin ihan varma että meille tulee Phil & Ted’sin Dotit ja olin jo suunnilleen päätökseni tehnyt. Kaikkia vaihtoehtoja googleteltuani ja katsottuani arvosteluvideoita, teidän kommentit läpi pohdittuani ja liikkeessä erilaisia malleja testailtuani me kuitenkin nyt päädyttiin Mountain Buggyn Duet-malliin enkä voisi olla onnellisempi. Tietenkään mulla ei hirveästi vielä ole noista käyttökokemusta kun en kamalasti voi itse ulkoilla, eikä meillä ole sitä toista muksuakaan joka laittaa rattaisiin mutta tällä mun ja rattaiden lyhyellä tuttavuudella mä oon hirmuisen tyytyväinen.

Mountain Buggy Duetit ovat siis vierekkäin istuttavat, mutta siitä huolimatta kapeammat kuin esimerkiksi meidän Tiaralle aikoinaan hankitut ABC Design Pramy Luxet joilla tähänkin asti ollaan pärjätty ihan kivasti. Mountain Buggyt ovat leveydeltään vain 64,5cm (turvakaaren kanssa 68cm) ja meidän aiemmat yhdenistuttavat yhdistelmät siis 68cm. Mountain Buggyissä levein kohta eivät ole renkaat vaan istuimet, normaalirattaissa taas se leveys yleensä tulee suuresta rengasvälistä (kuten noissa meidänkin Pramy Luxeissa). Vaikka rattaat ovatkin kapeat tupliksi, istuinleveys on kuitenkin ihan normaali ja uskon että Tiarakin mahtuu noissa istumaan vielä ihan niin pitkään kuin on tarve. Duetit näyttävät massiivisilta, mutta äsken testattiin niitä peräkkäin noiden meidän yhdistelmien kanssa ja pakko se vain on uskoa että tuplat olivat kapeammat! Tästä täytyy lisätä kuvamateriaalia vielä myöhemmin ;)!

Rattaat ovat tuplarattaiksi todella kevyet ainakin mun mielestäni (paino 15,5kg) ja ne ovatkin vain alle kaksi kiloa meidän vanhoja yhdistelmiä painavammat. Työntöaisan korkeus on säädettävissä helposti ja aisassa on vielä turvahihna jonka voi laittaa käteen kiinni niin ei kärri karkaa vauhdikkaammassakaan menossa. Plussaa oli myös juomapulloteline johon voi vauvan tuttipullonkin laittaa sitten talteen (jos sellaiselle tulee tarvetta). Kuomut on Mountain Buggyissä mun mielestä todella hyvät, sen lisäksi että niissä on tarpeelliset kurkistusluukut niin ne myös ovat erikseen säädettävissä kummallekin istuimelle ja ne tulevat ainakin mun silmiin nähden todella alas eli suojaavat auringoltakin hyvin.

Mountain Buggyihin olisi saatavilla myös erillinen vaunukoppa, mutta me ei ainakaan toistaiseksi olla sitä hankittu. Meille on tulossa kesävauva, joten en koe koppaa niin tarpeelliseksi kuin mitä se  talvivauvalla oli. Lisäksi meille jää edelleen parvekevaunuiksi nuo meidän vanhat ABC:t joihin on koppakin, ja noita Mountain Buggyjä me käytetään vain pidempiin liikkumisiin. Istuimen saa kuitenkin myös täyteen makuuasentoon noissa uusissa rattaissa, eli ne soveltuvat ihan sellaisenaan vastasyntyneestä alkaen. Mä luulen että jos tarvetta ilmenee niin me hommataan pehmeä perus kantokassi, mutta luulen kyllä että pärjätään ihan hienosti näinkin.

Se mikä noissa Dueteissa tuntuu hurjan kätevältä ja saa ne tuntumaan kevyeltä ovat nuo kääntyvät eturenkaat, ah! Mutta ne saa onneksi myös lukittua paikoilleen ettei olla sitten talvikeleilläkään vaikeuksissa. Painoraja rattaissa on 18kg/muksu eli yhteensä 36kg. Mä oon itse neuvolakortin mukaan painanut 16,7kg kun aloitin ekaluokan ja Tiaran kasvu ainakin toistaiseksi näyttää etenevän suht samassa tahdissa kuin mulla, eli uskon tuon painorajan riittävän meidän käyttöön, varsinkin kun tarkoitus ei ole läheskään kouluikään asti lapsosia kärräillä. Istuinten lisäksi painoa saa ahdettua vielä istuinten alla sijaitsevaan tilavaan tavarakoriin ja sitten kun Tiara ei enää viihdy vaunuissa niin toisen istuimenkin tilalle on hankittavissa tavarakori.

IMG_6485 IMG_6494 IMG_6497 IMG_6500 IMG_6475

Ominaisuuksiltaan nämä vastaavat ainakin teoriassa kaikkea sitä mitä me sisarusrattailta toivottiin; ne ovat kapeat, ketterät liikutella, kevyet työntää, menevät helposti kasaan, toimivat myös yhdellä lapsella (tavarakorin kanssa) ja ovat tyylikkään näköiset. Loppu jää sitten käytössä nähtäväksi!

Mä en ole mikään ekspertti rattaissa todellakaan, nämä kun ovat vasta meidän toiset mutta lisätietoa Mountain buggyistä löytyy esimerkiksi *täältä!* jos kiinnostaa. Varmasti tulen tekemään vielä toisen postauksen rattaista käyttökokemuksineen sitten kun niitä kokemuksia on kertynyt ja voisin harkita jonkinlaista esittelyvideotakin, niin tulisi paremmin esille kaikki rattaiden ominaisuudet. Ottokin vaikutti rattaista tykkäävän, kyllähän ne on ainakin meidän vanhoja toffeenvärisiä rattaita vähän miehekkäämmät!

Onko teillä kokemusta Mountain Buggy Dueteista? Mitä olette tykänneet? Mahtuuko niillä oikeasti yhtä hyvin jokapaikkaan kuin tavallisilla yhden muksun rattailla?


Lastentarvikkeiden megapläjäys

10.01.2013

Mä ajattelin nyt fuusioida minulta pitkään kysellyn lastentarvikkeiden turhat & tarpeelliset -toivepostauksen ja masuvauvan hankintalista -postauksen tälläiseksi yhdeksi, toivon mukaan oikein sulavaksi kokonaisuudeksi.  Näin jo yhden vauvavuoden läpikäyneenä on ihanaa kun tietää valmiiksi hankintoja miettiessään mitkä asiat ovat tarpeellisia ja mitkä eivät, vaikka tietysti myös vauvat ovat erilaisia persoonia ja toiselle vauvalle voi joku asia olla aivan yhdentekevä mikä toisella on ollut arjen pelastaja. Etukäteen ei kaikkea voi tietää, mutta tällaiset jutut ovat meillä päätyneet nyt hankintalistalle:

Phil & Teds Dot -sisarusrattaat

Mulla on ollut aina tuplarattaista mielikuva hankalina, tilaavievinä  ja varsinkin julkisissa liikennevälineissä kanssamatkustajien ikuisina inhokkeina. Siksipä mulla alunperinkin nousi jo kylmä hiki pintaan kun aloin netissä kauppojen tuplaratas-valikoimaa tutkimaan. Mä en halunnut olla se äiti joka muutenkin super ahtaissa busseissa vie kaksien vaunujen paikan yksinään ja joutuu hymyilemään anteeksipyytävästi seuraavalta pysäkiltä kyytiin pyrkivälle kapeiden rattaiden omistajalle joka ei mahdu kyytiin.Kuitenkin me liikutaan paljon julkisilla koska omaa autoa ei ole, eli kahdelle lapselle sopivat menopelit tulevat todella tarpeeseen!

Niin mä sitten tulin siihen tulokseen että meille tulevien rattaiden täytyy myös olla kapeat. Tutkittuani eri vaihtoehtoja tuntikausien ajan eräänä iltana, mä vihdoin päätin että meille tulee Phil & Ted’sin Dot -sisarusrattaat. Ne ovat vain 59cm leveät, eli jopa paljon kapeammat kuin meidän tämänhetkiset yhdelle vauvalle tarkoitetut suhteellisen massiiviset ABC  Pramy Luxit ja kapeammat kuin muut Phil & Ted’s sisarusratasmallit. Toinen mulle tärkeä juttu oli se, että rattaita saa helposti muokattua tarpeen mukaan, eli niihin saa tarvittaessa kiinni turvakaukalon tai ne saa muunnettua vain yhdelle lapselle sopiviksi menopeleiksi ja nämä molemmat ominaisuudet Doteista löytyvät. Herkullisen pirteät värivaihtoehdot ovat myös plussaa! Rattaista lisää *täällä*.

philjatedsdotKuvat täältä!

Lastensänky Tiaralle

Koska vauva muuttaa Tiaran pinnasänkyyn nukkumaan, Tiara tarvitsee uuden isomman sängyn. Mä tykkään modernista ja yksinkertaisesta ja siksi valitsin sänkylemppariksi Ikean Gulliverin. Sänkyyn tarvitaan lisäksi turvalaita (ainakin mulla oli sellainen pienenä ja luulen että olisi Tiarallekin ihan kätevä) sekä patja ja sijauspatja.  Isompi peitto olisi myös varmaan kova sana kun pikkusisko saa Tiaran vanhan vauvapeiton ja tietysti sitten isompi peitto ja isompi sänky tarkoittavat myös uusien lakanoiden ja pussilakanoiden ostamista.

sänkykollaasi

Kuvalähteet: Sänky *täältä* Turvalaita *täältä* Patja *täältä* Sijauspatja *täältä*

Muita tarpeellisia hankintoja vauvalle

Tiaran ollessa ihan pieni vauva, me oltaisiin tarvittu kylpytukea koska pienen vetelän vauvan kylvettäminen ammeessa kävi aika raskaaksi selälle kun sitä useampaan otteeseen viikossa harrasti. Ei koskaan saatu aikaiseksi hankkia kylvetystukea ennen kuin Tiara jo osasi itse istua mutta nyt kyllä ehdottomasti haluan sen meille. Pieni ostos mutta iso helpotus! Vähän isompi ostos joka myös on mun mielestä tarpeellinen hankinta on Tula -kantoreppu. Syksyisellä kantokiertueella testailin reppua Tiaran kanssa ja päätin jo silloin että tulevalle vauvalle sellainen hankitaan. Mä olen varma että reppu auttaa arjen askareissa ja silloin kun pienempi tyyppi haluaisi vain olla sylissä mutta täytyy viihdyttää isompaakin mukulaa. Tulaa löytyy niin ihanissa kuoseissa ja väreissä että meinasi iskeä valinnanvaikeus, mutta tuo allaolevassa kuvassa näkyvä ”Sculls” -kuosi on kyllä kaikkein ihanin! Tulasta ja kantokiertueesta löytyy lisää asiaa sivupalkin haku-toiminnolla hakemalla sanaa ”kantokiertue”.

Vauva tarvitsee myös tutteja ja tuttipulloja varmuuden vuoksi vaikka aionkin imettää, mutta kuten viimeksikin huomattiin Tiaran kohdalla niin aina sekään ei riitä vaikka kuinka kovasti haluaisi imettää vaan kannattaa varautua kaikkeen! Ainun MAM anti-colic -tuttipullot olivat meillä käytössä ja Tiaralla ei koskaan ollut mitään masuvaivoja joten aion luottaa niihin tälläkin kertaa. Syöttämisestä päästäänkin sujuvasti myös sen aiheuttamaan sotkuun, jonka hallitsemisessa harsot ovat oiva apuväline. Niitä meiltä löytyy pilvin pimein mutta muutama kuviollinen versio perusvalkoisten rinnalle olisi tervetullut.

Vauvaan tämä hankinta ei sinänsä liity vaan äidin turhamaisuuteen, mutta listalle päätyi myös purkillinen (tai kaksi) valkoista huonekalumaalia. Tarkoituksena on vihdoin maalata pyökin värinen syöttötuoli muuhun sisustukseen paremmin sopivaksi valkoisella maalilla ja vielä mietinnässä on maalataanko myös limenvihreä pinnasänky. Limenvihreä on ihana väri ja se oli pirteä ja erilainen valinta pinnasängyn väriksi, mutta tässä vajaan kahden vuoden aikana se on alkanut kuitenkin kyllästyttää kun tietää että sille olisi vielä ainakin vuosi-pari käyttöaikaa jäljellä ja se on kuitenkin sen verran hallitseva elementti että koko huoneen sisustus täytyy sitten rakentaa siihen väriin sopivaksi, mikä ei mua enää innosta. Mutta täytyy katsoa mitä tuo meidän kaksilahkeinen tähän sanoo! Kokemuksesta viisastuneena olen päättänyt että tästä lähtien isommat hankinnat tehdään vain ja ainoastaan sisustuksen kannalta neutraaleissa väreissä!

kollaasivauvatarvii

Kuvalähteet: Kylpytuki *täältä* Maalipurkki *täältä* Torkkupeitto *täältä* Tula *täältä* Tuttipullot *täältä* Tutit *täältä*.

Vauvan tarpeellisten juttujen lista tiivistettynä:

Vielä pitää ostaa:

  • Phil & teds Dot  rattaat, sisarusistuin & sadesuoja
  • Lastensänky, turvalaita & patjat Tiaralle
  • Isompia lakanoita, pussilakanoita & isompi peitto Tiaralle
  • Tula kantoreppu Sculls -kuosilla
  • Ainu MAM anti-colic -tuttipulloja
  • Tutteja
  • Vauvanhuopa, mieluiten neulottu
  • Ensimmäinen unilelu (Tiaran lemppariunilelut on pupuja kaikki, mikähän eläin me keksitään pikkutyypille?)
  • Minikokoisia sukkia (niistä on pula)
  • Muita vaatteita tarpeen mukaan (inventaario tehtävä mahd. pian!)
  • 1- koon vaippoja
  • Vauvakirja (Tatu & Patu, ihan paras vauvakirja!)   

Meiltä löytyy jo:

  • Rintapumppu (Ainun Medela -merkkinen pumppu ostettiin viimeksi ja se oli oikein hyvä ja kätevä käytössä)!
  • Liivinsuojia (niin kestoina kuin kertakäyttöisinäkin)
  • Imetysliivejä
  • Pinnasänky
  • Harsoja
  • Lämpöpussi (Ihan ehdoton talvella ja varsinkin vauvan nukkuessa ulkona)
  • Babysitteri (Tiaran lempi nukkumapaikka pikkuvauvana vaunujen, sylin ja pinnasängyn ohella kun sitterin sai täysin makuuasentoon ja keinutteli samalla)
  • Leikkimatto (ei maailman tarpeellisin mutta  ihan hauska kun se löytyy jo valmiiksi)
  • Leikkikaari (paras viihdyttäjä yhdistettynä sitteriin)
  • Parvekevaunut (Vanhat Abc Pramy Luxit siirtyvät parvekevaunuiksi ja ovat siihenkin hommaan oikein passelit)

Mä oon oikeastaan aika yllättynyt siitä miten vähän turhia vauvantarvikkeita me hankittiin Tiaralle. Melkeinpä kaikki olivat tarpeellisia, mutta jos jotain oikeasti turhaa pitää mainita niin Baby Björnin perus rintareppu, se ei ollut ollenkaan ergonominen vaan mulla tuli selkä tosi kipeäksi ihan lyhyessäkin käytössä. Se me onneksi saatiin ilmaiseksi että ei mennyt kuitenkaan rahat hukkaan, mutta siksi listalla on nyt siis laadukkaaksi ja toimivaksi todettu Tula! Muita turhia juttuja meillä taisivat olla ainoastaan koko potkuhousut, niitä ei vain ikinä tullut käytettyä kun tavalliset leggingsit ja housut olivat paljon käytännöllisempiä. Lisäksi meillä jäivät vähälle käytölle paidat ja bodyt koossa 50 jotka eivät olleet kietaisumallia, niin pienelle vauvalle nimittäin tuntui aivan kauhealta pujottaa vaatteita pään yli kun toinen oli niin hento! Kietaisumalliset bodyt on ensimmäisinä viikkoina aivan ehdottomia.

Huhhuh miten paljon asiaa! Mulla olisi riittänyt tästä aiheesta varmaan kilometrin verran kirjoitettavaa mutta taidan nyt jättää tähän että joku jaksaa lukeakin tämän postauksen. Varmaan unohdin montakin asiaa, mutta päivittelen näistä hankinnoista sitten lisää aina sitä mukaa kun saan ylivedettyä kohtia  listalta. Tää oli tosi hyvä kartoitus mulle itsellenikin! Ihanaa torstai-iltaa ja alkavaa viikonloppua kaikille!

Mitkä teillä ovat olleet ehdottoman tarpeellisia lastentarvikkeita? Löytyykö käyttökokemuksia Phil & Ted’sin sisarusrattaista? Mikä on teidän käytössänne osoittautunut lastentarvikkeiden todelliseksi turhakkeeksi?

PS: Käykääs myös lukemassa meidän Lupa laittautua -kauneusblogista mun vinkit raskausarpien taltuttamiseksi! *Klik!*


Asiaa rattaista

07.01.2012

Mä oon kokenu toimiviksi ja hyviksi nuo meidän ABC Pramy lux -yhdistelmävaunut ja varsinkin nyt kun tänne vihdoin tuli lunta niin on mukavaa että on isot pyörät ja vankat vaunut alla. Oon kuitenkin pidempään jo miettinyt että kesän lähestyessä ja Tiaran kasvaessa isommaksi ja oppiessa istumaan olis kivempi hankkia ketterämmät ja pienemmät rattaat. Mä oon jo pitkään tutkinu eri valmistajien valikoimia ja nyt musta tuntuu että oon löytäny sen meille sopivan merkin: Cosatto 
                           Cosatton rattaat on ihan mielettömän söpöjä ja hauskan näkösiä ja ainakin lukemieni käyttökokemusten ja lastentarvikeliikkeiden sekä Cosatton omien tietojen perusteella myös todella käytännöllisiä. Musta tuntuu että ne sopis ihan mielettömän hyvin just meidän tarpeisiin ja oonkin ajatellut että sellaiset hankitaan kunhan lumet kunnolla lähtee. Cosatton rattaat sopivat jo ihan vastasyntyneestä alkaen mutta jotenkin mä itse silti miellän ne kätevämmiksi vähän isomman vauvan kanssa, tuntuu että tollainen ihan pieni sylivauva kun Tiara vielä on olisi jotenkin paremmin turvassa isojen vaunujen vaunukopassa. Mutta ei siihen kyllä enää niin kauaa mene että meidänkin ipana oppii istumaan, 4kk -päivä kun kolkuttelee ovea jo tuolla alle kahden viikon päässä! Hurjaa! Me ollaan jo lähempänä puolta vuotta kuin vastasyntynyttä, niin se aika vaan rientää. Mutta sen pidemmittä puheitta, tässä olis näitä mun Cosatto -suosikkeja (Noi otsikot on sitten linkkejä mistä pääsee tarkemmin tarkastelemaan kyseisten rattaiden tietoja):

#1 Yo! Pushchair Golightly
 Nää on mun ihan ehdottomat suosikit, ehkä ihanimmat rattaat mitä oon koskaan nähny! Noi on niin mun tyyliset oikeesti, tollaset ihanan tyttömäiset ja oi vitsi toi mukana tuleva hoitolaukkuki! AAAAA noi on niin ihanat! Sopis kyllä Tirriskälle kun nenä päähän♥ Ainut vaan et en löytäny näitä mistään suomalaisesta lastentarvikeliikkeestä eli pitäis tilata ulkomailta ja sit nää on viel joku Limited edition eli vaan pieni erä vähän aikaa myynnissä. Mut oon kyllä ihan rakastunu!

Kuva kiddicare.com

 
#2 Swift Lite Supa Chip off the old block

Nää löytyis ihan suomalaisistakin kaupoista ja on musta tosi söötit ja myös aika tyylikkään väriset. Kuten muissakin Cosatto -rattaissa, näissäkin on hauskat tekstit ja kuvat. Hintakaan ei päätä huimaa, 219€ Lastentarvikkeessa. Mut silti noi mustavalkoset kummittelee vaan mun mielessä kokoajan ja jotenki mitkään muut ei tunnu miltään niiden jälkeen vaikka ois kuinka upeet!

   
Kuva Lastentarvike.net

#3 Cosatto Swift Lite Supa Little pip squeak
Näitäkin rattaita löytyis ihan Suomen maan kamaralta ja tykkään ihan kauheesti näiden herkullisesta ulkoasusta. Kuin söpöt! Noissa on limenvihreetäkin kivasti kun sitä löytyy meiltä paljon muutenkin Tirriskän tavaroista ja punasta on meillä kotonakin. Tykkään! Toi omppukuva on vaan niin söpö ja hauska ja toi tekstikin. Mä haluun koko Cosatton malliston!

Kuva thinkbaby.co.uk

Noi oli Cosatton ratasvalikoimasta mun suosikkeja, ei ehkä ne kaikkein tyttömäisimmät, mutta tyttömäisimmät ilman kissa-, kukka-, nukke- ja eläinkuvioita joista mä en tykkää niin paljoa itse. Mä tykkään tyttömäisistä asioista, mut en silti haluu jotenki korostaa aina ja kaikessa Tiaran tyttöyttä et aina ois kaikki vaan pinkkiä ja punasta. Meillä on esimerkiksi limenvirheä pinnasänky ja nykyiset vaunut on siis beigeruskeat. Noi on hauskoja ja tyylikkäitä ja sopii mun omaankin tyyliin. Sitten mulla ois tähän loppuun vielä kahdet ihanuudet joista toiset meille kotiutuu sitten joskus on pikkukakkosen aika, toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin. Nojaa, ei nyt kuitenkaan ihan vielä mutta vauvakuume on tullut takaisin jäädäkseen ja näiden supersöpöjen tuplien vilkuilu ei kyllä auta siinä yhtään. Mutta nautitaan kyllä nyt ensin ihan rauhassa Tirriäisen vauva-ajasta ja katsellaan sitä tuplarattaiden hankintaa sitten myöhemmin, siihen asti tyydyn vaan haaveilemaan näistä söpöläisistä:

 You2 Twin Pushchair Sis n Bro

Kuva amazon.com

You2 Twin Big Sis Little Sis

Kuva tmbdirect.com

  Molemmissa tuplissa seuraavat herkut kuuluvat hintaan:

  • Tturvalukot ja lelukoukut
  • Sopii vastasyntyneestä alkaen
  • 3 eri asentoa jotka voi säätää erikseen kummallekin lapselle sopiviksi
  • Kolmas kahva josta on helppo kantaa kokoontaitettuja rattaita
  • Sateenvarjosysteemi ja automaattilukitus
  • Lukittavat kääntyvät etupyörät
  • Ilmaiset niskatyynyt
  • Ilmaiset lämpöpussit joissa irroitettava ja käännettävä fleece-vuori
  • Ilmaiset turvavyöpehmusteet
  • Ilmaiset tuttipullon säilytyspussit jotka pitää maidon lämpimänä
  • Ilmainen sadesuoja


Mä oon kyll


Vaunuilemassa

09.10.2011

Ihan mieletön ilma ollu tänään ja päästiin vihdoin ulkoilemaan niinku aiottiinki! Tehtiin tänään äidin, Oton, Mörkön ja pikkuneidin kanssa sellanen reilu tunnin lenkki tuol Aurinkolahden rannassa ja oli kyl aivan ihanaa, just tätä mä oon kaivannu. On niin kiva ku ei oo enää tukala olo kävellessä niinku raskausaikana oli kokoajan. Tuli selkä aina tosi kipeeks ja hengästytti ja masu paino ainaki tuhat kiloo, nyt on nii kevyt olo ku työntelee pikkusta vaunuissa.
                    Oon kans huomannu et tehtiin hyvä valinta noiden vaunujen suhteen,  niitä on tosi hyvä työntää ja ne liikkuu helposti kaikenlaisilla alustoilla. On kans helppo säätää just työntöaisaa ja bussissakaan noi ei vie läheskään niin paljoa tilaa kun monien muiden vaunut. Tykkään myös tosta väristä, on kivaa kun vaunut on neutraalin väriset mut ei kuitenkaan mustat. Ainoo mikä noissa oli huonoo on se et ei tullu mukana sadesuojaa, sellanen meidän pitää viel hommaa et pääsee sit kävellen kauppaan kökömmilläki ilmoilla.

Mä koitin leperrellä pikkuneidille et se heräis itte syömään ja sit olin menossa nostaan sitä sitteristä nii tuli tollanen käsi neidiltä, millanenkohan se on teininä ku se on jo nyt äidilleen tolleen ”Talk to the hand” :D:D♥

Kotiin tullessa me haistettiin käytävässä ihana kiinalaisen ruuan tuoksu ja sit oli pakko kipasta viel hakeen Rastilasta meillekki kiinalaiset safkat himaan. Toi on tosi hyvä toi kiinalainen ravintola, hyvää ruokaa ja ihan pilkkahintaa, kaikki annokset take awayna 6,20♥
                 Mulla tuli tän blogin suhteen pari juttua mieleen. Ensinnäkin, mitä ootte mieltä nykyisestä postaustahdista? Ku ennen postasin aina suunnilleen parin päivän välein ja nykysin jokapäivä niin kummasta tykkäsitte enemmän? Riittääkö teillä mielenkiinto mun lärpätyksiä kohtaan näin usein vai pitäiskö mun vähän hidastaa tahtia… 😀 Sit toinen juttu oli se että toi banneri ei oo enää nii kauheen ajankohtanen ku pikkuneitiki on ollu maailmassa jo hyvän tovin ja tuossa se viel köllöttelee masussa. Millasen bannerin te haluaisitte tähän blogiin? Kertokaa ihmeessä ideoita, mä oon jo monta päivää yrittäny miettiä et millasen väsäisin mut mulla ei tuu mitää hyvää ideaa mieleen kun en haluais mitää ihan perus.. No mut juu kertokaa siis jos keksitte jotain♥ Ja jos joku osaa tehdä superhienoja bannereita nii mulle kelpaa kyllä ulkopuolinen apukin, ite ku en oo mikään maailman lahjakkain graafinen suunnittelija..
                    Huomenna mennään neuvolaan punnitukseen ja nyt kaikki pitää peukkuja et pikkuneiti on kasvattanu pötsiä oikeen urakalla et päästäis ikävistä herättelyistä eroon! Huomenna alkaa myös Oton duuni uudessa työpaikassa joten pikkuneidin kanssa ollaan sit enemmän kaksistaan päivisin, mut onneksi toi on niin kiltti tyttö et mua ei jännitä yhtään. Tiiän et hyvin me tytöt pärjätään! Mut nyt pitää tästä alkaa siirtyyn pikkuhiljaa unten maille et toi muru jaksaa aamulla herätä pirteenä uuteen työpäivään! Hyvää yötä ja alkavaa viikkoa kaikille teille ihanille joita on jo 1070 (anonyymit ilmoittautuneet & bloggerin lukijat)!♥ Ihanaa että teitä on noin paljon, pian myös siis arvontaa/ kilpailua pystyyn!


Vaunukuume!

13.06.2011



Mulla on tullu viimeaikoina ihan hirvee hinku ostaa jo vaunut vauvalle ja oon varmaan joka päivä selaillu lastentarvikeliikkeiden vaunuvalikoimia netissä. Kerran meinattiin jo ostaakki yhdet vaunut mut päätettiin sit miettiä vielä, onhan tässä tosiaan aikaa. Aluksi olin ihan varma et haluun mustat vaunut mut nyt oon jotenki ihan rakastunu beigeihin vaunuihin. Ajattelin esitellä teille vähän mun suosikkeja ja saatte sit kertoo mielipiteen jos vaan haluutte, ois kiva ku joku auttais mua vähän ku oon itte aina ollu sellanen et en osaa päättää mitää asioita ja mietin kaupassa kahen eri suihkugeelinki välil vähintää vartin :D. Laitoin noihin kans vähä plussii ja miinuksii vaunujen ominaisuuksista 🙂

  • +Laadukas, tunnettu merkki
  • +Paljon lisävarusteita jotka kuuluvat hintaan
  • + Kova kantokoppa
  • – Superkallis hinta
  • – En tykkää väristä niin paljoa
  • + 3in1 -kantokassi
  • +Halpa hinta
  • +Ihana väri ja kuvio
  • – En tunne kyseistä vaunumerkkiä
  • – Ei niin laaja varustelu
  • + Mun lempparit! Rakastan tota kermanväristä nahkaverhoilua!
  • + Hyvä merkki ja loistava varustelu
  • + Kova kantokoppa
  • – Järkyttävän suolanen hinta 
  • +Hyvä hinta-laatusuhde
  • +Oon testannu näitä jo kaupassa
  • + Kova kantokoppa 
  • -Tylsä ulkonäkö?
  • – Hintaan ei sisälly edes hyttysverkkoa tai hoitolaukkua
  • – Tuntematon merkki
 
  •  + Luotettava ja tunnettu merkki
  • + Kiva ulkonäkö
  • +Paljon valinnanvaraa mm. renkaissa ja kantokopassa
  • – Ei ihan halvat nämäkään
 
  • + Hyvä hinta-laatusuhde
  • + Kevyet
  • – Vähän ”halvan” näköiset
  • – Pehmeä kantokassi
 
  • + Suomalaista designiä
  • + Hyvä hintalaatusuhde
  • + Soveltuvat hyvin Suomen olosuhteisiin
  • – Tylsähkö ulkonäkö
  • – Pehmeä kantokassi
 
  • + Halpa hinta
  • + Söpö ulkonäkö
  • + Kova kantokoppa
  • – Tuntematon merkki
 
  • + Suomalaista designia
  • + Kivan näköiset
  • + Loistava hintalaatusuhde
  • + Kova kantokoppa
  • + Soveltuvat hyvin Suomen olosuhteisiin
  • + Halpa hinta
  • + Tyylikäs ulkonäkö, vähän erikoisemmat vaunut
  • – Liian halvat ollakseen hyvät?
  • – Pehmeä kantokassi

  Kaikissa vaunuissa on heittoaisa ja säädettävät työntökorkeudet ym. Vaunuissa on myös isot Suomen maastoon soveltuvat pyörät ja kaikki vaunut ovat yhdistelmävaunuja, koska haluan pärjätä yksillä vaunuilla niin kauan kun lapsi vaunuja tarvitsee. Kaikki vaunut ovat peruslaadukkaita eli voisin periaatteessa ottaa noista mitkä tahansa, kaipaankin lähinnä vinkkejä ulkonäön suhteen että mitkä erityisesti miellyttävät silmää.

Ajattelin tehdä teille normaalin postauksen varmaankin huomenna. Tää päivä on mennyt lähinnä sisällä verkkarit jalassa sadetta pakoillessa. En jaksais millään odottaa keskiviikkoon millon meillä on seuraava neuvola ja murun 21-vuotissynttärit ♥ Mut juu eipä mulle mitään sen enempää, auttakaa pliis mua et mitkä ois hyvät vaunut! Ja kaikki saa sanoo mielipiteensä, ei pelkästään muut äidit :D. Hauskaa iltaa kaikille ja kommentoikaa ♥