Tänään mä matkustin ekaa kertaa vauvan kanssa metrolla kun mulla oli työtapaaminen keskustassa, johon otin hänet tietysti mukaan. Vitsit mua jännitti sekin etukäteen. Jotenkin kun tyttöjen vauva-ajoista on niin pitkä aika (ja nykyään on auto eikä ole ollut mitään ”pakkoa” selvitä vaikkapa julkisilla mihinkään), niin kaikki tällaisetkin jutut mua jänskättää aivan kuin olisi esikoisvauva kyseessä. No, metromatkat meni tosi hyvin muuten mutta metro jumahti paikoilleen kolme kertaa paluumatkalla kun edessä oli joku toinen hajonnut metro, ja ruuhka-aikaan metro oli aivan ääriään myöten täynnä ihmisiä ja meininki aika hikinen.

Oltiin siellä kuin sillit purkissa ja normaalisti alle 20min matka venyi yli puolen tunnin mittaiseksi. Toisiksi viimeisellä pysäkillä ennen kuin jäätiin, vauvalle tuli ilmeisesti jo liian hiki vaikka hänen talvikamppeitaan olinkin availlut matkan aikana, ja hän hermostui aivan totaalisesti. Meidän vauvahan ei syö tuttia vaikka kaikkemme ollaan yritetty joten mulla ei ollut mitään keinoa saada häntä tyytyväiseksi, ellen olisi alkanut riisumaan kaikkia vaatteita juuri kun oltiin jäämässä, tai vaihtoehtoisesti alkanut imettämään häntä täpötäydessä ruuhkametrossa seisallaan (juuri kun oltiin jäämässä).

Tunsin kuinka katseet porautui meihin kun vauvaparka huusi minkä ikinä jaksoi ja yritin siinä itsekin hikisenä häntä heijata sylissä. Sitten kun päästiin ulos ja laskin vauvan takaisin vaunuihin ja lähdin liikkeelle, hän rauhoittui heti ja oli ihan rauhallinen ja tyytyväinen kotiin asti ja kotonakin.

Mutta voin kertoa että tuntui pitkältä ne viimeiset viisi äänekästä minuuttia metrossa, hah! Siinä kotia kohti kävellessäni hengittelin ja mietin että apua en kyllä enää ikinä lähde mihinkään yksin, mutta nyt jo naurattaa. Hyvinhän me selvittiin. Vauvat nyt joskus hermostuu, ei se maailmaa kaada keneltäkään.

Pitäisi osata olla armollisempi itselleen, eikä myöskään jännittää sitä jos vauvasta lähtee ääntä. Luulisi että näin kolmannella kerralla osaa jo mutta ei näköjään. Ensi kerralla muistan sen, tai ainakin yritän parhaani, vaikka kuinka tulisi hiki ja tuntuisi että kaikki tuijottaa, kun tuskin kovin moni oikeasti edes tuijottaa, se vaan tuntuu siltä. Ei se ole niin vakavaa.

Muuten meillä on ollut tosi kivat pari päivää. Eilen kävin vauvan kanssa kahden tunnin vaunulenkillä ja iltapäivällä haettiin tytöt päiväkodista ja tehtiin kotona pizzaa. Tänään mun ihana ystävä tuli meille jo heti aamusta ja toi mielettömät herkkuaamupalat mukanaan (joita instassa vilautin), ja hengailtiin ja höpöteltiin monta tuntia. Iltapäivällä kävin tosiaan vauvan kanssa siellä tapaamisessa ja samalla vähän shoppailemassa ja löysin huipun uuden ananaskuvioisen vaunuverhon ja tytöille aurinkolasit.

Vauva on alkanut nyt jokeltamaan ihan kunnolla, ensin mun askartelemalle mobilelle, ja nyt pikkuhiljaa jo mulle ja Otollekin. Tänään illalla hänellä oli kunnon jokeltelumaratoni ennen kun hän alkoi yöunille. Kuinka ihania ne pienet kujerrukset ja höpötykset leveillä hymyillä ja villillä käsien huitomisella höystettynä ovatkaan!

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3

Ihanaa maaliskuun ensimmäistä! Otto palasi eilen töihin ja isommat lapset päiväkotiin, ja me aloitettiin arkeen totuttelu kolmen viikon vauvakuplailun jälkeen. Viikonloppu meni laskiaistunnelmissa, tehtiin omalle pihalle pieni pulkkamäki, syötiin laskiaspullaa, katsottiin leffaa yhdessä ja rakennettiin legoilla lentokone ja lentokenttä yhdessä koko perhe. Käytiin myös vaunulenkillä, ja nautittiin vaan vikoista vapaapäivistä.

Vauva kulkee hyvin menossa mukana ja hänen päiväuniaikaan ehtii hienosti touhuta isompien lasten kanssa, tai tehdä töitä niinkuin nyt olen eilen ja tänään tehnyt. Mua jännitti ihan hirveästi että miten saan kaiken toimimaan mutta ainakin toistaiseksi kaikki on sujunut oikein hyvin, toivottavasti näin myös jatkossa. Ja yritän tehdä aina hommia varastoon silloin kun ehdin, jotta sitten mahdollisina ”huonompina päivinä” ei tarvitse ottaa töistä ollenkaan stressiä, vaan voi keskittyä jaksamaan sen päivän läpi vaan.

Tavallaan aika ihanaakin palata arkeen, ja isommat tytöt olivat myös aivan onnesta soikeana kun pääsivät päiväkotiin monen viikon tauon jälkeen. He vikalla lomaviikolla melkein joka päivä totesivat jo kuinka kova ikävä on kavereita. Eilen iltapäivällä päiväkodista tuli kotiin siis kaksi hyvin tyytyväistä neitiä. Täytyy toivoa että pysytään kaikki terveenä vaikka arki onkin alkanut ja ollaan poistuttu kuplasta. Onneksi vauva kasvaa ja vahvistuu kuitenkin joka päivä.

Multa on kyselty paljon että onko arki kolmen lapsen kanssa ollut sellaista kuin kuvittelin, ja täytyy sanoa että mä en uskaltanut oikein odottaa etukäteen mitään. Meillä oli aiempaa kokemusta kahdesta hyvin hyvin erilaisesta vauvavuodesta, ja vielä melko tuoreessa muistissa arki vastasyntyneen ja puolitoistavuotiaan kanssa. Eli ei ainakaan mitään kovin ruusuisia kuvitelmia ollut etukäteen, kun tiesi miten rankkaa se arki voi olla.

Tämä muutaman viikon elo vastasyntyneen ja kahden isomman mukulan kanssa on yllättänyt siis erittäin positiivisesti. Tottakai olen kokoajan varautunut siihen että voi alkaa masuvaivat tai mustasukkaisuus tai mitä hyvänsä milloin tahansa, mutta samalla olen vaan nauttinut jokaisesta ihanasta päivästä ja yöstä joka ollaan saatu nukkua. En jaksa murehtia etukäteen mahdollisesti eteen tulevia hankalampia päiviä tai vaiheita, kun voin nauttia siitä että juuri nyt on ihanaa.

En voi sanoa yhdenkään päivän tai yön olleen rankka, koska kaikki on mennyt todella kivasti, paljon hienommin kuin uskalsin edes haaveilla. Tottakai hyvin nukkuvan vastasyntyneen kanssa kaikki on vielä todella helppoa, enkä tiedä ”oikeasta” kolmen lapsen arjesta vielä yhtään mitään. Mutta olen kiitollinen siitä kaikesta mitä meillä on, ja siitä millaista elämä on juuri nyt näiden ihanien huipputyyppien kanssa.

Kun mä kirjoitan tätä, vauva nukkua tuhisee kolmatta tuntia mun vieressä sohvalla. Välillä hän päästää ihania pieniä ääniä tai hymyilee unissaan. En voi lakata ihastelemasta meidän vauvaa, tunnen vaan olon niin siunatuksi kun olen saanut näin ihanan perheen. Vaikka vauvakupla on ehkä jo vähän puhjennut, niin rakkauskupla ei puhkea ikinä. Olen onnekas kun saan tuntea eläväni honeymoon-vaihetta vielä kuuden vuoden jälkeenkin näiden neljän kanssa.

Ihanaa maaliskuuta kaikille <3

Pikkuvauva-arkea on nyt takana puolitoista ihanaa viikkoa. Päivät on menneet uskomatonta vauhtia. Ihan niinkuin raskausaikana ajattelinkin, nyt se pitkä odotus tuntuu menneen niin nopeasti ohi vaikka silloin ne päivät olivat maailman pisimpiä.

Vauva on sujahtanut ihanasti osaksi meidän perhettä ja meidän arkea. Hän tuntuu niin omalta, ja isosiskotkin ovat ottaneet hänet ihanasti vastaan. Raskausaikana jo huomasin miten meidän nykyinen keskimmäinen odotti vauvaa kovasti ja oli ylpeä tulevasta isosiskon pestistään. Välillä kuitenkin mieleen hiipi epäilys että miten perheen ”vauva” ottaa muutoksen ja sen ettei olekaan enää se kaikkein pienin. Jännitin ihan turhaan, sillä hän on ottanut uuden roolinsa vastaan niin hienosti ettei tosikaan.

Päiviin ja öihin on löytynyt jo oma rytminsä mikä tuntuu hyvältä ja helpottaa arkea. Heräillään aina 9-10 välillä ja kun olen syöttänyt vauvan, hän jatkaa vielä unia Oton kainalossa jonkin aikaa. Iltaisin mennään nukkumaan vähän ennen puolta yötä Oton kanssa, ja vauva nukkuu yleensä siitä puolesta yöstä tuonne aamuun asti yhdellä syötöllä joka on n. 5-6 aikaan aamulla. Hän aloittaa yöunensa sylissä jo muutamaa tuntia ennen puoltayötä ja syö sitten samalla kun mennään nukkumaan.

Pikkuisen jännittää se kun Otto puolentoista viikon kuluttua palaa töihin siihen asti että hänen vanhempainvapaakautensa alkaa, mutta eiköhän sekin suju ihan mallikkaasti. Ja vaikka ei aina sujuisikaan ihan maailman parhaiten niin uskon että me kuitenkin selvitään niistä ei-niin-mahtavistakin päivistä kunnialla. Turhaa silti vielä miettiä sinne asti kun nyt on aikaa kuitenkin nauttia tästä yhteisestä ajasta, joka on maailman parasta.

*Vauvan peitto* ja pehmoeläin* saatu Cubukselta, ne ovat Cubuksen uusinta C-Mini vauvojen sisustustuotemallistoa, joka on ihan vasta tullut myyntiin. Sarjaan kuuluu myös pussilakanoita* ja pyyhe* ja olen aivan hullaantunut!

Olen yrittäyt aina vauvan päiväuniaikaan huomioida tyttöjä niin paljon kuin mahdollista. Ollaan leikitty barbeilla, luettu kirjoja, pelattu korttia ja leivottu yhdessä. Toiset pidemmät päiväunet taas olen käyttänyt työntekoon, ja tämä on sujunut ihan mukavasti toistaiseksi kun olen himmaillut blogin kanssa. Sitten kun palaan normitahtiin niin tytötkin ovat ehkä jo palanneet päiväkotiin mikä taas jättää lisäaikaa työnteolle keskellä päivää ja vapauttaa vastaavasti taas viikonloppuja ja iltoja. Kaikki tietysti riippuu myös siitä kuinka hyvin vauva nukkuu tulevaisuudessa, mutta pidetään sormet ristissä että hän jatkaa samalla tiellä kuin tähänkin asti.

Tänään meillä on ensimmäinen pidempi päivä tyttöjen ja vauvan kanssa nelistään, kun Otto menee ottamaan tatuointia ja siinä menee melkeinpä koko päivä. Saadaan kyllä tänne kaverit kylään ja uskon että päivästä tulee kiva. On ollut ihanaa nähdä paljon läheisiä kun he ovat tulleet moikkaamaan meidän uusinta tulokasta.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3