Ollaan oltu nyt pari päivää täällä mun tädin luona Oulussa. Pakkasasteet ovat vaihdelleet -25:n ja -30:n välillä joten ollaan pysytelty pääosin sisätiloissa. Täällä on niin hyvä ottaa rennosti, lapset leikkivät mun serkkujen kanssa ja on niin rauhallista. Ollaan nukuttu pitkään, katseltu elokuvia ja pidetty tortillailtaa.
Eilen käytiin mun isovanhemmilla kylässä. Mun mummu on jo pitkään sairastanut ja edellisreissun jälkeen sairaus on edennyt aika paljon. Mulle tämä koko reissu on ollut aika tunteikas, mummu on ollut mulle äidin jälkeen läheisin sukulainen koko mun elämän ja mä en oikein tiedä miten päin olisin kun tuntuu niin pahalta. Tottakai sitä tietää että isovanhemmat on jo iäkkäitä ja kaikenlaista voi tulla mutta tuntuu niin kauhealta nähdä oma pirteä, eläkevuosinaankin niin toimelias mummu niin hauraana. Pahinta on tietää että paluuta ei enää ole entiseen.
Vaikka onkin ihanaa nähdä kaikkia sukulaisia ja olla Oulussa, niin olen itkenyt monet kyyneleet mummun takia. Mutta kyllä tämä tästä, onneksi ollaan täällä vielä muutama päivä ja päästään viettämään rakkaan mummun kanssa aikaa. Ja onneksi voi soitella niin usein kun haluaa, ja keväälläkin tullaan käymään täällä. Eikä sitä kannata vielä olla surullinen etukäteen, kun hyviäkin hetkiä kuitenkin on vielä ja niistä voi ja pitää nauttia. Onneksi lapset eivät vielä tajua mitä tapahtuu eivätkä he ole surullisia.
Mä alan pian värjäämään ja pidentämään ja leikkaamaan mun tädin hiuksia, sellainen projekti tälle illalle niin saa vähän muuta ajateltavaa. Lapset touhuavat tuolla keskenään ja heillä on metelistä päätellen oikein hauskaa. Mun kummipojan Minion-kokoelma on ainakin tehnyt suuren vaikutuksen.
Mukavaa torstai-iltaa kaikille <3
Mun mummu nukkui pitkän sairauden uuvuttamana pois muutama kuukausi sitten. Vaikka kuolema olikin tavallaan helpotus meille kaikille – varsinkin mummulle – aika usein tulee tosi surullinen olo kun alkaa miettimään mummua. Kun muistaa kaikki ihanat asiat mummun kanssa, tulee samalla mieleen oma lapsuus ja sitä myötä ymmärtää että mitään sitä ihanaa ei saa enää takaisin. Noh, tätä tää elämä pohjimmiltaan on. Voimia sinne, viettäkää mummun kanssa vielä aikaa kun se on mahdollista!
Voi miten ikävä juttu, että sun mummun vointi on huonontunut! 🙁 Paljon jaksamista sulle! <3
Voi että, jaksamisia ja tsemppejä sinne <3
Voin samaistua sun tunteisiin mummusi kohdalla. Itse näin omaa mummoani pitkästä aikaa jouluna ja pidättelin kyyneleitä koko ajan, koska en ollut enää tunnistaa häntä. Ero oli merkittävä edellisiin kertoihin nähden. Meillä elellään varmaan viimeisiä hetkiä. Vaikka tietää että isovanhemmat vanhenee on mummi aina mummi
Voi Iina 🙁 Isovanhempien heikkenemistä on sydäntäsärkevää seurata, vaikka tietääkin eron hetken joskus koittavan. Tsemppiä hurjasti sulle, teidän perheelle ja erityisesti sun mummulle! <3
Mikä sairaus sun mummulla on? Mun mummu nukkui 2.11 pois ja hän sairasti parkinsonintautia. Se kerkes olemaan noin vuoden hoivaosatolla missä sen kunto romahti tosi paljon, vaikka pääsikin säännöllisesti käymään kotona ja näkemään sen aviomiestä. Välillä oli hyviä päiviä ja välillä vähän huonompia. Muistan kun kävin kattomassa sitä 2 päivää ennen sen kuolemaa ja oli niin sydäntä riistävää nähä se niin huonossa kunnossa, kuin ihminen voi vaan olla. Mummu kuoli siis kuumeettomaan keuhkokuumeeseen. Toivon sun mummulle ja sulle itelle voimia loppumetreille. <3
Toi tunne on ihan kamala. Omat isovanhemmat asuu kaukana, eikä heitä tule nähtyä tarpeeksi usein. Viimeiset pari vuotta on tullut aina itku, kun on täytynyt lähteä heidän luotaan. Kun ei sitä koskaan tiedä… Hekin molemmat jo reippaasti yli 80. Oma mummini on kyllä hyvässä kunnossa, eikä ole juuri mitään vaivaa ja käy päivittäin ulkoilemassa yms, mutta silti ne inhottavat ajatukset hiipii mieleen ja tulee mietittyä, että mitä jos tämä onkin viimeinen kerta kun nähdään. Voimia sulle Iina, yritä keskittyä niihin positiivisiin juttuihin ja mukaviin yhteisiin hetkiin 🙂
Voi että 🙁 muistan kun 2vuotiaana konttasin isoisoisäni kanssa kilpaa, hän rakasti lapsia niin paljon <3 nukkui pois juuri ennen pikkuveljeni syntymää. Itselläkin isän äiti (famo) sairasti tosi pitkään, kunnes ei jaksanut enää. Yläasteella olin aina vähän kiukkuinen, kun piti mennä kyläilemään vanhainkotiin, mutta sitten 18v jälkeen odotin että pääsin töistä, jotta pääsin koira kainalossani katsomaan häntä. Hän koki 10v aikana 3 sydänkohtausta ja 2 aivoveritulppaa, mutta silti jaksoi porhaltaa eteenpäin. Hänestä huokui silti, viimeisille päiville asti se pieni elämänilo.
Kun isänisän näin viimeistä kertaa, oli hänellä tosi tyhjä katse ja siitä pari päivää, nukkui hän pois (olin 6lk). Pelkäsin niin nähdä isänäitiä, koska en halunnut kohdata sitä tosiasiaa joka tuli väkisinkin vastaan, kun hänen tilansa heikkeni.
Ihanaa silti, että mulla on vielä äidin puolelta isovanhemmat edes jälellä (ovat sen verran nuorempia) vanhemmiten arvostus vanhoja kohtaan vain kasvaa <3 tsemppiä sulle ja ota kaikki ajasta irti! Äläkä tee niinkuin minä, koska sitten on myöhästä katua 🙁
Heip!:) ei nyt liity postausaiheeseen mutta voitin silloin siinä ooh-minikakku kisassa lahjakortin, kyselisin onko niitä vielä lähetetty eteenpäin? Ainakaan mulle ei oo tullut perille vaikka kovasti odoteltiin poikkiksen synttäreille niitä :/
Moikka, mä en valitettavasti osaa sanoa muuta kuin että yhteystiedot on toimitettu eteenpäin! Toivottavasti tulee pian perille!! 🙁
Näin myös mummoani jouluna. Ihana iloinen itsensä, mutta jalat alkaa käymään heikoksi ja muistisauraus pahenee joka hetki. Mummon kanssa olin iloinen, mutta kun lähdin niin kyyneleet alkoivat virtaamaan.. olen kyllä muutenkin tosi tunteellinen 🙂
Voimia sinulle ja toivot mummosi tila kohenee. Oma mummini kuoli marraskuussa. Tuntuu, että nyt vasta sisäistää kunnolla sen poismenon ja monet muistot vyöryy pintaan.. =( Hän eli kyllä aika vanhaksi. mutta silti ei poismenoon oikein osaa varautua etukäteen.