Äitienpäivänä 2019

12.05.2019

Mä menin eilen nukkumaan ihan tavalliseen aikaan, vaikka tiesin, että saan aamulla nukkua pitkään. Aamulla kuudelta heräsin aivastelemaan, kuten herään joka aamu tähän aikaan vuodesta siitepölyallergian vuoksi. Pyörin tunnin verran hereillä, mutta sain onneksi vielä unen päästä kiinni. Otto nousi lasten kanssa ylös seiskan maissa ja mä jäin nukkumaan. Ajattelin etukäteen, että nousen ylös tänään varmaan ihan viimeistään kahdeksalta, niinkuin aina.

Mutta mä heräsinkin vasta puoli kymmeneltä ja mua oli selkeästi odotettu! Meidän perheessä ei tulla herättämään tai tuoda aamupalaa sänkyyn (enää), vaan juhlapäivänä saa nukkua just niin pitkään kuin nukuttaa ja tulla sitten alas runsaalle aamiaiselle. Kun mä siis vihdoin ja viimein heräsin nukuttuani ruhtinaallisen pitkään, mua odotti täällä kolme aika innokasta pikkutyyppiä valmiina antamaan sylin täydeltä ihania itsetehtyjä lahjoja (ja herkuttelemaan isin kanssa yhdessä kokatuilla aamupalaherkuilla).

Oli ihanaa aloittaa aamu runsaalla aamupalalla, Otto oli tehnyt skagenröraa saaristolaisleivän kaveriksi ja lisäksi oli mansikoita, pensasmustikoita, mehua, croissantteja, munakokkelia, eilistä couscous-salaattia ja kahvia ja vaikka mitä muuta. Me istuttiin kaikessa rauhassa aamiaispöydässä ja syötiin ja höpöteltiin. Ihan parasta äitienpäivässä on kyllä aina ne lasten itse askartelemat lahjat ja se ilo ja ylpeys, joka lapsilla on niistä omista jutuistaan. Niistä tulee niin hyvä mieli aina.

Meidän äitienpäivään on jo monen vuoden ajan kuulunut se, että vietetään sitä yhdessä Oton perheen kanssa ja käydään hautausmaalla, joten tänäänkin tehtiin niin. Yleensä ollaan menty aina äitienpäivänä Kauniaisiin, mutta tänään kaikki tulivatkin meille syömään ja grillaamaan, mikä oli aivan ihanaa. Grilliruuan kaverina meillä oli uusia perunoita, voikastiketta, silliä, saaristolaisleipää ja sitä skagenröraa, jota aamulta jäi vielä pikkusatsi jäljelle. Syötiin myös äitienpäiväkakkua ja mansikoita.

Illalla soiteltiin lasten kanssa pitkä videopuhelu mun äidille, jota etenkin näin äitienpäivänä on kova ikävä. Kova ikävä on myös mun mummua. Tämä oli mun elämän toinen äitienpäivä, kun en voinut enää soittaa mummulle. Välillä se ikävä kasvaa ihan hirveän suureksi eikä siihen auta mikään. Tällä viikolla mä siivoillessani törmäsin pitkästä aikaa valokuvakuoreen, joka oli täynnä kuvia mun mummun viimeisistä päivistä. Jemmasin sen silloin kun en pystynyt surussa katsomaan niitä kaikkia kuvia, mutta nyt katsoin ne kaikki alusta loppuun. Tunteet nousivat pintaan ja ikävä kasvoi tuhatkertaiseksi. Mutta olin iloinen, että katsoin ne. En laittanut niitä enää jemmaan vaan samaan laatikkoon muidenkin valokuvien kanssa.

Äitienpäivä on suuri ilon päivä, mutta se on myös yksi niistä päivistä vuodessa kun on kaikkein kovin ikävä, sekä mulla että Otolla. Onneksi äitienpäivänä on niin paljon sitä iloa ja lasten intoa, että ei ehdi kauheasti suremaan. Vasta nyt kun aloin kirjoittaa, nämä tunteet nousivat kunnolla esiin. Yhdessä mun saamista lahjoista luki tänään, että ”äiti on hyvä lohduttamaan silloin kun on paha mieli” ja ”äidillä on hyviä neuvoja silloin kun joku asia pelottaa”. Paitsi että se oli mulle maailman suurin kohteliaisuus äitinä  ja ihana asia kuulla, tuli mieleen, että just niin mäkin ajattelen mun äidistä. Äidille voi aina soittaa jos joku surettaa tai joku pelottaa. Olen onnekas, kun mulla on mun äiti <3

Onnekas olen myös, koska saan itse olla näiden kolmen ihanan äiti. Se on niin valtavan suuri onni, että se on aivan käsittämätöntä. Meidän kolme tyyppiä naurattavat, hämmentävät, haastavat, rakastavat ja opettavat mua joka ikinen päivä enemmän kuin mikään tässä maailmassa. Joka ikinen päivä mä saan nauraa heidän kanssa yhtä paljon kuin tuossa ylläolevassa kuvassa. Sanat ei riitä kertomaan miten paljon se mulle merkitsee, että saan olla äiti meidän lapsille.

Ihanaa äitienpäivää vielä kaikille teille upeille ja ihanille äideille siellä ruutujen takana, erityisesti minun omalle äidille <3 


Iina ja Otto treffeillä – ei ne perinteisimmät deitit

03.07.2018

Me käytiin perjantaina muutaman tunnin treffeillä Oton kanssa, ja lapset olivat sen aikaa täällä mun tädin luona. Mentiin ensin herkuttelemaan Kauppuri 5:n hampurilaisilla. Istuttiin rennosti ja nautittiin Kesäburgereista. Juteltiin niitä näitä ja heitettiin läppää. Se, että on keskellä päivää aikaa vaan hengailla, syödä ja jutella täysin keskeytyksettä kahdestaan on vaan ihan parasta. Toki se onnistuu joskus kotonakin lasten ollessa kotona, jos vaikka lapset ovat jo syöneet ja pienimmäinen päiväunilla, mutta silloin siinä on aina se pieni riski, että hän herää tai lapsille tulee joku ”ongelma” kesken ruuan. Vaikka nautitaan siitä kahdenkeskisestä ajasta arjessakin aina kun sitä järjestyy (vaikka muutama minuuttikin), on niin luksusta päästä aina joskus treffeille ihan kunnolla.

Nyt kun kuopuskin on jo isompi, on helpompi lähteä treffeille. Viime aikoina ollaan päästy ainakin meidän mittapuulla melko usein deiteille, jopa useamman kerran saman kuukauden aikana. Meinasin ensin sanoa, että jopa kerran kuussa, mutta kun aloin tarkemmin miettimään, niin vastahan me juhlittiin Oton synttäreitä lasten mentyä nukkumaan tätinsä kanssa, ja viikkoa ennen sitä käytiin pienellä ajelulla kahdestaan, kun lapset olivat isoisänsä luona. Ei se ollut kuin lyhyt ajelu lähialueilla, mutta meille ne olivat treffit. Aina kun saa kahdenkeskistä rauhallista aikaa, ne on treffit meille. Ei treffien tarvitse olla mitenkään älyttömän ihmeelliset meidän mielestä, riittää kun pystyy keskittymään toiseen rauhassa ja juttelemaan.

Kauppuri vitosesta me jatkettiin pienellä kävelyllä ja jutustelulla, ja päätettiin sen jälkeen lähteä käymään kahdestaan mun mummun haudalla. Ei oltu käyty täällä Oulussa mun mummun haudalla hautajaisten jälkeen, vaikka Helsingissä olenkin aina muualle haudattujen muistomerkille vienyt mummullekin kynttilän. Haudalla käyminen ei ehkä ole se perinteinen treffipuuha, mutta se oli mulle tärkeää. Ja oli ihan hyvä, että käytiin siellä ensin kahdestaan, ennen kuin mennnään sinne lasten kanssa vielä ennen reissun loppua.

Haudalla käyminen nosti tunteet pintaan, mutta muuten treffit olivat iloa ja naurua täynnä. Juuri siksi mä rakastan Ottoa, että me voidaan mennä meidän treffeillä vaikka mun mummun haudalle. Ei ehkä se perinteisin treffi-tekeminen, mutta meille juuri oikea, juuri sillä hetkellä. Meille se voi olla ihan yhtä tärkeää parisuhdeaikaa, kuin vaikka yhteinen hotelliyö, tai se illallinen. Meidän ei tarvitse mahduttaa meidän treffejä mihinkään unelmatreffien muottiin, vaan voidaan tehdä juuri niin kuin meistä tuntuu hyvältä. Ja se on tärkeintä.

Sama pätee meidän avioliitossa muutenkin. Ei tarvitse ikinä ajatella sitä, mitä ”pitäisi tehdä” tai millaisia ”pitäisi olla”. Me ollaan vaan Iina ja Otto, ja tehdään kaikki meidän parisuhteen pohjalta, ei kenenkään muun. Meidän on ollut tavallaan alusta asti helppoa olla miellyttämättä ketään muita kuin toisiamme, koska meidän suhde alkoi niin epätavallisesti, ja aluksi juuri kukaan ei muutenkaan uskonut meihin. Siksi me ollaan opittu vaan tekemään toisemme onnelliseksi, ja olemaan välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat meistä tai meidän avioliitosta. Toimii!

Me ei ihan varmastikaan olla ainoita, jotka on tehnyt jotain ei-niin-perutreffijuttuja treffeillään. Joten ihan mielenkiinnosta: Mitkä on just sun epätavallisimmat treffit ja kenen kanssa? Jakakaa ihmeessä teidän kokemuksia!


Merkityksellinen äitienpäivälahja – mitä lahjaksi äidille?

19.04.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Ifolorin kanssa.

Meidän perheessä kuvalahjat ovat suosittuja lahjoja isovanhemmille, sillä ne ovat helppo tapa osoittaa rakkautta, ja niistä saa tehtyä yksilöllisiä ja merkityksellisiä. Elämän rakkaille ihmisille on ihanaa antaa merkityksellinen lahja, joka kertoo kuinka tärkeä lahjan saaja on. Mun äiti on saanut kokea mummunakin jo seitsemän äitienpäivää, ja joka vuosi me mietitään yhdessä lasten kanssa, miten tänä vuonna muistettaisiin rakasta mummua, ja mikä olisi kiva äitienpäivälahja mummolle.

Tänä vuonna mietittiin lasten kanssa lahjaideaa, ja päätettiin tehdä mummulle kuvakirja. Yhdeksi joululahjaksi ollaan annettu jo monena vuonna äidille lasten valokuvista tehty kalenteri, ja nyt haluttiin tehdä jotain vielä yksilöllisempää: oma kuvakirja meidän talvesta, arjesta Helsingissä ja lasten tärkeistä hetkistä mummun kanssa. Suunniteltiin kirjan sisältö ja kirjaan lisättävät kuvat yhdessä lasten kanssa, ja kirjoitin tekstit kirjaan heidän sanojen pohjalta. Kirjan viimeiselle sivulle lapset saivat kirjoittaa omin kätösin omistuskirjoitukset mummulle.

Nykymaailma on niin digitaalinen, että ainakin mun mielestä on aina aivan ihanaa saada käsinkosketeltavia kuvia, joita voi selata oikeasti fyysisinä esineinä. Lapsetkin rakastavat katsella paperikuvia ja kuvakirjoja, joita meille on omaankin kotiin siunaantunut jo useampi kappale. Kuopukselle tehtiin yhdeksi joululahjaksi itse kuvakirja Ifolorin kuvakirjaohjelmalla: Novan oma kirja, joka on joulusta asti ollut hänen lempikirjansa. Pienestä taaperosta on ihanaa katsoa kuvia omasta perheestä, omasta itsestä ja tutuista ihmisistä, sekä nimetä heitä.

Mun äiti on meille kaikille hurjan tärkeä ja rakas pitkästä välimatkasta huolimatta, ja vaikka hän näkee päivittäin meitä videopuheluissa, blogissa ja whatsappissa lähetetyissä kuvissa, on ihanaa antaa hänelle tällainen konkreettinen lahja, jota selaillessa hän voi muistella niitä rakkauden täyteisiä hetkiä joita ollaan yhdessä vietetty. Veikkaan että myös lapset selaavat jatkossa kirjaa aina innolla, kun lähdetään Ouluun ja käydään mun äidin luona kyläilemässä. Vaikka kuvakirja on lahja juhlahetkellä, on siitä varmasti eniten iloa äidille arjessa, ja silloin kun ikävä yllättää ihan tavallisena tiistai-iltana.

Kuvakirjan tilaaminen Ifolorin Designer-ohjelmalla oli tosi helppoa. Erilaisia kirjamalleja on lukuisia, ja kuvat on helppoa sommitella kauniisti kirjan sivuille. Me tilattiin mun äidille Premium -kuvakirja, joka on Ifolorin laadukkain uutuus -kirjamalli. Premium-kuvakirjat sidotaan aidosta valokuvapaperista, ja kannet ja sisäsivut voi valita joko matta- tai kiiltäväpintaisina. Erikoissidonnan ansiosta kirjaan saa upeita koko aukeaman kokoisia valokuvia ilman häiritsevää saumaa. Premium-kuvakirjan lisäksi saatavilla on myös Deluxe-kuvakirjoja, joita me ollaan aina ennen tilattu silloin kun Premium-mallia ei vielä ollut saatavilla. Myös niihin ollaan oltu todella tyytyväisiä. 

Deluxe- ja Premium -kuvakirjat tulee tilata Ifolorilta 24.4. mennessä ja muut tuotteet 2.5. mennessä, jotta lahjat ehtivät tämän vuoden äitienpäiväksi perille. Kuvakirjojen lisäksi Ifolorin valikoimassa on paljon muitakin upeita kuvalahjaideoita, jokaiselle äidille ja mummulle löytyy sieltä varmasti jokin sopiva äitienpäivälahja. Lahjoille voi tilata myös kauniin lahjapakkauksen, jos ei itse pääse antamaan lahjaa. Mekin joudutaan lähettämään tämä lahja äidille Ouluun, kun hän joutui lähtemään etuajassa kotiin sairastumisen vuoksi, eikä ehditty siksi antaa lahjaa nyt kun hän oli täällä käymässä. Olen kieltänyt äitiä lukemasta tätä postausta, ettei ylläri mene pilalle!

Mä rakastan antaa lahjoja, ja mietin usein tosi tarkasti mitä annan kenellekin lahjaksi. Tykkään paljon enemmän antaa lahjoja, kuin saada niitä, vaikka ei saamisessakaan mitään vikaa ole. Ifolorissa on se hyvä, että valikoima on oikeasti tosi laaja. Sieltä löytyy lahjoja sekä heille, jotka haluavat saada nopeasti aikaiseksi näyttävän lahjan, että heille, joilla on aikaa ja halua suunnitella tosi tarkkaan pienimmätkin yksityiskohdat. Lopputuloksena on aina aidosti persoonallinen lahja, joka varmasti ilahduttaa saajaa. Kannattaa käydä kurkkaamassa valikoimaa, sekä Ifolorin mahtavia ohjeartikkeleita, joista löytää vinkkejä myös lahjojen tekemiseen.

LUKIJAKILPAILU:

Millaisella Ifolor-kuvalahjalla sinä muistaisit äitiäsi äitienpäivänä? Vastaa tämän postauksen kommenttiboksiin ja osallistut 20€ Ifolor-lahjakortin arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 23.4. klo 22.00 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Oletteko antaneet tai saaneet kuvalahjoja? Mitä te aiotte antaa tänä vuonna äitienpäivälahjaksi, tai mikä olisi teidän unelmien äitienpäivälahja?


Rakkaimman mummuni muistolle

19.11.2017

Eilen me hyvästeltiin mun mummu haudan lepoon, ja nyt musta tuntuu siltä että pystyn viimein kirjoittamaan ne asiat mitä halusin sanoa, tai ainakin voin yrittää. Alle kaksi viikkoa sitten tuntui, että maailma pysähtyi, ja sieltä katosi järjetön määrä iloa, valoa, lämpöä ja rakkautta, kun mun rakas mummu menehtyi. Vaikka pitkään oltiin jo valmistauduttu siihen mitä tulossa oli, se tuntui silti niin syvällä, ja tuntuu edelleen. Hän oli mulle niin rakas, ja niin tärkeä, vaikka nämä sanat tuntuvatkin latteilta kun niitä tähän yritän asetella. Kyllä te tiedätte, kun joku ihminen on ihan mielettömän tärkeä, ei sitä riitä mikään sana kuvaamaan tarpeeksi hyvin.

Vietin ensimmäisen kerran yksin aikaa mummulassa kolmevuotiaana, kun menin sinne yksin kesäloman viettoon, äitini tehdessä vielä pari viikkoa töitä ennen oman kesälomansa alkua. Näin mä sain pidemmän kesäloman pois päiväkodista, ja viettää aikaa rakkailla sukulaisilla Oulussa. Siitä kesästä lähtien vietin joka kesä aikaa mummulassa sekä ilman äitiä, että äidin kanssa. Toki oltiin siellä aina kaikki muutkin lomat, mutta aina kesäisin sain pitkän loman mummun ja papan luona, ja pisimmillään taisin olla siellä kuusi viikkoa ilman äitiä ekaluokan jälkeisenä kesänä, kun äiti ei halunnut että joudun olemaan niin paljon yksin kotona äidin ollessa töissä, kun olin vielä niin pieni. Mummun kanssa hoidettiin kasvimaata, ja talvella opettelin mummulan pihalla hiihtämään.

Mulla oli todella läheinen suhde isovanhempiini jo ihan pienestä asti, kun mummula oli mun kesäkoti, ja rakas paikka. Mummu jaksoi aina touhuta mun kanssa, leipoa ja kokata, tehdä puutarhahommia, opettaa mua ompelemaan ompelukoneella, pelata pasianssia, leikkiä barbeilla ja piirtää.

Me käytiin piknikeillä, kirjastossa, taidenäyttelyissä ja pelattiin jalkapalloa. Mun opittua lukemaan, mummu raahasi mun kanssa kassikaupalla muotiaiheisia kirjoja joka kesä kirjastosta heille, ja yhdessä luettiin Christian Diorin New Lookista, Elsa Shiaparellista ja Yves Saint Laurentista. Hän muisti kehua jokaista mun seitsenvuotiaan innolla piirtämää ”muotikuvaa”, vaikka niistä varmasti puolet näytti ihan samalta.

Teini-iässä mummu oli mulle vielä läheisempi kuin aiemmin. Kun mun äiti sairastui, mummu oli mun tukena, ja sain aina soittaa mummulle kun tuntui siltä. Sinä päivänä kun äiti joutui sairaalaan, mä yritin olla reipas ja rohkea, vaikka pelkäsin jokaisella solullani. Siinä vaiheessa kun vihdoin näin mun mummun, mä uskalsin itkeä ja päästää ne kaikki tunteet ja pelot ulos. Hän tuli meille kotiinkin auttamaan, ekoina päivinä ja viikkoina, kun äiti pääsi kotiin sairaalasta. Turvauduin mummuun kun mua pelotti, ja hän jaksoi aina tsempata ja lohduttaa, ja auttaa.

Vähän ennen täysi-ikäistymistäni kun etsin itseäni ja mulla oli kaikkein pahin biletys- ja teinivaihe päällä, mummu ei koskaan tuominnut mua. Hän ei ikinä valittanut mulle mistään tai kommentoinut ulkonäköä ikävästi, tai millään muullakaan tavalla osoittanut sitä, jos ajatteli jotain negatiivista. Me juteltiin ihan muista jutuista, ja keskityttiin olennaiseen: eli kahvin juontiin, pullan leipomiseen & kortin pelaamiseen.

Mun mummu tuli äidiksi samassa iässä kuin minäkin, parikymppisenä nuorena tyttönä, ja se yhdisti meitä. Mummu oli yksi ensimmäisiä ihmisiä joille kerroin Otosta, ja raskaudesta. Hän onnitteli ja iloitsi, ja alkoi heti neulomaan meidän esikoisvauvalle villapukua. Kertaakaan hän ei epäillyt pärjättäisiinkö me, hän tiesi että kyllä me pärjätään. Tai jos epäilikin, hän ei epäillyt mulle. Mua hän vaan kannusti ja tsemppasi, ja oli iloinen meidän puolesta. Siitä tulee helmikuussa seitsemän vuotta, kun hänelle kerroin.

Vaikka hän tuli äidiksi saman ikäisenä kuin minä, ja sai yhteensä neljä lasta, hän teki silti pitkän uran töissä. Mun mummu oli aikansa edelläkävijöitä, kunnon bisnesnainen nimittäin. Hänen ja mun papan avioliitosta olenkin saanut loistavan tasa-arvoisen avioliiton mallin, sillä mun pappa on huolehtinut arjesta ihan siinä missä mummukin. Mummu osasi yhdistää pikkulapsiarjen ja työnteon, ja hurjasta työtahdista huolimatta hän oli myös lämmin ja rakastava äiti. Eläköidyttyään mummu keskittyi auttamaan toisia, tekemään järjestö-, yhdistys- ja vapaaehtoistyötä, ja sen lisäksi olemaan mummu meille kaikille lapsenlapsille, ja lapsenlapsenlapsille. Hänestä olen saanut upean mallin siihen miten työ ja perhe yhdistetään, ja miten kannetaan oma kortensa kekoon ja huolehditaan toisista parhaansa mukaan.

Onneksi meidän lapset ehtivät tavata hänet, ja isommat oppia myös kunnolla tuntemaan. He saivat kastella hänen kanssa kukkia, katsoa valokuvia, syödä tiikerikakkua, kiivetä syliin ja pelata dominoa.

Vaikka mummua ei enää ole, kaikki mitä hän on tehnyt ja sanonut, ja mihin koskettanut, elää meidän mukana, ja on läsnä meidän elämässä joka päivä edelleen. Hän on vaikuttanut mun elämään pienestä asti, ja hänen elämänohjeensa ja rakkautensa säilyvät aina mun sydämessä. Hän oli ihan mielettömän ihana puoliso, äiti, mummu ja isomummu, ja hän jätti jälkeensä suuren ja rakastavan perheen, jossa toisista pidetään huolta ja rakastetaan.

Lepää rauhassa maailman rakkain mummu <3


Rakas mummuni

06.11.2017

Tänään koitti se päivä jota odotimme ja pelkäsimme, mun rakas mummu on nukkunut pois. Tytärtäni lainaten, ”mä rakastan mummua ikuisesti vaikka sitä ei enää ookaan.” Juuri nyt en pysty sanomaan enempää, mutta sitten kun pystyn, mä haluan kertoa teille miten mielettömän upea ihminen mun mummu oli.

Enkeli vuoteen vierellä kulki,
mummun silmät hiljaa sulki.
Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen,
on paistava mummulle ikuinen. 

Lepää rauhassa rakas mummu. <3