#Härkispäivä & mausteinen Härkis Tikka Masala

09.11.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Verso Foodsin kanssa.

Ollaan jatkuvasti viimeisen parin vuoden aikana pyritty lisäämään kasvisruuan osuutta viikon ruokalistalta. Aloitettiin satunnaisista kasvisruokapäivistä siellä täällä, sitten mukaan tuli yksi vakituinen kasvisruokapäivä viikossa, sitten toinen. Pikkuhiljaa ollaan kuitenkin huomattu, että nykyään kasvisruokaa alkaa olla usein yli puolet viikon illallisista, ja suurin osa lounaista.

Kasvisruuan syönnin lisääminen on fiksua sekä ympäristön että terveyden kannalta, ja siksi ollaan haluttu pyrkiä lisäämään sitä vuosi vuodelta. Me ei olla ehdottomia minkään ruokavalion suhteen, enkä halua lokeroida meitä mihinkään tiettyyn ruokavalioon. Meidän ruokafilosofia on syödä mahdollisimman terveellisesti, monipuolisesti, hyvänmakuisesti ja värikkäästi. Sillä pääsee jo pitkälle.

Alussa kasvisruokapäiviä oli vähän useastakin eri syystä. Me oltiin aina syöty liha- ja kalapainotteisesti, joten kasvisruokareseptit eivät olleet meille tuttuja ollenkaan. Mulla oli muutama vuosi sitten vielä sellainen fiilis, että kasvisruokaa syödessä joutuu luopumaan jostain olennaisesta ja tarpeellisesta, vaikka oikeasti kyse oli vain tottumuksesta. Toinen syy kasvisruokapäivien vähyydelle oli se, että esim. 3 vuotta sitten kaupoissa ei ollut vielä juuri mitään niitä kasviproteiineja, joita ne nyt ovat pullollaan. Helppoja kasvisruokavaihtoehtoja oli oikeasti vähän tarjolla, varsinkin sellaiselle, joka ei ollut niihin erityisen perehtynyt.

Onneksi nykyään asian laita on aivan toinen. Kasvisruuan kokkaaminen on tehty meille tavallisille kotikokkaajillekin aivan todella helpoksi, ja oikeastaan helpommaksi kuin esim. lihan valmistaminen. Yksi mun lemppari proteiineista ruuanlaitossa on Härkis, ja Härkiksen eri versiot. Maustamaton Härkis taipuu meillä tortilloihin, makaronilaatikkoon, lasagneen, bologneseen ja nachopeltiin. Tällä viikolla kokeiltiin ensimmäistä kertaa myös K-ryhmän kaupoissa myytävää Härkis Indian Currya, josta mä valmistin kermaisen mausteisen Härkis Tikka Masalan.

Härkiksen suurimpia etuja on pitkä säilyvyysaika, varsinkin meidän perheessä. Me tykätään lähtea usein ex tempore ravintolaan tai kaverille kylään syömään, joten on mahtavaa, että Härkis säilyy pitkään jääkaapissa, eikä mene pilalle, jos ruuanlaittosuunnitelmat vaihtuvat lennosta. Härkistä voi käyttää sekä kylmänä, että kuumennettuna, mutta se on siis kypsää, eli sitä ei tarvitse erikseen kypsentää. Tämä nopeuttaa arkiruuanlaittoa ihan älyttömän paljon! Lisäksi Härkis on edullista, eli siihen vaihtaminen ei viikkoruokabudjettia heilauta mihinkään suuntaan, jos on tottunut käyttämään sen tilalta lihavaihtoehtoa.

Tikka Masala Härkis Indian Currysta (4 annosta)

1pkt Härkis Indian Currya (tai normi-Härkistä, jolloin ruuasta tulee aavistuksen vähemmän mausteinen)

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

1tl inkivääriä raastettuna

1 sipuli

1 punainen paprika

1prk lisäaineetonta Tikka Masala -maustetahnaa (tai muuta intialaistyyppistä maustetahnaa oman maun mukaan)

500g laadukasta tomaattimurskaa

vettä

1,5dl kaurakermaa

riisiä

Pilko sipulit ja paprikat, ja kuullota ruokaöljyssä paistinpannulla. Lisää sekaan maustetahna, sekä 0,5dl vettä ja sekoita. Paista kunnes vesi on haihtunut. Laita riisille vesi kiehumaan. Lisää härkikset, paistinpannulle sekä 500g tomaattimurskaa ja 0,5dl vettä. Laita riisit kiehumaan kannen alle. Keittele kastiketta hiljalleen siihen asti, kunnes riisi on kypsää (eli n. 10min). Lisää 1,5dl kaurakermaa ja sekoita hyvin. Kuumenna. Tarjoile kastike ja riisi tuoreen korianterin kanssa, lisänä voi olla esim. naan-leipää, joka on meidän lasten lempparia.

LUKIJAKILPAILU:

Haastan jokaisen teistä viettämään #härkispäivää ja heitän loppuun vielä pienen arvonnan mukaan! Kertomalla sun lempi Härkis-reseptin tai ideoimalla mitä sä siitä valmistaisit osallistut HÄRKIS®- tuotepakettien arvontaan. Aikaa osallistua on viikko, 16.11 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ

Onnea kisaan kaikille!


61 Responses to “#Härkispäivä & mausteinen Härkis Tikka Masala”

  1. K sanoo:

    Lempiresepti on härkis-kasvis-pötkylät, joihin tulee 2 munaa, korppujauhoja, juustokuminaa ja muita mausteita sekä maun ja jääkaapin sisällön mukaan esim. fetaa, paistettua sipulia, paprikaa ja keitettyä bataattia/porkkanaa/perunaa (jämät käyttöön).

  2. Jossuu sanoo:

    Mä käytän usein härkistä just sellasessa nachovuoassa mikä on maustettu meksikolaisittain. Ihan parasta, nam!

  3. Tinja sanoo:

    Nachovuoka härkiksellä on mun lemppari.

  4. Maiju sanoo:

    Itse olen käyttänyt härkistä enimmmäkseen pastavuokiin, aina varioiden sen mukaan mitä kaapista löytyy.

  5. JennaO sanoo:

    Ihan ekana tekisin jotain tosi herkullista lasagnea siitä! Ehkä pinaatilla höystettynä.

  6. Mira sanoo:

    Valmistaisin tällä sun ohjeella mut ilman inkivääriä ja maustamattomasta härkiksestä :) nam

  7. Kukka sanoo:

    Mun lempiresepti on intialainen Härkis- curry (https://versofood.fi/reseptit/intialainen-harkis-curry/).

    Tuolla sivuilla on muutenkin tosi hyviä ja kokeilunarvoisia reseptejä.

  8. Mari sanoo:

    Härkis ei vielä oo päässy meidän perheessä tutuksi, mutta ehdottomasti kokeillaan tätä reseptiä heti huomenna

  9. Essi sanoo:

    Härkisrisotto ehdottomasti!

  10. Laura sanoo:

    Meillä makaronilaatikko tehdään Härkiksestä :)

  11. Ee sanoo:

    Ehdottomasti haluaisin kokeilla ja alkaa tehdä enempi ruokaa ilman lihaa, jo ihan siitä syystä että en pidä kauheasti lihasta… Lapsille sopivaa ja helppoa kasvisruokaa tulis noista! Haluaisin kokeilla ujuttaa tätä perus ruokiin eli laatikot riisin kanssa jne..

  12. Henni sanoo:

    Oi nam, tämä menee testaukseen, kiitos! :) Härkis on meilläkin lähes viikottain käytössä. Lemppari resepti on varmaan ihan vaan Härkis-pastakastike spagetin kanssa. Myös tacoissa toimii hyvin.

    Yksi asia pitää tosin tekstistäsi korjata: edullista Härkis ei valitettavasti ole. Kilohinta esim. Prismassa on 15,56, kun taas esim. naudan parempi jauheliha 10 % 7,85. Härkistä pitää ostaa kaksi pakettia, jos meinaa koko perheelle (2+2) tehdä ruuan ja hinnaksi tulee tällöin 7,78 pelkästään Härkiksen osalta. Mielestäni aika paljon. Siitä huolimatta meillä kyllä syödään kasvisruokaa koko perhe pari kertaa viikossa (itse olen kasvissyöjä), mutta kannustaisihan se enemmän muitakin jos kasvisproteiinien hinnat olisivat maltillisemmat. Mifu toinen hyvä esimerkki.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Mä taas oon ymmärtänyt, että se Härkiksen pienempi pakkauskoko vastaa kuitenkin sitä 400g pakettia jauhelihaa käytössä, samoin kuin Mifun pienempi pakkauskoko (jossa erikseen mainitaan, että 250g Mifu jauhista vastaa 400g jauhelihaa kokatessa). Ainakin meillä riittää aivan hyvin yksi paketti kumpaakin vaikka normi bologneseen. Ja tällöin se ainakin meille on ihan yhtä edullista, kuin vaikka se jauheliha.

  13. Henni sanoo:

    Oi nam, tämä menee testaukseen, kiitos! :) Härkis on meilläkin lähes viikottain käytössä. Lemppari resepti on varmaan ihan vaan Härkis-pastakastike spagetin kanssa. Myös tacoissa toimii hyvin.

    Yksi asia pitää tosin tekstistäsi korjata: edullista Härkis ei valitettavasti ole. Kilohinta esim. Prismassa on 15,56, kun taas esim. naudan parempi jauheliha 10 % 7,85. Härkistä pitää ostaa kaksi pakettia, jos meinaa koko perheelle (2+2) tehdä ruuan ja hinnaksi tulee tällöin 7,78 pelkästään Härkiksen osalta. Mielestäni aika paljon. Siitä huolimatta meillä kyllä syödään kasvisruokaa koko perhe pari kertaa viikossa (itse olen kasvissyöjä), mutta kannustaisihan se enemmän muitakin jos kasvisproteiinien hinnat olisivat maltillisemmat. Mifu toinen hyvä esimerkki.

  14. Jutta sanoo:

    Härkis ei oo tuttu. Mut tää ohje vaikutti hyvältä, joten tämä menee testiin.. :)

  15. Arja sanoo:

    Peukku härkikselle! Lempi resepti on tämmönen ”mössö” johon heitän pannulle härkiksen joukkoon sipulia, aurinkokuivattuja tomaatteja, lehtikaalia sekä parsakaalia 😍 sit vaan syön sen riisin, pastan, quinoan tms kanssa :)

  16. Jessica sanoo:

    Varmaan aloittaisin tekemällä jonkinlaisen makaronilaatikon :)

  17. Rk sanoo:

    Mun suosikkihärkisruoka on härkispitsa! Muita hyviä härkispihvit hampparin välissä ja härkiskastike. Haluaisin kokeilla härkislasagnea.

  18. Rose sanoo:

    Nacholautanen Härkiksellä on uusin suosikkini. :)

  19. Jenna sanoo:

    Härkis-tortillat toimii aina 😊

  20. Jepa sanoo:

    Ehdottomasti tortillat. Nam!

  21. Laura sanoo:

    Oma lemppari on ehdottomasti itsetehty meksikonpata härkis texmexillä!

  22. Jatsa sanoo:

    Oi nam, kuulostaa hyvältä! Härkiksestä kokkaisin lasagnea ja ehdottomasti tätä reseptiä.

  23. Annak sanoo:

    Kesäkurpitsasta tehty pasta härkis-kaurakermakastikkeella on niiiin hyvää!

  24. Niina sanoo:

    Valmistaisin mausteisen curryn. Ja nyt on pakko kysyä, mistä olet hankkinut kauniin neuletakkisi?

  25. Anne sanoo:

    Seuraavaksi kokeilen tavallista härkistä ilman mausteita, koska viimeksi kokeilemani härkis kofta oli aivan liian mausteinen. Makaroonilaatikko härkiksestä voisi olla myös hyvää.

  26. A sanoo:

    Kokeilisin varmaan tätä sun reseptiä ja lisäisin vielä chiliä. :)

  27. Matilde sanoo:

    Pizzaan, salaatteihin.

  28. Milla sanoo:

    Härkisbolognesea tulee useimmiten tehtyä! Tuo curry menisi silti varmaan kokeiluun jos voitto osuisi kohdalle :)

  29. Maija sanoo:

    Meksikoilainen härkisruukku on superhyvää: https://www.hs.fi/ruoka/reseptit/art-2000002920773.html

  30. minävain sanoo:

    Kommentoisin juuri samasta asiasta, kuin Henni, että härkis ei tosiaan ole yhtä edullista kuin esimerkiksi jauheliha. Riippuu toki, millaista lihaa on ennen käyttänyt, mutta itselläni ainakin kaksinkertaistaisi ruuan hinnan, joten opiskelijana hinnat eivät ole kovin kannustavia vaihtamaan lihatuotteista kasviproteiineihin.

  31. Jenna sanoo:

    Lemppari on varmaankin Härkis tortilloissa. :)

  32. Henna sanoo:

    Pastakastike, jossa jauheliha korvattu Härkiksellä! :)

  33. Kaisa sanoo:

    Härkispyörykät ja nachovuoka! Härkiksistä lemppari on tex mex

  34. Päivi sanoo:

    Härkis-suppilovahverolasagne! Härkis sopii musta erityisen hyvin sienen pariksi.

  35. Päivi sanoo:

    Tulikohan äskeinen perille kun netti katkaisi kriittisellä hetkellä? Mutta siis härkis-suppilovahverolasagne.

  36. Jenni sanoo:

    Viimeisin kokkailuni härkiksestä on härkisrisotto, joka nousi saman tien lempparihärkisruoaksi!

  37. Mk sanoo:

    Tortillan väliin.

  38. Satu sanoo:

    Lähtisin kokeilemaan Härkistä nachovuokaan tai wokkiin! Ei ole vielä tullut testattua. Aika kallis hinnaltaan…

  39. Hanna sanoo:

    Mun härkislempparit on bolognese ja lasagne. Jopa sekasyöjämies tykkää :’D Nachovuokaa pitää ehdottomasti kokeilla seuraavaksi!

  40. köyhäopiskelija sanoo:

    Pakko kompata! Näin opiskelijan näkökulmasta härkis ja mifujauhis ovat ihan liian kalliita arkisen jauhelihan korvaajaksi, eikä soijarouhettakaan jaksa puputtaa koko ajan. Itselle vielä kehtaisi tehdä sapuskaa noista, mutta poikaystävä joka kilpaurheilee ja vetää ruokaa ja protskua kilokaupakalla ei mitenkään budjetti veny noihin! ehkä jonain päivänä hinnat vielä laskevat!

  41. Anna sanoo:

    Lempireseptissäni on Härkis-koftapyöryköitä, keltaista currytahnaa, kookoskermaa, sipulia, inkivääriä ja mausteita! Tarjoillaan perunan tai riisin kera. Kannattaa kokeilla!

  42. Sonja sanoo:

    Oon tehnyt vaan tortilloja, mutta täytyisi kokeilla muitakin! 😊

  43. vvv sanoo:

    Härkistä tykkään syödä tortillatäytteessä, tämä sun resepti kuulostaa myös tosi hyvältä!

  44. Laura sanoo:

    Mä oon käyttänyt toistaiseksi vielä melko vähän härkistä, mutta esim. juuri makaronilaatikossa se maistuu tosi hyvältä eikä tavallista reseptiä tarvitse muuttaa yhtään muuten kuin ettänkorvaansen lihan härkiksellä.

  45. Eve sanoo:

    Ei olla vielä testattu härkistä koskaan.

  46. C sanoo:

    Olen käyttänyt mm. pizzassa, salaatissa, lasagnessa ja makaronilaatikossa. Seuraavaksi vois kokeilla jotain kastiketyylistä.

  47. Nelliina sanoo:

    en oo ikinä maistanutkaan Härkistä, mutta makaronilaatikkoon voisin sitä ekaks testata.

  48. A sanoo:

    Härkistä ei oo tullut testattua, tuote on täysin tuntematon vielä. Kokeilisin sun reseptiä, koska näyttää herkulliselta ja valmistaminen simppeliä! :)

  49. Anniina sanoo:

    Vou, miten herkullinen kattaus! Tuota täytyy kokeilla! Meidän perheessä ei olla Härkiksestä valmistettu ruokaa, mutta kiinnostaisi koittaa, että miten se taipuu suolaisen piirakan täytteeksi.

  50. Laura sanoo:

    Oma lemppari on alusta asti itsetehty meksikonpata texmex-härkiksellä! :)

  51. Airi sanoo:

    Italianpataa teen. Kermaa paljon joukkoon.

  52. Liisa sanoo:

    Ihanaa Iina, kun jaat kasvisruokareseptejäkin ja olette lisänneet niiden käyttöä kotona!

    Mä teen härkiksestä useimmiten bolognesea :)

  53. Janni sanoo:

    Kokkasimme Härkistä ensimmäisen kerran sinun reseptilläsi ja tuli todella hyvää. Koko perhe tykkäsi :) Sitä siis tekisimme ainakin uudestaan.

  54. Susu sanoo:

    En oo koskaan kokeillut härkistä! Lähtisin varmaan testaa tätä sun reseptiä :)

  55. anna s. sanoo:

    Härkis-tortilloja voisin kokeillla :)

  56. Henna sanoo:

    Tortilloja, niitä meillä syödään usein.

  57. Petri sanoo:

    Lasange ainakin on herkkua hyvästä jauhelihasta tehtynä.

  58. Jasmiina sanoo:

    Härkis-makaronilaatikko :)

  59. hilkka sanoo:

    En ole koskaan kokeillut, mutta pitsaan voisin kokeilla :)

  60. Lotta sanoo:

    Tekisin Härkis-tortilloja!

Kommentoi