Tykkään puhua parisuhde-aiheista tosi paljon, koska ne on tietty omassa elämässäkin aika suuressa roolissa. Vuosien varrella täällä on tullut jaettua kaikenlaista parisuhteeseen liittyen. Mä koen, että avoimuus on tärkeää sekä yleisessä parisuhdekeskustelussa että parisuhteen sisäisessä keskustelussa. Toisin sanoen uskon, että olemalla itse avoin, olen osana niitä ihmisiä, jotka rohkaisevat muitakin puhumaan ja olemaan avoimia ja rikkomaan niitä tabuja, joita parisuhdekeskustelussa edelleen on. On tietysti asioita, jotka kuuluvat vain sinne oman parisuhteen sisälle, ainakin meillä on. Mutta on myös paljon asioita, joista voisi ihan hyvin puhua enemmän ja rohkeammin ja samalla ehkä oppia itse uutta, mutta myös rohkaista muita puhumaan ja näkemään asioita erilaisesta näkövinkkelistä.
Halusin tietää mitä TE haluatte tietää meidän parisuhteesta, joten annoin teille instassa vapaat kädet kysyä, mitä ikinä haluatte kysyä meidän parisuhteeseen liittyen. Nyt jätin pois muistuttelut hyvästä mausta ja rohkaisin kysymään juuri sitä, mitä haluatte kysyä. Sain muutamassa tunnissa aivan valtavasti mielenkiintoisia kysymyksiä, joista ne keskenään mahdollisimman erilaiset valitsin tähän postaukseen. Yritin valita nimenomaan sellaisia kysymyksiä mukaan, joihin ei koskaan ennen olla vastattu. Otto vastasi yhteen kysymykseen, mutta muuten hän on vaan lukenut nämä nyökytellen läpi ennen julkaisua, koska hänellä oli tänään sen verran paljon koulujuttuja, että ei olisi onnistunut näin moneen kysymykseen vastailu, kun itsekin tein tätä monen monta tuntia.
SEKSI & LÄHEISYYS
Miten paljon seksiä viikossa on tarpeeksi? Välillä tuntuu, että se on ainoa mittari hyvälle suhteelle.
Tarpeeksi seksiä viikossa tai elämässä ylipäätään on sellainen määrä, joka on molemmille suhteen osapuolille sopiva. Sehän vaihtelee tosi paljon sen mukaan, että mitä kumppanit haluavat toisiltaan ja itseltään. Jollekin parille kerran päivässä on liian vähän ja toiselle kerran kuussa on aivan riittävästi. Tässä määrässä on tärkeintä, että molempien tarpeet ja toiveet huomioidaan ja niistä keskustellaan. Mä uskon, että pahinta myrkkyä on se, jos toinen haluaisi tosi usein ja toinen ei halua ollenkaan tai tosi vähän, ja sitten siitä asiasta ei keskustella vaan molemmat vaan kyräilee ja miettii omalla tahollaan, miten ei ole tyytyväisiä tilanteeseen.
Miten teidän seksielämä on muuttunut lasten saannin jälkeen? Kuinka paljon/usein harrastatte seksiä nyt kun teillä on lapsia?
No hauskaahan tässä on se, että me ehdittiin tuntea toisemme vain 5 viikon ajan ennen kuin odotettiin jo yhteistä vauvaa. Eli se on kyllä alusta asti ollut sitä elämän sovittamista lapsiperhearjen ympärille. Kun meidän esikoinen syntyi reilun kuukauden etuajassa syyskuussa 2011, me oltiin oltu yhdessä n. kahdeksan kuukautta. Eli aikalailla elettiin sitä kuherruskuukausivaihetta vielä silloinkin, kun lähdettiin sitä lapsiperheen arkea rakentamaan.
Siksi koen, että lasten saaminen ei ole aiheuttanut mitään järisyttävää muutosta meidän yhteiseloon millään saralla, kun me ollaan alusta asti oltu lapsiperhe. Myös lapset ovat erilaisia, raskausajat on olleet tosi erilaisia ja arki on ollut melko erilaista eri ikäisten lasten kanssa, eli ei ole mitään sellaista absoluuttista ”seksielämä muuttui tavalla x kun saimme lapsia” tai ”harrastamme x määrän seksiä nyt kun meillä on lapsia” vaan kaikki eri asiat ja vaiheet elämässä on vaikuttaneet tai olleet vaikuttamatta omalla tavallaan seksielämään. Kaikissa eri vaiheissa näinä vuosina tärkeintä on ollut se, että ollaan avoimesti puhuttu siitä, mitä kumpikin haluaa ja kuinka usein. Se toimii erittäin hyvin ja ollaan molemmat tyytyväisiä.
Onko seksi lasten saannin jälkeen enemmän ”pikaiset” vai edelleen intohimoista ja rauhassa nauttimista?
Tämäkin on vaihdellut lasten iän ja muun elämänvaiheen mukaan. Esimerkiksi tosi huonosti 20min pätkissä nukkuvan vauvan vanhemmilla ei ollut mahdollisuuksia mihinkään tuntikausien sessioihin, mutta eihän se vauvavuosi onneksi ikuisesti kestänyt. Kyllä mä sanoisin, että kaikkea sopivasti. Mutta mun mielestä se intohimo on tärkeää myös silloin kun aikaa on vähän. Seksi ei saa tuntua miltään pakolliselta suorittamiselta, jota tehdään vaikka väkisin nopeasti, että voisi sanoa seksielämän olevan kunnossa. Intohimosta ja läheisyydestä voi pitää myös muilla tavoin huolta silloinkin kun aikaa itse seksille on vähän.
Onko teidän ollut alusta asti helppo puhua seksistä?
On! On ollut ihan alusta asti. Ollaan oltu tosi avoimia toisillemme ja ollaan jo alussa puhuttu sellaisista asioista, mistä ei ennen toisiamme oltu puhuttu kenenkään kanssa.
Onko läheisyys/haliminen ollut koskaan vaikeeta teille? Esim. pikkuvauva-aikana?
No en sanoisi, että on ollut vaikeaa. Ollaan aina pussailtu ja halailtu ihan hirveän paljon arjessa. Mut oon kyllä itsessäni huomannut, että just esim. imetysaikana alkuun olen tykännyt erilaisesta kosketuksesta ja asioista kuin muuten ja siinä on kestänyt hetki, että se fiilis on tasoittunut. Ehkä just siksi, kun vauva on on ollut niin iholla ja kiinni 24/7, niin ei ole ollut niin kovaa kaipuuta siihen aikuisten läheisyyteen kuin yleensä. En ole silloinkaan kokenut sitä vaikeaksi, vaan se on vaan ollut oma vaiheensa.
RIITELY & LUOTTAMUS
Oletteko rehellisesti koskaan miettinyt eroa?
Ei koskaan, rehellisesti. Koskaan ei ole ollut edes sellaista fiilistä, että pitäisi ottaa toisesta vaikka etäisyyttä hetkeksi tai mitään sellaista toinen lähtee ulos ovet paukkuen -meininkiä.
Mitä tekoa et voisi antaa toiselle anteeksi?
Fyysinen satuttaminen on sellainen, mitä itse en katsoisi edes yhtä kertaa, vaan se olisi ihan samantien eron paikka. Onneksi ei koskaan ole tarvinnut edes miettiä sitä. En tiedä onko mitään muuta, mitä en pystyisi antamaan anteeksi ikinä, mutta varmasti esim. pettäminen olisi myös sellainen paikka, että joutuisi tosissaan miettimään ja keskustelemaan, että pystyykö vielä jatkamaan vai ei. Jos toinen pettäisi pitkään tai eläisi sellaista ”kaksoiselämää”, se olisi varmaan sellainen juttu, mikä aiheuttaisi eron. Kaikki näistä tuntuu ajatuksena jo tosi absurdeilta, enkä osaa onneksi kuvitellakaan, että meille sellaista voisi tapahtua.
Uskotteko, että voisitte päästä yli siitä, jos kumppani ihastuu suhteen aikana toiseen?
Se varmaan riippuisi siitä, tekisikö ihastukselle mitään vai ei. Jos se olisi sellaista kevyttä ihastumista johonkin uuteen siistiin tyyppiin ja kevyttä harmitonta flirttiä niin kyllä ihan hyvin voisi päästä yli ja voitaisiin siitä hyvin myös keskustella yhdessä. Mutta jos toisella olisi johonkin toiseen yhtä vahvoja tai lähes yhtä vahvoja tunteita kun omaan kumppaniin, niin se tuntuisi kyllä ylitsepääsemättömältä. Kyllä meidän pitää olla ne toistemme ykköset. En näe kuitenkaan, että pystyisi edes kehittymään sellaisia vahvoja ihastumisen tunteita jotain muuta kohtaan, kun ne tunteet toisiamme kohtaan on niin vahvat.
Mikä on haastavinta teidän parisuhteessa?
No mä ajattelen lähtökohtaisesti, että jos parisuhde tuntuu haastavalta, asialle kannattaa tehdä jotain. Silloin pitää miettiä mikä hiertää ja miksi ja mitä asialle voisi tehdä. Siitä kannattaa myös puhua yhdessä kumppanin kanssa. Mulle meidän parisuhde tuntuu yhtä luonnolliselta asialta kuin minä itse tunnun itselleni, tai kuin se, että meillä on lapsia tuntuu. Parisuhde on luonnollinen osa mua niinkuin nenä tai jalat, eikä mikään siinä tunnu haastavalta.
Vaikein hetki teidän parisuhteessa ja kuinka pääsitte siitä yli?
Vaikeinta on varmaan ollut se aika, kun mä olin vuodelevossa keskimmäisen raskausaikana ja mun äiti oli meillä pari kuukautta auttamassa 1-vuotiaan esikoisen hoidossa, kun mä en saanut nostaa häntä tai tehdä mitään muutakaan kun makoilla ja käydä vessassa. Silloin oli hermot kireällä meillä kaikilla aikuisilla, mutta onneksi se oli väliaikaista ja kaikki tiedettiin se koko ajan. Se väliaikaisuus auttoi pääsemään yli, kun tiedettiin, että kun jaksetaan ottaa iisisti ne pari kuukautta niin vauva saa kasvaa rauhassa mahassa ja sitten kaikki on taas hyvin ja voidaan palata normiarkeen.
Kumpi myöntyy toisen tahtoon helpommin?
Ei meillä kumpikaan myönny toisen tahtoon. Me keskustellaan asioista ja yritetään miettiä ne molempien kannalta mahdollisimman hyvin. Yleensä halutaan samoja asioita kummatkin. Kuitenkin jos joskus on vaikka kaksi vaihtoehtoa ja toinen haluaa toista ja toinen toista, niin yritetään järkevästi miettiä kumpi olisi järkevämpi vaihtoehto molempien kannalta.
PITKÄ PARISUHDE & AVIOLIITTO
Miten jaksaa olla toisen kanssa monia monia vuosia? Riittääkö se rakkaus oikeasti?
Tuntuu hassulta, että aikaa on todella kulunut jo niin paljon, että meille voi esittää tällaisen kysymyksen. Pian 8,5 vuotta! Mutta siis, jos toisen kanssa haluaa olla ja toista rakastaa, niin ei se ole jaksamisesta kiinni. Ainakin mulle nää vuodet on ollut ihan älyttömän lyhyitä, enkä voi lakata hämmästelemästä sitä, miten kauan me ollaan oltu yhdessä. Mä en jaksaisi jos me EI oltaisi yhdessä. Ei rakkaus yksin riitä, mutta yhdessä rakkauden kanssa vilpitön halu tehdä toinen onnelliseksi, yhteinen taistelutahto elämän vaikeissa hetkissä ja halu rakentaa yhdessä hyvä elämä riittää.
Onko pitkän suhteen jälkeen teidän suhteessa enää mitään, mikä olis teille vaikeaa? Esim. puhuminen?
No ei tule kyllä nyt äkkiseltään mieleen. Parasta pitkässä parisuhteessa on just se, kun kaikki on niin helppoa. Toinen tietää pelkästä vilkaisusta, mitä toinen aikoo sanoa. Mutta siihen helppouteen ei saa kuitenkaan tuudittautua, ettei kaikki jännitys katoa suhteesta. Vaikka toisen kanssa on helppoa ja vaikka tunnetaan toisemme läpikotaisin, välillä on kiva yllättää, oppia jotain uutta, tehdä jotain yllättävää, mitä toinen ei olisi heti arvannut. Aina voi oppia uutta omasta puolisosta, vaikka olisi ollut tuhat vuotta yhdessä.
Olitteko toistenne ensimmäiset kumppanit?
Ei oltu, ei lähellekään.
Onko rehellisesti koskaan kaduttanut, että tapasitte toisenne niin nuorena?
EI! Koska me molemmat ehdittiin kyllä tehdä ja kokea paljon ennen toistemme tapaamista, vaikka nuoria oltiinkin. Molemmat ovat tapailleet ja bailanneet aivan riittämiin. Kummatkin on kokeilleet mikä ei toimi ja mitä ei haluta ja löytäneet toisistamme sen, mitä oikeasti halutaan ja mikä tekee onnelliseksi. Vähän ehkä itkettää se, että me ollaan niin vanhoja, että tällainenkin kysymys on jo ihan pätevä.
Onko avioliitto muuttanut teidän suhdetta jotenkin?
Ei mitenkään.
ARKI & RANDOM
Kiistelettekö omasta ajasta? Saako toinen sitä enemmän kuin toinen?
Ei kiistellä. Kumpikin saa just sen verran kuin itse haluaa.
Mikä toisessa on ihaninta ja mikä ärsyttävintä? Mitkä ovat ärsyttävimmät piirteet itsessä ja toisessa parisuhdetta ajatellen?
Otossa ihaninta on se, että kaikessa mitä se tekee, se ajattelee aina meidän parasta. Ja se, että se aina kertoo ja näyttää joka päivä moneen kertaan, että rakastaa sekä mulle että lapsille. Ja se on myös tosi hauska ja söpö ja fiksu. Ärsyttävintä on kyllä vaikeaa keksiä. Ehkä se, että Otolla on paljon parempi muisti kuin mulla ja se on tarkempi kaikessa kuin minä. Eli siis ne eivät kuitenkaan ole huonoja piirteitä Otossa, vaan enemmänkin sellaisia juttuja, jotka ärsyttää joskus, koska itse olen suurpiirteisempi.
Otto vastaa: Ihaninta Iinassa on se, että se on noin kolmekymmentäseitsemän biljardia kertaa parempi ihminen kuin minä. Iina on edelleen mun esikuva monessa asiassa, uskomaton äiti ja mahtava vaimo. Jos kuitenkin jostain pitää repiä parantamisen varaa, niin on tuo nainen vähän kohelo. Unohtelee asioita, törmäilee paikkoihin jne jne. Itse olen niin kaikesta tarkka ja jatkuvasti valppaana, että välillä meinaa mennä tunteisiin. Mut aika pieniä juttuja loppupeleissä.
Miten pikkulapsiarki on vaikuttanut teidän suhteeseen? Miten pitää yllä kipinä parisuhteessa kun arki painaa päälle?
Meidän parisuhde on käytännössä koko olemassaolonsa ajan ollut pikkulapsiarkea. Ollaan aina ”jouduttu” keksimään, miten kipinöivä parisuhde yhdistetään pikkulapsiarkeen, joten se on meille se normi. Ei me edes tiedetä millaista se voisi olla, kun on vaan kaksi aikuista ja esim. samanlainen elämäntilanne muuten mitä meillä (talous, työt ym) nyt. Me ollaan saavutettu kaikki meidän elämän isot ja hienot asiat yhdessä, siinä pikkulapsiarjen tiimellyksessä. Se on parasta mitä me tiedetään, eikä muuta kaivata. Mä luulen, että meidän kipinä on säilynyt siksi, koska me jutellaan niin paljon ja osoitetaan rakkautta joka päivä, ja otetaan sitä kahdenkeskistä aikaa niin paljon kuin vain saadaan.
Onko kummallakaan ns. salaisia paheita, joista toinen ei tiedä, vaikka muuten tunnette toisenne niin hyvin?
Ei ole, kun ei kummankaan tarvitse salata toiselta mitään.
Onko toistenne tyylit sellaisia, mitkä kaikki natsaa, vai onko toisella paljon vaatteita mistä et pidä? Kysyttekö toistenne mielipidettä pukeutumisessa?
Aika hyvin kaikki natsaa, vaikka molemmilla on myös sellaisia vaatteita, joita toinen ei ekana olisi kaupasta valitsemassa. Enemmän keskitytään kuitenkin kehumaan niitä toistemme kivoja vaatteita, kun valittamaan niistä joista ei niin välitetä. Kysytään me jonkun verran mielipidettäkin, mutta yleensä jos on joku juttu jonka itse haluaa, niin ei siinä tarvitse toiselta kysellä. Tunnetaan myös toistemme maut aika hyvin ja mä uskallan helposti ostaa Otolle vaatteita ilman, että Otto on mukana. Ei ole sattunut hutiostoksia kertaakaan, kun tiedän koon, värimieltymyksen, materiaalit ja lempimerkit. Mä olen kyllä ehkä vähän rohkeampi maultani, että saatan ostaa sellaista, jota Otto ei itse olisi uskaltanut ostaa, mutta sitten kun mä ostan, niin siitä tuleekin hänen lempivaate.
Onko ollut vaikeaa jakaa lastenhoito ja kotityöt tasaisesti?
Kotitöiden jakamisesta mä kirjoitin pitkän postauksen juuri vähän aikaa sitten, mutta ei siis ole ollut hankalaa. Myös lastenhoito meillä on mennyt tosi hyvin, se on aina hoitanut lapsia kotona, kenelle se on ollut järkevämpää taloudellisesti. Esikoisen ja keskimmäisen kanssa mä jäin kotiin ja kuopuksen kanssa Otto oli puoli vuotta vanhempainvapaalla. Silloin kun ollaan molemmat kotona niin kaikki lastenhoito jakautuu tosi tasaisesti.
Sellaiset kysymykset ja vastaukset! Ihan älyttömän suuri kiitos kaikille, jotka lähettivät kysymyksiä. Aika paljon tuli myös sellaisia vinkkipyyntöjä, että miten me neuvottaisiin muita tekemään asia x. Mä jäin miettimään niiden osalta, että otan niitä varmasti toisessa asiayhteydessä esiin, koska nekin oli hurjan mielenkiintoisia, en vaan halunnut venyttää tätä liikaa ja viedä sitä ns. sivuraiteille, kun alkuperäisenä ideana oli tälle julkaisulle nimenomaan meidän oma parisuhde. Mut tosi mielellään kerron myös jotain vinkkejä jos niitä toivotaan.
Mä haastan tähän kaikki muutkin bloggaajat ja muut somevaikuttajat mukaan! Kysykää omilta seuraajiltanne rohkeasti mitä he haluavat tietää teidän parisuhteesta ja valitkaa mahdollisimman erilaisia kyssäreitä mukaan postaukseen, tai missä ikinä niihin vastaattekaan. #suoraapuhettaparisuhteesta
Ihana postaus! Tätä oli niin kiva lukea 😍
Voi kiitos, ihanaa jos tykkäsit <3
Hitsiläinen, mun piti kysyä miten koet muuttuneesi puolisona parisuhteenne aikana, mutta jostain syystä kysymykseni ”nollaantui” useamman kerran ja luovutin 😅
Onpa hyvä kysymys, harmi, että oli teknisiä ongelmia! No ainakin koen, että olen kypsynyt tosi paljon ja tullut itsevarmemmaksi. Ekoina vuosina oltiin molemmat niin nuoria ja epävarmoja vielä. Uskon olevani nykyisin seesteisempi ja ymmärtävämpi ja luulisin, että osaan huomioida toisen tarpeet paremmin. Aluksi myös ehkä läsnä oli vielä sellaista, että jännitti, että jos teen tai sanon jotain väärää, niin tykkääkö toinen musta vielä, kun ei tunnettu niin hyvin. Nykyisin (ja monta vuotta on jo)taas uskaltaa olla just sellainen kuin haluaa ihan jokaisessa tilanteessa. 😀
Täytyy nyt valitettavasti sanoa, että tämä oli harvinaisen tylsä postaus teidän parisuhteesta.
Kun ”kaikki on ihanaa, ei erimielisyyksiä, koskaan ei harmita eikä ärsytä mikään, kukaan tai mikään muukaan”, niin eipä tästä saanut yhtään mitään irti.
Näillä haasteilla ei ehkä kannata lähteä neuvomaan muita parisuhteessa, koska yleisesti ottaen normaalissa parisuhteessa on kaikki hyvin ja silti on paljon asioita jotka voivat ärsyttää. Ja se on ihan täysin normaalia. Ei jokainen kina kotitöistä, lastenhoidosta tai omasta ajasta tarkoita sitä, että heti oltaisiin jakamassa lusikoita ja eroamassa. Ei, se tarkoittaa vain sitä, että uskalletaan näyttää tunteita puolin ja toisin, ja silti parisuhteessa kaikki on hyvin.
Ikävää, jos postaus oli sun mielestä tylsä. Vaikeaa on keksiä draamaa tai riidan aiheita päästäkään sen enempää. Riitelystä olen kyllä kirjoittanut erillisen postauksen, jossa avasin tarkemmin sitä, millaista meidän kinastelu on silloin kun sitä on. Mutta se, että meidän suhteessa on yleensä suht tasaista, ei tarkoita, että mun mielestä siinä olisi jotain väärää, ettei jollain toisella ole samanlaista. Tuossahan sanoin esim. että jos parisuhde tuntuu haastavalta, niin silloin kannattaa tehdä jotain. Mutta siis jos parisuhteessa kinastellaan, niin ei se tarkoita välttämättä, että suhde tuntuisi haastavalta yleisesti. Enkä myöskään ajattele, että jos suhteessa riidellään, niin kaikki ei ole hyvin tai ollaan eroamassa. En mielestäni kirjoittanut tuossa mitään, että ”jos meidän suhteessa riideltäisiin niin sitten kyllä ottaisin eron”, vaan oli ainakin omasta mielestäni hieman vakavampia juttuja siinä. Näihin kysymyksiin vastasin rehellisesti, niin kuin meillä menee asiat. 🙂
Mun täytyy tulla täältä välistä huutelemaan, että olen aivan samoilla linjoilla Iinan kanssa. Me ollaan oltu yhdessä 17 vuotta ja meillä on mielestäni ihanan normaali parisuhde, ilman että juurikaan riidellään. Joten se riitelemättömyyskin voi olla normaalia. Meille se on ainakin normaalia. Tosi epänormaalia olisi, jos yhtäkkiä alettaisiin riitelemään.
Usein multa kysytään, että ettekö te oikeesti riitele. Ei me kyllä riidellä, eikä mikään ärsytäkään toisessa tai toisen tavoissa ja mun mielestä sekin on oikein ok. Silti näytetään tunteet tosi voimakkaasti. Ne positiiviset tunteet vain korostuu, koska negatiivisia tunteita ei juurikaan suhteessa ole. Enkä niitä lähtisi tieten tahtoen peräänkuuluttamaankaan tai ihmettelemään, miksei sellaisia ole. Elämä ei kuitenkaan ole tylsää, vaikka ihanan tasaista onkin 🙂
Oon tän kommentoijan kans aivan samaa mieltä.Tuntui ettet ees vastannut kysymyksiin suoraan,vaan vain pyörittelit kysymyksiä hyvin diplomaattisesti.Mitään suoraa puhetta tässä ei ollut.
Ja jotenkin huvittaa tuo neuvova tyyli kun olette kuitenkin olleet yhdessä ainakaan kahden kesken suhteellisen vähän aikaa.Itse olen ollut miehen kanssa 16v ja silti se osaa ärsyttää ja yllättää.Elämään kuuluu tunteet.
Miten en vastannut suoraan? Mun vastaukset oli paikoitellen ihan todella suoria ja vastasin suoraan sydämestä. Miten olisin voinut suoremmin vastata esim. kysymykseen mitä tekoa en antaisi anteeksi? Elämään kuuluu todellakin tunteet, mutta muistuttaisin, että tunteita on olemassa myös positiivisia. Eihän se tarkoita, että elämästä puuttuisi tunteet, jos elämässä haluaa keskittyä niihin hyviin ja ihaniin tunteisiin eikä erikseen korosta jotain pikkukinasteluita? 😀 En myöskään väittänyt, että meillä olisi pelkkää onnea ja auvoa, vaan kerroin tässä myös haasteista joita meillä on ollut ja miten ollaan niistä selvitty. Hienoa, että te olette olleet pitkään yhdessä, 16 vuotta on hieno saavutus. 🙂
Täytyy yhtyä kahteen edelliseen. Otsikko ei vastaa tekstiä. Mukava postaus, mutta ei suoraa puhetta parisuhteesta. Hienoa, kuinka asiat sujuu, mutta sun pitkäaikaisena lukijanasi teksti ei tarjonnut mitään uutta.
Jollain tavalla itsekin mietin, että jäi tosi mitäänsanomaton olo tästä postauksesta ja tää oli ehkä ensimmäinen postaus, jonka lukemisen jälkeen mietti että mitä tästä opin? En mitään, mutta sitten aloin miettiä omaa parisuhdettani, ollaan oltu miehen kanssa 5,5v yhdessä ja meillä ollut tasan yksi pieni riita. Ei kauheammin negatiivisia tunteita liiku mielessä. Muuten ei ole mitään neuvoa parisuhteelle muuta, kuin että kunnioittakaa toista ja sitä rataa 😀 joten joo, mäkin nähtävästi olisin ihan samanlainen neuvoja, kun sä!
Mun täytyy myös valitettavasti vähän kompata tätä, postaus jäi melko ympäripyöreäksi, eikä vastannut mielestäni otsikon ”Suoraa puhetta parisuhteesta”. Tästä ei saanut mitään irti.
On ihana, kuinka rakastava ja hyvinvoiva parisuhteenne selkeästi on. Lisäksi tykkään blogistasi ja tyylistäsi kirjoittaa. Tähän ehkä olisi kaivannut vähän sellaista samaa tyyliä kuin Erilaiset perheet-postaussarjassa. Että kerrotaan niitä parisuhteen ihania puolia ja voimavaroja, sekä myös niitä haasteita tai kehittämiskohtia. Nyt tämä ”Kaikki on ihanaa” – tyyli tässä aiheyhteydessä (Suoraa puhetta parisuhteesta) ei oikein mielestäni toiminut.
Mutta, tekemällä oppii ja innolla luen jatkossakin kirjoituksiasi, paljon intoa työhösi ja kaikkea hyvää teidän perheelle!
Enja: Mä en vaan tajua sitä, että kun kerroin siinä myös niistä haasteista joita ollaan käyty läpi suhteen aikana ja kerroin esim. mikä toisessa ärsyttää, niin miten en muka kertonut? 😀 Eikö ne asiat vaan jäänyt lukijalle mieleen, kun ympärillä oli paljon muuta positiivista?
Ja sitten taas just erilaisissa perheissä kerrotaan _koko_ perheen elämästä ja haasteista, eikä keskitytä pelkästään parisuhteeseen. Jos munkin elämästä lukee täältä vaikkapa elämäntarina-postauksen, niin sieltä todellakin saa lukea haasteista. Mulla on ollut paljon haasteita elämässä, mutta suurin osa niistä ei vaan liity parisuhteeseen. 🙂
Kiitos kommentista ja asiallisesta sävystä, vaikka kritiikkiä annoitkin! Ja mukavaa kevättä sinne <3 🙂
Kyllä, kerroit että vuodelepoaika oli haastavaa ja että otossa ärsyttää hyvä muisti. Tästä nyt ei vaan valitettavasti saa mitään irti ja niin karua kun se onkin ihmiset eivät halua lukea tälläistä. Tälläisiä perheitä ja parisuhteita joita te ainakin blogissa olette(eli kaikki on ihanaa, arki sujuu helposti ja mukavasti ja ärsytyksen aiheet ja riidat ovat tyyliä kumpi ensin leivälle juusto vai kinkku) on varmaan 1 miljoonassa ja koska samaistuttavuutta ei ole, se ei kiinnosta.
Kirjotit tässä postauksessa että ette ollu lähelläkään toistenne ekat kumppanit, kuitenki muistan 100% varmasti lukeneeni jostain toisesta postauksesta missä kirjotit että et oo seurustellu ikinä ennen ottoa?
Oon kirjoittanut, että en oo seurustellut vakavasti ikinä ennen Ottoa, mut kumppaneita voi kyllä olla vaikka ei vakavasti seurustelisikaan 😀
Nyt on Otolla kyllä hyvän värinen tukka! Käy tosi hyvin.
Samaa mieltä, välitän terkut hänelle <3 Minä vaalensin/värjäsin niin saanko olla vähän ylpeä ? 😀
Otsikko ”Suoraa puhetta parisuhteesta” tuntuu vähän harhaanjohtavalta, sillä omaan korvaani tapasi vastata kysymyksiin on kiertelevä ja vähän ohi aiheen. Tulee vähän sellainen olo, että yrittäisit vastata kaikkeen ”oikein”, jotta kellekään ei tule paha mieli, välittämättä siitä mitä oikeasti sisimmissäsi tunnet ja ajattelet. Huom tämä on vain yksi näkökulma, ei ole tarkoitus loukata tai arvostella. Ymmärrän toki, että et halua tuoda julkisesti esille kaikkea, mutta siinä otsikointi ja lukijan odotukset tekstistä menee tällä kertaa pieleen. Muuten tykkään tosi paljon sun blogista, välillä jää kaipaamaan tietynlaista rehellisyyttä ja avoimuutta.
Mulle tätä on vähän vaikea käsittää itse. Miten tästä puuttuu rehellisyys ja avoimuus, jos olen kertonut just niin kuin asiat on? Enkä näe tässä myöskään mitään neuvovaa tyyliä, koska mähän jätin tästä kaikki sellaiset kysymykset pois, jossa nimenomaan pyydettiin neuvoja toisille? Tässä puhun nimenomaan meistä, en kenestäkään muusta. Se, että en kerro vaikka että me harrastetaan 3 kertaa viikossa seksiä, on myös rehellisyyttä, koska ei meillä ole mitään x määrää viikossa tai kuukaudessa, vaan se vaihtelee. Sen kerron rehellisesti tuossa. Kirjoitan haasteista joita meillä on ollut ja kirjoitan asioista, joita en voisi antaa toiselle anteeksi. Mä en jotenkin vaan tajua, että miksi aina kun ei ole negatiivista vuodatusta, teksti on epäaitoa eikä avointa :O huom. tämä ei koske vain tätä aihetta vaan kasvatusta, ystäviä, omaa aikaa, perhevapaita, ihan mitä vaan. Aina, jos kirjoittaa siitä, että asiat on hyvin, se tulkitaan niin, että ei olla rehellisiä tai avoimia. Se mua hämmentää. Ihanko tosissaan ihmiset ajattelee, että ei ole mahdollista, että parisuhde olisi tasapainoinen, avoin ja hyvinvoiva jos ei kirjoita riitelystä? Ihanko tosissaan ihmiset ajattelee, että jos omassa parisuhteessa riidellään, niin kaikilla muillakin on pakko olla sellaista, tai muuten ne valehtelee? 😀 Tämä jaksaa ihmetyttää mua vuodesta toiseen.
Mielestäni negatiivisella vuodatuksella, realististisella puhumisella ja ylioptimistisella asenteella on suuret erot. Realistisuus ja elämän ”negatiivisista” asioista puhuminen eivät mielestäni poissulje positiivisuutta ja optimismia, toisin kun tunnut ajattelevan.
Salli, mistä sinulle on jäänyt tällainen käsitys, että ajattelisin näin? Olen kuitenkin kirjoittanut täällä kaikista elämässä kohtaamistani suurista haasteista, kuten esimerkiksi äitini aivoinfarktista, masentuneen läheisenä olemisesta, omista rankoista teinivuosistani, super rankasta vauvavuodesta keskimmäisen aikana yms.? Mulla on ollut kyllä elämässä haasteita, ne eivät vaan liity parisuhteeseen millään tavalla. Ja kaikista näistä haasteista huolimatta olen positivinen ja optimistinen, enkä todella usko, että ne olisivat toisensa poissulkevia asioita.
Mielikuva tulee varmaankin tyylistäsi (mielestäni) ylikorostaa asioiden hyviä puolia. Siinähän ei sinäänsä ole yhtään mitään väärää, mutta silloin kun puhutaan mihin tahansa asiaan liittyvistä vaikeuksista tai ongelmista (tässä tapauksessa rehellistä puhetta parisuhteesta) jatkuva positiivisten puolien esiintuominen tuntuu lähinnä vähättelyltä ja siltä, että et halua nähdä asioiden kaikkia puolia. Se, että puhuu asioista (myös mm kärjistettynä negatiivisesti valittaen) ei tarkoita, etteikö voisi olla positiivinen. Kaikille eri tunteille on paikkansa ja aikansa ja mielestäni on hyvä tuoda asioiden kaikki vaikeimmatkin puolet esille, sillä elämä ei ole aina vaan ihanaa ja positiivista, vaikka olisi kuinka ”hyvä” asenne. Tarkoitukseni on vain tuoda eri näkökulmaa esille, hieman ehkä provosoiduin tyylistäsi vastata kritiikkiin.
Ehkä lukijoita vain ärsyttää se miten ainakin tämän vuoden puolella blogissa on tuntunut olevan vain ja ainoastaan parisuhdettanne ja perhe-elämäänne hehkuttavaa postausta.Se on ollut aikalailla kaikissa postauksissa esillä miten hyvin teillä menee.Mikä sinänsä on hyvä teille,mutta nämä hehkutukset miten kaikki on ihan parasta ja ihanaa aina,alkaa jo tursuta korvista,suoraan sanottuna.Välillä ihan jotain muuta aihetta!
Aijaa, onpa jännä. Musta taas on tuntunut, että olen ottanut kantaa ja kirjoittanut ihan muista aiheista kuin omasta perheestä tai parisuhteesta enemmän kuin moneen vuoteen. Oletko tsekannut esim. 10 suoraa kysymystä rahasta-postauksen, Ihanat erilaiset perheet -sarjan, kiitos päiväkotien henkilökunnalle -postauksen, mun opiskelusuunnitelmat, tulevat kotihaaveet, tai sen miksi kävin tänä keväänä magneettikuvauksessa? Jos meidän perhe kyllästyttää, niin kannattaa suosiolla skipata nämä meitä koskevat postaukset vähäksi aikaa! 🙂
Ah ihanaa! Siis musta on ihan mahtavaa et kun puhut rehellisesti, puhut oikeesti rehellisesti. Ja siis mahtavaa, etät on oikeasti perheitä, joiden mielestä parisuhde ja lapsiperhearki ei oo vaan paskaa, kurjaa, kiireistä, riitelyä, ärdyyntymistä ja loppuunpalamista. Tuot musta hyvin esiin sen, että kaikesta selviää, teidän keskimmäisellä on ollut käsi kipsissä, mutta ette jää voivottelemaan siihen. Ja miks pitäis jäädä.
Odotan itse kaksosia ja kaikki tiputtaa maanpinnalle et kaikki tukee olemaan kamalaa, stressaavaa, hermostuttavaa, parisuhteen saa unohtaa seuraavaks 2 vuodeks, omaa aikaa et tuu saamaan. Ja siis miksi näin, onko lapsiperhearki oikeesti niin kamalaa, miksi niitä lapsia sitten halutaan? Haluan uskoa, että avoimella keskustelulla saadaan muokattua sellanen arki, mikä me just miehen kanssa halutaan.
Ja en siis usko, että valehtelet teidän arjesta, vaan musta on ihana uskoa, että lapsiperhearjessa voi olla myös ihanaa. Kaiken ei tarvi olla suorittamista. Kiitos iina, kun jaksat alvariinsa puhua näistä asioista, vaikka kommenteissa odotetaanki negatiivisuuden ryöppyä. (miksi sellaset muuten edes seuraa, jos ne haluaa nähdä arjessa rämpimistä, kun ei teillä rämmitä)
Mulle tuli kans ihan sama fiilis vastauksia lukiessa, että vastaukset tuntui olevan ”oikean” tyylisiä ja neutraaleja, vaikka otsikko antaa ymmärtää muuta. Tavallaan odotin enemmän postauksen sisällöltä, esim. erilaisia näkökulmia, mielipiteitä tai enemmän ”vain iina & otto-juttuja” jonka myötä olisi hieman tutustunut teihin pariskuntana näin lukijana 🙂
Saat olla ylpeä 👍🏻 millä värillä sait noin kivan? Olin ihan varma et kampaajalla tehty.
Voi kiitos <3 Blondasin Schwarzskopfin kaikkein vaalentavimmalla (onks se L1++) ja sitten värjättiin saman merkin Live Color XXL vaalentavalla ja värjäävällä olikohan se joku pearl, sellanen metallinen ihan vähän vaaleanpunertava väri, joka myös vaalentaa viel 4 astetta. 😀 yritin ettiä sitä nimeä googlesta äsken mut en vaan löytänyt, mut ostettiin siis ihan jostain Prismasta tyyliin.
Kiva postaus, mutta tätä minäkin halusin sanoa, että ihan mahtava toi Oton tukka. Ja käsittämättömän luonnollisen näköinen vaalennuksen määrään verraten. Todella kaunis väri.
Ei hemmetti…. Kirjoitin taas pitkän tekstin ja sit vahingossa painoin ”edellinen sivu” ja se meni siinä 🤦♀️😂 yritetään uudestaan.
Siis. Keskityin näissä kuvissa vain nyt Ottoon😂 tuli vaan tunne että kuinka onnekkaita te tytöt olette kun teillä on tommonen isi ja puoliso❤️ otto näyttää niin rakastavalta ja hyvältä mieheltä mitä voi olla ja sitä/teitä on niin ilo katsella❤️ laitoin sulle ig:ssä viestiä kuinka näin teidät liikennevaloissa autossa 🙈 tuli siinäkin tunne että aww, siinä toinen tekee toisen onnelliseksi ottamalla autosta kuvaa❤️ niin pieniä mutta suuria juttuja. Okei. Kuulostan iha hullulta mut ehkä oon 😂 sitä vaan toivoo, että itsekin löytää yhtä rakastavan kumppanin ja (toivottavasti) lasten isin❤️ ihana otto ja iina ❤️😍
Olipa kiva juttu. Jäi hyvä mieli ja ihanaa, miten onnellisia olette. Erityisesti kolahti kohta ”Mä en jaksaisi jos me EI oltaisi yhdessä”. Se oli jotenkin kauniisti sanottu. Itsekin ajattelen samoin miestäni kohtaan, että onneksi saan katsella samaa naamaa vuodesta toiseen 😀
Luulen, että vaikutelma kiertelevästä, neuvovasta tyylistä on kommentoijille tullut ensimmäisestä kysymyksestä. Minusta se on ainoa kysymys, jossa et kertonut henkilökohtaisia kokemuksia, vaan vastaus tuntui kyllä minustakin yleisluontoiselta ja neuvovalta. Muuten postauksessa vastasit mielestäni paremmin omasta kokemuksesta 🙂
Mistä toi oton paita on, saako enää!!
Toisaalta tää oli ihan kiva postaus, mutta jotenki ei kyllä vastannut ”lupausta”. Jäi selllainen olo, että vastaukset oli melko ympäripyöreitä ja sellaisia politikkomaisia. Voi olla, et tällaista kuvaa loi se, että kirjoitustyyli oli välillä sellainen yleistävä eikä esim. Me/minä muodossa. En tiiä.. 😀
Musta ois kiva kuulla miten kolmen lapsen vanhemmuus on muuttanut teitä, esim millaisissa asioissa on tullut varmuutta, ootteko jotenki rennompia kuin ennen, naurattaako jotlut ajattelutyylit tai toimintatavat esim Tiaran vauva-ajoilta nykyään? Ois kiva lukea teidän kummankin mietteitä, mut ymmärrän et se voi olla vaikeaa toteuttaa koulukiireiden yms vuoksi
Noissa kommenteissa avasit hyvin kyllä lisää tätä postausta, että joihinkin kysymyksiin ei vain ole täysin ”oikeaa vastausta”. Ehkä ihmiset odotti jotain likaisia paljastuksia 😀
Musta on ihanaa että joillain menee noin hyvin vielä monen vuoden jälkeen! Ei siinä kai tarvita kun molemmin puolinen halu ja kunnioitus toista kohtaan.
Ehkä vähän kuitenkin tulee sellainen fiilis, että suurimman osan on varmasti vaikeaa samaistua tähän. Uskon että hyvin monella voi olla hyvä suhde vaikka siinäkin olisikin haasteita, koska sitä elämä on. Itse koen myös tärkeäksi, että suhteessa voi myös näyttää huonotkin puolet ja tunteet. Saa suuttua, saa korottaa ääntäkin ja saa ilmaista vapaasti mitä mieltä on. En siis usko etteikö teilläkin näin olisi mutta riitoja ei mielestäni ainakaan tarvitse pelätä! En usko, että ihmiset haluavat kuulla pelkkää negatiivista vuodatusta mutta varmasti antaa enemmän aitouden tunnetta mikäli joukossa on myös sitä , mikä ei aina toimi niin hyvin. Toisaalta uskon että teidän kohdalla tähän vaikuttaa eniten sinun asenteesi, haluat vain nähdä enemmän hyvää kuin huonoa ja silloin jo näkökulma on erilainen.
Olen tästä samaa mieltä. Luulen, että tuo samaistumisjuttu on se mikä ihmisiä ehkä hämmentää. Noin pitkään yhdessä olevat (ainakin nuorena yhteen menneet) muuttuvat usein oleellisesti ihmisinä, kasvavat ja sitä myötä tulee olemaan identiteettikriisejä, itsenäistymistä ja muita kriisejä, jotka voivat ainakin hetkellisesti olla haasteellisia parisuhteissa, varsinkin jos kasvetaan hetkeksi erilleen. Uskoisin, että suurimmalla osalla ihmisistä on näin, eli ne haasteet tulevat usein itsestä, ei ulkoisista asioista kuten teillä näyttää olevan ja tästä syystä ehkä haasteiden kuvailusta tulee joillekin kommentoijille ”pinnallinen” olo, vaikka se ei tietenkään niin ole, haasteet kun on haasteita. Luulen, että lapset ovat teidät hioneet yhteen niin alusta asti, että kenties tämänkaltaista suurta kriiseilyä itsestä ei ole vielä ehtinyt syntymään (jos on syntyäkseen edes:), tulee kuva, että olette tavallaan kasvaneet yksiköksi, ette kahdeksi yksilöksi (vaikka tietysti siis olette yksilöitä, tarkoitan tämän kärjistäen enkä mitenkään pahasti). Minusta on aivan ihanaa, että teillä menee niin hyvin ja hoidatte perhehommat nuoresta iästä huolimatta esimerkillisesti! Positiivinen asenne on elämässä tärkeää, ihanaa että korostat myös sitä 🙂 Kaikkea hyvää ja pahoittelut jos spekulaatio ei osunut oikeaan, kunhan pohdiskelin!
Samaa mieltä ku monet muut, oli aika tylsä ja yllätyksetön teksti. Ei tarjonnut mitään uutta. Ja miten muka koskaan ei ole mitään hankalaa parisuhteessa tai ärsyttävää toisessa. Minä keksin jokaisesta läheisestä ja puolisosta useammankin ärsyttävän piirteen ja tiedän että heidän mielestä niitä on myös minussa. Ja välillä on elämässä ja ihmissuhteissa hankalaa, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Kyllä parisuhde voi olla hyvä, vaikka välillä on hankalaa esim. itsellä etäsuhde tuo välillä haastetta, mut ei meillä silti huonosti mene.
Musta tää oli ihana postaus,mun mielestä on ihanaa että teillä menee noin hyvin 🙂 Harmi että tosiaan moni näyttää ottavan sen juurikin niin sitte että ei ole vastattu aidosti yms.
Oma puolisoni ollut pahasti sairas monta vuotta ja se syö omaa jaksamista ja välillä on vaikeaa olla positiivinen niin silloin on mukava tulla tänne ja lukea sun positiivisia postauksia ja hakea niistä inspiraatiota olla itsekin positiivisempi! 🙂
Tässä postauksessa oli monta hyvää asiaa parisuhteen ylläpitämiseksi, ja tottahan se on että jos parisuhteessa jokin asia hiertää niin siitä kuuluu keskustella. Uskon teitä seuranneena että teillä varmasti on tuollainen parisuhde minkä tuot esille, ja teillä varmasti luonteet kohtaa hyvin yhteen, saan sellaisen vaikutelman ettette kumpikaan taida olla kovin temperamenttisia vaan yleisesti suhteellisen rauhallisia luonteita. Kuitenkin sain sellaisen yleisen kuvan tästä postauksesta että vaikeudet suhteessa olisi sellaisia asioita mitkä pitäisi hälyttää suhteen tilasta, tai riitely tai erimielisyydet suhteessa ei olisi normaalia. Vaikka parisuhteessa ollaan, ei toisen ihmisen tarvitse miellyttää toista 110%, riittää että siinä on vilpitön rakkaus mukana vaikka toisen joku tapa ärsyttäisi, ei siinä ole mitään väärää. Tai jos toinen haluaa syödä salaa suklaata autossa kauppamatkalla, ei se ole toiselta tiedon pimittämistä tai salaisuuksia suhteessa. Omassa parisuhteessa on rakastettu täysiä ja riidelty täysiä. Ja kyllä meillä riidellään kova äänisesti, ja olemme dramaattisesti lähteneet ovet paukkuen ulos ottamaan happea. Sen jälkeen asiat ovat selvitetty. Läheskään aina emme ole samaa mieltä asioista lopuksikaan, mutta osaamme elää niiden kanssa ilman että ne otetaan jokaisessa riidassa esille. Silti koen että parisuhteemme on rakastava ja intohimoinen vaikka meillä ei ole helppoa ollut ja todellakin töitä rakkauden eteen on saatu tehdä, ei rakkaus ole ollut aina helppo valinta. Parisuhde lapsiperheen arjessa on joskus raastavaa ja olen miettinyt olisiko helpompi erota, varmasti myös toinen pyöritellyt niissä synkimpinä hetkinä samoja tunteita. Emme kuitenkaan ole eronneet koska tahtoa yhdessä olemiseen on, ja bile-dania lainaten rakkaus on päätös.
Kamalan pitkä vuodatus tuli, enkä halua arvostella teidän suhdetta. Koen kuitenkin että halusin tuoda erilaisen näkökulman tähän parisuhde keskusteluun koska enemmän ystäväpiirissäni on räiskyvää parisuhdetta kuin tasaista parisuhdetta, varsinkin lapsiperhe arjessa. Ja tietysti se, etten koe meidän eri mielisyyksiä tai eroja ihmisenä negatiivisena puolena vaan voimavarana.
Jännä lukee näitä kommentteja koska itse tekstin luettuani ajattelin että olit hienosti osannut kirjoittaa avoimesti kuitenkaan liikaa paljastamatta:D Ihmisten pitäs myös muistaa että esim riitely on paljon kiinni ihmisen luenteesta: jotkut riitetelee/kinastelee päivittäin pitämättä sitä juuri minään kun toisille pienikin riita tuntuu tosi pahalta. Oon vierestä usein kuunnellu kavereiden tai pariskuntien juttelua ja itestäni se on kuulostanut kauheelta riitelyltä ja he eivät ole kokeneet asiaa mitenkään negatiivisena 😀
Voin samaistua tohon fiilikseen, että ihmiset oikein odottaa sitä draamaa, riitelyä ja vaikeuksia. Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä useampi vuosi ja nykyään myös naimisissakin. Alkuun kun alettiin seurustelemaan, ihmisten yleisin kysymys oli ”no miten teillä menee, onko tullut riitoja?” Ja kun aina kerta toisensa jälkeen vastasin, että eipä oikeastaan riidellä eikä ole sellaisia asioita joista tarvitsisi riidellä, vaan ollaan monessa asiassa samaa mieltä ja arvot ovat samanlaiset, niin vastaus oli: odotappa vaan kun tulee vuosi täyteen, tai kun tulee 2 tai 3 tai 4 jne… aina ennustettiin varmaa kriisiä ja kyllä ne kriisit kuuluu asiaan. Tottakai näihin vuosiin on mahtunut nälkäkiukut ja pienet kinat ovat kuuluneet meidänkin arkeen, mutta mitään syytä isommalle draamalle tai kriisille ei ole ollut, vaikka ollaan käyty läpi mm. pitkä sairastelujakso leikkauksineen ja sairalassaoloaikoineen, tämän takia myös pitkä seksittömyys suhteessamme, ja aina ollaan voitu keskustella asioista avoimesti ja ymmärretään toisiamme. Mielestäni avoimuus ja hybä kommunikointi suhteessa kuin suhteessa ovat aina se avain asia ja niillä pääsee pitkälle. Ihmetyttää sellainen ajatustapa, ettei parisuhde voi olla oikeanlainen tai hyvä, jos ei ole ikinä ollut mitään kriisiä ja pahoja riitoja. On tosi surullista, että ihmisten mielestä normaaliin parisuhteeseen kuuluvat isot riidat ja elämän kriisit. Hyvä suhde voi olla ilman niitäkin, jos on opittu puhumaan ja ”selvittämään” asiat ennen kuin ne edes vaativat selvitystä. Tietenkin jokainen suhde on erilainen ja riippuu millaisia elämänvaiheita on käyty läpi tai onko tulevaisuuden toiveet olleet erilaisia ja onko millaista kasvutarinaa taustalla, mutta mun mielestä sen ei pitäisi olla oletus, että ne riidat ja kriisit kuuluvat kaikkiin suhteisiin. En tiedä mitä tulevaisuus tuo meille tullessaan, ja kun ollaan oltu yhdessä monia kymmeniä vuosia niin onko tilanteemme erilainen kun nyt, mutta uskon, että hyvällä kommunikoinnilla ja avoimuudella selvitään jo pitkälle. Jos niitä haasteita on tullakseen niin silloin käsitellään ne siinä hetkessä ja samalla tyylillä kun tähänkin asti arkisemmatkin asiat.
Ihana postaus, lisää tällaisia. Mun mielestä tää oli just sun omalla tyylillä kirjoitettu. 🙂
Mun mielestä tää oli ihana postaus! <3 Minä ja mun mies ollaan oltu viitisen vuotta yhdessä ja voin jotenkin samaistua sun ajatuksiin. Kun on löytänyt sielunkumppanin, niin se yhteys mikä siinä välillä on on jotain uskomatonta. Kun voi keskustella vaikeistakin aiheista täysin avoimesti ilman riitoja <3 Sitä tuskin ulkopuoliset ymmärtää vaikka kuinka selittäisi. P.S! Oon jo pidemmän aikaa lukenut sun blogia, mutta vasta tänään ekan kerran päädyin sun youtube-kanavalle! Ja voi mikä päivänpiristys, katoin heti monta videota! 🙂
Heippa!
Tämä kommentti ei nyt liity mitenkään edelliseen postauksen, vaan on vain juttutoive.
Itselläni on myös kolme tyttöä, 8, 6 ja myös helmikuussa syntynyt 2 vuotias joten aika samoissa mennään! 🙂
Toivoisinkin postausta taaperon kuivaksiopettelusta! Onko teillä aloitettu pottailut vai joko ollaan jo opittu kuivaksi? Päiväkuivaksi, kokonaan kuivaksi vai onko käytössä yövaippa? Tämä on kuitenkin iso askel taaperon elämässä ja täällä eletään ihan samaa ikää joten kiinnostaa kyllä! Kiitos ❤️
Halusin kommentoida, koska sait niin paljon kritiikkiä tästä! Mä uskon sun blogia lukeneena, että olit rehellinen ja teillä on just noin seesteistä, kun kerrot! Komppaan joitakin edellisiä, monen voi olla vaikea samaistua tähän ja siksi ehkä tuntuu epäuskottavalta. Se, mitä teillä on, on aika harvinaista onnea. Monet parit riitelee ja on haasteita, vaikka parisuhde voisikin hyvin. Mutta mä uskon tän olevan paljolti luonnekysymys. Teidän luonteet ovat rauhallisiaja sopivat yhteen niin hyvin, ettei kinaa tule. Eikä tämä tarkoita, ettei teillä aidot tunteet näkyis. Lisäksi olet sen verran aurinkoinen ja optimistinen, että sekin tuo seesteisyyttä elämäänne.
Halusin vain sanoa, että olet todella onnekas parisuhteestasi ja oletkin siitä varmasti kiitollinen. Ei kaikki löydä elämässään samanlaista onnea 🙂
Kierteleväsävy kirjoitukseen tuli tosiaan ehkä kirjoitustyylistä, jossa jotenkin puhuit yleiseen sävyyn vaikka varmaan puhuitkin teistä 🙂
Paljon hyvää elämäänne jatkossakin!
Heippa! Hassua lukea näitä kommentteja siitä kuinka tämä tekstisi on koettu tylsäksi tai jopa epärehelliseksi kiertelyksi, kun itse koin taas tekstin todella hyväksi. Ehkä siksi, että teidän parisuhde on hyvin samanlainen kuin omani. Me ollaan oltu mieheni kanssa 17vuotta yhdessä, yli puolet elämästämme ollaan siis yhdessä elämää katseltu ja voin samaistua tähän tekstiin tosi hyvin. Meillä ei tosin ole lapsia eikä sellaista ole suunnitelmissakaan, mutta ajatuksesi parisuhteesta allekirjoitan täysin. Pohdintasi pettämisestä, käsiksi käymisestä ja toiseen ihastumisesta/rakastumisesta on kuin omasta kynästäni. Tykkäsin siis kovasti tekstistäsi. Ja palaan blogisi äärellä vuodesta toiseen vaikka elämäntilanteemme onkin siinä suhteessa hyvin erilaista että itse en halua lapsiperhearkea vaikka lapsista pidänkin ja heidän kanssaan työskentelenkin, mutta sinun asenteesi ja lämpöinen suhtautuminen elämään on se jonka vuoksi viihdyn blogisi äärellä. Olet kokenut elämässäsi rankkoja asioita ja ehkä juuri siksi osaat nauttia niistä pienistä onnen hetkistä niin valtavasti. Itsekin olen kokenut aika kipeitä juttuja joiden äärellä on oikeasti saanut pysähtyä ja miettiä, että annanko tämän asian murtaa minut vai jatkanko matkaa ottamalla tästä oppia ja yritän kaiken synkkyyden keskellä nähdä elämässä enemmän valoa ja se valon näkeminen myös kipeissä kohdissa on se jonka avulla itse jaksan. Kiitos siis sinulle ihanasta blogista, vaikutat aivan mielettömän upealta naiselta. Kaikkea hyvää sinulle, Otolle ja teidän lapsille 🙂 !!
Moi Iina! Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Oli kiva lukea vastauksesi, mutta otsikointi johti ainakin minua pahasti harhaan, harmi.
Kun luvataan suoraa puhetta, silloin odotan suoria vastauksia. Esimerkiksi kysymykseen ”Kuinka usein harrastatte seksiä nyt kun teillä on lapsia?” odotin vastausta lukumäärä per viikko tai kuukausi. Mielestäni tällaisista aiheista ei ole pakko kirjoittaa, mutta jos lupaa suoraa puhetta, niin ainakin minä lukijana silloin odotan, että kaartelut ja pyöristykset on jätetty pois.
Juuri tätä jäin itsekin miettimään. Teksti oli varmasti rehellistä ja Iinan ja Oton parisuhdetta kuvavaa, mutta paikoin vastaukset OLIVAT liian yleisluonteisia, ja niistä puuttui räväkkyys ja täsmällisyys, mitä otsikko taas antoi odottaa. Esim. Varmasti joka parisuhteessa seksin kertamäärät per viikko vaihtelee, mutta suorempaa olisi ollut vastata vaikka 3-7 kertaa viikossa, tai vastaavaa, kuin tämän tekstin yleinen pyörittely, koska suoraa vastausta lukijat odottivat.
Ympäripyöreään kysymykseen voi mielestäni antaa yhtä ympäripyöreän vastauksen. Seksillä varmaan tarkoitetaan tässä yhdyntää, vaikka eipä sitä ilmeisesti oltu eroteltu kysymyksessä. Mites muu seksuaalisuuteen ja siten myös seksiin kuuluva läheisyys: suudelmat, kosketukset, silitykset, hyväilyt, halaukset, puhumattakaan sitten esimerkiksi oraaliseksistä yms.
Mietin vain että ihanko oikeasti ihmiset haluavat kuulla jotain keski-arvoa näistä kaikista? Mä en pystyisi sanomaan mitään keskiarvoa kaikelle tälle omalla kohdallani ja luulen kaikkien ymmärtävän, ettei esimerkiksi yhdyntöjen määrä ole vakio. Toki ihmisiä ja haluja on erilaisia ja jostain sanonta nuha lähtee nussimalla kumpuaa… Toki tässä I & O olisivat päässeet helpommalla kun heittäisi jonkin luvun hatusta ja antaa ymmärtää, että vaikka ripuli ja vatsatauti olisi viisi viikkoa putkeen joka päivä töötätään.
Iltapäivälehtien kääk-juorut ovat asioita erikseen ja sitä tämä blogi ei mielestäni edusta.
Komppaan täysin tätä kommenttia! 🙂
Moi Iina!
Kiitos ensinnäkin siitä, että jaksat kirjoittaa blogiasi, luen sitä lähes päivittäin! Teksteistäsi paistaa läpi myönteinen elämänasenteesi ja valovoimainen luonteesi ja tiedän sen olevan aitoa.
Perhettänne on ihana seurata ja näytätte todellakin olevanne onnellisia Oton kanssa. Silti minunkin täytyy ikävä kyllä sanoa, että tämän postauksen otsikko oli harhaanjohtava, vaikka varmasti rehellinen olitkin tuntemuksissasi. Mieleeni tuli hieman clikki-otsikko, jonka sisältö ei kuitenkaan vastannut otsikkoa. 😀
Mutta asiasta toiseen, kiinnostaisko sua tehdä postaus suhteetasi omaan vartaloon? Odotan itse parhaillaan ensimmäistä lasta ja kehon muutokset mietityttävät kovasti. Haluaisinki kuulla sinun ajatuksiasi siitä, miten raskaudet ovat muuttaneet vartaloasi ja miten olet sen ottanut vastaan? Onko raskauksien välillä ollut eroja, oliko esimerkiksi ensimmäinen raskauden myötä tulleet muutokset vaikeampi hyväksyä kuin myöhempien raskauksien? Oletko osannut rakastaa vartaloasi aina vai onko se voimistunut iän ja äidiksi tulon myötä? Yms. Kiitos! 🙂
Mä olen kokenut varsin raskaaksi sen, että oman mieheni lapsuuden perhe on TODELLA raskas soutuista porukkaa, kaikki asiat kerrotaan raskaasti negatiivisella tavalla ja liioitellen negatiivisia asioita.
Olin kerran mieheni isän auton kyydissä (olin hänen kanssaan kaksistaan) ja yksissä liikennevaloissa kävi läheltä piti tilanne, melkein kolari. Sitten myöhemmin, mä kerroin suht neutraalisti muille miten tilanteessa kävi ja samoin myös mieheni isä. Mies oli kummissaan, että olitteko varmasti samassa autossa? Mut piti kuitenkin mun kertomusta realistisempana…
Joten ihmisissä on todella paljon eroja, toiset jaksaa revitellä kaikista pikkujutuista mega negatiivisuus härdellit, toiset ei edes jaksa kiinnostua pienistä negatiivisuuksista ja huomaavat aidon oikeasti vain positiiviset asiat. Omaan katsantokantaan nuo negatiivisuus ihmiset on kyllä raskaita ja rasittavia ihmisiä. Oma mieskin on reilu 15 vuoden aikana oppinut huomaamaan elämän hyvät puolet.
Heippa! Täällä yksi blogiasi vuodesta 2011 lueskellut ja nyt ensimmäistä kertaa sanaisen arkkunsa avaava lukija. Mulla itselläni ei ole lapsia ja vähän kammoksunkin ajatusta niiden hankkimisesta tulevaisuudessa, koska lähipiiristäni/mediasta noin yleensäkään en ole saanut kovin positiivista kuvaa lapsiperhearjesta. Mutta sun blogi on tähän ihana positiivinen poikkeus, joka oikeesti luo mullekin uskoa, että lapsiperhearkikin voi olla sitä hyvää elämää 🙂 Musta on myös aika hassua, että ajattelevatko ihmiset tosiaan, että parisuhteessa täytyisi riidellä kauheasti tai olisi oltava joku kauhea lista asioista, jotka toisessa osapuolessa ärsyttävät. Ja tosiaan ihmetyttää myös tämän postauksen kritiikki, sillä kyllähän sä kerroit nämä asiat. Niitä nyt vaan ei ollut sellaista kilometrin mittaista listaa, mutta miksi pitäiskään olla? Me ei myöskään puolison kanssa riidellä juuri ikinä mistään. Tietysti välillä tulee jotain pientä kinaa, kun jompi kumpi on väsynyt tms. mutta mitään varsinaisia riitoja meillä ei juurikaan ole. En tiedä, mikä tämä mun jutun suurin pointti oli, mutta sulla on joka tapauksessa mahtavan positiivinen elämänasenne, joka antaa muillekin suurta voimaa. Pidä siitä kiinni, vaikka kaikki ihmiset ei aina tollasta positiivisuutta ymmärräkään 🙂
Käsitin, että kysymykset ovat itsesi suuremmasta joukosta valitsemia. Moneen kysymykseen olisi voinut vastat hyvinkin lyhyesti, vaikka vain kyllä tai ei.
Ehkä tekstin ympäripyöreä vaikutelma tuli juuri tästä, ettei aina vastauksen luettuaankaan ollut ihan varma, oliko vastaus kysymykseen lopulta myöntävä vai kieltävä. Eikä siinä mitään, pohdinnatkin ovat ihan kivoja, mutta suora puhe on suoraa puhetta, ei pohdintaa asioiden eri puolista.
On mielestäni enemmän kuin ok, jos ei julkisesti tahdo avata seksielämäänsä. Silloin ei vain ehkä kannata valita juuri sellaisia kysymyksiä vastattaviksi.
Elämä onnelliseksi kokemassaan parisuhteessa ei ole millään tavalla, tietystiään, väärin. Sitä tuskin kukaan tahtoi tässä kommenttikentässäkään kritisoida. On hienoa, että jaksat kiinnittää huomiota niihin asioihin, jotka ovat ympärilläsi hyvin.
Tekstiäsi ja näitö kommentteja lukiessa mietin myls sitä, ajatelemmeko me ihmiset vain eri tavalla siitä, miten ”ärsyttävä asia” lopulta määritellään. Voisin sanoa, että minua ärsyttää, kun mies riisuu likaiset sukat sohvalle käydessään ja unohtaa ne sitten siihen sohvan viereen lattialle. Ärsyttää myös, ettei meidän perheessä syödä margariinia rasiasta siististi päädystä toiseen etenemälllä, vaan niin mies kuin lapsetkin tykkäävät aloittaa keskeltä ja edetä kohti reunoja.
Kaikki ymmärtävät, ettei yllä olevat esimerkit ole mitään perisuhteen kompastuskiviä, vaan puhtaasti niitä arjen ärsytyksiä.
Ne eivät ole valetta, mutta eivät toisaalta myöskään kovin syvällisiä faktoja parisuhteestani.
Mäki haluun kommentoida koska tästä postauksesta tuli nyt vähän turhasta iso haloo täällä kommenttiboksin puolella. Mä luen Iina sun blogia just sun positiivisen elämänasenteen ja kirjotustyylin takia. Musta se erottaa sut suurimmasta osasta suomalaisista bloggaajista ja se on puhtaasti inspiroivaa. Harmi, että ihmiset tuntuu provosoituvan siitä niin paljon. Sulla on tosi selkeesti oma tapa tehdä tätä työtä ja elää sun elämää ja kuten sanoin niin se antaa mulle lukijana tosi paljon. Ihmiset tuntuu kans unohtavan, että suoraa puhetta ei tarkota sitä että oot velvoitettu avaamaan täällä kaiken tuhansien ihmisten silmien edessä – vaikka suoraan puhutaankin niin silti aina sulla on se valinta että kuinka paljon haluat jakaa ja mistä asioista kirjoittaa. En usko, että kovin moni muu haluaisi nimellään julkaista esimerkiksi niitä seksikertojen tarkkoja määriä vaikka aiheesta pitäisikin puhua enemmän. Pointtina on, että sä teet sun duunin älyttömän hyvin, sun blogia on ilo seurata vaikka sun ja mun elämäntilanne onkin täysin eri. Toivottavasti ehit käyttää muutaman sekuntin tän kommentin lukemiseen. Hyvää kevättä ja kesää teille <3
Kannattaako aivan koko oma ja perheenne yksityisyys myydä täällä blogissa, että saat tänne lukijoita ja mainostajia? Elämässä voi tulla vielä sinulle sellainen vaihe, että se syvästi kaduttaa.
Jotenkin tulee melko ristiriitainen olo siitä, että moni antaa kritiikkiä siitä, että en kerro tarpeeksi, mutta sinä huolestut siitä, että kerron liikaa 😀 Mulla on hyvin selvät rajat ja vaikka sinusta voi nyt tuntua siltä, että kerron hurjasti, niin loppupeleissä sinä et kuitenkaan tiedä juuri mitään siitä ihan meidän tavallisesta arjesta ja elämästä tämän blogin perusteella. Ja se on hyvä niin.
Minusta on hyvin ristiriitaista, että kerrot nyt rankasta vauvavuodesta keskimmäisen kanssa ja miten silloin nukuitte ”20 min pätkissä”, mutta siihen aikaan kun tämä oli meneillään, asiasta ei mainittu sanallakaan täällä. Kaikki vaikutti ulospäin olevan oikein hyvin eikä mistään haasteista ollut tietoakaan. Eli ei tämänkään postauksen taustoista tiedä, että mikä kriisi siellä tosiasiassa saattaa kyteä parhaillaan. 🙁
Kuten sanoit loppupeleissä kukaan ei tiedä teidän arjesta ja sen sisällöstä. Tämä blogihan on vain se ”julkisivu”, jollaisena haluat perheesi ulospäin näyttää.
Oon tykännyt sun blogista, mutta jotenkin tämä alkaa hiipua. 🙁
Olen kirjoittanut näistä nukkumishommista erittäin pitkän postauksen v. 2014 jo ja maininnut asiasta moneen otteeseen, eli tämä kommentti ei todellakaan ole ensimmäinen kerta kun asiasta mainitsen. 🙂 Mutta sinähän saat ajatella ja spekuloida toki ihan mitä haluat ja jos sinun mielestäsi blogi hiipuu, niin eihän täällä mikään pakko ole käydä lukemassa. Kaikkea hyvää jatkoon sinne kuitenkin 🙂
Minusta ei myöskään ollut kovin suoraa puhetta, mutta mukava teksti silti. Itseä häiritsi selittelyt esim pettämistä ei voisi antaa anteeksi, mutta eihän meille niin käy tai ei voi kuvitella. Tai ei voisi edes kuvitella että toinen ihastuisi johonkin toiseen. Miksei voi vain sanoa, että pettämistä ei antaisi anteeksi tai ihastusta toiseen, vaan pitää sanoa perään että eihän meille niin käy. Mukavia pohdintoja, mutta monessa kohtaan rehellisempi kuva olisi tullut ilman selittelyjä lopussa. 🙂 tai ärsyttävät piirteet toisessa. Rehellisesti voisi ne sanoa, eikä lopussa kirjoittaa, että no se nyt vaan on tollanen pikku juttu että eihän se nyt mitään. Toivottavasti saa antaa myös ”huonoa” palautetta kirjoituksista. Se ei tarkoita, ettenkö pitäisi blogistasi. 🙂
Kiitos Iina hyvästä postauksesta. Kylläpäs minua jäi ihmetyttämään lukijoiden kommentit. Ihan hassua ”epäillä” toisen henkilön kertomusta omasta parisuhteestaan – eiköhän meistä jokainen ole itse oman parisuhteensa asiantuntija:)
Mekin olemme (nuoresta iästä huolimatta) olleet aviomieheni kanssa yhdessä 13 vuotta ja täytyy sanoa että meilläkin arki ja parisuhde on hyvin seesteistä ja rakkaudentäyteistä. Toki jokin piirre/asia puolisossa saattaa välillä ihmetyttää mutta otamme pienet ristiriidat ja erimielisyydet huumorin kannalta. Hyvin harvoin tilanteet yltyvät riidoiksi, en edes muista milloin olisimme viimeksi riidelleet.
Erilaisia parisuhteita on varmasti yhtä paljon kuin parejakin – annetaan kaikkien elää ja rakastaa niinkuin se heille parhaiten sopii♥️
Harvoin sun postaukset tuntuu lattealta, mut tästä vähän jäi puuttumaan jotain. Normaalisti tykkään sun positiivisuudesta, mut nyt jäi vähän semmonen pliisu olo tästä koko kirjoituksesta. Ehkä tuo otsikko vähän loi jotain erityyppisiä kuvitelmia, mut ei tästä kirjoituksesta oikein saanut irti mitään uutta. Musta nää kaikki vastaukset on ollu tuolla blogissa esillä ennenkin.
Mut keep up the good work, eihän jokainen kirjoitus voikkaan aina miellyttää kaikkia 🙂
Itsekin kyllä komppaan edellisiä kommentteja siinä asiassa, että tämä postaus jäi hiukan latteaksi.
Mä ainakin ymmärrän ja uskon sen, että olette Oton kanssa todella onnellisia ja teidän arki pääsääntöisesti sujuu hyvin ilman riitoja tai erimielisyyksiä. Se on hienoa ja arvostettavaa, mutta postauksen aihe ja sisältö ei antanut minulle lukijana oikeastaan mitään muuta kuin sen, että teillä on vakaa ja hyvä parisuhde ja that’s it. Odotin juuri teidän pitkän parisuhteen ja perhe-elämän vuoksi vähän enemmän sinun suoria näkökulmiasi aiheesta, en pelkästään pilvenhattaroita ja auringonkukkia.
”Mikä on haastavinta teidän parisuhteessa?” Mielestäni tulkitset tämän kysymyksen vähän liian raskaasti. Se, että joku on haastavinta, ei tarkoita automaattisesti sen olevan tosi negatiivista tai arkea kuluttavaa. Haastavinta voi olla esimerkiksi yhteisen ajan järjestäminen ajoittain tai vaikka vaikeus päättää asioista, eikä se silti tarkoita että kyseessä olisi hankalakin asia, vaan se olisi yksinkertaisesti teidän parisuhteessa eniten koettelevaa.
Tai jos teillä ei haasteita kerta ole nykyisin, niin esimerkkinä jotain, mikä on joskus ollut ja miten siitä selvittiin?
Vaikka asenteesi on ihailtava, niin olisin odottanut ”suoralta puheelta” enemmän. Tämä nyt oli lähinnä enemmän ”satunnaisia kysymyksiä parisuhteesta”, joista suurin osa onkin ollut itsestäänselvyys, jos teitä on seurannut pidempään. Toisin sanoen sama, vaikka postausta ei olisi lukenut ollenkaan – en tullut hullua hurskaammaksi.
Toivottavasti ymmärsit pointin, etkä ottanut itseesi. Seuraan sua aktiivisesti blogissa ja somessa, mutta tämä postaus oli pienoinen pettymys. Toivon teille kaikkea hyvää! 🙂