Viileän viikonlopun tunnelmia

27.08.2017

Moikka! Takana on ihanan rento viikonloppu ja mieli on hyvä. Ollaan oltu ihan vaan perheen kesken pitkästä aikaa ja touhuiltu viidestään kaikkea tavallista ja kivaa – vaihteeksi näinkin päin. Ei aina tarvitse olla juhlahumua ja megapaljoa ohjelmaa, parasta kai on se rento yhdessäolo, tai näin ainakin mun mielestä. Juhlat ja spesiaalihetket ovat spesiaaleja juuri siksi, että välissä on sitä ihan tavallista arkea, ja niitä tavallisia viikonloppuja. Siivousta, pyöräretkiä, leffanvuokrausta ja kortin pelaamista, harrastuksia ja ruuanlaittoa.

Tein perjantaina meille syksyn ensimmäisen kanttarelliruuan, kanttarelli-carbonaraa. Se oli niin hyvää, olisin voinut syödä koko kattilallisen yksin. Meidän lapset eivät välitä herkkusienistä ollenkaan, mutta metsäsienet on ihan heidän herkkujaan. Kanttarelli-carbonara upposi tytöille ja pyysivät vielä lisääkin, en siis tosiaan saanut syödä koko kattilallista yksin, hah. Mutta pitää tehdä pian toinen satsi. Ja pitää jakaa resepti täällä blogissa, vaikka jotain kokkausvideoita mä jaoinkin jo perjantaina instan mystoryssa.

Tänään me herkuteltiin grilliruualla, näillä näkymin ehkä viimeistä kertaa tälle kesää. Alkavat ilmat olla sen verran viileämpiä että ruuanlaitto ulkona ei ole välttämättä niin kivaa enää, ainakaan mikään kunnon pihvien paisto. Joku makkaran grillailu laavulla nyt on mukavaa vaikka pakkasella. Mistä tulikin mieleen että pitää ehdottomasti tänä syksynä tehdä retki johonkin sellaiseen paikkaan missä on mahdollisuus paistaa makkaraa laavulla. Se oli ainakin musta lapsena tosi kivaa, ja on varmasti vieläkin. Voisi olla hauska juttu lasten mielestä.

Zelda kävi Oton kanssa taitoliikuntakeskuksen Peuhu-päivässä, ja oli kovasti tykännyt temppuradasta jolla sai liikkua vapaasti yksin tai yhdessä vanhemman kanssa. Ottokin oli kuulemma intoutunut riehumaan voimistelurenkailla. Mutta selkeästi tuollainen voimistelu-temppurata-tramppa-meininki oli ollut mieleistä, ja varmasti saa mennä isänsä kanssa toistekin. Tai voidaan mennä vaikka koko perhekin joskus, mutta toisaalta on kivaa että tämä on Zeldan ja Oton ihan oma yhteinen juttu.

Nova oppi tosiaan tällä viikolla nousemaan tukea vasten seisomaan, ja on muutenkin alkanut liikkumaan tosi ketterästi ja nopeasti. Meillä on baby proofaus täällä käynnissä ja on tullut siivottua kaikki sellaisetkin nurkat joille on muuten antanut armoa, puolivuotias kun saattaa kontata ihan mihin tahansa. Hänen lempileikkinsä on tällä hetkellä heitellä tavaroita eteenpäin ja kontata niiden perässä. Toinen suosikki on mun yksisarvis-glitter-meikkipussi, joka oikeastaan opetti hänet sekä konttaamaan, että nousemaan seisomaan. Sitä metsästäessä hän on unohtanut olevansa puolivuotias ja vaan liikkunut kohti meikkipussia. Kaukosäätimet on myös lemppareita.

En tajua että nyt Nova yhtäkkiä nousee seisomaan. Hän myös päästää toisen käden surutta irti, ja seisoo vain yhden käden varassa, ja uusimpana on alkanut hivuttautumaan kummallekin sivulle varovaisia askeleita ottaen. Ihan uskomatonta meininkiä kyllä, en tiedä uskallanko tähän laittakaan että mitähän ensi viikko tuo tullessaan. No, laitoin nyt. Hän oppi tällä viikolla myös ”taputtamaan” kun sanoo ”jeeeeee” tai puhuu taputtamisesta. Vielä ei kuulu ääntä neidin taputuksesta mutta kädet menee ihan oikein yhteen ja hän innostuu aina aivan tosissaan kun taputetaan yhdessä. Tästäkin on vilissyt videoita instan mystoryssa.

Ajattelin kun aloin kirjoittamaan tätä, että ”eihän tällä viikolla tapahtunut mitään kovin ihmeellistä”, mutta nyt kun luen tätä kirjoitusta niin olihan meillä vallan mullistava viikko. Ihana, huikea viikko. Toivotaan että ensi viikostakin tulee ihana ja onnen ja naurun täyteinen, niin meillä kuin teillä kaikilla siellä ruutujen takana <3

Hyvää yötä ja mahtavaa uutta viikkoa kaikille <3


Nova, meidän aikainen liikkeellelähtijä

20.08.2017

Ensin ajattelin että mä kirjoittelen sitten uusista taidoista enemmän kunhan on taas kuukausipostauksen aika, mutta eih, en mä jaksa sinne asti odottaa. Pakko se on muutama sana rustata siitä, miten kuluneen kolmen viikon aikana meidän vauva on ottanut kertaheitolla jättiläismäisiä harppauksia pötköttävästä pötköstä yhtäkkiä tyypiksi joka osaa jo vaikka mitä.

Niinkun sanoinkin, en osannut etukäteen varautua siihen että hän olisi aikainen liikkeellelähtijä, ja nämä kaikki taidot puolen vuoden iän molemmin puolin tulivat ihan yllätyksenä. Olin jotenkin ajatellut, että meidän vauvat nyt vaan on sellaisia että viihtyvät paikoillaan pidempään ja oppivat sitten vastaavasti puhumaan aikaisemmin, niinkuin Tiara ja Zelda on tehneet. Mutta ei, kyllä ne on yksilöitä ihan niinkuin kaikki vauvat oikeasti ovat.

Nova on ihan toista maata kuin isosiskonsa. Hän oppi viikkoa ennen puolivuotispäiväänsä nousemaan konttausasentoon. Seuraavalla viikolla hän alkoi liikkua nopeasti eteenpäin karhukävelyn, konttaamisen ja ryömimisen omituisen ihanalla yhdistelmällä, ja vilkuttamaan kun hänelle sanotaan hei ja vilkutetaan. Siitä seuraavalla viikolla, eli tällä viikolla, hän oppi karhukävelemään ja konttaamaan, ja muutaman päivän harjoiteltuaan nyt perjantaina sitten nousemaan ihan itsekseen kokonaan istumaan. Nyt hän nousee jo matalia esineitä vasten polvilleen seisomaan. Mitähän ensi viikko tuo tullessaan?

Vaikka olen ehkä tirauttanut muutamat hormonikyyneleet siitä kuinka mun vauva ei ole enää pieni (no onhan se, puolivuotias on ihan superpieni vielä), olen myös hurjan innoissaan näistä kaikista taidoista. Nyt isommatkin tytöt pystyvät leikkimään enemmän Novan kanssa kun hän osaa istua, ja on jotenkin mahtavaa huomata miten lapsi ymmärtää jo puhetta ja ottaa kontaktia. Aina kun Novalle sanoo hei, hän vilkuttaa. Ja hienosti tunnistaa oman nimensä jo ja kääntyy aina kohti kun häntä kutsutaan. Tosin en ole testannut että onko kyse nimen kanssa vain äänen painosta, tietty hän saattaisi reagoida myös jos sanoisi jonkin muun saman kuuloisen sanan samalla äänenpainolla. Hän myös ehdottomasti ymmärtää kaikki kehut, ja aina kehuja kuullessaan hymyilee maailman aurinkoisinta hymyä.

Liikkeellelähtö on myös vaikuttanut aavistuksen nukahtamiseen iltaisin. Siinä missä hän aiemmin nukahti mun kainaloon, nyt hän rauhoittuu nukkumaan vain sylissä, kainalossa hän ei pötköttele vaan pyörii ja hyörii ja lähtee jumppaamaan vaikka olisi kuinka väsynyt. Eli iltanukutus tapahtuu syliin nykyään, mistä sitten siirrän sänkyyn. Toisaalta taas hän on kaikesta liikkumisesta niin älyttömän väsynyt, että nukkuukin sitten kuin tukki ainakin seuraavat neljä tai viisi tuntia nukahdettuaan, siinä missä aiemmin heräili säännöllisesti ottamaan pientä maitohuikkaa alkuyöstä ihan muuten vain.

Nova on kyllä niin ihana pirteä ja iloinen kuin pieni peipponen ja hänen hymynsä valaisee oikeasti koko huoneen. Loppukevennyksenä (koska oli niin hurjan vakava postaus) pakko lisätä vielä kuva Novasta vilkuttamassa. Se on varmaan söpöin mitä olen hetkeen ottanut.

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja parempaa uutta viikkoa kaikille <3