Vuosi sitten tähän aikaan oli yhtä kova pakkanen kuin nytkin. Aamu alkoi niin tavallisesti kuin mahdollista, ja koko päivä sujui aivan tavallisissa merkeissä, leikkien, ruokaa laittaen ja hengaillen. Mikään ei enteillyt että meidän perhe olisi saamassa uuden jäsenen juuri sinä päivänä. Mulle tulvahtavat kaikki ihanat muistot kuopuksen synttäripäivästä mieleen kun ajattelenkin vain sitä. Ihan kuin se olisi ollut viime viikolla, eikä VUOSI sitten.

Kello 20.51 illalla, vain kolme tuntia aiemmin lapsivesien menolla käynnistyneen synnytyksen jälkeen, saatiin syliimme maailman ihanin pieni ruttuinen vauva, joka kävi heti hanakasti kiinni rintaan ja otti oman paikkansa. Siinä hän on ollut tiiviisti vuoden, äidissä kiinni kuin pieni takiainen, pieni, ihana takiainen. Ja minä hänessä. Olemme olleet takiaisia, koska se on ollut ihanaa ja parasta, juuri sitä mitä toivoin. Raskausaikana en asettanut itselleni paineita, en ajatellut että mun pitäisi olla niin kiinni vauvassa. Ajattelin, että kaikki kulkee kyllä omalla painollaan, ja mulle ja Otolle kehittyy juuri ne vanhemman roolit kuopuksen kanssa, kuin on tarkoitettu.

Kuva: Annina Segerman Photography

Paineita en ole ottanut koko vuonna, kolmannen kanssa olen todellakin osannut relata enemmän kuin kahden aiemman. Ajattelin koko ajan, että olen juuri niin kiinni vauvassa kuin itse haluan ja jaksan. Olen luottanut omiin kykyihin, ja olen luottanut vauvan kykyyn ja vaistoon toimia. Hän kyllä tietää itse paljonko haluaa syödä ja nukkua, kaikessa ollaan menty lapsentahtisesti. Ja se on ollut parasta. Ei olla yritetty mahtua mihinkään muottiin, vaan ollaan toimittu just niin kuin meidän vauvalle ja perheelle on ollut parasta. Voin suositella sitä tapaa ihan kaikille, sillä ei todella ole olemassa yhtä toimivan vauva-arjen muottia, vaan jokaisella perheellä on omansa.

Nyt meidän pienestä vastasyntyneestä on kasvanut yksivuotias. Pieni ja vauva hän on edelleenkin, mutta uskomattoman taitava pieni ihminen joka ei millään osa-alueella varmasti jää huomiotta, hän ottaa oman tilansa, mentiin minne tahansa. Viime viikolla nauratti, kun menin käymään hänen kanssaan pressipäivässä. Showroom oli täynnä ihmisiä, ja tyyppi vaan käveli itsevarmana keskelle suurta tilaa, kaikkien ihmisten eteen ja suoraan DJ-pöydän viereen. Siihen hän jäi seisomaan ja hymyilemään kaikille, ja oikein poseerasi. Hän on sellainen pieni sydäntenmurskaaja, joka rakastaa ihmisiä.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän on pieni ihminen jolla on suuri persoona, ja vahva tahto. Hän osallistuu keskusteluun ja kertoo oman mielipiteensä painokkaasti. Hän on täynnä rakkautta, ja osoittaa sitä usein ja paljon, märillä pusuilla, halauksilla ja paijauksilla. Jos joku ei mene hänen mielensä mukaan, hän kertoo myös sen. Esimerkiksi jos hän ei saa kaupasta kahta samanlaista muumipalloa, jollainen häneltä jo löytyy kotoa, hän ottaa kaksi palloa kainaloon ja lähtee itse kävelemään kassaa kohti niiden kanssa. Ja koska hän ei siitä huolimatta saa vielä kahta samanlaista palloa, hän kertoo painokkaasti, että sellainen ratkaisu on hänen mielestään aivan väärä.

Kyseisen incidentin aikaan eräs turisti-nainen Stockmannilla naurahteli meidän tahtotyypille ja kommentoi ytimekkäästi ”character”. Jep, luonnetta meidän#girlbossilta löytyy. Sen kanssa tulee varmasti vielä hauskaa tulevina vuosina, voin jo kuvitella. Mutta eiköhän me johdonmukaisella meiningillä, tunteiden sanoittamisella, isosiskojen hienolla esimerkillä ja huumorilla päästä aika pitkälle, näin ainakin haluan uskoa. Ja se että on vahva luonne, on pelkästään hyvä juttu.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän puhuu kuin nuori Runeberg, jonka päivä osuvasti onkin synttäriä edeltävä. Sanoja tulee kahdella kielellä, joka päivä uusia, ja niin paljon että niitä ei enää voi edes laskea. Hän vastaa kaikkiin kysymyksiin ”joooooooo” ja nyökkää painokkaasti. Tällä viikolla hän oppi sanomaan myös ei, mutta säestääkseen eitä hän ei puistele päätään, vaan keikkuu puolelta toiselle kuin pikkuinen pingviini. Se vasta on hellyyttävän näköistä. Ja onneksi joo on vielä paljon suositumpi kuin ei.

Hän syö kaikkea ja paljon, koska hän liikkuu aina ja koko ajan. En ihmettelisi jos hän lähtee tässä kohta juoksemaan, sen verran terhakkaasti hän yrittää jo välillä ottaa juoksuaskelia, kun tulee kiire jonkun jännittävän jutun perään. Hän rakastaa heittäytyä lattiatyynylle, kiivetä sohvalle ja sukeltaa pallomereen. Parasta on kuitenkin touhuta isosiskojen kanssa, ja olla yksi ”isoista tytöistä”. Siisteintä mitä hän tietää on leikkiä isosiskojen huoneessa, ihan mitä vaan.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän tykkää kovasti järjestellä kyniä purkkiin ja pois purkista, hoitaa vauvoja, lukea kirjoja, ja touhuta ulkona lumessa. Lempparein lelu on iso parkkitalo, ja synttärilahjaksi saatu saman sarjan poliisiasema. Autoilla hän päristelee ja ajelee jatkuvasti, sekä parkkitalossa että lattialla. Hän tanssii aina kun musiikki soi, paitsi jos äiti yrittää tanssia. Silloin hän haluaa tulla syliin, ja tuntea äidin rytmin sylistä.

Isosiskot rakastavat pikkusiskoaan ehdoitta, ja pitävät hänestä aina huolta. Side näiden kolmen välillä on aivan älyttömän vahva, enkä itse ainoana lapsena edes osannut kuvitella miten ihanaa sitä olisi seurata. Olen niin ylpeä meidän kaikista kolmesta tytöstä. Vaikka isompienkin elämään tuli uusi iso palanen tasan vuosi sitten, he ovat ottaneet sen loistavasti vastaan.

Kuva: Annina Segerman Photography

Kiitos rakas 1-vuotias Nova, että tulit meidän elämään ja olet juuri sinä. Kiitos, että pöristelet äidin mahaa. Kiitos, että laitat aina portaiden turvaportin kiinni jos se unohtuu auki. Kiitos, että tuot äidin kengät valmiiksi olkkariin kun ollaan lähdössä jonnekin. Kiitos, että haluat pestä hampaat seitsemäntoista kertaa päivässä, ja syöt niin hienosti. Kiitos että sanot aina ihanan pienellä unisella äänellä ”moiiii” kun heräät. Kiitos, kun olet nukkunut jo kaksi hienoa kokonaista yötä, ja kohta kaksi viikkoa ilman yötissiä. Kiitos myös niistä ihanista öistä, kun nukuit meidän vieressä ja olit pehmeä ja lämmin äidin mahaa vasten, vauvan kanssa nukkuminen on ihanaa. Kiitos, että teit meidän perheestä vielä enemmän meidän perheen ja hitsasit meitä vielä enemmän yhteen. Olet täydellinen lisä meidän jengiin. #TeamHyttiset

Kuva: Annina Segerman Photography

Onnea meidän maailman rakkaimmalle yksivuotiaalle vielä kerran <3

Niin siinä vain kävi että jo 11 kuukautta on vierähtänyt ja meidän vauvan viimeinen vauvakuukausi on alkanut. Ensi kuussa juhlitaan 1v-synttäreitä, ou mai gaad. Samaan aikaan sekä hassua että outoa että hän täyttää 1 vuotta. Jotenkin hän on tuntunut niin pitkään jo niin isolta ja osaavalta, että tuntuu kummalliselta että vieläkin on kuukausi matkaa synttäreihin. Toisaalta taas on hullua, että siitä on muka pian vuosi kun hän syntyi. Kyllä te muut vanhemmat tiedätte tämän ristiriitaisen fiiliksen, kun aika kuluu kummallisen nopeasti.

On mieletöntä saada tutustua minityyppiin päivä päivältä enemmän, ja on ollut ilo huomata että omat ajatukset hänestä ovat osuneet ihan oikeaan jo aiemmin. Hän todellakin rakastaa musiikkia, tanssia ja rummuttelua niin kuin ajateltiin jo puolen vuoden iässä kun hän läpsytteli pöytää ja loisti kuin Naantalin aurinko aina musiikin soidessa. Nyt 11 kuukauden iässä hän tanssii ihan koko ajan, ja rakastaa soittaa omilla puisilla soittimillaan, jotka joulupukki toi. Rumpukapulat ja ksylofonin kapulat pysyvät hienosti kädessä ja hän soittaa niillä innoissaan. Ei tarvita kuin mainoksen musat, tai laulava leluauto, niin tämän tyypin lantio lähtee liikkeelle, toki Fröbelin palikat on vielä parempi. Hän itse rämpyttää myös musiikit päälle aina parkkitalosta jos ei muuta musiikkia ole tarjolla, että pääsee vähän sheikkaamaan. On muuten melko kovaääninen meidän parkkitalo, varsinkin siinä klo 6.30 aamulla.

Hänen lempiruokaansa on puuro, ja hän haluaisikin puuroa ihan joka aterialla. Aina kun kysytään onko nälkä, tai mennään kohti keittiötä, hän sanoo ”puuwoaa, puuwoaaa”, ja osoittelee kaappia josta hänen puuronsa löytyy. Vaikka hän rakastaa nimenomaan puuroa, hän syö kyllä reippaasti kaikkea muutakin, sekä ihan itse, että syötettynä. Ollaan siirrytty suurimmaksi osaksi siihen että hän syö samaa ruokaa kuin me (toki ilman suolaa ja vähemmillä mausteilla). Itsetehdyistä ruuista lemppareita on ainakin spagetti bolognese, ja kana ja riisi. Hän rakastaa avokadoa, kurkkua, banaania, paprikaa, persimonia ja klementiiniä. Apinaeväs sen sijaan ei vieläkään ole kovin suuri hitti, vaikka aina välillä sitä yritän tarjota. Isommat tytöt tykkäävät siitä. Hapanmaitotuotteita ollaan aloitettu pienillä määrillä, ja hyvin tuntuvat maistuvan. Maustamaton jugurtti on ihan lempparia myös.

Rintamaitoa menee edelleen useamman kerran vuorokauden aikana, päivällä aina ennen unia ja silloin kun siltä hänestä tuntuu, ja yöllä sitten 1-5 kertaa. Onneksi hän tykkää myös tosi paljon juoda vettä, ja osaa hienosti juoda ihan tavallisesta mukista. Imetyshetket eivät päivällä ole enää kovin rauhallisia, hän yleensä seisoo tai jumppailee jotain omiaan samalla, ja läpsyttelee mua. Illalla ja yöllä hän rauhoittuu rinnalle vielä ihan eri tavalla.

Hän ymmärtää tosi hyvin puhetta, nyökkää aina myöntävän vastauksen tosi painokkaasti, mutta ei osaa vielä puistaa päätään eikä sanoa ei. Ymmärtää tosi hyvin sellaisia juttuja kuin “ tuotko kaken äidille” (tuo kaken, nyökkää ja sanoo kiitti), “vietkö vaipan roskiin” (vie vaipan roskiin), “onko kiitti?” (on syönyt ruuan valmiiksi ja nyökkää ja sanoo kiitti), luetaanko kirjaa? (hakee kirjan ja nyökkää), “missä koira?” (osoittaa kirjasta koiraa ja sanoo hau), “soitetaanko mummulle?” (sanoo heti mummu, aammish ja nyökyttelee), “teetkö Zeldalle pop?” (tökkää isosiskoaan etusormella nenään ja sanoo pop). 

Sanavarastossa on tällä hetkellä jo paljon sanoja, sekä ensimmäinen kahden sanan yhdistelmä joka on niinkin arkipäiväinen kuin ”kakka pois”. Suomeksi sanoja tulee mm. kakka, kake, äiti, isi, armas, mummu, hau, miau, auto, leipä, puuro, vettä, namnam, vaippa, pipo, puppe (koira), titityy, näin, tänne hei, heippa ja jee. Ruotsiksi sanoja tulee vähän vähemmän, mutta kuitenkin mun mielestä tosi hyvin ottaen huomioon iän, ja sen että ruotsia kuulee paljon vähemmän. Ruotsinkielisiä sanoja on tällä hetkellä pappa, lampa, apa, tacktack ja titta. Hän sanoo isille tacktack ja äidille kiitti, muuten hän käyttää lähinnä vain jommankumman kielistä versiota. Esim ei sano koskaan lamppu vaan aina lampa, eikä sano apina vaan aina apa.  

Päiväunia vauva nukkuu yleensä kahdet, mutta vähän siitä riippuen missä ollaan ja mitä tehdään, autoon nukahtaa lähes aina yli 20min matkoilla. Yöunilla pisin pätkä on tähän mennessä ollut viisi tuntia, mutta vaihtelee hieman joka yö. Pari yötä sitten muutti omaan huoneeseen nukkumaan. Yöunille hänet nukuttaa aina Otto, joka toimii tosi hyvin, ja se oli ensimmäinen juttu joka alkoi parantamaan unen laatua ja pituutta. Hän yleensä nukahtaa itse omaan sänkyyn, mutta niin että Otto on kaverina siinä vieressä. 

Hän oppi kävelemään vuoden toisiksi viimeisenä päivänä, ja kävely on korvannut konttaamisen lähes kokonaan. Ei välttämättä konttaile enää edes joka päivä. Hassua miten nopeasti tämä muutos tapahtui. Hän kävelee melko tukevasti myös kengät jalassa, mutta kunnon toppakamppeissa on vielä vähän hutera meininki.

Hampaita minillä on nyt viisi kappaletta, kaksi alhaalla ja kolme ylhäällä. Ja voi kyllä niitä tehtiinkin oikein antaumuksella joulukuussa. Nyt on menossa vähän rauhallisempi hammasjakso onneksi.

Hän on kova hauskuuttamaan ja yrittää aina saada meidät nauramaan. Hän rakastaa antaa märkiä pusuja ja lukea kirjoja. Lempparileluja on parkkitalo, laulavat autot ja nukkevauva. Isosiskot ovat hänelle tosi tärkeitä ja rakkaita tyyppejä, ja kaikkein mieluiten hän leikkii heidän kanssaan. Hän on tosi aurinkoinen tapaus, eikä suutu kovin helposti. Juuri nyt on kuitenkin menossa sellainen pieni eroahdistusvaihe, ja hän mieluiten pitää äidin näköpiirissä hereillä ollessaan, muuten alkaa harmittamaan.

On kyllä suuri etuoikeus saada olla äiti näin mahtavalle minityypille (ja kahdelle hurjan mahtavalle isommalle tyypille myös) <3

Me ollaan pesitty viimeiset puoli vuotta Oton kanssa tosi paljon vaan täällä kotona, ellei sitten olla oltu Oulussa. Ollaan tehty kaikki koko ajan joka päivä yhdessä, ja oltu ihan kiinni toisissamme. Vaikka olen tehnyt päivisin paljon töitä, Otto on kuitenkin ollut koko ajan siinä vierellä, ja läsnä. Harvassa on ne päivät, kun jompikumpi on käynyt jossain ilman toista. Meillä on ollut ihan todellinen vauvakupla, ja tänään se sitten puhkesi.

Otto palasi tänään vanhempainvapaalta töihin. En voi väittää etteikö tämä suuri arjen muutos olisi jännittänyt etukäteen, ehkä vähän kauhistuttanutkin. Meillä on ollut niin ihanaa, sellaista elämän parasta aikaa & lottovoittajafiilis aamusta iltaan, kun on vaan saanut olla toisen kanssa niin paljon. Vielä näin jälkeenpäinkin se tuntuu uskomattomalta, että meillä oli tämä hieno mahdollisuus viettää puoli vuotta yhdessä 24/7, ja olen siitä ihan äärettömän kiitollinen. Nyt se aika on kuitenkin ohi, ja on aika kääntää katse eteenpäin. Uusi arki on alkanut.

Tänä aamuna heräsin seitsemältä, kävin suihkussa ja keitin pannullisen kahvia. Isommat lapset & Otto heräsivät puoli tuntia myöhemmin, kuopuksen vetäessä sikeitä melkein kahdeksaan asti. Kun Otto ja tytöt olivat lähteneet, me keiteltiin aamupuurot ihan rauhassa, ja laitoin pellillisen appelsiinin siivuja uuniin kuivumaan. Sen jälkeen pesin pyykkiä. Ripustin niitä kuivumaan pienen apulaisen kanssa, joka ojenteli mulle pudonneita ja pyykkikorista kaivamiaan sukkia, ja ojentaessaan sukkaa hän aina nyökytteli kovasti ja sanoi ”tiitti!”. Eli kiitti, se on the juttu tällä hetkellä: antaa kaikille tavaroita, ja sanoa kiitti. Aivan ihana neiti.

Sitten tultiin meidän sänkyyn hengailemaan kirjakasan kanssa, ja luettiin yhdessä. Vauveli rakastaa kaikkia kirjoja joista kuuluu musiikkia, ja hän kääntää jo niin reippaasti itse sivua. Tänään hän myös eka kertaa osoitteli kirjasta juttuja, se oli niin söpöä! Hän aina osoitti, ja sitten päästi sellaisen kysyvän äännähdyksen, ja piti kertoa mikä eläin tai asia on kyseessä.

Yleensä päivisin lyhytuninen kuopuksemme nukahti tänään kerrankin omaan sänkyynsä aamupäikkäreille, ja veteli melkein kolme tuntia sikeitä. Sain siis melko pehmeän laskun tähän uuteen arkeen, sillä kerkesin tehdä päikkyjen aikaan ihan hyvin hommia. Mulla on aika hyvä fiilis, tästä tämä taas lähtee.

Vauvakuplassa kotona on ollut aivan ihanaa, mutta ihanaa on myös tehdä ja mennä ja kokea vauvan kanssa, ja olla aktiivisempi päivisin. On ollut ihan parasta olla Oton kanssa, käydä kävelyillä ja lounailla, ja tietty keskittyä töihin, mutta nyt on kiva taas käydä enemmän tapahtumissa, nähdä ystäviä kahvin tai lounaan merkeissä, tai mennä vaikka vauvakerhoon tai -muskariin. Työt teen päikkäriaikaan tai illalla, ja uskon että se onnistuu hyvin, ainakin tänään on onnistunut.

*poroleggingssit saatu blogin kautta. 

Takana on kiva päivä, ja edessä varmasti monta muuta kivaa päivää. Mä lähden loistavalla fiiliksellä tähän normi-arkeen ja katsotaan mitä se tuo tullessaan, varmasti paljon kaikkea mahtavaa! Otsikkoon viitaten: vaikka sanonkin että vauvakupla on puhjennut, niin kyllä mä taidan vieläkin olla vauvakuplassa. Nyt se kupla on vaan erilainen.

Ja onneksi meillä on aina se takaportti, että jos tuntuu että arki on liian kuormittavaa, Otto voi jäädä vaikka osittaiselle hoitovapaalle tai ihan kokonaan kotiin, tässähän on vielä yli kaksi vuotta aikaa siihen että kuopus on kolme vuotta ja oikeus tähän päättyy. Katsotaan mitä seuraavat viikot, kuukaudet & vuodet tuovat tullessaan. Juuri nyt ainakin tuntuu hyvältä just näin, ja näillä mennään.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3

Kerkesin kirjoittaa ja kuvata tämän postauksen valmiiksi ennen kun sain maanantaina surullisia uutisia. Haluan kiittää ihan mielettömän paljon teitä kaikkia tuesta ja voimista ja rakkaudesta jota ootte jakaneet, kiitos ihan uskomattoman paljon. Onneksi on myös nämä kolme pientä neitiä täällä jotka pitävät kiinni arjessa. KIITOS <3 Ja tässä teille siis meidän ysikuisen kuulumisia <3

Meidän touhupylly täytti jo yhdeksän kuukautta, voi apua! Tämä viimeisen kuukausi on varmaankin kaikista nopeimmin humpsahtanut kuukausi koko tänä vauvavuonna, ja siksi tuntuukin niin hassulta kirjoittaa tageihin ”vauva 9kk”. Ollaan oltu niin paljon menossa ja paljon mielessä, että se on vaan kulunut siinä samalla. Yhtäkkiä huomaan vaan että päivä päivältä se pieni pyöreäpäinen vauveli on yhä enemmän tekevä ja osallistuva tyyppi, joka kommunikoi ja naurattaa ja kujeilee.

Se on ehkä suurin muutos tässä kahdeksan ja yhdeksän kuukauden välissä: ennen vauva oli tahattomasti hauska, ja nykyään hän taas itse tietoisesti pyrkii naurattamaan kaikkia. Jos hän huomaa että joku hänen tekemänsä asia – vaikkapa äidin mahan pöristely suulla – saa perheen nauramaan, hän tekee sitä vaikka sata kertaa uudelleen. Hän kujeilee ja keksii koko ajan hassuja juttuja joita tekee, ja sitten katsoo vuoron perään jokaisen paikalla olijan kasvoja, että näkyyhän niillä varmasti nauru tai hymy. Ja voin kertoa että naurattaa kyllä joka kerta, vaikka hän tekisi saman jutun uudelleen ja uudelleen. Parasta on että hän säestää touhujaan omalla ihanalla naurullaan, joka tarttuu.

Naurattamisen lisäksi hän on alkanut matkimaan, ja oppii matkimalla tosi nopeasti. Kaiken helpon mitä hänelle näyttää, hän toistaa saman tien. Halit ja pusut, kielen naksauttelut ja taputtelut, kaikki hän toistaa. Musta tuntuu että uusia yhteisiä leikkejä syntyy hänen kanssaan joka päivä, hän innostuu herkästi uusista jutuista ja niin kyllä mekin.

Kaikkein lemppareimmat jutut tällä hetkellä naurattamisen lisäksi on kävelykärryllä kävely, tanssiminen sekä pallon kopittelu. Kävelykärry oli pitkään pelottava, kun se ei tuntunut tukevalta. Mutta yhtenä iltana hän vaan hiffasi sen, ja nyt viilettää sillä ympäri kämppää koko ajan. On ollut myös ihanaa miten isommat tytöt on kannustaneet, ja auttaneet oppimaan näitä uusia juttuja. Sinä iltana kun hän oppi kävelemään kävelykärryllä, me kaikki muut seistiin rivissä hurramaassa ja taputtamassa. Meitä ylpeitä vanhempiakin enemmän innoissaan olivat juuri isosiskot.

Usein hän kävelee kärryn kanssa jonnekin, ja sitten kun kärry pysähtyy eikä mene enää eteenpäin, hän jää siihen tanssimaan. Ja aina kun sanotaan ”Tanssii” niin hän alkaa vimmatusti hytkymään, se on ihan mahtavan näköistä.

Hän rakastaa palloja ja kaiken heittelyä, oli kyseessä sitten lelu tai vaikka isin puhelin. Hän heittää ihan täydellä voimalla, ja on oppinut hyvin myös kopittelemaan. Hän heittää reippaasti aina uudelleen, ja yrittää ottaa palloa kiinni kun hänelle heitetään, ja usein saakin. Hauskaa on myös se, että yksi hänen ensimmäisiä sanojaan on ”heittää”. Ollaan varmaan toisteltu sitä niin paljon, kun ollaan kehuttu että hän heittää hienosti, niin se on tarttunut hänellekin.

Tämä ikä on kyllä yksi mun lemppareita: yhdeksän kuukauden ikäiset pikku kujeilijat ovat niin ihanan hyväntuulisia ja ihania höpsöjä. Pahin eroahdistus oli meillä jo silloin 6-7kk iässä, jolloin hän juuri vasta opetteli liikkumista, ja tajusi olevansa äidistä erillinen oma yksilönsä. Silloin äiti ei saanut kadota näköpiiristä, ja uudet tyypit olivat vähän kuumottavia. Nyt hän on jo tottunut tutkimusmatkailija, ja nauttii kovasti siitä että voi vapaasti mennä ja liikkua miten itse haluaa. Hän suhaa yleensä olkkarin ja ruokailutilan leikkinurkkauksen väliä, joko kontaten tai kävelykärryllä. Eikä hänen menoaan häiritse, jos äiti tai isi poistuu näköpiiristä vaikka keittämään kulman taakse keittiöön kahvit.

Höpötystä tulee paljon, ja viime postauksessa mainittujen ”äitän”, ”isin”, ”hein”, ”aaaain” ja ”jeen” lisäksi nyt on tosiaan se ”heittää”. Sen lisäksi tulee paljon tavuja ja pärinää ja ärinää. Hän on äänessä melkeinpä koko ajan, paitsi silloin kun keskittyy täysillä, silloin hän on ihan hipihiljaa. Eilen hän sanoi ekaa kertaa myös puhelimessa ”mummu” kun puhuttiin videopuhelua mun äidin kanssa, ja sen jälkeen hän on myös tänään tuonut aina vähän väliä puhelinta ja sanonut ”mmummu” (tai no välillä kuulostaa enemmän kun hän sanoisi ”mmömmööö”, hahha!

Imetys on meillä edelleen tärkeä osa päivää ja yötä, mutta nyt hän ei enää viihdy rinnalla päivisin kovin pitkään, vaan ottaa yleensä sellaiset minuutin pikahuikat, ja jatkaa sitten touhuja. Päivällä hän myös samalla seisoskelee tai leikkii tai läpsyttää mun naamaa kun hän syö, ei yleensä jaksa hirveästi rauhoittua siihen rinnalle. Illalla ja yöllä hän kyllä viihtyy rinnalla pidempäänkin, ja syö ihan rauhassa. Hän syö yöllä yleensä sen 3-5 kertaa, mutta hampaiden puhkeamisen aikaan tuntui että niitä kertoja saattoi olla 35 yössä. Silloin tosin hän haki enemmänkin sitä lohtua rinnasta, eikä niinkään syönyt. Hän nukkuu puolet yöstä omassa sängyssä ja aamuyöstä eteenpäin sitten meidän vieressä, pinnasänky on sivuvaununa kätevästi.

Hampaita on tosiaan kaksi maailman suloisinta pikkuista, jotka pilkottavat siellä alaleuassa. Saa nähdä milloin seuraavat hampaat puhkeavat. Hän rakastaa hampaiden pesua ja hampaita saisi pestä vaikka kymmenen kertaa päivässä jos häneltä kysytään. Pehmeä vauvan oma harja taitaa tuntua kivalta kutittavissa ikenissä.

Kyllä nämä yhdeksän kuukautta on olleet niin ainutlaatuista ja ihanan upeaa aikaa että ei voi kuin myhäillä kun miettii taaksepäin. Ja aivan ihania kuukausia ja vuosia meillä vielä edessä <3 Upeaa seurata meidän tyttöjen kasvua. Onnea meidän 9kk ikäiselle pikkutyypille!

Mitkä teillä on olleet lempparijuttuja 9kk iässä? Mitkä taas ei niin suosikkeja?

Kaksi kolmasosaa vauvavuodesta on kulunut – tänään meidän kuopus täyttää jo kahdeksan kuukautta. Siitä on oikeasti jo kahdeksan kuukautta, kun pidin rinnallani ensimmäistä kertaa tuota ihanaa pikku rakasta. Vaikka hän on jo kova menemään joka suuntaan ja liikkuu koko ajan, on hän vielä ihan vauva kuitenkin.

Viimeisen parin viikon aikana tukea vasten kävelyyn on tullut tosi paljon varmuutta, tai siis nyt hän ei enää juurikaan tarvitse tukea fyysisesti, vaan se on sellainen henkinen varmistus – tuntuu turvallisemmalta kävellä, kun pitää pikkuisen kädestä vielä kiinni siihen kuitenkaan nojaamatta. Sohvia ja pöytiä vasten hän kävelee jo tosi reippaasti, eikä ole pahemmin kaatuillutkaan onneksi. Kävely sujuu hyvin myös kengät jalassa ulkona, tai vaikka Ikeassa, niinkuin tällä viikolla.

Hän seisoo edelleen huomaamattaan ilman tukea pitkiäkin aikoja, mutta jos hän huomaa sen itse, hän tarttuu heti kiinni jostain, tai pyllähtää istumaan. Eli kuten myös kävelyssä, hän kaipaa seisomisessakin enemmän sitä henkistä tukea, ettei tarvitse jännittää. Taidot riittäisi, mutta uskallus ei ihan vielä, eikä tarvitsekaan. Hän on jo nyt niin liikkuvainen touhutyyppi, että voin vaan hikikarpalot otsalla kuvitella millaista meininki on sitten kun hän uskaltaa liikkua täysin ilman tukea. Sitä odotellessa.

Pari viikkoa sitten opittu ”äitä” on jäänyt pysyvästi sanavarastoon, ja sitä toistellaan aina kun halutaan äidin luo. Lisäksi hänellä on selkeä matkimisvaihe päällä, eli hän yrittää matkia melkein kaikkia helppoja sanoja mitä hänelle toistellaan. Suusta on kuulunut moneen kertaan ainakin ”pappa”, ”isi” ja ”vauva”. Aamuisin kun Otto lähtee viemään tyttöjä, sanotaan ”heippa isi” ja tyyppi jää eteisen ovelle seisomaan ja hokemaan ”ishiii, ishiii, ishiiii”. Päristely, kielen naksauttelu ja erilaisten tavujen toistelut ovat kovassa huudossa. Nännännää, tättättäää, pappappaa, mammammaa, mummummuu ja nonnonnoo ovat ainakin sellaisia joita hän jokeltelee koko ajan.

Öisin hän syö edelleen ihan yhtä usein kuin ennenkin eli sen 3-5 kertaa, mutta nukkuu nykyään puolet yöstä omassa sängyssä, ja unet kestävät 20-08. Hän on hyvä nukkumaan eikä herää mihinkään ääniin tai siihen kun nostan hänet imetyksen jälkeen omaan sänkyyn, vaan kääntää tyytyväisenä kylkeä ja jatkaa unia siellä. Siitä ollaan oltu tosi iloisia, ja tuntuu hassulta kun iltaisin on nykyään niin ”paljon” omaa aikaa, kun kaikki lapset menevät aina kahdeksalta arkena nukkumaan.

 Eniten hän tykkää tällä hetkellä seistä ikkunassa katselemassa ulos, tai sitten leikkiä isompien tyttöjen kanssa duploilla portaiden alla. Siellä hyvä leikki voi kestää vaikka kuinka pitkään. Näitäkin suurempi lemppari on kuitenkin kukkuu-leikki verhoilla, tai harsolla tai ihan millä vaan. Hän menee piiloon, ja tempaisee verhon/harson pois edestään, ja äidin tai isin pitää kiljaista ”kukkuu”. Se saa aina kaikkein suurimmat kikatukset aikaiseksi, ihan koko perheeltä.

Pukemisesta hän ei tykkää ollenkaan, mutta muuten meillä tuntuu olevan melko seesteinen vaihe ja sellainen ”kaikki on kivaa meininki” minityypillä. Aika kiva vaihe tämä, nautitaan tästä niin kauan kuin tätä kestää!

Ihanaa viikonloppua kaikille <3