Pian vuoden ja kaksi kuukautta täyttävä kuopuksemme on ehdottomasti tämän perheen villein tapaus, on ollut ihan siitä asti, kun nousi konttausasentoon reilun viiden kuukauden iässä. Seisomaan hän nousi puolivuotiaana, ja 10kk iässä alkoi kävelemään kunnolla ilman tukea. Nyt reilut kolme kuukautta myöhemmin hän juoksee, hyppii ja kiipeilee.

Hän rakastaa kiipeilyä yli kaiken, ja näkee hienoja kiipeilypaikkoja joka puolella. Vaikka itsesuojeluvaisto on aivan olematon, hän on sitäkin fiksumpi ja kekseliäämpi. Kun hän haluaa jotain, hän yleensä keksii keinon saada sen. Sitä määrätietoisuutta on mahtavaa ja hauskaa seurata, vaikka välillä vähän pelottavaakin.

Hän on salamannopea ja halutessaan osaa myös liikkua melkein äänettömästi. Joskus hänet löytää esimerkiksi lehtihyllyltä seisomasta ja katselemasta ikkunasta ulos. Tai naulakossa olevan kenkätelineen alahyllylle ahtautuneena. Kaappien tyhjentäminen on hänen mielestään melkein yhtä hauskaa kuin kiipeily, ja olohuoneessa onkin kaksi isoa kaappia joita hän saa tyhjentää ihan mielin määrin. Hän tykkää tyhjentämisen lisäksi myös kerätä leluja koriin, ja saakin tällä tyhjennys- ja järjestysleikillä kulumaan välillä pitkänkin tovin.

Vaikka hän on vilkas tehopakkaus, osaa hän silti rauhoittuakin. Hän tykkää lukea kirjoja ja nimetä asioita kirjoista. Imetys jatkuu edelleen lapsentahtisesti, mutta on kyllä vähentynyt jonkin verran ihan taaperon omasta halusta. Aamuisin ja iltaisin tissi on kuitenkin tärkeä, ja välillä kelpaa muulloinkin. Niissä hetkissä hän rauhoittuu ja paijailee äitiä samalla, ja pysyy hetken paikoillaan. Se on ihanaa ja niin tärkeää meille molemmille.

Hän on sydämellinen ja rakastava, ja antaa pusuja ja haleja ihan jatkuvasti. Kun hän haluaa syliin, hän nostaa kädet ilmaan ja sanoo ”kukkuun!” eli sylkkyyn. Hän tykkää kovasti piirtää piirustuslaudalla, ja uppoutuu välillä pitkäksikin aikaa legoleikkien tai palikoiden pariin. Siskot ovat parasta mitä minityyppi tietää, ja hienointa on päästä joskus isosiskojen huoneeseen leikkimään, tai tuhoamaan siskojen leikkejä.

Hän on kova puhumaan, ja ymmärtää myös tosi paljon puhetta. Hän osaa vastata kysymyksiin ”joo”, ”en” ”ei oo” ja ”ei”, ja osaa tehdä monia asioita pyydettäessä. Hän osaa hyvin kertoa jos on nälkä, jano, tai vaipan vaihtoaika. Aamuisin hän ei enää vaadi puuroa (puuwooooo), vaan ”aamu”, eli aamupalaa. Useimmiten hän silti syö aamupalaksi puuroa ja hedelmää tai vihannesta.

Puhe kehittyy tosi nopeassa tahdissa ja, joka päivä tulee uusia sanoja. 1-vuotiaana niitä tuli kymmeniä, nyt jo varmaan lähemmäs sata. Ei hän kaikkia käytä joka päivä, ja jotkut unohtuvat kun uusia tulee tilalle, mutta sanavarasto on joka tapauksessa tosi laaja ja hänen kanssaan pystyy jo kommunikoimaan helposti perusjutuista ja monesta muustakin asiasta.

Yöt hän nukkuu omassa huoneessaan, ja yöunet kestävät yleensä n. 10-11 tuntia heräämättä. Tämä tuntuu niin uskomattoman ihanalta, kun saa nukkua rauhassa kokonaisia öitä. Aamut alkavat yleensä siinä klo 6-7 välillä, ja nukkumaan hän menee n. kahdeksan maissa illalla. Päivisin hän nukkuu nykyään lähes aina kolmen tunnin päiväunet, jollaisia hän ei vauvavuoden aikana nukkunut melkein koskaan. Ne tuntuvat suorastaan luksukselta!

Meidän taapero on tosi sosiaalinen. Mentiinpä me minne tahansa, hän ottaa yleensä oma-aloitteisesti kontaktia uusiin ihmisiin, kunhan vieraat eivät yritä ottaa heti syliin. Silloin hän sanoo heti ”pois” ja haluaa tutun ja turvallisen äidin luo.

Vahvaa omaa tahtoakin löytyy jo, ja sellaista pientä esiuhmaa on havaittavissa aina aika ajoin. Välillä taas menee ihan uskomattoman hienosti fiinimmätkin tapahtumat. Hän on ollut mukana esimerkiksi pressitilaisuudessa jossa oli pelkkiä aikuisia, ja ison kansainvälisen firman toimitusjohtaja pitämässä englanniksi powerpoint-esitystä, ja kaikkien muiden piti istua hiljaa pöydän ääressä ja kuunnella. Hän mutusti tyytyväisenä ananasta, melonia, marjoja ja skonssia, ja kuunteli esitystä täysin ongelmitta mun kanssa, vaikka olin varautunut siihen että käydään vaan moikkaamassa tuttuja ja lähdetään sitten kotiin ennen varsinaisen esityksen alkua. Päädyttiin vaan jäämään kuuntelemaan, kun hän vielä siinä mutusteli tyytyväisenä kun esitys alkoi. Toisella kertaa taas vartin kauppareissu ei ole ollenkaan hänen mieleensä, ja hän näyttää sen kovin selvästi, haha. Mutta sitähän se taapero-arki usein on, erilaisia päiviä ja erilaisia vaiheita. Joskus menee aivan oppikirjan mukaan tai vielä paremmin, ja toisinaan sitten ei, ja se on enemmän kuin fine.

Hän on kyllä ihan uskomattoman ihana tyyppi ja paras mahdollinen lisä meidän perheeseen mitä vaan voi olla <3

Vuoden toisiksi viimeisenä päivänä se sitten tapahtui: meidän 10-kuinen kuopus lähti kävelemään ihan itse ilman tukea. Hän päätti kahdeksan tunnin ajomatkan jälkeen, että nyt riittää istuskelu ja minähän lähden kävelemään, ja niin hän sitten lähti. Ensin otti kahdeksan askelta kaatumatta, sitten yksitoista, sitten jo sekosin laskuissa. Ja nyt hän on kävellyt siitä asti, ja tällä hetkellä kävelee jo enemmän kuin konttaa, kun viikko sitten tilanne oli vielä aivan toinen. Hän on ollut liikkumaan opettelijana aivan erilainen kuin meidän vanhemmat tytöt, ja tosi jännityksellä ollaan seurattu uusien taitojen karttumista tälläkin kertaa.

Hän nousi seisomaan puolen vuoden iässä, ja siitä asti on harjoitellut pystyssä olemista. Viimeiset pari kuukautta hän olisi jo tasapainoltaan pysynyt itsekseen pystyssä kävellenkin, mutta on kaivannut sitä henkistä tukea niiden äidin tai isin (tai isosiskojen) pikkurillien verran. Reilu viikko sitten hän alkoi ottamaan joka päivä aina muutaman askeleen ilman tukea, ja sitten tosiaan lauantaina tapahtui tämä harppaus ja hän alkoi aivan oikeasti kävelemään. Ja nyt hän sitten kävelee, meidän vauveli on taas yhden suuren harppauksen verran isompi tyyppi.

Jotenkin niin hassua että yhtäkkiä hän vaan liikkuu kävellen ihan niin kuin me kaikki muutkin, ja niin reippaasti nousee pystyyn joka kerta kuin pyllähtää. Pyllähdyksiä tapahtuu koko ajan harvemmin ja harvemmin, ja veikkaan että parin viikon päästä hän ei enää edes muista kontata ikinä. Niin vaan vauva taaperoistuu koko ajan, apua. Täällä Oulussa hänellä on reippaasti tilaa liikkua ja kävellä koko ajan, sekä kolme tyyppiä kahden sijaan joiden perässä pysytellä, joten tuntuu että aina täällä tapahtuu suuria kehitysaskelia, kuten tämä nyt. Ihan hauskaa aina tulla tänne, ja miettiä että mitähän hän tällä kerralla oppii. Konttausasentoonkin hän nousi silloin 5kk iässä juuri täällä Oulussa.

Siitä huomaa, että kävely on vielä tuore taito, kun hän heiluttelee käsiään ja tekee niillä kaikenmaailman hienoja liikkeitä samalla kuin kävelee. Ilmeisesti ex-konttailija ei ole vielä ihan tottunut siihen että käsillä ei yhtäkkiä olekaan mitään järkevää tekemistä kävellessä, vaan niiden pitäisi vaan hengata mukana. Se on hauskan näköistä, kun kävely on melkein kuin tanssia. Ja se hymy, mikä kasvoille syttyy joka kerta kun hän käppäilee, sillä voisi valaista puoli Oulua (ja koko meidän vanhempien maailman).

Mä kirjoitan lisää kasvamiseen liittyviä juttuja kunhan hän täyttää muutaman päivän kuluttua 11 kuukautta ja aloitetaan vauvavuoden viimeinen kuukausi. Kävelyn lisäksi tämä kulunut kuukausi on pitänyt sisällään paljon muitakin merkkipaaluja joista mieluusti kirjoittelen pidemmän kaavan mukaan, nyt halusin vain juhlistaa tätä hienoa merkkipaalua joka ansaitsi aivan oman postauksensa. Kävelyharjoituksia on vilahdellut mun instastoriesissa @iinalaura ja siellä niitä näkyy varmasti lisääkin tämän reissun aikana.

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille<3

Moikka! Takana on ihanan rento viikonloppu ja mieli on hyvä. Ollaan oltu ihan vaan perheen kesken pitkästä aikaa ja touhuiltu viidestään kaikkea tavallista ja kivaa – vaihteeksi näinkin päin. Ei aina tarvitse olla juhlahumua ja megapaljoa ohjelmaa, parasta kai on se rento yhdessäolo, tai näin ainakin mun mielestä. Juhlat ja spesiaalihetket ovat spesiaaleja juuri siksi, että välissä on sitä ihan tavallista arkea, ja niitä tavallisia viikonloppuja. Siivousta, pyöräretkiä, leffanvuokrausta ja kortin pelaamista, harrastuksia ja ruuanlaittoa.

Tein perjantaina meille syksyn ensimmäisen kanttarelliruuan, kanttarelli-carbonaraa. Se oli niin hyvää, olisin voinut syödä koko kattilallisen yksin. Meidän lapset eivät välitä herkkusienistä ollenkaan, mutta metsäsienet on ihan heidän herkkujaan. Kanttarelli-carbonara upposi tytöille ja pyysivät vielä lisääkin, en siis tosiaan saanut syödä koko kattilallista yksin, hah. Mutta pitää tehdä pian toinen satsi. Ja pitää jakaa resepti täällä blogissa, vaikka jotain kokkausvideoita mä jaoinkin jo perjantaina instan mystoryssa.

Tänään me herkuteltiin grilliruualla, näillä näkymin ehkä viimeistä kertaa tälle kesää. Alkavat ilmat olla sen verran viileämpiä että ruuanlaitto ulkona ei ole välttämättä niin kivaa enää, ainakaan mikään kunnon pihvien paisto. Joku makkaran grillailu laavulla nyt on mukavaa vaikka pakkasella. Mistä tulikin mieleen että pitää ehdottomasti tänä syksynä tehdä retki johonkin sellaiseen paikkaan missä on mahdollisuus paistaa makkaraa laavulla. Se oli ainakin musta lapsena tosi kivaa, ja on varmasti vieläkin. Voisi olla hauska juttu lasten mielestä.

Zelda kävi Oton kanssa taitoliikuntakeskuksen Peuhu-päivässä, ja oli kovasti tykännyt temppuradasta jolla sai liikkua vapaasti yksin tai yhdessä vanhemman kanssa. Ottokin oli kuulemma intoutunut riehumaan voimistelurenkailla. Mutta selkeästi tuollainen voimistelu-temppurata-tramppa-meininki oli ollut mieleistä, ja varmasti saa mennä isänsä kanssa toistekin. Tai voidaan mennä vaikka koko perhekin joskus, mutta toisaalta on kivaa että tämä on Zeldan ja Oton ihan oma yhteinen juttu.

Nova oppi tosiaan tällä viikolla nousemaan tukea vasten seisomaan, ja on muutenkin alkanut liikkumaan tosi ketterästi ja nopeasti. Meillä on baby proofaus täällä käynnissä ja on tullut siivottua kaikki sellaisetkin nurkat joille on muuten antanut armoa, puolivuotias kun saattaa kontata ihan mihin tahansa. Hänen lempileikkinsä on tällä hetkellä heitellä tavaroita eteenpäin ja kontata niiden perässä. Toinen suosikki on mun yksisarvis-glitter-meikkipussi, joka oikeastaan opetti hänet sekä konttaamaan, että nousemaan seisomaan. Sitä metsästäessä hän on unohtanut olevansa puolivuotias ja vaan liikkunut kohti meikkipussia. Kaukosäätimet on myös lemppareita.

En tajua että nyt Nova yhtäkkiä nousee seisomaan. Hän myös päästää toisen käden surutta irti, ja seisoo vain yhden käden varassa, ja uusimpana on alkanut hivuttautumaan kummallekin sivulle varovaisia askeleita ottaen. Ihan uskomatonta meininkiä kyllä, en tiedä uskallanko tähän laittakaan että mitähän ensi viikko tuo tullessaan. No, laitoin nyt. Hän oppi tällä viikolla myös ”taputtamaan” kun sanoo ”jeeeeee” tai puhuu taputtamisesta. Vielä ei kuulu ääntä neidin taputuksesta mutta kädet menee ihan oikein yhteen ja hän innostuu aina aivan tosissaan kun taputetaan yhdessä. Tästäkin on vilissyt videoita instan mystoryssa.

Ajattelin kun aloin kirjoittamaan tätä, että ”eihän tällä viikolla tapahtunut mitään kovin ihmeellistä”, mutta nyt kun luen tätä kirjoitusta niin olihan meillä vallan mullistava viikko. Ihana, huikea viikko. Toivotaan että ensi viikostakin tulee ihana ja onnen ja naurun täyteinen, niin meillä kuin teillä kaikilla siellä ruutujen takana <3

Hyvää yötä ja mahtavaa uutta viikkoa kaikille <3