Vastasyntyneen vaatekaappi (Koot 50-56): muistilista & ostokset esittelyssä

06.05.2021

*Postauksen kuvissa näkyvissä ilmaiseksi saadut seuraavat tuotteet: Reima body, housut ja sukat, Kaiko body, housut ja bonnet-hattu, Unikid.fi Benno-merkkiset pipo ja huivi, Sidoste sukat ja tumput. Merkitty erikseen tähdellä ja ”(saatu)”-merkinnällä kuvatekstissä.

Pikkuhiljaa olen tehnyt vauvanvaateostoksia, mutta vielä kaapista myös puuttuu kaikenlaista. Joitakin juttuja löytyi jo valmiina, mutta aika vähän. Lähinnä pienenpieniä sukkia ja muutamia isompien lasten ensivaatteita. Olen ollut valtavan kiitollinen itselleni siitä, että meidän 4-vuotiaan vauva-aikana dokumentoin tänne blogiin hänen vaatekaappia.

Sen pohjalta on ollut tosi iisi suunnitella hankintoja ja niille sopivia määriä. Olen myös painanut mieleeni vanhat omat periaatteeni siitä, että kuviollisia ja yksivärisiä vaatteita pitää olla sopivassa suhteessa, ja että on mukavaa jos suurin osa vaatteista sopii helposti yhteen toistensa kanssa. Ja muistuttanut itseäni siitä, että vaikka mekot ovat söpöjä, vastasyntyneen kanssa en niitä tarvitse. On ollut myös jotenkin tosi ihanaa ja hauskaa päästä kokoamaan itse alusta loppuun asti vaatevalikoimaa, sillä meidän muut lapset on jo niin isoja, että valikoivat vaatteensa ennemmin oman makunsa pohjalta.

Kokojen suhteen sen verran, että aiempien vauvavuosien pohjalta meille on hankittu sekä kokoa 50 että 56. Meillä kaikki lapset ovat käyttäneet näitä kumpaakin kokoa alussa (syntymämitat 46cm-51cm) ja 62 kokoon on siirrytty sitten vasta n. 2-3kk iässä. Esikoinen myöhemmin, kun oli niin mini.

Otan sekä 50 että 56 -kokoiset vaatteet yhtäaikaa esille ja käyttöön ja katson sitten vauvan koon mukaan, että kuinka kauan käytetään mitäkin. Eli en ole hankkimassa näitä kaikkia vaatekappaleita nyt alkuun vielä sekä koossa 50 että 56, vaan tämä määrä koostuu molempien kokojen vaatteista yhteensä. Sitten kun siirrytään kokoon 62, ovat vaatteet jo pidempään käytössä ja sitten hankin aina suunnilleen tuon alla luetellun määrän vaatetta/per koko. Ja niitä 50-kokoisiakin voi ostaa tarvittaessa lisää sitten kun vauva on syntynyt, mikäli hän olisi tosi kirppuli ja hukkuisi 56-kokoisiin. Etukäteen sitä on vaikea tietää, mutta on hyvä olla molempia kokoja sen verran, että pääsee alkuun.

Muistilista: vastasyntyneen vaatteet – mitä vastasyntyneen vaatekaapista tulee meillä löytymään ja kuinka paljon?

(kietaisu)Bodyt 8kpl

Housut 8kpl

Vetoketjuyökkärit 5kpl

College- tai neulehaalarit 2kpl

Neuletakit 1-2kpl 

Teddy- tai kevytvanuhaalari 1kpl

Sukat 10 paria

Tumput 5 paria

Trikoopipot 3kpl

Neulepipot 1kpl

Villasukat 3 paria

Mekot, romperit ja muut ”spessuvaatteet”: 2-3 oman harkinnan mukaan yhteensä

Ylärivi vasemmalta oikealle: Lindex 50, Arket 50/56, Mini Rodini 50, Lindex (printti tehty itse) 50, Lindex 50

Alarivi vasemmalta oikealle: *Reima 50/56 (saatu), *Kaiko 50/56 (saatu), Mini Rodini 56, Mini Rodini 56, Konges Sloejd 50.

Bodyt: Vastasyntyneen kanssa olen kokenut kietaisubodyt kaikkein kätevimmiksi, koska ei tarvitse vetää pään yli lainkaan. Sitten koosta 56 tai 62 alkaen voi alkaa käyttämään myös normibodyja, kun ei ole enää niin paniikissa pukemisen kanssa. Itseäni ainakin aina alkuun jännittää pukea heiveröistä vastasyntynyttä. Olen ostanut useampia tuplaneppareilla varustettuja bodyja, jotka voivat olla käytössä sekä koossa 50 että 56. Suosin ribbiä materiaalina, koska se on joustavaa ja mukavaa. Kietaisubodyja on nyt kuusi ja normibodyja kaksi koossa 56.

Vasemmalta oikealle: *Kaiko 50/56 (saatu), *Reima 50/56 (saatu), Name It 50, Arket 50/56, Mini Rodini 50, Kappahl 56, Lindex 50, Lindex 50, Mini Rodini 50

Housut: Housuja on myös ostettu sekä koossa 50 että 56, ja osa tuplakokoa käännettävillä lahkeilla tai resoreilla. Housujen suhteen tärkeintä on mukavuus, että ne eivät purista vauvan pientä masua yhtään. Onneksi isossa osassa vastasyntyneiden housuja on jo valmiiksi huomioitu mukavuus mahdollisimman leveällä ja joustavalla resorilla. Housuissa muuten kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota merkkien kokoeroihin, tässä housut ”kokojärjestyksessä” todellisen koon mukaan, mutta oikeat koot menevät ihan eri tavalla. Erityisesti kotimaisten valmistajien vaatteet ovat usein reiluhkoa mitoitusta.

Yökkärit: Suosin laiskana vetoketjullisia malleja, vaikka nepparitkin ovat ihan kätevät. Vastasyntyneen kanssa vetskari on kiva, kun sen saa vedettyä niin nopeasti päälle. Ylhäältä alas asti menevät nepparit ovat myös ihan hyvät, enkä välttämättä sano niillekään ei, mutta jos onnistun haalimaan kirppiksiltä viisi hyväkuntoista vetskariyökkäriä, niin olen tosi iloinen. Sitten vähän vanhepien kanssa ostan mielellään jo neppariyökkäreitäkin ja menen enemmän kuosi edellä.

College-/neulehaalarit: Olen kokenut hupulliset kevyet haalarit todella käteviksi ihan kaikkina eri vuodenaikoina syntyneiden lastemme kanssa. Vaunuissa/kaukalossa on usein lämpöpussi käytössä ja suurimman osan ajasta vauvan voi laittaa sinne ihan vaan siinä kevyessä collegehaalarissa, tai muuten on tullut hiki. Elokuisella voi olla collegehaalari alkuun käytössä myös ilman lämpöpussia kaukalossa, kevyemmän viltin kanssa. Tai eihän sitä tiedä jos on ihan helteet vielä ja collegehaalarikin on liikaa, mutta usein vastasyntyneillä on kylmä, kun ovat tottuneet mahassa siihen 37 asteen paljumeininkiin.

Neuletakit: Neuletakista en nyt tiedä onko niin kätevä kuin esim. collegehaalari, mutta jos on lämpimämpi päivä ja collegehaalari tuntuu olevan liikaa, voi neuletakki olla bodyn ja housujen kansssa hyvä.

Teddy-/kevytvanuhaalari: Ostan varmaankin yhden koossa 56, joka otetaan käyttöön sitten kun säät vielä hieman viilenevät esim. syyskuussa. Voi myös olla, että odottelen rauhassa, enkä osta vielä, sillä meillä on yksi kevytvanuhaalari koossa 62 ja säät saattaa myös pysyä lämpiminä sinne asti, että sen voi ottaa käyttöön.

Alhaalla näkyvät raidalliset Muumi-sukat *Reima (saatu) sekä niiden vieressä tumput ja sukat *Sidoste (saatu).

Sukat: Sukkia pitää olla meillä paljon, koska ne on aina hukassa ja lähtee aina jalasta. Meillä on paljon erilaisia sukkia, jotka menevät eri asujen kanssa. Henkilökohtaisia suosikkejani ovat Lindexin mustat pikkusukat käännettävällä varrella sekä ribbisukat ja raitavarrelliset sporttisukat.

Tumput: Vastasyntyneellä on hyvä olla tumput alussa ainakin nukkuessa, ettei hän raavi omaa naamaa naarmuille unissaan. Meillä oli muutamat tumput valmiina ja parit ollaan myös saatu.

Pupupipo kolmosen vanha, neulepipo Metsola, Harmaa nallepipo ja huivi *Benno (saatu Unikid.fi), Vaaleanpunainen bonnet *Kaiko (saatu).

Ohuet pipot: Ohut trikoopipo tai neulepipo on hyvä olla, niin pää ei palele. Tykkään sekä niistä, joissa ei ole nauhoja että nauhallisista. Menen söpöys edellä, rakastan korvapipoja.

Neulepipo: Yhden lämpimämmän pipon olen myös hankkinut, joka menee 0-2kk iässä. Jos vauva syntyy elokuun loppupuolella, hän on 2kk iässä vasta lokakuun loppupuolella, jolloin sille voi jo olla tarvetta.

Villasukat: Näitä en ole hankkinut yhtään, meillä on tallessa isommilta kaikki ihanat mummun neulomat lempparit. En tiedä tarvitseeko hän varsinaisesti elokuussa villasukkia mihinkään, mutta koska niitä on, niin mehän tasan käytetään ainakin parin kuvan verran, että vauvelikin saa jotain muistoja tulevaisuuteen liittyen mun rakkaaseen mummuun.

Mekot, romperit ja muut ”spessuvaatteet”: Mekkoja vastasyntyneen kanssa ei mun mielestä tarvita vielä ollenkaan, paitsi ehkä yksi mekko kastejuhlaan varsinaisen kastemekon lisäksi. 62-koossa saatan ostaa pari mekkoa jo esim. joulun ajan mahdollisiin juhliin/joulukorttikuviin, mutta koen, että mekot on käytännöllisimpiä vasta sitten kun vauva nousee pystyyn eikä esimerkiksi konttaile enää juurikaan. Eli mekkoja enemmän sitten lähempänä 1v ikää, siihen asti mennään bodyilla ja housuilla ja haalareilla ennemmin. Rompereita saatan ostaa pari, koska ne on ihan älyttömän suloisia vauvoilla ja niitä ei juuri vaippaiän jälkeen ole mun mielestä enää kätevää käyttää. Ne ovat mekkoja kätevämpiä, kun mikään ei pääse rullautumaan selän alle, vaan romperit pysyvät hyvin paikoillaan.

Siinäpä pähkinänkuoressa se meidän tulevan vauvan ensimmäisen vaatekaapin sisältö. Bodyt, housut, sukat ja tumput meillä alkaa aika lailla olla jo kunnossa 50/56-kokojen osalta, samoin kun ne villasukat ja lämpimämpi villapipo. Tällä hetkellä metsästän suloisia collegehaalareita, sekä niitä vetskariyökkäreitä kirppikseltä, kun meillä on vastasyntyneen koossa niitä vasta yksi. Sitten kun vauva on syntynyt niin nähdään lopullinen vaatteiden tarve, tarvitseeko ostaa hieman lisää kokoa 50, vai suoraan 56.

Näitä vaatejuttuja on ihana miettiä ja onhan nuo pikkuvaatteet aivan älyttömän suloisia <3 


Vain pehmeintä vauvan iholle

07.03.2017

Tulen tekemään tänä vuonna yhteistyötä pitkäaikaisen lastenvaatesuosikkini Polarn O. Pyretin kanssa vauvanvaatteiden tiimoilta, ja tämä on ensimmäinen osa meidän yhteistyöpostaussarjasta. Mä tutustuin Polarn O. Pyretiin jo silloin kun merkki avasi ensimmäisen liikkeensä vastavalmistuneeseen Kampin kauppakeskukseen, ja ostin sieltä tuliaisia mun silloin taaperoikäiselle serkulleni. Muistan vieläkin sen ihanan värikkään kirahvipaidan jonka hänelle ostin ja kuinka hän kovasti tykkäsi siitä.

Merkki oli siis mulle jo entuudestaan tuttu kun alettiin odottaa omaa esikoistamme vuonna 2011, ja siitä asti PO.Pin vaatteita on meiltä löytynyt. Mulla on paljon lastenvaatesuosikkimerkkejä, ja niitä kaikkia yhdistävät samat arvot: laadukkuus, ekologisuus ja tyylikkyys. PO.Pin vaatteissa olen aina pitänyt siitä että ne ovat juuri sellaisia joista lapset itsekin tykkäävät, pehmeitä, käytännöllisiä ja värikkäitä.

Kun mua pyydettiin tekemään yhteistyötä PO.Pin kanssa, olin heti mukana, sillä yhteistyö tuntui luontevalta koska me ostetaan merkin vaatteita itsekin paljon ja koko blogihistoriani ajan PO.Pin vaatteet ovat näkyneet meidän tyttöjen päällä niin ulkokamppeissa kuin sisävaatteissakin. Olen aina ollut laatuun tyytyväinen enkä koskaan ole joutunut reklamoimaan mitään. Monet vaatteet olen myynyt priimakuntoisina eteenpäin, ja monet odottavat tyttöjen jäljiltä pääsevänsä vauvalle käyttöön.

Vauva sai testiin Polarn O. Pyretin vauvojen Eco-malliston superpehmeitä ihanuuksia, ja ne ovat olleet kovassa käytössä meillä. Olin itse ostanut vauvalle jo monen monta kätevää kietaisubodya ja housuja popin vastasyntyneiden mallistosta, koska ne olivat mun suosikkeja Zeldankin vauva-aikana. Saatiin vielä PO.Pilta vauvalle muita ihania vaatteita, kuten tämä ihanan hempeä raidallinen mekko sydäntaskuilla ja valkoiset sukkahousut. Mekossa on joustava pääntie joka helpottaa pukemista, sekä pehmeät tasosaumat jotka eivät paina vastasyntyneen ihoa.

Myös taustalla näkyvä kaunis vaaleanvihreä puuvillatrikoo-velour-peitto on PO.Pilta saatu. Se on ollut meillä tosi kovassa käytössä ja se on vilkkunutkin vaikka kuinka monissa instakuvissa vauvan alla. Peitto on ihana kääräistä tyypin ympärille kun hän nukahtaa, ja sen päällä on hyvä pötkötellä lattialla.

Saimme vauvalle myös ihanan raidallisen Eco-malliston unipussin, jossa hän on nukkunut oikein rauhallisesti. Unipussi on GOTS-sertifioitua puuvillatrikoota, mikä on hyvä koska vauva nukkuu meidän kanssa ja sellaisessa paksussa pussukassa hänelle tulisi aivan liian kuuma. Luomupuuvillainen unipussi on meidän suosikkiyövaate, niitä pitäisi hamstrata lisää koska niissä neiti saa pisimmät yöunet. Unileluna samanlainen ihana Polarn O. Pyretin raitapupu joka Zeldallekin ostettiin vauvalahjaksi.

Newborn-mallistossa on myös vähän juhlavampaa vaatetta pikkuisille, kuten tämä toiselta sivulta kokonaan neppareilla avattava farkkumekko ja ihanat röyhelökaulusbody ja frillapylly-puolipotkuhousut. Ne ovat vielä vähän reilut vauvalle kun ovat kokoa 56 mutta pääsevät varmasti enemmänkin käyttöön kunhan pikkuinen vielä vähän kasvaa.

Polarn O. Pyretin newborn Eco-malliston vaatteet ovat tasosaumattomia, eli ne eivät paina mistään vauvan herkkää ja ohutta ihoa. Monet tuotteista ovat luomupuuvillaisia ja merkitty eco-tunnuksella. Mallistossa on mielettömän ihania värejä ja kuoseja joita on ihanaa pukea vauvalle, ja vaatteet ovat käyttöiältään kestäviä käännettävien hihan- ja lahkeensuiden ansiosta.

LUKIJAKILPAILU:

Mulla on ilo arpoa Polarn O. Pyretin kanssa yhdessä 50€ lahjakortti Polarn O. Pyretille! Kerro mikä on sinun suosikkituotteesi Polarn O. Pyretin valikoimista, kommentoi se tähän kommenttiboksiin ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 12.3. klo 22.00 asti. Voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti.

Ihanaa päivää kaikille! <3


Vaaleansinistä hattaraa

17.03.2016

Meidän viikko on ollut tohinantäyteinen, ollaan nähty Oton perhettä ja on ollut paljon töitä. Olen metsästänyt itselleni yhtä tiettyä hupparia kissojen ja koirien kanssa ja intoillut lämpimästä säästä. Siis eilen oli seitsemän astetta lämmintä (!!!). Mä kuljin takki auki ja hengitin auringon lämmittämää kevätilmaa keuhkoihin. Se tuntui niin hyvältä, olisin voinut jäädä vaan aurinkoon seisomaan kun iltapäivällä astuin autosta ulos, mutta sitten kuulin lasten iloista pulputusta päiväkodin pihalta ja juoksin äkkiä halimaan vastaan kirmanneita mukuloitani. Tänäänkin aurinko paistaa upeasti ja fiilis on kevyt. Kiitos hei muuten ihan valtavasti edelliseen postaukseen kommentoineille! Aivan mahtavaa lukea teidän tarinoita ja fiiliksiä.

Katsokaa nyt noita pieniä palleroisia vaaleansinisissä sulkaleggingsseissään. Ei voi söpömpää olla! Leggingssit* ovat saatu suomalaiselta Melli Ecodesignilta, jonka uusin mallisto ilmestyi toissapäivänä.  Mellillä on aiemmin ollut ehkä vähän ”retrompi tyyli”, jossa ei siinäkään mitään vikaa ole, mutta joka ei ole ollut ehkä niin meidän juttu. Mutta nämä uudet sulat, aiemmin esitelty Karkulainen karkkimaassa -kuosi sekä jo Instassa vilauttamani pandat = silkkaa rakkautta ensisilmäyksellä. Siis ihan täydellisiä kuoseja kaikki kolme ja ihan mun makuun.

Sulkia saa vaaleanpunaisina ja vaaleansinisinä, nämähän ovat Pantonen mukaan vuoden 2016 suurimmat trendivärit. Myös Pandaa saa vaaleanpunaisena ja vaaleansinisenä, sekä myös mustavalkoisena. Koot ovat reiluja, eli näistä Zeldalla on käytössä 86-92 housuissa, ja 98/104 mekossa. Tiaralla on molemmista 98/104. Ja normaalisti siis nuorempi neiti käyttää kokoa 104 ja vanhempi 110. Reilut koot ei haittaa mitään kunhan osaa varautua. En osaa sanoa millaisia vauvojen koot ovat mitoitukseltaan, kun kokemusta on vain näistä isompien lasten vaatteista, mutta kokovalikoimaahan siis löytyy ihan pikkukeskosten vaatteista aina aikuisten vaatteisiin asti.

Pandakuosia me valittiin ihana kellohelmainen mekko*, sekä mustavalkoinen paita*. Tytöt itse valitsivat itseasiassa nämä vaatteiden värit, ja vaaleansininen oli hitti, arvaatte varmaan että vaaleansininen vie aina tarjolla ollessaan pisimmän korren koska Frozen -huuma ei vain ota hiipuakseen.

*tähdellä merkityt tuotteet saatu blogin kautta.

Tämä äiti on ainakin ihan Melli-huumassa. Musta on vaan niin siistiä, että löytyy 100% suomalainen lastenvaatefirma, jonka vaatteet suunnitellaan ja tehdään alusta loppuun asti kotimaassa. Ja mä tuen oikein mielelläni kotimaista käsityötä tuomalla sitä esille blogissani, ylpeänä ja iloisena siitä että mulla on mahdollisuus tehdä niin.

Mulla on muuten tarjolla teille kiva alekoodi, joka on sunnuntaihin asti voimassa ja jolla saa 15% alennusta kaikista Melli Ecodesignin normaalihintaisista tuotteista, myös uutuuksista. Eli koodilla SS2016 saatte sen 15% alea tilatessanne verkkokaupasta, vaikka näitä ihania pandoja tai sulkia.

Mikä kuosi on teidän lemppari? Entäs mikä väri?


Kesäkuteissa

22.05.2013

IMG_3070 IMG_3069 IMG_3081 IMG_3084 IMG_3103IMG_3111 IMG_3115 IMG_3129Sain mahdollisuuden tehdä toistamiseen yhteistyötä upean MiniMintin kanssa ja yhteistyön merkeissä valitsin meidän neideille vähän kesävaatetusta. MiniMintin valikoima on mukavan laaja ja ei tuottanut kyllä vaikeuksia löytää mieleistä puettavaa! Me suunnattiin läheiseen kanavanrantaan kuvausreissulle ja Tiara heitteli innoissaan saamaansa Myyrä -rantapalloa ja keräili ihania voikukkia. Aivan ensimmäiseksi mä iskin silmäni tuohon mielettömän suloiseen Oh Baby Londonin ampparimekkoon ja kun vielä löysin pienemmälle neidille samaa kuosia olevan playsuitin mä pompin suunnilleen tasajalkaa innosta, kyllä te tiedätte että noi on just eikä melkeen meidän tyyliset!

IMG_2961 IMG_2981 IMG_3007 IMG_3025xVaikka voisinkin pukea tytsyt amppareiksi vaikka joka päivä, on Oh Baby Londonilla paljon muitakin ihanuuksia. Mekon kanssa Tiaran päällä vilahteli ihanan innovatiivinen ja hauska kääntötakki, joka on toiselta puolelta värikästä vinoraitaa ja toiselta mun suosikkikuosia eli leopardikuvioinen. Kääntötakki käännettiin eilisen kaupunkireissun ajaksi raitapuoli ylöspäin ja jalkaan laitettiin Oh Baby Londonin ihanat rock-henkiset leggingsit sekä Relaunchin hauska keltainen Mikki Hiiri -paita. Kaupunkiasun (kuten tästä lähtien kaikki muutkin asut) kruunasivat Ciao Bimbin mokkanahkaiset keltaiset tähtitennarit jotka vilkkuivat myöskin jo ylemmissä kuvissa.

IMG_3143 IMG_3155IMG_3134x IMG_3229Noin makeissa vaatteissa ja Tiaran itse todella tyylikkäästi asuun stailaamassa pipossa neidin kelpasi tepastella pitkin uudistunutta Citycenteriä ja tuijotella rattaista söpöä skeittaripoikaa Kiasman edessä. Tarkoituksena mulla oli ottaa hienoja asukuvia Tiarasta joissa kaupungin vilinä näkyy hienosti taustalla vaan eipä taas mulla muistunut mieleen että en olekaan enää suhteellisen hitaasti taapertavan 1-vuotiaan äiti vaan vilkkaan ja ovelan lähemmäs 2-vuotiaan höperö mutsi. Ei pysynyt Tiara sen vertaa paikallaan että ne kuvat olisin saanut, mutta oikeastaan näin on parempi. Tuleepahan esille että makeat vaatteet pysyvät mukana kovemmassakin menossa!

vaatekollaasijeeMä näen jo silmissäni miten kivoja asukokonaisuuksia noista meidän saamista vaatteista voi rakentaa, rock-leggingsit yhdistyvät mahtavasti kirkkaanvärisiin paitoihin ja Mikki Hiiri-paita piristää iloisella värillään minkä tahansa muunkin alaosan. Takki on oikea katseenvangitsija oli päällimmäisenä kumpi kuosi tahansa ja pikkutytöt ovat amppariasuissaan ehkä maailman suloisimpia! Suosikeiksini ovat myös muodostuneet nuo Ciao Bimbin upeat mokkatennarit, ne näyttävät olevan mielettömän ulkomuotonsa lisäksi olevan mukavat jalassa ja sen lisäksi ne on oikein helppo laittaa jalkaan sivussa olevan vetoketjun ansiosta. Onneksi niissä on vielä kasvunvaraa reippaasti niin saadaan nauttia niistä toivon mukaan syksylläkin pitkään!

IMG_2948 IMG_2955IMG_2950Rankan päivän jälkeen on hyvä käydä The Dreambagin unipussiin lepäämään ja nukahtaa suloisen rauhalliseen uneen (tai tulla pois pussista nauttimaan vielä yhdet maitohuikat).

Suuri kiitos MiniMint, sekä äiti, että tyttäret ovat ihastuneita uutuuksiin!

kideadvertise

Jos haluat muksullesi samanlaiset superihanat tennarit kuin Tiaralla, tai muut Ciao Bimbin, Petit Nordin tai Bisgaardin kengät on MiniMintillä tällä hetkellä voimassa alekoodi KIDEBOOTS jolla saa 25% alennusta kyseisten merkkien tuotteista! Koodi on voimassa 26.5.2013 asti. Lisäksi ihanalla blogikollegallani Evelinalla on käynnissä ihana kenkäarvonta *KLIK!* perjantaihin asti jossa kaksi lukijaa voittaa itselleen vapaavalintaiset kengät MiniMintin valikoimasta!


Toivepostaus: Lastenvaatekaappien aarteet

07.05.2013

Tähän postaukseen olen koonnut tyttöjen tämän hetkisten vaatekokojen vaatevalikoimasta löytyviä suosikkeja. Koko vaatekaapin sisällön esittelyn sijaan valitsin ainoastaan ne lemppareista lemppareimmat (ja ne jotka ei olleet pyykissä) koska nyt kun neitejä on kaksi on vaatteita kuvattavaksikin ihan hirmuinen määrä! Pikkuneitiä varsinkin odottaa tuolla kaappien kätköissä valikoima vielä toistaiseksi liian suuria aarteita mutta esittelen niitä ihanuuksia vaikka sitten kun niiden käyttökin on ajankohtaisempaa. Viime vuoden vastaavanlaista postausta katsellessani huomasin että mulla taisi silloin jo olla orastava rakkaus keltaiseen väriin kun ultimate-lemppariksenikin olin valinnut Tiaran kirkkaankeltaisen uimapuvun.

Muuten koen että mun vaatemakuni lastenvaatteissa on kehittynyt parissa vuodessa reilusti ja nykyään osaan ehkä paremmin miettiä kokonaisuutta ja sitä sopiiko jokin vaate muidenkin neitien omistamien vaatteiden kanssa yhteen. Nykyään mulla on selkeä visio siitä millainen lastenvaate on mun mielestä kiva, tyylikäs ja ostamisen arvoinen ja harkitsen tarkemmin ennen kuin teen ostopäätöksen. Tämä pätee kyllä myös mun omiinkin vaatteisiin ja asusteisiin, onneksi. Heräteostojen aika on toivottavasti ohitse! Mutta sen pidemmittä puheitta; ensin vuorossa Tiaran vaatelemppareita:

PAIDAT IMG_1618x IMG_1619x IMG_1623xHUPPARIT JA NEULEET
IMG_1629x IMG_1631xFARKKULEGGINGSSIT, LEGGINGSSIT JA HOUSUT

IMG_1624x IMG_1626x IMG_1627xMEKOT

IMG_1628x IMG_1614x IMG_1617xTiaran vaatevalikoima on edelleen ehkä vähän sillisalaatti (näkisitte ne kaikki vaatteet jotka jätin kuvaamatta!) koska osan vaatteista olen ostanut jo kauan sitten, silloin kun en ollut ehkä vielä niin taitava miettimään kokonaisuutta. Tiara liikkuu niin paljon että tärkeintä Tiaran vaatteissa on mukavuus, siksi Tiaralta löytyykin oikeiden farkkujen sijaan paljon farkkuleggingsejä ja leggingsejä joissa on kiva olla ja liikkua. Kesävaatteita meillä ei oikeastaan ole Tipalle vielä melkein ollenkaan, ne ovatkin sitten seuraavana hankintalistalla. Farkkushortseja, jumpsuiteja, uikkarit ja ihania keveitä kesämekkoja on pakko saada! Ja tietenkin ihania ballerinoja ja sandaaleja, sekä söpö kesähattu.

VAUVAN VAATTEET, BODYTIMG_1596x IMG_1605x IMG_1597xPAIDAT JA MEKOT

IMG_1599x IMG_1608xHOUSUT JA SHORTSIT

IMG_1601x IMG_1602x IMG_1606xHUPPARIT JA NEULEET

IMG_1611x IMG_1612xVauvan vaatteita olen miettinyt enemmän ja ne sopivatkin aika kivasti yhteen, ts. jokainen vaate sopii yhteen useamman kuin yhden vaatekaverin kanssa. Niistä löytyykin paljon juuri sitä keltaista ja nyt huomaan että myös raidat näyttävät olevan aika pop! Enpä ole ennen huomannutkaan miten paljon raidallisia vaatteita vauvalla on. Osa vauvan vaatteista on siis Tiaran vanhoja ja meillä on kyllä jäänyt moni Tiaran vanha vaate käyttämättä (ainakin näistä pienimmistä kokonumeroista) sen takia että maku on vain muuttunut niin paljon! Nyt kaipaan niitä kirkkaita värejä ja selkeitä linjoja pinkin hörselön ja Hello Kittyn sijaan. Huomaan että nyt Tipan vanhoista vaatteista vauvalla on käytössä juuri ne jotka viimeksi olivat vain harvoin käytössä (esim keltainen hedelmäbody)! Tosi hassua miten voikin maku muuttua niin paljon.

Mulle lastenvaatteita ostaessa tärkeintä on se että vaate tuntuu lapsesta miellyttävältä iholla, on kestävä ja kivan näköinen. Nämä jutut kun muistaa ostoksilla niin yleensä ei voi mennä vikaan!

Millaisista lastenvaatteista te tykkäätte? Mistä kaupoista yleensä ostatte lapsille vaatteita? Lempi lastenvaatemerkki?