Hyvinvoinnin tavoitteet vuodelle 2018

04.03.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Life:n kanssa.

Ambassador-vuoden tavoitteet hyvinvointiin

Saan tänä vuonna kunnian toimia Life:n Brand Ambassadorina, ja vuoden teemana onkin koko meidän perheen kosmetiikan, vitamiinien ja lisäravinteiden sekä muiden arkipäivän valintojen tarkastelu, ja niiden kautta kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Mä haluan käyttää mahdollisimman paljon luonnonkosmetiikkaa, mutta mulla on joitakin luottotuotteita joista en aio luopua. Ensimmäiseksi tavoitteekseni tälle vuodelle otankin sen, että 2/3 mun käyttämästä kosmetiikasta olisi vuoden lopussa luonnonkosmetiikkaa. Tähän asti tilanne on ollut toisin päin, eli 2/3 on ollut synteettistä. Ehdottomuus ei sovi mulle, enkä aio olla tässäkään asiassa ehdoton, mutta mitä enemmän kylppärin kaapissa on luonnollisia juttuja, sen parempi.

Terveys etusijalla

Toiseksi tavoitteeksi asetan sen, että oltaisiin tänä vuonna mahdollisimman vähän kipeänä. Tähän asti se on alkanut hyvin, mutta olen iloinen että meillä on nyt tukena myös Lifesta saadut probiootit, sekä vitamiinit ja sinkki. Toivotaan että niiden avulla oltaisin terveenä mahdollisimman paljon ja säästyttäisiin ikäviltä kausiflunssilta ja vatsapöpöiltä. Meillä on viimeiset kolme vuotta putkeen vieraillut joka kevät vatsatauti vähintään kerran, ehkä tämä kevät voisi olla se joka katkaisee jatkumon? Olisin siitä ihan tosi iloinen. Ja toki uskon myös, että vaikka tultaisiin kipeäksi, jaksaa hyvinvoiva kroppa ja suolisto toipua nopeammin ja ehkä pääsisi vähän helpommalla?

Ensimmäinen konsultaatio

Kävin Eastonin upouudessa Life-myymälässä ensimmäisessä konsultaatiossani ihanan Mariannen luona, ja katsottiin koko tälle vuodelle eteenpäin meidän perheelle sopivia tuotteita. Juteltiin ummet ja lammet ja käytiin läpi kehoa ja ihoa monelta eri kantilta, ja mietittiin niitä sopivimpia juttuja. Monet lisäravinteet ja muutkin tuotteet vaativat pidemmän ajan, että nähdään miten ne oikeasti vaikuttavat, ja siksi onkin hyvä lähteä testaamaan niitä nyt ihan heti tästä vuoden alusta. Mä olen innoissani tästä, ja toivon että onnistumme tavoitteissa. Luotto on ainakin kova.

Teemat ja fiilikset vuoden alussa

Mulla on vuoden aikana useita erilaisia teemoja joita käsitellään. Loppukeväästä katsotaan matkalle mukaan tulevia tuotteita kuten aurinkovoiteita, tässä kuussa on luvassa ihonhoitoa, syksyllä flunssan ehkäisyä ja vatsan sekä suoliston hyvinvointia, liikuntaa ja kehon hyvinvointia ja paljon muuta. Ihan mieletöntä päästä kuulemaan tietoutta niin monista hyvinvoinnin osa-alueista, ja mahtavaa myös päästä testaamaan erilaisia juttuja. Ei kai parempaa tavoitetta voi ollakaan, kuin se että kroppa voisi hyvin?

Mun mielestä on myös tosi kivaa että mulla on ihan oma ammattitaitoinen konsultti, jolta voi kysyä vinkkejä ihan kaikesta. Marianne osasi kertoa loistavasti kaikista tuotteista joista kyselin, ja suositella eri tarpeisiin sopivia juttuja. Life on myös selkeästi trendien aallonharjalla, sieltä löytyivät kaikki uusimmat ja makeimmat luonnonkosmetiikan tuotteet, kuten aktiivihiilihammastahnat ja Evolven hyaluronihapposeerumi, jotka molemmat lähtivät mulle testiin. Tulen vierailemaan Life-myymälässä säännöllisesti konsultaatioissa vuoden aikana. Katsotaan millaisia tuloksia saadaan aikaan!

Lapsille olen käyttänyt pääosin aina luonnonkosmetiikkaa, joitakin lasten pynnöstä ostettuja hiustuotteita lukuunottamatta, joten kosmetiikan suhteen he ovatkin jo täysin mun tavoitteessa. Lifesta löytyy myös Lifen Vahvat D-vitamiinit ja Bioteekin Omega Junior kalaöljygeelipalat joita meillä on käytetty jo pitkään. Life on kauppana mulle tuttu jo pidemmältä ajalta. Aiemmin olen ostanut sieltä mm. Weledan synnytykseen valmistautumisöljyä (kaikissa raskauksissa), maailman parhaan Lifen oman kaurapussin, imetysteetä sekä meidän lasten Beyou DLux D-vitamiinisuihkeet ja Terveyskaistan vahvaa biotiinia. Tämä brändilähettilään pesti tuntuu siis luontevalta ja tosi hienolta jutulta mulle!

TUOTETESTIRYHMÄ LUKIJOILLE:

Täyttämällä ilmoittautumislomakkeen voit ilmoittaa kiinnostuksesi osallistua tuotetestiryhmään. Lomakkeen kysymysten perusteella kullekin testiryhmäläiselle laaditaan räätälöity tuotetestipaketti jonka he saavat itselleen. Testiryhmään valitaan 50 osallistujaa, jotka sitoutuvat testijakson päätteeksi täyttämään touko-kesäkuun aikana testijaksokyselyn. Lisäksi kaikkien testiryhmään osallistuneiden kesken arvotaan 100€ lahjakortti Lifeen! Kannattaa ehdottomasti ilmoittautua tästä.

ALENNUSKOODI:

Koodilla sandwich saatte 20% alennuksen kaikista kaikista normaalihintaisista Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteista vuoden loppuun saakka. Koodi on voimassa sekä Lifen verkkokaupassa, että Lifen kaikissa myymälöissä koko tämän vuoden ajan, mikä on aika huikeaa. Lifen oma tuotevalikoima on tosi kattava, ja meillekin lähti testiin Lifen D-vitamiinit, probiootit, vartalonhoitotuotteet ja vaikka mitä muuta. Nyt kannattaa siis hankkia Lifesta tällä koodilla tämän vuoden ajan kaikki itselle tarpeelliset tuotteet mitä valikoimasta löytyy!

Mä odotan kyllä innolla mitä vuosi tuo tullessaan! Millaisia hyvinvoinnin tavoitteita sinulla on vuodelle 2018?

Hyvinvointia vauvan vatsalle – Rela Drops

15.05.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Rela Dropsin kanssa.

Vauva-arkea on nyt takana ne kriittisimmät kolme kuukautta, jolloin vauvat ovat kaikkein itkuisimmillaan ja kärsivät eniten vatsavaivoista. Hassua sanoa näin, mutta siinä missä keskimmäisen kanssa odotin tuota kolmen kuukauden rajapyykin täyttymistä kuin kuuta nousevaa, nyt en ole sitä muuten edes huomannut kuin siitä että vauva kasvaa ja kehittyy. Itkuisuudesta tai masuvaivoista ei olla kärsitty kuin hetken rotavirusrokotteen jälkeen, tai joskus kovin satunnaisesti aivan ekoina viikkoina. Meidän vauva on tyytyväinen, hyvinvoiva ja iloinen, ja vatsa toimii hyvin.

Rakkaus omaa pientä vauvaa kohtaan on aivan järjettömän suurta, ja hänelle haluaa tarjota parhaan mahdollisen tien elämään alusta asti. Nova on meidän perheen silmäterä, ja itsekin vielä pienet isosiskot huolehtivat hänestä aivan ihanasti. Isosiskot kyselevät aina saavatko auttaa vaipanvaihdossa tai pukemisessa, tai viihdyttää vauvaa silloin kun hän on hereillä. Kahden vanhemman lapsen kasvun myötä on tajunnut sen miten hurjan lyhyt se vauva-aika on, eikä satunnaisista itkuista ole tullut otettua niin paljoa stressiä kun tietää että tämä vaihe on niin lyhyt.

Rokotuksen antamisen jälkeen otettiin käyttöön Relatipat, ja en tiedä oliko niiden ansiota vai sitten vatsan tottumista, mutta itkuisuus loppui parissa päivässä siitä kun alettiin antaa maitohappobakteeria vauvalle. Myös vatsavaivat menivät ohi, ja ollaan jatkettu maitohappobakteerin antamista senkin jälkeen. Tänään neiti saa tokan annoksen rotarokotetta, ja toivotaan että nyt maitohappobakteerin kanssa masuvaivoja ja itkuisuutta ei tulisikaan niin paljoa kuin viime kerralla.

Mä täysimetän Novaa ja imetyskin itsessään antaa hyvän vastustuskyvyn ja on parasta mahdollista ravintoa pienelle masulle, mutta maitohappobakteerin antamasta lisäsuojasta tuskin on ainakaan haittaa. Nova syntyi kaikkein pahimpaan flunssa- ja vatsatautiaikaan, ja saadaan olla kyllä hurjan kiitollisia siitä että pieni on toistaiseksi saanut ainakin olla terveenä. Isommat tytöt tuovat päiväkodista kotiin liudan pöpöjä joka päivä, vaikka käsiä pestäänkin, ja koen Relatippojen antaman lisävahvistuksen oikein hyvänä juttuna.

Meillä innokkaat isosiskot ovat juuri he jotka muistavat myös muistuttaa antamaan Rela Dropsit Novalle. He muistavat pilkuntarkkaan joka ikinen aamu ottaa omat D-vitamiininsa ja samalla muistuttavat äitiä ja isiä antamaan vauvallekin omat tipat ja ottamaan myös itse vitamiinit. Se on hyvä että he ovat pienestä asti tottuneet muistamaan vitamiinit, toivottavasti se tapa säilyy aikuisuuteen asti.

Rela Dropseilla on nyt uudistunut pakkaus josta on helppoa annostella tipat vauvan omaan lusikkaan (tai suoraan maitoon jos vauva syö pullosta). Tipat säilyvät avatussa pakkauksessa kolme kuukautta. Riittoisassa pakkauksessa on 50 viiden tipan annosta, eli siitä riittää pitkäksi aikaa. Nova on tykästynyt omiin tippoihinsa, ja vaikka hänelle ei pullo tai tutti kelpaa niin lusikkaa hän maistelee aivan innoissaan ja jää maiskuttelemaan tippoja joka kerta tyytyväisenä.

Vauva-arjen kiireitä helpottaakseen Rela Dropsista on ilmestynyt nyt myös uusi Rela Drops + D, joka yhdistää maitohappobakteerin ja D-vitamiinin samaan pulloon. Näin tulee samalla huolehdittua vauvalle vitamiinit ja masun hyvinvointi, eikä tarvitse muistaa kaksia tippoja päivittäin. Rela Dropsien sisältämä maitohappobakteeri on äidinmaidosta eristettyä Lactobacillus reuteri Protectis® -bakteeria, joka sopii luontaisesti ihmiselle.

Rela Drops + D sisältää myös hyvin imeytyvää D₃-vitamiinia, joka ylläpitää vahvaa vastustuskykyä, ja jota suositellaan annettavaksi kaikille vauvoille kaksiviikkoisesta alkaen. Monet kokevat että D-vitamiinista tulee mahavaivaa, ja siksi tämä onkin erityisen hyvä ratkaisu, koska maitohappobakteeri rauhoittaa vauvan vatsaa kun sinne tulee jotain uutta eli D-vitamiinia. Molempia Rela Dropseja, eli sekä pelkkää maitohappopakteeria että myös D-vitamiinin sisältävää Rela Dropsia, myydään apteekeissa ympäri Suomen.

Yhteistyössä Rela Drops.

Miten te huolehditte vauvan masun hyvinvoinnista? Oletteko kärsineet mahavaivoista tai toistuvista flunssista?