Kevättä kotiin

24.01.2013

Mun on jo varmaan viikon ajan pitänyt tehdä postausta meidän uusista sisustusjutuista, mutta tässä on vaan ollut niin paljon kaikkea muuta asiaa että se on yksinkertaisesti vain jäänyt. Ei meillä mitään kovin mullistavaa ole tapahtunut mutta sentään on tonttuverhot vaihdettu ikkunoista pois vähän vähemmän jouluisiin! Tilasin myös muutaman ihanan H&M Homen tyynynpäällisen kun ihastuin niihin niin hirmuisesti ne nähdessäni. Mä taisin jo aiemmin sanoakin että kaipaan kotiin tonttujen tilalle ripauksen keltaista ja pinkkiä ja niitä on nyt jo pikkuisen havaittavissa. Lisää on tulossa sitten kun joko itse jaksan kaivella kaapeista lisää sisustustavaroita esille tai pyydän äitiä asettelemaan kynttilät, purkit ja purnukat nätisti.

IMG_2669 IMG_2685x IMG_2687x IMG_2688x IMG_2701x IMG_2702

Seepratyynynpäälliset, H&M Home / Torkkupeite, Jotex / Sanomalehtityynynpäälliset ja -verhot, Jotex / Kameraverhot, Vallila

Olohuoneeseen tuli siis ripaus seepraa tyynynpäällisten muodossa ja noihin meillä jo olleisiin sanomalehtityynynpäällisiin sopivat verhot aseteltiin toinen olkkarin puolelle parvekkeen oven eteen ja toinen keittiön puolelle. Keittiön verhosta en saanut kuvaa järkevästi otettua kun aurinko paistoi kokoajan suoraan kameraan, mutta se on siis samanlainen kuin tuo toinenkin!

IMG_2567 IMG_2577 IMG_2558

Beiget verhot ja päiväpeite, Jotex / Pallokuvioiset tyynynpäälliset, IKEA / Tähtityynynpäällinen, lahja äidiltä / Pöytävalaisimet, Jotex

Makuuhuoneeseen laitettiin uudet vaaleanbeiget verhot, uusi päiväpeitto ja muutama koristetyyny lisää (koristetyynyt tosin vain siirtyvät olohuoneesta ja ovat siis vanhoja). Lisäksi valkoinen matto siirtyi Tiaran huoneesta meidän huoneeseen ja tarkoitus olisi hankkia vielä toinen samanlainen tuohon sängynpäätyyn. Uudet ihanat lamput hommattiin myös lukuvaloiksi ja olkkarista siirrettiin myös tuollainen musta säilytysjuttu mulle yöpöydäksi. Makuuhuone on edelleen ihan kesken koska me laitetaan se lopullisesti valmiiksi vasta sitten kun pinnasänky muuttaa sinne ja tiedetään onko se edelleen limenvihreä vaiko valkoinen.

IMG_2706 IMG_2707x IMG_2721x

Koristetyyny ja säilytyskorit, H&M Home / Ruusukuvioinen matto, Jotex

Tiaran pupukokoelman seuraksi hommattiin tuollainen vaaleanpunainen tyynynpäällinen ihanalla tähtikuviolla. Varmaan sitten isojen tyttöjen sängyssä pääsee enemmän oikeuksiinsa tuo koristetyyny kun laitetaan siihen sopiva torkkupeite ja päiväpeitekin ja ehkä muutama lisätyynykin. Duploille ja Brio-palikoille hommattiin tuollaiset ihanat glitter-säilytyskorit joihin Tiara itsekin saa lelut kätevästi kerättyä. Ja lattialle unelmanpehmeä matto joka sopii Vallilan verhon väreihin pinkillä ruusukuviollaan. Tuo matto on oikeasti niin ihanan pehmeä että ihan ongelmitta tänäänkin ”vuodelepäsin” eli makoilin siinä ja leikin Tiaran kanssa Legoilla varmaan lähemmäs tunnin. Seinälle pitäisi vielä ripustaa pari naulakkoa ja pari valokuvaa söpöissä kehyksissään mutta en oo uskaltanut seisoa niin kauaa että oisin saanut pähkäiltyä niille sopivat paikat Oton kiinnitettäviksi. Mutta ehtiihän sitä!

Huomenna mulla on sitten synnärillä kontrollikäynti, pitäkää mulle peukkuja että kaikki on hyvin ja saan jatkaa kotona oleskelua! Jos vain pääsen kotiin enkä joudu sairaalaan niin tuun kyllä varmasti sitten päivittelemään vaikka niitä masukuulumisia pitkästä aikaa. Hyvää yötä kaikille ja superkiitos teidän ihanista kommenteista sekä edelliseen postaukseen että Facebookin puolella, ootte ihan mahtavia!


36 Responses to “Kevättä kotiin”

  1. Umpsit sanoo:

    Ihanan pirteän näköistä 🙂 Toivotaan että pääset kotiin lepäilemään, peukut pystyssä!

  2. Jaanh sanoo:

    Toi Tiaran huoneen matto on upea! 🙂 En voi lakata tuijottamasta sitä.

  3. Kikkels sanoo:

    Teidän kämppä näyttää tosi kivalta ! Varsinkin toi Tiaran huonen matto on tosi ihana !

  4. Nina sanoo:

    Voii kun on jotenki ihanan keväistä teillä 🙂 Tosi kivoja nuo värisävyt mitä oot yhdistelly. Tää seuraava kysymys ois ehkä sopinu paremmin ton Tiara-postauksen alle mutta kysympä sen nyt tässä kuitenkin. Käykö Tiara jo potalla vai ootteko yhtään opettanu sitä siihen vielä? Mulla ei ole oikein käsitystä että missää iässä ne lapset alkaa potalla käymään ni ajattelin josko sinä osaisit valaista vähän tämmösen lapsettoman nuoren elämää 😀

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia paljon :)!! Ja meillä Tiara käy potalla joo, alettiin harjotteleen joskus 11kk iässä mut ei oo vielä täysin kuiva kun meil otti pottailu vähän takapakkia sillon mun alkuraskauden aikoihin kun olin ”vähän” väsynyt 😀

  5. Jonsu sanoo:

    Ihanan näköstä ♥

  6. Emmye sanoo:

    Tosi ihana tuo Tiaran uusi matto!

    Täällä peukut ja varpaatkin pystyssä, että kaikki ok ja saat jatkaa kotona huilaamista!

    Tsemppiä!!

  7. Tiia sanoo:

    Pidetään peukkuja 🙂
    Tuo matto on kyllä aivan ihanan pehmeä, oon vähän kateellinen siskolle joka tilas tuollasen, ja nyt sullekki… Tai siis Tiaralle 😉

  8. siiri sanoo:

    hassua miten joku sellainen kun verhojen vaihto saa kodin tuntumaan ihan erilaiselta ja tuo jotenkin paljon uutta energiaa. ja tälleen kevättä odotellessa varsinkin sitä kevään tuntua ! 🙂 noi tiaran säilytyskassit on aivan ihania, ja jotenkin sopii musta teille tosi hyvin. ei mitää överi-tuksu-blingbling vaan tollaset kivat ja siistit mutta silti aika prinsessa ! toivottavasti ymmärrät mitä yritän sanoa .. 😀

    pidän sormet ja varpaat ristissä, että saat jäädä kotiin, olisi se tosi ikävää joudua sairaalaan noin aikaisilla viikoilla. kaikkea hyvää ! 🙂

  9. laura sanoo:

    Teillä on niin kaunis koti<3 saan näistä kuvista sisustusinspistä, kiitos 🙂 pidetään täällä Limpun kanssa peukut pystyssä ja sormet ristissä että kaikki on hyvin ja pääset kotiin lepäilemään <3 tsemppiä!

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihana<3 🙂 Hahaa oon ehkä piiloblondi mut mun oli pakko testaa et voiks yhtäaikaa pitää peukut pystyssä ja sormet ristissä XD Näköjään voi :D! Kiitoksia paljon ja kotona ollaan eli peukut auttoi :)<3

  10. Nimetön sanoo:

    ikkuna-kuvista bongasin kuinka korkealla asutte, varmaan hienot maisemat..onko ylin kerros? onko ollut rauhallista asua perheen kanssa? kun kerrostaloissa tuppaa välillä asumaan ihmisiä jotka ei ajattele et lapset nukkuu öisin ym. 🙂

    • Iina sanoo:

      Ei oo ees ihan ylin kerros, mut aika korkeella kumminkin 🙂 On tästä kivat vesinäköalat kyllä! 🙂 Ja meidän talossa on tosi rauhallista, täällä on hyvät äänieristeet kun on uusi talo ja naapureina on oikeestaan vaan lapsiperheitä ja vanhuksia 🙂

  11. katri sanoo:

    ihana huone tirpalla 🙂 Meilläkin tollaset leopardi pussilakanat !

    katrinjaneanblogi.blogspot.fi

  12. Laura sanoo:

    Ihanan keväiseltä näyttää, varsinkin tuo Tiaran huoneen matto on mielettömän hieno! Meilläkin olisi tarkoitus tilata muutama värikkäämpi tyynynpäällinen, mutten osaa päättää mihin väreihin päätyisin 🙂 Ja joulukoristeetkin pitäisi varmaan ensin kerätä pois… 😀

    • Iina sanoo:

      Kiitos! 🙂 Mäkin tykkään siitä matosta kuin hullu puurosta :D! Ja sama ongelma oli mullakin mut pinkki ja keltanen vei mun sydämen ;D Toivottavasti löytyy kivoja tyynynpäällisiä :)!

  13. jensku sanoo:

    Kuinka leveä sänky teillä on? näyttää niin kovin kapealta 😀

  14. sugarapple sanoo:

    Ompa kivan näköstä! Tulee itsellekkin ihan kevät fiilis:) Ja toi makuuhuoneen lamppu on aivan ihana! Mistä noita saa ja paljon maksaa?

  15. mamma11 sanoo:

    Moi! Nyt on ihan pakko kysyy mist tunnet rockyn? Katoin sen kaveri listaa ja bongasit sut sielt:) toivottavasti pääsit viel kotiin ja kaikki oli hyvin 🙂

    • Iina sanoo:

      Moikka! Pääsin onneksi kotiin ja kaikki on hyvin :)! Rocky on mun vanha bilekaveri teinivuosilta, tutustuttiin joskus aikoja sitten Irc-gallerian ihmemaassa ja meil on tosi paljon yhteisii frendei muutenki 😀

      • Nimetön sanoo:

        Okei. Mä oon ollu sen kanssa samas koulussa ja sen pikkuveljen Roopen kans samalla luokalla:) pieni on maailma. Kiva että pääsit kotiin! Joudutko kumminkin vaan makoilee?

        • Iina sanoo:

          Hahaa on kyllä pieni maailma :D! Saan mä kevyesti liikkua mutta en saa rasittaa itteeni yhtään enkä nostaa mitään maitopurkkia painavampaa :/ Mut onneksi sentään saan olla kotona 🙂

  16. Rosa sanoo:

    Vautsi! 🙂 tTosi hienot nuo verhot ja muutenki niin mun tyylinen ja KAUNIS koti teillä !

  17. Ninni sanoo:

    Teillä on kyllä tosi kaunis koti!:) Ja tuo Tiaran huoneen matto on tosi ihana, onko se muuten millanen imuroida ja onko painava?(mietin vaan,että jaksaakohan tällanen hentonen nainen viedä tollasen ulos tuulettumaan).

    Mitenkäs sun kontrollikäynti meni? Tosi hyvä juttu,että saít sun äidin avuksi niin saat levättyä. Kovasti tsemppiä sulle ja koko perheelle! 🙂

    • Iina sanoo:

      Kiitoksia! 🙂 Mä en tiedä painosta enkä imuroitavuudesta kun olin jo vuodelevossa kun se meille tuli, mut ei se ainakaan oo yhtä painavan oloinen kun noi meidän olkkarin puolta pienemmät nukkamatot ja toi ei myöskään kerää karvaa tms että pysyy siistin näköisenä vaikka Mörkökin on ollut meillä 🙂

      Kontrolli meni onneksi hyvin! Varmasti äidin ansiota että supistukset on rauhottuneet kun oon saanu levätä 🙂 Kiitos paljon ja mukavaa kevättä!!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.