Masua ja viikonlopun kuulumisia

10.02.2013

Meillä on ollut tosi rento ja kiva viikonloppu vaikka Otto olikin eilen töissä. Ollaan syöty hyvää ruokaa, otettu rennosti ja vietetty aikaa yhdessä. Eilen oli tosiaan se meidän oikea vuosipäivä ja vaikka me ei oltu sovittu että enää viime viikkoisen ravintolaillallisen jälkeen juhlittaisiin sitä mitenkään, oli Otto ostanut mulle mun ihka ensimmäisen oman ruukkukukan ja mä olin kasannut Otolle pienen herkkupakkauksen ja askarrellut kortin. Olin iloisesti yllättynyt kun Otto astui ovesta sisään kukkapaketin kanssa, nyt vaan toivotaan että onnistun pitämään kukan hengissä nimimerkillä edellinen huonekasvini kaktus  kuoli 1-vuotiaana homehtumiseen vaikka kastelin sitä kerran kahdessa kuukaudessa.

Tietenkäänhän mä en muistanut mun ihanaa kukkaa kuvata tänään, mutta täytyy koittaa jos vaikka huomenna muistaisin. Se on valkoinen ja söpö!  Oton paketin sen sijaan kuvasin perusteellisesti jo eilen sitä paketoidessani, ja kortistakin nappasin kuvan:

IMG_4191 IMG_4193 IMG_4183

Ostin Otolle tuollaisen brittiläisen erikoisoluen joka kuulemma oli hyvää, sitten jotain Club-Mate Colaa, amerikkalaisia buffalo wings -maustettuja pretzeleitä, pari Oton lempparimentosta ja purkillisen hernaria. Herra vaikutti olevan paketin sisältöön enemmän kuin tyytyväinen! Mä maistoin noita pretzeleitä ja ne oli ihan yli hyviä (tietenkin, olihan niissä rasvaa ja suolaa vaikka muille jakaa!). Ton hernarin laitoin lähinnä vitsillä mutta se olikin oikeasti Otolle tosi mieleinen, haha! Illalla käytiin vielä kahdestaan saunassa.

Masujuttuja mä höpöttelinkin jo perjantaina jonkinverran, mutta tänään kun tuli uusi viikko täyteen niin ajattelin kuitenkin muodon vuoksi laittaa masukuvaakin ja vertausta Tiaramasuun samoilla viikoilla. Mitään kovin uutta kerrottavaa ei ole perjantain jälkeen tullut, paitsi että vauva-vauhdikas jatkaa mun pahoinpitelyä entistä ronskimmin ottein. Pariin kertaan on joutunut jo puremaan huulta kun kylkiluut on saaneet kyytiä mutta eiköhän se tästä! Enimmäkseen liikkeet tuntuu edelleen vain hassulta ja söpöltä ja on ihanaa seurailla masukaverin toimintaa. Siinä missä Tiaralla muistan havainneeni jonkinlaista rytmiä liikkeiden määrässä ja kellonajoissa, on tämä pikkutyyppi ihan toista maata. Tän tyypin mentaliteetti tuntuu olevan että äitiä monotetaan 24/7!

masulivertaus IMG_4203x IMG_4216x IMG_4223x IMG_4226x

Tänään ollaan vaan leikitty legoilla Tiaran kanssa ja hengailtu muuten vain, nautittu yhteisestä vapaapäivästä. Ainiin yksi tosi hassu juttu on tapahtunut tämän viikonlopun aikana! Tiara on alkanut juomaan maitoa! Neiti vaan perjantaina aamulla alkoi yhtäkkiä hokemaan että ”maitooo maitoo maitoooo, antaa!” ja mä päätin varovaisesti antaa Tiaralle pienen mukin pohjallisen verran maitoa. Tipa kiskaisi sen ykkösellä alas ja halusi lisää, ja nyt Tiara onkin siitä asti juonut ruokajuomana pelkkää maitoa. Kai se luovuttaminen ilmeisesti on paras keino kun yhtäkkiä Tiara sitten alkoikin juomaan itse maitoa kun lakattiin yrittämästä! Mä oon kyllä tosi tyytyväinen, täytyy toivoa että Tipan maitoinnostus jatkuu tästä eteenpäinkin.

IMG_4281 IMG_4290 IMG_4306 IMG_4311 IMG_4318x IMG_4321 IMG_4325x IMG_4334x

Eikös olekin hieno legotorni?! Mä oon ihan koukussa legoilla rakentamiseen, me rakennellaan Tiaran kanssa joka päivä varmaan ja välillä monta tuntia putkeen. Tiara ei ole osoittanut mitään kyllästymisen merkkejä noihin eläintarhalegoihin mutta mä kaipaisin jo vähän vaihtelua. Olisi kiva rakennella vaikka niitä söpöjä pinkkejä kakkuja ja leivoksia, tai sitten leikkiä vaikka niillä prinsessalegoilla. Täytyy katsoa jos jossain vaiheessa vaikka laajentaisi lego-kokoelmaa! Mitkä on teidän lasten suosikkiduploja, vinkkejä otetaan vastaan!

Mä voisin alkaa nyt tekaisemaan hedelmäsalaattia tuoreesta mangosta, mandariineista, viinirypäleistä ja banaanista. Ensi viikolla mulla on suunnitelmissa toteuttaa vihdoinkin se ruokapostaus pt. 3 kun sitä on toivottu kovasti ja ajattelin pitää myös taas jonkinlaista ruokapäiväkirjaa sitä varten kun sitäkin pyydettiin. Lisäksi pitäisi tehdä valmiiksi se meikkipostaus kun oon jo kuvatkin ottanut sitä varten, mutta jotenkin mä vain halusin kirjoittaa tällä viikolla enemmän ja pohtia vähän syvällisempiä juttuja kuin meikkejä! Kiitokset kaikille jotka ottivat kantaa eiliseen kaksikielisyyspostaukseen, oli mahtavaa lukea teidän kaikkien kokemuksia ja tarinoita ja mä jatkankin pian teille vastailua. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille<3


36 Responses to “Masua ja viikonlopun kuulumisia”

  1. Emppu sanoo:

    HAHA, mahtava Lego-torni!! 😀 Alkoi naurattamaan, kun huomasin ton lego-ukon tuolla ylhäällä roikkumassa, Otto vissiin pistänyt 😉 Ootte upeita!<3

  2. Hannele sanoo:

    Ihania kuvia jälleen 🙂 Legot ovat huippu leluja.Ne säilyvät äidiltä-lapselle.Omatkin legot ovat 20vuoden jälkeen melkein, kuin uusia ja niillä on jo siskonpojat leikkineet ahkerasti 🙂 Eli hyvällä omalla tunnolla legoja voi ostella.Ne uudet prinsessalegot vaikuttavat kivoilta.Osaako Tiara jo laittaa palikoita toisiinsa kiinni? 🙂 Varmasti on taitava rakentaja.
    Masuvertailut on hauskoja 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia<3 🙂 Legot on kyllä ihan parhaita! Tiara osaa joo rakennella isojakin torneja ja vaikka mitä ihania viritelmiä 🙂 Mullakin on omat Duplot äidin varastossa tallessa, ne pitäis vaan saada sieltä Oulusta tänne Helsinkiin :D! Prinsessalegot voisi olla kyllä tosi kivat 🙂

  3. Karo sanoo:

    Että toi masu on SÖÖTTI! <3
    Mut mä alan TAAS kohta hormoni-itkee koska mä muistan noi Tiaran masuajat vielä niinku eilisen! XDD <3

  4. Sini sanoo:

    Duplot on kyl ihan mahtavia, mekin leikitään niillä päivittäin. Ehkä se on kuitenkin tää äiti joka niitä eniten fanittaa. Poika sai joululahjaksi kaksi settiä, eläintarhan sairaala ja sit joku bensis hommeli. Osan paloista laitoin jemmaan ja sieltä on sitten aina välillä otettu muutama uusi leikkiin. Tammikuussa tulleet uudet duplosetit on myös herkullisia ja yksi lähti mukaan viikko sitten. Kohta on onneksi pojalla nimpparit niin voi taas osta jonkun 🙂

    • Iina sanoo:

      Haha meillä taitaa olla toi isi joka niitä eniten fanittaa, mutta kyllä Tiarakin tykkää ja mä 🙂 Tommonen eläintarhan sairaala voiskin olla kiva kun meillä se eläintarha jo on 🙂 Meidänkin pitäisi keksiä Tiaralle joku nimipäivä milloin vois ostaa Duploja ;D!

  5. Ssyvi sanoo:

    Meilläkin oli eilen vuosipäivä, kuudes sellainen. 🙂

    Ihana tuo sun masu, tulee ihan omaa vauvamasua ikävä. Ihan huippu juttu, että Tiara on alkanut maistelemaan maitoa. Noi legot on huippuja. Tomaksella 6kk on yksi läjä jo vauvalegoja, tyykkää kovasti paukuttaa niitä ja kaataa torneja, myöhemmin päästään mekin ostamaan kunnon ”isojen” legoja ja rakentelemaan enemmän.:)

    • Iina sanoo:

      Paljon onnea, hyvän päivän ootte valinnut ;D!

      Voi kiitoksia<3 Mä oon kans kyllä niin tyytyväinen että maito vihdoinkin maistuu, kaikkea kun oltiin jo yritetty ja luovutettu 😀 Mulla ei koskaan ollut niitä vauvalegoja pienenä ja niitä ei taida ainakaan uutena edes saada mistään enää? Harmittaa, ne ois olleet tosi kivoja kans meidän tulevalle pikkutyypille, mutta ehkä niitä voisi bongailla jostain kirpparilta :).

  6. Ihastunut sanoo:

    Ihania kuvia! <3 Masuasukki pistelee parastaan ja yrittää kaikilla voimilla äitiä "kiusata", toivottavasti ei enää kauaa. 🙂 Tiaralla näyttää olevan eläin legoja, niistä meidänkin perheessä on tykätty. Myös autot ja junat ovat olleet kovassa käytössä. Meidän legoista osa on jo niin vanhoja, ettei niitä tahdo kaupasta enää saada. 🙁

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia<3 Ihana pieni masu-kiusankappale :D<3 Eläinlegot on kyllä kivoja! Mullakin olis mun omat vanhat Duplot ja legot äidin luona Oulussa, ne pitäis vaan tuoda tänne :)!

  7. Kaisa sanoo:

    Etkö ole enää deryan kanssa tekemisissä? 😮

  8. Pauliina sanoo:

    meillä pojan (2v) suurin osa duplo legoista on isänsä vanhoja, eli jostain kasari ysäri ajoilta. yhden uuden setin on saanut siihen lisäksi, autot leffasta make rekan ja siinä tuli mukana seriffi ja itse salama mcqueen. oon yrittänyt bongailla toystory duploja mutta ne on tainnu olla aika limited edition tossa pari vuotta sitten. harmi vaan, poika niin tykkää kyseistä leffoista ! pikkuveljen (6kk) kanssa on yrittänyt leikkiä mutta eihän tuo vauveli vielä mitään ymmärrä 🙂 itse oon laiskistunut noiden rakentelujen kanssa, esikoinen viihdyttää itseään niin hyvin, välillä pyytää äidin tarkistamaan ja kehumaan. mutta on noi semmosia leluja että kauan kestää ja on moniks vuosiks iloja, kun ei kerta aikuisetkaan niihin kyllästy 😉 kolmas vika kuva tiarasta on ku kopio susta, sun ilme jotenki. tiedä sitte olenko ainoa joka yhden näköisyyden näkee 🙂

    • Iina sanoo:

      Toystory -Duplot on menneet mulla täysin ohi, vitsit nyt mäkin haluan niitä :D! Toystoryt oli mun lempparileffoja pienenä :). Varmaan sitä itsekin laiskistuu tässä vuosien mittaan tuon rakentelun kanssa, mutta Otto varmaan vaan innostuu mitä enemmän muksut kasvaa ja mitä haastavampia legoja niille voi ostaa :D! Se on kyllä totta että niistä on vuosiksi iloa ja ne on tosi kestäviä :). Mä en osaa itse yhtään kattoa ttä onko Tiaralla mun piirteitä, mutta hauska kuulla kun yleensä kaikki sanoo vain että se on Oton näköinen :)!

  9. Katri sanoo:

    Olisi hauska saada videoo, kun Tiara puhuu 🙂 Vai onko sellainen video jo?

  10. Katri sanoo:

    Olisi hauska saada videoo, jossa Tiara puhuu ja höpöttelee 🙂 Vai onko sellainen video jo?

  11. pörr sanoo:

    hei ihana mistä ootte ostanu tollasen ison Nasu -pehmolelun?! 🙂

  12. JulyMom2013 sanoo:

    Ihana pinkeä massu ^_^

  13. Jarno sanoo:

    Kunnon pilvenpiirtäjä. Tulee ihan omat lapsuusmuistot tuoreeseen muistiin. Dublot on kyl sellasta kamaa jotka kestäää. Meillä on vieläkin samat ko legot mitkä on ostettu vuonna 1990!!! :DDD Hyvässä kuosissa.

  14. Jkhv sanoo:

    Voi vitsit sun masu on jo iso:) ittellä alko näkyy masu vasta 23 vai 24 viikolla:) meillä tykätään rakennella palikoilla ja legooja on jonkin verran mut ne ei mee viä päällekkäin ikää kun on vasta 1v2vk:) meillä on hellokitty legooja ne on ihanan värisiä jos vaihtelua kaipaa:) tää blogi on niin ihana:)

  15. sanni sanoo:

    Tulee ihan hirmuisa vauvakuume kun katsoo siun masukuvia. Haluun kans! Meidän esikoinen on 9 kuukautta ja hirveästi haluttais jo toinen, mutta mulla on koulu hippasen kesken ennen valmistumista ja se ehkä vähän jarruttaa. Toisaalta mä olen myös sitä mieltä, että kuitenkin kun ollaan nuoria, niin kyllähän sitä opiskella ehtii vielä vaikka ja kuinka monta vuotta! Mutta suloinen masu sulla ja ihana Tiara. <3

    • Iina sanoo:

      Voii, kkiitoksia hurjasti<3 Mä niin muistan tuon vauvakuumeen, mulle se iski tosin jo Tiaran ollessa varmaan 3kk 😀 Mä itse valitsin vauvakuumeen ja lykkään opiskeluja vielä vuodella, se on ihan totta että nuoria kun ollaan niin ehtiihän sitä opiskella loppuelämän :)!

  16. Johanna sanoo:

    Oma kaktukseni räjähti – kirjaimellisesti! Eikä ole muillekaan viherkasveille hirveän hyvin käynyt. 🙂

    Ihanaa masunkasvatusaikaa! ♥

  17. Carata sanoo:

    Aivan ihana massu! 🙂 Meidän tyttö on nyt 5,5kk ja innostunut äiti onkin koittanut ostella neidille Lego Duploja nimipäivinä ja ”kuukautis” päivinä…On ne vaan niin hyviä ja pitkäaikaisia 🙂 Käytetyistäkin saa pesemällä, kuin uusia 🙂 ..Ja onnea vielä vuosipäivän johdosta! Meilläkin miehen kanssa oli vuosipäivä alkuvuodesta, tosin meillä se oli jo viides 😉
    Onnea ja jaksamista loppu odotukseen, toivottavasti liitoskivut helpottaisivat :/ Hyvässä muistissa vielä itsellä..Tosin alkoivat tosi paljon myöhemmin..

    • Iina sanoo:

      Kiitoksia ihan hurjasti kauniista sanoistasi<3 Ja onnea teillekin vuosipäivän johdosta! 🙂 Legot on kyllä ihania ja kestäviä vuodesta ja käyttäjästä toiseen! 🙂 Toivotaan että ne liitoskivut helpottavat, ne on oikeesti kyllä ihan pyllystä ;( Mukavaa kevättä 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.