Toivepostaus: Palautuminen toisen raskauden jälkeen

22.04.2013

Tämä on varmaan vuoden tähän asti toivotuin postaus, näin ainakin päättelisin kymmenistä kommenteista joita olen kevään aikana vastaanottanut koskien palautumista! Mä ymmärrän kyllä hyvin kiinnostuksen aihetta kohtaan, valehtelisin jos väittäisin etten ollenkaan raskausaikana pohtinut että miltäs se kroppa tulee raskauden jälkeen näyttämään. Huvittuneena muistelin Tiaran syntymän jälkeisten ensimmäisten päivien pullamössömasua ja toivoin hartaasti että se mössö häviäisi tälläkin kertaa yhtä nopeasti.

Se mikä mua inhottaa siinä kun keskustellaan palautumisesta raskauden jälkeen tai raskauden tuomista muutoksista kroppaaan, on kateus ja naisten toisilleen kasaamat paineet. Mullekin tulleista kommenteista monessa jopa ilmaistiin toive tyylillä ”Jännä nähdä mitä toinen raskaus tekee sun kropalle, mullakin se oli vasta toinen raskaus joka pilasi vartalon, sullekin käy varmaan niin”. Mä oon ennenkin kirjoittanut blogissani siitä että yleensä naiset itse ovat toistensa ulkonäön (tai no oikeastaan kaiken) arvostelijoita ja mua kuvottaa se ilmiö edelleen.

Raskaanaollessa tämä ilmiö taas kerran oikein korostui kun aina näistä ulkonäkömuutoksista kirjoittaessani vastaanotin todella paljon negatiivissävytteistä spekulaatiota siitä miten nämä muutokset tulisivat toteutumaan mun kropassani. Peittyisikö vatsani raskausarpiin viimeisillä raskausviikoilla vai räjähtäisikö arpitilanne käsiin vasta synnytyksessä (kerroin saaneeni kaksi raskausarpea vanhan umpisuolen leikkausarpeni läheisyyteen josta iho oli valmiiksi kireällä ja toivoin ettei arpia tulisi enempää). Jäisikö vatsanahka löysälle pitkäksi aikaa kun nahka jo näytti niin venyneeltä ja siltä että poksahtaisi (aina kun laitoin masukuvia) yms.

Mä annan sellaisen neuvon nyt jokaiselle joka tätä kirjoitusta lukee, että älä yritä lannistaa raskaanaolevaa ystävääsi/tuttuasi/kumminkaimanvytteljentärtäsi/ketään raskaana olevaa, huolimatta siitä miten raskaus on vaikuttanut sinun kroppaasi aikoinaan tai mitä kauhutarinoita raskaudenjälkeisestä vartalosta olet kuullut. Kukaan ei hyödy sinun seinille maalaamistasi piruista mitenkään, ne eivät hävitä sinun raskausarpiasi eikä kaverisi löysä mahanahka muutu kiinteäksi vaikka kuinka toivoisit levinnyttä persettä raskaanaolevalle inhokkibloggaajallesi.

Jos aiot jonkun raskaanaolevan ulkonäköä tai muuttuvaa vartaloa jotenkin kommentoida, niin tee se kannustaen ja positiivisella sävyllä. Jos ystäväsi tuskailee ensimmäisen raskausarven kanssa, vinkkaa voiteesta joka saattaisi auttaa sen sijaan että ennustat niitä arpia tulevan vielä rutkasti lisää. Jos hän murehtii muuttuvaa kroppaa ja pelkää ettei saa vanhaa vaatekokoaan enää koskaan takaisin, kerro tietäväsi monta jotka ovat olleet entisellään pian synnytyksen jälkeen tai mainitse vaikkapa imetyksen kuluttavan rutkasti kaloreita päivittäin.

Jokainen raskaanaoleva aivan varmasti tiedostaa mitä kaikkea ikävää kropalle saattaa raskauden myötä käydä, ihan ilman että heitä vielä pelotellaan lisää. Miksi ei siis voisi pelottelun sijaan kannustaa ja olla positiivinen, valaa tulevaan äitiin uskoa itseensä. Ja kun asia kuitenkin on niin että jokainen nainen on erilainen eikä kukaan voi etukäteen tietää mitä tapahtuu. Toisille ei todellakaan jää mitään jälkiä raskaudesta tai useistakaan raskauksista, toisille taas jää elinikäiset arvet, mutta miksi pelotella sellaisella mihin ei kukaan voi vaikuttaa etukäteen, mitä voi vain arvailla ja lopulta hyväksyä?

Pahoittelut paasauksesta, mutta halusin nyt sanoa tämän mitä en raskausaikana viitsinyt kenellekään myöntää: Kyllä, ne kommentit satuttavat ja pelottavat hormonihuurujen kourissa kamppailevaa äitiä. Aiheena kuitenkin oli mun palautumiseni, joten nyt keskityn siihen! Mun paino tässä raskaudessa oli nelisen kiloa vähemmän synnytyspäivänä kuin viimeksi vaikka raskaus jatkuikin viikon pidemmälle, joten siinä mielessä lähtökohdat palautumiselle olivat ihan mukavat. Vaa’alla en edelleenkään synnytyksen jälkeen ole käynyt, joten en tiedä paljonko kiloja on lähtenyt mutta siihen mä ainakin olen ihan tyytyväinen jo mitä peilistä tällä hetkellä näkyy! Onhan masussa edelleen mistä ottaa kiinni ja istuessa varsinkin löllön huomaa, mutta viikko synnytyksen jälkeen tämä on mulle ihan mahtava tilanne. Mä nappasin kuvia palautumisesta kolme päivää synnytyksen jälkeen sekä viikko synnytyksen jälkeen ihan vertailun vuoksi:

palautuminenjee 1viikkosynnytyksestäVyötärö on vielä ihan hukassa, mutta on toi pötsi huomattavasti pienentynyt jo tuosta tiistain kuvasta tähän päivään mennessä ja eiköhän seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana toivottavasti lähde viimeisetkin lölleröt. Arpia mulle tosiaan tuli ne kaksi kappaletta jotka esittelin täällä jokunen viikko takaperin, ne onneksi vaalenivat jo ennen synnytystä kun ostin Bio Oilia, eikä arpia kerennyt muualle ilmestymään niin raskauden kuin synnytyksenkään aikana. Synnytyksen jälkeen ja mahan vapauduttua järkyttävästä pinkeydestä ovat arvetkin hävinneet lähes jäljettömiin mun suureksi ilokseni!

Vertailun vuoksi mä laitoin myös vierekkäin kuvat palautumisesta Tiaran odotuksen jälkeen ja pikkutyypin odotuksen jälkeen. En mä tiedä onko noissa niin suurta eroa, mutta ainakin Tiaran odotuksen jälkeen olin palautumiseen tyytyväinen ja niin olen nytkin! Se on myös jännää sitten pidemmän päälle huomata vaikuttaako imetys palautumiseen ja jos niin millä tavalla. Viimeksihän imetys ei ottanut onnistuakseen Tiaran ennenaikaisuuden ja mun epävarmuuden vuoksi, mutta tällä kertaa imetys on ainakin toistaiseksi sujunut hyvin.

masuvertaukset20112013 masuvertaus1113Mulle menevät jo kaikki omat farkut jalkaan ja napinkin saa kiinni mutta farkut ovat vielä sen verran tiukat että tuntuvat aika epämukavilta. Mulle kävi tällä kertaa sama juttu kuin viimeksi, että lantio leveni synnytyksessä ihan hurjasti ja kestää taas hetken aikaa että luut palautuvat normaalipaikoilleen. Ainoat ”vaivat” joita mulla synnytyksen jälkeen on nyt ollut ovatkin lantion alueen luiden kivut aamuisin kun herään, ne ovat oikeastaan samanlaisia kuin liitoskivutkin. Aina kun hetken olen liikkunut aamulla ja heräillyt, kivut menevät ohi, mutta heti herätessä tuntuu ikävältä. Mutta eivätköhän ne kohta tästä mene ohi, muistelisin nimittäin kärsineeni samasta vaivasta viimeksikin!

Muuta kerrottavaa mulla ei tähän asti vielä palautumisesta oikeastaan ole, mutta voin tehdä vaikka uuden ”tilannekatsauksen” kuukauden tai parin kuluttua. Kesäkuntoon on vielä matkaa mutta mistäs sitä tietää jos mä vaikka elokuun viimeisillä helteillä olisin uhkarohkea ja uskaltaisin lähi rannalle jopa bikinit päällä?

Hyvää yötä ja ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3 Mä suuntaan nyt (taas kerran) nuuhkimaan tuhisevaa vauvaa ja sitten ajattelin ummistaa itsekin silmät yöunille!


37. raskausviikko ja neuvolakuulumisia

10.04.2013

IMG_8095x IMG_8100xNämä masukuvat on otettu viime sunnuntaina ennen babyshowereita kun mulla tuli 36+0 täyteen! Nyt ollaan siis raskaudessa sellaisilla viikoilla jonne asti en viimeksi päässytkään, kun Tiara syntyi juuri päivää ennen. Ei tämä kyllä mitään herkkua enää ole. Vaikka nyt ei tarvitsekaan enää levätä ja varoa aiheuttamasta supistuksia, ei tämä jatkuva 24/7 -supistelu ja ”jokohan nää kohta olis niitä synnytyssupistuksia?” -ajattelukaan helpolta tunnu. Kokoajan jännittää että koska alkaa tapahtua ja turhauttaa kun mitään ei jatkuvista oireista huolimatta tapahdu.

Tänään kävin neuvolalääkärillä ja tilanne on kuulemma jo erittäin kypsä ja käytännössä synnytys voi käynnistyä milloin tahansa, ”jee”. Onhan se tavallaan helpottavaa kuulla, mutta toisaalta myös turhauttavaa. Jos tilanne ei olisi edistynyt ollenkaan olisin voinut suosiolla luovuttaa ja ajatella että tässä kestää vielä viikkoja, mutta koska asiat kuitenkin ovat edistyneet on mulla kokoajan odottavan jännittynyt fiilis. Ja vaikka asiat ovatkin edistyneet, ei sekään käytännössä takaa sitä että raskaus ei menisi vaikkapa yliajalle, kaikkihan on ihan mahdollista edelleen.

Masupallo on ihana ja haikealla mielellä luovun siitä sitten kun aika koittaa, mutta kyllä se halu saada oma pikkuinen sieltä masusta jo syliin on ihan hirvittävän kova! Mä katselen synnytysohjelmia haaveillen siitä täydellisestä hetkestä kun saa oman vauvan ensimmäistä kertaa rinnalle. Suunnittelen innoissani ristiäisiä vaikka niihin on vielä viikkokausia ja mietin että pussaileekohan Tiara yhtä innokkaasti vauvaa sen synnyttyä kuin mun masua nyt.

Pieniä tai no aika suuriakin pelkoja on herännyt; meneehän kaikki hyvin, syntyyhän vauva terveenä, selviänkö itse ilman sen suurempia komplikaatioita. Kuinka kauan joudumme olemaan sairaalassa, saadaankohan me perhehuonetta? Pääsenköhän synnyttämään sinne minne toivoisin kun sulkuja tuntuu olevan joka puolella kokoajan ja pian Naistenklinikkakin menee remonttiin ja se vaikuttaa kaikkiin HUS:in synnäreihin. Kaikki asiat mietityttävät todella paljon! Mutta täytyy vain toivoa että kaikki kääntyy parhain päin ja me saadaan terve vauva terveeseen syliin mahdollisimman turvallisesti!

masuvertailu36 masuvertailujeeejee36Tässä on nyt viimeiset masuvertailu -kuvat Tiaramasuun, koska enempää niitä ei enää ole! Ensikatselulla musta tuntui että masuthan ovat ihan identtiset, mutta eipä se niin vain olekaan. Kun katsoo tarkemmin niin sen huomaa selkeästi kuinka Tiaramasu on ylempää paljon pyöreämpi ja ”täydempi” koska Tiara oli perätilassa ja neidin pää pyöristi mun masua ylhäältä päin. Vastaavasti taas masu on alhaalta paljon pienempi ja vähemmän ulkoneva. Nyt mulla on tietysti juuri toisinpäin koska vauva on raivotarjonnassa kuten kuuluukin.

Tänään on siis viikkoja 36+3, muutaman tunnin päästä jo 36+4! Se jää nähtäväksi miten suuriksi nuo luvut tuosta ehtivät vielä kasvaakaan. Kiitos teille ihanille tsemppareille kaikesta tuesta ja teidän kauniista sanoistanne<3 koska olen todennut jo miljoonaan kertaan että te olette parhaita vertaistukijoita, kysynkin nyt:

Miten teidän synnytykset ovat käynnistyneet? Millä viikolla? Millaisia oireita teillä on ollut ennen synnytyksen käynnistymistä? Miten toinen synnytys on eronnut ensimmäisestä?