Vastaukset kysymyksiin osa 1

26.06.2015

Kysymyspostaukseen tuli aivan järjetön määrä kysymyksiä, kiitos niistä! Mä olen jakanut ne tällä kertaa sen perusteella, halusiko kysyjä vastauksen videolla vai kirjallisena. Ihan ekaksi saatte näitä kirjoitettuja vastauksia,ja videoita teen sitten mahdollisimman pian. Kaksikielisyydestä tuli niin hurjasti kysymyksiä, että päätin tehdä myös niistä aivan oman videonsa, toivottavasti ei haittaa! Eli ihan ekana vastauksia sekalaisiin kysymyksiin kaikesta mahdollisesta.

Missä teitä voisi nähdä kesällä? Olisi kiva törmätä teihin! 🙂

Ihana kysymys! No meitä voi nähdä ainakin Helsingissä, Oulussa ja Tukholmassa. Ja laivalla ja junassa.

Ookkonää Oulusta? 🙂

En ole Oulusta vaan Helsingistä, mutta olen asunut Oulussa neljä vuotta, 14-18-vuotiaana. Mun suku ja äiti on Oulusta vaikka itse olenkin Helsingissä syntynyt.

Miten sun uus työpaikka on muuttanut sun elämää? 🙂 ootko saanut uutta energiaa siitä? Kertoisitko lyhyesti mitä sun työhön kuuluu?

Uusi työpaikka on muuttanut tosi paljon asioita, ihan nyt ensimmäisenä sen että lapset menivät päiväkotiin. Mä rakastan sitä että saan haastaa itseäni työssäni, ja opin kokoajan paljon uutta. Mulla on ihan huiput työkaverit joiden kanssa se töiden tekeminen ei oikeastaan edes tunnu työltä. Me ollaan startup -yritys, mikä käytännössä tarkoittaa sitä että kaikki tekevät paljon erilaisia juttuja, koska me ei olla mikään megafirma jossa on omat tyypit kahvinkeittoonkin. Mutta siis lyhykäisyydessään, mä olen markkinointiassistentti, ja teen kaikkea markkinointiin liittyvää. Lisäksi mä tuotan sisältöä meidän blogiin ja somekanaviin, suunnittelen mallikoruja, testaan meidän sovellusta ja teen vaikka jos mitä. Yksikään päivä ei ole toisen kanssa samanlainen kun aina on kaikkea uutta, ja se on tässä työssä ihan parasta!

Haluaisin tietää miten Otto kosi sinua? 🙂 …rakastan kuulla rakkaustarinoita. hih.

Sun kysymys inspiroi mua kirjoittamaan aiheesta ihan oman postauksensa, joten kiitos ihan hirmuisesti! Tarina kosinnasta löytyy TÄÄLTÄ, sisältäen myös linkin Oton versioon omassa blogissaan.

Mikä on ollut teidän parisuhteessa pahin riita?

Pahin riita, no ei me oikeastaan mistään isoista asioista olla riidelty koskaan koska ollaan niistä ihan samoilla linjoilla. Meidän riidat on yleensä sellaista pientä kinastelua väsyneenä.

Tuletteko helposti mustasukkaiseksi toisista miehistä/naisista?

No ei kyllä yhtään. Ei ole tarvetta kun meidän välillä vallitsee täysi luottamus. Jos vaikka joku tulee baarissa iskemään, niin me kyllä kerrotaan siitä toisillemme ja hihitellään. Kummatkin tietävät että tuntuu kivalta jos saa positiivista huomiota osakseen, eikä siinä ole mitään pahaa.

Oletko miettinyt haluatko jatkaa kouluttautumista ja millä alalla mahdollisesti?

Haluan mä jossain vaiheessa jatkaa opiskelua, ja markkinointi mua edelleen kiinnostaa. Mutta juuri nyt mä haluan tehdä töitä, koska mulla on mahdollisuus tehdä juuri niitä töitä joista pidän kaikkein eniten, ja joita varmasti haluaisin tehdä myös sen koulutuksen jälkeen.

Mistä aiheesta riitelette eniten Oton kanssa?

Ihan perusjutuista kinastellaan joskus, ajankäytöstä tai siivouksesta.

Millaisia elämänohjaita ainaisit itsellesi ennen Tiaran ja Zeldan syntämän aikaista aikaa?

En  mä ehkä antaisi ohjeita. Mutta haluaisin sanoa sen aikaiselle itselleni, että mun ei olisi tarvinnut olla huolissaan ja että elämä kantaa kyllä. Ja että mä kelpaan juuri sellaisena kuin olen.

Minkälainen olisi unelmiesi talo (ei mitään linnoja, vaan realistisesti ajateltuna?)

Mä en haluaisi asua omassa talossa, mutta unelmien koti olisi täysin meidän maun mukaan rempattu 5h+ keittiö, sauna ja parveke kantakaupungissa Jugend-talossa.

Mitkä ovat Tiaran ja Zeldan parhaimmat ja persoonallisimmat puolet?

Molemmilla on omat ihanat persoonansa ja puolensa, molemmat ovat empaattisia ja osoittavat paljon rakkautta.

Mikä on äitiydessä parasta/ pahinta?

Parasta äitiydessä on se että saa seurata omien ihanien naperoiden kasvua, ja oppia heistä joka päivä lisää. Pahinta on menettämisen pelko, vaikka sille ei mitään konkreettista syytä olekaan. Jokainen äiti tietää sen raastavan pelon että itselle tai lapsille tapahtuisi jotain.

Mistä pidät eniten itsessäsi?

Siitä että olen positiivinen enkä jää vellomaan ikävissä asioissa, vaan pyrin aina eteenpäin.

Haluaisitko asua muualla kuin Helsingissä?

Haluaisin asua ulkomailla vuoden joskus lasten kanssa, koska se olisi varmasti ihan mahtava ja avartava kokemus meille kaikille.

Mihin maihin haluaisit matkustaa ja miksi?

Haluaisin matkustaa Euroopan ulkopuolelle nyt ihan alkajaisiksi, koska en ole koskaan matkustanut muualla kuin Euroopassa. Jenkkeihin, Japaniin ja Brasiliaan olisi ihan mieletöntä päästä. Erilaiset kulttuurit kiinnostavat.  Euroopan sisällä haluaisin matkustaa Puolaan ja käydä Auschwitshissa, se on ollut mun haaveena siitä asti kun opiskelin historiassa toisen maailmansodan aikaisia asioita ensimmäisen kerran.  Mulla ei kyllä ole mitään maata mihin en haluaisi matkustaa, tai no tietenkään en minnekään missä on vaarallista olla tällä hetkellä, mutta muuten ajattelen että matkailu on vain hyvä asia.

Miten valmistauduit lapsen tuomaan elämän muutokseen? Tai mistä ylipäänsä tiesit(te), että on sopiva hetki toiselle lapselle?

Raskausaikana mä ajattelin paljon tulevaa vauvaa, mietin meidän tulevaa arkea, juteltiin paljon Oton kanssa ja luin paljon blogeja ja kirjoja äidiksi tulemisesta. Aika selvät sävelet mulla oli heti alussa millainen äiti haluan olla. Ei me mistään etukäteen tiedetty että on sopiva hetki toiselle lapselle, päätettiin vaan että hän saa tulla jos on tullakseen, ja tuo varmasti oman lisänsä meidän elämään juuri sellaisena kuin on.

Kuinka koet, että lapset ovat muuttaneet: parisuhdetta, elämää, tulevaisuuden suunnitelmia/haaveita?

No lapset ovat muuttaneet oikeastaan kaiken, paitsi parisuhteen. Parisuhdetta eivät muuttaneet siksi, että me käytännössä ollaan oltu koko meidän parisuhteen ajan matkalla vanhemmiksi tai vanhempia, se ajatus on aina ollut läsnä. Meille ei koskaan ehtinyt tulla sellaista täydellisen toimivaa kahdenkeskistä elämää jonka lapset yhtäkkiä muuttaisivat aivan päälaelleen. Lapset ovat antaneet mulle tulevaisuuden suunnitelmat, haaveet ja halun antaa heille vain parasta ja kehittyä itse paremmaksi ihmiseksi.

Mitkä asiat ovat lastenkasvatuksessa olleet teille ns. kulmakiviä?

Johdonmukaisuus, läsnäolo ja rakkauden osoittaminen.

Mikä on se pääperiaate jolla te haluatte kasvattaa lapset Oton kanssa? (apua en tiä tajusitko, mutta siis niinku että haluatteko että heistä kasvaa vaikka suvaitsevaisia tai mihin pyritte keskittymään kasvatuksessa)

Me halutaan että lapsista kasvaa fiksuja, suvaitsevaisia ja rakastavia ihmisiä jotka kunnioittavat itseään ja muita ja osaavat käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa.

Hei ja kiitos ihanasta blogista! 🙂 mitkä ovat mielestäsi hyvät ja huonot puolet lasten pienellä ikäerolla? Haluatko lisää lapsia, jos, niin koska ja kuinka monta?

Kiitos paljon sulle <3 Hyvä puoli on se että heillä on ihan mielettömän läheinen suhde toistensa kanssa, he ovat kasvaneet melkein vauvasta asti yhdessä ja heillä on sellainen yhteys jota voin ylpeydellä ja rakkaudella seurata. Vauva-ajat menivät samoilla silmillä ja Zeldan vauvavuoden jälkeen arki on ollut jopa helpompaa, kuin vain yhden lapsen kanssa. Mutta se eka vuosi oli rankka, ja raskausaika etenkin mun komplikaatioiden ja vuodelevon takia. Jälkimmäiseen kysymykseen en osaa vastata, juuri nyt on hyvä näin.

Jos sinulla olisikin tyttöjen sijasta kaksi poika lasta mitkä olisivat heidän nimensä? :–)

Mä en kerro, ei sitä koskaan tiedä jos meille tulee vaikka koira! Mutta tykkään myös poikien nimissä vähän erikoisemmista nimistä, kansainvälisistä mutta simppeleistä.

Jos saisit hulppean omakotitalon missä se sijaitsisi? Montako huonetta? Minkalainen sisustus? Kaikille omat huoneet?

Mä en haluaisi omakotitaloa, varsinkaan isoa omakotitaloa koska siinä olisi hirveä huolehtiminen ja siivoaminen! mutta unelmien asunto olisi Helsingin keskustasta, 5h+keittiö, sauna ja parveke, vanhassa jugend-talossa mutta täysin meidän makuun rempattuna. Superiso keittiö joka olisi auki olkkariin, paljon valoa ja yhdisteltynä vanhaa ja uutta sisustuksessa.

Mikä on ikuinen suosikkilaulusi mitä voi kuunnella milloin tahansa kyllästymättä?

Ai kauhea, ompas vaikea kysymys koska mulla on niin monta sellaista! No mutta ainakin meidän häätanssibiisi, A day to rememberin If it means a lot to you.

Jos eroaisitte Oton kanssa uskoisitko tulevaisuudessa pystymään uuteen suhteeseen?

En tiedä, en varmasti ainakaan kovin nopeasti. En näe että koskaan pystyisin rakentamaan kenenkään toisen kanssa sellaista mitä meillä nyt on Oton kanssa.

Leikkiikö tytöt vain ns. tyttöjen vai myös poikien leluilla?

Tytöt leikkii ihan kaikilla leluilla. Frozen on kova juttu, mutta toinen halusi synttärilahjaksi sinisen kuorma-auton, ja molemmat tykkäävät niin barbeista kuin junaradastakin. Meillä ei ole tyttöjen ja poikien leluja, on vain leluja.

Onko sulla ollut koskaan säätöä naisten kanssa tai ootko ”vakavasti” tapaillut naisia?

Ei ole ollut enkä ole koskaan tapaillut.

Onko sulla (ollut) tatuointeja tai lävistyksiä?

Napakoru on ollut, mutta muuten ei mitään. Haluaisin ehkä joskus tatuoinnin.

Voisitko olla vegetaristi?

Voisin mä varmasti jos haluaisin.

Valitsisitko mustat vai tummansiniset silmälasit jos pitäis valita kummat?

Mustat.

Katsotko Solsidania?

Mä haluaisin katsoa, mutta Otto ei tykkää, eikä mulla ole aikaa katsoa yksin sarjoja. Ehkä saan joskus Oton houkuteltua antamaan sille mahdollisuuden!

Mitä jos Otto olis kertonut tai kertoisi vasta nyt että tuntee olevansa vastakkaista sukupuolta?

No eipä mitään. Mä rakastan Ottoa hänen itsensä vuoksi, en siksi että hän on mies. Mulle on ihan sama miltä hän näyttää, kunhan saan olla hänen kanssaan.

Ihastuitko Ottoon heti kun tapasitte ekan kerran?

No ihastuin kyllä, eihän tuohon voinut olla ihastumatta!

Onko Tiara (esikoisena) alkanut kyselemään uutta pikkusisarusta, tuon ikäsenähän ne kai alkaa kovasti kiinnostaan? 😀

Ei ole kyllä kysellyt, musta tuntuu että Tiaralla on ihan tarpeeksi händlättävää tuossa yhdessä pikkusiskossa, haha!

Huhhuh, siinäpä oli muutamaan kysymykseen vastaus! Me ollaan varmaan tällä hetkellä Tukholmassa ja kirjaudutaan hotelliin sisään, illalla mahdollisesti Tukholma-kuulumisia luvassa siis. Mukavaa päivää kaikille! 🙂


Pikkuisten diskoasut

25.06.2015

Kun kerrottiin että lähdetään Tukholmaan, ja että mennään vieläpä laivalla, tytöt kiljaisivat ensimmäisenä sanan MUUMIDISKO! He ovat käyneet tässä reissua odotellessa läpi jo jokaisen aiemman reissun diskoilut, muistelleet halasivatko muumipeikkoa vai pikkumyytä vai molempia, ja kuinka silloin kerran oli se kiva tyttö joka tanssi heidän kanssaan. Meidän tytöt ovat kyllä kovia diskoilemaan, jos vaan olisi joku perjantai-illan lastendisko kuudesta seitsemään ft. muumipeikko täällä Helsingissäkin niin me oltaisiin varmasti vakiokävijöitä tyttöjen kanssa.

Tytöt ovat valinneet myös diskoasujaan hartaasti viime päivinä, ja kokeilleet erilaisia mekkoja. Heille sinne pääseminen on aina iso juttu, ja he ovat halunneet itse päättää mitä laittavat humpparetkelle päälle, eikä mulla siinä ole mitään ongelmaa. Ihan rauhassa saavat valita itse vaatteet heille tärkeään tilaisuuteen. Diskossa pitää ehdottomasti olla kuulemma tukka nätisti, kiva mekko ja kaulakoru. Laukutkin he olisivat halunneet, mutta aikuisen diskokokemuksella neuvoin heitä jättämään käsilaukut kotiin kun siihen on vielä mahdollisuus, tanssilattialla kun se laukku on yleensä vain rasite.

Tytöt valitsivat H&M:n kesämekot kauniin pastellisissa sävyissä, uudet Zarasta ostetut sandaalinsa ja mun vanhat kaulakorut jotka olen antanut heille heidän omaan aarrelaatikkoonsa. Onneksi laivalla ollaan sisällä ja humpatessa tulee hiki, niin voi hetken aikaa leikkiä että on kesä, ja tarkenee sandaaleissa ja kesämekossa.

Reissuvaatteiksi pakkasin tytöille mukaan mukavia ja rentoja vaatteita, ja sekä sandaalit että tennarit kun ei noista säistä vielä tiedä. Optimisteina otettiin koko porukalle uikkaritkin mukaan, eihän sitä tiedä jos yhtäkkiä tulisikin yllärihellepäivä, ja ainakin me voidaan mennä sitten laivalla uimaan viimeistään paluumatkalla. Siitä tulee varmasti huippuhauskaa!

Tyttöjen hauskat matkalaukut on saatu Samsonitelta viime keväänä, ja ne ovat kyllä tosi kätevät. Tiaran Minnilaukku muuntuu kätevästi myös repuksi, ja molempiin mahtuu hurjasti tavaraa, mutta ne ovat silti kevyitä. Tämä on ensimmäinen kerta kun tytöt pääsevät käyttämään niitä, ja siksi varmasti ovatkin niistä niin innoissaan. Onhan se nyt mageeta kun on oma laukku, mulla itsenä oli pienenä tuollainen Tiaran laukun tyylinen, mutta se oli oranssi ja Nalle Puh-kuvioinen. Vieläkin lämmöllä muistelen, olihan se nyt aika söpö.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille, ja seurailkaas meitä instagramissa @iinalaura ja @akkavalta, jos haluatte tuoreita reissukuulumisia!


Pakkailua ja lähtötunnelmia

24.06.2015

Me lähdetään huomenna Tukholmaan muutamaksi päiväksi, ja täällä ollaan kyllä niin lähtöfiiliksissä kuin olla ja voi. Ihanaa päästä pitkästä aikaa viettämään kunnolla aikaa naapuripääkaupungissa, kun viime aikoina ollaan käyty vaan niillä päivä Tukholmassa-risteilyillä, eikä siinä ajassa ole ehtinyt kuin koluta lemppareimmat vaatekaupat ja käydä Burger Kingissä. Nyt meillä on useampi päivä aikaa, ja kiva hotelli Södermalmilla, joten tulee vähän nähtyä sitäkin puolta Tukholmasta.

Lapset ovat aivan täpinöissään suunnitelleet mitä pakkaavat mukaansa, saapa nähdä millaisen kuorman kanssa sitä huomenna lähdetään liikenteeseen. Mäkin olen jo aloitellut pakkaamista ja pessyt muutaman koneellisen pyykkiä, vaikka turhaa kai sitä on edes hirveää tavaramäärää raahata kun varmasti shoppaillaan ihan riittämiin kun kerrankin on kunnolla aikaa myös sille.

Mä en voi kyllä sanoin kuvailla miten hyvää tekee irtautua hetkeksi arkiympyröistä ja lähteä reissuun, vaikkakin vain lähelle. Arvatkaa mikä on muumidiskon lisäksi parasta siinä että taitetaan matkat Ruotsiin laivalla? Se, että laivalla saa hetkeksi katkaistua yhteyden ulkomaailmaan. On vain minä, Otto ja lapset. Tekee oikeasti hyvää mulle, ihan varmasti, olla hetken aikaa täysin pois puhelimen, iPadin ja tietokoneen ääreltä. Vaikka olen tarkka siitä että en lasten kanssa ollessani räpellä yllämainittujen kanssa, niin iltaisin on toinen juttu. Silloin on vaikea rentoutua kun tuntuu että kokoajan pitäisi tehdä jotain.

Blogi ei kuitenkaan hiljene koko loman ajaksi, vaan mä ajastan muutaman postauksen valmiiksi ja postailen itse lomakuulumisia hotellilta silloin kun ehdin. Siellä onneksi on toimiva ilmainen wi-fi, vaikka laivalla somepimennossa olenkin parina iltana. Laivalla mä otan rennosti. Humppaan lasten kanssa muumidiskossa, pelaan Oton kanssa ilmakiekkoa ja syön liikaa Tobleronea kun katsotaan illalla leffaa hytissa lasten alettua nukkumaan. Kuulostaa aika täydelliseltä mun korvaan ainakin! Meille tulee varmasti ihan huikea reissu, en malta odottaa sitä että päästään rauhassa pyörimään Tukholmassa.

Mulla on vielä pakkailut aivan alkutekijöissään, joten mun täytyy alkaa nyt täyttämään matkalaukkua ja tekemään pientä listaa etten vain unohda mitään tärkeää. Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3


Sääret kesäkuntoon

24.06.2015

Olen mukana Indiedaysin ja Braunin yhteistyökampanjassa, jonka myötä sain itselleni testattavaksi Braunin uuden Silk Epil 9 Skin Spa 2in1 -epilaattorin. Pelkäksi epilaattoriksi kutsuminen on tosin aikamoista vähättelyä, sillä tässä laitteessa on useampi mukava ominaisuus jotka auttavat kokonaisvaltaisessa ihosta huolehtimisessa. Me ollaan lähdössä huomenna Oton ja tyttöjen kanssa Tukholmaan, ja kesäisempien ilmojen ja asujen toivossa olen laittanut kesäsääret kuntoon Silk Epil 9:n avulla.

Braun Silk Epil 9 Skin Spa on nimensä mukaisesti monitoimilaite. Leveän vartalon epilointipään lisäksi se sisältää kapeamman epilointipään kasvoille ja muille pienemmille alueille, sekä shaverin niille alueille joita haluaa mieluummin sheivata kuin epiloida. Itseruskettavan suurkuluttajana mua ilahduttaa kaikkein eniten kuitenkin epilaattorin mukana tuleva kuorintaharja vartalolle. Silk Epil 9:ssä voi vaihtaa nopeutta hitaammasta nopeampaan, ja epilaattorissa on kätevä kirkas valo joka tekee epiloinnista tarkempaa. Epilaattori poistaa tarkasti lyhyimmätkin (0,5mm) karvat, joten enää ei tarvitse odotella että karvat kasvaisivat pitkäksi voidakseen epiloida.

Mä olen jo pitkään epiloinut sääriäni, koska epilointi helpottaa arkea ja karvat pysyvät useamman viikon poissa. Uudessa Silk Epil 9:ssä on 40% leveämpi epilointipää, joka tekee säärien epiloinnista entistäkin nopeampaa, sillä se nappaa suuremman määrän karvaa kerralla. Mulla ei ole mitenkään erityisen herkkä iho, enkä ole koskaan kokenut epilointia kivuliaaksi, mutta jos epiloiminen jännittää, kannattaa kokeilla ensimmäisen kerran suihkussa tai kylvyssä. Laite on täysin vesitiivis, joten sen käyttö suihkussa on turvallista. Viiden minuutin suihku tai kylpeminen ennen epiloimista avaa ihohuokosia ja nostaa karvat pintaan helpommin epiloitavaksi. Jos haluaa hemmotella itseään, voi myös lisätä vaikka tilkan kookosöljyä kylpyveteen joka kosteuttaa ja rentouttaa.

Epiloinnin jälkeen voi kääntää suihkun hetkeksi kylmälle, sillä kylmä vesi sulkee ihohuokoset ja rauhoittaa ihoa, jos se epiloinnin jäljiltä punoittaa. Toisilla iho voi tosiaan punoittaa, joten suosittelen kokeilemaan epilointia viimeistään päivää ennen tärkeitä tapahtumia. Punoitusta voi hillitä myös kosteusvoiteella, joka on tärkeää muistaa myös sen jälkeen kun on kuorinut ihoa kuorintaharjalla.

Epiloinnin jälkeen voi ottaa vielä lempparisuihkugeelinsä ja pyörivillä liikkeillä kuoria ihon epilaattorin mukana tulevalla värähtelevällä kuorintaharjalla. Kuoriminen kannattaa aloittaa nilkoista, ja edetä rauhallisesti kohti rintakehää. Kuorinta poistaa tehokkaasti kuollutta ihosolukkoa ihon pinnalta, ja tekee ihosta ihanan pehmeän. Kuorintaharjalla ihon läpikäyminen on myös hellävaraisempi tapa poistaa sitä ihosolukkoa, kuin vaikka karhealla kuorintahanskalla hinkkaaminen, niinkuin mä olen ennen tehnyt.

Kuvasin teille lyhyen kahden minuutin videon mun valmistautumisesta meidän kesäreissuun Silk Epilin avulla.

Instagramissa on muuten meneillään huippu kilpailu, jossa voit voittaa omaksesi Braun Silk Epil 9 SkinSpa -laitteen. Lisää instagramiin kuva omista kesäsääristäsi, tägää se hashtagilla #silkepilsääret ja olet mukana arvonnassa. Arvonta on käynnissä sunnuntai-iltaan saakka, joten kipinkapin osallistumaan! Muistathan, että tilisi pitää olla julkinen jotta kuva on mukana.

Silk Epil 9-kampanjasivulla on lisätietoa tästä laitteesta, tarkemmat kilpailuohjeet sekä linkit muiden bloggaajien postauksiin aiheesta. Kannattaa käydä kurkkaamassa.

Tänään joudun verhoilemaan kesäsääret lämpimään vesisateen vuoksi, mutta ehkä jo huomenna on sortsikelit. Ainakin toivossa on hyvä elää! Mukavaa keskiviikkoa kaikille!


Viikon arkiruoka #20

23.06.2015

Kahdeskymmenes viikon arkiruoka, huhhuh! Kevään aikana välissä on ollut pari viikkoa jolloin olen jakanut arkiruoan sijaan arkiherkun tai esimerkiksi liudan synttäritarjoiluja, mutta tämä on kahdeskymmenes kokonainen kunnon arkiruoan resepti jonka jaan. Äkkiä se aika vaan kuluu! Ja onneksi kesä on tullut, niin on saanut aika paljon vaihtelua ruokavalioon talven tuhtien sapuskoiden jälkeen. Vaikka en tiedä onko kesä grilliherkkuineen ja voikastikkeineen sitten kuitenkaan sen kevyempää.

Nyt mä jaan teille mun kesäisimmän reseptin, joka on niin hyvää että voisin syödä sitä vaikka joka ikinen päivä. Uudet perunat, voikastike ja ihana lohiceviche tai joku sellainen mössö jota tykkään perunoiden kanssa sinappisillin lisäksi syödä. Tämän ruuan kaveriksi tehtiin halloumi-mansikkasalaattia, jonka reseptin olen jakanut viikon arkiruokana jo aiemmin, mutta tällä kertaa tosiaan jätin broilerin siitä pois ja tehtiin pelkkä lisukesalaatti.

Uudet perunat

1,5 kg uusia perunoita

2l vettä

1 tl suolaa

Keitä 2 litraa vettä. Lisää pestyt perunat kiehuvaan veteen, niin että vesi juuri ja juuri peittää perunat eikä yhtään enempää. Keitä 15-20minuuttia perunoiden koosta riippuen. Kaada vesi pois ja laita perunat kattilassa levylle vielä ihan hetkeksi niin että viimeisetkin vesipisarat kiehuvat pois.

Voikastike

200g voita

1/2dl vettä

4 kevätsipulia

1/2tl suolaa

reilusti mustapippuria

Pilko sipulit. Laita kattilaan ruokalusikallinen voita ja kuullota sipulit nopeasti siinä. Lisää loppu voi ja vesi, ja keittele hetki. Lisää mausteet ja tarjoile perunoiden kanssa.

Lohiceviche-mössö

150g graavilohta

1/2 chili

2 kevätsipulia

1/2 limen mehu

mustapippuria

Pilko lohi, sipulit ja chili ihan pieneksi. Purista päälle limen mehu ja lisää mustapippuria oman maun mukaan. Tarjoile perunoiden ja voikastikkeen kanssa.

Helppoja kesäisiä ruokia jotka yhdessä vievät kielen mennessään. Mä en ole koskaan ollut mikään keitettyjen perunoiden ystävä, mutta uusista perunoista olen tykännyt ihan pienestä asti. Niissä vaan on sitä jotain, ja yhä edelleen voikastikkeen ja perunan yhdistelmä tuo mieleen kaikki lapsuuden kesät jotka mummolassa vietin. Ihana, nostalginen ruoka.

Ihanan kesäistä tiistaipäivää kaikille <3